Henki seurakunnissa

Keskustelua henkimaailmasta, hengen ja sielun elämästä sekä hyvistä että vieraista hengistä
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Shalom jälleen kaikille!

Olen tuossa aiemmin puhunut Martin Kirkon Sanan ja rukouksen illan, eli ns. Ilpoisten piirin kokouksista, jossa on kymmeniä vuosia aina vaan erinomaisen puhdas henki. Siellä on niin vahva Pyhän Hengen läsnäolo, ettei sieltä halua pois lähteäkään, kun sinne on tullut.

Nyt joudun kertomaan pitkän kokemuksen tuloksen, koska tänään sain vastauksen lähes 90-vuotiaalta mieheltä siihen kummalliseen epäilyyn, mikä minua täällä eräässä muussa seurakunnassa aina kalvoi.
Olen käynyt tuossa seurakunnan kokouksissa kuutisen kertaa ja olen ilmoiottanut että olen adventisti, eikä minulla ole tarvetta löytää itselleni seurakuntayhteyttä, koska minulle riittää kiertolaisuus ja netissä oma pieni porukka.
Muistan sitten kun kerran istuin siellä yhteisrukouksessa ja minulla oli oikein paha olo. En kuunnellut edes mistä se ko. rukoilija rukoili siellä salin edessä mutta kun aloin kuuntelemaan sitä, niin EI MISTÄÄN. Siinä oli pelkkiä hienoja sanoja peräkkäin, eikä mitään sanomaa.
Sitten eräs asia mikä minua on ihmetyttänyt, että siellä oli niin paljon romaaneja, siis mustalaisia. Jouduin puntaroimaan monta kertaa omaa rasistista minuuttani, koska olenhan vanha portsari ja vartija, jolla on joka käänteessä ko. henkilöiden kanssa jatkuvaa vääntöä. Siinä mieli saatsuu väkisinkin hieman subjektiiviseen suuntaan. No ei se minua sitten kuitenkaan muuten kuin ihmetytti, voivatko nämä kaikki romaanit olla oikeasti uskossa. Vastaus oli selkeä: "voivat tietenkin olla". Jumala voi!

Mutta tänään minä kuulin jotain perin outoa. Tuo eräs kahvilaa pitävä nainen, josta olen pyytänyt jo aiemmin rukousapua, koska hän on selkeästi pahasti ja ristiriitaisesti tuuliajolla, hän menetti tuon kahvilan petollisen ex. miehensä vuoksi, joka mustamaalasi mm. minut ja sitten kavalsi RAY:n rahat sieltä ja lähti nostelemaan. Tämä nainen, kahvilayrittäjä, hän juuri on tuon seurakunnan jäsen ja hän on minut sinne mutaman kerran saanut käymään. Hän myös käyttää asiakkaitaan, vanhuksia siellä omalla autollaan ja lainasi minunkin autoa koska oma oli niin pieni. Vaan minä en useinkaan halunnut lähteä sinne mukaan, vaikka minun autolla oltiin käyty siellä.

Tuossa kahvilassa on nyt uusi yrittäjä ja minäkin saatan siellä jo käydä.

No nyt sitten tämä vanha mies, joka tuskin valehtelee. Hän minulle nyt avautui sanomalla että nyt hän uskaltaa minulle kertoa mitä koki kun hän meni sinne kokoukseen. Hänelle heti tuli eräs mustalaisnainen kerjäämään 100,- euroa rahaa. Hän oli kieltäytynyt antamasta ja toisella kerralla tämä kahvilayrittäjä istui vieressä kun toinen nainen oli kysellyt lainaa tältä. Mutta siihenkään tämä vanhus ei ollut suostunut.

SIIS AIVAN KAUHEETA! Onneks mä oon niin iso ja ruma ettei ne mustalaiset uskaltanu mulle edes päivää sanoa ;)

Mut en tiedä ku tää on ollu mulle vaikeeta jo puoli vuotta. Mä oon täällä pariinkin kertaan kipuillut tätä asiaa, koska henkeni sanoo sisällä jotain joka vaikuttaa siihen mitä pistän tänne ja miltä minusta tuntuu.

Ei ole tarve kertoa missä tämä seurakunta on, koska tätä minkä jo sanoin, ei voi yleistää niihin sen seurakunnan kaikkiin jäseniin.
olli

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja olli »

Lopun aikoja elellään. Kohta voidaankin jo kysyä: kun Ihmisen Poika tulee, löytäneeköhän Hän uskoa maan päältä ?
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Äidiltä tuli hauska viesti kun hän tietää tarkemmin mistä tässä oli kysymys. (laitoin tämän naisen nimen *** merkeillä)
Kyllä seurakunnat ovat melko samanlaisia ja ei ****** niissä kannata olla mukana. Kaikki pienetkin srk. ryhmät ovat nykyään köyhille mahdottomia paikkoja. Siellä pitää olla riittävästi rahaa jakaa muille tai ainakin pastorille.

