LEHTIMAJANJUHLA - "SUKKOT"
SEITSEMÄSPÄIVÄ - 7. "DAAVID"
Viimeisenä Raamatun henkilönä lehtimajanjuhlassa katsomme Daavidia. Tämä muodostaa myös "messiaanisen"-lampunjalan ("menorah"), sillä Messias Jeshua (Jeesus) on UT:ssa mainittuna juuri Aabrahamin ja Daavidin poika (ihmisensä puolesta). (Matt.1:1). Iisaille syntynyt Daavid on kuva Jumalan asettamasta Jerusalemin kuninkuudesta, joka Messiaassa Jeesuksessa on ikuista (2 Sam. 7:12,13). Seitsemän lehtimajanjuhlan päivien aikana olen katsellut Jumalan kaikkivaltiuden, valinnan, armon ja kutsumuksen opetusta Aabrahamin, Iisakin, Jaakobin, Mooseksen, Aaronin, Joosefin ja nyt Daavidin kautta.
Katselen tässä viimeisessä tekstissä lyhyesti Daavidin elämästä tapahtumia, jotka opettavat meille Jumalan kaikkivaltiuden, armon, valinnan ja kutsun tapahtumista Daavidin elämässä.
(1) "Ei ole, niinkuin ihminen näkee: ihminen näkee ulkomuodon, mutta Herra näkee sydämen"
Saul on menettänyt kuninkuutensa ja profeetta Samuel saa HERRALTA sanan mennä beetlehemiläisen Iisain luo, ja voidella siellä Jumalan itsellensä valitseman Israelin kuninkaan. Profeetta Samuel kuitenkin katsoo valintaa luonnollisen ihmisen silmin, ja olettaa että vahvarakenteiset Iisakin pojat olisivat HERRAN valinta. Näin ei kuitenkaan ollut - "Vielä on nuorin jäljellä, mutta hän on kaitsemassa lampaita". Daavid nousee kuninkuuden osaan väheksytystä asemasta. Vähiten kukaan olisi voinut ajatella lammaspaimenta HERRAN valitsemaksi kuninkaaksi. Tästä opimme paljon. Jumala ei katso niin kuin ihminen katsoo. Jumalan valinta ei ole meidän valintamme. Ihminen arvioi ulkomuotoa, oppiarvoa, ihmisviisautta ja voimaa - mutta ei näe ihmisen sydäntä. HERRA näkee sydämen. Jumalan armo oli kasvattanut Daavidia aivan toisenlaisessa ympäristössä tulevaa tehtäväänsä varten. Kuinka usein unohdammekin tämän! Luulemme että suuret tehtävät vaativat suurta koulutusta ja ihmismieltä hurmaavia titteleitä, mutta näin ei aina ole. Jumala etsii Hänen armonsa, rakkautensa ja totuutensa alaisuudessa kasvaneita, jotka ovat vähäisissä(kin) oloissa oppineet uskossa turvautumaan HERRAAN oman voimansa sijasta. Tämän voimme nähdä Daavidin kutsun taustalla. "Ja Herran henki tuli Daavidiin, siitä päivästä ja yhä edelleen."
(2) "Mutta minä en satuta kättäni Herran voideltuun."
