Ensimmäinen kivi

[Sanna]

Luin Tuomaksen kolumnin kirkko ja kaupunki lehdestä ja halusin nostaa se myös palstalle. Kuinka paljon me seurakunnissa sorrutaankaan tähän, että mittaillaan uuden tulokkaan synnit ja virheet, vaikka Jeesus on kutsunut jokaisen sanoon tule, olen tehnyt kaiken valmiiksi.




24.10.2024 13:40 Tuomas Enbuske

Kolumni: Haluaisin heittää sen ensimmäisen kiven

Jotenkin olen olettanut, että jokainen kristitty on langennut. Mutta ei. Moni kristitty puhuttelee minua aivan kuin hän ei olisi lainkaan syntiä tehnytkään, Tuomas Enbuske kirjoittaa.

”Katselin sinua kymmenen vuotta sitten televisiosta ja huomasin, ettei kaikki ole hyvin. Rukoilin sinun puolestasi. Minäpä olen ollut "sata vuotta" uskossa. Hyvä että sinäkin tulit järkiisi.”


Tämä kaava toistuu viesteissä, joita saan, ja joita minulle kasvotusten sanotaan. Koska nämä kommentit tarkoitetaan kohteliaisuuksiksi, minun on pakko hymyillä ja kiittää kohteliaasti, vaikka vihaan tuota asennetta. Koko hommassa haisee vahva ”tervetuloa tänne meidän fiksumpien kerhoon” -viba.

Olen kertonut avoimesti tiestäni kristitystä ateistiksi, ja sitten takaisin kristityksi. Olen myös myöntänyt, että syntiä on tullut tehtyä.

Jotenkin olen olettanut, että jokainen kristitty on langennut. Mutta ei. Moni kristitty puhuttelee minua aivan kuin hän ei olisi lainkaan syntiä tehnytkään ja onnittelee minua siitä, kuinka olen hetken pysynyt kaidalla polulla. Miten niin? Ehkä näillä tyypeillä olisikin jotain opittavaa minulta? Ehkä heillä ei ollut hyvä olla kymmenen vuotta sitten? Ehkä ei vieläkään?

Itse asiassa: vaikkei näitä saisi mittailla, minulla on sellainen kutina, että moni näistä ihmisistä on tehnyt paljon enemmän syntiä kuin minä. Jos rehellisiä ollaan – ja mehän ollaan – nämä kohtaamiset ovat saaneet minut haaveilemaan sen ensimmäisen kiven heittämisestä. Onneksi se on jäänyt nyrkkiin selkäni taakse.

Kristitty ei voi pelätä Hesarin tiedesivuja tai jonkun ateistin nousuhumalaisia kysymyksiä illallispöydässä.

Kristityllä on paljon opittavaa ateisteilta. Kristityllä on paljon opittavaa jokaiselta vastaantulijalta. Olen ylpeä omasta ateismivaiheestani. Se on osa sitä tietä, jolla olen edennyt, ja ilman sitä vaihetta en olisi nyt tässä.

Ateismikauteni ansiosta olen oppinut kyseenalaistamaan aivan kaiken. Ei ole ihme, että nimenomaan kristityt yhteiskunnat sallivat myös uskonnottomuuden ja kristinuskon kyseenalaistamisen. Jos Jumala todella pelkäisi ateistien kysymyksiä, hän ei olisi mikään jumala.

Perisynnin idea on luterilaisuudessa nerokasta: koska pelastumme yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden, emme siis pelastu teoin. Mutta hyvää pitää tehdä sen itsensä tähden, omien kykyjensä mukaan. Mieleltään sairaan on hankalampi olla murhaamatta tai nälässä olevan varastamatta. Olisi absurdia, että sanoisin minun olevan heitä synnittömämpi. Synnittömyyteen pitää pyrkiä, mutta vain päänsä sisällä. Se on kilpailu itseä vastaan.

Me emme pyri parempaan, jotta Jumala rakastaisi meitä. Me pyrimme parempaan, koska Jumala rakastaa meitä. Meidän työmme ei ole syyllistää muita. Se on korkeintaan hauska harrastus.

Siunausta.

Tuomas Enbuske
Kirjoittaja on toimittaja, podcastaaja ja isä.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/kolum ... isen-kiven

[Sanna]

Tuomakselle rukousta ja jaksamista Muistetaan, että evlut kirkkokin on Jumalan seurakunta ja vaikka se menisi monessa väärään, siellä on silti sisällä ihmisiä, jotka ovat Jeesukselle rakkaita ja yhtä arvokkaita, kuin me kaikki muutkin ihmiset uskonnosta, seurakunnasta ja geeniperimästä huolimatta.

Kohdataan jokainen ihminen niin kuin haluaisimme itsemme kohdattavan. Jätetään se fariseuksien viitta jo aamulla naulakkoon.


Herra, pidä minut nöyränä.
Älä anna liikaa onnea, etten unohtaisi sinua. Anna mulle kipua ja kauneutta

[Tuija]

Amen.
Tämä on niin valitettavan totta ... Kuka meistä on heittämään se ensimmäinen kivi?

[Eero]

Kiitos Sanna!

Tuomas kyllä kipuilee tuon asian kanssa, mutta hän tuo esille juuri sen mihin myös uskosta osattomien on helppo tarttua, että vaikka sisäisesti olisikin aitoa uskoa, niin ihminen alkaa valitettavan herkästi ”harrastamaan” sitä ulkoisesti. Se ei lopulta ole kovin kaukana juuri noista fariseusten perinnäissäännöistä, jotka eivät sitten enää aitoa uskoa ole nähneetkään.