Terveisin äiti
Minä olen sitä monesti ihmetellyt kun jumalattomat puhuvat että kaikki uskovaiset ovat kieroja, rahanahneita ja varastavat vain niihin kokouksiin osallistuneilta omaisuuden ja kirkko veron tai kymmenykset. Eivät vaan tajua että juuri ne jotka menvät sinne kuulijoiksi ja jäseniksi, he ovat niitä oletetun hyväksikätytön uhreja, niin he juuri ovat niitä uskovia.

Sitten taas toisaalta, mihin hyvään ne rahat on tarkoitus laittaa, jos joku antaja on itse vielä köyhempi kuin avun saajat.

Harva esimerkiksi tuntee kymmenyslain. Lukekaa huviksenne, saatatte nimittäin yllättyä:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet ... 5058063932
Sinettisormus

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Mielenkiintoinen aloitus Jarmolta. Sillä lauantaina meillä oli se yhteinen Rukoushetki ilta ja siellä oli pariskunta ja tuon miehen "vaimo", oli mustalainen, joka kertoi olevansa kotoisin Turusta. Säpsähdin kun hän tuon kertoi, sillä yhdistin sen heti Jarmoon. Tämä nainen oli kokenut vaikean elämän huumeineen kaikkineen, mutta oli saanut pelastuksen Jeesukselta. Nyt hän kutenkin koki elämänsä uudelleen vaikeaksi, niin vaillinaiseksi, joten pyysi rukouksia meiltä ja me rukoilimme.

Sitten alkoi hetki, kun hän alkoi kyseenalaistaa erinäisiä asioita ja kyselemään mitä mieltä olemme? Esim. voiko uskova käydä tansseissa, sillä sehän on nautinto. Ymmärsin hänen pointtinsa, mutta oli pari joille se oli haastava paikka, sillä uskovina pareina he kävivät tanssimassa, sellaisissa siisteissä paikoissa ja nauttivat tuolloin toistensa seurasta ja samalla ottivat tanssin kuntoiluna. Asiasta kehkeytyi väittely, eikä tämä nainen tahtonut lopettaa, vaan osoitteli kaikkia sormilla. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun illassamme oli huono ilmapiiri.

Ystävänikin kyseli minulta jälkeenpäin, mitä pidin tuosta illasta ja kerroin, että se ei tällä kertaa ollut täysin onnistunut. Olin miettinyt tuota naista kotonani jälkeenpäin. Tulin siihen tulokseen, koska meidän rukoushetkemme olivat aina ennemmin olleet Rakkauden täyteisiä, vihulaista tämä oli alkanut suututtaa ja hän toikin hajoitusta tämän naisen muodossa. Tuoden eripuraa keskuuteemme, yrittäen hajoittaa, sillä vihulainen näkee meidät uhkana, tämän kerroin ystävällenikin ja tämän kuultuaan hän oli asiasta täysin samaa mieltä.
Sitten minua hymyilyttikin, kun Jarmo täällä kirjoittelee vastaavista asioista, sieltä Turun suunnalta.... ;)
Sinettisormus

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva
Viimeksi muokannut Sinettisormus, 24 Tammi 2017, 09:35. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja Eero »

Tuo onkin ainut mitä nykyisin pelkään, että joku hakee eripuraa, kyseenalaistaminenkin on ok, mutta sen pitää tapahtua veljellisessa/sisarellisessa ilmapiirissä. Surullista, että vastustaja on yrittänyt työntäytyä sinun Kotiisi, mutta olet tehnyt rohkeasti kun olet avannut sen ihmisille. Uskon että Herra antaa noissa tilanteissa niin vahvan voiman, että epäilijä ei voi muuta kuin todeta kohdanneensa jotain Voimakkaampaa. Herran siunausta sinulle Sinettisormus! Herra, tule hakemaan meidät Kotiisi pian.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja Eero »

Taivaan Kotiin, piti sanomani. Siellä on hienoa se, että siellä ei ole pelkoa, epäilystä tai eripuraa, vaan saamme olla Herran läheisyydessä ainiaan.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Kiitos kommenteista. Sen verran tiedoksi että mä asustelen tätä nykyä Turusta 120km ja Tampereelta 90km Satakunnassa, lähellä Harjavaltaa ja Kokemäkeä.