Saul aloitti vainoharhaisen Daavidin vainoamisen. Tämä aikajakso oli tärkeä Daavidin kohdalla. Se yhä edelleen kasvatti häntä turvautumaan yksin HERRAAN, ja tässä odottamaan aikaa jolloin jo syrjäytetty kuningas Saul kokonaan siirtyisi pois asemastaan. Tästä opimme paljon. Me emme saa itse raivata tietä eteemme. Kutsumme toteutuminen täytyy tapahtua Jumalan voimasta, ja Jumalan asettamassa aikataulussa. "Abisai sanoi Daavidille: "Jumala on tänä päivänä antanut vihamiehesi sinun käsiisi. Salli nyt minun keihästää hänet maahan; yksi isku vain, toista ei tarvita." Abisai ehdotti Daavidille ihmisvoiman kautta saatavaa voittoa. Daavid kieltäytyi tästä. Siunauksen ja lupauksen, sekä kutsumuksemme voima katoaa, kun taistelemme lihaa ja verta vastaan lihallisin keinoin. Anna HERRAN avata tiesi! Daavid tunnusti alamaisuutensa Israelin Jumalaa kohtaan, ja tiesi että hänellä ei ollut oikeutta surmauttaa Saulia, oman etunsa tähden. Alamaisuus Jumalaa kohtaan on aina siunauksemme perusta. Siksi sanomme: "Ei ihminen voi ottaa mitään, ellei sitä ylhäältä (Jumalalta) anneta". Daavid ymmärsi tämän. Hänen sydämeensä oli jo syntynyt oikea Jumalan alamaisuus ja siinä oikea Jumalan siunauksen ymmärtäminen. Hän teki oikean tuomion: "Mutta minä en satuta kättäni Herran voideltuun.".
(3) Naatan sanoi Daavidille: "Sinä olet se mies."
Daavidin lankeemusta Batsebaa kohtaan, on selitetty monin tavoin. Ehkä Batseba vietteli Daavidin päästäkseen pois heettiläisen miehensä (Uurian) alaisuudesta, ja vielä kuninkaalliseen hoviin? Ehkä hänen aviomiehensä (Uuria) ei osoittanut rakkautta Batseballe, ja siksi hän alkoi haluta toista miestä? Ehkä Daavid oli omassa avioliitossaan pettymyksen paikalla ja luonnollinen mutta lihallinen himo veti häntä kauniin Batseban puoleen? Voimme kuitenkin sanoa: kuinka helposti särkynyt ja rikkinäinen sydän (pettynyt/petetty) hakeekin apua synnistä, mutta ei Jumalalta! Joka tapauksessa kyseessä oli syntiin lankeaminen. Eliamin - Batseban isän - isä oli Ahitofel, joka myöhemmin vahvisti Daavidin pojan Absalomin kapinaa Daavidia vastaan. (2Sam.15:12; 31: 16:15) Näemme siis mitä hedelmää tämä lankeemus toi Daavidin perheen ja suvun keskelle. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös (joutuu) niittämään. Daavidin suunnitelma "lavastaa" lankeemuksensa juottamalla Uuria humalaan, saadakseen hänet yöksi vaimonsa Batseban viereen epäonnistui. Tässä jälleen näemme surullisen todistuksen, miten ihminen yrittää peittää syntiin lankeamistaan - tunnustamatta sitä! Mutta siksi - Jumala lähetti profeetan, joka paljasti synnin. Tätä myös seurakunta nyt tarvitsee. Profetian henkeä (Pyhä Henki) joka paljastaisi kätketyt ja salatut synnit, niin että ne tuotaisiin Jumalan eteen. Daavidin sydän kärsi varmasti lankeemuksesta, mutta silti hän yritti kätkeä tekoaan ja lavastaa sen omaksi edukseen. Rauhaa ei tullut syntiä kätkemällä! Jumalalle emme voi valehdella, emmekä kätkeä syntejämme. Hän näkee kaiken. Daavid lopulta tunnusti syntinsä: "Minä olen tehnyt syntiä Herraa vastaan". Profeetta Naatan tuo ilmoituksen Hengessä, ei lihan kiivaudessa. Tässä näemme erään tavan - Jumalan rakkaudesta, kun Hän paljastaa synnin. Toisin Jumala puhuu raatelevan kovastikin. Daavidin tunnustuksen ja katumuksen voimme lukea Psalmista 51 - "Jumalalle kelpaava uhri on särjetty henki; särjettyä ja murtunutta sydäntä et sinä, Jumala, hylkää."
(4) "Jos hän kiroilee ja jos Herra on käskenyt häntä: 'Kiroile Daavidia', niin kuka voi sanoa: 'Miksi teet niin?"
