Kreikkalaisille, eli meille ei-juutalaisille profetia tarkoittaa seuraavaa: Joku saa profetian, sitten profetia toteutuu.
Juutalaisille taas profetia on kaava. Se toteutuu kerta toisensa perään.
70 AD temppeli tuhottiin, muttei Jerusalemia.
132 AD eli 62 vuotta myöhemmin tapahtui kuuluisa Bar Kochban kapina, jossa hän ja joukkonsa kukistivat Rooman 12. legioonan (Legio XII Fulminata, 12. Salama legioona).
Monet pitivät Kochbaa Messiaana.
Otti Roomalta kokonaiset 3 vuotta saada rivinsä kokoon ja saada Jerusalem uudelleen hallintaansa ja niinpä vuonna 135 AD Jerusalem sitten tuhottiin Hadrianuksen määräyksestä, koska hän ajatteli ettei aluetta saada kunnolla kontrolloitua koskaan, jos siellä on juutalaisia.
Jerusalem pistettiin "maan tasalle" ja raunioiden päälle rakennettiin Aelia Capitolina.
Nk. Temppelivuorelle rakennettiin Jupiterin temppeli.
Jos vanhat merkit siis pitävät paikkansa, ei Jerusalem tuhoudu Ilmestyskirjan ensimmäisessä hyökkäyksessä vaan sitä ns. tallataan.
Tuosta profetian toteutumisen käsityksen erilaisuudesta voisin käyttää esimerkkinä vaikka Johannes Kastajaa.
Hänestä olisi voinut tulla Elia, muttei tullut. Siksi juutalaisilla on tuoli vapaana Elialle vielä tänäkin päivänä.
No, aika moni jo ymmärtää, että Elian aika on toteuttaa missionsa loppuun toisena todistajista.
Temppelin ja Jerusalemin tuho
Temppelin ja Jerusalemin tuho
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Temppelin ja Jerusalemin tuho
Muistaakseni Jerusalemin tuhosta keskusteltiin joskus aikaisemmin, että vuonna 70 jKr. sen tuho oli hyvin laaja ja näin ainakin Wikipedia myös asian kertoo:
"Lähes koko kaupunki hävitettiin, ja ainoastaan Herodeksen palatsin tornit ja osa länsimuuria säästyivät. "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jerusalemin_piiritys_(70)
"Lähes koko kaupunki hävitettiin, ja ainoastaan Herodeksen palatsin tornit ja osa länsimuuria säästyivät. "
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jerusalemin_piiritys_(70)
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Re: Temppelin ja Jerusalemin tuho
Totta. Tuhoa ja ruumiita tuli paljon, mutta hävitys ei ollut totaalinen, koska tuhoaminen "piti" määrätä uusiksi 65 vuotta myöhemmin.
135 vuonna alue pistettiin todella huonoon kuntoon.
Mutta joo, pitäisi sopia mitä tarkoittaa sana tuhottiin.
Oletuksena kuitenkin ja historialliset maamerkit myös siitä todistavat, että ei 70 AD eikä edes 65 vuotta myöhemmin tapahtunut paikko tuhotöissä ihme kyllä tehnyt Jerusalemista kivenmurusia kokonaan.
Tämänkertainen keskustelu samasta aiheesta lähti siitä, olisiko jossain osissa mahdollista selvitä HK keississä ja Jooelin keississä.
HK keississä käsketään pakenemaan vuorille ja Jooelissa turvapaikka on Jerusalemissa ja Siionin vuorella.