Omia Kokemuksia Levossa 4

Keskustele todistuksista, Jumalan tekemistä ihmeistä ja muista vakuuttavista kokemuksista
Sinettisormus

Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Shalom, te rakkaat, siskot ja veljet.

Eilen aamuna herätessäni taas pyysin Herralta rukouksessa, että Hän antaisi tuo yllätyksen työpäivääni, joka melkein tavaksi on jo muotoutunut.
Niin monasti Hän minut on yllättänyt ja sain taas avoimin mielin edetä päivässäni, että missä kohtaa tuo yllätys tulee vastaan ja tulihan se, aika piankin jo heti aamusta "töissä".
Käyn siis sitä minimi määrää kuntouttavaa työtoimintaa, heikentyneen terveyteni vuoksi. Pidimme aamupalaverin, mitä kukin päivän aikana alkaa tekemään. Minulla on tuo vaikituinen työskentely näiden vammaisten ja mielenterveys asiakkaiden kanssa, koen sen omakseni ja he ovat ottaneet omakseen minut. Voiko parempaa palkkaa saada?
No, tänään ilmoitettiin, että jokaisen oli kuitenkin käytävä päivänsä aikana katsomassa Te-toimistossa, jossa oli avoimet ovet, kera kahvitarjoilun.Tämä sijaitsee samassa talossa.
Päätin että suoriudun siitä heti ja sitten keskityn loppu päivän työhöni asiakkaiden parissa. Menin toimistolle ja otin samantien kahvit ja istuuduin pöytään, jossa ei ollut vielä kuin muutama virkailija kahvilla.
Pöydässä istui tuttu virkailija, joka on hoitanut asioitani ja hän kysyikin oliko minulla aika ja vastasin ettei ollut ja meidän kaikkien tulisi käydä tuona päivänä tuossa tilassa, josko sieltä jollekkin vaikka jotain löytyisi?
Virkailja kiinnitti katseensa kaulassa olevaan ristiini ja kehui sitä kauniiksi ja erikoiseksi. Kerroin, että niin moni oli sanonut, eikä itsellenikään ollut tuollaista ristiä tullut missään vastaan. Sanoin, että se oli äitini perintö risti minulle, jonka ilmeisesti isäni oli joskus tuonut Israelin matkaltaan.
Kerroin myös, että sillä oli myös valtava tarina, että risti oli myös toiminut tuolta ylhäältä käsin, olllen Jumalan työkaluna.
Mutta sanoin tämän olevan pitkän tarinan ja se oli hengellinen tarina, joka oli osa uskon elämääni. Mietin ääneen, josko hän halusi tätä siinä pöydässä kerrottavan, mutta yllätykseksi hän halusi ja minä aloin kertoa, piittaamatta siitä, että pöydässä oli muitakin.
Lopulta sain kerrottua tuon ristini tarinan ja hän siveli käsivarsiaan, kun niihin nousi aivan kylmät väreet.
Tiesin siinä hetkessä, että tämä oli se päivän yllätykseni Herralta.
Iltapäivällä työn jälkeen kävin vielä vanhalla työkaverillani kylässä ja saimme jakaa uskoamme toisillemme, kertoa mitä kesän aikana oli tapahtunut ja mitä Herra oli tuonut eteemme. Siinähän sitä yllätystä oli riittämiin.
Kiitin Herraa, että Hän näin ihanasti minua johdattaa ja ohjaa.

Siunausta päiväänne, olette rakkaat, se tietäkää ...
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Tässä tuo kertomani tarina, rististä, joka roikkuu kaulallani:

5.9.2013. aamunäky; näin keski-ikäisen, vaaleahkon ja lyhyehköt hiukset omaavan naisen, hiukset oli hieman laineella ja naisella oli silmälasit, ja takki jossa oli vihreä-musta ruutu kuvio. Naisella oli kova kiire, hän juoksi jonkun taajaman tien vierttä ja reunassa oli jotakin pensan aitaa...
Kysyin Herralta, oliko tuo näky ja pyysin vahvistusta ja selitystä näkyyn.
Oliko naisella kiire vääränlaisten asioiden vuoksi, siis näiden maallisten? Jos niin, Herra haluaa tämän hiljentävän vauhtiaan, jos taivaallisten asioiden vuoksi, on hyvä että hän on työteliäs kentällä. Sain vahvistuksen,

Psalmin 121:
Matkalaulu.
Minä nostan silmäni vuoria kohti, mistä tulee minulle apu?
2. Apu tulee minulle Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan.
3. Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku.
4. Katso, hän, joka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku.
5. Herra on sinun varjelijasi, Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi.
6. Ei polta sinua aurinko päivällä, eikä kuu yöllä.
7. Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi.
8. Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti.

