Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa."
Luukas 2:12
Enkeli oli juuri julistanut parhaan uutisen, jota kukaan on koskaan oli kuullut: "Teille on tänä päivänä syntynyt Daavidin kaupungissa Vapahtaja, joka on Kristus, Herra".
Me usein unohdamme, kuinka täysin valmistautumattomia paimenet ja ympärillä olevat ihmiset olivat kuulemaan nuo sanat ja kuinka valmistautumattomia me olemme edelleen tänäkin päivänä, vaikka tiedämme jo paljon.
Jumala tuli alas maailmaan Eedenin selkkauksen jälkeen ja vieläpä Betlehemissä!
Enkelin mainitsema merkki oli yhtä yliluonnollinen kuin Punaisenmeren jakautuminen, veden päällä käveleminen tai kuolleista nouseminen. Ne ovat suuria merkkejä, kun Jumala puuttuu ihmisten elämään.
Ei siis ollut mitään dramaattisia Ilmestyskirjan kuu muuttuu vereksi ja tähdet tippuvat taivaalta tapahtumia, peltojen halkeamisia tai ilotulituksia kun Jeesus syntyi. Merkiksi annettiin ainoastaan kaukalossa maannut pieni vauva.
Jeesus olisi voinut syntyä missä tahansa Jumalan valitsemissa olosuhteissa tai tulla suoraan täysi-ikäisenä, sillä aasilla ratsastaen. Mikä siis on vauvan sanoma? Mitä Jumala haluaa puhua meille?
Maailma ei kuitenkaan huomannut tai halunnut huomata Jumalan merkkiä. Juutalaiset odottivat aikuista ja vaikutusvaltaisia Messiasta. Jopa Herodes joukkoineen tiesi, että Jeesus syntyy Betlehemissä. Miksi he eivät tunnistaneet Häntä? Miksi Jeesuksen oma perhe epäili asiaa? Miksi he kielsivät asian? Mitä he pelkäsivät?
Ehkä syy on se, että he eivät kyenneet näkemään Jumalaa tavallisessa ja vauraassa ihmisessä. He halusivat jotain mahtavaa, suurta ja juhlaa, Messiasta, joka vapauttaisi Rooman vallasta. Messiasta joka korottaisi ihmisen. Messiasta joka poistaisi kärsimyksen ja poistaisi tuo saastaiset toisinajattelijat ja samarialaiset.
Jumala siis antoi heille viattomuuden merkin ja he eivät ignoorasivat sen. Se oli liian yksinkertaista silloin ja se on sitä edelleen tänä päivänä monille ihmisille. Liian yksinkertaista.
Jumala puuttui ihmiskunnan historiaan ja tuli ihmiseksi keskellemme ja tästä perustotuudesta on käyty monia taisteluita. Tuliko Jumala todella ihmiseksi? Kuoliko Jeesus todella ristillä?
Ja jotkut sanovat edelleen ei.
Ilmeisesti tuohon aikaan vauvat käärittiin kangassuikaleisiin, jotta he olisivat suojassa kylmyydeltä.
Raajat erilleen sidottuina - vaikuttaa julmalta ja tarpeettomalta tänä päivänä, koska pelkkä ruumiinlämpö kapalossakin olisi riittänyt sekä äidin lämmin iho.
Vuosia myöhemmin samainen kaukaloon laitettu vauva sidottiin kuitenkin uudestaan.
Viranomaisten edessä - sidottuna, hakattuna kuin pahinkin rikollinen.
Jeesusta syytettiin väärin perustein, mutta Hän ei vastannut mitään. Kun Häntä herjattiin, Hän kieltäytyi vastaamasta samalla mitalla. Hän seisoi syyttäjiensä edessä sidottuna, halveksittavamäna ja odottaen tuomiota.
Ei siis millään tapaa ole sattumaa, että Hän tuli maailmaan yhtä sidottuna ja avuttomana kun millaisena Hän jätti sen.
Kukaan ei voi siis sanoa että Jeesus olisi käyttänyt Isänsä rikkauksia, valtaa, yliluonnollisia taitoja, rahaa mitään muutakaan välttääkseen tuomion tai tehdäkseen elämästään helpompaa.
Tuon ajan eläinten ruokakaukalot jonne Jeesus pantiin, ei myöskään olleet kauniiden postikortti kuvien kuvaamia seimiä, vaan kivisiä ja likaisia kiviympyröitä. Astioita, joita eläimet tallasivat.
