Sukkot -juhlan 1-7 päivää ja niiden merkitykset Sanan valossa
Lähetetty: 15 Loka 2019, 11:59
(Sukkot -juhlan ensimmäinen päivä - "Aabraham")
-----------------------------------
ENSIMMÄINEN PÄIVÄ 1. - "AABRAHAM"
Sukkot-juhlan (סוכות) eli "lehtimajanjuhlan" aikana on tapana liittää "lehtimajan"-vieraiksi (myös) raamatullisia henkilöitä. Nämä liitetään myös ylösnousemuksen toivoon, jossa tulevassa messiaanisessa ajassa HERRAN pyhät ovat kanssamme (Matt.8:11). Ylösnousemuksen toivossa myös on omat rakkaamme ja omaisemme - Messiaassa pelastettuina. (1Tess.4:13-14)
Yleisesti 7. päiväisessä lehtimajanjuhlassa päivät on jaettu erityisten Raamatun henkilöiden kesken: (1) Aabraham (2) Iisak (3) Jaakob (4) Mooses (5) Aaron (6) Joosef (7) Daavid. Näiden Raamatun henkilöiden elämä ja opetus tuo meille sisältöä "sukkot"-juhlan keskelle.
Aabraham opettaa meille monia asioita. Poimin tähän niitä jotka itselleni nousivat sydämelle.
(1) "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan"
Uskon elämä on vaellus kohti Jumalan lupauksia ja niiden täyttymyksiä. Tähän sisältyy aina "jostakin" pois lähteminen. Aabraham jätti epäjumalanpalvonnallisen maailman, uskoen elävään yhteen Jumalaan, joka yksin kykeni antamaan hänelle lupauksen jälkeläisestä. Lupaus on kolminainen; se on jälkeläiset, maa sekä Jumala itse - ISRAELIN Jumala.
(2) "Niin tuli nälänhätä maahan, ja Abram meni Egyptiin"
Uskon elämä on uskon vaellus, joka paljastaa heikkoutemme. Aabraham valitsi inhimillisessä viisaudessaan Egyptin avukseen, nälänhädän keskellä. Opimme siis, että uskon vaelluksen kohteena oleva Jumalan lupaus, ja sen saavuttaminen - osin tuo osaksemme omien virheidemme näkemisen, jopa väärä valinnat - oppiaksemme niistä. Tämä vahvistaa sitä totuutta, että lupaus ei perustu meidän onnistumiseemme, eikä meidän voimaamme - vaan Jumalaan itseensä. Virheemme kasvattavat meitä pois itsestämme, syvemmin luottamaan HERRAAN. Jumala ruokkii meidät, ei "maailma" (Egypti). Parannuksen tekeminen on hepreassa "teshuva", eli takaisin kääntyminen HERRAN luo.
(3) "Oi Herra, Herra, mitä sinä minulle annat?"
Uskon vaellus ja elämä vie meitä ahdistuksen kautta kasvamaan Jumalan tuntemisessa. Aabraham tuskastui tilanteessaan, jossa hän ei nähnyt vielä lupauksen täyttymystä. Tässä Jumala ilmoitti hänelle itsensä. Aabraham uskoi HERRAA (בַּֽיהוָ֑ה > tai "Herrassa"), ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Epäilyksemme ajat Jumalan hyvyydestä eivät tee tyhjäksi Jumalan lupauksia. Jumala vahvistaa meitä, kasvattaa meitä, palauttaa meidät luoksensa - että näkisimme - että Hän yksin on elävän uskon alkaja ja sen täyttäjä. HERRA ei saata kesken aloittamaansa työtä.
(4) "yhdy siis minun orjattareeni, ehkä minä saisin lapsia hänestä"
Uskon elämä ja sen vaellus - Jumalan antaman lupauksen voimassa - paljastaa lihallisen heikkoutemme. Aabraham kuunteli tässä tilanteessa enemmän Saaraa - vaimoaan, kuin HERRAA. Kuinka usein kuulemmekin ihmistä, HERRAN sijasta. Olemme kuulleet Jumalan äänen, ja saaneet Hänen Sanansa, mutta silti - käännymmme liian helposti inhimillisen ratkaisun puoleen. Uskon vaelluksen koko perusta lepää Jumalan uskollisuudessa, joka paljastetaan meille epäonnistumistemme kautta. Ihmiselämän arvo todentuu lupauksen kautta. Jumala antaa jokaisen ihmislapsen tähän elämään, ja siksi ihmiselämä on arvokkaampaa kuin vain "olla" jälkeläinen (lihan mukaan). Ishmaelin arvo tässäkin on tärkeä, vaikka hän ei ollutkaan lupauksen "kantaja".
(5) "Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan"
Uskon vaelluksemme perusta on yksin Jumalassa. Aabrahamin koetus on vaikeaa ymmärtää. Silti voimme sanoa, että tapahtuma osoittaa - että rakkaus Jumalaan on suurempi kuin mikään muu. Ketä me rakastamme enemmän kuin Jumalaa? Moorian vuoren tapaus on kuva Messiaan uhrista, mutta samalla se on meille kaksinainen opetus: Jumala tulee antamaan oman Poikansa meidän tähtemme; meidän tulisi antaa kaikkein rakkaimpamme Hänen tähtensä.
Lehtimajanjuhla puhuu uskon vaelluksesta. Emme ole vielä perillä. Emme siksi jää paikoillemme. Israelin kanta-isät puhuvat meille tästä uskon vaelluksesta, ja samalla kaikessa opettavat - että Jumalan uskollisuus on ihmistä suurempi. Siksi lehtimaja kuvaa Jumalan hyvyyttä, ja sen kautta meille annettua lupausta, jota kohden me vaellamme - uskon kautta.