7.9. Oli tiedossani eräs hengellinen tilaisuus. Yritin kysellä kavereita jotka lähtisivät mukaan, sillä olihan kaverin kanssa mukavampi lähteä kuin yksin, mutta en saanut lähtemään ketään.
Olin luovuttamassa, eikä minulla olisi ollut ajokorttiakaan että olisin sinne päässyt, eikä miestäni juuri tällaiset kiinnosta. Mutta tänään, hän yllätti minut ja sanoi että jos haluan, hän voi kyllä viedä minut.
Jumala oli tehnyt hänestä tähän paikkaan työkalunsa, sillä näin hän voi käyttää meitä tietämättämme. Tilaisuus alkoi klo. 13. ja aiheena oli kutsumus ja sielunhoito.
Pastori, Petri Välimäki puhui hyvää puhettaan ja antoi meille tehtäväksi miettiä mitä on kutsumus, ensin mietimme sitä yksin pari minuuttia paikoillamme. Sitten meidän piti valita pari jostain viereltämme. Aivan viimeisessä rivissä, takanani, oli yksinäinen nainen. Käännyin häntä kohti ja hän sanoi:
- ”Aloita sinä, mitä sait mieleesi?”
Aloin kertoa omasta kutsumuksestani, kuinka Herra puhuu ja meidän pitää avoimin mielin kuunnella ja tarkkailla. Herra johdattaa meitä ja meidän tulee kuuliaisina olla hänen tiellään. Hän puhui omaansa minulle, kertoen samalla sairaudestaan ja tämänhetkisestä masennuksestaan. Hänen oli paha olla.
Sanoin ettemme saisi itsessämme lähteä touhuamaan vaan Jumalan tahdossa, silloin kun uskomme häneen. Nainen myönsi ja sanoi että kun paha olo yllättää, hän lähtee usein vaikka ostoksille, josko sieltä löytyisi jotain kivaa joka virkistäisi, mutta aina tulee huonompi olo. Kerrankin hän oli joidenkin muslimi nuorten vieressä ja näillä oli ollut jotain omia jumalakuvia mukanaan ja naisen paha olo vain yltyi.
Sanoin että hän etsii väärästä paikasta, maallisia asioita. Sitten tuli tauko ja menimme kahville. Jatkoimme keskustelua kahvin äärellä. Nainen kertoi että oli kahden vaiheilla, lähteekö tilaisuuteen ja minä kerroin samaa. Hän sanoi että oli pyytänyt Herralta merkkiä, että oli tehnyt valinnassaan oikein.
Hänen päätään oli särkenyt ja oli nukkunut huonosti yöllä. Olisiko ollut tärkeämpää jäädä lepäämään ja apteekissakin olisi pitänyt käydä hakemassa tärkeitä lääkkeitä, mutta molempiin ei ollut aikaa. Hän sai mieleensä ison ristin, kaularistin, joka oli erikoisempi, ei mikään pieni ja tavallinen ja hän sanoi olevansa tarkka kertoessaan näkemäänsä, eikä hänellä ollut tarvetta siitä valhdella.
Kun aloimme parityön ja käännyin häntä kohti, oli hän huomannut kaularistini, joka ei ollut niitä tavallisia pieniä, vaan erikoisempi ja isompi ja siinä oli Jeesus ristillä. Juuri niinkuin hän oli mielessäänkin nähnyt ja hän ymmärsi heti tämän ristin merkiksi Jumalalta. Kylmät väreet nousivat iholleni ja olimme innoissamme.
