Tehkää sopu ajallanne

Osion aiheena on synti ja sen suhde ihmiseen
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 666
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja Sanna »

"Pitäkää huolta, että tulette toimeen keskenänne, antakaa anteeksi toisillenne, vaikka teillä olisikin moittimisen aihetta. Niin kuin Herra on antanut teille anteeksi, niin antakaa tekin.
Kolossalaiskirje 3:13"



Omaa seurakuntaa, naapurustoa ja sukuani läheltä seuranneena ja muualta kuulleena haluaisin muistuttaa että pitäkää sopu. Sopikaa asianne ennen Herran tuloa. Tai jollet ole uskossa niin tee se edes itsesi takia.


Riidat alkavat yleensä pienistä asioista ja katkeruus on kamala taakka. Olla sen alla ja seurata sitä sivusta. Järkyttävää, että monet riidat kestävät vuositolkulla ja pahimmillaan siirretään seuraaville jälkipolville.

Lähtee riidat sitten lasikiposta perinnönjaossa tai naapurin ajattelemattomasta kommentista, ne yleensä tuppaa paisumaan.

Toisinaan kukaan ei edes muista mistä kinat on alkujaan lähteneet.

Mieli on pahoitettu ja sota on valmis. Ihminen hyvin herkästi löytää sisältään sen tunteen että minua on loukattu ja minulla on oikeus suuttua.

Jokainen ihminen kuitenkin tietää vihan ja katkeruuden kierteen. Se ei tuo hyvää oloa, eikä yleensä hyviä asioitakaan mukanaan.

Katkeruus, viha, anteeksiantamattomuus ja kaikenlainen eripura sekä kateus voi myös olla Herran työn esteenä, tai ainakin se vie aikaa kaikelta hyvältä.


Paholainenkin osaa olla ovela. Se on sinun puolellasi. Tunteena jota et tunnista koska sen ajaa sinun etuasi tai ainakin niin luulet.

Raamattu ei kiellä meitä suuttumasta mutta varoittaa siitä, mihin se voi johtaa. Psalmissa 37:8 puhutaan jätä suuttumus sikseen ja hylkää vihastus. Ja älä kiivastu, jottet siten vain tekisi pahaa.

Meillä on aina mahdollisuus valita kun suutumme. Mahdollisuus valita ketä palvelemme. Vihan on hyvä antaa sen laantua ennen kuin päädymme sanomaan tai tekemään pahaa.

"Efesolaiskirje 4:26 Vihastukaa, mutta älkää kuitenkaan tehkö syntiä".

Allekirjoittaneena voin kertoa, että opettelun takana monesti on. Liha ei meinaa sitten millään nöyrtyä anteeksiantavan jees jees miehen rooliin vaan on se, joka on aina ajamassa omia oikeuksia tai muiden oikeuksia silloin, kun tehdään toisille väärin.

Yksi toimiva lause itsellä on, kun suuttumus meinaa saada totaalisen vallan on "älä osallistu muiden synteihin." Toistaiseksi se on toiminut.


Niinkuin tiedetään, suku monesti pahin ja yhdellä jos toisella se alue missä työkenttää riittää. Toisinaan sitä miettii, että muistaako ihminen vaan ne pahat sanat eikä ikinään hyviä?

Jos ihminen hillitsisi kielensä ja ruumiinsa olisi totisesti helpompaa täällä elää. Itseään kuitenkin voi oppia kehittämään. Sanonta se kasvaa, mitä ruokit pätee moneen asiaan.


Islantilainen elokuva Under the tree on hyvä esimerkki siitä mihin naapurisopu voi johtaa.
Riita alkaa pihapuusta ja karanneesta kissasta mikä johtaa massiiviseen kiusantekoon ja lopulta kahden ihmisen ja koiran kuolemaan.

Ehkä elokuvassa on kärjistetty esimerkki naapurisovusta, mutta tuon karanneen kissan kohdalla jokainen tunnistanee tunteen vihasta, kun koetaan että joku on tehnyt sinulle väärin.


Jeesuksen sanoin:
"Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.
Matteus 11:29-30"



Anteeksianto on yksi parhaista lahjoista mitä itselleen voi antaa. Antamalla muille anteeksi, helpottaa omaa elämäänsä.


