Jeesuksen pelastama

[Timoteus]

Olen 35v naimisissa oleva 6 lapsisen perheen isä, haluaisin tässä kertoa oman tarinani tiivistetysti ja miten herra on ollut armollinen sekä pitkämielinen.
Synnyin 4 lapsisen perheen 3. lapsena, kaikinpuolin keskiverto suomalaiseen perheeseen. Lapsuus oli ihan tavallista, äiti kotona perhepäivähoitajana ja isä palkkatöissä muualla. Kotoa sain pienestä pitäen mallin jossa isä joi aina viikonloput, ei ollut väkivaltainen eikä pahanpäinen, mutta ei juuri läsnäkään. Äiti kuljetti väliin pyhäkouluun ja joskus helluntaiseurakunnan päiväkerhoon, silloin sain ensi kerran kosketuksen evankeliumiin vaikken niistä ajoista juuri mitään muista mutta varmasti pieni poika niistä jotain sai. Koulu alkoi ja pari ensimmäistä vuotta sujui hyvin eikä ollut ongelmia. Sitten joskus 3-4 luokalla minua alettiin kiusaamaan muutamasta asiasta, ei se varmaan ollut mitään kummempaa mutta koska olin aika herkkä sellaisille asioille niin todennäköisesti sen vuoksi kiusaaminen otti tuulta purjeisiin ja sai jatkua. Aloin ottamaan tietynlaista roolia koulussa ja hain hyväksyntää ja menin mukaan kaikenlaisiin hölmöyksiin. Oli 90-luvun lama-aika ja perheemme oli tiukilla, isällä ja äidillä meni huonosti, isällä oli toinen nainen ja hän myös aloitteli töitä jotka suuntautui ulkomaille 300pv vuodessa. Äiti oli onneksi tullut 1-2 aiemmin uskoon ja todennäköisesti vain herran avulla jaksoi että meillä lapsilla oli ruoka aina pöydässä ja asiat sinänsä kunnossa. Koulussa asiat luisuivat huonompaan suuntaan ja yläasteelle mentäessä kiusaaminen paheni ja olin välillä todella allapäin ja masentunutkin, kiusasin myös itse ja tein typeryyksiä. Oli todella ristiriitainen tilanne kun tiesin jeesuksesta ja taivaasta ja kadotuksesta, kuitenkin piti olla pahaa poikaa koulussa ja muulloinkin vaikka olisin sydämessäni halunnut kulkea aivan toisenlaista tietä. Äiti kuitenkin rukoili koko ajan meidän lasten puolesta väsymättä vaikka varmasti näytti pahalta hänen silmissään. Kaljan juonti ja tupakan poltto alkoi tulla mukaan yläasteen aikana. Ammattikouluun mentäessä kaljoittelu lisääntyi miltei joka viikonloppuiseksi ja 17 vuotiaana tuli tilanne jossa eräänä viikonloppuna sammuin ulos -20 pakkaseen. Olin kaatunut yöllä lumipenkan taa siten että jalat hieman näkyi tielle, eräs autoilija oli ajanut ohi ja kotipihaansa tullessaan alkanut miettimään että tien varressa oli jotain omituista. Hän oli kertonut kaverilleen joka ei mitään ollut nähnyt että pitäisi lähteä katsomaan kun asia vaivasi, kaverin vastahakoisuudesta huolimatta he palasivat takaisin ja löysivät minut kylmettyneenä lumihangesta. Seuraavana aamuna heräsin kotoani omasta sängystä ja olin koko seuraavan päivänkin todella kylmissäni. Äitini oli hyvin järkyttynyt