Pelastussanoma

Tämän runon Jaakko Pirttiaho julkaisi Facebookin Sanan koronabaarissa. Kaunista, kaunista

Vuosikertaviiniä

Nuoruuden korkealle lentävät unelmasi ovat
rikkimenneinä leijoina mutaisten saappaittesi alla.
Kaikki mahdollisuudet, loputtomat kutsuvat ja raollaan olevat ovet
ovat vaihtuneet yhteen ahtaaseen ja aina kutistuvaan painajaiseen.

Vuodet ovat lianneet ennen niin puhtaat vaatteesi
ja ihollasi näkyy terävien okaiden viiltoja.
Pahemmin on käynyt sydämesi, sen vertavuotavat haavat
eivät ole vieläkään arpeutuneet.

Jos vain jaksaisisitkin vielä nostaa pääsi ja kohottaa kilpesi.
Mutta voimasi ovat valuneet yhä uusiin haasteisiin.

Kun raahaat elämäsi rippeitä ja arkana painat katseesi piiloon,
et ehkä voisi mitenkään käsittää, miten eri tavalla Taivas arvioi sinua?

Sinun kestävyydestäsi ja uskosi säilymisestä kuiskitaan ihaillen kultakäytävillä.
Enkelit riemuitsevat siitä kauneudesta, jota lukuisat kipeät hiomiset ovat saaneet sinussa aikaan.

Ja Isä, kuinka hän puhuukaan sinusta kuin vanhasta,
meren syvyyksistä löydetystä vuosikertaviinistä.
Kaiken sinä olet kestänyt, paljon olet kantanut sinulle sallittuja
kohtuuttomia kuormia etkä ole Luojaasi kieltänyt.

Kun Isä haluaa muistuttaa hoviväkeään siitä,
miksi ristintie oli välttämätön ja kannattava,
hän ottaa taskustaan kuluneen pienen lippaan
ja avaa kauniin jalokiven häikäisemään läsnäolijoiden katseita.

Siinä on sinun elämäsi. Jumalan aarre.

Hieno!

Niin on. Todella