Sinetti mainitsi noista hauskoista olettamuksista mitä ihmiset kokee, mitä uskovat saa tehdä ja mitä ei saa tehdä, kuten ilonpito. Iloitkaa Herrassa, sanoo Raamattu kuitenkin ja kaikki ne hyvät ilmapiirit, jossa olen kokenut eri seurakunnissa käydettäni, niin siellä tanssitaan ja lauletaan.
Myös opetuslapset joivat viiniä, grillasivat lammasta, ilakoivat ja tanssivat mutta tämä kaikki tapahtui Herrassa, eikä lihamme himojen perässä.

Erinomainen kuva Sinettisormus!
Sinettisormus

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tätä yritin siellä selittää, että onhan ylistys tanssiakin. Ja se millä asenteella olemme liikenteessä. Kuuntelemmahan erilaisia julistajiakin, mutta ei meidän tarvitse koko heidän sanomaansa niellä, eikä valita tanssipaikkoja, pahaisista kapakoista tai hevymetalli paikoista.
Sitten sanoin että olihan Jeesuskin siellä syntisten keskellä, josta häntä paheksuttiin. Jeesus eli elämänsä meille esimerkiksi ja mekin voimme levittää sanomaa vaikka tuolla tanssipaikalla. Itse en enää tanssi, se kuului nuoruuteeni. Kehoitinkin, että kun joku miettii, mikä on hyväksi, että ajattelisi, mitä Jeesus tekisi samaisessa tilanteessa?
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Niinpä, rakas Sinetti sisar. Tuo käsitys on jostain 1800 luvulta jatkoa siirtymällä suusta suuhun pelkkänä kuulopuheena, jolla ei ole oikeastaan mitään raamatullista perustaa. Se oli vanhaa aikaa, jolloin kansa koitettiin pitää ruodussa kirkon opetusten avulla ja vain harva osasi lukea Raamattua ja todeta ettei Jeesus rajoittanut ilonpitoa, tanssia, viiniä ja laulua. Mutta varoitti sen kaiken tekemistä viinin, tanssin ja laulun herrassa, lihan ja maailman ruhtinaan perässä, kuten Jesajan alussa luvut 1-5 muistaakseni. "sinne menee tuonelaan koko viinistä hehkuva remuava, juhliva ja tanssiva sakki"...jotenkin näin siellä seisoo. Muttei se tarkoita ettei saisi tanssia ja iloita Herrassa Jeesuksessa!

Kymmenysopeissakin on eräs opetus, jossa kerrotaan kymmenyksistä ylijäämän köyttöön liittyvät ilakoinnin ja juhlinnan ohjeet. Siellä sanotaan suoraan että menet juhlimaan ja juomaan jne. tanssimaan paikkaan jonka Herra sinulle osoittaa. Elikkä emme me mene jumalattomien yökerhoihin juhlimaan, jossa on striptease esityksiä ja halpoja naisia tarjoamassa itseään, vaan Herramme näyttää paikan jonne me voimme mennä pitämään omia ilojamme. Se saattaa olla joku vanhanaikainen rauhallinen tanssiravintola tms. vaikka nykyään tuskin sellaisia enää on. Kaikki on enemmän tai vähemmän jumalattomien juhlahumuja, jonne ei kyllä kiinnosta mennä sekaan.
Sinettisormus

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tämä mustalais nainen kysyikin tuolta pariskunnalta, että mitä on se musiikki minkä tahdissa voisivat tanssia? Mies vastasi, että esim. Hopeinen kuu, onko siinä pahaa? Kun esitin tuolle naiselle omat kommenttini, oli hän ensin tyytyväinen vastauksiini, osoittaen minua sormella ja sanoen: "Aivan!"
Mutta kohta hän jatkoi taas samaa rataa, eikä loppua ollut asiaan näkyvissä, onneksi he lähtivät ensimmäisinä pois.
Koin todella, että vihulainen siinä yritti hajoittaa meidän rintamaa, saaden riitaa aikaan, mutta epäonnistuen ...
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Tyypillinen esimerkki sielunvihollisen keinoista. Se yrittää aina saada kysymyksillään rajaa aikaan, mikä on Jumalalle soveliasta ja mikä ei, tietäen varsin hyvin ettei sellaista rajaa ole. On vain Jumalan mieleen sopivaa tai sitten silkkaa syntiä. Tähän saatana koittaa aina iskeä, jo ihan paratiista asti "onko Jumala todella sanonut niin" väitteellä.
Mulle on ihan sama onko se "Hopeinen kuu" vai joku "Rock á Billy rock", koska se ei tee eroa. Mutta Heavy metal on kyl sellanen jossa ei ole meidän tuttu henkimaailmamme mukana ja se kyllä erottuu sitten.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Mä täs kelailin pitkään että joku juttu mulla jäi sanomatta. Ni se oli se, että mitkä ovat myös hyviä syyttäjähengen tunnusmerkistössä havaita. Elikkä Jumalan lapsihan ei lähde syyttämään ja jos lähteekin jotain ojentamaan, niin se ei tapahdu julkisesti eikä syytöshengessä, vaan henkilökohtaisesti ja erityisen suurta hienovaraisuutta käyttäen ja loukkaamatta kanssapalvelijaa.
Syyttäjähengen tunnistaa aika helposti, koska se haluaa että kärsit ja joudut häpeään koska muutkin katsovat sinua syytöksien edessä. Syyttäjä käyttää oikein mielellää keinoina esittää asia mahdolisimman monen kuullen ja osoittaa se vielä sormella. Oletteko panneet merkille kun USA:ssa syytettyä osoitetaan aina sormella vahvistukseksi siitä että kaikki voivat havaita syyllisen. Se on tarpeeton häpäisyteko, jota Suomessa ei käytetä.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen. Minusta on tärkeintä että tunnistaa vastustajan hengen ja osaa olla sitä vastaan heti alusta asti.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
tuula

