Litteän maan teoria

Keskustele luomakunnasta, sen synnystä ja Jumalan suunnitelmasta
jsj
Viestit: 427
Liittynyt: 22 Elo 2021, 21:14

Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja jsj »

Hei!

Ajattelin luoda tänne tällaisen kun moni uskova on alkanut puhumaan litteästä maasta, mukaanlukien viimeaikoina Ano Turtiainen, jolla on paljon hyvääkin asiaa monesta seikasta.

Alkuun haluan sanoa, että ymmärrän miksi myös tämä asia halutaan kyseenalaistaa: onhan meille valehdeltu niin paljon, että miksi ei sitten jopa tästäkin asiasta olisi valehdeltu. Tai jos Raamatusta voitaisiin selkeästi osoittaa maan olevan litteä, niin silloin olisi itsellänikin halu uskoa mielummin Raamattua kuin ihmisiä.

Itse en ole kuitenkaan vakuuttunut siitä, että Raamattu opettaisi litteää maata. Mike Wingerillä, jota arvostan sellaisena tolkun uskovana miehenä, on tästä perusteellinen opetusvideo, jossa käsitellään niitä Raamatun kohtia, joiden sanotaan opettavan litteää maata:
https://www.youtube.com/watch?v=qePiXK_8Agc

Toiseksi, se kansainvälisen koordinoinnin määrä, jota tällaisen huijauksen ylläpitäminen vaatisi, olisi ihan valtavaa. Liian vaikea projekti yksinkertaisesti, kun eivät maiden johtajat ole mitään kavereita keskenään. Viimeistään siinä vaiheessa kun maa joutuu sotaan vaikkapa USA:n kanssa, niin luulisi sen maan johdon hyvinkin mielellään paljastavan Jenkkien valheeksi tällaisen asian, jos se valhetta olisi. Ainoa looginen selitys, miksi yhdenkään maan johto ei ole noussut tällaista valhetta paljastamaan, on että sellaista valhetta ei ole. Meillä on myöskin yksityishenkilöitä, kuten Richard Branson ja Elon Musk, jotka ovat käyneet kaukana maan pinnalta raketteineen ja lähettäneet missiostaan runsaan määrän videokuvaa. Olisi todella kallista ja työlästä väärentää niin paljon videokuvaa, enkä oikein ymmärrä mikä se pointti edes siinä olisi.

Siis oma kantani on se, ettei uskovien kannata lähteä uskomaan tai ainakaan itse jakamaan noin hurjia väitteitä, koska siinä vain helposti joutuu häpeään. Keskustelen kuitenkin aiheesta ihan mielelläni ja kiihkottomasti jos joku haluaa osoittaa minut vääräksi tässä asiassa.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

:roll: Litteän maapallon teoria...

Ko. teorian mukaan planeettoja ei ole ja aurinko sekä kuu olisivat samankokoisia... Taivaankansi jäätynyttä happea etc....
Viimeksi muokannut Uskon Jeesukseen, 24 Huhti 2023, 13:59. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4764
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Eero »

Tää on vaikea aihe, mikä menee mun mielestä siihen kategoriaan, että lopullinen totuus on parempi jättää Herralle ja juuri niin kuin jsj sanoit, että siihen ei kannata lähteä itsemään repimään, koska maan muoto ei pelasta ketään, vaan Jeesus.

Raamatussa on kuitenkin paljon muutakin, kuten vedenpaisumus, joka ei ”istu” nykyaikaiseen käsitykseen maapallomme vaiheista, mutta se on aivan selvästi sanottu ja kerrottu, että näin on tapahtunut eli on siinä mielessä eri asia.

Tuosta Turtiaisesta tulee mieleen, että Herra voi koetella häntä ja katsoa että onko hän valmis puhumaan kaiken sen mitä Herra hänelle antaa, koska Jumalan sana on kuitenkin hulluutus niille, jotka eivät usko, ettei viisainkaan pääsisi ylpistymään.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Telegramiin olin tällä tavalla kirjoittanut joskus:

Katso Response to Globebusters - The Earth Still Isn't Flat YouTubessa
https://youtu.be/JDy95_eNPzM
Muistinpa nyt tollasen videon siirtäneeni joskus omiin viesteihini...🙄 (Huom. Telegramissa)

Litteän maapallon kultissa ei ole planeettoja ollenkaan - kukapa jaksaisikaan puhua litteästä Marsista tai litteästä Venuksesta - litteästä Jupiterista puhumattakkaan...
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Vakavasti olen pohtinut myös litteän maan teoriaa ja ylöstempausta sikäli mikäli kuin oletus on että taivaankansi (puolipallon muot. kupu) olisi jäätynyttä happea...
...........
Näin suomalainen Flat Earthin kannattaja:
"...taivaankannesta, joka on 100 % kivettynyttä happea. Taivaankannen paksuutta ei tiedetä. Sen toisella puolellla on vettä"

Olettaen, että näin on niin kuinka sitten ylöstempaus tapahtuu?
jsj
Viestit: 427
Liittynyt: 22 Elo 2021, 21:14

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja jsj »

Uskon Jeesukseen kirjoitti: 25 Huhti 2023, 22:29 Vakavasti olen pohtinut myös litteän maan teoriaa ja ylöstempausta sikäli mikäli kuin oletus on että taivaankansi (puolipallon muot. kupu) olisi jäätynyttä happea...
...........
Näin suomalainen Flat Earthin kannattaja:
"...taivaankannesta, joka on 100 % kivettynyttä happea. Taivaankannen paksuutta ei tiedetä. Sen toisella puolellla on vettä"

Olettaen, että näin on niin kuinka sitten ylöstempaus tapahtuu?
No näinpä. Ja yksityislentokoneita on nykyään vaikka kuinka paljon. Miksi yksikään flat earth teorian kannattaja ei ole vain ostanut tai vuokrannut sellaista ja kuvannut videolle "totuutta" maailmasta ihmisille?
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

KESKIVIIKKO 16. KESÄKUUTA 2021
Maa on sinisen Jääkupolin alla

Eräs blogi kirjoittaa näin:
(Pahoittelut liian pitkästä postauksesta; poistin paljon raamatunjakeita, jotka ovat tuttuja, mutta tämä teoria litteästä maasta ei yksinkertaisesti toimi edes teoriassa)


Avaussanat: Kun katsot valoisaan aikaan pilvettömälle taivaalle, niin näet todellisuudessa sinisen Jääkupolin. Tämän ja paljon muuta tähän liittyvää löydät tästä kirjoituksesta. Edellinen blogini toukokuussa ”Lennetään pallolla” oli vasta alkuverryttelyä siihen, mitä nyt pääset lukemaan.

On aika palauttaa esille tietoisuus siitä, millaisessa Maassa me kaikki ihmiset elämme. Emme asu maapallolla vaan litteän, tasaisen maanpiirin sisällä, jonka ympärillä on noin 80 000 km pitkä Jäämuuri. Elämme sinisen Jääkupolin alla, joka nousee kaikkialta Jäämuurin reunoilta ylös korkeuksiin muodostaen kuin pingoitetun teltan päällemme. Alla olevalla videolla naputellaan mystistä sinistä kiveä. Siitä myöhemmin lisää. Se on tätä päällämme olevaa Jääkupolia, jota sanomme taivaaksi.

Tämä kirjoitukseni voidaan tiivistää alla olevaan näkymään

Nämä suoraan asiaan menevät sanat ja videot voivat olla hätkähdyttäviä. Siksi on syytä laittaa lisää havainnollisia kuvia selkeyttämään asiaa, ripottelen niitä kirjoituksen väliin. Alla on litteän eli tasaisen maan kartta, jonka pohjalta NASA on rakentanut maapallokartan. Valkoinen ympyrä kuvaa Jäämuuria. Maan keskus on pohjoisnapa. Me suomalaiset asumme lähellä maan keskustaa.

Litteän maan karttaa, joka on valmistunut 1890-luvulla, voi katsoa myös alla olevan videon kautta. Tämäkään kartta ei ole kaikilta osin aivan tarkka samoin kuin ei ole maapallokarttakaan. Tämä kartta on ollut vielä yleisessä käytössä 1950-luvulla. Lentäjät käyttävät vain tätä litteän maan karttaa ja siitä saadaan selville matkojen pituus kohteiden välillä

Meitä on johdettu kauan harhaan. Meille on kerrottu evoluutiosta yli sata vuotta, sen jälkeen alkuräjähdyksestä ja maapallosta. Näiden ja monien muiden sanojen päälle on syytä vetää isot ruksit sen jälkeen, jos olemme valmiita kohtaamaan todellisuuden. Sanat, kuvat ja videot todistavat siitä. On välttämätöntä, että palautamme elämäämme ja opetuksiin Jumalan ja Raamatun arvovallan. Alla havainnollinen pelkistetty kuva Jääkupolista ja sen alla olevasta tasaisesta Maasta. Yksityiskohdat tulevat jäljempänä.

Etelämannerta ei ole olemassa, kuten meille on uskoteltu. Kuten jo edellä tuli esille, Maata ja merta ympäröi korkea Jäämuuri. Sen koko pituus 80 000 km on kauttaaltaan tarkasti sota-aluksin vartioitua suljettua aluetta ja sen reuna on noin 50 metriä meren pintaa ylempänä. Vuoden keskimääräinen lämpötila on – 50 astetta. Kauemmaksi mennessä Jäämuuri nousee yli kahden kilometrin korkeuteen ennen kuin tulee vastaan Jääkupoli eli tämä mystistä sinistä jäätä sisältävä taivaankannen alaosa. Alla on kuva tästä Jäämuurista ja sen mitoista.

Alla oleva kuva on ylös nousevasta taivaankannesta, joka on 100 % kivettynyttä happea. Taivaankannen paksuutta ei tiedetä. Sen toisella puolellla on vettä. Jäämuurista ja sinisestä taivaankannesta tarkemmin lisää myöhemmin mm. videon kautta.

Jäämuuri ei ole ollut ihmisille aina tuntematon asia kuten se on nykyisin salailun ja valheen aikakautena. Jo 250 vuotta sitten kuuluisa tutkimusmatkailija ja kartoittaja kapteeni James Cook kiersi maata purjeveneellään pitkin Jäämuuria yrittäessään etsiä uutta mannerta kuitenkaan sitä löytämättä. Hän ei epäonnistunut, koska sellaista ei ole olemassa. Matkoista tuli vähän pitempiä kuin 80 000 km, koska hän harhautui matkansa aikana.

Maa on litteä eli tasainen ilman kaarevuutta toisin kuin pallo. Maan tasaisuuden todistamisesta löytyy esimerkkejä vaikka kuinka paljon NASAa lukuun ottamatta. Jopa YK:n logo ja muut sen alaiset järjestöt logoissaan kertovat, että maa on litteä eikä pallo. Sen todistaa alla oleva kuva. Kuvan Flat Earth kartasta voi nähdä myös maan aikavyöhykkeet Pohjoisnavalta lähtevine viivoineen. Toinen kuva on Maailman ilmatieteen järjestön (World Meteorological Organation) logosta. Kun katselemme säätiedotuksia televisiosta, niin siellä näkyy pyöreä maapallo, mutta logo on kuitenkin oikea.

Aavalla järvellä tai merellä tasaisen perspektiivin havaitsee jokainen pelkin omin silmin. Kaareettomuus on todistettu noin kymmenen eri mittalaitteen avulla kaikkialla. Ei ole olemassa kaarevuutta kuten NASA maapallollaan väittää vaan tasainen maa. Annettu maapallon ympärysmitta on 40 500 km, jolloin sen halkaisija on 12 700 km. Sen mukaan toiselle puolelle maapalloa on matkaa n. 20 000 km ja syvyysero on mainittu halkaisijan luku. Mitä enemmän ajattelemme elämää pallomaisesti numeroiden avulla, sitä hullummalta se tuntuu. Jokaisen pitäisi ymmärtää, että tämä ei ole mitenkään mahdollista. Alla oleva kameralla otettu lyhyt videokuva poistaa epäilyt kaarevuudesta. Silloin ei ole myöskään olemassa maapalloa.

Tiedotusvälineissä mainitaan joskus faktantarkastajista. Nämä kasvottomat laitokset varmistavat sen, onko asiat kerrottu oikein. Uskokoon kukin niihin miten haluaa. Mutta nyt laitan esille erilaisen faktantarkastajan, joten jatketaan tätä aihetta sen mukaan. Tähän faktantarkastajaan minulla on syvä luottamus.

Tutun uskontunnustuksen alkusanat ovat: ”Minä uskon Jumalaan, Isään Kaikkivaltiaaseen, taivaan ja maan Luojaan.” Nämä sanat ovat samalla testi kaikille kristityille. Tämän kirjoituksen tietojen perusteella ne ovat vielä suurempi testi. Ovatko ne vain ulkoa opeteltuja sanoja vai yhtyykö niihin myös sanojan lausujan sydän? Iso, merkittävä kysymys jokaiselle! Uskommeko Jumalan ilmoittamaan luomiskertomukseen kirjaimellisesti vai ihan jotain muuta? Sanat liittyvät myös tähän Jääkupoliin ja Jäämuuriin. Jatketaan tästä ja katsotaan, mitä kerrotaan heti Raamatun alkusanoissa luomiskertomuksen yhteydessä.