(Lisäyksenä tähän ja aiempiin teksteihin, olen vanhasieluinen ja en ymmärrä nykyistä karkeaa jaottelua miesten ja naisten välillä. En myöskään iän suhteen. Minulle aikamiehetkin voi olla poikia, en loukkaannu tytöttelystä ja en vaivaannu jos joukosta miehiä ja naisia puhutaan käännöksissä miehet nimikkeellä. Minulle ne ei ole halventavia enkä niitä sellaisiksi tarkoita)
Psalm 118:6 The Lord is on my side - I will not fear
Avatar
Tuija
Viestit: 1422
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Kiitos Rosita.
Toit hyvin tärkeän asian esiin jota itse yritän aina kaikin tavoin noudattaa. Tiedän että se on vaikeaa anteeksi anto ja pyyntö on varmasti yksin vaikein asia.
Pahin eksytys on se, että ei halua antaa eikä pyydä anteeksi, koska ajattelee ettei sitä tarvitse tehdä kun Jeesus teki sen jo puolestamme.
Mutta mitä sanoo sana? Siellä Jeesus kehoittaa meitä antamaan anteeksi ja sopimaan asiat keskenämme. Se on sitä oikeaa oppia. Siellä kysyttiin kuinka monta kertaa ja vastaus Jeesukelta oli: ei 7×, vaan 77 × 7 .....
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Tuija
Viestit: 1422
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja Tuija »

https://aktiivikristinusko.fi/mita-raam ... -ihmisille
Elämme aikaa jossa meillä pitäisi olla tämäkin asia kunnossa?
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Tuija
Viestit: 1422
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Kun tuon asian hoitaa pois, tulee tilalle valtava keveys. Me kannamme tämän anteeksiantamattomuuden vuoksi valtavia taakkoja jotka varjostavat ikävästi tätä uskon elämäämme. Me näännymme noiden taakkojen alle ja lopulta mieli ja kehokin sairastuu. Se on synnin seuras.
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Tuija
Viestit: 1422
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja Tuija »

«Sillä jos te annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, niin myös teidän taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi. Mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.» Matt. 6:14-15.
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Tuija
Viestit: 1422
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 666
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja Sanna »

Juuri näin 🙏✝️
Psalm 118:6 The Lord is on my side - I will not fear
alabasteripullo

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Hyvä että nostit se tärkeä postaus esille, Rosita. :)

Ja tulisi myös tarkistaa itseään, eletäänkö väärinymmärretyn asian mukaan toista uskovaa kohtaan ja luullaan jotain väärin toisesta uskovasta vaikka toinen uskova vaeltaa sydän puhtaana vilpittömästi.

Sananlaskujen mukaan se puhuu luuloisuudesta. Sen pitäisi laittaa kuriin. Se ei ole rakentavaa eikä se kuulu uskovan hedelmään.

Ja myös tulisi jättää pois näön mukaan vaeltaminen, se ei kuulu uskovan hedelmään koska se etsii toisesta vikoja ja vikojen mukaan pysyy erossa hänestä esittäytymällä vanhurskautta mutta Jumala näkee sydämen läpikotaisin ja tietää että toinen vaeltaa sydän puhtaana.

Hän on myös oma veli tai sisko ja hän on samaa Jumalan perhettä. Ei osoiteta sormella etsien toisten vikoja vaan tulisi pitää huolen että katse pysyy yksin Kristuksessa. :)

Ja kaikki on aina koeteltava Sanalla, se ei tarkoita että kuka on väärässä ja kuka oikeassa. Vaan kaikki on vajavaista niin sen takia koetellaan kaikki Sanalla. Siksi Jumala antaa tämän kehotuksen sanan että kaikki tulee koetella. :)
alabasteripullo

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Meissä jokaisessa on jotain mikä kuuluu Pyhälle Hengelle niin Hän hoitaa ne asiat kuntoon.

Me emme voi korjata toisiamme itse kuin ainoastaan Pyhä Henki. Sanassa sanotaan jos vaeltaa näön mukaan ja huomaa toisen uskovan rikan ja sanoo hänelle; "Annas, minä otan rikan silmästäsi".

