Vaikea isäsuhde ja traumatausta

[Sanna]

Vaikeat lapsuuden kokemuksemme tai vaikea isäsuhde saattaa vaikuttaa siihen, miten kykenemme asennoitumaan Jumala suhteeseemme.

Mieli, joka kokee trauman, määrittää, onko se traumaattinen vai ei. Lapsen kypsymätön mieli traumatisoituu todennäköisemmin kuin aikuisen. Tämä johtuu rajallisesta ymmärryksestä ja kokemuksesta sekä riittämättömistä taidoista käsitellä vaikeaa tapahtumaa. Trauma on aina henkilökohtainen, eikä ulkopuolisella ole valtuuksia sanella, mistä voi traumatisoitua ja mistä ei.

Vaikeat, krooniset lapsuuden traumat johtavat yleensä negatiivisiin uskomuksiin. Näitä ovat itsensä syyttäminen, arvottomaksi ja ei-rakastetuksi tunteminen, uskominen, että maailma olisi parempi paikka, jos itse ei olisi olemassa ja uskomus, ettei ansaitse rauhaa, onnea tai mitään hyvää.

Usein tällaiset uskomukset vaikeuttavat uskonelämäämme ja suhtautumistamistamme Jumalaan. Luulo, ettei ole Jumalan rakkauden arvoinen, vaikeuttaa merkittävästi etenemistä uskossa.

Ahdistus, masennus ja itsetuhoisuus ovat myös loistavia kenttiä vihollisen työlle. Ne saavat meidät yhä syvemmälle valheen verkkoon ja Jumalan tarkoitus ja suunnitelma ei pääse meissä käyttöön, ennenkuin ongelmat taustalta on käsitelty.

Meillä on taivaassa maailman paras terapeutti. Ei ole mitään asiaa, mitä emme voisi Hänelle tuoda. Jeesukselle voit jättää päivittäin ahdistuksesi, pelkosi ja väärät luulosi. Kaikessa Hän voi auttaa.

Usein emme kuitenkaan aina tiedosta trauma taustaamme. Mieli suojelee meitä itseämme. Saatamme päätyä jatkuvasti konflikteihin, vääriin ihmissuhteisiin, riippuvuuksiin, loppuunpalamisiin ja loukatuksi tuntemisen tunteisiin. Usein vasta terapiassa saattaa avautua ongelmiemme laajuus.

Jumala ei kiellä meiltä maallista terapiaa, joskus se saattaa pahasti traumataustaisilla olla ainoa vaihtoehto ja Jumala itse kehottaa käymään sen läpi.

Terapia ei ole missään nimessä hävettävää ja se usein avaa omia käytömallejamme ja historiaamme, jolloin oman virheellisyyden tunteemme saa väistyä ja tilalle tulla syy ja seuraus ketjuja, jolloin omanarvontuntomme paranee, ymmärtäessämme toimineemme vain ainoalla opitulla käytömallilla.


Terveessä perheessä lapsi saa ehdotonta rakkautta ja lapsi oppii olevansa arvokas ja rakastettava ja siihen, että ihmiset ovat luotettavia.

Perheissä, joissa kohdataan vakavia kroonisia traumoja, joissa on sekoituksia joko seksuaalista, fyysistä tai henkistä väkivaltaa, laiminlyöntiä, kaaosta tai ensisijaisten huoltajien menetyksiä, saatetaan oppia mallintamaan ongelmien perisyyksi oma minä. Minä olen huono, tätä ei tapahtuisi jos olisin parempi lapsi, minä aiheutin riidan, minä aiheutin hyväksikäytön, jos olisin laihempi, kauniimpi tai vähemmän tiellä, tätä ei tapahtuisi. Jos vain yrittäisin enemmän.

Lapsi oppii stressaavassa elinympäristössä kontrolloimaan kaikkea ympärillä olevaa. Ihmisiä, heidän käytöksiään, omaa käyttäytymistä. Tämä tapahtuu automaattisesti ja ajan saatossa se tuo valtavat haasteet kasvaessamme aikuisiksi, kun olemme tekemisissä aikuisten kesken, seurakunnassa ja työelämässä, jossa emme voi hallita muita.

Vakavasta lapsuuden traumasta selvinnyt saattaa olla vihainen sekä itselleen, muille että Jumalalle. Hänen omanarvontuntonsa on poljettu alas ja hän saattaa helposti mieltää Jumalan samanlaiseksi pelottavaksi hahmoksi, kuin lapsuuden oma isä on ollut.

Myös ilman vakavaa lapsuuden traumaa meillä monella, ikäluokasta riippuen saattaa olla takanamme vaikeita isäsuhteita. Isäsuhteita, jossa ei ole saanut tuntea itseään hyväksytyksi ja rakastetuksi. Isäsuhteita jossa on rangaistu, mutta ei tuettu ja kannustettu.

Meistä monella on sodan aikana eläneet tai sen jalkoihin syntyneet vanhemmat. Heidän isovanhempansa ovat myös sodan nähneet. Lastenkasvatus on myös 100 ja 200 vuotta sitten ollut todella kaukana nykypäivän mallista. Usein ylisukupolviset traumat kulkevat polvesta polveen ennenkuin ne pysäytetään. Traumatisoituneet ihmiset kasvattavat traumatisoituvia lapsia ja kehä on valmis. Tuohon aikaan myöskään vaikeista asioista ei ole puhuttu, lasten on käsketty olla hiljaa ja omat traumat on yritetty vaientaa viinapullojen voimalla.

Ja näistä, oli ne sitten mistä tahansa syntyneitä traumoja tai myöhemmän iän kokemuksia, Jumala haluaa meidät parantaa.

Joskus se vaatii konkreettista terapiaa, joskus se selviää Jeesuksen parantavassa käsittelyssä. Vertaistuki on myös äärimmäisen tärkeää. Yhdessä käydyt keskustelut turvallisessa ihmissuhteessa rakentavat luottamusta ihmisiin ja parantaa haavoja ja voi tuoda puolin ja toisin uusia ajatusmalleja.


Jos on vuosikausia oppinut elämään jatkuvassa stressitilassa, yrittäen hallita kaikkea ympärillä olevaa, ajaa itsensä, hermostonsa ja mielensä niin pahaan selviytymistilaan, että romahdus on selvä asia jossain kohtaa. Jos tällaisten kokemuksien jälkeen tai aikana tukee uskoon, saattaa omat pelokkaat kuvitelmat tai muiden uskovien aiheuttamat vaatimukset pahentaa omaa tilaa.


Meillä on rakastava ja armollinen Jumala. Vaikka meitä koulitaan vaikeuksien kautta vahvemmiksi, rakastava Isä ei ikinä kiusaa, tahallaan hankaloita elämäämme, jätä tahallaan auttamatta, eikä meidän tarvitse taistella kelpaavuudeastamme Hänen edessään. Meillä jokaisella on pääsy Isän luo Jeesuksen kautta. Me olemme arvokkaita, rakastettuja ja täysin lunastettuja Jeesuksessa. Mikään oma toimintamme ei voi sitä muuttaa.


Jumalan tahto sinua kohtaan on hyvä. Hän haluaa olla läsnäoleva ja auttava Isä.


Hyvää vertaistukea löytyy myös spotifystä löytyvästä traumapodista.
https://spotify.link/A4SRMkYEYDb