P.K
-----------------------------------
ENSIMMÄINEN PÄIVÄ 1. - "AABRAHAM"
Sukkot-juhlan (סוכות) eli "lehtimajanjuhlan" aikana on tapana liittää "lehtimajan"-vieraiksi (myös) raamatullisia henkilöitä. Nämä liitetään myös ylösnousemuksen toivoon, jossa tulevassa messiaanisessa ajassa HERRAN pyhät ovat kanssamme (Matt.8:11). Ylösnousemuksen toivossa myös on omat rakkaamme ja omaisemme - Messiaassa pelastettuina. (1Tess.4:13-14)
Yleisesti 7. päiväisessä lehtimajanjuhlassa päivät on jaettu erityisten Raamatun henkilöiden kesken: (1) Aabraham (2) Iisak (3) Jaakob (4) Mooses (5) Aaron (6) Joosef (7) Daavid. Näiden Raamatun henkilöiden elämä ja opetus tuo meille sisältöä "sukkot"-juhlan keskelle.
Aabraham opettaa meille monia asioita. Poimin tähän niitä jotka itselleni nousivat sydämelle.
(1) "Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan"
Uskon elämä on vaellus kohti Jumalan lupauksia ja niiden täyttymyksiä. Tähän sisältyy aina "jostakin" pois lähteminen. Aabraham jätti epäjumalanpalvonnallisen maailman, uskoen elävään yhteen Jumalaan, joka yksin kykeni antamaan hänelle lupauksen jälkeläisestä. Lupaus on kolminainen; se on jälkeläiset, maa sekä Jumala itse - ISRAELIN Jumala.
(2) "Niin tuli nälänhätä maahan, ja Abram meni Egyptiin"
Uskon elämä on uskon vaellus, joka paljastaa heikkoutemme. Aabraham valitsi inhimillisessä viisaudessaan Egyptin avukseen, nälänhädän keskellä. Opimme siis, että uskon vaelluksen kohteena oleva Jumalan lupaus, ja sen saavuttaminen - osin tuo osaksemme omien virheidemme näkemisen, jopa väärä valinnat - oppiaksemme niistä. Tämä vahvistaa sitä totuutta, että lupaus ei perustu meidän onnistumiseemme, eikä meidän voimaamme - vaan Jumalaan itseensä. Virheemme kasvattavat meitä pois itsestämme, syvemmin luottamaan HERRAAN. Jumala ruokkii meidät, ei "maailma" (Egypti). Parannuksen tekeminen on hepreassa "teshuva", eli takaisin kääntyminen HERRAN luo.
(3) "Oi Herra, Herra, mitä sinä minulle annat?"
Uskon vaellus ja elämä vie meitä ahdistuksen kautta kasvamaan Jumalan tuntemisessa. Aabraham tuskastui tilanteessaan, jossa hän ei nähnyt vielä lupauksen täyttymystä. Tässä Jumala ilmoitti hänelle itsensä. Aabraham uskoi HERRAA (בַּֽיהוָ֑ה > tai "Herrassa"), ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi. Epäilyksemme ajat Jumalan hyvyydestä eivät tee tyhjäksi Jumalan lupauksia. Jumala vahvistaa meitä, kasvattaa meitä, palauttaa meidät luoksensa - että näkisimme - että Hän yksin on elävän uskon alkaja ja sen täyttäjä. HERRA ei saata kesken aloittamaansa työtä.
(4) "yhdy siis minun orjattareeni, ehkä minä saisin lapsia hänestä"
Uskon elämä ja sen vaellus - Jumalan antaman lupauksen voimassa - paljastaa lihallisen heikkoutemme. Aabraham kuunteli tässä tilanteessa enemmän Saaraa - vaimoaan, kuin HERRAA. Kuinka usein kuulemmekin ihmistä, HERRAN sijasta. Olemme kuulleet Jumalan äänen, ja saaneet Hänen Sanansa, mutta silti - käännymmme liian helposti inhimillisen ratkaisun puoleen. Uskon vaelluksen koko perusta lepää Jumalan uskollisuudessa, joka paljastetaan meille epäonnistumistemme kautta. Ihmiselämän arvo todentuu lupauksen kautta. Jumala antaa jokaisen ihmislapsen tähän elämään, ja siksi ihmiselämä on arvokkaampaa kuin vain "olla" jälkeläinen (lihan mukaan). Ishmaelin arvo tässäkin on tärkeä, vaikka hän ei ollutkaan lupauksen "kantaja".
(5) "Ota Iisak, ainokainen poikasi, jota rakastat, ja mene Moorian maahan"
Uskon vaelluksemme perusta on yksin Jumalassa. Aabrahamin koetus on vaikeaa ymmärtää. Silti voimme sanoa, että tapahtuma osoittaa - että rakkaus Jumalaan on suurempi kuin mikään muu. Ketä me rakastamme enemmän kuin Jumalaa? Moorian vuoren tapaus on kuva Messiaan uhrista, mutta samalla se on meille kaksinainen opetus: Jumala tulee antamaan oman Poikansa meidän tähtemme; meidän tulisi antaa kaikkein rakkaimpamme Hänen tähtensä.
Lehtimajanjuhla puhuu uskon vaelluksesta. Emme ole vielä perillä. Emme siksi jää paikoillemme. Israelin kanta-isät puhuvat meille tästä uskon vaelluksesta, ja samalla kaikessa opettavat - että Jumalan uskollisuus on ihmistä suurempi. Siksi lehtimaja kuvaa Jumalan hyvyyttä, ja sen kautta meille annettua lupausta, jota kohden me vaellamme - uskon kautta.
P.K