Jumalan johdatuksessa 3

Valvoja: Tuija

Tuula1

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

Kiitos Sinetti uninäystäsi. Aloin miettimään, että unesi vastaavat aivan samanlaisia kuin mitä minäkin olen viimeikoina uneksinut. esim. yhtenä yönä olin jossakin tapahtumassa. Yhtäkkiä näin lähelläni korkean ja se oli tosi korkea aita, jota ihmiset yrittivät päästä yli kiipeämällä sitä yli. he eivät vain koskaan päässeet tuon aidan yli. ja oli jokin toinenkin uni, joka vastasi tätä edellistä, mutta en muista, muutakuin sen tunnelman, että se oli odottamista jotakin suurempaa tapahtuvaksi.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Uskon että nuo ufo jutut voivat tulla myös eksyttämään. Sitä kautta saadaan kaadettua kaikki Jumalasta oleva.
Olen nähnyt myös noita ufo unia.. en tosin viime aikoina. Ja sitten nämä avaruuden henkivallat, ne on myös hyökkäillyt ja ovat olleet pelottaviakin unia. Tänään fiilis oli eri. Ne tarkkaili meitä.
Nämä voivat myös kertoa niistä ei näkyvistä henkivaltojen taisteluista.
Minä näin ne unessa, mutta mieheni, jolla on vain vähän uskoa, ei sitä nähnyt eikä edes halunnut sitä nähdä. Herran omina me kuitenkin tunnistamme nuo ja siksi meillä ei ole pelkoa niissä vaikka kyllä taisteluihin joudummekin.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Minun unessani täysin mustia laskuvarjohyppääjiä - voi olla myös niin että eksyttäviltä sivustoilta voi tulla uniimme hahmoja. Internethän on sähköinen avaruus. josta voi tulla hyökkäyksiä unimaailmaamme.

Susi nähty Helsingissä. Itselle nousi "jokin" merkitys.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

.. ei ne ollut laskuvarjohyppääjiä, vaan olentoja jotka osasivat lentää. 😊
Tuula1

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

mä nyt en kauheasti ole mainostanut tätä mitä näin lapsena. olisin varmaan saanut hullun paperit jos olisin sitä höpöttänyt. voihan sen lapsen mielikuvituksen piikkiin myös laittaa? nimittäin näin kaksi ufoa tai olivat just sellaisia kuin ne aina on näytetty eli isopäisiä ja iso silmäisiä sekä pieni kroppaisia. me asuttiin vielä vanhalla puolen ja elettiin 70 luvun alkuja. meillä tapasi käydä eräs mies aina kylässä. Peuna Reino nimeltään. mies asui kesät suomessa ja talvet australiassa. se kerran tuli kesällä meille kylään ja kun se oli astumassa pirtin ulko-ovesta sisään niin näin sen takana kaksi ufoa toinen oli sellainen metrin pituinen ja toinen lyhyempi. Käänsin päätä ja näin reinon auton ikkunasta katsoessani tien varressa parkissa.(taivaan sininen opel kadett) sen takana oli sellainen pieni lentävä lautanen, aivan kuin niitä aina on kuvattu pyöreän mallisena. Nuo olennot liikkuvat silmän räpäyksessä paikasta toiseen eikä niiden meno ole ollenkaan maanvetovoimaan sidottuja. mä siis näin ne silmänräpäyksen verran ja sitten ne katosivat.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Sinettisormus kirjoitti: 11 Huhti 2021, 14:17 .. ei ne ollut laskuvarjohyppääjiä, vaan olentoja jotka osasivat lentää. 😊
Siis minun unessani oli laskuvarjohyppääjiä - korjasin tuohon viestiin.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva

Rauhaa teille, Kristuksessa.

Tänään rukouksessani näin kauniin pyöreä kivisen sormuksen. Tuo kivi muodostui pienistä kirkkaista kivistä. 💍
Tänään näin myös rukous hetkessäni ilmeisesti uuden aiheen taulun maalaamiseen..
Eilen jo aloittelin pohjaa maalaamaan ja minulla oli jo aihe mielessä, mutta tänään Herra näytti minulle kuvan, jossa oli Hänen kätensä ja sivellin kourassa Hän maalasi uutta aihetta, joka ei itselläni ole käynyt mielessä... ehkä jotain sellaista minun tulee yrittämän seuraavaksi.
Herra minun kättäni ohjatkoon.
Enempää tuosta aiheesta en vielä voi kertoa .. Katsotaan kuinka se toteutuu?
🎨🖼

MESTARIPIIRROS : https://www.youtube.com/watch?v=g9G3eLKkAyM
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Sl.3:3 Laupeus ja uskollisuus älkööt hyljätkö sinua. Sido ne kaulaasi, kirjoita ne sydämesi tauluun,
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Rauhaa teille, Jeesuksessa Kristuksessa.

