PERINTÖOSA
Lähetetty: 11 Helmi 2020, 16:19
PERINTÖOSA
Miksi Suomen Kirkon vihityt papit eivät tajua, että noustessaan
Jumalan Ilmoitusta ja Sanaa vastaan he vetävät Jumalan vihan ja
tuomion itsensä ja kaitsemansa lauman ylle? (1Ms.12:1 -3)
Miksi he kuitenkin – vaikka heillä on hallussaan tiedon avaimet –
”eivät itse mene sisälle Jumalan valtakuntaan ja sisälle pyrkiviä
he estävät”, eli polkevat tietoisesti Jumalan Sanaa?
Ovatko he todella sitä mieltä, että Juutalaisen kansan paluu omaan
maahansa galutista, pakanakansojen erämaasta, on verrattava mihin
tahansa pakanakansan julistamaan miehitykseen valtaamillaan alueilla?
Eihän juutalainen kansa voine miehittää maata, joka jumallisella
päätöksellä on sen omaa, annettu ikuiseksi perintöosaksi? (1Ms.
17: 1 -8)
Juutalaisten kotimaan perustaminen brittien mandaatin alueille perustuu
Balfourin julistukseen 1917, jonka Kansainliitto hyväksyi 1922, ja
myöhemmin perustettu YK vahvisti päteväksi, antaen Englannille sen
toimeenpanon.
Tämä ”luvattu maa” oli vuosisatojen aikana taantunut hoidon
puutteessa piikkipensaita ja ohdakkeita kasvavaksi joutomaaksi, jota
hallittiin vuoroin Damaskoksesta, vuoroin Kairosta. Vaikka sinne oli
vaeltavien beduiiniheimojen ohella muuttanut muutamia hajanaisia
edomilaisia ja kanaanilaisia kansoja harvojen juutalaisten ohella, maa
muistutti kelvotonta erämaata.
Seuraavassa muutamia esimerkkejä, joissa Israelin Jumala ilmoitti
tahtonsa.
”Sinä päivänä Herra teki liiton Abrahamin kanssa sanoen: Sinun
jälkeläisillesi Minä annan tämän maan. Egyptin purosta aina suureen
Eufratvirtaan saakka: Keeniläiset, kenissiläiset, kadmonilaiset,
heettiläiset, perissiläiset, refalaiset, amorilaiset, kanaanilaiset ja
jebusilaiset.” (1Ms.15:18 -21)
Kaikki nuo edellä luetellut kansat, joiden syntimitta ei ollut vielä
täyttynyt, mutta täyttyi niiden 430 vuoden kuluessa, jotka juutalaiset
asuivat Egyptissä, nämä kansat oli ajettava pois tai tuhottava, koska
maa oli saastunut heistä, etteivät he saastuttaisi myös juutalaisen
kansan.
”Ja Mooses nousi Moabin arolta Nebon vuorelle, Pisgan huipulle,
vastapäätä Jerikoa. Ja Herra näytti hänelle koko maan: Gileadin
Daaniin asti; koko Naftalin, Efraimin, ja Manassen maan aina
Länsimereen saakka; Etelämaan sekä Lakeuden, se on Jerikon,
Palmukaupungin, laakson aina Soariin saakka”.
”Ja Herra sanoi hänelle: ”Tämä on se maa, jonka Minä valalla
vannoen olen luvannut Abrahamille, Iisakille ja Jacobille sanoen: Sinun
jälkeläisillesi Minä annan sen”. Minä olen antanut sinun nyt omin
silmin nähdä sen, mutta sinne sinä et mene”. (5Ms.34:1 -4)
Pakanakansojen harjoittaman sorron ja syrjinnän vuoksi niiden
keskuudessa asuneet juutalaiset alkoivat herätä huomaamaan, ettei
heitä huolittu toisten kansojen joukkoon, ja siksi he alkoivat
toteuttaa vuosisataista haavettaan: ”Ensi vuonna Jerusalemissa”,
kuten he galutissa asuessaan tervehtivät toisiaan erotessaan.
Hyljätty maa kuin vain odotti juutalaisen kansan paluuta, ja näin
yhden miehen haaveellinen näky Israelin maasta muuttui vähitellen
kansanliikkeeksi, joka 1948 julistautui itsenäiseksi Israelin
demokraattiseksi tasavallaksi, joka nopeasti järjestäytyi länsimaisen
mallin mukaan itsenäiseksi valtioksi, jonka tuli rakentaa kaikki alusta
lähtien.
Tehtävä oli valtava, mutta juutalainen luovuus ja innovatiokyky
pystyivät ohittamaan pahimmat karikot, vaikka valtiolaitoksen luominen
tyhjästä vaatii vielä vuosikymenien työn voidakseen huomioida
kaikista maailman kansoista ja usein täysin vastakkaisista
olosuhteista, erilaisine uskonnollisina vaateineen, tulleet kansanosat
muotoiltua ”yhdeksi Aaronin sauvaksi”.