Jeesus tuli ja lähti nöyränä. Hän kantoi ainoaa ristiä, jota haavoittuva ja viaton vauva voi kantaa - äärimmäistä köyhyyttä, ihmiskunnan halveksuntaa ja välinpitämättömyyttä.
Mikään ulkoisissa olosuhteissa ei viitannut Jumalaan vauvana ollessa eikä verisenä ja piestynä ihmispatsaana syyttäjiensä edessä.
Ja tässä on meille tarttumapintaa tähän päivään. Se, mitä Jumala tekee, ei ole ihmissilmin järkevää eikä edes ilmeistä
Jumala tekee niinkuin tahtoo. Voimme nähdä Jumalan luomistyön maailmassa, mutta me emme voi nähdä Häntä. Hän myös tekee mitä haluaa eikä kysy siihen ihmisten neuvoja tai mielipiteitä. Ja kyllä, rajoitetusta näkökulmastamme katsottuna Hänen tiensä usein joskus täysin järjettömiä.
Mutta fakta meille asiaan on se, että Hän on Jumala enkä minä tai sinä.
Jumalasi ei siis syntynyt lastenhuoneeseen puhtaisiin lakanoihin, vaan mahdollisesti routaiseen maahan, mullan ja eläinten hajun keskelle - likaan, köyhyyteen ja vainoon.
Ja siitä me keskustelemme tänäkin päivänä ja sitä media tuuttaa koko rahalla iltapäivä lehdissä. Ei Jeesuksesta, vaan liasta, saastasta, köyhyydestä, historiasta, olosuhteista, vainosta ja kaikesta masentavasta.
Uskonnollinen dialogi myös kaikissa kirkojen ja seurakuntien piireissä keskittyy näkemyseroihin, muiden virheisiin ja omaan oikeassa olemisen tarpeeseen ja siihen mitä Jumala on minun mielestäni sanonut.
Mutta yksi mistä me emme keskustele tai uskalla keskustella, on tuo likaiseen ja saastaiseen ruokintakaukaloon syntynyt vauva.
Siitä, kuka Hän on tänä päivänä ja mitä Hän voi edelleen tehdä.
Ja se on meille merkkinä tänäkin päivänä.
Ja tämä on teille merkiksi
Ja tämä on teille merkiksi
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Raamattu - ainoa historiallinen teos, jonka tapahtumia yritetään jatkuvasti selittää pois tai korvata vaihtoehtoisella, nykyaikaan sopivammalla katsantokannalla.
Raamattu - ainoa historiallinen teos, jonka tapahtumia yritetään jatkuvasti selittää pois tai korvata vaihtoehtoisella, nykyaikaan sopivammalla katsantokannalla.
Re: Ja tämä on teille merkiksi
Empä tiennyt mitä tulen kirjoittamaan, kun Jeesus antoi tuon jakeen aamulla tarkasteltavaksi.
Kommentti oli lähinnä for real, miten toi liittyy palstaan? Mutta siinä se tasi tulla. Ehkä voisimme keskittyä enemmän puhumaan Jeesuksesta vaikka toki, edelleenkin saa kaikesta muustakin palstalla puhua.
Kommentti oli lähinnä for real, miten toi liittyy palstaan? Mutta siinä se tasi tulla. Ehkä voisimme keskittyä enemmän puhumaan Jeesuksesta vaikka toki, edelleenkin saa kaikesta muustakin palstalla puhua.
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Raamattu - ainoa historiallinen teos, jonka tapahtumia yritetään jatkuvasti selittää pois tai korvata vaihtoehtoisella, nykyaikaan sopivammalla katsantokannalla.
Raamattu - ainoa historiallinen teos, jonka tapahtumia yritetään jatkuvasti selittää pois tai korvata vaihtoehtoisella, nykyaikaan sopivammalla katsantokannalla.
-
Näkymätön Ninni
- Viestit: 197
- Liittynyt: 27 Tammi 2026, 12:21
Re: Ja tämä on teille merkiksi
Aamen!Sanna kirjoitti: ↑Tänään, 08:23 Empä tiennyt mitä tulen kirjoittamaan, kun Jeesus antoi tuon jakeen aamulla tarkasteltavaksi.
Kommentti oli lähinnä for real, miten toi liittyy palstaan? Mutta siinä se tasi tulla. Ehkä voisimme keskittyä enemmän puhumaan Jeesuksesta vaikka toki, edelleenkin saa kaikesta muustakin palstalla puhua.
Re: Ja tämä on teille merkiksi
Kiitos Jeesus jokaisesta päivästä. Johdata meitä.