Todellisia johdatuksia ja varjeluksia

Keskustele todistuksista, Jumalan tekemistä ihmeistä ja muista vakuuttavista kokemuksista
kasvua edistävä
Viestit: 39
Liittynyt: 06 Loka 2020, 23:52

Todellisia johdatuksia ja varjeluksia

Viesti Kirjoittaja kasvua edistävä »

Tässä ketjussa äkkiseltään luettuna on paljon näkyjä, unia tms. jotka toki puhuvat ja johdattavat.
Mutta kaipaisin konkreettisia todistuksia, sitäkin Jumala pystyy jokaisen kohdalla toteuttamaan.

Tässä alkuun, monien kokemuksien ketjussa, kerron parista tapauksesta joissa Jumala varjeli lähes varmalta kuolemalta.

Ensimmäinen tapahtui suomessa, kun oltiin vaimon kanssa lähdössä anoppilasta Helsingistä Tampereelle, jossa asutiin. Meillä ole vuoden vanha vauva mukana. Auto oli pakattu ja lähteä piti. Äkkiä vaimo sanoi ettei lähdekkään. Oli saanut hengessään kehoituksen olla lähtemättä.
Minun oli pakko lähteä yksin, kun aamulla piti mennä töihin.
Matkalla 100 km vauhdissa yhtä äkkiä vasen taka jarru lukkiintui ja auto kääntyi poikittain tiellä täydessä vauhdissa ja törmäsi vastaan tulleeseen autoon kylki edellä. Auto törmäsi minun autoon oikealle puolelle etu istuimen kohdalle. Ovi painui sisään auton puoli väliin niin, että jos voimo olisi ollut siinä istumassa, henki olisi mennyt. Siihen aikaan ei ollut turvatyynyjä. Ja miten olis vauvalle käynyt. Mulle ei käynyt kuinkaan, vain shokki päällä kävelin ympyrää.

Toinen vastaava tapahtuma kävi Kongossa, jossa oltiin muutama vuosi lähetystyössä.
Tämä tapahtuma oli saman taltainen kuin tuo toinen. Oltiin sairaalassa jossa esikoisemme syntyi, 70 km päässä olevassa kaupungissa. Oltiin lähdössä kotiin lähetysasemalle ja mukana oli vaimo vasta syntyneen esikoisemme kanssa.
Juuri ennen lähtöä vaimo sanoi ettei lähde. Ei tiennyt miksi, mutta oli varma, että piti jäädä sinne odottamaan muuta kyytiä.
Tiet siellä oli todella huonot ja nimismiehen kiharat olivat syviä ja niin harvassa, että piti ajaa alle 40 km tunnissa tai yli 80 km. Ali nopeudella kuopat hakkasivat jousia niin että iskarit olisi hajonneet. Nyt piti ajaa nopeasti, että pyörät lensivät aaltojen yli harjalta toiselle ilmaa myöten. Se oli normaalia ajoa.
Tietysti tuli kohta jossa oli isoja kuoppia joita piti kiertää ja Land-Rover lensi tieltä. Lantsikka jossa ei ollut turvavöitä, vain pelkää peltiä ympäri auton sisäpinnoilla. Auto kieri ympäri monta kertaa ja minä lensin ikkunoista ulos ilmalennon aikana. Auto ihan tohjona.
Mulle ei käynyt muuta vahinkoa, kuin varpaan kynsi lohkesi.
Mitä olisi tapahtunut, jos vaimo ja vauva olisi olleet mukana.

Näinkin Jumala voi varjella, antamalla etukäteen varoituksen olle lähtemättä.
Muutenkin kolme lastamme leikkivät ympäri pihaa ja keskellä viidakkoa paljain jaloin muitten mustien lasten kanssa. Mitään vahinkoa ei sattunut niiden vuosien aikana.
Paistoivat rottia nuotiolla jotka sitten söivät, eikä tullut vatsavaivoja.

Näin se menee Herran varjeluksessa.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Todellisia johdatuksia ja varjeluksia

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Uskon, että suurin osa meitä siunanneista ja varjelleista Jumalan varjeluksista, ovat tapahtuneet meidän tietämättämme.