Maailman kansojen hämmästyneitten silmien edessä juutalainen valtio
on 75 vuodessa pystynyt kehittymään monilla aloilla maailman johtavien
maiden rinnalle. Juutalaiset pyrkivät asuttamaan vain alueet, joilla ei
asunut arabeja, mutta arabikansojen hyökättyä yhä uudelleen pienen
maan kimppuun, maan asuttaminen kaikilta osin katsottiin maan
turvallisuuden kannalta lopulta välttämättömäksi.
Näin syntyivät ns. ”setlementit”, juutalais-yhteisöt Juudeassa ja
Samariassa sekä Gazan kaistalla, joita länsimaat pitävät laittomina,
mutta eivät näe mitään pahaa arabien laittomasta rakentamisesta
vastoin Oslon ja sen jälkeen tehtyjä sopimuksia. Israel veti
asukkaansa ja sotilaansa pois Gazasta 2015, mitä voidaan pitää
typerän haaveellisena toimena, josta Israel on saanut maksaa kalliin
hinnan.
Arabien usein mainitsema ”1967 raja”, ei ole raja, vaan 1949
Israelin itsenäisyyssodan tulitaukolinja, johon toisiaan vastaan
taistelleet armeijat olivat pysähtyneet. Arabimaat ovat yleisesti
kieltäytyneet solmimasta rauhaa Israelin kanssa; vain Egypti ja
Jordania solmivat rauhan juutalaisvaltion kanssa, mikä hyödyttää
niitä suuresti, mutta ne edustavat ”kylmää rauhaa”.
Israelia vaaditaan taas kerran suostumaan haaveelliseen yhdessäoloon
arabien kanssa, jakaen pienen ”Jumalan oman maan, jota ei saa
pysyvästi myydä”, arabien kanssa, joiden muodostamien järjestöjen
perustamisdokumenteissa vaaditaan Israelin tuhoa ja juutalaisten
karkottamista mereen.
Entinen pääministeri Ehud Barak – liikemiehen tavoin – kehotti
ottamaan harkitun riskin tarjoten arabeille lähes 100 prosenttia
Juudeasta ja Samariasta.
Onneksi PA/PLO:n arabit hylkäsivät tarjouksen. He haluavat koko
Israelin maan.
Maoz Zion 10.02.2020
Gavriel
Miksi Suomen Kirkon vihityt papit eivät tajua, että noustessaan
Jumalan Ilmoitusta ja Sanaa vastaan he vetävät Jumalan vihan ja
tuomion itsensä ja kaitsemansa lauman ylle? (1Ms.12:1 -3)
Miksi he kuitenkin – vaikka heillä on hallussaan tiedon avaimet –
”eivät itse mene sisälle Jumalan valtakuntaan ja sisälle pyrkiviä
he estävät”, eli polkevat tietoisesti Jumalan Sanaa?
Ovatko he todella sitä mieltä, että Juutalaisen kansan paluu omaan
maahansa galutista, pakanakansojen erämaasta, on verrattava mihin
tahansa pakanakansan julistamaan miehitykseen valtaamillaan alueilla?
Eihän juutalainen kansa voine miehittää maata, joka jumallisella
päätöksellä on sen omaa, annettu ikuiseksi perintöosaksi? (1Ms.
17: 1 -8)
Juutalaisten kotimaan perustaminen brittien mandaatin alueille perustuu
Balfourin julistukseen 1917, jonka Kansainliitto hyväksyi 1922, ja
myöhemmin perustettu YK vahvisti päteväksi, antaen Englannille sen
toimeenpanon.
Tämä ”luvattu maa” oli vuosisatojen aikana taantunut hoidon
puutteessa piikkipensaita ja ohdakkeita kasvavaksi joutomaaksi, jota
hallittiin vuoroin Damaskoksesta, vuoroin Kairosta. Vaikka sinne oli
vaeltavien beduiiniheimojen ohella muuttanut muutamia hajanaisia
edomilaisia ja kanaanilaisia kansoja harvojen juutalaisten ohella, maa
muistutti kelvotonta erämaata.
Seuraavassa muutamia esimerkkejä, joissa Israelin Jumala ilmoitti
tahtonsa.
”Sinä päivänä Herra teki liiton Abrahamin kanssa sanoen: Sinun
jälkeläisillesi Minä annan tämän maan. Egyptin purosta aina suureen
Eufratvirtaan saakka: Keeniläiset, kenissiläiset, kadmonilaiset,
heettiläiset, perissiläiset, refalaiset, amorilaiset, kanaanilaiset ja
jebusilaiset.” (1Ms.15:18 -21)
Kaikki nuo edellä luetellut kansat, joiden syntimitta ei ollut vielä
täyttynyt, mutta täyttyi niiden 430 vuoden kuluessa, jotka juutalaiset
asuivat Egyptissä, nämä kansat oli ajettava pois tai tuhottava, koska
maa oli saastunut heistä, etteivät he saastuttaisi myös juutalaisen
kansan.