Ensimmäinen päivä (1.Mooses 1:1-5)

1:1 Alussa loi Jumala taivaan ja maan.
1:2 Ja maa oli autio ja tyhjä, ja pimeys oli syvyyden päällä, ja Jumalan Henki liikkui vetten päällä.

(1:2 And the earth was without form and void; and darkness was upon the face of the deep. And the Spirit of God moved upon the face of the waters. -KJV)

1:3 Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus." Ja valkeus tuli.
1:4 Ja Jumala näki, että valkeus oli hyvä; ja Jumala erotti valkeuden pimeydestä.
1:5 Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, ensimmäinen päivä.

Toinen päivä (1.Mooses 1:6-8)

1:6 Ja Jumala sanoi: "Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä."
1:7 Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin.
1:8 Ja Jumala kutsui vahvuuden taivaaksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu, toinen päivä.

Tässä tulee esille sana taivaanvahvuus, jota kutsutaan taivaaksi. Se on tätä esillä ollutta sinistä jäätä, joka muodostaa ylhäällä olevan Jääkupolin. Juuri siksi taivas näyttää siniseltä. Jääkupolin päällä on vettä. Ja veden vaikutuksesta kupoli on kauniin vaalean sinistä? Tätä havainnollistaa seuraava kuva, jota katsomme seuraavaksi ja johon on kirjoitettu paljon muuta tietoa.

Palaan tämän kuvan yksityiskohtiin myöhemmin vielä tarkemmin. Lyhyesti mainittuna kuvasta ja sanoista ilmenee mm. se, että taivaankannessa on tulvaportit (Floodgates, jotka avautuivat Nooan aikaan), maan perustukset eli pilarit (engl. Columns of Earth) riippuvat maan alla olevan meren päällä, Tuonela (Sheol) on maan sisällä, Maa on piiri/ympyrä, jonka Jumala piirsi harpilla (compass eli harppi, sillä tehdään ympyrä!) syvyyden pinnalle (Jesaja 40:22 ja Snl. 8:27), vedellä on rajat (Job 26:10 ja Snl.8:29), maa on liikkumaton (Ps.93:1, NASAn mukaan maa pyörii ja liikkuu tuhansia kilometrejä tunnissa! Tuntuuko siltä?), maan päällä on kupoli (1.Moos.1:6-8), jonka alla ovat aurinko, kuu ja tähdet (1.Moos.1:14-18), jotka liikkuvat (Eenok 75:3-4). Ylhäällä ja alhaalla on vettä (1.Moos.1:6-8)

Englannin sana Firmament tarkoittaa taivaanvahvuutta eli taivasta. Vastaava hebreankielinen sana tarkoittaa ainetta, joka on kiinteää. Se on totta, sillä jää on kiinteää! Sen yläpuolella on vettä, joka kiertää maan perustusten alapuolelle. Maan merissä on vain pieni määrä vettä verrattuna siihen, mitä on maan perustusten alla olevassa meressä ja sinisen kupolin yläpuolella. Alla selityskuva siitä, että taivaanvahvuus on kiinteää ainetta. Teksti suomeksi: Taivaan holvi, ymmärretään kupoliksi, joka on kiinteää ainetta (1.Moos.1:6). Tämä hebrean sana tarkoittaa myös muissa kirjoituksissa aina kiinteää ainetta.

Merien vesi on ”aidattu” jäällä. Edellä oli jo kuva maan piiriä kiertävästä Jäämuurista. Raamatussa on paljon kohtia, joista voidaan lukea vesien salpaaminen. Muutama esimerkki niistä:

8 Ja kuka sulki ovilla meren, kun se puhkesi ja kohdusta lähti,
9 kun minä panin sille pilven vaatteeksi ja synkeyden kapaloksi,
10 kun minä rakensin sille rajani, asetin sille teljet ja ovet
11 ja sanoin: 'Tähän asti saat tulla, mutta edemmäksi et; tässä täytyy sinun ylväiden aaltojesi asettua'? (Job 38:8-11)

9 Sinä panit rajan, jonka yli vedet eivät käy eivätkä palaja peittämään maata. (Ps.104:9)

Maan perustukset ovat vesien päällä, ne ovat vesivarastoja, joita ihminen ei voi koskaan mitata. Tästä on vasta viime vuosina löytynyt uutta tieteellistä tietoa. Vesivarastoja on löytynyt 1000 kilometrin syvyydestä, sata kertaa syvempää kuin nykyisten merien syvimmät paikat: MASSIVE Ocean of Water Found 620 Miles Below Earth's Surface

https://www.youtube.com/watch?v=4Dpfy3lFC9c

Yllä oleva kuva on vastaava kuin aiemmin esillä ollut kuva. Ainoa lisäys on ylhäällä veden ja Jääkupolin yläpuolella oleva taivaan portti, jossa on taivaiden taivas, jossa ovat Jumala ja enkelimaailma.

Seuraavat Jobin kirjoitukset ovat mielenkiintoisia, jos ymmärtää, mitä ne tarkoittavat. On olemassa kahdenlaista jäätä: Jumalan henkäisemää Jääkupolin muodostamaa mystistä sinistä jäätä, joka on 100 % happea ja on veden jäätymistä. Job tiesi nämä asiat. Jääkupolin jäätä voi lohkoa siellä Jäämuurin reunalla, josta Jääkupoli nousee ylös, mutta se haihtuu 15 minuutissa eikä siitä jää kuitenkaan yhtään kosteutta käsineisiin. Tästä lisää myöhemmin.

Job kuvaa Maata ja sitä ympäröivää Jäämuuria saven ja sinetin avulla.

14 Silloin se muuttuu niinkuin savi sinetin alla, ja kaikki tulee kuin vaatetettuna esille (Job 38:14)

Luomiskertomuksen mukaan neljäntenä päivänä oli valojen luominen. Aikaa olisi ollut muuten mahdoton mitata, mutta suurten valojen auringon ja kuun luominen täytti tämän asian. Ne luotiin kaksi päivää ennen ihmisen luomista. Näin voitiin laskea päivät, kuukaudet ja vuodet. Ne erottivat päivän yöstä. Tähdet antavat loistoa taivaan eli Jääkupolin alle. Samalla niitä voidaan käyttää paikannuksessa.

Auringolla ja Kuulla on oma valonsa. Tämä on jyrkässä ristiriidassa saamamme opetuksen mukaan, jonka mukaan kuu heijastaa auringon valoa. Aurinko ja Kuu ovat yhtä kaukana maan pinnasta ja ne ovat samankokoisia. Sinisen Jääkupolin alla olevat aurinko ja kuu ovat vajaan 5 000 km korkeudella ja niiden läpimitta on 50 km. Korkeus voidaan laskea maahan tulevien auringonsäteiden perusteella. (Katso kirjoitukseen loppuun lisätty korjaus!)

Meille on opetettu, että aurinko on 150 000 000 km:n eli 150 miljoonan km:n päässä. Kuun kerrotaan olevan lähes 400 000 km:n etäisyydellä maasta. Auringon läpimitaksi kerrotaan 1 392 700 km eli lähes 1,4 miljoonaa km ja kuun läpimitaksi lähes 3 500 km. Onko luvuissa eroa?!

Kuvan teksti: Auringonvalon terävät kulmat paljastavat todellisen etäisyyden. Katoava kohta ei koskaan valehtele. Samalla tavalla nämä valonsäteet paljastavat etäisyyden kadulta katuvaloon. Aurinko ei ole 150 milj. km:n päässä. Maa on litteä.

Jääkupolin eli taivaan korkeus on korkeimmillaan maan keskuksen eli pohjoisnavan kohdalla. Se on siinä kohtaa 117 tuhatta kilometriä (385 000 ft.) Eteläisellä 80° leveyspiirillä Jäämuurin alueella Jääkupolin korkeus on vain 4 km. Tästäkin myöhemmin video. Ja kuten tiedetään, matkustajakoneet lentävät kaukolennoilla 10 km:n korkeudessa.

Aurinko ja kuu kiertävät rataansa

Aurinko liikkuu, ei Maa. Raamatussa on esimerkkejä auringon noususta tai laskusta noin 50 eri kohdassa. Maa pysyy liikkumattomana paikallaan; niistä löytyy samoin kirjoituksia. Erityisen hieno kuvaus löytyy Psalmista 19, jossa on sanoja kuten taivaanvahvuus, maanpiirin ääri ja auringon rata. Näiden sanojen jälkeen on kuva auringon radasta.

Aurinko on kirjaimellisesti ratajuoksija kuten psalmi kertoo! Suurenmoista! Kuvan teksti: ”48 kuvaa auringosta vuoden aikana, kerran viikkoon samassa paikkaa ja samaan aikaan. Korkein piste on kesäpäivänseisauksen ja alin piste talvipäivänseisauksen aikaan. Tuloksena on äärettömyyden symboli. Eikö olekin kaunis!” Käyrästä käytetään nimeä Analemma, se on kahdeksikko. Luku 8 on ikuisuuden luku!

Auringon rata muuttuu jatkuvasti kuten yllä olevista kuvista on nähtävillä. Kaikki alkaa uudelleen vuoden jälkeen. Näin syntyy vuodenaikojen vaihtelu. Auringon kiertoradasta eli "polusta" litteän Maan päällä löytyy hyvä kaaviokuva.

Jos maa on litteä, niin miksi emme näe auringonvaloa 24 tuntia päivässä? Tätä voi joku ajatella. Aurinko on kuitenkin sen verran alhaalla, niin että sen valo ei kata samanaikaisesti läheskään koko maata vuorokauden aikana lukuun ottamatta kesäaikaa aivan maan keskuksen pohjoisnavan läheisyydessä. Silloin auringon kiertorata on pohjoisnavan läheisyydessä. Tämä on tuttu asia napapiirin pohjoispuolella asuville ihmisille. Kesällä tällä alueella aurinko ja kuu voidaan nähdä yhtä aikaa pitkiä aikoja molempien loistaessa omaa valoaan. (Katso kirjoituksen lopun lisäys!) Maan reunalla Jäämuurin alueella tallaista ilmiötä ei ole johtuen juuri tästä auringon kiertoradasta. Alla olevan kuvan kautta on helppo ymmärtää valon rajallinen kattavuus.

Sitten erinomainen youtube-video siitä, kuinka aurinko liikkuu litteässä Maassa. Noin 7 minuutin kohdalla on kuvaa auringosta Alaskasta, joka maantieteellisesti vastaa Pohjois-Suomea, jossa aurinko ei laske keskikesällä. Pelkästään kuvaa katsomalla on helppo ymmärtää, mistä on kyse. How the Sun Works on the Flat Earth – Death of NASA https://www.youtube.com/watch?v=NruZ5vzRhQ4 (videon kommenteista mielenkiintoinen havainto: Päällimmäisinä on näkyvillä 5 vuotta vanhoja kielteisiä mielipiteitä. Selaamalla niitä eteenpäin esillä onkin videon myönteisiä kirjoituksia. Youtube yrittää vaikuttaa meidän ajatusmaailmaan monin eri tavoin!)

Kuu

Seuraavaksi lyhyt katsaus Kuuhun. Ilman kuuta meillä ei olisi vuosiakaan, sillä kuun kautta voimme laskea kuukaudet. Aiemmin tuli jo esille, että Kuu on omalla kiertoradallaan ja se on samalla korkeudella kuin Aurinko. Alla on kuva kuun muodostamasta kiertoradasta 28 päivän aikana, jolloin se on näkyvissä yhtä päivää lukuun ottamatta.

Tämäkin alla oleva kuva kertoo paljon Kuusta ja sen valosta. Kuun pimeä osa ei ole mikään pallosta tuleva varjo. Ja huomaahan sen muutenkin.

Kuulla on oma valonsa, jonka se ottaa auringosta ja säätelee sitä itse kuukauden aikana. Eenokin kirjassa, jonka juutalaiset poistivat Raamatun kirjojen joukosta (löytyi Etiopiasta) kerrotaan kuun epäsäännöllisestä kierrosta tarkkaan. Luvuissa 73-75 mainitaan mm. että sen nouseminen ja laskeminen muuttuvat joka kuussa, sen monimutkaisesta kierrosta suhteessa aurinkoon ja miten se pimeyden jälkeen on täydessä valossaan 14 vrk kuluttua. Aurinko ja Kuu eivät tietenkään kirjaimellisesti nouse tai laske, vaan ne pysyvät koko ajan omalla radallaan kiinni taivaankannessa. Maan magneettikenttä tuottaa harmonisen taajuuden. Tämä taajuus resonoi kupolia pitkin, ja kutsumme sitä Schumann-resonanssiksi. Aurinko, kuu ja planeetat ovat kiinni maan magneettikentässä. Tämä kenttä pyörii ja värähtelee koko vuoden ajan, näin saadaan vuodenajat. (Laskemisesta löytyy hyvä kuva katulamppujen kautta, ne eivät laske vaan ovat samalla tasolla vaikka näyttävät laskevan.)

