MUUTOS

Keskustelua pelastussanoman sisällöstä
Avatar
Tuija
Viestit: 1795
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

MUUTOS

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Päivän sana... Hyvinkin ajankohtainen, ainakin itselleni ja uskon että myös monelle muulle.

2.kirje korinttilaisille 3:17-18

3:17 Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus.
3:18 Mutta me kaikki, jotka peittämättömin kasvoin katselemme Herran kirkkautta kuin kuvastimesta, muutumme saman kuvan kaltaisiksi kirkkaudesta kirkkauteen, niinkuin muuttaa Herra, joka on Henki.

Muistat varmaan ajan, kun televisiossa oli lähes muoti-ilmiönä erillaisia muuttumisleikkejä.

Ohjelmaan saattoi osallistua kuka tahansa, joka kaipasi muutosta elämäänsä. Näissä ohjelmissa aina muuttumisen pääosassa on ulkonäkö. Laihdutus, kampaajalla käynti, meikit, uudet vaatteet jne.

Näissä ei sinällään ole mitään vikaa, mutta ihminen ei ole vain ulkokuori, joten se että ihminen muuttuu ulkoisesti, ei tarkoita että ihminen on muuttunut sisäisesti.

Ihmisen ulkoisen muutoksen aikaan saamiseksi ei välttämättä tarvita paljoakaan, pari ammattilaista tekee jo paljon. Kehon muokkaus, kuten painon pudotus vaatii jo ihmiseltäkin jotakin, mutta sitä kuka sinä todella olet, ei muutetakkaan samalla kaavalla. Vai mitä ajattelet? Kuka voisi muuttaa sinun ajatusmallit? Tunteesi? Sisäiset kipusi jne?

Me uskovatkin kaipaamme muutosta omassa elämässämme. Tämä johtuu siitä, että meitä ei ole kutsuttu heijastamaan sitä mikä on lähtöisin tästä maailmasta, vaan sitä mikä on taivaasta.

Monesti kuitenkin yritämme päästä tähän taivaalliseen päämäärään omin voimin tai ehkä mentorin turvin. Mutta sinua ja minua ei muuta mentori, pastori tai kukaan muukaan ihminen.

Todellinen muutos tapahtuu Jumalan läsnäolossa! Kun olemme siellä missä Herran Henki on, siellä me muutumme vain olemalla ja sanomalla Jumalalle "kyllä!" Jumala on ainut, joka voi parantaa sisimpämme, ajatusmallimme ja vain Hän voi viedä meidät sinne missä meidän kuuluisi olla! Päämäärämme on olla Kristuksen kaltaisia ja vain Hänen läsnäolossa vietetty aika muuttaa meidät hänen kaltaisekseen!

Rakas Isä, kiitos että saamme tulla eteesi ja muuttua. Kiitos, että sinun kirkkautesi saa vallita elämässämme alati, jotta se mitä sinä olet aivoitellut näkyisi meissä päivä päivältä enemmän, Jeesuksen nimessä, aamen!
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.