Mutta ei näe malkaa omassa silmässä. Niin sen takia on parempi vaeltaa katse Kristuksessa sillä toisten ongelmat ei kuulu meille jokaiselle vaan ainoastaan Pyhälle Hengelle.

Niin uskonkasvun myötä ne korjaantuu itsestään Pyhän Hengen avulla. Se parempi. Siksi tulisi vaeltaa katse Kristuksessa - ainakaan Kristuksen tulemukseen asti. :)
alabasteripullo

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Jos joku uskova odottaa toiselta uskovalta anteeksiantoa, silloin Isä myös odottaa häneltä odottajalta anteeksiantoa. Siksi on parempi jättää odottamatta ja antaa hänelle anteeksi koko sydämestä.

Sanassa sanotaan anteeksiannosta eli jos joku uskova antaa anteeksi eikä odota toiselta anteeksiantoa vaan antaa anteeksi niin Isä myös antaa hänelle anteeksi.

Jos uskova vaatii toiselta anteeksi, silloin vaatija on itse "paha palvelija" (Matt. 18:32). Koska se ei anna anteeksi vaan vaatii anteeksi itselleen. Sanassa sanotaan häntä pahaksi palvelijaksi.

Niin parempi antaa anteeksi kuin vaatia anteeksi itselleen. Koska Herra voi tehdä samoin vaatijalle.
Matt. 18:35 Näin myös minun taivaallinen Isäni tekee teille, ellette anna kukin veljellenne sydämestänne anteeksi."
Elävässä uutisessa luetaan:

Pietari tuli tämän jälkeen kysymään Jeesukselta: "Herra, kuinka monta kertaa minun on annettava anteeksi veljelleni, joka tekee minulle vääryyttä? Seitsemänkö?" "Ei, vaan seitsemänkymmentä kertaa seitsemän", Jeesus vastasi.

Sitten hän jatkoi: "Taivaan valtakuntaa voidaan verrata kuninkaaseen, joka ryhtyi tekemään selvitystä saatavistaan. Eräällä miehellä oli hänelle miljoonien velka. Kun mies ei pystynyt maksamaan, kuningas määräsi hänet, hänen vaimonsa ja lapsensa ja koko omaisuutensa myytäväksi.

Sen kuullessaan mies heittäytyy maahan kuninkaan eteen ja pyysi: 'Ole kärsivällinen, maksan vielä kaiken!' Kuninkaan kävi häntä sääliksi. Hän päästi miehen menemään ja antoi koko velan anteeksi.

Ulkona tämä mies tapasi toverinsa, joka puolestaan oli hänelle velkaa, mutta vain vähän. Hän kävi uhkaillen toverinsa kimppuun ja vaati, että velka oli heti maksettava.

Tämä heittäytyi polvilleen ja pyysi nöyrästi lisää aikaa. 'Jos voit vähä odottaa, niin maksan kyllä velkani', hän anoi. Mutta toinen ei suostunut odottamaan. Hän järjesti miehen vankilaan siksi kunnes koko velka olisi maksettu.

Vangitun ystävät menivät kertomaan kuninkaalle, mitä oli tapahtunut. Tämä kutsui luokseen miehen, jolle oli antanut suuren velan anteeksi ja sanoi: 'Kuinka sinä voit olla noin kova?

Sait minulta valtavan suuren velan anteeksi vain pyytämällä. Eikö sinun olisi samalla tavoin pitänyt antaa armon käydä oikeudesta?' Vihaisena kuningas määräsi miehen vankilaan, kunnes tämä olisi maksanut velkansa viimeistä penniä myötä.

Näin suhtautuu myös Taivaallinen Isän teihin, ellette suostu antamaan muille sydämestänne anteeksi." - Jeesus -
alabasteripullo

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Myös Sanassa avataan ymmärrystä että on parempi luovuttaa siitä mikä oikeuttaa esim. anteeksiantoa itselleen. Niin Sana antaa ymmärtämään että on parempi antaa toisen riistätä ja tehdä vääryyttä niin siinä suostutaan kärsimään vääryyttä. Se on kristityn esikuva. :)
1Kor. 6:7 Teille on jo yleensä vaurioksi, että käräjöitte keskenänne. Miksi ette ennemmin salli tehdä vääryyttä itsellenne? Miksi ette ennemmin anna riistää omaanne?