Sateenkaari

Oletko koskaan miettinyt, miksi sateenkaari on kupolin muotoinen? Vastaus löytyy alla olevasta kuvasta. Maan päällä on Jääkupoli. Sateenkaaren syntymiseen tarvitaan sadetta, auringonvaloa ja ylhäällä oleva kupoli.

Joskus sateenkaaria voi olla kaksi päällekkäin. Värit ovat peilikuvia eli ne ovat eri järjestyksessä. Tämäkin johtuu Jääkupolista. Kuva on otettu Pieliseltä.

Tähdet

Seuraavaksi katsotaan tähtiä. Tähdet eivät ole kaukana ulkoavaruudessa miljoonien valovuosien päässä, kuten meille kerrotaan, vaan ne liikkuvat heti kupolin alapuolella omaa rataansa.

Komeetat heijastuksia kupolin pinnalta. Kuvassa Halleyn komeetta vuodelta 1986. Valo loistaa Jääkupolin yläpuolella oleviin vesiin.

Ja planeetat, niitä ei ole olemassa, vaan ne ovat kupolin alapuolella olevia tähtiä, tosin paljon erilaisia kuin mitä NASA meille kertoo. Ne eivät ole kiinteitä vaan plasmaa, joiden muoto vaihtelee ja joiden läpi voidaan jopa nähdä. Alla on meille syötetty valheellinen planeettamaailma kiertoratoineen ja sen alla on video, jossa näkyvät ensin oikeat tähdet ja sitten niiden jälkeen NASAn CGI tietokonetekniikalla tehdyt kuvat ns. ”planeetoista”. Videolla näkyvät Saturnus, Mars, Neptunus, Venus ja Uranus. Neljä ensimmäistä ovat roomalaisten epäjumalia, viimeinen kreikkalaisten epäjumala. Tälläkin tavoin meidän ajatusmaailmaamme muokataan!

Löytyy myös kameralla kuvattua kuvaa oikeista tähdistä verraten niitä NASAn luomuksiin. Videon pituus 4 minuuttia: Nikon P900 Stars – Real Stars and Planets vs NASA images. https://www.youtube.com/watch?v=nr6g7Pe92C4

Pohjantähti on yksi tähtitaivaan kirkkaimmista tähdistä. Tähdet ovat kiinnittyneet täsmälleen samoihin taivaankannen tähtikuvioihin tuhansien vuosien ajan ja pyörivät Pohjantähden eli Polariksen ympäri taivaallisen kupolin alla. Pohjantähti on ollut suunnistuksen kannalta tärkein tähti, koska se löytyy aina Pohjoisnavan eli Maan keskuksen kohdalla. Jos Maa liikkuisi ja pyörisi, niin silloin se ei löytyisi aina samasta paikasta. Tähtitieteilijät eivät edes yritä selittää tätä tosiasiaa!

Yksi selitys kraatereiden muodostumiseen on se, että ne ovat taivaalta pudonneita meteoriitteja. Taivaalta ei niitä kuitenkaan tipahtele, koska Jääkupolin ulkopuolelta ei tule mitään maahan. Tulivuorten purkaukset synnyttävät niitä, mutta ei pidä myöskään unohtaa Nooan aikaisia tapahtumia, jolloin maan syvyydet aukenivat vesimassoille samaan aikaan kuin kupolin yläpuolella olevat portit. Maan päältä löytyy yhä mystillisiä aukkoja, viimeisimpänä Meksikossa avautunut reikä maan syvyyksiin kesäkuussa 2021: Valtava vajoama ilmestyi pellolle Meksikossa… https://yle.fi/uutiset/3-11963069 Alla oleva kuva on toisesta pyöreästä vajoamasta

Revontulet

Revontulet (aurora borealis) on Jumalan kirkkaus, joka ympäröi hänen valtaistuintaan

Vauhtia riittää?

Kun ihminen on ”maapallolla” seisomassa paikallaan, hän on nopeassa liikkeessä. Ensinnäkin ”maapallo” pyörii oman akselinsa ympäri. Nopeus vaihtelee sijainnin mukaan. Suurimmillaan 1700 km/h se on päiväntasaajan kohdalla (tarkoittaa 28 kilometriä minuutin aikana tai puoli kilometriä jokainen sekunti!). Napoja päin mentäessä nopeus pienenee vähän. Toisin sanoen pyörimme kaksi kertaa kovempaa vauhtia kuin mitä matkustajakoneet lentävät. Lisäksi meillä ei ole koneen kuoren antamaa suojaa.

Toiseksi Maa kiertää jatkuvasti Aurinkoa 107 000 km/h eli 1800 km minuutissa tai 30 kilometriä sekunnissa! Jokainen meistä siis kiitää eteenpäin 130 kertaa kovempaa vauhtia kuin matkustajakoneet lentävät ja lisäksi pyöriminen. Eihän näissä luvuissa ole mitään järkeä!

Kun matkustajakoneet nousevat ylös 10 kilometrin korkeuteen ja lentävät esim. 7 tunnin ajan 5 000 km päähän, niin miten ne löytävät oikean laskeutumispaikan. Sinä aikana ”maapallo” on kiitänyt ”radallaan” yli puolen miljoonan kilometrin päähän ja lisäksi pyörinyt 10 tuhatta kilometriä. Näitä järjettömiä lukuja voi jokainen miettiä itsekseen.

Selitetään, että maan vetovoima pitää kaiken kasassa niin, että emme pysty aistimaan minkäänlaista liikettä missään. Kuitenkin todellisuudessa pystymme helposti aistimaan pienen tuulenvireen ihollamme. Teorian mukaan gravitaatio eli maan vetovoima pitää valtamerenaallot aloillaan, mutta silti pieni perhonen pystyy kohoamaan ylös gravitaation sitä estämättä. Tuntuuko todelliselta? Alla olevan kuvan yläosa on meille opetettua tarinaa, alaosa todellisuutta

Pyörimiset, kiitämiset ja gravitaatio ovat tietenkin huijausta, jonka olemme uskoneet. Emme pyöri emmekä kiidä minnekään. Ei ole gravitaatiota, vaan tiheämpi aine syrjäyttää aina kevyemmän. Kivi ei pysy ilmassa eikä puupölkky vajoa syvyyksiin ennen kuin puun huokosissa olevat ilmaa sisältävät huokoset täyttyvät vedellä. Sen jälkeen se vajoaa, ei maan vetovoiman takia vaan koska tiheämpi aine syrjäyttää kevyemmän. Heliumpallo nousee ylös, koska ilman koostumus on raskaampaa kuin heliumin. Gravitaatio on ollut aina pelkkä teoria, mutta se jouduttu kertomaan totuutena, jotta on voitu selittää maapallon olemassaolo.

Kompassi

Kaikkialla Maassa kaikissa maanosissa kompassi osoittaa aina kohti magneettista Pohjoisnapaa. Etelänapaa ei ole olemassa eikä siten magneettista etelänapaa.

Maailman laajenemista ei ole
Tähän kohtaan on selkeää ilmoittaa, että maailman laajenemista ei ole olemassa kuten väitetään. Kerrotaan galakseista ja miljardeista valovuosista. Toisen Mooseksen kirjan alussa kerrotaan selvästi, että luomistyö oli päättynyt. Kenellä on rohkeutta muuttaa tai lisätä alla olevia sanoja? Onko ihmisestä Luojaksi?

1 Niin tulivat valmiiksi taivas ja maa kaikkine joukkoinensa.
2 Ja Jumala päätti seitsemäntenä päivänä työnsä, jonka hän oli tehnyt, ja lepäsi seitsemäntenä päivänä kaikesta työstänsä, jonka hän oli tehnyt.
3 Ja Jumala siunasi seitsemännen päivän ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt. (1.Moos.2:1-3)

Kolme taivasta

Raamatussa kerrotaan kolmesta eri taivaasta. Maa ja taivaat liittyvät kiinteästi yhteen. Kolme taivasta ei välttämättä ole helppo asia selittää. Mutta seuraava kuva tuo avun tähän asiaan. Ensimmäinen taivas on maan ilmakehä. Toinen taivas koostuu auringosta, kuusta ja tähdistä, joiden lukumäärää ei kukaan pysty laskemaan. Kolmas taivas on taivaiden taivas, joka on Jumalan ja enkeleiden asuinpaikka. Ihmisellä ei ole oikeutta lisätä näihin mitään lisää.

12 Hän on tehnyt maan voimallansa, vahvistanut maanpiirin viisaudellansa ja levittänyt taivaat taidollansa. (Jer.10:12)

Takaisin siniseen Jääkupoliin

Kiinteästä lujasta kaarevasta Jääkupolista kaksi lisämainintaa Raamatusta:

18 Kaarrutatko sinä hänen kanssansa taivaan, joka on vahva kuin valettu kuvastin? (Job 37:18)

Toinen on Hesekielin profetiasta:

21 Kun olennot kulkivat, kulkivat nämäkin; kun ne seisoivat, seisoivat nämäkin; kun ne kohosivat ylös maasta, kohosivat pyörät samalla kuin nekin, sillä olentojen henki oli pyörissä.
22 Ja olentojen päitten ylle hahmottui taivaanvahvuus, niinkuin peljättävä kristalli, kaartuen ylös niiden päitten ylitse.
23 Ja taivaanvahvuuden alla oli niillä siivet suorina, toisen siipi toisen siipeä kohti… (Hes.1:21)

Vanhin mustavalkea kuva Jäämuurin takaa nousevasta Jääkupolista on vuodelta 1920.

Jääkupoli yritettiin räjäyttää

Tämä Jääkupoli eli taivas yritettiin räjäyttää rikki vuoden 1962 ydinkokeissa. Mihin älyttömyyksiin ihminen pystyykään! Ne suoritettiin eteläisellä Tyynellä merellä. USA:n operaation nimi oli Fishbowl, johon sisältyi 11 laukaisua. Taivas kesti senkin hyökkäyksen. https://en.wikipedia.org/wiki/Operation_Fishbowl

Jääkupoli on Eteläisellä 80° leveyspiirillä 13 000 ft. eli 4,0 km korkealla. Tästä löytyy video, jossa näytetään Amerikan tietosanakirjaa Encyclopedia Americanaa vuodelta 1958. Samalla näkyy myös Jääkupolin Pohjoisnavan kohdalla oleva korkeus 385 000 ft. eli 117 kilometriä.

Tämän alhaisen korkeuden takia jokainen ymmärtää, että lentäminen isoilla matkustajakoneella alueella on mahdotonta. Niinpä lentoreitit tällä eteläisellä laajalla alueella poikkeavat muun maailman lentoreiteistä. Alla oleva kuva kertoo kaiken. Etelämannerta ei ole edes olemassa, lisäksi Jääkupolin korkeus rajoittaa normaalia totuttua lentämistä. Kirjoitin näistä lentoreiteistä edellisessä blogissani ”lennetään pallolla.” Lentoreitit eivät mene pallon mukaan vaan tasaisen maan, Flat Earth, mukaan.

Antarktinen alue on pituudeltaan 80 000 km. Se on vartioitua aluetta, niinpä kaikki lentotoiminta ja vesillä liikkuminen on luvanvaraista. Täytyyhän siihen olla jokin merkittävä syy. Miksi pitää vartioida jäätä?

Antarktisen sopimus solmittiin 60 vuotta sitten. Sotilaallista toimintaa ei saa olla, vain tieteelliset ja rauhanomaiset tarkoitusperät ovat sallittuja. Sopimus solmittiin v. 1961 ja sen allekirjoitti 12 maata. Myöhemmin sopimukseen on liittynyt lisää maita, niitä on nyt 50, joukossa myös Suomi. Antarktisen sanotaan olevan manner, jota se ei kuitenkaan ole. Todellisista tärkeistä tutkimustuloksista ei kuitenkaan kerrota koskaan mitään.

Ainakin USA:lla, Venäjällä ja Japanilla on Antarktisella omat ympärivuotiset tutkimusasemansa. Seuraavaksi on esillä videokuvaa USA:n McMurdon tutkimusasemalta. Videolla päästään näkemään tätä sinistä Jääkupolia ja siellä suoritettuja tutkimuksia kuten tutkimuspallon nostaminen aina Jääkupoliin saakka. Ainutlaatuista kuvaa, joka on nyt laitettu yleiseen katseluun. Otteita myös venäläisten tutkimusasiakirjoista englanniksi käännettynä. Video 13 minuuttia on englanniksi. WHAT HAPPENED WHEN THEY DRILLED INTO AN ICE WALL NEAR THE FIRMAMENT IN THE 60s

https://www.youtube.com/watch?v=N57stac7d9I

Näin meitä on huijattu

Seuraavaksi muutamia esimerkkejä sitä, miten meitä on huijattu: Kuussa käynti, avaruusraketit, avaruusasemat ja satelliitit.

