Synneistä pahimmat

Osion aiheena on synti ja sen suhde ihmiseen
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Synneistä pahimmat

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Tänään tuli sen verran vanhaa syntitaakkaa päälle muistoissa että aloitan kauhean aiheen. Kuitenkin Raamattu valottaa nämä meidän mielestämme suurimmat synnit anteeksiannettaviksi ja jotkin ihan omituiset synnit anteeksiantamattomiksi.

Olen puhunut että minulla on kokemus jossa minulle ollaan tehty pehemmin kuin kukaan voisi tehdä. Tämä synti oli sellainen, jonka tekijä saa Raamatunkin mukaan myllynkiven kaulaan. Tuo ihminen eksytti toisen Jumalan suunnittelemalta tieltä ja sai sitten sen myllyn kiven kaulaan. Tuo eksytetty ihminen oli vaimoni. Mutta sekään synti ei ole täysin anteeksiantamattomissa, joka olisi sitten Pyhän Hengen pilkkaa.
Raamattu sanoo että joka eksyttää yhdenkään minun vähimmistäni... jne.

Tuolla ns. tuttu vieras "T-vieras" kokee kaupitelleen sieluaan. viewtopic.php?f=3&p=3196#p3196

Minä voin kertoa asiasta sen että saatanan kanssa mikään sopimus ei ole pätevä. Luuletteko että saatana aikoo noudattaa tämän kanssa tehtyjä sopimuksia? No tästä syytä saatanan kanssa tehdyt sopimukset ovat aina katteettomia.
Tämä toimii 100% päin vastoin Jumalan kanssa tehtyihin sopimuksiin. Lukekaas huviksenne Raamattua ja katsokaa kuinka monessa sopimuksessa Jumala on tehnyt ihmisen kanssa sopimuksen, jossa tämä vaatisi ihmiseltä jotain. Vain juutalaisille tehty lakiliitto on sellainen, eikä sekään ole kuin symboli Jeesuksesta, jonka Jumala täyttää Jeesuksen sanoista "tulkoon minun vereni teidän lastenne ja lastenlastenne päälle kaikkina aikoina" elikkä sekään ei ole kuin yhdensuuntainen sopimus. Nämä kaikki ovat olleet ikuisia, eikä sormet selän takana ristissä.
Jumala on tehnyt useita liittoja ihmisen kanssa ja aina niissä Jumala on vain itse luvannut ihmiselle jotain. On vain yksi sopimus joka on ihmisten välinen, jonka Jumala on luvannut vain siunata ikuiseksi, se on avioliitto miehen ja naisen välillä.

Saatanan kanssa tehdyt sopimukset ovat siis katteettomia jo niistä sopiessa!
Sinettisormus

Re: Synneistä pahimmat

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Huomaanpa, että tähän sopii vastaukseksi, kuin nappi silmään, tuo tämän aamuinen aiheeni, ketjussa; "... Veri kuin kaupan..." viewtopic.php?f=4&p=3242#p3242 Samaa asiaa puidaan... :D ....eli mikään ei ole sattumaa... vaan Jumalan suurta suunnitelmaa, jokaiselle henkilökohtaisesti.
Avatar
Rutger
Site Admin
Viestit: 1114
Liittynyt: 14 Loka 2023, 14:13

Re: Synneistä pahimmat

Viesti Kirjoittaja Rutger »

Muutamia syntejä Pyhä Raamattu kutsuu kauhistuksiksi Jumalalle. Joidenkin syntien sanotaan olevan kuolemaksi ja toisten ei. Ainoastaan Pyhän Hengen pilkkaa ei anneta anteeksi. Valitettavasti vain harva tietää mitä on Pyhän Hengen pilkka.
Joh 3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
Vastaa Viestiin