Herätys

Keskustelua vertauskuvista ja raamatunkäsitteistä
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1212
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Herätys

Viesti Kirjoittaja Sanna »

Miksi herätys viipyy? Miksi me tarvitaan herätystä? Miksi meillä on valhe profeettoja?

Kirkko lipuu opeissaan oppi opilta kauemmaksi Raamatusta. Olemmeko silti kelvolliset syyttelemään kirkkoa?

Monesti odotetaan että herätys tulee silloin ja silloin, mitä pitää tapahtua sitä ennen. Mutta pitääkö?

Hilja Aaltosen ja Nina Åströmin – Anna sade Jumala laulun sanoin odotamme:
Anna sade, Jumala. Sydän kaipaa, odottaa. Anna kaste Golgatan. Virvoittamaan kuiva maa.. Miksi taivas pidättää? Poutapilvet nyt vain nään. Kunpa sadepisat vuotais maahan, kostuttais.

Pyydämme Herralta sadetta, kostutusta ja virvoitusta mutta unohdammeko laulusta yhden oleellisen kohdan?

”Korjuumiehet puuttuvat, lapset Herran uupuvat.” Herätys, evankeliointi lähtee ihmisestä, sinusta ja minusta. Herra ei voi antaa, jos työmiehiä ei ole. Jollei ihmiset herää tähän aikaan ja sydämen tilaansa, ei muutosta voi tulla.

Monet ovat kuulleet kehotuksen seurakunnan ulkopuolisesta toiminnasta. Katutyöhön olemme kutsutut. Työkaluiksi Herralle. Ei ole aikaa enää juosta oman elämän perässä. Meidän pitää herätä näkemään tilamme. Liian monet kristityt nukkuvat, he odottavat ohjeita kirkolta mutta katse pitäisi olla Kristuksessa. Herra ohjaa, neuvoo ja varustaa omansa.

Me suomalaiset usein syyttelemme päälliköitä, huonoja päätöksiä ja synnin rehottamista. Etsimme ihmisinä syyn mielellämme muualta kuin itsestämme. Mutta koska temppeli on rauniona kuten Baabelissa aikanaan, niin kirkon temppelit henkisesti kuin me ihmiset sydämeltämme, voiko mikään muuttua?
Pitää tulla yksilötasolla synnintunto, ihmisten herätä. Pitää tulla Herran pelko, kuulla Jumalan sanat oikein ja tuntea vastuunsa.
Kevennyksenä sarjakuva
Kevennyksenä sarjakuva


Meillä jokaisella on vastuumme Herran edessä. Taivaanporteilla ei auta muttakun selittelyt. Herääminen lähtee yhdestä ihmisestä kerrallaan.
Tehtävämme ei ole päivitellä syntiä ja sen tekijöitä vaan katsoa temppelin tilaa ja tehdä muutosta. Sekä oman temppelimme että seurakuntamme.

Johda jälleen ristin luo, missä virtaa lähde tuo
joka janon sammuttaa, lapset Herran uudistaa
Tahdon nähdä voiman sen, joka muuttaa ihmisen
Veren voiman valtavan, murtuu kahleet maailman
Herra tässä polvistun, en voi muuta, antaudun
niihin käsiin tässä jään, jossa arven jäljet nään.
Hilja Aaltonen








_
Pitkä mutta ajankohtainen ja aivan loistava teksti tästä aiheesta alla olevan linkin takana:

