Jumalan johdatuksessa 3

Valvoja: Tuija

Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Eikö se olisi huoltoa varten vedetty rannalle.
Tuo veneeni kellui rauhaisasti vedessä .. eikä edes ihan rannassa.
Se oli joko aikainen aamu tai ilta, sillä oli hämärä.
Koin siinä juuri tuon sanan "lepo".
Hänessä saamme olla levossa, Hän ohjaa meidät ohi myrskyjen .. ihanaan lepoon.
💙👑💙
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Mutta olet kyllä Ella oikeassa, kun on levon aika, on myös aika huolehtia itsestään, puhdistautua siitä mitä turhaa elämästä on meihin tarttunut.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Rauhaa..

Me ei tiedetä Herran suunnitelmia.
Näin 26.3. perjantai rukous hetkessä aamulla kuvan jossa oli käsi ja kädessä oli ohut leipä viipale ja vähän rasvaa sen päällä.
Sitten sain toisen kuvan jossa oli pyöreä "kakku". Se oli koristeltu kauttaaltaan siemenillä ja kakun keskuksessa oli sydän joka oli myös tehty siemenistä. Tuo kakku oli kovin terveellisen näköinen. Ne oli vaaleita siemeniä.. kauraa tai vehnää?
Tuo ohut viipale muuttuu tuoksi siemenkakuksi. Näin haluan uskoa.
Uskon tuon olevan vastaus erään uskovan siskomme rukouksiin, väsymykseen ja taloudellisiin vaikeuksiin.

💖👑🙇‍♀️

Tänään, aamu rukous hetkellä, näin kuvan, jossa kädet sytyttivät tulta uuniin ...
Herra, sytytä tultasi meihin! 🔥👑🔥
Tarvitsemme Jumalan tulta ja kosketusta. Jumalan tuli tekee meidät palaviksi. Tuli myös muuttaa meitä, se koettelee meidät ja tekomme.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Samoin tuo aiemmin näkemäni vene näky löysi myös ihmeellisesti vastauksen ja se on myös eräälle toiselle uskovalle siskolle joka näki samaisena yönä unta...
Näin hän kertoi:

Oliko se vene tyhjä?
Mä olin toissa yönä veneessä
En mäkään ollu rannassa vaan pienen matkan päässä rannasta.Vedin syvään henkeä ja nautin luonnon kauneudesta. Ei tuullut yhtään.Oli ihanan tyyntä ja rauhallista.Ihmeellistä.
........
.......
Siis tuo vene oli varmasti hänelle. Olen jo kutsunut häntä kokouksiimme vuosia .. nyt on aika irrottautua rannasta.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Rauhaa ja Rakkautta Kristuksessa.

Tänään kun rukoilin aamulla, näin kuvan punaisesta sydämestä joka sykki. Sen reunat oli koristeltu kuin nuo ystävänpäivä sydämet.
Sitten näin valkoisen tekstin mustalla pohjalla:
" Jos haluat auttaa minua... ... ..."
Loppua tekstiä en saanut luettua. Sanoin Jeesukselle että totta kai haluan olla Hänen apuna täällä maailmassa, mutta minussa ei ole voimaa eikä apua, vaan se tulee Häneltä itseltään.
Mietin miksi en ehtinyt lukea sitä kaikkea, mitä siinä lopussa oli? Mitä tuon avun jälkeen?
Sitten nousi sydämelle sana : EHDOITTA!
Se loppu olisi ollut ehkä ehtoja, joka seuraa tuosta avun annosta.
Kristuksen omina teemme todellakin Ehdoitta.

Kiitos Jeesus että Sinä olet oikea apumme ja Sinuun me turvaamme.
Ei ole Sinun kätesi liian lyhyt auttamaan.

Amen

💖👑💖
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

https://aktiivikristinusko.fi/miten-voi ... la-jumalaa

Miten voimme todella palvella Jumalaa?
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

kl (2).jpg
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Uskon Jeesukseen, kiitos tuosta kuvasta .. siinä on sitä samaista tunnelmaa ja vene on tyhjä, eikä enää aivan rannassa.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Rauhaa täältä Herran johdatuksessa ...

