Jeesus kutsuu meitä selvästi Raamatussa kieltämään itsemme. Se on itseasiassa ainoa todellinen tapa seurata Jeesusta. Se on kutsu katsoa Jeesukseen ja vain Jeesukseen matkamme motiivina ja tarkoituksena.
Kutsu itsensä kieltämiseen on yksinkertaisesti kutsu saada vanha viallinen minämme pois tieltä, jotta voimme vapaasti seurata Jeesusta.
Opetuslapseudessamme ei ole kyse menestyksen saavuttamisesta. Maallinen menestys, kunnia ja varallisuus tarjoaa vain väärän turvallisuuden tunteen, eikä voi antaa todellista elämää. Vasta kun pääsemme eroon väärästä ja vanhasta elämästämme, löydämme todellisen elämämme ja vapauden, joka ei keskity omaan minään, vaan Jumalaan.
Jeesuksen seuraaminen vaatii itsensä uhraamista ja se on ristiriidassa maailman arvostettujen arvojen ja periaatteiden kanssa. Maailman kirkuessa korvaamme, että voimme olla ja tehdä mitä haluamme, saattaa Jumalan sana alkaa kuulostamaan yhä enemmän vankilalta, jossa kaikki hyvä ja mukava on kielletty.
Mutta ainostaan Jumala voi antaa meitä tyydyttävän elämän.
Hylkäänkö siis itseni?
Itsensä kieltäminen ei tarkoita itsensä hylkäämistä. Itsensä hylkäämisen tunne johtuu itseasiassa ylpeydestä. Pidämme itseämme niin mainioina, että meistä tuntuu ettei palaakaan meistä ole varaa menettää tai yrittää edes vaihtaa parempaan. Saatamme kokea, että Jeesuksen seuraamisen hinta on liian kova.
Jos sekoitamme itsensä kieltämisen itsensä hylkäämiseen, meistä tulee katkeria, mustasukkaisia ja kateellisia uskovia, sikäli mikäli pysymme edes uskossa.
Itsensä hylkäämisen ja itsensä kieltämisen ero piilee siinä, että itsensä kieltäjinä ymmärrämme, että Jumala on luonut meidät sisäisillä kyvyillä ja lahjoilla tiettyä tarkoitusta varten ja meidän lihallisen ihmisen on vain poistuttava tieltä, jotta Jumala voi työskennellä kauttamme ja tehdä mahtavia asioita.
Itsensä kieltäminen tarkoittaa vapautta antaa tietä muille. Se tarkoittaa myös muiden etujen pitämistä omien etujemme yläpuolella.
Itsensä hylkäämisessä saatamme ulkoisesti alistua, mutta teemme sen marttyyrikuoleman hengessä. Kun uskonelämäämme sanelee pakko, se alkaa muuttua uskonnollisuudeksi ja usein uhriudumme.
Itsensä kieltämisessä tarkoitus on tulla enemmän Jeesuksen kaltaiseksi pyhyydessä ja kuuliaisuudessa. Itsensä hylkäämisen ylpeys sen sijaan estää meitä kieltämästä itseämme ja antamasta Jumalan tehdä mahtavaa työtä meidän kauttamme.
Itsensä kieltämisessä kuoletamme lihamme vaatimuksia alistumaan Jumalan sanalle, jotta emme antautuisi synnille.
Itsensä kieltäminen on päivittäistä harjoittelua. Päivittäistä valitsemista siinä, vaellanko Jeesuksen kanssa vai omassa voimassa ja halussa.
Pyhä Henki meissä oikeastaan ajaa meidät toistuvaan konfliktiin oman lihamme kanssa, kuten Paavali toteaa Roomalaiskirjeessä sitä hyvää, mitä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä toteutan.
Paasto on yksi tehokkaimmista itsensä kieltämisharjoitteista. Merkittävämpi tapa kuitenkin harjoittaa itsensä kieltämistä on se, kuinka rakastamme veljiämme ja sisariamme Kristuksessa. Kuinka kohtelemme lähimmäisiämme ja kuinka avustamme köyhiä ja apua tarvitsevia? Laitammeko lähimmäisen tarpeet itsemme edelle?
Kun olemme valmiit uhraamaan aikamme, energiamme, oikeutemme, maineemme, mukavuutemme ja jopa elämämme Kristuksen tähden, annamme esimerkin siitä, mitä tarkoittaa itsensä kieltäminen.