Kerroin että kun hän kertoi kiireestään, oli mieleeni noussut pari päivää sitten (5.9.) saamani näky naisesta, jolla oli kiire ja tämä juoksi taajamassa, pensasaidan vierustaa. Nainen sanoi että oli joutunut juoksemaan linja-autoon että kerkisi tilaisuuteen. Nainen oli keski-ikäinen, hoikka, silmälasit, vaaleanruskeat hiukset ponihännällä. Kerroin nämä hänelle, että näkyni nainen oli myös tämän näköinen, hiukset lyhkäiset. Nainen käänsi päätään ja sanoi:
- ”Katso,olen juuri leikannut hiuksiani lyhyemmiksi...!
Ja todella, hänen hiuksensa oli lyhyellä ponihännällä. Sanoin että hänen täytyi olla näyn nainen ja ymmärsin että nainen etsii itsessään vääriä asioita, maailmasta, löytääkseen iloa elämäänsä ja että tällä oli liian kiire, väärien asioiden perään. Kerroin, että Jumala halusi hänen pysähtyvän hänen kasvojensa alle. Etsien Jumalaa, aloittaen vaikka Raamatun luvulla ja annoin hänelle Psalmin 139, joka oli itsellenikin tärkeä ja olin usein tämän Psalmin ääressä itkenyt, Jumalan kasvojen edessä. Nainen sanoi, kuinka oli kokenut sanani tärkeiksi, kun olin kertonut omasta kutsumus kokemuksestani. Sana oli tarkoitettu juuri hänelle:
- ”... puhuit niin hyvin... ”
Sanoin hänelle ettei tämä ollut sattumaa kun olimme täällä. Pastorikin alussa sanoi ettei ollut sattumaa että me kaikki olimme tuossa tilaisuudessa, vaan Herran johdatusta ja meidän kahden kohdalla tuo todella täyttyi.
Nainen oli saanut virvoitusta ja apua, toivon niin. Pastorin kaikki sanatkin Raamatun kohtineen tuntui sopivan tuon naisen tilanteeseen. Lopuksi, ennen lähtöä, siunasin tuota naista ja hän minua. Toivon kaikkea hyvää tämän naisen elämään. Olin saanut olla Jumalan vahva työkalu, niin oli tarkoitus.
- ”Kiitos Herra Sinulle!”
Jeesus sanoi; - joka tarttuu auraan ja kääntyy takaisin, ei ole sopiva Jumalan valtakuntaan.”
Aivan, jos olisin jäännyt kotiin, olisi tärkeä työ jäännyt kohdaltani tekemättä, sillä vahvistaahan se itseänikin ja antaa siunausta. Päätin kuitenkin onneksi lähteä, että osaanhan minä, aikuinen ihminen, mennä yksinkin ja tälläkertaa , hyvä niin. Niin naiselle kuin minulle oli tullut ajatuksia, miksi ei kannata lähteä, mutta nyt ymmärsimme ne eksytykseksi.
Paholainen ei olisi halunnut meidän lähtevän ja antoi noita negatiivisia ajatuksia päähämme. Mutta onneksi kuuntelimme sydäntämme ja Jumalan tahto tapahtui. Kun annamme valomme loistaa, se johtaa parannukseen ja siihen että maailma muuttuu. Ymmärsin kun pastori kehoitti meitä itseksemme miettimään, mikä olisi meidän kutsumuksemme jos mikään ei meitä pakottaisi, vaan saisimme toteuttaa sen mikä on mielestämme tärkeintä.
Huomasin, että tavallani jo toteutan sitä. Levittää ja pysäyttää ihmisiä näkemään Jumalan rakkaus, tavalla tai toisella, niinkuin Jumala eritilanteissa tahtoo tapahtuvan. Olen hänen käsivartensa, voin halata, kuunnella ja lohduttaa, hänen rakkaudessaan. Tästä pastorikin puhui vastaukseksi. Tein siis jo sitä mihin olin kutsuttu ja haluan että se täyttyy aina vain voimakkaammin, mutta Herran tahdossa ja häntä kirkastaen. Tähän aiheeseen sopii myös,