Kiirastorstai aamuna kun rukoilin ennen ylösnousua, näin kun mieheni tuli kiireellä makkarin ovelle. Se maastopuku päällä minkä sai veljeltäni. Se oli maastokuvioinen puku.
Pelästyin että oliko jo lähdössä puu metsälle.
Mutta silmäni oli kiinni ja huomasin että tuo puku oli nyt valkoinen, ilman maastokuvioita.
Avasin silmät ja huomasin että se oli vain näky kuva. Ei mieheni ollut siinä...
Nousin ylös ja mieheni oli vielä alusvaatteisillaan tutkimassa kännykkäänsä. Ei ollut tietoinenkaan näkemästäni.
Sitten aloimme aamupalalle.
Tätä olen nyt nämä päivät miettinyt.
Oliko edes mikään?
Kertoiko tuo valkoinen maastopuku omaa tarinaa?
Haluan uskoa että se kertoo mieheni uskoon tulosta. Että tuo valkoinen maastopuku kertoo vanhurskaudesta.
Tämä jää varmasti jatkotarinaksi, tarinaa siitä elämästä jota saan elää Jeesuksen kanssa.
Hänen johdatuksessaan ja ohjauksessaan.
Kiitos Jeesus siitä.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen! Ehkä Herra puhuttelee nyt miestäsi Sinettisormus. Tulee mieleen, että ehkä jopa siellä puuhommissa, töiden keskellä huomaa, että keskusteleekin yhtäkkiä Herran kanssa, sen ihmisen oman mielen äänen keskellä onkin yhtäkkiä Herra.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

"... mieheni tuli kiireellä makkarin ovelle. Se maastopuku päällä minkä sai veljeltäni. Se oli maastokuvioinen puku.
Pelästyin että oliko jo lähdössä puumetsälle. Mutta silmäni oli kiinni ja huomasin että tuo puku oli nyt valkoinen, ilman maastokuvioita."


Voisiko liittyä mahdolliseen tulevaan sotaan? Venäjä ja Ukraina? Suomen miehitys? Oliko kenties lumipuku?

LISÄYS: Nythän siis Venäjän ja Ukrainan välillä vahvat jännitteet.

Voiko olla niin, että tulee lumien aikaan sotatila jolloin sotilaiden tai siviilien tulee kätkeytyä viholliselta?

Siep.JPG
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

... sekin kävi mielessä ..
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Tämä minullekin tuli mieleen, armeijan varusteet.. maastopuku vaihtuu talvipukuun, talvisota?
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Tämä minullekin tuli mieleen, armeijan varusteet.. maastopuku vaihtuu talvipukuun, talvisota?
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva

Rauhaa ... Herra kanssamme.

Tänään, näin rukouksessani tyhjän kaivon.
Sitä tässä olen mietiskellyt ja tämä sana tuli minulle vastaan, ja se voisi kertoa paljon:

https://www.koivuniemi.com/cgi-bin/raam ... jer+2%3A12

2:13 Sillä minun kansani tekee kahtalaisen synnin: minun, joka olen elävän veden lähde, he hylkäävät, ja kaivavat itsellensä kaivoja, kelvottomia kaivoja, joissa ei vesi pysy.

Olkoon tämä ojennukseksi, Herraltamme, Jeesukselta Kristukselta.

Amen.
Angelicus
Viestit: 402
Liittynyt: 23 Kesä 2020, 16:39

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Angelicus »

Myös toisaalla tullut vastaan kaivo. Henkilö kertoi, että hän puhdistutti tontillaan olevan kaivon. Se olisi tulevia aikoja ajatellen järkevä toimenpide. Nyt jos sinulla on kaivo, toimit viisaasti, jos hoidat sen kuntoon, vaikka olisitkin liittynyt kunnalliseen vesijohtoverkkoon.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Sinettisormus kirjoitti: 08 Huhti 2021, 08:57 Tänään, näin rukouksessani tyhjän kaivon. Sitä tässä olen mietiskellyt ja tämä sana tuli minulle vastaan, ja se voisi kertoa paljon:
2:13 Sillä minun kansani tekee kahtalaisen synnin: minun, joka olen elävän veden lähde, he hylkäävät, ja kaivavat itsellensä kaivoja, kelvottomia kaivoja, joissa ei vesi pysy.
Liittynee tämäkin siihen, jota itse olen saanut, ettei kansa enää ota vastaan. Kaivo on tyhjä. Pääsiäislammas ei onnistu, eikä siitä tule maukasta kansalle.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen Jarmo! Näin minä myös koen!
Nyt on aika alkaa rukoukseen! Kielin rukoilla sillä Henki tietää mitä tulee rukoilla.
Koko sotavarustus ylle!
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

KR 1933/-38
Jes. 12:3 Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.