Ps.23:4 Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä Sinä olet minun kanssani; Sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Sinettisormus

Re: Todellisia johdatuksia ja varjeluksia

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tässä keskustelu ketjussa, kahdella sivulla on jakamiani Herran johdatuksia. Tiedän ja olen saanut kokea johdatuksia paljon ja Hänen ominaan saamme kulkea niissä jatkuvasti.

http://www.pelastussanoma.fi/keskustelu ... ?f=5&t=162

... eli uskon Jumalan johdatukseen täysin. :P
kasvua edistävä
Viestit: 39
Liittynyt: 06 Loka 2020, 23:52

Re: Todellisia johdatuksia ja varjeluksia

Viesti Kirjoittaja kasvua edistävä »

Vähän ihmettelen ettei porukalla ole juurikaan jakaa todistuksia Jumalan konkreettisista varjeluksista tai johdatuksista.
Monilla on kyllä unia ja näkyjä, niitä vähättelemättä, mutta nyt toivoisin kuulevani jotain yliluonnollisia Jumalan tekoja, jotka eivät vain ole jonkun omassa mielessä. Tarkoitan sellaisia, joita ulkopuolisetkin voivat todistaa Jumalan ihmeiksi. Ne olisivat meille kaikille uskon vahvistusta ja kiitoksen aiheita.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Todellisia johdatuksia ja varjeluksia

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Konkreettisin osoitus varjeluksesta on varmaankin Jumalan antama rauha ja johdatuk- sesta rauhan pysyminen. Eli Jumalan johdatuksessa oleminen tuo rauhaa; omaan ymmärrykseen nojautuminen vähentää tuota rauhaa.
Avatar
Marie
Viestit: 344
Liittynyt: 02 Tammi 2020, 10:40

Re: Todellisia johdatuksia ja varjeluksia

Viesti Kirjoittaja Marie »

Uskon että ihmisillä on paljon tdistuksia, minulla ainakin on. Maallisella isälläni oli paha uniapnea, kuorsaus ja korahdukset kuuluivat paksujen seinien läpi toiseen huoneeseen. Hän sai sydämentahdistimen uniapnean aiheuttamiin vaivoihin. Elämä loppui hänellä kun ehti oikeaan eläke ikään, kymmenen vuotta kerkesi olla sairaseläkkeellä.
Joka päivä kun herään aamulla, kiitollisena kiitän Jeesusta että saan vielä elää. Minun uniapneani on Jeesuksen hallussa. Olen yli parikymmentä vuotta joutunut kärsimään samasta vaivasta , uniapneasta.
Alussa kun poikani isä kuoli ja jäimme kahdestaan oli vaikeaa. Saatoin herätä yöllä ja katsoa kuka tuo mummo on joka pyörii huolestuneena ympärilläni , ja kysyin häneltä kuka sinä olet? Ja samassa hän hävisi näkyvistä. Hän herätti minut että jatkan hengittämistä.

Näitä yliluonnollisia kohtaamisia on ollut useita, aina on ollut eri henkilö. Kerran oli n. 50 vuotiaan näköinen nainen joka oli puketunut hyvin värikkäisiin vaatteisiin, kerran heräsin kun nuori mies herätteli minut.
Minut on myös herätelty muillakin keinoilla. Välillä herään että puhelin soi, vaikka ei oikesti soikaan., välillä herään koirani kovaan haukuntaan vaikka hän on täydessä unessa.
Minulla oli edellisessä kodissani sänkyni seinusta täynnnä omia maalaamiani tauluja, sellaisia kevyitä ilman kehyksiä. Heräsin siihen että kaksi taulua oli pudonnut päähäni. Tonen yläpuoleltani ja toinen vasemmalta puoleltaani ylhäältä viistosta. Eli jos tämä viistostra olisi itsestään pudonnut se olisi päätynyt lattialle sänkyni viereen. Oma käteni ei olisi yltänyt siihen kun se oli seinällä. Taas kerran minut herätettiin hengittämään. KIITOS JEESUS HUOLENPIDOSTASI.
Niin kauan kun minulla on jotain tehtävää minut pidetään hengissä , Aamen
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Todellisia johdatuksia ja varjeluksia