Kukaan ei ole käynyt avaruudessa. Aloitetaan vaikka siitä. Pieni video ”kuumatkasta” ja tavasta, jolla se tehtiin. Presidentti Nixonin soitto vuonna 1969 lankapuhelimella Kuuhun herättää tänä päivänä hymyn naamalle!

Seuraavaksi kahden venäläisen kosmonautin ja amerikkalaisen astronautin tunnustukset heidän tekemistään ”avaruusmatkoistaan”. THE THREE ASTRONAUTS https://www.youtube.com/watch?v=cTUIRs10Ee4 Ensin venäläinen kosmonautti kertoo, että Maa on litteä. Toinen kosmonautti kertoo, että avaruudessa ei ole käyty ja kuka niin sanoo, niin hän ei puhu totta. Amerikkalainen ”kuussa" kävijä astronautti Aldrin kertoo, että kukaan ei ole käynyt Kuussa.

Avaruusasemia ei ole olemassa. Avaruusmatkat kuvataan CGN kuvaustekniikalla. Avaruusasemat voivat sijaita myös isoissa niitä varten rakennetuissa suurissa vesialtaissa kuten alla olevan kuvan kautta ilmenee. ”Avaruuskävelijän ensimmäinen ohje: Älä pissaa altaaseen.”

Joskus valheet paljastuvat kuin itsestään. Alla oleva video on suorasta uutislähetyksestä "avaruusasemalta". Yllättävä paljastuminen ei varmaan herättänyt ihastusta NASA:n johtajien keskuudessa. Kaikkien katsojien edessä tosiasiat tulivat yhdessä hetkessä ilmi.

Avaruusraketit laukaistaan Floridasta. Ne eivät nouse suoraan ylös vaan suuntaavat merelle päin kohti Bermudan kolmiota, jonne ne putoavat. Sieltä niitä noukitaan talteen, jos eivät hajoa kokonaan iskeytyessään mereen. Rakettien lentoreitti on aina sama.

Satelliitit ovat myytti, koska ne eivät ole sellaisia, mitä meille kerrotaan. Niitä ei pidä sekoittaa heliumia sisältäviin ilmapalloihin. 99 % kansainvälisestä tiedosta välitetään merikaapeleiden kautta, muita välineitä ovat korkean ilmanalan ilmapallot. lentokoneet, dronet, korkeat tornit, antennit ja paraboliset heijastimet.

NASA on ylivoimaisesti suurin heliumin käyttäjä. Tätä kaasua tarvitaan paljon, kun ilmapallo satelliitit nostetaan ylös taivaalle. Näitä kaasupalloja kutsutaan nimellä "satelloons". Maksimissaan ne ovat nouseet 37 kilometrin korkeuteen. Jos meille kerrottuja satelliitteja olisi, niin heliumiakaan ei tarvittaisi tähän tarkoitukseen.

Meille on kerrottu, että Hubble – avaruusteleskooppi on maapallon kiertoradalla sijaitseva avaruustutkimusasema. Sen pääteleskoopin peili on halkaisijaltaan 2,4 metriä. Se laukaistiin kiertoradalle 31 vuotta sitten ja kiertää maapallon 95 minuutissa! Teleskooppi on saanut nimensä 1890-luvulla syntyneestä vaikutusvaltaisesta vapaamuurari Edwin Hubblesta. Hän havaitsi ensimmäisenä, että maailmankaikkeus laajenee. Galaksien loittonemisnopeuden ja etäisyyden välisen suhteen kaava tunnetaan Hubblen lakina! Alla on kuva siitä, mikä on todellisuus. Mittalaitteet sijaitsevat NASAn lentokoneessa.

Miksi rakennetaan korkeita mastoja kaikkialle? Tiedonvälitys toimii niiden välityksellä eikä taivaalla olevien satelliittien kautta, kuten meille kerrotaan. Siksi tarvitaan niin paljon korkeita mastoja kaikkialle.

Korkeat kelluvat mastot merellä auttavat laivojen navigoinnissa. Jos satelliitteja olisi, niin niitä ei tarvittaisi.

Miksi maan oikea tunteminen on niin tärkeää?

Miksi on äärimmäisen tärkeää tietää, että maa ei ole pallo vaan litteä? Miksi maan muoto tarkoituksellisesti valehdellaan? Jos maailman eliitti kertoisi, että maa on litteä, niin mitä kysymyksiä siitä seuraisi?

- Missä on maan reuna?
- Mitä on toisella puolella?
- Onko reunalla jokin este ja millainen se on?
- Miltä se näyttää?
- Mistä se on tehty?
- Saammeko nähdä sen?
- Kuinka vanha se on?
- Kuka sen teki?

Välttyäkseen vastaamasta näihin kysymyksiin ihmiset halutaan pitää pimennossa. Tehtyään maasta pallon he samalla tekivät siitä maan ihmisille vankilan, jossa ei kuitenkaan ole seiniä. Vain Jumalan suurin vihollinen voi toimia näin kierolla ja valheellisella tavalla yrittäessään pitää ihmiset omassa vallassaan.

Kun luit tämän edellä olleen kirjoituksen, niin sinulla on paljon vastauksia näihin kaikkiin edellä olleisiin kysymyksiin. Silloin voit myös hylätä kaikki tarinat alkuräjähdyksestä ja evoluutiosta. Silloin et ole enää apinan tai alkuliman kaukainen sukulainen etkä arvoton sattuma, vaan Jumalalle arvokas, ainutlaatuinen luotu ihminen. Jumala on tehnyt jokaiselle ihmiselle oman suunnitelman, vaikka se ei ehkä ole tullut koskaan mieleesi. Jumala rakastaa sinua, mutta odottaa sinulta myös vastavuoroista rakkautta eikä selän kääntämistä. Rakkauteen ei kuulu koskaan pakottaminen, vaan se on aina vapaaehtoista. Valinta jää ihmiselle.

Pysyvä jälki

Uskon että tämän kirjoituksen tiedot jättävät lukijaan pysyvän jäljen. Kukaan ei voi välttää katseita siniselle taivaalle, taivaalla loistavaan aurinkoon tai kuuhun, taivaalla tuikkiviin tähtiin, sateen yhteydessä nähtävään sateenkaareen tai talvella taivaalla leimuaviin revontuliin. Sinä tiedät nyt paljon enemmän ja sillä on vaikutusta. Jumalan näkyvillä olevat luomistyöt ovat täydellisiä.

Eikä tässä kaikki. Nyt käsität enemmän. Yksi esimerkki avautuvasta salaisuudesta: Kun Jeesus saapuu maan päälle, niin Raamatun kirjoitusten mukaan kaikki näkevät Hänen tulonsa. Hänen kirkkautensa ja taivaan kupolin kautta kaikkialle levittyvä loisto ei jää keneltäkään huomaamatta. Silloin kukaan ei ole pimennossa eikä maan varjossa.

** **
Lisäys: Vuoden pisin päivä Aurinko ja Kuu 21.6.-21 klo 21.20

Tarkennuksia: Kirjoitin, että aurinko ja kuu ovat noin 5000 km korkeudessa ja sen, että niiden läpimitat ovat 50 km. Nämä tiedot olivat muistin varassa olleita tietoja. Nyt en pääse niitä enää tarkistamaan, koska googlen kautta tämä sivusto ei enää avaudu. Toisaalla mainittu taivaankannen ylin korkeus on 117 tuhatta kilometriä.

** **

Lisäys: Seuraavalla videolla kerrotaan todellisista lentoreiteistä havainnollisella tavalla. Lentoreitit itäisestä tai läntisestä Australiasta Chileen, Kiinan Wuhanista Kolumbiaan ja Tokiosta Meksikoon. Jos maa olisi pallo, niin silloin tällaisia lentoreittejä ei olisi olemassa.

Lisäys 25.4.2023

Sain kuulla, että Sinisen jääkupolin lukijoita on kirjoitukseni esilletuonnin seurauksena paljon. Niinpä teen pienen jatkeen, jos ei muuten, niin kertauksena edellä olevaan.

Miten vuodenajat toimivat tasaisella, liikkumattomalla maalla?

Tasaisen maan mallissa aurinko ja kuu kiertävät taivaankanteen kiinnittyneenä ja valaisevat valonheittimien tavoin alueet, joiden yli ne kulkevat. Auringon vuotuinen matka alkaa Kauriin kääntöpiiristä talvipäivänseisauksen aikaan, jolloin se tekee nopeimman ja suurimman kierroksensa maan yllä ja sen ympäri.

Seuraavien kolmen kuukauden aikana aurinko lyhentää joka päivä hieman reittiään ja hidastaa nopeuttaan, kunnes kevätpäiväntasaukseen mennessä aurinko on kiertänyt tiensä Kauriin kääntöpiiriltä päiväntasaajalle.

Seuraavien kolmen kuukauden ajan aurinko jatkaa jälleen joka päivä hieman lyhentämällä rataansa hidastaen nopeuttaan kesäpäivänseisaukseen asti, jolloin aurinko tekee pienimmän ja hitaimman kierroksensa Kravun kääntöpiirin ympäri.

Kun aurinko saavuttaa tämän sisimmän ympyrän, se aloittaa vastakkaisen, laajenevan ja nopeutuvan matkansa takaisin kohti Kauriin kääntöpiiriä.

Aurinko valaisee pohjoisnapaa yli neljä kuukauden ajan johtuen lyhyestä radan kiertomatkasta. Eteläisen jäämuurin laajalla alueella rata on pitkä ja näin aurinko ei pysty valaisemaan alueita missään lähellekään vuorokauden pituutta.
Jos olisi olemassa maapallo, niin silloin kaikki olisi samanlaista puolen vuoden välein.

Tasaisen maan aurinko- ja kuukello Google Playstä

”Flat Earth sun and moon clock” on saatavissa puhelimeen. Sovelluksen saa
Google playstä. Laskutus suoraan operaattorin kautta. Kertamaksu 3,29 euroa. Pääsee heti katsomaan. Siitä näkee koko ajan, missä päin maata aurinko on ylimmillään eli milloin on keskipäivä samoin kuin missä maanpiirin sisällä on valoisaa tai pimeää. Kuun sijainti näkyy. Lyhyemmästä tuntiviisarista erottaa ajan.

On näköjään jatkuva kuukausia kestävä valoisa alkanut Pohjoisnavalla.
Aurinko kulkee aina kravun ja kauriin kääntöpiirin välillä. Välissä on päiväntasaaja, jota ei ole kelloon merkitty. Nyt seuraavan kahden kuukauden ajan aurinko lähenee kravun kääntöpiiriä.

Helppo osoittaa epäilijöille totuus. Sitten voi ottaa kellosta kuvakaappauksia vuoden mittaan ja näyttää, että jäämuurin alueella ei ole missään vaiheessa jatkuvaa valon aikaa kuten meillä kesäaikaan. Ja siellä ei ole myöskään koskaan jatkuvaa pimeää aikaa kuten meillä pohjoisnavan läheisyydessä talvella. Nyt aurinko paistaa siellä yhä kauempaa, joten on koko ajan yhä enemmän pakkasta.

Luomistyön alun kertausta

Taivaankansi eli taivaanvahvuus (hepr. raga, tarkoittaa aina kiinteää ainetta), luotiin toisena päivänä. Näin saatiin erotettua vedet toisistaan. Kupolin päälle jäi vedet, joista osa tuli alas Nooan aikaan. Vedet jäivät myös taivaankannen alapuolelle.

****

Kolmannen päivän aluksi taivaankannen alla olevat vedet koottiin yhteen mereksi, samalla kiinteä maa tuli näkyviin. Nyt oli valmiina kupoli ja sen alla oleva maa mahdollistaen sähkömagneettisen toiminnan kupolin pinnalla.

****

Neljäntenä päivänä oli mahdollista luoda valot taivaankannelle. Aurinko, kuu ja tähdet sijoitettiin taivaanvahvuuteen. Ne kaikki ovat toisistaan erillisiä valoja, ne pysyvät koko ajan omalla radallaan kiinni taivaankannessa. Maan magneettikenttä tuottaa harmonisen taajuuden. Tämä taajuus resonoi kupolia pitkin, ja kutsumme sitä Schumann-resonanssiksi. Aurinko, kuu ja tähdet ovat kiinni maan magneettikentässä.

Tämä kenttä pyörii ja värähtelee koko vuoden ajan, näin saadaan vuodenajat, kun aurinko kiertää jatkuvasti muuttuvalla kiertoradallaan palaten jokainen vuosi samaan kohtaan kuin oli edellisenä vuotena. Aurinko kiertää taivaankannen kerran vuorokaudessa, näin saadaan vuorokauden pituus. Myös kuu kiertää taivaankannen kerran vuorokaudessa, samalla kuu säätelee valonsa määrää kuukauden ajan. Valoton se on yhden kerran kuukaudessa. Näin saadaan kuukausi. Kuun toista puolta ei nähdä, koska se on kiinnittyneenä taivaankanteen. Myös tähdet ovat kiinnittyneet taivaankanteen omille korkeuksilleen ja radoilleen. Ne kaikki kiertävät paitsi ylimpänä pohjoisnavan kohdalla oleva Pohjantähti, joka pysyy aina paikallaan. maapallolla tämä olisi mahdotonta

Kun lukee ajatuksen kanssa, niin eikö tunnukin erikoiselta, että meidän väitetään kiertävän aurinkoa koko ajan 40 kertaa kovemmalla vauhdilla kuin on kiväärin luodin lähtönopeus (800 metriä sekunnissa), jotta saadaan vuodenkierto. Ja samalla pyörimme yli 300 metriä sekunnissa (äänennopeus ilmassa on 343m/s), jotta saamme vuorokauden pituuden. Kuitenkin maa on vakaa ja liikkumaton.

