Jumalan Sanan pilkkaaminen

Osion aiheena on synti ja sen suhde ihmiseen
VainYksinJeesus

Jumalan Sanan pilkkaaminen

Viesti Kirjoittaja VainYksinJeesus »

Silloin kun luin siitä onnettomuudesta kun pappi hukkui, mietin heti, että miksi, oliko siihen syynsä. No jätin asian siihen, kunnes kerran yhdellä palstalla tuli esiin, että tuo pappi kannatti homoliittoa. No silloin ymmärsin miksi ei pelastunut. Olisihan Jumala pystynyt varjelemaan häntä.

No sitten oli se onnettomuus kun jalkapallojoukkue joutui lento-onnettomuuteen. Lentokone tipahti ja suurin osa heistä kuoli. Mutt tämä yksi pelastuneista, hän oli samalla hetkellä kun kone tippui, lukenut Raamattua.
Tämä tyyppi, oli Jeesukseen uskova ja hän oli edellisenä yönä nähnyt unta että lentokone tippui ja oli ollut sitten vähän peloissaan mennessään tuohon koneeseen.
Tämä uskova myös toipui hämmästyttävän nopeasti. Luin lehdestä.

Siinä on kaksi "uskovaa" ja uskovaa. Jumala pystyy ja haluaa varjella pahimmassakin onnettomuudessa, mutta jos tahallaan pilkkaat Jumalan Sanaa, siirtyy varjelus yltäsi.

Tämä pappihan oli sanonut, että ei välitä seurauksista. Ja seuraus oli hukkuminen. Uskova pelaaja sai armon ja varjeluksen, kun hän turvautui Jeesukseen.
Sinettisormus

Re: Jumalan Sanan pilkkaaminen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

"Emme ole enää nähneet ennusmerkkejä, meillä ei enää ole profeettoja, ei ketään, joka tietäisi, kuinka kauan tätä jatkuu. Jumala, kuinka kauan vihollinen saa herjata, saako vihollinen häväistä nimeäsi iäti? Miksi pidättelet kättäsi? Kohota oikea kätesi ja tee hävityksestä loppu!"
- - -
"Älkää siis enää pilkatko, etteivät kahleenne tulisi vielä raskaammiksi, sillä olen saanut tietää, että Jumala, Herra Sebaot, on tehnyt päätöksensä ja on valmis hävittämään kaiken maan."
- - -
"Älkää pettäkö itseänne! Jumala ei salli itseään pilkattavan. Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää. Joka kylvää siemenen itsekkyyden peltoon, korjaa siitä satona tuhon, mutta se, joka kylvää Hengen peltoon, korjaa siitä satona ikuisen elämän. Meidän ei pidä väsyä tekemään hyvää, sillä jos emme hellitä, saamme aikanaan korjata sadon."
Ps. 74:9-11, Jes. 28:22, Gal. 6:7-9
Sinettisormus

Re: Jumalan Sanan pilkkaaminen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Jumala tulee tekojemme kautta pilkatuksi. Tällainen teko oli esimerkiksi Daavidin ihastuminen Batsebaan, joka johti tämän aviomiehen murhaan:

"Silloin Daavid sanoi Natanille: 'Olen tehnyt syntiä Herraa vastaan.' Natan vastasi: 'Herra vapauttaa nyt sinut tästä synnistä, eikä sinun tarvitse kuolla. Mutta koska olet tällä teolla rikkonut pahasti Herraa vastaan, niin sinulle syntynyt poika kuolee.' (2. Sam. 12:14)

Vastaava tilanne oli Uuden testamentin puolella Korintin kaupungissa:

"Olen kuullut, että teidän keskuudessanne on haureutta, jopa sellaista mitä ei tavata edes pakanakansojen parissa: eräskin elää äitipuolensa kanssa. Ja te vielä pöyhkeilette, vaikka teillä olisi ollut syytä surra ja erottaa joukostanne mies, joka on syyllistynyt tuollaiseen." (1. Kor. 5:1-2)

Kummassakin tapauksessa on kyse yksinkertaisesti siitä, että Jumalan omaksi tunnustautuva ihminen harjoitti elämässään jotain sellaista syntiä, joka oli tuomittavaa jopa muun yhteiskunnan silmin. Tällöin Jumalan nimi tahraantui tämän teon mukana, koska kaikki tiesivät tekijän jumalan palvelijaksi. Ehkäpä tunnetuin esimerkki tällaisesta jumalanpilkasta oli aikanaan Israelin kansa, josta Paavali kirjoittaa:

"Kuinka sinä, joka ylpeilet laista, häpäiset Jumalaa rikkomalla lakia? On kirjoitettu: "Teidän vuoksenne pakanakansat pilkkaavat Jumalan nimeä." (Room. 2:23-24)

Israelin kansan oli tarkoitus olla Jumalan todistajia, mutta heidän todistuksellaan olikin päinvastainen vaikutus.
http://www.kotisatama.net/fi/raamattuja ... 2010-04-29
Viimeksi muokannut Sinettisormus, 28 Maalis 2017, 09:22. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Sinettisormus

Re: Jumalan Sanan pilkkaaminen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

"Totisesti: Kaikki tullaan antamaan ihmisille anteeksi, kaikki synnit ja herjaukset, miten he sitten herjaavatkin. Mutta jos joku herjaa Pyhää Henkeä, hän ei saa ikinä anteeksi vaan on syypää ikuiseen syntiin." He näet olivat sanoneet, että Jeesuksessa oli saastainen henki.
- - -
Mahdotontahan on auttaa niitä, jotka kerran ovat päässeet valoon, maistaneet taivaan lahjaa ja tulleet osallisiksi Pyhästä Hengestä, nauttineet Jumalan hyvää sanaa ja kokeneet tulevan maailman voimia mutta luopuneet uskostaan. Ei heitä voi toistamiseen johdattaa kääntymykseen - niitä, jotka nyt itse ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja nostavat hänet kaikkien pilkattavaksi!
- - -
Kuinka paljon ankaramman rangaistuksen ansaitseekaan mielestänne se, joka polkee jalkoihinsa Jumalan Pojan, pitää epäpyhänä liiton verta, jolla hänet itsensä on pyhitetty, ja häpäisee armon Henkeä!
- - -
Jos joku näkee veljensä tekevän syntiä, joka ei johda kuolemaan, hän rukoilkoon ja siten antakoon hänelle elämän; tarkoitan niitä, joiden synti ei ole kuolemaksi. Mutta on myös syntiä, joka johtaa kuolemaan, ja sellaisen synnin vuoksi en kehota rukoilemaan.

Kaikki vääryys on syntiä, mutta sellaistakin syntiä on, joka ei johda kuolemaan."
Mark. 3:28,29; Hepr. 6:4-6; Hepr. 10:29; 1. Joh. 5:16-17
http://www.kotisatama.net/fi/raamattuja ... 2000-07-30
Sinettisormus

Re: Jumalan Sanan pilkkaaminen

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Vastaa Viestiin