”Ja Mooses nousi Moabin arolta Nebon vuorelle, Pisgan huipulle,
vastapäätä Jerikoa. Ja Herra näytti hänelle koko maan: Gileadin
Daaniin asti; koko Naftalin, Efraimin, ja Manassen maan aina
Länsimereen saakka; Etelämaan sekä Lakeuden, se on Jerikon,
Palmukaupungin, laakson aina Soariin saakka”.
”Ja Herra sanoi hänelle: ”Tämä on se maa, jonka Minä valalla
vannoen olen luvannut Abrahamille, Iisakille ja Jacobille sanoen: Sinun
jälkeläisillesi Minä annan sen”. Minä olen antanut sinun nyt omin
silmin nähdä sen, mutta sinne sinä et mene”. (5Ms.34:1 -4)
Pakanakansojen harjoittaman sorron ja syrjinnän vuoksi niiden
keskuudessa asuneet juutalaiset alkoivat herätä huomaamaan, ettei
heitä huolittu toisten kansojen joukkoon, ja siksi he alkoivat
toteuttaa vuosisataista haavettaan: ”Ensi vuonna Jerusalemissa”,
kuten he galutissa asuessaan tervehtivät toisiaan erotessaan.
Hyljätty maa kuin vain odotti juutalaisen kansan paluuta, ja näin
yhden miehen haaveellinen näky Israelin maasta muuttui vähitellen
kansanliikkeeksi, joka 1948 julistautui itsenäiseksi Israelin
demokraattiseksi tasavallaksi, joka nopeasti järjestäytyi länsimaisen
mallin mukaan itsenäiseksi valtioksi, jonka tuli rakentaa kaikki alusta
lähtien.
Tehtävä oli valtava, mutta juutalainen luovuus ja innovatiokyky
pystyivät ohittamaan pahimmat karikot, vaikka valtiolaitoksen luominen
tyhjästä vaatii vielä vuosikymenien työn voidakseen huomioida
kaikista maailman kansoista ja usein täysin vastakkaisista
olosuhteista, erilaisine uskonnollisina vaateineen, tulleet kansanosat
muotoiltua ”yhdeksi Aaronin sauvaksi”.
Maailman kansojen hämmästyneitten silmien edessä juutalainen valtio
on 75 vuodessa pystynyt kehittymään monilla aloilla maailman johtavien
maiden rinnalle. Juutalaiset pyrkivät asuttamaan vain alueet, joilla ei
asunut arabeja, mutta arabikansojen hyökättyä yhä uudelleen pienen
maan kimppuun, maan asuttaminen kaikilta osin katsottiin maan
turvallisuuden kannalta lopulta välttämättömäksi.
Näin syntyivät ns. ”setlementit”, juutalais-yhteisöt Juudeassa ja
Samariassa sekä Gazan kaistalla, joita länsimaat pitävät laittomina,
mutta eivät näe mitään pahaa arabien laittomasta rakentamisesta
vastoin Oslon ja sen jälkeen tehtyjä sopimuksia. Israel veti
asukkaansa ja sotilaansa pois Gazasta 2015, mitä voidaan pitää
typerän haaveellisena toimena, josta Israel on saanut maksaa kalliin
hinnan.
Arabien usein mainitsema ”1967 raja”, ei ole raja, vaan 1949
Israelin itsenäisyyssodan tulitaukolinja, johon toisiaan vastaan
taistelleet armeijat olivat pysähtyneet. Arabimaat ovat yleisesti
kieltäytyneet solmimasta rauhaa Israelin kanssa; vain Egypti ja
Jordania solmivat rauhan juutalaisvaltion kanssa, mikä hyödyttää
niitä suuresti, mutta ne edustavat ”kylmää rauhaa”.
Israelia vaaditaan taas kerran suostumaan haaveelliseen yhdessäoloon
arabien kanssa, jakaen pienen ”Jumalan oman maan, jota ei saa
pysyvästi myydä”, arabien kanssa, joiden muodostamien järjestöjen
perustamisdokumenteissa vaaditaan Israelin tuhoa ja juutalaisten
karkottamista mereen.
Entinen pääministeri Ehud Barak – liikemiehen tavoin – kehotti
ottamaan harkitun riskin tarjoten arabeille lähes 100 prosenttia
Juudeasta ja Samariasta.
Onneksi PA/PLO:n arabit hylkäsivät tarjouksen. He haluavat koko
Israelin maan.
Maoz Zion 10.02.2020
Gavriel