Pelastussanoma

Aluksi vihaisuus toisen uskoontulosta näkyi siinä, että puoliso karttoi Kirstiä, ei halunnut puhua tämän kanssa tai edes istua samassa huoneessa. Ensimmäinen kerta, kun puoliso löi, on jäänyt Kirstin mieleen. Yksi lapsista oli kipeänä eikä voinut mennä päiväkotiin, joten Kirsti jäi hoitamaan häntä kotiin. Kun puoliso tuli töistä, hän alkoi lyödä Kirstiä, koska Kirsti oli ”laiskotellut kotona koko päivän”.

Sen jälkeen kynnys käsiksi käymiseen oli matala. Puoliso saattoi katsella rauhassa sohvalla televisiota ja hypätä yhtäkkiä potkimaan Kirstiä tai vetämään hiuksista pitkin lattiaa. Kerran puoliso oli umpikoivuisen keittiöntuolin kanssa ovella vastassa, kun Kirsti tuli töistä kotiin. Kirsti sai usein ruhjeita, mutta ei uskaltanut mennä hoidettavaksi. Hävetti.

”Halusin painautua piiloon itkemään”
Omat juhlapäivät olivat pahimpia. ­Ensimmäisenä äitienpäivänä uskoontulon jälkeen puoliso heitti kuumat kahvit Kirstin kasvoille ja seuraavat vuodet toistivat kaavaa.

– Se tuntui niin kipeältä, että olisin halunnut painautua piiloon itkemään, mutta minun oli lasten takia esitettävä kuin mitään ei olisi vialla.

Äitienpäiväksi Kirsti menikin yleensä lasten kanssa omalle äidilleen, joka alkoi ostaa tyttärelleen äitienpäivälahjan. Poliisin luo Kirsti ei koskaan mennyt, sillä puoliso uhkasi tapolla.

Elämä jatkui, mustelmat paranivat ja tuli uusia. Väkivallasta tuli vuosien myötä niin tavallista, ettei Kirsti enää kyseenalaistanut sitä vaan alkoi uskoa ansaitsevansa kohtelun.

Kynnys avioeroon oli korkea, sillä Kirsti oli perhe­keskeinen ihminen. Pienet hyvät hetket, kuten seesteiset kesälomaviikot tai rauhallinen jouluaatto, saivat lyhytaikaisen toivon heräämään, mutta hauraasta toivosta palattiin aina rytinällä maan pinnalle.

Jotkin kerrat ovat jääneet erityisesti mieleen. Se, kun puoliso nosti hänet kurkusta seinälle ja painoi keittiöveitsen rintaa vasten kysyen: eikö se Kristus irtoa?

Tai se kerta, kun puoliso pudotti hänet autosta moottoritien varteen, tai kun hän hakkasi Kirstin päätä ikkunanpieliin niin, että lapset kuulivat lasien helinän ulos ja juoksivat katsomaan.

Avioeron jälkeen Kirsti muutti toiselle paikkakunnalle ja yritti päästä mukaan kristilliseen yhteisöön.

– Ajattelin, että sieltä saisin lohtua ja uskovat olisivat voimavara, mutta sehän oli vielä pahempaa. Uskovat tuomitsivat minut erosta, sanoivat, että olisi pitänyt kestää. Eräs kysyi, olenko vaihtanut Herraa.