Ahdingosta vapauteen

Keskustele todistuksista, Jumalan tekemistä ihmeistä ja muista vakuuttavista kokemuksista
sinulletarkoitettu

Ahdingosta vapauteen

Viesti Kirjoittaja sinulletarkoitettu »

Haluan jakaa kanssanne yhden kokemuksen jossa koen että minua koeteltiin ja että Jumala todella oli kanssani joka hetki.Minulla oli työkutsu jolle en olisi itse halunnut mutta koin että minun on pakko.Sain tietää että minua tarvitaankin siellä ja heti sen jälkeen minulle soitettiin toisesta paikasta, jonne itse eniten halusin.No en voinut kieltäytyä työstä jota ensin tarjottiin vaikka kiusaus oli todella kova.Menin siis ja koettelemus siellä oli todella kova ja koin vastustusta joka päivä mutta Jumalan armosta sain työni tehtyä.Sitten minut vapautettiin tehtävästä mutta kysyttiin vielä tulisinko uudestaan jos tarvitsee.Vastasin kyllä vaikka sydämessäni huusin Jumalan puoleen että vapauta minut täältä.Tänään seitten pidin puhelinta kiinni koko päivän ja pelkäsin soittoa.Ja totta puhuen olin siis uskoton ja täysin uupunut ja luovuttanut vaikka kuinka olisin halunnut olla kuuliainen.Ja sitten Hän teki sen.Armosta.Ilman mitään omaa ansiotani sain tänään viestin että minut on kutsuttu toiseen paikkaan, sinne minne halusin koko ajan.Kiitos armostasi ja laupeudestasi Jeesus.Kiitos että johdatit ja tunnen nyt kuinka sanasi ovat totta.Sinä todella kuljet vierellämme joka päivä vaikka emme sitä itse aina edes huomaa tai usko.Mutta aina hädän hetkellä sinä ilmestyt ja pelastat ja kannat käsilläsi uupuneen ja eksyneen takaisin armosi suojaan.Kiitos ja ylistys!"Sinä yössä eksyneen, laumaas kannat uudelleen.Parannat haavat, parannat haavat syntien..." Tom Holmen:Lampaan iltavirsi.
Sinettisormus

Re: Ahdingosta vapauteen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kiitos, sinulletarkoitettu, minulla on ollut monesti samanmoisia kokemuksia, joissa sitten Herra on tullut armossaan ja johdatuksessaan apuun.
Eilen oli yksi näistä päivistä.
Minua on tässä viime aikoina kartoitettu terveyteni puolesta, josko pääsisin jollekkin työkyvyttömyyseläkkeen tapaiselle. Lääkäri jonka luokse pääsin, oli minulle kovin kehuttu ja pettymykseni oli suuri, kun käyntini vastaanotolla oli kovinkin negatiivinen.
Sitten jätin tämän kaiken Herran tahtoon, sanoen:
- " Tapahtukoon tässä eläkeasiassani sinun tahtosi Herra, Jeesus Kristus! Sillä sinä tiedät paremmin kuin minä, mikä on oikeasti hyväksi minulle ja sinä tiedät sen paremmin kuin yksikään lääkäri ja kelan lääkärit, unohtukoot meidän lihalliset tahtomme ja Tapahtukoot sinun tahtosi tässä asiassa. Jos sinun tahtosi on sama kuin minun, jää minulle aikaa kokopäiväisesti sinulle, rakas Jeesus, Jumalani".
Näin minä olen jo muutamia päiviä asian puolesta rukoillut ja eilen minulla oli tuolle kyseiselle lääkärille soittoaika ja se jännitti minua, mikä ei ole minun tapaistani. Rukoilin taas Isä Meidän, ennen tuota soittoa, aivan kuin silloin kun pääsin vapaaksi ukkosen pelostani ja nytkin mieleni rauhoittui, ei minulla ole mitään hätää, kun olen antanut tämän asian Jeesuksen hoitoon ja luovuttanut sen hänen tahtoonsa.
Lääkäri sitten soitti ja asia eteni kohtuullisen hyvin ja sovimme että lähdemme kokeilemaan tuota eläke mahdollisuutta, että lääkäri laittaa lausuntonsa kelaan ja minun tulee laittaa sinne oma hakemukseni. Kiitin Herraa puhelun loputtua, sillä koen vahvasti, että asia on vahvasti hänen johdatuksessaan ja hoidossaan!
Amen.
Sinettisormus