Tänään rukouksessani, näin kuvan, jossa ovi avautui.
Vai avautuiko se? Sillä en nähnyt tai minulle ei näytetty ovi aukkoa, vain tuo liikkuva ovi.
Avautuiko se vaiko sulkeutui?
Sitä voi miettiä jokainen kohdallaan?
Pidä itsestäsi vaari, ettei ovea suljeta edestäsi.
Mietin tätä ja siitä muistiini nousi tämä sanan paikka:

Ilm. 3:7 Ja Filadelfian seurakunnan enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain, hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:

Rinnakkaisviitteet (KR 1933/-38)
Job 12:14 Jos hän repii maahan, niin ei rakenneta jälleen; kenen hän telkeää sisälle, sille ei avata.
Jes. 22:22 Ja minä panen Daavidin huoneen avaimen hänen olallensa; ja hän avaa, eikä kukaan sulje, ja hän sulkee, eikä kukaan avaa.
Matt. 16:19 Minä olen antava sinulle taivasten valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty taivaissa."

🚪🚪🚪
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tähän sopii hyvin myös Tuulan eilen saamat sanat:
Sain sanat: 2 tessalonikalaiskirje.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva

Jumalan rauha kanssanne.

Tänä aamuna näin unta, jossa oli huone ja pitkä pöytä. Se oli kuin ehtoollispöytä.Sen ympärillä oli ihmisiä. Sitten siihen tuli pastori, joka jakoi lehtisiä joissa oli Isä meidän rukous.
Pyysin että kävisimme polvillemme pöydän ääreen ja rukoilisimme tuota rukousta...

Amen.
Tätä Herra meiltä tahtoo, että kävisimme yhdessä Hänen kanssaan,polvirukoukseen, niin kuin oli Isä Jumala Hänelle opettanut. Joka päivä .. Joka hetki. 🙏🙏🙏

Isä meidän, joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia.
Iankaikkisesti.
Amen.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tuossa unessa oli yksityiskohta joka toistui pari kolme kertaa. Kävin välillä jossain varastohuoneessa, jossa ei ollut valoja. Joka kerta poistuessa näin seinustalla, jossa oli myös ulko-ovi, muutaman miehen ja naisen. Naisella oli oranssin värinen jakkupuku. He seisoivat liikkumatta kasvot seinää vasten. Oli aivan kuin he olisivat kuvitelleet olevansa näkymättömiä, piilossa. Kysyin ja ihmettelin mitä he siinä tekivät, mutta en saanut vastausta. He olivat hiljaa. Aina kulkiessani heidän ohi ovelle oli heidän katseet kohdistuneet minuun ... tuo on mietityttänyt minua nyt hereillä? On herättänyt jotain ajatuksiakin mutta en voi niistä nyt puhua, Herra vahvistakoon.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

https://sinettisormus.blogspot.com/2021 ... hinat.html
VOIMALLASI ASETAT VUORET, MERTEN PAUHINAT
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Shalom.

Aamulla rukouksessa näin tänään kauniin, vanhan ja valkoisen puisen purjeveneen. Sillä oli valkoinen purje. Yhtäkkiä näin että se alkoi oudosti kääntyä ja lopulta upposi.
Tätä olen tänään miettinyt, että miksi tuo vene joka oli vanhurskauden väreissä ja purjeen alla, upposi? Kertooko tämä luopumuksesta?

0https://www.koivuniemi.com/raamattu/?tila=pikah ... heb+6%3A10
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Ehkä tämä väittämä koko tämän hetkisessä eksytyksessä "Normaaliin" palaamisesta on yhteiskunnassa vallitseva valhe, mikä ei tule onnistumaan vaan on upottava valhe. Eli valkoisen valheen uudesta normaalista ei ole paluuta vanhaan normaaliin.

Selitys ei varmaankaan liity tuohon uneen, mutta asiana tuo on varmuudella noin.
Sinettisormus

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

.. tuo oli näky .. ei siis unessa nähty.
Mutta tuo selityksesi sopii tuohon. Se on tämän maailman luopumusta.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Jumalan johdatuksessa 3

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

https://sanojalauseita.wordpress.com/20 ... kartoissa/

Tuolla sivustolla kerrotaan kuinka valtapitävät agenda-agentit tulevat esiin, koska joutuvat kiirehtimään elitistisiä hankkeitaan.

Uskon, että Jumala puuttuu tuohon kaikkeen ja lähettää herätyksen avuksemme.

Tämä voisi liittyä ainakin selitykseeni.
Vastaa Viestiin