Keijo18. kesäkuuta 2021 klo 15.48
https://listafriikki.com/oudoimmat/maap ... vaittamaa/

Pertti16. heinäkuuta 2021 klo 15.02
Uusin video https://youtu.be/ZPrB3WvnZpE
Richard Branson kävi juuri äskeittäin taivaalla. Siinä näkyy että maailma on pyöreä, usko jo!

Aukusti Kuivalainen23. elokuuta 2021 klo 8.53
Kumma juttu, että en ole pudonnut "litteän maan" reunalta alas, vaikka olen merenkulkijana seilannut koko maapallon ympäri!!! Kyllä tuo maan litteys on täyttä huuhaata. Olen niin vanha ukko että sekstantti oli silloin se navigoinnin pääväline ja paikanmääritys sen avulla perustui pallotrigonometriaan ja aina löydettiin perille.

Pasi20. huhtikuuta 2022 klo 14.26
Maapallon tähtitaivas on kaksinapainen ja ekvaattorilla navaton. Pyörivätkin eri suuntiin. Vain pallossa onnistuu. Flättärille selitettävää.
Viimeksi muokannut Uskon Jeesukseen, 26 Huhti 2023, 00:50. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

jsj kirjoitti: 25 Huhti 2023, 23:37 No näinpä. Ja yksityislentokoneita on nykyään vaikka kuinka paljon. Miksi yksikään flat earth teorian kannattaja ei ole vain ostanut tai vuokrannut sellaista ja kuvannut videolle "totuutta" maailmasta ihmisille?
Yksikään lentokone ei tiettävästi ole lentänyt edes 20 kilometrin korkeudella. Sääpallolla pääsee huomattavasti korkeammalle, yli 30 kilometrin korkeudelle. Maallikot ovat sellaisia tehneet ja havainneet sieltä otetuissa kuvissa, ettei niissä ole kaarevuutta maassa kuten nasan vastaavissa kuvissa. Eli nasa on ottanut kuvansa kalansilmälinssillä, jolla horisontti näyttää kaarevalta. Ihmetyttää kyllä hieman, miksi näin.
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Kysymyksiä:

-Emme asu maapallolla vaan litteän, tasaisen maanpiirin sisällä, jonka ympärillä on noin 80 000 km pitkä Jäämuuri (Onko videoaineistoa?)

-Elämme sinisen Jääkupolin alla, joka nousee kaikkialta Jäämuurin reunoilta ylös korkeuksiin muodostaen kuin pingoitetun teltan päällemme. (Onko kuvamateriaalia?)

-Alla olevalla videolla naputellaan mystistä sinistä kiveä. Se on tätä päällämme olevaa Jääkupolia, jota sanomme taivaaksi. (???)

-Auringolla ja Kuulla on oma valonsa. Tämä on jyrkässä ristiriidassa saamamme opetuksen mukaan, jonka mukaan kuu heijastaa auringon valoa. (Mitä tai millaista on kuun valo? Alla oletus)
Kuulla on oma valonsa, jonka se ottaa auringosta ja säätelee sitä itse kuukauden aikana.
(Millä tavalla kuu säätelee valoaan)

-Sinisen Jääkupolin alla olevat aurinko ja kuu ovat vajaan 5 000 km korkeudella ja niiden läpimitta on 50 km. Korkeus voidaan laskea maahan tulevien auringonsäteiden perusteella. Katso kirjoitukseen loppuun lisätty korjaus!
(Millä tavalla auringon ja kuun korkeus on mitattu ja millä tavoin on todettu olevan samankokoisia halkaisijoiltaan sekä miksi niiden tulisi olla samankokoisia?)

-Litteän maan karttaa, joka on valmistunut 1890-luvulla, voi katsoa myös alla olevan videon kautta.
(Miksi näin vanha kartta?)

-Meitä on johdettu kauan harhaan. Meille on kerrottu evoluutiosta yli sata vuotta, sen jälkeen alkuräjähdyksestä ja maapallosta.
(Tuossako syy uskoa maapallon olevan litteä? Evoluutiosta ja alkuräjähdyksestä kertoneitten suurinpiirtein kaikki maailmankaikkeuteen ja maapalloon liittyvä kerronta on ollut litteän maan teoreetikkojen mielestä valehtelua? Evoluutiota ei tosin ole ja Jumala on sanallaan luonut maailmankaikkeuden, mutta toisaalta voisihan litteällä maapallolla olla myös evoluutiota ja olisihan litteä maapallo voinut syntyä sekin alkuräjähdyksen kautta?)

-Etelämannerta ei ole olemassa, kuten meille on uskoteltu. Kuten jo edellä tuli esille, Maata ja merta ympäröi korkea Jäämuuri. Sen koko pituus 80 000 km on kauttaaltaan tarkasti sota-aluksin vartioitua suljettua aluetta ja sen reuna on noin 50 metriä meren pintaa ylempänä. (Mistä vaatimus korkealle jäämuurille? ...ai niin, ettei kukaan putoa litteän maapallon reunan yli, vai kuinka?)

-On olemassa kahdenlaista jäätä: Jumalan henkäisemää Jääkupolin muodostamaa mystistä sinistä jäätä, joka on 100 % happea ja on veden jäätymistä. (Missä kohti Raamattua kerrotaan, että Jumala olisi henkäissyt sinistä jäätä)

-NASA on ylivoimaisesti suurin heliumin käyttäjä. Tätä kaasua tarvitaan paljon, kun ilmapallo satelliitit nostetaan ylös taivaalle. Näitä kaasupalloja kutsutaan nimellä "satelloons" (Eli satelliitteja ei ole, vai?)
Maksimissaan ne ovat nouseet 37 kilometrin korkeuteen. Jos meille kerrottuja satelliitteja olisi, niin heliumiakaan ei tarvittaisi tähän tarkoitukseen. (Koska Nasa käyttää heliumia niin siksi perinteisiä satelliitteja ei ole?)

-Tähdet eivät ole kaukana ulkoavaruudessa miljoonien valovuosien päässä, kuten meille kerrotaan, vaan ne liikkuvat heti kupolin alapuolella omaa rataansa. (Pieniä tähtiä miljardeittain jääkupolinko alapuolella?)

-Ja planeetat, niitä ei ole olemassa, vaan ne ovat kupolin alapuolella olevia tähtiä, tosin paljon erilaisia kuin mitä NASA meille kertoo. Ne eivät ole kiinteitä vaan plasmaa. (Millä tavoin todettu plasmaksi?)

-Tasaisen maan mallissa aurinko ja kuu kiertävät taivaankanteen kiinnittyneenä ja valaisevat valonheittimien tavoin alueet, joiden yli ne kulkevat.
(Ovatko kiinni jääkupolissa?)

-Miksi rakennetaan korkeita mastoja kaikkialle? Tiedonvälitys toimii niiden välityksellä eikä taivaalla olevien satelliittien kautta, kuten meille kerrotaan. Siksi tarvitaan niin paljon korkeita mastoja kaikkialle. (Miten tiedonvälitys sitten toimi ennen mastoja??

-Korkeat kelluvat mastot merellä auttavat laivojen navigoinnissa. Jos satelliitteja olisi, niin niitä ei tarvittaisi.
(Miten laivat navigoivat ennen mastoja?)

-Avaruusraketit laukaistaan Floridasta. Ne eivät nouse suoraan ylös vaan suuntaavat merelle päin kohti Bermudan kolmiota, jonne ne putoavat. Sieltä niitä noukitaan talteen, jos eivät hajoa kokonaan iskeytyessään mereen. Rakettien lentoreitti on aina sama.(Venäjä ja Kiinako myös laukaisevat rakettinsa Floridasta?)

-Avaruusasemia ei ole olemassa. Avaruusmatkat kuvataan CGN kuvaustekniikalla. Avaruusasemat voivat sijaita myös isoissa niitä varten rakennetuissa suurissa vesialtaissa. (Mitäpä onkaan olemassa? Onko lentokoneita olemassa?
Lentäviä bussejako, jotka lentävät 30 metrin korkeudella? Siipiä ei ole, ne lie vain heijastettu Floridassa bussien kylkeen Nasan toimesta CGN-tekniikalla?
Avatar
Sanna
Valvoja
Viestit: 1213
Liittynyt: 11 Joulu 2021, 09:40

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Sanna »

En lukenut kaikkea kun ajattelin ensin olla osallistumatta keskusteluun.

JOS maa on litteä niin tuskimpa yksikään tutkija on päässyt tutkimaan mitä ainetta se on. JOS maa on litteä tuskin se taivaankansi ainakaan jäätä on, aurinkohan sulattais sen. Ja JOS maa on litteä emme tule sitä tässä maailmassa ikinä saamaan selville. Nasan budjetti on 22 biljoonaa ja jokaisesta uudesta "löydöstä" tulee rahaa. Tämänkaltainen taho ei ikinä salli muuta totuutta, jos sellainen olisi olemassa.

Mulle riittää se että Jumala on luonut maailman. Mihin muotoon, se tieto ei ole kenenkään pelastuksen tiellä ja se tieto aiheuttaa vaan kitkaa näissä keskusteluissa.

Nämä keskustelut sinällään turhia, koska kuten luomisen ja vedenpaisumuksen kanssa, meillä on todisteet siltä taholta, joka ei usko Raamattuun ja vastaväitteet, että näytä todisteet tekee keskustelun turhaksi, koska kellään tavallisella ihmisellä ei ole mahdollisuuksia päästä asiaa tutkimaan. Ja yksityiskoneen vuokraaminen on naurettavaa, koska miten voi kuvitella petrolin riittävän matkalle jos Boeing 767 -kone syö polttoainetta Lontoosta New Yorkiin lentäessä pelkästään n. 34 000 litraa. Saati sitten, jos pitäisi lentää oletettuun maan reunaan ja vielä kiertää ja kuvata sitä ja kyetä palaamaan takaisin. Ja mitä pienempi kone, sen pienempi tankki.

Ja mitä tempaukseen liittyy, niin Jumala on luonut maailman ja Jumalalle on tempaus mahdollinen kaikissa olosuhteissa, oli maa sitten pallo tai litteä. Taivaankansi umpijäätä tai mitä tahansa materiaa, niin tempaus on mahdollinen. Spekulaatiot miten Jumala voi toimia, voisi jättää näistä keskusteluista pois, me olemme kuitenkin uskovia.

Käärmeen ensimmäinen kysymys paratiisissa oli; onko Jumala todella sanonut niin? Se mitä Jumala on sanonut, lukee meillä Raamatussa. Jos siinä lukee, että enkelit pitää maan neljästä kulmasta kiinni, niin ne pitää. Jos Jumala ilmottaa että meillä on taivaankansi niin se on, sanoo nasa mitä tahansa. Se mitä neljä kulmaa tarkoittaa ja mikä taivaankansi todellisuudessa on, selvinnee meille tempauksen jälkeen.
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.

Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Avatar
Uskon Jeesukseen
Viestit: 2066
Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Uskon Jeesukseen »

Sanna kirjoitti: 26 Huhti 2023, 06:59 En lukenut kaikkea kun ajattelin ensin olla osallistumatta keskusteluun.
..............

...Ja yksityiskoneen vuokraaminen on naurettavaa, koska miten voi kuvitella petrolin riittävän matkalle jos Boeing 767 -kone syö polttoainetta Lontoosta New Yorkiin lentäessä pelkästään n. 34 000 litraa. Saati sitten, jos pitäisi lentää oletettuun maan reunaan ja vielä kiertää ja kuvata sitä ja kyetä palaamaan takaisin. Ja mitä pienempi kone, sen pienempi tankki...
D9XDMY6UIAAT8LE.jpg
Ilmatankkauksella tarkoitetaan tapahtumaa, jossa ilmatankkauslentokone, ilmatankkeri, tankkaa ilmassa toista lentokonetta

:roll:
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Samaa vähän uumoilin.. tällä asialla ei ole pelastumisen kannalta oikeastaan mitään merkitystä. Tämän asian spekulaatio vie ajatukset vähän vika poluille ja kuluttaa kallisarvoista aikaa(vastustajan tarkoitus?). Nyt ei ole varaa enää poiketa polulta, harhautua.
Se nyt on käynyt selväksi, että valehdeltu on ja paljon(voiko enää mihinkään uskoa, mitä tuutista tulee?)
Koen kuitenkin, että tämä maan muoto keskustelu on aika tulenarka aihe ja saattaa lähteä lapasesta.. kenties tulla joillekin herkimmille jopa uskoontulon esteeksi.
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

Sanna kirjoitti: 26 Huhti 2023, 06:59 Ja yksityiskoneen vuokraaminen on naurettavaa, koska miten voi kuvitella petrolin riittävän matkalle jos Boeing 767 -kone syö polttoainetta Lontoosta New Yorkiin lentäessä pelkästään n. 34 000 litraa. Saati sitten, jos pitäisi lentää oletettuun maan reunaan ja vielä kiertää ja kuvata sitä ja kyetä palaamaan takaisin. Ja mitä pienempi kone, sen pienempi tankki.
Niin tuossa aiemmin tarkoitettiinkin maan oletetulle reunalle lentämistä. Jotain omituista ja salamyhkäistä siinäkin on, että Antarktista vartioidaan niin ankarasti. Lentoliikenne ylipäätään on myös ymmärtääkseni melko valvottua, niin että pystyykö sitä noin vaan vuokrata lentokoneen ja lähteä lentämään minne haluaa? Voisi olla, että tulisi yllättävä stoppi matkaan jos yrittäisi Antarktikselle lentää (sikäli kun se edes konkreettisesti on mahdollista).