öisestä episodista, mutta itse en ymmärtänyt miten lähellä kuolema oli käynyt, Jumala näki kuitenkin pidemmälle ja sain jatkaa matkaani. Kaikki jatkui entiseen malliin, ammattikouluakaan en saanut päätökseen, juopottelu ja kaikki muu oli tärkeämpää. Armeijan sain käytyä ja pääsin sen jälkeen suoraan työelämään, kaikki viikonloput meni kaljoittelun merkeissä ja usein keskellä viikkoakin saattoi tulla rokulipäivä töistä. Elämäni oli todella tyhjää ja epämääräistä, haaveena kuitenkin oli perhe enkä ollut unohtanut lapsuudenuskoa ja usein iltaisin rukoilin että jeesus anna mulle uskova tyttöystävä niin minäkin ryhdistäydyn. No ei kuulunut uskovaa tyttökaveria ja elämä jatkui pari vuotta tätä rataa. Eräänä viikonloppuna olimme muutaman kaverin kanssa juomassa laivaristeilytuliaisia, kun minulla tuli toisen kaverin kanssa riita ja tämä siitä suivaantuneena puukotti minua inhimillisesti katsoen kuolettavasti suoraan sydämeen. Lääkäri totesi jälkeenpäin että olisin yhtä hyvin voinut kuolla, mutta en kuollut koska herra ei sitä sallinut, ei ollut vielä minun aika. Viikko tästä eteenpäin olin kuitenkin jo kotona, mittavasta sydänleikkauksesta ja muista kehoon puukotuksesta tulleista vaurioista huolimatta. Parin viikon päästä jo olin pullo kourassa, tajuamatta yhtään miten hiuksen hienosti oli taas kuolema ohi kulkenut. Tiesin kyllä olevani matkalla kadotukseen mutta en vain saanut tilannetta muuttumaan. Pari vuotta kului näin kunnes eräänä iltana baarissa tapasin erään tytön ja vaihdoimme illan aikana puhelinnumeroita. Aloin parin päivän päästä tavoittelemaan neitokaista puhelimella en saanut häneen ensiksi yhteyttä, ei vastannut soittoon eikä viesteihin. Lopulta hän vastasi ja kertoi tulleensa uskoon ja tämä antoi ymmärtää että saisin unohtaa hänet. En kuitenkaan luovuttanut ja lopulta hän suostui tapaamaan minut. Tästä alkoi yhteinen tiemme ja eheytymisemme, ja tässä oli nyt rukousvastaus uskovasta puolisosta! Menimme jo puolen vuoden kuluttua naimisiin. En oikein ollut päässyt kunnolla alkoholista eroon vaan repsahtelin silloin tällöin enkä ollut suostunut vielä antamaan elämääni täysin jeesukselle vaikka uskonratkaisun olinkin jo tehnyt. Nuori avioliitto oli lujilla ensimmäiset vuodet, eheydyin kuitenkin pikkuhiljaa ja alkoholi alkoi jäädä pois elämästäni, mutta kuitenkin sain vapautua siitä vasta muutama vuosi sitten kokonaan. Ei ole helppoa kun kaksi rikkinäistä ihmistä on matkannut, mutta ihmeellisesti herra on meitä ohjannut ja kuljettanut ja liittomme on saanut kasvaa ja vahvistua uskossa eläen. Olen kuitenkin kokenut että äitini väsymätön esirukous on paljon kantanut ja vienyt läpi vaikeiden vuosien elämässäni, kiittäkäämme herraa kaikista joille hän on esirukouksen tehtävän laskenut, aamen.