Daavidin poika, Absalom nousi kapinaan isäänsä kohtaan. Tapahtuma päättyi hyvin surullisesti. "tarttui hän päästään tammeen, niin että hän jäi riippumaan taivaan ja maan välille, kun muuli juoksi pois hänen altansa", jonka johdosta Jooab surmasi Absalomin. Saulin sukua ollut Siimei - Geeran poika omasi katkeruuden ja vihan sydämessään Daavidia kohtaan. "Pois, pois, sinä murhamies, sinä kelvoton!" Hän syytti edelleen Daavidia Saulin sukunsa kohtalosta, ja väitti että Daavid oli murhannut Saulin, siten saaden kuninkuuden itselleen. Tämä oli hirvittävä, katkeruudesta noussut valhe. Daavid kieltäytyi koskemasta Sauliin, ja surmaamasta häntä. Tässä on syvä opetus. Luoksemme asettuu usein ihmisiä jotka valehtelevat meistä, ja siten tahtovat syyttää meitä. Toisin ihmiset kaivelevat elämässämme ennen tapahtuneita syntiin lankeemuksia, ja vaikka olemme tehneet synneistämme parannuksen ja saaneet ne anteeksi Jumalan armosta, joudumme usein vielä yhä syytösten kohteiksi. Siimei tässä mielessä edustaa "syyttäjää", joka vääristelee ja valehtelee Daavidista, Saulin suvun menettämän kuninkuuden tähden. Siimei osoitti Daavidin menettäneen nyt kuninkuutensa pojalleen Absalomille tekemänsä murhan tähden. Tällä Siimei voi viitata myös Batseban, Uurian aviomiehen surmaamiseen. Siimei oli tässä mielessä oikeassa - sillä Ahitofel (Batseban isoisä) oli mukana Absalomin kapinassa, juuri Daavidin lankeemuksen ja Uurian murhauttamisen tähden. Tätä teki juuri Ahitofelin katkeruus Batseban tähden, Daavidia kohtaan. Mutta miten Daavid reagoi? Hänen sotapäälikkönsä ehdotti jälleen "lihan-käsivarren" ratkaisua. "Anna minun mennä ja lyödä häneltä pää poikki." Mutta Daavid kielsi tämän. Hän hyväksyi synnin seuraamuksen - eli Absalomin kapinan, mutta samalla hän jo omasi rauhan sydämessään, Jumalan osoittaman syntien anteeksisaamisen tähden. Hän oli tunnustanut syntinsä ja saanut ne jo anteeksi. Jumalan armossa on voima, joka riisuu meidät lihan voiman käyttämisestä. Daavid nöyrtyi paikkaansa ja otti Siimein syytökset nyt Jumalan kädestä: "jos Herra on käskenyt häntä: 'Kiroile Daavidia', niin kuka voi sanoa: 'Miksi teet niin?'. Sanotaan - älä koskaan väittele saatanan kanssa. Älä koskaan puolusta itseäsi, vaan nöyrry Jumalan armon alaisuuteen, myös kohtaamaan synnistä tulevat seuraamukset. Jätä tuomio Jumalan käsiin! Tässä Daavid opettaa meille suuren opetuksen. Hänen sydämensä lepäsi nyt Jumalan armon varassa - langenneena miehenäkin - sillä hän oli saanut syntinsä anteeksi. Tämä mahdollisti oikean nöyryyden myös Siimein syytösten edessä: "Antakaa hänen olla, kiroilkoon vain."