En tiedä, mutta sen verran olen tähän litteä vs pallo -maa aiheeseen perehtynyt, että litteään maahan uskovilla on kyllä todella paljon vastauksia, ja yllättävän hyvin perusteltuja. Ihan jollain lonkalta heitetyllä vastaväitteellä ei tuosta noin vaan kumota tätä teoriaa. Itse pidän sitä mahdollisena, mutta en koe tarpeelliseksi ottaa lukkoon lyötyä kantaa kysymykseen.
jsj
Viestit: 427
Liittynyt: 22 Elo 2021, 21:14

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja jsj »

Sanna kirjoitti: 26 Huhti 2023, 06:59
JOS maa on litteä niin tuskimpa yksikään tutkija on päässyt tutkimaan mitä ainetta se on.
Tuo vaatisi mielestäni sen, että jokaisen maan kaikki avaruus/ilmailu/tähtitieteen tutkijat, kristitytkin sellaiset, yhdessä muodostaisivat valtavan salaliiton eikä yksikään koskaan paljastaisi totuutta, edes kuolinvuoteellaan. Mutta mikä ihme sellaisen salaliiton pointti olisi? Miksi käyttää niin valtavan paljon resursseja valehteluun asiasta, jolla ei ole sen suurempaa merkitystä? Kun eihän suurin osa kristityistäkään usko, että Raamattu opettaa litteää maata, eli kyseessä ei ole sellainenkaan seikka, jolla saataisiin ihmisten uskoa Jumalaan heikennettyä.
Sanna kirjoitti: Ja JOS maa on litteä emme tule sitä tässä maailmassa ikinä saamaan selville. Nasan budjetti on 22 biljoonaa ja jokaisesta uudesta "löydöstä" tulee rahaa. Tämänkaltainen taho ei ikinä salli muuta totuutta, jos sellainen olisi olemassa.
Miten Nasa voisi vaikuttaa amerikkalaisten kanssa kilpasilla oleviin tahoihin, kuten vaikkapa Kiinaan tai Venäjään, joilla on molemmilla oma avaruusohjelmansa?
Sanna kirjoitti: Mulle riittää se että Jumala on luonut maailman. Mihin muotoon, se tieto ei ole kenenkään pelastuksen tiellä ja se tieto aiheuttaa vaan kitkaa näissä keskusteluissa.
Tästä samaa mieltä, että litteän maan teorian uskominen tai uskomatta jättäminen ei ole pelastuskysymys. Pigeonin kanssa olen samaa mieltä siitä, että litteästä maasta puhuminen voi kuitenkin tulla joillekin ihmisille jopa uskoontulon esteeksi, jos ajattelevat että Jeesuksesta saarnaava henkilö on niin herkkäuskoinen, että uskoo ihan mihin tahansa. Siis meidän uskovien tulee olla äärimmäisen tarkkoja siitä, ettemme toistele mitään valheita ja kaikki täytyy koetella. Pienikin virhe uskovan suusta monistuu niin herkästi ei-uskovan mielessä.
Sanna kirjoitti: Nämä keskustelut sinällään turhia, koska kuten luomisen ja vedenpaisumuksen kanssa, meillä on todisteet siltä taholta, joka ei usko Raamattuun ja vastaväitteet, että näytä todisteet tekee keskustelun turhaksi, koska kellään tavallisella ihmisellä ei ole mahdollisuuksia päästä asiaa tutkimaan.
Mielestäni olisivat myös turhia, jos eivät monet uskovat ihmiset, mukaanlukien Ano Turtiainen, olisi viime aikoina lähteneet niihin mukaan. Jos joku sisar tai veli eksyy, niin on meidän muiden uskovien asia yrittää tuoda totuus asioista ilmi.

En oikein ymmärrä sitä, että meillä olisi todisteet "siltä taholta, joka ei usko Raamattuun". Meillähän on valtavasti uskovia tiedemiehiä ja asiantuntijoita ihan kaikilla eri aloilla. Koko moderni tiede pohjautuu vahvasti nimenomaan kristittyjen työhön, jotka halusivat huolellisesti tutkia Jumalan luomakuntaa ymmärtääkseen Jumalaa paremmin.

Mielestäni tavallisilla ihmisillä pitäisi ihan hyvin olla mahdollisuus tutkia asiaa. Jos ei lentokoneella, niin sitten laivalla. Vaikka Pohjois- ja Etelämantereen sanoisikin olevan jään peitossa ja mahdottomia tavallisen ihmisen saavuttaa, niin mitenkäs sitten itä-länsi-akseli? Missä kohtaa idässä tai missä kohtaa lännessä se maan reuna tulee vastaan? Tuhannet ihmiset ovat kulkeneet laivoilla maailman ympäri meritietä ja siitä on jopa kilpailuja olemassa, kuten Vendée Globe and the Volvo Ocean Race. En ole koskaan kuullut selitystä litteään maahan uskovilta siitä, miten joka suunnalla valtamerissä voi kulkea merireittejä mantereiden välillä, jos jossain kohtaa pitäisi todellisuudessa tulla reunan vastaan.
Sanna kirjoitti: Ja yksityiskoneen vuokraaminen on naurettavaa, koska miten voi kuvitella petrolin riittävän matkalle jos Boeing 767 -kone syö polttoainetta Lontoosta New Yorkiin lentäessä pelkästään n. 34 000 litraa. Saati sitten, jos pitäisi lentää oletettuun maan reunaan ja vielä kiertää ja kuvata sitä ja kyetä palaamaan takaisin. Ja mitä pienempi kone, sen pienempi tankki.
Business-luokan yksityiskone, kuten Gulfstream G650 voi lentää jopa 12 000 kilometriä putkeen (Lontoon ja New Yorkin välillä on matkaa 5,500 km). Enkä tiedä miksei sitä matkaa voisi jo aloittaa suht läheltä sitä oletettua reunaa tai miksi välissä ei voisi tehdä välilaskuja/tankkauksia?
Sanna kirjoitti: Ja mitä tempaukseen liittyy, niin Jumala on luonut maailman ja Jumalalle on tempaus mahdollinen kaikissa olosuhteissa, oli maa sitten pallo tai litteä. Taivaankansi umpijäätä tai mitä tahansa materiaa, niin tempaus on mahdollinen. Spekulaatiot miten Jumala voi toimia, voisi jättää näistä keskusteluista pois, me olemme kuitenkin uskovia.
Tästä olen samaa mieltä, eli tempaus kuten muutkin ihmeet hoituvat kyllä varmasti Jumalalta joka tapauksessa täysin ongelmitta.
Sanna kirjoitti: Käärmeen ensimmäinen kysymys paratiisissa oli; onko Jumala todella sanonut niin? Se mitä Jumala on sanonut, lukee meillä Raamatussa. Jos siinä lukee, että enkelit pitää maan neljästä kulmasta kiinni, niin ne pitää. Jos Jumala ilmottaa että meillä on taivaankansi niin se on, sanoo nasa mitä tahansa. Se mitä neljä kulmaa tarkoittaa ja mikä taivaankansi todellisuudessa on, selvinnee meille tempauksen jälkeen.
Jos neljä kulmaa ottaa kovin kirjaimellisesti, niin eikö maapallon pitäisi olla neliskulmainen eikä ympyrämäinen, kuten litteän maan teoreetikot sanovat? Mielestäni neljä kulmaa viittaa vain neljään ilmansuuntaan, eli etelään, pohjoiseen, itään ja lähteen, toisin sanoen se viittaa ihan koko planeettaan, sen ääriin asti siitä pisteestä lukien, josta mitataan. Ja eikö meillä ole tieteenkin mukaan taivaankansi, jota atmosfääriksi kutsutaan?
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 13:58 Tuo vaatisi mielestäni sen, että jokaisen maan kaikki avaruus/ilmailu/tähtitieteen tutkijat, kristitytkin sellaiset, yhdessä muodostaisivat valtavan salaliiton eikä yksikään koskaan paljastaisi totuutta, edes kuolinvuoteellaan.
Kuinka monella tutkijalla on mahdollisuutta konkreettisesti ja omatoimisesti varmentaa jokaista tutkimansa tieteenalan virallista totuutta? Eiköhän suurin osa ole aika pitkälti toisen käden tiedon varassa.
jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 13:58 Mutta mikä ihme sellaisen salaliiton pointti olisi? Miksi käyttää niin valtavan paljon resursseja valehteluun asiasta, jolla ei ole sen suurempaa merkitystä? Kun eihän suurin osa kristityistäkään usko, että Raamattu opettaa litteää maata, eli kyseessä ei ole sellainenkaan seikka, jolla saataisiin ihmisten uskoa Jumalaan heikennettyä.
Eikö se juuri olisi melkoisen onnistunut projekti, jos suurin osa uskovistakin on saatu uskomaan siihen? Ja eikö se juuri ole suuri merkitys, saada ihmisten ja etenkin uskovien mielessä heikentymään Raamatun arvovalta.
jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 13:58 Miten Nasa voisi vaikuttaa amerikkalaisten kanssa kilpasilla oleviin tahoihin, kuten vaikkapa Kiinaan tai Venäjään, joilla on molemmilla oma avaruusohjelmansa?
Olet ehkä kuullut kansainvälisistä järjestöistä/yhteisöistä, joiden jäsenten kerrotaan olevan lojaalisempia järjestölleen kuin jopa omalle kotimaalleen. En pidä ollenkaan mahdottomana skenaariona, että jokin tällainen järjestö voisi hallita ja masinoida koko kansainvälistä avaruustutkimusta. En sano varmuudella että näin on, mutta en myöskään näe perusteita sanoa varmasti etteikö voisi olla.
jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 13:58 Pigeonin kanssa olen samaa mieltä siitä, että litteästä maasta puhuminen voi kuitenkin tulla joillekin ihmisille jopa uskoontulon esteeksi, jos ajattelevat että Jeesuksesta saarnaava henkilö on niin herkkäuskoinen, että uskoo ihan mihin tahansa. Siis meidän uskovien tulee olla äärimmäisen tarkkoja siitä, ettemme toistele mitään valheita ja kaikki täytyy koetella. Pienikin virhe uskovan suusta monistuu niin herkästi ei-uskovan mielessä.
Ymmärrän pointin, mutta ei tuollaien silti voi aidon uskoontulon esteenä olla. Sillä aito uskoontulo tapahtuu Pyhän Hengen vaikutuksesta, Jumalan voimasta, yksin Hänen ja etsikkoajassa olevan ihmisen välillä. Kun Jumala todella vetää ihmistä parannukseen ja pelastukseen, ei siinä mikään niin pikkumainen asia voi olla esteenä, kuin että mitä joku toinen pieni mitätön ihminen ajattelee, puhuu tai tekee. Itse olin ennen uskoontuloa hyvin katkera kaiken maailman "uskonnontuputtajille", eli ihan aidoille uskoville jotka olivat vähän liian innokkaita eivätkä kovin taidollisia evankelioinnissaan. Mutta kun Pyhä Henki alkoi vaikuttamaan ja vetämään lähelle Jumalaa, ymmärsin että niillä uskovilla ei ole minun sieluni ja kohtaloni kannalta mitään merkitystä, enkä voi sellaisen verukkeen kanssa kohdata Jumalaa ja selitellä miksi en itse kääntynyt ja uskonut.