Re: Ahdingosta vapauteen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuljeta ja johda: https://www.youtube.com/watch?v=7sGU24T_1-E


Pieni on äänemme Herra
Hiljainen huutommekin
Puoleesi käännymme silmin suin mykistyvin

Emme tiedä voimasi määrää
Salaisuus suuruutes on
Kasvata lapseesi luottamus loppumaton

Kuljeta ja johda
Tähtenä nyt hohda
Ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää

Kätemme vahvista työhön
Tueksi toivottoman
Viitaksi laumastaan eksyneen harhailijan

Mieliimme rohkeutta anna
Katsoa myrskyä päin
Eteenpäin astua edessä myös käskijäin

Kuljeta ja johda
Tähtenä nyt hohda
Ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää

Sinuun me turvaamme Herra
Luoksesi kaipuumme käy
Vielä kun kotia kaukana täällä ei näy

Kuule siis pyyntömme pieni
Laulumme tää hentoinen
Puoleesi käännymme yhdessä näin rukoillen

Kuljeta ja johda
Tähtenä nyt hohda
Ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää

Kuljeta ja johda
Tähtenä nyt hohda
Ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää

Kuljeta ja johda
Tähtenä nyt hohda
Ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää

Kuljeta ja johda
Tähtenä nyt hohda
Ilta kun saapuu ja matkamies hämärään jää
näkymätön ninni

Re: Ahdingosta vapauteen

Viesti Kirjoittaja näkymätön ninni »

Kiitos sinulletarkoitettu ja sinetti näistä vahvistavista todistuksista!

Herra totisesti kulkee meidän vierellämme joka hetki, kun vain rukouksin ja huokauksin käännymme Hänen puoleensa!

Tuo on aivan mahtava kappale - kiitos Sinetti! :)
Sinettisormus

Re: Ahdingosta vapauteen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Eilen ollessani töissä, noiden vammaisten parissa, keskustelin erään kanssa heistä ja hän alkoi puhumaan peloistaan ja etenkin kuolemaa kohtaan.
Tiesin jo entuudestaan että hän uskoo Jeesukseen ja Jumalaan, joten minun oli helppoa alkaa puhumaan ja lohduttamaan häntä, ettei tarvitse enää pelätä kuolemaa, se tulee kun on tullakseen, mutta kuinka ihanaa se onkaan meille uskoville kun tiedämme että tuolla hetkellä, kun olemme kuoleman portilla, saammekin astua uuteen elämään, jossa Jeesus meitä odottaa. Näin häntä lohdutin, ja hän hymyili iloisesti.
Sitten hän kertoi kuinka hän rukoilee läheistensä puolesta ja monasti hän itkee rukoillessaan. Hän kertoi että on pari kertaa nähnyt enkelin, joka on hänen suojelusenkelinsä,Enkeli oli esitellyt itsensä ja oli Martta nimeltään. Enkeli on sanonut hänelle:
-"Älä pelkää, sinulla ei ole mitään pelättävää, sinun asiasi tulee menemään hyvin niin kuin läheistesi. Äläkä pelkää sotaa, sillä sinun aikanasi sitä ei tule.Käy ehtoollisella ja rukoile."
Sanoin hänelle, että kuinka lohduttavaa hänen kertomansa oli minullekkin ja iloa antavaa ja kuinka hän on vahva rukoilija, hän tekee sen pyytettömästi ja aidolla sydämellä, joka kertoo siitä, että hänellä on Jeesuksen rakkaus. Hän ei teeskentele Rukouksissaan ja tuosta aitoudesta kertoo hänen rukous kyyneleet.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4652
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Ahdingosta vapauteen