Luuk. 10:38-42
38. Ja heidän vaeltaessaan hän meni muutamaan kylään. Niin eräs nainen, nimeltä Martta, otti hänet kotiinsa.
39. Ja hänellä oli sisar, Maria niminen, joka asettui istumaan Herran jalkojen juureen ja kuunteli hänen puhettansa.
40. Mutta Martta puuhasi monissa palvelustoimissa; ja hän tuli ja sanoi: Herra, etkö välitä mitään siitä, että sisareni on jättänyt minut yksinäni palvelemaan? Sano siis hänelle, että hän minua auttaisi.”
41. Herra vastasi ja sanoi hänelle: ”Martta, Martta, moninaisista sinä huolehdit ja hätäilet,
42. mutta tarpeellisia on vähän, tahi yksi ainoa. Maria on valinnut hyvän osan, jota ei häneltä oteta pois.”

Tähän vastaa myös,

Matt. 6:33.
33. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan.

Ja vielä,

Fil. 3:14.
14. minä riennän kohti päämäärää, voittopalkintoa, johon Jumala on minut taivaallisella kutsumisella kutsunut Kristuksessa Jeesuksessa.

Eipä näitä tarvitse varmaan selitellä, niin selvää Raamatun sanaa.
Ella
Viestit: 745
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 12:21

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Ella »

Rakas sisareni sinetti! Kun kerrot ihmisille Jeesuksen sovitustyöstä ristillä. Tuli sanan paikka.
1 Kor 1:18 Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
Kutsutuille se on Jumalan voima ja viisaus pelastukseksi.
"Kirkas aamu pian koittaa. Jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa. Kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton Kaiku sielussa soi. Meille kertoen: Voiton Jeesus matkaamme toi."
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen. Ella, kiitos että toit tuon Sananpaikan. Se on lohdutus meille. Olet rakas ja siunattu.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


RISTIN LUONA

Rauhaa ...

Tänään, aamuisessa Rukoushetkessä, Herrani kanssa, sain kuvan vanhasta puurististä.
Se seisoi köyhässä maassa, jossa ei kasvanut kukan kukkaa.
Ristin puu oli vanhaa, siinä ei ollut maalia ja oliko koskaan ollutkaan?
Siinä ei ollut nimeä, ei mitään tekstiä ja oliko ollutkaan?
Se oli täysin unohdettu, mutta vahvasti se seisoi siinä maassa.
Mietin, Jeesus, miksi tätä näytät? Mitä haluat tällä kertoa?
Jos kuva olisi ollut vain rististä, sanoma olisi ollut selkeämpää, mutta nyt näytettiin myös maata, köyhää ja kuivaa maata, jossa se seisoi.
Mietin, kuinka paljon onkaan ihmisiä haudattu puisen ristin alle, vaikkei heillä olisi eläessään uskoa ollutkaan. Ei voinut tietää oliko siinä lepäämässä, uskossa oleva Jumalan lapsi? Sitä risti ei tuossa kohtaa taannut.
Näin sen karun maan, ei kukkia, ei maalattua ristiä nimellä ja teksteillä, se kertoi minulle unohduksesta. Tämä ihminen nukkui pois yksin, unohdettuna. Jos uskoa ei hänellä ollut, on hän unohdettu myös siellä tuonelassa.

MUTTA !!! ... sitten nousi ajatus ihmisestä, jonka maailma oli hyljännyt, mutta uskonsa kautta hänellä olisi nyt, pois nukuttuaan, suuri taivaallinen ilo, sillä Isä ei hylkää lastaan. Nyt hän olisi Taivaan kodissa, hän ei olisi enää koskaan yksin, käytyään loppuun asti maailman raskaan tien.

244 Ristin luona kiusatulla
1. Ristin luona kiusatulla, / langenneella vaivatulla / paras paikka on, paras paikka on. / Siksi älä koskaan lähde, / älä minkään synnin tähden / ristin luota pois, ristin luota pois. / Ristin luona ainoastaan synnin turmelusta vastaan voitto saatu on. / Ristin luona ainoastaan / Isä armahtavi lastaan, / rauhan julistaa, rauhan julistaa. / Ristin luona kiusatulla paras paikka on.
2. Ristin luona pohja kestää, / armo putoomasta estää / kauhun kuiluihin, kauhun kuiluihin. / Ristin luona lepo koittaa, / toivo epätoivon voittaa, / sydän puhdistuu, sydän puhdistuu. / Ristin luona ainoastaan / synnin turmelusta vastaan / voitto saatu on. / Ristin luona ainoastaan / Isä armahtavi lastaan, / rauhan julistaa, rauhan julistaa. / Ristin luona kiusatulla / paras paikka on.

https://www.youtube.com/watch?v=jLP-YnRJvBc


Jumala, Isämme.
Sinä annoit ainoan Poikasi syntyä maailmaan syntiemme sovittajaksi.
Hän levitti kätensä ristinpuulle ja antoi vapaaehtoisesti henkensä koko maailman elämän puolesta.
Auta meitä turvautumaan häneen, joka uhrasi itsensä meidän puolestamme.

Amen.

18. Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
1.Kor.1.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Tuossa laittamassasi kuvassa kaikki puut näyttävät olevan mäntyjä.

Eräs vanhempi uskova nainen kertoi minulle vuosia sitten, että hänen Jumalalta saamissaan unissa mänty kuvaa USKOA, ja puuthan kuvaavat yleensä ihmisiä. Kuusihan taas kuvaa kuolemaa.