Rinnakkaisviitteet
Jes. 55:1 Kuulkaa, kaikki janoavaiset, tulkaa veden ääreen. Tekin, joilla ei ole rahaa, tulkaa, ostakaa ja syökää; tulkaa, ostakaa ilman rahatta, ilman hinnatta viiniä ja maitoa.
Joh. 4:14 mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään."
Joh. 7:37 Mutta juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus seisoi ja huusi ja sanoi: "Jos joku janoaa, niin tulkoon minun tyköni ja juokoon.

KR 1933/-38
Joh. 7:38 Joka uskoo minuun, hänen sisimmästään on, niinkuin Raamattu sanoo, juokseva elävän veden virrat."

Rinnakkaisviitteet
Jes. 12:3 Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.
Jes. 44:3 Sillä minä vuodatan vedet janoavaisen päälle ja virrat kuivan maan päälle. Minä vuodatan Henkeni sinun siemenesi päälle ja siunaukseni sinun vesojesi päälle,
Jes. 58:11 Ja Herra johdattaa sinua alati ja ravitsee sinun sielusi kuivissa erämaissa; hän vahvistaa sinun luusi, ja sinä olet oleva niinkuin runsaasti kasteltu puutarha, niinkuin lähde, josta vesi ei koskaan puutu.

22:17 Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.

Inhimillisen viisauden kaivot ovat tyhjenneet ja vain Pyhä Henki voi nuo kaivot täyttää
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Sunnuntai päivän rauhaa ...

Kerronpa teille hieman aamuöistä untani. En tarkoita että sillä olisi mitään merkitystä, mutta en vähään aikaan ole tuollaisia unia nähnyt.
Olin mieheni kanssa jossain ulkotilaisuudessa. Se oli joku pieni kylä jossa se oli järjestetty.
Taivas oli pilvinen ja yhtäkkiä näin kuinka yhdestä kohtaa pilvet hieman raottuivat.
Näin kuinka niiden takana oli erilaisia lentäviä koneita. Yksi oli iso musta kone.
Yritin näyttää miehelleni, että katso, mutta hänellä oli muuta kiinnostavampaa eikä ehtinyt katsoa sitä mitä minä näin.
Viereeni tuli vanha pappa ja hänellä oli kännykkä.
Hän zoomasi nuo koneet kännykällään isommiksi ja olimme yhtä mieltä, että ne eivät olleet tästä maailmasta.
Kohta koneiden vierellä lenteli eläviä hahmoja. Yksi oli kuin muurahainen muodoltaan ja musta. Tiesimme että nämä oli avaruuden henkivaltoja.
Sitten jatkoin mieheni kanssa kylän tutkimista. Tulimme jonkin ison aukon luo joka oli maahan tehty.
Astuimme sisään tuosta aukosta ja tulimme johonkin valtavan suureen maanalaiseen tilaan. Se oli valtava huone.
Sen seinät oli tehty jostain oksista tai oljista ja niitä oli taitavasti jatkettu sitomalla niitä lomittain yhteen.
Ihmettelimme tilaa. Se oli vanha, mutta ei sillä tavalla kuin meidän " museot" ovat, vaan vielä paljon vanhempi, siis todella vanha ja siellä oli ihmeellinen tunnelma.
Sitten lähdimme pois enkä muuta unesta muistakkaan.
Jotta tällaista tänään ... jäi hassu fiilis.
Oon joskus ennenkin nähnyt unta noista henkivalloista mutta nyt en pitkään aikaan ...
Ne vakoili meitä ..

🚀🛸🛰️🐜🐜🐜
Vastaa Viestiin