http://puhdastakultaa.blogspot.com/2019 ... a.html?m=1

Tänään koen Jumalan puhuvan minulle Haggain päivistä Suomen kansan kohdalla. Me olemme pitkään eläneet kuivaa hengellistä ajanjaksoa, jolloin herätystä ei ole näkynyt. Samaan aikaan näemme Suomen kansan johtajissa ennennäkemätöntä jumalattomuutta. Elämme omassa ”Baabelissamme”, jossa jumalattomuus ja synti saa vapaasti rehottaa. Haukomme henkeämme ja ahdistuneena teemme some-päivityksiä, jossa päivittelemme maan rappiotilaa. Vyörytämme monien asioiden syyt hallituksen ja pääministerin harteille. He ovat mielestämme suuri Baabel ja Sodoma, jota on vastustettava. Luulemme, että syy on väärissä poliitikoissa ja heidän jumalattomuudessaan.
Syy ei kuitenkaan ole heissä. He ovat seurausta eräästä suuremmasta ongelmasta. Suomen mädännäisyys ei ole tauti vaan taudin oire. He ovat oire eräästä paljon vakavammasta ongelmasta. Niin kuin Haggain päivinäkään syy kuivuuteen ja rappiotilaan ei ollut Baabelissa, niin se ei ole tänäänkään. Syy on siinä, että Jumalan huone, temppeli, me, olemme raunioituneet. Meissä, Uuden liiton temppeleissä, on paljon sellaista, mitä ei meihin kuulu. Me olemme olleet jo vuosia raunioina, ja siksi kansan tila on se, mikä se on.
Me olemme menettäneet suolamme, jonka seurauksena maa haisee mädältä. Sanot ehkä, että ”Enhän minä vaan tuo harhaoppinen kirkkokunta tuossa vieressä on syyllinen.” Nyt ei ole kyse harhaoppisesta kirkkokunnasta siinä vieressä vaan sinusta ja minusta. Olemme henkilökohtaisesti yksilöinä Jumalan temppeleitä...
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Avatar
Tuija
Viestit: 2788
Liittynyt: 31 Maalis 2022, 14:43
Viesti:

Re: Herätys

Viesti Kirjoittaja Tuija »

AAMEN! TUO ON NIIN ISO AAAAMEN!!!
Hep.4:16. Käykäämme sentähden uskalluksella armon istuimen eteen, että saisimme laupeuden ja löytäisimme armon, avuksemme oikeaan aikaan.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Herätys

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen Rosita!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Herätys

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

https://www.hiskingdomprophecy.com/the- ... uly-great/

“The harvest is truly great, and I AM calling forth labors into My fields,” says The LORD.

"Minä kutsun sinua! Kuule Minun ääneni ja avaa silmäsi. Pellot ovat kypsiä sadonkorjuuseen. Älä sano: "En voi!" Sillä minä varustan sinut ja annan sinun työskennellä elopellollani.

"Vastaa kutsuuni ja sano: "Tässä olen. Lähetä minut!" Sillä koska olet halukas työskentelemään Minulle, Minä toteutan sinut täysin. Käytän sinua kunniakseni. Minä annan sinulle kaiken, mitä tarvitset, ja valmistan sinut kaikkiin hyviin tekoihin minussa, sanoo HERRA.

"Mitä on kädessäsi? Älä sano, että olet tyhjin käsin. Sillä minun oma käteni on sinun kädessäsi. Oma miekkani ja kilpeni annetaan sinulle. Sinulla on kaikki, mitä tarvitset tehdäksesi työtä minun elonkorjuupellollani, sanoo HERRA.

"Minä etsin niitä, jotka ovat halukkaita ja kuuliaisia, ja lähetän heidät elonkorjuupellolleni. Annan heille voiman voittaa kaikki vihollisen esteet ja hyökkäykset ja annan heille hyvän menestyksen, koska heidän työnsä ei ole turhaa Minussa.

"He iloitsevat minusta, kun heidän työnsä palkitaan, ja he laulavat leikkuureittien riemulauluja ja kokoavat vehnän aitoihini", sanoo HERRA.
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1212
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: Herätys

Viesti Kirjoittaja Sanna »

🙏💎✨️🩷💕💕
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1212
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: Herätys

Viesti Kirjoittaja Sanna »

Anna Jeesus tämän vahvistaa jokaista 💎
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4762
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Herätys

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Vastaa Viestiin