Joten tulkintasi uskossa kuolleesta ihmisestä sopisi hyvin myös laittamaasi kuvaan.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Siinä aamuisessa, rukoushetkellä olevassa kuvassa ei ollut puita, vain tuo puuristi. Yritin vain löytää jotain samaa kuin tuossa saadussa kuvassa. No, täysin samanlaista on koskaan vaikea löytää.
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Niin, tarkoitinkin sitä, että " sattumalta" löysit kuvan, jossa oli uskon symboleja, mäntyjä, jotka sopivat myös tulkintaasi näystäsi.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kiitos ... näin ymmärsinkin ja ajattelin hieman korjata kommenttiani, mutta tiesin että ymmärrät. Ja totta, Jumala varmasti johdatti myös tuossa kuvan haussa, sillä onhan noilla puilla sanomansa. Antakoot nuo kuvan männyt meille lohtua ja voimaa uskon tielle.
Olet Siunattu veljeni, AO. Kiitos että olet. :P
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva

Shalom!

Tässä viikonloppuna tapahtui jotain ihmeellistä, joka sai minun ajatukseni levottomiksi, mutta hyvällä tavalla.
Mieheni näytti lauantaina lehdestä, erästä kirkkoa, joka saattaa tulla myyntiin.
Hän sanoi että tuon kun saisi ja minä ilmoitin että mistä tuollaiseen saisi varat?
Koska kyseseessä on kirkko joka on pohjoisessa, mieheni ajatteli että ei tuo välttämättä voi olla kovin kallis. Ja saisihan tästä nykyisestä kodistamme siihen varat, jos myisimme sen pois.
Olin aivan ihmeissäni. Miten mieheni mietti tällaisia? En itse ollut katsonut edes koko lehteä ja sitten hän tuo eteeni tällaisen!
Mitä tämä tarkoittaa? Onko Jumalalla tässä sormensa mukana?

Eilen, Sunnuntaina, sitten tutkin asiaa tarkemmin, kun mieheni työskenteli ulkona. Luin ensin tuon kirjoituksen kirkosta ja sitten googlasin sen ... ja ... RAKASTUIN!!!
Voi kuinka kaunis se oli ja niin kauniilla paikalla. Minut valtasi aivan ihmeellinen tunne ja silmäni alkoi täyttyä kyynelistä. Voisiko se olla totta?
Tiesin ettei minusta olisi siihen, eikä minulla olisi mitään, mitä tuo elämä meiltä vaatisi. Joutuisimme jättämään tämän etelän kodin, kaikki ystävät jäisivät tänne, .. tosin olisivat kovin tervetulleita tuonne, jossa olisi mahdollisuus järjestää jos minkälaisia tapahtumia.

Lähdin hakemaan polttopuita ja siinä pihalla mieheni seisahtui katsomaan minua. Ennen kuin sai sanottua mitään, niin itku silmässä kerroin että googletin sitä kirkkoa ... ja ... RAKASTUIN! Se on ihana! Jos sen ostaisi jollain konstein, olisi siellä myös pidettävä hengellisiä tilaisuuksia, eikä muuttaa sen käyttötarkoitusta.
Mieheni oli samaa mieltä ja ilmoitti, että ilman muuta sitä saisin käyttää siihen tarkoitukseen. Ja taas mietin, mitä tämä tarkoittaa? Mieheni puhuu tuollaisia? Onko tämä Jumalan tahto ja suunnitelma meille, mutta jotain suurtahan minulle on profetoitu, ja useasti.
Menin sisälle ja sanoin Jumalalle, että jos tämä on Hänen tahtonsa ja suunnitelmansa niin : TAPAHTUKOON !!!
Sanon kyllä, vaikka tiedänkin, ettei minulla ole tuohon mitään edellytyksiä, mutta Jumalalla on, jos Hän niin tahtoo. Otan siis tässä asiassa uskon askeleen, vastaamalla Hänelle: KYLLÄ!!!

Vahvistakoon Jumala tämän jos Hän tämän on meille suunnitellut. Olen suostunut ja nyt odotan Hänen siirtoaan.
Oli pakko kertoa tästä teille, tuntuu ettei tuo asia mahdu yksin minun ajatuksiin ...
Ehkäpä vain omat ajatukseni lähti laukkaan ... tämä on liian suurta ...
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

198 Oi pyhä Herran temppeli


1.
Oi pyhä Herran temppeli,
siunaten soikoot kellosi
viestiä taivaan meille.
Vaiheissa aikain vaikeiden
lahjoitit voimaa Jeesuksen
suojaasi etsineille.

