Jos jotakuta kiinnostaa aihe niin laitan jotta voi kertoa myös elokuvien puhuttelevista asioista.
Pienen Talon Laura oli metsästämässä isänsä kanssa ja sattui ampumisonnettomuus. Isä sai luodin mahaansa ja Laura lähti hakemaan apua.
Matka oli pitkä ja oppaaksi lähti sokea vanhus. Kiivettiin erilaisia kukkuloita ja metsärinteitä ja aina tuli vastoinkäyminen, oltiin kesyksissä.
Välillä Laura kannusti sokeaa taas jaksettiin seuraava rinne rämpiä.
Lopulta saavuttiin VÄÄRÄÄN laaksoon ja pieni Laura vaipui maahan epätoivoissaan. Siihen loppui yrittäminen.... mutta sitten sokea vanhus rohkaisi jotenkin että "aina nousemme ja jaksamme eteenpäin".
-siitä oivalsin että juuri tuota elämä ON. Vaikka olisi kaikki koko ajan pielessä ja ei saavu koskaan oikeaan "laaksoon" niin silti noustaan ja jatketaan rämpimistä kunnes elämä loppuu. Ja näin sen kuuluukin olla. Se on sitä taistelua ja periksiantamattomuutta. Siihen on vain asennoiduttava tyynesti ja siten että sellaista sen kuuluukin olla. Silloin ei tarvitse luulla että on menettänyt jotain kun sitä laaksoa ei löydy.
En tiedä miltä tämä kuulostaa mutta minulle se antoi sisua kun tajusin juuri tuon faktan että "sellaista se elämä on ja sellaista sen kuuluukin olla".
Kaikki päivän tehtävät suoritetaan tyynesti ja järjestyksessä, kunkin päivän suoritukset järjestyksessään. Näin asiat tulee hoidetuksi eikä tarvitse niihin jäädä jumittamaan saamatta mitään aikaan.
Jos pieni Laura pystyi siihen niin pystyn minäkin.