(5) "Herran edessä minä karkeloin"
Liitonarkin tuominen Jerusalemiin omasi monia tapahtumia. Liitonarkkia kuljetettiin ensin väärällä tavalla (vaunuissa), jonka johdosta Ussa menetti tapahtumassa henkensä. Arkki jäi kolmeksi kuukaudeksi Oobed-Edomin taloon, jonka johdosta HERRA siunasi tätä kotia. Kun Daavid oli ottanut selvää Toorasta (Jumalan Sanasta) miten liitonarkkia tuli kuljettaa (leeviläisten sitä kantaen), hän nouti arkin ja alkoi tuoda sitä Jerusalemiin. Raamattu sanoo, kun kantajat olivat astuneet 6. askelta Daavid uhrasi härän ja juottovasikan. Silloin Daavid hyppi kaikin voimin HERRAN edessä, ollen puettuna "papilliseen" pellavakasukkaan. Niin arkki tuotiin Jerusalemiin suuren riemun raikuessa ja pasuunoiden pauhatessa. Mitä tästä opimme? Jumala on järjestyksen Jumala. Liitonarkkia tuli kantaa, ei kuljettaa vaunuissa. Kiirehtivän jalka astuu harhaan. Evankeliumia ei voida "viedä" eteenpäin miten tahansa! Daavid nöyrtyi Jumalan Sanan edessä kuuliaisuuteen ja tämä johti hänet suureen iloon ja karkeloon - vihdoin arkki oli tulossa Jerusalemiin. Meidän aina tulee etsiä ohjeistus ja opetus Jumalan Sanasta. Jumalan käskyt ja niiden tekeminen tuovat vain siunauksen. Tämän johdosta Miikal - Saulin tytär, ja nyt Daavidin vaimo - kuitenkin alkoi halveksia Daavidia hänen ilossaan ja riemussaan. Kaikki eivät pysty iloitsemaan Jumalan teoista! Katkeruus estää Jumalan iloon yhtymisen! Syitä tähän Miikalin sydämen tilaan, voimme nähdä moniakin, ehkä juuri samainen Saulin suvun katkeruus, Daavidille menetetystä kuninkuudesta. Silti, halveksunta tuotti Miikalille "kohdun-kuoleman". Hän jäi hedelmättömäksi pilkkansa tähden. Älkäämme koskaan halveksuko HERRAN tahdon tekemisestä noussutta iloa, riemua ja karkeloa! Sillä se tekee niihin langenneista hengellisesti hedelmättömiä, eli katkeria ja muita HERRAN omia halveksuvia (kutsuen jopa heitä "kevytmielisiksi" ei tarpeeksi "arvokkaiksi"). Daavid ei korottanut tässä itseään vaan hän sanoi: "tähänkin minä pidän itseni liian vähäisenä ja olen omissa silmissäni halpa". Kyseessä ei ollut itsensä esittäminen, teatraalinen "ylistys", vaan sydämen nöyryydestä nouseva Jumalan ylistys ja kiitos. Puhdassydämiset saavat nähdä Jumalan!
Lehtimajajuhlan viimeinen päivä puhuu Jumalan kuningaskunnan tulemisesta. Liitonarkin saapuminen voisi olla vertauskuva Messiaan Jeesuksen tulemuksesta. Silloin puhdas, vapaa ja todellinen ilo sekä karkelo nousee niiden sydämiin ja huulille, jotka ovat HERRAN omia. Jeesus kehoitti lehtimajanjuhlan aikana, aikansa juutalaisia uskomaan Häneen niinkuin Kirjoitukset (Raamattu) sanovat. Elävän veden virta kumpuaa todellista iloa ja riemua, uskossa Messiaaseen Jeesukseen (Jeshua) - kun uskomme Häneen Raamatun mukaisesti. Ja tätä juuri on tuleva messiaaninen kuningaskunta, jota Morsian (HERRAN omat) odottavat. Liitonarkin kantamisen yhteydessä mainitut "kuusiaskelta" (6. päivänä Jumala loi kaiken, ja seitsemäntenä "lepäsi", eli sai päätökseen työnsä), ja juuri seitsemäs niistä - on Jumalan antama "kuninkaallinen" sapatinlepo, Hänen kuninkuudessaan. Tämä on tuleva HERRAN kansalle, ja siinä on oleva todellinen Jumalan kansan riemu, ilo, vapaus sekä iankaikkinen elämä! Morsian odottaa Ylkäänsä!
ISRAEL (jäännös) on pelastuva ja kadonneet ISRAELIN sukukunnat (heimot) kootaan yhdeksi, Messiaan Jeesuksen armon, totuuden ja rakkauden kautta - tulevaan messiaaniseen ilon ja rauhan kuningaskuntaan.
Luuk.1:31-33 "Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."
P.K