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Amen Sinetti, kiitos todistuksestasi, josta irtoaa heti eräs kohta:
Sinettisormus kirjoitti:...Äläkä pelkää sotaa, sillä sinun aikanasi sitä ei tule.Käy ehtoollisella ja rukoile."...
Morsian temmataan pois siitä hetkestä! Kaikki me WW2 jälkeen syntyneet suomalaiset, jotka olemme odottavassa elävässä uskossa "morsian". Meidän ajallemme yksikään sota ei osu.
Sinettisormus

Re: Ahdingosta vapauteen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tämä nainen tuolta töistä, kertoi vielä, että kun hänelle oli sanottu, Älä Pelkää, oli hän samalla saanut näyn, jossa oli kuin jonkin ison talon sisällä kaikki hänen rakkaat läheisensä ja hän itse ja hänelle näytettiin kuinka hän sai elää ilossa ja ilman pelkoa heidän kanssaan.
Tämä keskustelu tuntui tärkeältä myös siksi, että tiesin että hänellä oli ollut ajan jaksoja, jolloin oli kuullut sisäisiä ääniä, jotka olivat pelottavia ja on nyt myös hoidossa niistä. Kerroin hänelle, että nuo näyt ja unet, jossa on hänen suojelus enkelinsä Martta, ovat hyvän henkisiä, eikä niissä ole pelättävää, sillä niissä on sitä Jeesuksen rakkautta. Kerroin että itsellänikään ei ole enää kuolemaa kohtaa pelkoa, sillä silloin pääsemme sinne oikeaan kotiin ja tuota hetkeä minä aivan odotan. Hän halasi minua moneen kertaan, iloisena ...
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4652
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Ahdingosta vapauteen

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Olet sinä Sinetti kyl suuri Jumalan evankelista. Oot saanu auttaa juuri niin kuten Jumala sinun tahtookin tekevän.
Sinettisormus

Re: Ahdingosta vapauteen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

... hauskaa on ollut myös näinä viimepäivinä, kun minua on terveydellisesti kartoitettu, työkyvyttömyys eläkettäni varten, että olen saanut, tai keskusteluissani olemme ajautuneet tilanteisiin, joissa olen päässyt todistamaan Jeesuksesta. Kun kävin Psykiatrisella hoitajalla kartoitamassa, onko minulla masennusta, eikä sitä todellakaan löytynyt, keskustelimme pitkään näistä uskon asioista ja samoin kävi, kun sosiaaliohjaani itse ehdotti, että hän voi avustaa tarvttaessa hakemuksen täytössä, otin tarjouksen vastaan. Sitä täytellessä, puheet tulivat taas uskooni ja sain kertoa hänellekkin näistä Jeesuksen ihmeistä elämässäni, tai hän aivan itse pyysi, että olisiko minulla kertoa niistä esimerkki tapauksia ja olihan minulla.
Taisi aikaa mennä enempi niiden kertomiseen, kuin itse suoritettavaan asiaan. Hän sanoi että mielenkiinnolla kuuntelee näitä ja oli ihmeissään kertomuksistani. Samoin tuo psykiatrinen hoitaja, joka oli todella ihana ihminen ja keskustelumme oli vallan ihanaa, sanoi, että haluaa nähdä minut vielä joulukuulla, jos tahdon, ei muuten, mutta haluaa ehdottomasti kuulla, mitä minulle silloin kuuluu?
Kun tätä eläke asiaa aloimme hoitaa, sanoin Herralle, että tapahtukoon tässäkin asiassa Hänen tahtonsa. Ei tiedä yksikään lääkäri, enkä minä itse, mikä on tässä asiassa hyvä minulle, mutta HÄN tietää, ja paremmin kuin yksikään Kelan lääkäri. Ja jos eläke tulee, saan tehdä Jumalalalle työtä täysipäiväisesti, olkoon Hän minun työnantajani, se on minun haaveeni, jollei Hän kaikkea tätä ennen tule hakemaan meitä pois, ja se on suurin toiveeni ja odotukseni. Mutta nyt,näitä todistus hetkiä on siunaantunut, aivan odottamattomilta tahoilta ...
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4652
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Ahdingosta vapauteen