[Sinettisormus]

Shalom, RAKAS veljeni!
Kiitos ensimmäisenä Herralle, että Hän on johdattanut sinut tänne keskuuteemme. Tämä on hyvä ja rauhallinen ja RAKKAUDELLINEN foorumi.
Kiitos, että toit tuon todistuksesi tänne ... itkin sitä lukiessani ... muutama kyynel vieläkin silmässä. Näin vain niin hyvin, kuinka Rakastavasti Herra on sinua johattanut, vaikka potkitkin pitkään vastaan ja kerroit elementtejä, joita itsekkin olen omassa elämässäni saanut kokea.
Mutta nyt olet täällä, RAKAS Timoteus, veljeni. Nyt saamme yhdessä jatkaa kulkuamme ja kasvuamme Jeesuksessa Kristuksessa!
Amen!

[Eero]

Tervetuloa Timoteus ja ole Siunattu Herramme Jeesuksen Kristuksen Nimessä. Tarinaasi oli mukava lukea, miten Herra kääntää elämän suunnan ja antaa mitä tarvitsemme jos Häntä vain etsii.

[Sinettisormus]

Kuljeta ja johda: https://www.youtube.com/watch?v=7sGU24T_1-E



Pieni on äänemme Herra
Hiljainen huutommekin
Puoleesi käännymme silmin suin mykistyvin

Emme tiedä voimasi määrää
Salaisuus suuruutes on
Kasvata lapseesi luottamus loppumaton

Kuljeta ja johda
Tähtenä nyt hohda
Ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää

Kätemme vahvista työhön
Tueksi toivottoman
Viitaksi laumastaan eksyneen harhailijan

Mieliimme rohkeutta anna
Katsoa myrskyä päin
Eteenpäin astua edessä myös käskijäin

Kuljeta ja johda
Tähtenä nyt hohda
Ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää

Sinuun me turvaamme Herra
Luoksesi kaipuumme käy
Vielä kun kotia kaukana täällä ei näy

Kuule siis pyyntömme pieni
Laulumme tää hentoinen
Puoleesi käännymme yhdessä näin rukoillen

Kuljeta ja johda
Tähtenä nyt hohda
Ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää

Kuljeta ja johda
Tähtenä nyt hohda
Ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää

Kuljeta ja johda
Tähtenä nyt hohda
Ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää

Kuljeta ja johda
Tähtenä nyt hohda
Ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää

[jouko]

Tervetuloa minunkin puolestani.
Kiitos kertomuksestasi, se tuo hienosti esiin sen että Herran kädessä on jokainen elämämme päivä.
Lähdön hetki koittaa vasta kun Herra katsoo päivien tulleen täyteen.
Kiitos ja kunnia Herralle että olet saanut ottaa Herran Jeesuksen sydämeesi.
Hän varjelkoon ja siunatkoon sinua ja perhettäsi rakas veli.

[-jarmo-]

Tämä palsta on meille monelle lämmin kuin kotiin tulisi. Tervetuloa sinullekin ja ole kuin kotonasi!

[Pigeon]

Kiitos todistuksestasi Timoteus ja tervetuloa joukkoomme!

[Timoteus]

Kiitos lämpimästä vastaanotosta! Mukava että löytyi tällainen foorumi, itsellä kun ei oikein paljoa ole kanssakäymistä uskovien veljien ja sisarien kanssa niin tällä tavalla saa edes hieman kanssakäymistä. Tuppaa arki olemaan niin täynnä kun lapset ovat pieniä eikä oikein ole muutamaan vuoteen ollut voimia lähteä seurakuntaankaan saati olla toiminnassa mukana. Siinä sitten ihmissuhteet jää hieman tuuliajolle. Uskon kyllä että seurakuntayhteyskin rakentuu vielä ja nyt on aika perheelle.
On kyllä lohdulliset nuo sinettisormuksen kirjoittamat laulun sanat, kiitos niistä!

[Timoteus]

Joukolle sanoisin että totisesti päiviemme määrä on herran käsissä, ja kun on ottanut jeesuksen vastaan niin päivien määrää ei tarvi murehtia vaan olla rauhallisin mielin vaikka lähtö tulisi huomenna kun tietää mihin on matka.

[näkymätön ninni]

Aamen Timoteus!

Tervetuloa tänne "sekalaiseen" seurakuntaan!

[jouko]

Näin se on.
Se tieto siitä että emme voi päiviemme pituuteen vaikuttaa on jotenkin lohdullinen ja vapauttava.
Joskus ajattelin että mitenköhän pienet lapseni pärjäisivät jos lähtö tulisi, mutta ymmärsin että en minä heitä täällä maailmassa voi varjella vaikka antaisin taatusti henkeni heidän edestä niin kuin varmasti muutkin isät.
Herran kädessä on kaikki ja hän pitää kyllä huolen meistä kaikista.