Kysymys
Lähetetty: 10 Syys 2019, 08:07
Rauhaa tänne foorumiin!
Olen uusi täällä. Kiinnostaisi tietää, mikä on tämän foorumin tarkoitus?
Kysyn, onko rakkauden vastaanottaminen totuuteeen ja totuuden tunteminen ja totuuden tuntemisen kautta uloskasvaminen tämän foorumin tarkoitus, ninkuin Raamattu sanoo: Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi?
Eli Raamatun opetuksen mukaan me Kristuksessa kasvamme ja rakennumme ja pyhitymme totuudessa ja valmistumme morsiaiksi sulhasta varten odottaen Herran paluutta. Totuus ja rakkaus kulkevat aina käsi kädessä, se on tasapainottava uskonelämä. Ilman rakkautta totuus on niinkuin kova kolhaisu.
Oli mielenkiintoista huomata Raamattua, jonka mukaan ensin armo ja siten totuus. Armo on niinkuin suojamekanismi pois kolhaisulta ja armo johtaa totuuteen, niin se tuo tasapainottavaa uskonkasvua, sillä armo kasvattaa siveästi, vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa. Ennen taivaaseen astumista Jeesus rukoili totuudessa pyhittämistä. Samoin Jeesus on itse täynnä armoa ja totuutta.
Raamatun mukaan Jumalassa ei ole yhtään vääryyttä, se tarkottaa, ettei Hänessä ole pientä vääryyttä, ei mitään kaikkea vääryyttä. Hänen asetukset ovat selkeitä ja ne valaisee ymmärrystä Jumalan asetuksiin. Niin se tarkoittaa, että Raamattu ei ole sellainen, että voisi hakea Raamatusta jotakuta opetusta tukien väärää opetusta kiertäen pois totuudelta, niin silloin totuuden kautta vapaaksi tuleminen eli ojentautuminen terveeseen uskoon jää pois.
Ilman totuutta rakkaus on sielullinen ja uskonnollinen. En kohdista tällä kirjoituksella ketään kenenkään loukkaantumatta ja menemättä kenenkään henkilökohtaisuuksiin. Itsessäni on myös parannuttavaa. Pyhä Henki näyttää minussa synnin joko suoraan minulle tai Jumalan lasten kautta tai Jumalan Sanan kautta tai myös ei-uskovien ihmisten kautta heidän tietämättä, että Jumala toimii heidän kautta.
Palataan vielä siihen, että ilman totuutta rakkaus on sielullinen ja uskonnollinen. Jeesus sanoi opetuslapsille kehottaen, että ennen kaikkea kavahtakaa fariseusten hapatusta, se on: ulkokultaisuutta. Se hapatus on osa uskonnollisuutta. Jeesus sanoi; Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta heidän sydämensä on minusta kaukana. Kansa kunnioittaa Jeesusta huulillaan, se tarkoittaa, että Jeesusta kunnioitetaan vain suullisesti. Heidän sydämensä on Jeesuksesta kaukana, se tarkoittaa, ettei sydän totuuden tuntemisen kautta lähesty Jeesusta. Jeesuksen sanojen mukaan se on ulkokultaisuutta eli tekopyhyyttä. Jesaja sanoo; heidän jumalanpelkonsa on vain opittuja ihmiskäskyjä.
Usko on sellainen elävä usko, totuudessa pyhittämisen ja mielenuudistuksen kautta ja se on otollinen Herralle. Se on osa pyhänä, nuhteettomana ja moitteettomana asettamista Jumalan Poikansa lihan ruumiissa kuoleman kautta (Kol. 1:22). Siksi Jeesus maanpäällisen vaelluksen aikana kehotti välttämään uskonnollista hapatusta.
Ennen taivaaseen astumista Jeesus rukoili opetuslasten ja tulevien opetuslasten puolesta, että Jumala pyhittää heitä totuudessa, sillä Jumalan Sana on totuus. Jeesus sanoi pyhittävänsä itsensä heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa. Jeesus pyhittää itsensä meidän tähden, että Hän kirkastaa meille totuuden tuntemisen kautta. Koska totuus tekee vapaaksi kaikista synneistä ja kaikista valheen siteistä.
Profetia tuli minulle ja siinä puhuttiin, että totuus tekee minua vapaaksi valheen siteistä. Mietin ihmetellen, mitä profetia tarkoittaa valheiden siteillä. Kun totuuden tuntemisen kautta hylkäsin ne väärät opetukset ja siten muistin profetian ja aloin ymmärtää, että profetia tarkoitti juuri niitäkin ja sitä, että elin väärien opetusten mukaan, mitkä ei pohjaudu Raamattuun ja olin ihan kiinni niistä vääristä opetuksista, niinkuin liima ja siten profetia tuli ja totuus teki minua vapaaksi niistä.
Muuton jälkeen en vielä löytänyt seurakuntaa. En tarkoita, että etsisin täydellistä seurakuntaa. Se olisi mahdotonta löytää.
Tarkoitan seurakuntaa, joka toimii totuuden mukaan odottaen Jeesuksen paluutta. Mietin, voiko foorumi olla nettiseurakunnan korvike?
Foorumilla seurakunta koostuu uskovista.
Jotain pientä kerrottavaa itsestäni.
Etten hallitse suomea sujuvasti. Välillä sanat katoavat ja välillä vääristävät, sen mukaan kirjoitan, niin se aiheuttaa hämmennystä ja väärinymmärrystä. Minulla on keksittymisvaikeuksia ja olen kieliongelmainen. Jos olen enemmän ihmisten ilmoilla, niin vaikeukset katoaa, mutta kuitenkin minulle tulee virheitä sanojen kanssa. Minulla on myös lukemisvaikeuksia.
Jos tekstit ovat toisistaan kiinni, niin en pysty lukemaan mitään. Joka kolmas tai neljäs tai viides (riippuu asiayhteyden mukaisesta lauseesta) tyhjä välirivi helpottaa lukemista. Mutta voin käyttää hiirtä ja se on niinkuin apuväline lukemisen kanssa, kun vedän tekstit tummaksi rivittäin, niin se helpottaa lukemista hitaasti, mutta sujuvasti.