Luonnontieteellisistä näkemyksistä aiheeseen liittyen en jaksa lähteä väittelemään, mutta kirjoituksiasi lukiessa heräsi kysymys, miten paljon olet oikeastaan perehtynyt ennakkoluulottomasti flättärien näkemyksiin? Niissä on nimittäin aika paljon kysymyksiä ja haastoja, joihin en pallomaahan uskovilta ole saanut selkeitä vastauksia. Suurimmaksi osaksi he kuittaavat kaiken vain naureskelemalla ylpeästi "keskiaikaisia taruja uskoville hölmöille". Mielestäni olisi hyvä olla nöyrempi ja myöntää oma tietämättömyytensä, vaikka sen myötä ehkä menettäisikin kasvonsa joidenkin silmissä. Vaikka ihmiskunta on löytänyt ja oppinut hyödyntämään paljon asioita tässä luomakunnassa, niin en pitäisi itsestäänselvänä että me ollaan niin viisaita ja ymmärtäväisiä, että pystytään ratkomaan kaikki universumin tai edes maan mysteerit. Loppujen lopuksi Jumala on se joka antaa myös ymmärryksen, ja Hän voi myös halutessaan antaa hämmennyksen vallita vaikka koko ihmiskunnan niin että kaikki uskovat valheen (kts 2.Tess.2:11). Joten nöyryys Jumalan ja maailmankaikkeuden asioiden edessä on mielestäni ainoa terve ja turvallinen lähtökohta. Kaikkea ei tarvitse tietää.
jsj
Viestit: 427
Liittynyt: 22 Elo 2021, 21:14

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja jsj »

Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 18:53 Kuinka monella tutkijalla on mahdollisuutta konkreettisesti ja omatoimisesti varmentaa jokaista tutkimansa tieteenalan virallista totuutta? Eiköhän suurin osa ole aika pitkälti toisen käden tiedon varassa.
Ainakin jokaisella lähes 600:sta avaruudessa käyneellä ihmisellä vaikuttaisi olevan aika hyvä mahdollisuus näitä asioita omakohtaisesti varmentaa. Kuitenkaan yksikään ei ole puhunut minun tietääkseni mitään sinne päinkään, etteikö yleinen ymmärrys avaruudesta ja maapallon muodosta pitäisi paikkaansa.

Näiden päälle on varmasti tuhansia ellei kymmeniä tuhansia työntekijöitä, jotka ovat olleet suorassa videoyhteydessä näihin missioihin liittyen. Kova homma olisi ollut heillekin järjestää jotain väärennettyä, mutta reaaliaikaiselta tuntuvaa, videomateriaalia samalla kun he kommunikoivat radioteitse astronauttien kanssa.
Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 18:53 Eikö se juuri olisi melkoisen onnistunut projekti, jos suurin osa uskovistakin on saatu uskomaan siihen? Ja eikö se juuri ole suuri merkitys, saada ihmisten ja etenkin uskovien mielessä heikentymään Raamatun arvovalta
Tässä juuri se ongelma onkin, kun 99.9% kristityistä ei näytä uskovan, että Raamattu opettaisi litteää maata. Jos haluat Raamatulla asiaa todistaa, niin olen toki avoin argumenteille.
Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 18:53 Olet ehkä kuullut kansainvälisistä järjestöistä/yhteisöistä, joiden jäsenten kerrotaan olevan lojaalisempia järjestölleen kuin jopa omalle kotimaalleen. En pidä ollenkaan mahdottomana skenaariona, että jokin tällainen järjestö voisi hallita ja masinoida koko kansainvälistä avaruustutkimusta. En sano varmuudella että näin on, mutta en myöskään näe perusteita sanoa varmasti etteikö voisi olla.
Vaikea kuvitella että esimerkiksi Kiinassa tai Venäjällä operoisi järjestöjä, jotka eivät ole kyseisten maiden johdon suorassa ohjauksessa. Toki mahdollista, mutta lisää mielestäni koko homman epätodennäköisyyttä.
Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 18:53 Ymmärrän pointin, mutta ei tuollaien silti voi aidon uskoontulon esteenä olla. Sillä aito uskoontulo tapahtuu Pyhän Hengen vaikutuksesta, Jumalan voimasta, yksin Hänen ja etsikkoajassa olevan ihmisen välillä. Kun Jumala todella vetää ihmistä parannukseen ja pelastukseen, ei siinä mikään niin pikkumainen asia voi olla esteenä, kuin että mitä joku toinen pieni mitätön ihminen ajattelee, puhuu tai tekee. Itse olin ennen uskoontuloa hyvin katkera kaiken maailman "uskonnontuputtajille", eli ihan aidoille uskoville jotka olivat vähän liian innokkaita eivätkä kovin taidollisia evankelioinnissaan. Mutta kun Pyhä Henki alkoi vaikuttamaan ja vetämään lähelle Jumalaa, ymmärsin että niillä uskovilla ei ole minun sieluni ja kohtaloni kannalta mitään merkitystä, enkä voi sellaisen verukkeen kanssa kohdata Jumalaa ja selitellä miksi en itse kääntynyt ja uskonut.
Ihan hyvä ja lohdullinen pointti sinänsä ja noin se varmasti pitkälti onkin, että Jumala kyllä saa ne uskoon, jotka Hän uskoon haluaa. Mutta enpä jaksa uskoa, että siitä mitään kovin hyvää kuitenkaan seuraisi, jos juuri kristityt alkaisivat innokkaasti levittelemään valheeksi tiedettyjä asioita. Jumalalla on lakinsa ja valheiden levityksestä tulee varmasti hinta maksettavaksi vaikka pelastus ei siinä välttämättä menisikään.
Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 18:53 Luonnontieteellisistä näkemyksistä aiheeseen liittyen en jaksa lähteä väittelemään, mutta kirjoituksiasi lukiessa heräsi kysymys, miten paljon olet oikeastaan perehtynyt ennakkoluulottomasti flättärien näkemyksiin? Niissä on nimittäin aika paljon kysymyksiä ja haastoja, joihin en pallomaahan uskovilta ole saanut selkeitä vastauksia.
Tämä kohta tuntuu vähän hämmentävältä, kun samaan aikaan tunnut sanovan että et halua puhua luonnontieteellisistä näkemyksistä, mutta sitten kyseenalaistat olenko minä niihin perehtynyt. Käsittääkseni olen ja taisin muutamia nostaa esiinkin. Jos kerran on kysymyksiä ja haastoja, joihin et saa selkeitä vastauksia, niin miksi et sitten juuri niitä argumentoi nyt tässä?

Itse puolestani kuulisin mielelläni vastauksen sille ilmiölle, jonka ihan jokainen ihminen voi omin silmin havaita, että horisontiin katoavasta laivasta katoaa ensin alaosa näkyvistä ja masto/yläosa katoaa viimeisenä.
Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 18:53 Suurimmaksi osaksi he kuittaavat kaiken vain naureskelemalla ylpeästi "keskiaikaisia taruja uskoville hölmöille".
En tiedä keitä nuo "he" ovat, mutta kuulostaa ikävältä. Tästä aiheesta voi keskustella ihan asiallisesti, ilman naureskelua ja henkilöön meneviä heittoja.
Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 18:53 Mielestäni olisi hyvä olla nöyrempi ja myöntää oma tietämättömyytensä, vaikka sen myötä ehkä menettäisikin kasvonsa joidenkin silmissä. Vaikka ihmiskunta on löytänyt ja oppinut hyödyntämään paljon asioita tässä luomakunnassa, niin en pitäisi itsestäänselvänä että me ollaan niin viisaita ja ymmärtäväisiä, että pystytään ratkomaan kaikki universumin tai edes maan mysteerit. Loppujen lopuksi Jumala on se joka antaa myös ymmärryksen, ja Hän voi myös halutessaan antaa hämmennyksen vallita vaikka koko ihmiskunnan niin että kaikki uskovat valheen (kts 2.Tess.2:11). Joten nöyryys Jumalan ja maailmankaikkeuden asioiden edessä on mielestäni ainoa terve ja turvallinen lähtökohta. Kaikkea ei tarvitse tietää.
Nöyryys on toki hyvä asia. Mutta kyllä siinäkin voi mennä överiksi. Jos vaikka näkisin selkeästi miten joku henkilö ryösti ja pahoinpiteli sinut, mutta sitten todistajana oikeudenkäynnissä vetoaisin nöyryyteeni ja siihen, etten kuitenkaan voi oikeastaan lopulta tietää yhtään mistään mitään varmaa, niin toimisinko mielestäsi oikein?

Tai jos talon katolla seisova mies huutaisi minulle osaavansa lentää, niin olisiko minun syytä ottaa nöyrä asenne ja pitää sitä ihan mahdollisena että voihan se olla niinkin? Vai olisiko oikea toimintatapa luottaa omiin aisteihini ja siihen astiseen ymmärrykseeni maailmasta ja yrittää kaikin keinoin vakuuttaa tämä mies siitä, että hän on nyt ajautunut harhaan ja on vaarassa tehdä hyvin suuren virheen?
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 19:39 Ainakin jokaisella lähes 600:sta avaruudessa käyneellä ihmisellä vaikuttaisi olevan aika hyvä mahdollisuus näitä asioita omakohtaisesti varmentaa. Kuitenkaan yksikään ei ole puhunut minun tietääkseni mitään sinne päinkään, etteikö yleinen ymmärrys avaruudesta ja maapallon muodosta pitäisi paikkaansa.

Näiden päälle on varmasti tuhansia ellei kymmeniä tuhansia työntekijöitä, jotka ovat olleet suorassa videoyhteydessä näihin missioihin liittyen. Kova homma olisi ollut heillekin järjestää jotain väärennettyä, mutta reaaliaikaiselta tuntuvaa, videomateriaalia samalla kun he kommunikoivat radioteitse astronauttien kanssa.
600 on hyvin pieni määrä ihmisiä. Ja videoyhteyttä yms on helppoa väärentää. Edelleenkään en sano että tällaista väittäisin, mutta sanon että tuo ei ole kovin vakuuttava todiste.
jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 19:39 Jos haluat Raamatulla asiaa todistaa, niin olen toki avoin argumenteille.
En halua todistaa asiaa, koska en usko siihen. Haluan vain kyseenalaistaa koulutieteen ainoana totuutena opettamat väitteet.

jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 19:39 Vaikea kuvitella että esimerkiksi Kiinassa tai Venäjällä operoisi järjestöjä, jotka eivät ole kyseisten maiden johdon suorassa ohjauksessa.
Minä pidän mahdollisena, että maailman näkyvät hallitsijat eivät ole todellisuudessa ylimpiä vallankäyttäjiä. Edelleen en usko tähän, mutta en pidä sitä mahdottomana.

jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 19:39 Mutta enpä jaksa uskoa, että siitä mitään kovin hyvää kuitenkaan seuraisi, jos juuri kristityt alkaisivat innokkaasti levittelemään valheeksi tiedettyjä asioita. Jumalalla on lakinsa ja valheiden levityksestä tulee varmasti hinta maksettavaksi vaikka pelastus ei siinä välttämättä menisikään.
Toki näin. Mutta tässä keskustelussa ei ole kyse valheista, vaan erilaisista näkemyksistä. Litteään maahan uskovat pitävät näkemyksiään totuutena, ja palloteoriaa opettavia "valheen levittäjinä". Entäpä jos he ovatkin oikeassa? Aikoinaan kuulemma oli yleisempää uskoa litteään maahan. Tuomitseeko Jumala kaikki sen aikaiset ihmiset valheen levittäjinä? Sitten kun alkoi tulla tieteilijöitä palloteorian kanssa, heitä pidettiin aluksi vielä suuressa määrin valheen levittäjinä. Mielestäni on huolestuttavaa ja noitavainon piirteitä siinä kun leimataan erilaisten tieteellisten teorioiden kannattajia "totuuden" tai "valheen" puolella seisoviksi, ja vedetään vielä Jumalan tuomioita "valheellisten" päälle.

Lisään tähän vielä, että tosiasiassa en ole huomannut litteään maahan uskovien valehtelevan, mutta esimerkiksi nasa vähintäänkin vääristelee tosiasioita kun se käyttää avaruudesta ottamissaan kuvissa kalansilmälinssiä joka saa horisontin näyttämään kaarevalta.

jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 19:39 Tämä kohta tuntuu vähän hämmentävältä, kun samaan aikaan tunnut sanovan että et halua puhua luonnontieteellisistä näkemyksistä, mutta sitten kyseenalaistat olenko minä niihin perehtynyt. Käsittääkseni olen ja taisin muutamia nostaa esiinkin. Jos kerran on kysymyksiä ja haastoja, joihin et saa selkeitä vastauksia, niin miksi et sitten juuri niitä argumentoi nyt tässä?
Olet nostanut esiin monia kysymyksiä, joihin löytyy vastauksia kymmenistä ellei sadoista videoista ja kirjoituksista netistä. Siitä päättelin, että et ole kovin syvällisesti perehtynyt litteään maahan uskovien näkemyksiin. Ja esimerkiksi tämä kysymyksesi on ihan perusjuttuja noissa videoissa:
jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 19:39 Itse puolestani kuulisin mielelläni vastauksen sille ilmiölle, jonka ihan jokainen ihminen voi omin silmin havaita, että horisontiin katoavasta laivasta katoaa ensin alaosa näkyvistä ja masto/yläosa katoaa viimeisenä.
Minä en argumentoi niitä väitteitä, koska en usko litteään maahan. Miksi lähtisin argumentoimaan jotain sellaista mihin en usko? Mutta tiedän mihin tuo maailmankatsomus perustuu, enkä poissulje sen mahdollisuutta.
jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 19:39 Nöyryys on toki hyvä asia. Mutta kyllä siinäkin voi mennä överiksi. Jos vaikka näkisin selkeästi miten joku henkilö ryösti ja pahoinpiteli sinut, mutta sitten todistajana oikeudenkäynnissä vetoaisin nöyryyteeni ja siihen, etten kuitenkaan voi oikeastaan lopulta tietää yhtään mistään mitään varmaa, niin toimisinko mielestäsi oikein?

