Shalom Ulkopuolinen
Jumalan rakkaus olkoon väkevänä siellä missä oletkin. Olet saanut paljon hyviä asioita jo täällä, jotka rohkaisevat sinua.
Voisin tuoda yhden oman kokemukseni tähän. Jos sinulla tai jollain toisella on vastaava tilanne, eikä löydy tietä ulos.
Kun olen elänyt ahdistuksen keskellä, että en ole päässyt sisälle siihen mikä sen juurisyy on, olen kokenut, että en tiedä miten kestän sen.
Ensimmäinen askel on siis ollut se, että tunnistin sen, että on ollut niin ahdistunut olo, että sen kestämistä ei jaksa.
Sitten toinen asia oli se, että en jaksanut kuunnella neuvoja, koska ne lisäsivät ahdistusta. Tuli sellainen olo, että olen huono, kun en muutu riittävän nopeasti.
Kolmas askel oli se, että ymmärsin jollain tavalla, että menin tavallaan paniikkiin noista kahdesta asiasta. Eli totuus ei tehnyt heti vapaaksi, vaan ahdistus kasvoi.
Neljäs askel oli varmaankin se, että annoin itseni eristäytyä ja lannistuin.
Viides askel oli se, että annoin itseni olla sellainen, kuin olin ja jotenkin hyväksyin sen huomaamattani.
Kuudes askel oli se, että sain tietää, että minulla ei ole iloa sydämessäni ja minulla ei ollut tullut mieleeni vielä pyytää sitä.
Seitsemäs askel oli se, että pidin ihan hulluna, että pitäisi olla iloinen, kun on ahdistus. Olin siis antanut itselleni tavallaan luvan alkaakin "tervehtymään".
Kahdeksas askel oli se, että minulla heräsi halu muutokseen. En tiennyt sitä. Olin aluksi mekaaninen. Tein enemmän sitä, mitä kannattikin tehdä.
Ajatuskierre ja lamaannuttava olo oli saanut tehdä tehtävänsä. En ollut pakottanut sitä poistumaan, mutta enhän alunperinkään pitänyt olotilastani. En vain osannut tehdä sille mitään.
Yhdeksäs askel oli se, että aloin nähdä millainen olen. Olin ikäänkuin raunio. Jollain tavalla maahanlyöty. Pelkäsin siis alunperin sitä, että minuun sattuu.
Kymmenes askel oli se, että aloin hyväksyä, että olen nyt tällainen, mutta en tule olemaan sitä aina. Halusin alkaa nähdä omin silmin. Mutta samalla itkin paljon, koska ahdistus alkoi tulla ulos. Se oli patoutunutta ja pidäteltyä surua, joka oli muuttunut "kestämättömän" raskaaksi tuskaksi.
Yhdestoista askel jonkunlainen sovintovaihe. Harjoittelin taas luottamuksen rakentamista Jumalaan. Koska olin hauras, en halunnut antaa toisille itsestäni liikaa. Pelko ikäänkuin kulki vielä rinnallani. En kuitenkaan halunnut palata enää taaksepäin, jotain vahvistumista oli alkanut tapahtumaan.
Kahdestoista askel oli uuden hyväksymistä. Olin vähän liian armoton välillä, koska en uskaltanut luottaa Jumalaan. Pelkäsin välillä, että olen jonkin rangaistuksen alla. Harjoitus oli siis sitä, että miten siedän sitä, että olo helpottaa, mutta en anna anteeksi itselleni, jos kaikki ei mene kuitenkaan koko ajan "hyvin".
Kolmastoista askel oli sitä, että opin. Opin, että minulla on mekanismeja, joista en itse ollut tietoinen. En tiedä miten niiden kanssa tulee toimia. Samalla kun minulla oli yhä sisälläni pelkoa, kärsin siitä, että en tiedä kenelle uskallan puhua asioistani rehellisesti. Pelkäsin sitä, että palaan alkupisteeseen. En nähnyt miten olin kuitenkin tehnyt jo pitkän matkan eteenpäin.
Neljästoista askel oli sitä, että luovutin pelkoni Jumalan käsiin. Sitä pelkäsin eniten. Samalla pyysin apua Häneltä.
Kannoin siis itse omaa ristiäni. En uskaltanut olla Herran oma, vaan olin mieluummin omassa voimassani.
Viidestoista askel oli sitä, että aloin päästä jyvälle itsestäni. Kaikki, mikä painoi sisintäni, annoin heti kun vain ymmärsin, Jeesuksen käsiin.
Kuudestoista askel oli anteeksiannon aikaa. Aloitin antamaan itselleni anteeksi.
Tämä on pitkä kirjoitus, mutta siitä voinee poimia sen oleellisimman. Me kanssamatkaajatkin kannamme ajoittain raskaita taakkoja, joita ei ole kannettavaksi tarkoitettu. Ne on kannettu jo kerran Golgatalla.
Joskus on myös helpompi kirjoittaa paperille asiakohtaisesti ongelmia. Jos on paljon huolia, ne jäsentää paremmin, kun ne laittaa paperille.
Tein yhdessä kohtaa tätä matkaa niin. Sitten rukoilin, että auta näissä. Eräänä päivänä oivalsin, että me vain anomme, että ilmaise Sinä Herra mikä on se ensimmäinen asia, jonka eteesi tuon. Sitten Hän tekikin niin. Sitten päästin siitä irti. Samalla tuli seuraava. Päästin irti. Jne. Yksi asia Kerrallaan. Huoli kerrallaan.
Anteeksi, että en lyhyesti osaa sanoa näitä mietteitä, mutta toivon, että nämä saisivat olla avuksi.
Ja joka tapauksessa me kannattelemme rukouksin sinua ja Jeesus on kuitenkin niin suuri, että mahdoton ei ole Hänen mielestään mahdotonta. Ainoastaan jos me kieltäydymme Hänen avustaan, silloin totuus on erilainen.
Rohkaiskoon Herra sinua, sinä olet Hänelle tärkeä. Joka päivä meidän elämässä on jotain, missä on Jumalan sormi mukana. Emme aina itse edes tiedä sitä.
Jumalan siunausta meille jokaiselle
rukoilen että pääsen mahdollisimman pian kasteelle ja saisin Pyhän Hengen myöskin.
mulla on levoton olo kun en tiiä mitä pitäs tehdä seuraavaks. En jaksa tätä nykysitä elämääni enää 