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Tietokone on minulle hyvin tärkeä kapine. Sen avulla hoidan kaikki asiat ja se on ainoa ikkuna minulle ulkomaailmaan ja muutenkin tärkeä kaikella tavalla. Tänä aamuna vanha koneeni sanoi poks, eikä inahtanutkaan. Valot välähti ja sitten napista ei enää tapahtunut mitään. Minä säikähdin, että nytkö se sitten tapahtui, että koneeni hajos lopullisesti. Nyt en ole enää jälkeen 2014 ollut varallisuudestani vahva, päin vastoin, olen täysin toimeentulontuen varassa ja odottelen, että pääsisin työkyvyttömyyseläkkeelle, koska raajani ei enää kanna sillä tavalla, että niillä töihin pääsis, vaikka edes istumahommiin, koska pelkkä työmatka on minulle rankkaa.
No minä sitten kysyin taas Herralta että mitä nyt ja aloin sitten lähettää viestiä Porissa asuvalle tutulleni, jolla on tietokonehuolto ja kaikki testerit. No Juha sitten sanoi, että tuu tänne vaan, ni katotaan. Siinä sitte ajelin Poriin ja Juha sano että poweri on nyt sitte aivan pimee, ei sano yhtään mitään. Se sano itensä irti. No koneeni ei ole mikään tavallinen, joten se vaatii ison virtalähteen 700W ainaski ja edellisenhän ostin Helsingissä 750W joka nyt sitten hajos. Tässä on huno puoli se, ettei näitä isoja virtälhteitä ole niin vaan joka oksalla myynnissä ees ja ne maksaa vähä tuhottomasti. Me katottiin heti että Powerissa ja Gigantissa olis just ja just yksi malli ja hinta oli 120€ ja mulla tilillä 80€ jolla pitäs elää seuraava kuu puoliväliin. Nyt tarvittiin korekampia voimia, koska yhtälö oli mahdoton.
No sitten mä soitin tyttärelleni Tampereelle ja kerroin tilanteen. Tytär kertoi miehelleen, joka sitten sanoi, että hän lähtee ostamaan mulle virtalähteen Verkkokauppa.comista ja tuo sen mulle puoliväliin Kullaa-Tampere. Sanoin että mulla ei ole varaa ku 80€ ja sen voin laittaa teille tilille tai nostaa käteisenä ku nähdään, mutta miten mä saan siihen tarpeeks ison, että se jaksaa pyörittää mun konetta. 600W ei riitä siihen. Tytär sano, että anna iskä, Joona hoitaa tän ja se soittaa ku on käyny Verkkokaupassa. No sitten ajelin kotiin ja kohta vävypoika sieltä jo soitteleeki, että läheks ajeleen puoliväliin, että tavataan siinä Nesteellä mikä siinä Häijään kohdalla on. Mä että joo, okei mutta mul ei oo ku kaheksan kymppii, että joudun jäämään velkaa sitte.
No sitten ajoin Häijäälle ja Joona laitto mulle Corsairin 750W huippumallin käteen ja sanoi, että Hyvää Joulua ukki. Mulla petti jalat ja kyynelet virtas pitkin poskia. Ei maksa mittään, sanoi poika. Se oli 150€:n huippu laadukas virtalähde.
Kaiken lisäksi mä sanoin, että mun pitää käydä tossa kaupassa ostaa kissoille ruokaa, niin poika sanoi, että mennään yhessä, ni ostat mitä tarttet ja hän maksaa. Mentiin kauppaan ja sain vielä kassillisen ruokaa.

Palasin kotiin, niin kyynelet virtas vaan pitkin poskia ja sain koneen toimimaan heti ykkösellä ja kaikki 100% kunnossa taas. Kiitos Herralle! Oon koko illan tässä ollu kiitoksessa Jumalalle, joka on hyvä. Lähetin tyttärelle viestin, että kaikki pelittää ja iskä oli nopee, 20minuuttia ja kone toimi taas ku uus. Lisäksi laitoin tytölle:
KIITOS MILJOONASTI! Se minkä teet yhdelle minun vähimmistäni, sen te olette tehneet minulle, sanoo Jeesus Kristus. Maksakoon Hän teille runsain mitoin tästä. Isän mielenterveys oli mennä aamulla ku ainoo henkireikä lähti.
Uusiluomus

Re: Todellisia johdatuksia ja varjeluksia

Viesti Kirjoittaja Uusiluomus »

Aamen Jarmo tämä oli koskettava todistus
Avatar
Magda-sisko
Viestit: 473
Liittynyt: 19 Elo 2018, 10:58

Re: Todellisia johdatuksia ja varjeluksia

Viesti Kirjoittaja Magda-sisko »

Ihania omaisia sinulla, kiitos siitä kuninkaiden kuninkaalle. Myös mun ainut henkireikäni ulkomaailmaan on läppärini. Just tänä aamuna rukoilin, että osaisin viisaudella käyttää sitä, ettei muutu epäjumalaksi, ellei se sitä jo ole.

Tietokoneesta on hengellistäkin hyötyä. Raamatussa oli alaviite Siirakin kirjaan, joka löytyi Wikipediasta, ja tarkastelin Siirakin kirjaa sitten Perheraamatustani. Huomasin Luukkaan evankeliumin Jeesuksen sukupuusta, että siellä on Elieserin poika Jeesus. Tämä Jeesus on Jeesuksen Kristuksen esi-isä. Juuri kun olin rukoillut, että Jeesus johtaisi minut syvemmin tuntemaan hänet, niin tiedokseni tuotiin esi-isäkin. Ihanaa.

Viisautta, rakkautta ja iloa sinulle, hyviä yhteyksiä joka puolelle tietokoneella ja ilman.
1. Kor. 8:2 "Jos joku luulee jotakin tietävänsä, ei hän vielä tiedä, niinkuin tietää tulee".
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Todellisia johdatuksia ja varjeluksia

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen Jarmo! Johdatus on jokapäiväistä, isoista pienimpiin asiohin. Se on vaan uskottava, että Herra pitää huolen.

Ja sama juttu täällä, läppäri on portti ulkomaailmaan ja tänne Pelastussanomiin tietenkin!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: Todellisia johdatuksia ja varjeluksia

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Vastaa Viestiin