Jumalan johdatuksessa 3

Valvoja: Tuija

Avatar
Tuija
Viestit: 2820
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Tänään,
Heräsin aamusta n. Klo.3.20. Olin pitkään hereillä. Näin siinä yhtäkkiä kuvan. Se oli jotain vihreää. Ihmettelin mitä se oli. Olinko maalannut sen? Uusi aihe tauluksi?
Kohta näin tarkemmin. Edessäni oli Suomen kartta. Kaikki muu Suomi oli vihreää paitsi aivan länsirannikko. Se näytettiin jostain Turun seutuvilta lähelle Oulua valkoisena ja vain tuo rannikko osuus.
Jokainen paikkakunta siinä oli kirjoitettu mustalla. Mutta teksti oli niin pientä etten kyennyt lukemaan. Mutta ne olivat siinä yhtenäisinä, valkoisina lohkoina edessäni.
Niitä ihmettelin Herralle ja pyysin että Hän avaisi tuota näkymää.
Katsotaan tuleeko tuolle selitys?
🙏🙏

.. nukahdin vasta klo viiden jälkeen uudelleen.

Laulu Suomelle: https://youtu.be/YSAaQ9rh_vs
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2203
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

En osaa tuohon kuvaan muuta sanoa, että ajattelen tuon vihreän värin olevan hyvä asia, mutta tuosta valkoisesta väristä en tiedä. :geek:
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
Tuija
Viestit: 2820
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Vihreä on hyvä väri. Se kuvastaa uutta.
Mutta myös valkoinen on hyvä sillä se kuvastaa Jumalan vanhurskautta. Mietin, että jos tämä jotain tarkoittaa niin voisiko olla herätys joka alkaa tuolta Länsi rannikolta?
Tämä jää nähtäväksi ..
🙇‍♀️🙇‍♀️
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4804
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Eero »

Vihreä väri on karttapohjan perusväri, aikoinaan kun oli vielä karttoittamattomia alueita, ne jätettiin valkoiseksi sen merkiksi, ettei niillä vielä oltu käyty, eikä tiedetty tarkasti mitä siellä on. Miten tämä sitten liittyy Suomen länsirannikkoon, niin en osaa sanoa, häviääkö se Suomen kartalta vaiko mitä? Vai alkaako siellä tosiaan jotain täysin uutta vai irtoaako se muusta Suomesta jotenkin esimerkiksi? Aika varmasti näyttää.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Tuija
Viestit: 2820
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Näinpä. Tuo on myös totta. Kiitos Eero.
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4804
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Eero »

Olivatko nuo paikkakunnat, joiden nimeä et nähnyt, siellä valkoisella alueella vai koko Suomen alueella siis? Silläkin voi olla jokin merkitys.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Tuija
Viestit: 2820
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Paikkakunnat oli tuolla valkoisella alueella, eli se rannikko. Ne oli omissa laatikoissaa. Paikkakunnan koon mukaan. Mutta kaikki oli kuitenkin sitä yhtä valkoista aluetta.
Vihreällä alueella, mikä oli miltei koko Suomi, ei lukenut mitään. Se oli vain yhtä vihreää.
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Tuija
Viestit: 2820
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuija »

... nosti mieleen myös Tukholman profetian?
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4804
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Eero »

Joo, jonkinlaista Suomen jakautumista sinulle on näytetty, mutta tuo värimaailma mietityttää, että mihinkään sotaisaan se ei viittaa, mutta ehkä tähän tulee vahvistusta/jatkoa vielä.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Tuija
Viestit: 2820
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Amen. Sydän avoinna 🙇‍♀️💖👑💖
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1243
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sanna »

Mietin päivällä kuvaisko uskovien osuutta uskosta osattomista. Vai alkaako rannikolta herätys?

Tuli mieleen myös nuo jakeet

Job 39:8 Hän katsoo vuorella laiduntansa, ja etsii kussa viheriäistä on.

Ilm 2:17 Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo. Sille, joka voittaa, minä annan salattua mannaa ja annan hänelle valkoisen kiven ja siihen kiveen kirjoitetun uuden nimen, jota ei tiedä kukaan muu kuin sen saaja.
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Avatar
Tuija
Viestit: 2820
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Tämän haluan jakaa:
Eilen, päivällä, minulle tuli hyvin pyhä olo. Koin että Jumala näin kutsui minua yhteyteensä ja rukoukseen ja sen tein rakkaudesta Häneen.
Kun sain rukoiltua, hiljennyin kuuntelemaan ja katselemaan Häntä.
Siinä läsnäolossa sain nähdä kuvan joka tuli kasvojeni eteen. Näin osittaiset kasvot ja leuan jossa oli ruskea parta ja siinä kohtaa missä kohoaa poski alue oli kaunis kukan oksa.
Tiesin että olin Herrani edessä. Kasvoilleni nousi hymy ja kiitin ja ylistin siinä hiljaa Häntä.
Tuo hetki oli hyvin kaunis. 💖👑✝️

Paul Wilpur : https://youtu.be/s4CRvAPzxjI
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Tuija
Viestit: 2820
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Eilen aamuna rukous hetkessä sain nähdä kuvan rististä, joka ei ollut puinen. Se oli hyvin kaunis risti, kokonaan jotain helmiäisen valkoista ainesta, kiveä? En tiedä. Ja se oli täynnä pieniä neliönmutoisia ja kullanvärisiä koristeita. Mietin, mitä Herra tuolla tahtoi kertoa? Mutta se oli kaunis.. taivaallinen aarre!
Nuo kullanväriset neliöt oli pystypuussa kauniisti allekkain jonossa koko puun pituudelta ja poikki puussa ne oli samanlailla rivissä pienin välein koko puun mitalla.