Kol. 3:13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
alabasteripullo

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Parempi vaeltaa nämä Jumalan Sanat todeksi kuin lupaa tyhjäpäiväisesti että pyrkii elämään ja vaeltamaan anteeksiantamuksessa. Se on niinkuin lyhytmuistinen joka lupaa vaeltaa anteeksiantamuksessa mutta hetken kuluttua se unohtaa ja alkaa katkeroitua toiselle.

Meidän kuuluu itse pitää se kurissa ja se on meidän jokaisen tehtävä itse että pidämme se kurissa ja vaeltaa Jumalan Sanat todeksi anteeksiantamuksessa katse Kristuksessa. :)
alabasteripullo

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Katse Kristuksessa auttaa myös paljon. Silloin keskitytään Kristukseen ja se onnistuu parhaimmiten. Siinä ei anneta aihetta katkeruudelle. :)
alabasteripullo

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Jos joku uskova ei pidä se kurissa vaan antaa aihetta katkeruudelle silloin uskovien keskellä pelätään koko ajan että hän ihan syyttä katkeroituu. Se olisi hankalaa.

Uskovien yhteisö tulee rakentua rakkaudessa, siellä ei katsota näön mukaan vaan pidetään katse Kristuksessa.

Niin siellä saa olla omana itsenään ja annetaan Pyhän Hengen tehdä työtä itsessään kaikessa rauhassa ja olla vapaa pelosta ja kireästä ilmapiiristä. :)
Avatar
Tuija
Viestit: 1422
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Katse Kristuksessa on aina ja kaikessa se ykkönen ja keskiössä, mutta kuten tuolla alussa oli kirjoitusta, Jeesus kehoitti meitä sopimaan myös keskenämme. Se on täysin sanamukaista jota ei tule sivuuttaa, eikä karsia pois mitä Sana sanoo.
Tyhjillä sanoilla ei todella ole merkitystä vaan pitää oikeasti tarkoittaa mitä sanoo.
Mutta kun meissä on Kristus, me me Jumalan lapsina asennoidumme ja teemme Hänen Sanansa mukaan.
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
alabasteripullo

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Halusin vain nostaa esille ne huomioitavaksi ettei niitä pitäisi unohtaa. :) Mitä keskenään sopimiseen tulee; anteeksianto ei tarkoita mitään muuta kuin antaa anteeksi koko sydämestä. Siinä ei odoteta toiselta anteeksiantoa vaan päinvastoin antaa anteeksi.

Olisi tärkeintä osata erottaa ettei se menisi sekaisin niinkuin velli ja puuro on keskenään sekaisin. Mitä koko sydämestä anteeksiantoon tulee; Jeesus sanoi: 'Autuaampi on antaa kuin ottaa'. Se liittyy paljolti anteeksiantoon. Ja sitten pidetään katse Kristuksessa. :)
alabasteripullo

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Isä on anteeksiantavainen ja Hän armahtaa niin meidän tulisi olla anteeksiantavaisia myös toisille.
Avatar
Tuija
Viestit: 1422
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja Tuija »

Amen.
Tämä sananpaikka ei selvitystä kaipaa. Se puhuu puolestaan.

«Sillä jos te annatte ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, niin myös teidän taivaallinen Isänne antaa teille anteeksi. Mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi, ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.» Matt. 6:14-15.
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
alabasteripullo

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Eräs uskonsisko zoomilla kertoi että hän rukoili ja pyysi melkein vaatien että toinen antaa hänelle anteeksi. Siten hän sai Herralta sanaa, siinä sanotaan; jollet anna anteeksi, en Minäkään anna sinulle anteeksi.

Uskonsisko ymmärsi ja lopetti vaatimasta toiselta anteeksiantoa.
alabasteripullo

Re: Tehkää sopu ajallanne

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Kärsimisestä vielä... Sanassa sanotaan; "kärsikää toinen toistanne" (Kol. 3:13). Se puhuttaa mua. Luulen että kärsiminen kasvattaa meitä. Parempi kärsiä kuin vaatia toiselta anteeksiantoa. :)
Vastaa Viestiin