Tai jos talon katolla seisova mies huutaisi minulle osaavansa lentää, niin olisiko minun syytä ottaa nöyrä asenne ja pitää sitä ihan mahdollisena että voihan se olla niinkin? Vai olisiko oikea toimintatapa luottaa omiin aisteihini ja siihen astiseen ymmärrykseeni maailmasta ja yrittää kaikin keinoin vakuuttaa tämä mies siitä, että hän on nyt ajautunut harhaan ja on vaarassa tehdä hyvin suuren virheen?
Tarkoitin edelleen sitä, että edes perehtyy ilman ennakkoluuloja siihen minkälaisia perusteluja erilaisia näkemyksiä omaavilla on esittää. Jostain syystä monet jotka kritisoivat litteän maan teorioita, eivät selvästikään ole perehtyneet kovinkaan paljoa niihin.
Viimeksi muokannut Hes33, 26 Huhti 2023, 23:03. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
jsj
Viestit: 427
Liittynyt: 22 Elo 2021, 21:14

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja jsj »

Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 22:39 600 on hyvin pieni määrä ihmisiä. Ja videoyhteyttä yms on helppoa väärentää. Edelleenkään en sano että tällaista väittäisin, mutta sanon että tuo ei ole kovin vakuuttava todiste.
Minusta 600 ihmistä on aika suuri porukka. Jeesuksen taisi nähdä kuolleista nousemisen jälkeen suurin piirtein sellainen määrä ihmisiä.
Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 22:39 En halua todistaa asiaa, koska en usko siihen. Haluan vain kyseenalaistaa koulutieteen ainoana totuutena opettamat väitteet.
Et mielestäni tee tätä kyseenalaistamista kovin hyvin, jos et ole minkäänlaisia argumentteja valmis tarjoamaan sen kyseenalaistamisen tueksi.
Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 22:39 Minä pidän mahdollisena, että maailman näkyvät hallitsijat eivät ole todellisuudessa ylimpiä vallankäyttäjiä. Edelleen en usko tähän, mutta en pidä sitä mahdottomana.
Moni teoriassa mahdollinen asia on käytännössä äärimmäisen epätodennäköinen ja on rationaalista elää elämäänsä mielummin todennäköisiä kuin epätodennäköisiä asioita olettaen.
Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 22:39 Toki näin. Mutta tässä keskustelussa ei ole kyse valheista, vaan erilaisista näkemyksistä. Litteään maahan uskovat pitävät näkemyksiään totuutena, ja palloteoriaa opettavia "valheen levittäjinä". Entäpä jos he ovatkin oikeassa? Aikoinaan kuulemma oli yleisempää uskoa litteään maahan. Tuomitseeko Jumala kaikki sen aikaiset ihmiset valheen levittäjinä? Sitten kun alkoi tulla tieteilijöitä palloteorian kanssa, heitä pidettiin aluksi vielä suuressa määrin valheen levittäjinä. Mielestäni on huolestuttavaa ja noitavainon piirteitä siinä kun leimataan erilaisten tieteellisten teorioiden kannattajia "totuuden" tai "valheen" puolella seisoviksi, ja vedetään vielä Jumalan tuomioita "valheellisten" päälle.
Jos joku vaikkapa väittää minulle, että aurinkoa ei ole todellisuudessa olemassa, samalla kun katselemme sitä aurinkoa, niin mielestäni ei ole kyse "noitavainosta" jos varoitan häntä ystävällisesti että hän elää nyt valheessa. Pidän noitavaino-termin käyttämistä tässä kontekstissa jopa hieman mauttomana, kun se asia kuitenkin käsitti ihmisten murhaamista, enkä ole kenenkään kuullut haluavan tehdä yhtään mitään pahaa litteän maan teoriaa kannattavia kohtaan. Ja niin se vain menee, että kaksi ristiriitaista väittämää ei voi olla samaan aikaan totta. Jos toinen sanoo että maapallo on pallo ja toinen sanoo, että se on litteä, niin jommalla kummalla on väkisinkin valheellinen käsitys asiasta.
Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 22:39 Lisään tähän vielä, että tosiasiassa en ole huomannut litteään maahan uskovien valehtelevan, mutta esimerkiksi nasa vähintäänkin vääristelee tosiasioita kun se käyttää avaruudesta ottamissaan kuvissa kalansilmälinssiä joka saa horisontin näyttämään kaarevalta.
Nasa käyttää monelaisia erilaisia linssejä, ei suinkaan ainoastaan kalansilmälinssejä. Kuvien yhteydessä ilmoitetaan usein käytetty optiikka, joten en näe mikä asiassa olisi jotenkin epärehellistä. Esim tästä kuvasta näkee etualasta varsin selvästi, että kyseessä ei ole mikään optista kaarevuutta aiheuttava kalansilmälinssi:
main-qimg-d3d8f19b7daf264ba193b1d4df345384.jpeg
Tavallaan outoa myös puhua Nasan käyttämistä linsseistä, kun eikös kaikkien niiden kuvien täydy olla ihan kokonaan väärennöksiä? Vai onko siis Nasa nyt kuitenkin käynyt siellä avaruudessa ottamassa kuvia planeetastamme, mutta linssivalinnoilla harhauttanut meitä?

Kalansilmälinssillä ei myöskään ole minkäänlaista vaikutusta siihen, miten esimerkiksi maapallolle lankeava kaareva päivän ja yön jakava varjo käyttäytyy.
Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 22:39 Olet nostanut esiin monia kysymyksiä, joihin löytyy vastauksia kymmenistä ellei sadoista videoista ja kirjoituksista netistä. Siitä päättelin, että et ole kovin syvällisesti perehtynyt litteään maahan uskovien näkemyksiin. Ja esimerkiksi tämä kysymyksesi on ihan perusjuttuja noissa videoissa:
Voisitko vaikka copy-pastettaa tähän tällaisen perusjuttu-vastauksen tuohon laivan alhaalta ylöspäin tapahtuvaan horisonttiin häviämiseen, niin minulla ja muilla lukijoilla on mahdollisuus arvioida sen uskottavuutta?
Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 22:39 Minä en argumentoi niitä väitteitä, koska en usko litteään maahan. Miksi lähtisin argumentoimaan jotain sellaista mihin en usko? Mutta tiedän mihin tuo maailmankatsomus perustuu, enkä poissulje sen mahdollisuutta.
Sovitaan, etten henkilöitä argumenttia mitenkään sinuun. Miten ne jotka uskovat teoriaan vastaisivat sinun käsityksesi mukaan? Minä olen kyllä kuullut esim. spekulaatiota ihmisen rajallisesta näkökyvystä (silti voimme nähdä kaukana olevan auringon ja tähdet), mutta se ei oikein vastaa siihen miksi katoamisprosessi tapahtuu ensin laivan alaosissa ja vasta myöhemmin maston suhteen.
Hes33 kirjoitti: 26 Huhti 2023, 22:39 Tarkoitin edelleen sitä, että edes perehtyy ilman ennakkoluuloja siihen minkälaisia perusteluja erilaisia näkemyksiä omaavilla on esittää. Jostain syystä monet jotka kritisoivat litteän maan teorioita, eivät selvästikään ole perehtyneet kovinkaan paljoa niihin.
Eikö tämän koko viestiketjun aihe ole juuri keskustella näistä asioista? Kovin mielelläni kyllä kuuntelen niitä perusteluja, jos sellaisia saadaan.
Viimeksi muokannut jsj, 26 Huhti 2023, 23:25. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Avatar
Hes33
Viestit: 204
Liittynyt: 31 Joulu 2021, 16:42

Re: Litteän maan teoria

Viesti Kirjoittaja Hes33 »

jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 23:03 Minusta 600 ihmistä on aika suuri porukka. Jeesuksen taisi nähdä kuolleista nousemisen jälkeen suurin piirtein sellainen määrä ihmisiä.
Jeesuksen aikaan maailmassa oli alle 5% nykyisestä väkimäärästä. Jerusalemissa arvioidaan olleen 40 tuhatta ihmistä. Siinä suhteessa 600 oli jo ihan varteenotettava ryhmä. Mutta nykyisin se on hyvin vähän.
jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 23:03 Et mielestäni tee tätä kyseenalaistamista kovin hyvin, jos et ole minkäänlaisia argumentteja valmis tarjoamaan sen kyseenalaistamisen tueksi.
En siis tarkoittanut, että tällä foorumilla sitä kyseenalaistamista tekisin. Ei minulla ole tämän aiheen suhteen vahvaa uskomusta puoleen tai toiseen, joten minusta ei väittelijää saa. Mielenkiinnolla kuuntelen kaikkia näkemyksiä. Pari kysymysmerkkiä minulla on litteän maan suhteenkin, joihin en ole saanut kovin uskottavaa vastausta yhdeltäkään siihen uskovalta.

jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 23:03 Moni teoriassa mahdollinen asia on käytännössä äärimmäisen epätodennäköinen ja on rationaalista elää elämäänsä mielummin todennäköisiä kuin epätodennäköisiä asioita olettaen.
Minä en oleta mitään, asioista joista ei tarvitse olla jotain ehdotonta mieltä. Kuten tästä.

jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 23:03 Jos joku vaikkapa väittää minulle, että aurinkoa ei ole todellisuudessa olemassa, samalla kun katselemme sitä aurinkoa, niin mielestäni ei ole kyse "noitavainosta" jos varoitan häntä ystävällisesti että hän elää nyt valheessa. Pidän noitavaino-termin käyttämistä tässä kontekstissa jopa hieman mauttomana, kun se asia kuitenkin käsitti ihmisten murhaamista, enkä ole kenenkään kuullut haluavan tehdä yhtään mitään pahaa litteän maan teoriaa kannattavia kohtaan. Ja niin se vain menee, että kaksi ristiriitaista väittämää ei voi olla samaan aikaan totta. Jos toinen sanoo että maapallo on pallo ja toinen sanoo, että se on litteä, niin jommalla kummalla on väkisinkin valheellinen käsitys asiasta.
Viittasin noitavainolla aiempaan hengelliseen syyllistämiseen jota osoitit niitä kohtaan, joilla on tässä poikkeava näkemys. Se on totta, että vähintään toinen on väärässä, jos näkemykset ovat poikkeavia. Mutta pitääkö jokaisessa asiassa olla vahva näkemys, ja pystyä sanomaan kuka on oikeassa ja kuka väärässä? Itse ennemmin olen ottamatta kantaa, jos on mahdollista että olisinkin itse väärässä. Ja aurinko-vertaus on lapsellinen. Maata et pysty samalla tavalla todistamaan palloksi tai litteäksi.

jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 23:03 Voisitko vaikka copy-pastettaa tähän tällaisen perusjuttu-vastauksen tuohon laivan alhaalta ylöspäin tapahtuvaan horisonttiin häviämiseen, niin minulla ja muilla lukijoilla on mahdollisuus arvioida sen uskottavuutta?
--
Miten ne jotka uskovat teoriaan vastaisivat sinun käsityksesi mukaan? Minä olen kyllä kuullut esim. spekulaatiota ihmisen rajallisesta näkökyvystä (silti voimme nähdä kaukana olevan auringon ja tähdet), mutta se ei vastaa siihen miksi katoamisprosessi tapahtuu ensin laivan alaosissa ja vasta myöhemmin maston suhteen.
Minulla ei ole linkkejä. Kuuntelen paljon kaikenlaisia näkemyksiä ja katselen videoita, mutta ei ole tapana tallentaa niitä. Mutta noita videoita olen ihan youtubesta katsonut eikä niitä muistaakseni ollut siellä mitenkään vaikeaa löytää. Kun alat katsomaan jonkun aiheen videoita, Youtuben algoritmit alkavat ehdottaa saman aiheen videoita ja sitä kautta alkaa löytymään aiheesta enemmän kuin ehkä aluksi hakemalla tulee.

jsj kirjoitti: 26 Huhti 2023, 23:03 Eikö tämän koko viestiketjun aihe ole juuri keskustella näistä asioista? Kovin mielelläni kyllä kuuntelen niitä perusteluja, jos sellaisia saadaan.
Asioistahan tässä keskustellaan, mutta minä keskustelen siitä mistä minä olen kiinnostunut ja pystyn puhumaan, ja mihin minä uskon. En nyt oikein ymmärrä miksi niin kovasti haluat, että alkaisin perustelemaan jotain sellaista mihin olen kertonut että en itsekään usko...? Voisinhan minä mennä joltain sivulta kopioimaan tähän jonkun toisen kirjoittamaa tekstiä, mutta se ei ole mun juttuni.
Vastaa Viestiin