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Se on sillä tavalla että Jumalan sanan leviäminen on saatanalle kuin liukas saippuapala. Se lentää aina silloin tämän sormien välistä jonnekin, kun se luulee saaneensa sen kiinni. Me olemme kaikki voideltuja tuon Jumalan sanan levittäjiä, tavalla tai toisella. Se vaan tulee meillekin yllätyksenä kun taas saamme olla todistamassa tai juuri oikealla hetkellä, oikealle henkilölle sanomme jotain joka "osuu ja uppoaa" sillä sekunilla.
Se on suuri siunaus jo itsessään saada tehdä tällaista työtä, vaikkei itse edes aktiivisesti yritä sitä. Jumalan tahdon alla me vaan ajaudumme niihin tilanteisiin. Kyllä tällä minunkin työttömyydellä ja työkyvyttömyydellä on ollut merkittäviä seuraamuksia. Tuskin tätä keskustelupalstaa olisin koskaan ehtinyt pystyttää, jos minulla olisi 24/7 firma... hyvä kun joskus ehdin päivittäissivua päivittää... kun katsoo vuosia 2010-2013 vuosia niin siellä on jutut olleet tosi vähissä. Sitten heti 2014 alkaen juttuja on melkeen joka päivä taas.
Sinettisormus

Re: Ahdingosta vapauteen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Totta Jarmo, olen tiedostanut myös itsessäni tuon vuosia sitten, kun minulle nämä sairauteni iski ja työttömyyttä on ollut sen takia paljon, eikä enää ole kelvannut, enkä olisi jaksanutkaan "oikeille työmarkkinoille". Moni on sanonut, että niin on ollut tarkoituskin Jumalata ja on ollut hänen suunnitelmaansa elämässäni, että olen ollut työttömänä monta vuotta kotona. Jos näin ei olisi tapahtunut, en varmaan koskaan olisi alkanut esim. kirjoittelemaan täällä netissä. Nyt minulla on tämä kuntouttava työvaihe, joka on historiansa nyt osoittanut, ettei minusta ole enää työmaailmaan. Päiviä ja tunteja on nyt tämän parin vuoden aikana jouduttu pudottamaan ja nyt teen enää sitä minimiä, 1 pv, viikko 4h.
Ja kunhan tuosta selviän, saan vakipaikan 24h viikko, Herraltani, Jumalalta!
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2222
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Ahdingosta vapauteen

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Kiitos Sinetti näistä kaikista hienoista todistuksista. Oli mukava kuulla tuon vammaisen rukouksista omaistensa puolesta, ja sinun pääsemisestä pois tästä maailman oravanpyörästä eläkkeelle. :) :)
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Sinettisormus

Re: Ahdingosta vapauteen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

... pieni korjaus, sillä olenhan jo nyt, tuolla vakipaikalla, 24h, Jeesuksessa Kristuksessa!
Amen.
Sinettisormus

Re: Ahdingosta vapauteen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

... kiitos AO. Sanoit:
sinun pääsemisestä pois tästä maailman oravanpyörästä eläkkeelle. :) :)
.. noin tapahtuu, jos Jumala sen minulle suo, nyt tuo hakemus on Kelalla, vein sen viime viikolla. Netistä katsoin. että noiden kästtely voi kestää n. 13 viikkoa. Tapahtukoon Jumalan tahto, sillä totisesti, tahdon pois tästä maailmallisesta oravanpyörästä.
Vastaa Viestiin