Miksi minun pitää luopua asemastani, saavutuksistani ja siitä miksi Jumala minut loi?
Usein kun kuulemme kehotuksen kieltää itsemme, kuulemme mielessämme myös käärmeen äänen:
- menetät kaikki mitä rakastat
•menetät onnellisuutesi
•voit unohtaa unelmasi
•mikään ei tule olemaan kuin ennen
Tämän vihollisen paineen alla saatamme nöyrtyä ottamaan ristimme ja alistua, mutta huomaamatta masennumme. Koemme, että elämämme oli ja meni ja nyt joudumme elämään jonkun toisen ihmisen elämää, vieläpä yrittäen pyrkiä täydellisyyteen ja pyhyyteen.
Näemme vanhan elämämme ystäviä ja työkavereita, näemme sitä, mitä muilla on ja kun varkain alamme kaivata vanhaa elämäämme, johon identiteettimme oli jo kasvanut. Kaipaamme synnillisiä asioita, jotka eivät pakottaneet meitä muuttumaan.
Itsensä kieltäminen ei ole kaiken menettämistä. Jumala ei halua tehdä meistä tahdottomia robotteja vailla omia unelmia. Kun kiellämme itsemme, emme menetä itseämme, vaan löydämme oikean todellisen minämme. Itsensä kieltämisen voisi esitellä lyhykäisyydessään olevan sitä, että Jumala haluaa esitellä meidät itsellemme uudelleen. Sellaisena, miksi Hän on meidät luonut.
Itsensä kieltäminen johtaa siis ainoastaan hyvään lopputulemaan, kivutonta se ei ole mutta se on todella tavoittelemisen arvoista.
Kuinka upeaa onkaan nähdä miksi Jumala on meidät luonut? Kun kaikki pettymys, katkeruus, väärät luulot ja väärät minäkuvat pyyhitään pois jäljellä on uusi, erilainen luomus. Luomus, joka kestää vastavirtaan vaeltamisenkin.
Mitä enenevissä määrin viimeaikoina itsensä kieltämisen rinnalle on noussut itsensä hylkääminen Jumalan sanana. Raamatun ohjeet koetaan olevan vanhanaikaisia ja liian rajoittavia ja sen sijaa, että nöyrryttäisiin Jumalan tahdon ja sanan alle, aletaan puolustelemaan omia valintoja vedoten aina anteeksi antavaan ja rakastavaan Jumalaan.
Meidän ei pidä etsiä mitään piilotettua tulkintaa Jeesuksen kutsusta ottaa ristimme ja seurata Häntä. Jeesus muistaa oman ristinsä. Matteus 26:ssa Hän rukoili Isäänsä ottamaan ristinsä pois harteiltaan. Hän muistaa myös, että Simonin piti kantaa konkreettinen risti Hänen puolestaan. Miksi Jeesus sitten pyytäisi meitä kantamaan ristimme, jonka Hän tietää murskaavan meidät maahan? Hän tietää, ettemme voi kantaa sitä loppuun asti omin voimin. Hän tietää kaiken tuskasta, eikä Hän oleta meidän pärjäävän yksin.
Itselleen kuoleminen, on ainoa tie Jeesuksen seuraamisessa. Ristin kanto on kulkemista vastavirtaan ja pidämme sitten omana ristinämme mitä tahansa, Jeesus tietää sen raskauden. Kuten Simon, Jeesus tulee kantamaan sitä kanssamme, kun voimamme loppuvat.
Jos joku tahtoo kulkea minun perässäni, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä joka päivä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, kadottaa sen, mutta joka kadottaa henkensä minun tähteni, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, jos hän voittaa koko maailman ja menettää itsensä? Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika häpeää, kun hän tulee kirkkaudessaan ja Isän ja pyhien enkelien kirkkaudessa.
Luukas 9:23-27
Yksinkertaisesti sanottuna termi itsensä hylkääminen viittaa joukkoon itsetuhoisia käyttäytymismalleja. Se on omien ajatusten, tunteiden, tarpeiden ja toiveiden hylkäämistä muiden ihmisten hyväksi. Ne ovat yleensä opittuja käyttäytymismalleja, jotka ovat peräisin lapsuudesta ja voivat vaikuttaa negatiivisesti mielenterveyteen.