💖👑💖
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2203
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Tuija kirjoitti: 25 Kesä 2023, 09:24 Eilen aamuna rukous hetkessä sain nähdä kuvan rististä, joka ei ollut puinen. Se oli hyvin kaunis risti, kokonaan jotain helmiäisen valkoista ainesta, kiveä? En tiedä. Ja se oli täynnä pieniä neliönmutoisia ja kullanvärisiä koristeita. Mietin, mitä Herra tuolla tahtoi kertoa? Mutta se oli kaunis.. taivaallinen aarre!
Nuo kullanväriset neliöt oli pystypuussa kauniisti allekkain jonossa koko puun pituudelta ja poikki puussa ne oli samanlailla rivissä pienin välein koko puun mitalla.

💖👑💖
Itselleni tuli mieleen ne ylipapin rintakilvessä oleet jalokivet, jotka kuvasivat seurakuntaa, uskovia, Jaakobin 12 poikaa, eli meitä.


Efe.2:22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
Tuija
Viestit: 2820
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Amen AO.
Nyt sain tietää mitä tuo eilinen risti saattoi tarkoittaa. Sain äsken viestin että serkkuni on kuollut Juhannus aattona Hyrynsalmella.
Lähdetään heinäkuulla mökille ja siitä saattaa tulla hautajais reissu.
🕯️💜

Efe.2:22 ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte Jumalan asumukseksi Hengessä.
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Tuija
Viestit: 2820
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Kun kävimme viimeksi mökillä, oli Jumala puhunut minulle kahdesti tuosta rakkaus teemasta: sano että rakastat". Tuota aloin toteuttamaan mieheeni ja muutosta alkoi tapahtumaan. Olen teille tästä kertonut. Kävimme sillä reissulla katsomassa tätä serkkuani ja sain nähdä hänet viimeisen kerran ja toteutin häneen tuon saman: olet rakas serkku minulle".
Siinäkin tapahtui heti ihmeellinen muutos, puhumaton serkkuni, ilostui ja tavoitteli sanoja: Kiitos .. niin sinäkin.."
Iloitsen että uskalsin sen sanoa. Tuli vain pakonomainen tarve että se oli siinä hetkessä sanottava.
Tuolla kaikella on tässä hetkessä tarkoitus, hyvin tärkeä tarkoitus ja sanoma. Toteuttakaa sitä toinen toisillenne. Kohta on hetki kun se ei ole enää mahdollista. Rakaus on suurin voima, sillä Jumala = RAKKAUS! Kiitos Jumala miten opetatkaan tällaista maan matosta. 🙏💓✝️
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Tuija
Viestit: 2820
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Tänään sain rukouksessa sanan joka oli jotenkin näin: Prodesco ( proresko)?
Miettinyt täällä tuon tarkoitusta?
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Tuija
Viestit: 2820
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Minä olen löytänyt keramiikka työssä käytettävän lasitteen, vaan en ymmärrä mitä tarkoittaisi?
Se risti jonka juhannus aamuna näin olisi voinut olla tuollaisella lasitteella tehty?
Olen vain miettinyt tuon ristin maalaamista pohjalle. Josko osaisin? Oliko se vinkki siihen?
Jumala on niin arvoituksellinen. Ehkä tuo kutenkin aukeaa jos niin on tarkoitettu.
Löysin erilaisia videoita ja kuvia tuosta. Mietin ja etsin kuinka sitä käytettiin Raamatun aikaan ja kyllä se oli käytössä.

http://www.kotipetripaavola.com/Savenvalaja.html

Tämä puhutteli kovin. Tuo lasitus muodostuu astiaan tietyssä polttovaiheessa. Siitä tulee kaunis ja kestävä. Ei omassa voimassaan vaan Jumalan vahvistamana ...
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Angelicus
Viestit: 412
Liittynyt: 23 Kesä 2020, 16:39

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Angelicus »

Williamin Catherine-rouvalla oli 17.6. vihreä puku, jossa 'helmillä' koristettuja neliöitä siten asetettuna, että ne muodostivat kauempaa katsoen ristin.
Avatar
Tuija
Viestit: 2820
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Kiitos Angelicus tuosta huomiosta.

https://onkirjoitettu.com/2018/11/11/sarkyneelle/

Tässä lisää hyvää tekstiä ja siinä on myös tuosta lasituksesta.
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Vastaa Viestiin