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja tuula »

anteeksi, kun kysyn tällaisen tärkeän asian. mitä jarmo sanot, voiko nainen profetoida, vai onko se aina okkultistista tai paholaisen antama sana naiselle. juhani starzewski väittää niin. sanoin juhanille, että rukoilen, että teet parannuksen minusta hän pitää naista ihan koiran tasolle sopivana.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Apostolien teko 21:9

" Ja hänellä oli neljä tytärtä, neitsyttä, joilla oli profetoimisen lahja. "

Nämä olivat siis evankelista Filippuksen tyttäriä, joka kastoi mm. etiopilaisen hoviherran. Filipus oli alkuseuran yksi diakoneista, jotka vastasivat mm.taloudellisen avun jakamisesta.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

1.Tim.3:1-7 kertoo PAIMENVIRAN vaatimuksista, edellytyksistä. Niistä eräs vaatimus on, että seurakunnan paimen on MIES.

" Niin tulee siis seurakunnan kaitsijan olla nuhteeton, yhden vaimon mies, raitis, maltillinen, säädyllinen, vieraanvarainen, taitava opettamaan,"
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Sinettisormus

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kiitos AO, hyvistä sanan paikoista vahvistamaan naisen asemaa seurakunnissa. Siunausta sinulle!
tuula

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja tuula »

kiitos AO Raamatun paikasta. kivi putosi harteilta, että on sitten naisella jokin arvo, kuin mitä annettu viime päivinä ymmärtää. naista on pilkattu suorastaan tuolla Facebookissa.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Henki seurakunnissa

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

tuula kirjoitti:anteeksi, kun kysyn tällaisen tärkeän asian. mitä jarmo sanot, voiko nainen profetoida, vai onko se aina okkultistista tai paholaisen antama sana naiselle. juhani starzewski väittää niin. sanoin juhanille, että rukoilen, että teet parannuksen minusta hän pitää naista ihan koiran tasolle sopivana.
Ai anteeksi, en ollut huomioinut tätä Tuula sisaren kysymystä.

Tosiaan, jokaisen täytyy lähteä siitä että olemme toisillemme alamaiset. Raamatunkin mukaan nainen saa profetoida. Nainen on ollut kauttaaltaan Raamatussa erityisessä roolissa. Jos otetaan esimerkkinä se, että Jeesus ilmestyi ensin heille. Sekin kuvaa morsianta!
Raamatun opetus naisen johtajuudesta on lähinnä symbolinen... uskova morsian ei saa mennä ylkänsä edellä, vaan kulkea nöyrästi tämän perässä.
Tämä on sen pääsanoma! MUTTA täytyy muistaa ettei Raamattu voi myöskään tehdä vertausta, jossa tämän konkretia ei olisi myös totta, joten naisen on oltava mieheleen alamainen, eikä ole soveliasta että nainen ottaa papin virkaa, joka on määrätty Jumalan sanan mukaisesti miehelle. Se on vaan kirjoitettu ja yhtä rikottavissa kuin homouden salliminenkin. Parempi siis että kunnioitamme Raamattua myös kirjaimellisesti.

Mutta Raamattu on mielestäni opettanut olemaan toisillemme alamaisia, joten emme me miehet kertakaikkiaan saa alistaa naista. Se on väärin ja silkkaa syntiä. Olen näistä tasa-arvoon liittyvistä asioista kirjoitellut aika paljon ja uskon että ymmärrän sen punaisen langan, koska Rakastan teitä sisaret ja kunnioitukseni teitä kohtaan on erityisen korkeassa arvossa. Meillä on roolimme, se on hyväksyttävä, mutta kaikella sillä kunnioituksella, jonka ennen kaikkea sana ja sydän meille hengessämme sanoo.
Vastaa Viestiin