2.
He ovat täällä huokailleet,
katseensa ristiin nostaneet
huolissa, murheissansa.
Varjossa Herran temppelin
on heillä paikka rauhaisin
levätä vaivoistansa.

3.
Myös meidät, isäin Jumala,
kirkkoosi johdat armossa,
palvelet lahjoillasi.
Eteesi köyhä sielu saa
sydämen tuskat vuodattaa
ja elää armostasi.

4.
Nyt täytä sielun kaipaus
ja anna uskon uskallus
minunkin elämääni.
Niin siunaa kirkonkäyntini,
taivaaseen että nousisi
taas kiitokseni ääni.

5.
Saan seurakunnan keskellä
sinussa, Herra, levätä
ja hyvyyttäsi maistaa.
Murheiden paino raukeaa,
kiitokseen suuni aukeaa
ja armon päivä paistaa.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4760
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Eero »

Halleluja! Miehesi sydämessä on selvästi alkanut usko elää ja se on tärkeintä, tapahtui ulkoisessa maailmassa mitä tahansa, vaikka ostaisitte kirkon :) Kuka sellaista on tehnyt, en tiedä ketään, mutta Herran tahdosta sellainenkin on tosiaan mahdollista. Hienoa seurata teidän "kehitystänne" uskonpolulla, olkaa Siunatut, rakkaat Jeesuksessa Kristuksessa!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kiitos, sinä Siunattu Veljeni, Eero. Tuo hetki oli kyllä hätkähdyttävä. Voisi kuvailla mainoksen sanoin: " Ei sanotuksi saa". Mitä tämä sitten kaiken kaikkiaan tulee tarkoittamaan, mutta tässä avautui hyvin, miten mieheni usko on kehittynyt.
Tapahtukoon Herran tahto ja jääköön asia Herran huomaan. Hänen on meidän tiemme.
Tuula1

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

no siunausta Sinetti nyt sitten hankkeeseenne. tuohan olisikin mahtavaa omistaa oma kirkko ja jos Herra on siinä vielä takana, niin vielä parempi. Toivon sydämmestäni teille hyvää, että se toteutuu jos on Jumalan tahto.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Itse en tuohon pysty, eikä minulla ole siihen mitään edellytyksiä, mutta jos tämä on Jumalan suunnitelmaa, niin tapahtukoon.
Sain juuri noiden 100 ristin teossa oivallisen, ovia aukovan opetuksen, Jumalan tahdon kautta tekemisen.
Olisihan tuo täydellinen muutos elämäämme, kaikki vanha poistuisi, koko elämä mullistuisi, mutta Jumalalle tuohonkin suostuisin, vaikka hieman pelottaisikin ...


Kuva
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Oliko tuo vain meidän kahden keskistä keskustelua, jos oli, niin tuo ei tapahdu, mutta jos Jumalan suurta suunnitelmaa, se tapahtukoon.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Itse en ottanut tätä puheeksi, vaan ajatus lähti mieheltäni. Minulla se ei käynyt pienessä mielessänikään. Oliko Jumala antanut tuon ajatuksen hänelle?
Olen kyllä jo pitkään rukoillut Jumalalta meille sellaista ilmestysmaja paikkaa, jossa voisimme pitää puolueettomalla paikalla näitä Rukousyhteys Hetki kokouksiammme, mutta en silloinkaan pyytänyt mitään näin suurta, enkä toiselle puolelle Suomea. Mutta Jumala voi nähdä ja suunnitella kaikki aivan toisin, sillä Hän ei ajattele kuin ihminen ... Hänen ajatuksensa ei ole meidän ajatuksiamme.
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

8. Sillä minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne, eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
9. Vaan niin paljon korkeampi kuin taivas on maata, ovat minun tieni korkeammat teidän teitänne ja minun ajatukseni teidän ajatuksianne.
Jesaja 55.
Ella
Viestit: 745
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 12:21

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Ella »

Ilm 3:8 Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven, eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi
vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.
Tapahtukoon Jumalan tahto tässä asiassa.
"Kirkas aamu pian koittaa. Jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa. Kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton Kaiku sielussa soi. Meille kertoen: Voiton Jeesus matkaamme toi."
Sinettisormus

Re: Omia Kokemuksia Levossa 4

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kiitos Ella! Olet Siunattu!!!
Olen tässä ajatellut, että kun joku rukouksen kautta saisi tähän vahvistusta ja nyt Sinä, rakas Ella siskoni, tuot mitä vahvistavamman Sanan paikan.
Amen.
Vastaa Viestiin