Kirjasuosituksia uskoville.

Keskustele palstaa koskevista asioista
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Luen hyvin vähän muuta kirjallisuutta kuin kristinuskoon liittyvää. Aikakauslehdet, sanomalehdet ja vastaava tietopitoinen kyllä kuuluvat lukemistooni.

Olen aika ronkeli suosittelemaan mitään kirjallisuutta, mutta haluan tuoda joitakin kirjoja teille ehdolle mahdolliseksi lukemistoonne tulevaisuudessa kuuluvuksi.

Joitakin vuosia sitten annoin kaksi isoa pahvilaatikollista kristillistä kirjallisuutta pois. Tein ihan tietoisen päätöksen mistä luovun ja mitkä kirjat pidän.

Halusin pitää ne kirjat, joissa on jotakin erityistä tietoa, mitä ei helpolla muualta ole saatavissa/löydettävissä, ainakaan suomen kielellä.


RAAMATTU tietenkin on ylitse muiden, ne "huonotkin" käännösversiot. Myös Uuden Testamentin NOVUM-kirjasarja, osat 1-5 ovat todella hintansa arvoisia lukijalle, joka haluaa tarkemmin vertailla esim. näiden suomenkielisten Raamatun käännöksien "hyvyyttä".



1.Raamatun Sanakirja. Kirjoittanut Aapeli Saarisalo.Kirjasta on kaksi vanhempaa painosta, löytyy divareista edullisesti, vihreä- ja sinikantiset painokset.
1319 sivua. Nykyään kirjasta on tehty myös uusintapainos, jota myy Israelin Ystävät ry. Itse käytän 1936, vihreä, painosta.

Ja, vastoin "normaalia" sanakirjan käyttöä, eli haetaan jokin tietty sana ja katsotaan sen merkitys, niin Raamatun Sanakirjaa KANNATTAA EHDOTTOMASTI lukea kuin tavallista kirjaa, alusta loppuun järjestyksessä. Sillä näin lukiessa ei menetä niitä monia tiedon aarteita, joita tähän teokseen on kerätty.

Ja, kun näin lukee, huomaa monen sanan kohdalla hakevansa lisätietoa Raamatusta ja muista Jumalan mieleen laskemista asioista. Näin itse koin.
Älä tee virhettä, että katsot " sanan tai kaksi" ja unohdat muut yli 2000 hakusanaa.


2.Kristuksen Sijaiset Maan Päällä. Kirjoittanut Jussi Hanska. Suomen kirjallisuuden seura kustantanut, ISBN 951-746-719-2. 342 sivua.

Et kadu, kun luet tämän kirjan, takaan sen. Osta omaksesi, jos voit, tai lainaa. Olen lukenut muutaman vuoden aikan kirjan 2 tai 3 kertaa.

Kirja keroo paaviuden historiasta ja paaveista. Keitä paaveina on ollut, mitä he ovat tehneet ja sanoneet, tai jättäneet tekemättä.

Sana "antikristus", saa selkeän todistuksen tämän kirjan kautta. Kirjasta löytyy takasivuilta virallisten paavien lista toimintakausineen + vastapaavit.

Tämä kirja hallussasi et ole riippuvainen internetin vieraskielisten sivustojen " tiedoista" tai " väitteistä".



3.Valokuva Jeesuksesta. Kirjoittanut Juha Hiltunen. Kotimaa-Yhtiöt Oy/Kirjapaja. ISBN 978-951-607-806-2 . 435 sivua.

Kirja todistaa Torinon käärinliinan historiasta, ja sen oikeaperäisyydestä. Jos sinulla on mahdollisuus mennä tilaisuuteen, joita ajoittain järjestetääm Suomessa, jossa käärinliinan kopio on näytillä niin rohkaisen menemään.

Itseäni ei ole nämä "reliikit" tai "pyhäinjäännökset" kiinnostaneet pätkän vertaakaan, enkä ole edes ollut vakuuttunut niiden oikeellisuudesta.

Onneksi, päätin kuitenkin käydä "vilkaisemassa" eräässä tilaisuudessa, jossa sain kuulla vajaan parituntisen luennon aiheesta, koska aikaa ei ollut luentosalissa enempää varattuna, ja näin käärinliinan kopion.

Tämän liinan HISTORIA ja TODISTEET ovat valtava todiste Jeesuksesta, ja että Hän on historiallinen henkilö. Kirja kertoo monista todisteista, koskien ristiinnaulitsemiskäytäntöä, hautausta ja tietenkin itse Jeesuksesta. Tämä kirja on evankeliointi-kirja, ja ehkä hyvä lahja uskomattomalle ystävällesi.



4.Miksi tästä ei puhuta. Kirjoittanut Pekka Sartola. Ajanteos Kustannus Oy. ISBN 978-952-7027-06-6 . 159 sivua. Tätä kirjaa jaettiin europarlamentin jäsenille englanninkielisenä.

Kirja kertoo monista sopimuksista, ja luonnoksista jotka eivät toteutuneet, koskien Israelin valtiota ja sen maa-aluetta, nykyistä, ja sille luvattua.

Kirja on ytimekäs, eikä todellakaan "liian paksu". Se mitä sanomalehdet ja useimmat toimittajat jättävät "uutisoinnissaan" kertomatta, puhuessaan Israelista, niin ne asiat löytyvät tästä kirjasesta.

En ole mikään Pekka Sartola fani, pikemmiten päinvastoin. En pidä kirjoista, joissa sekoitetaan Raamattu ja fiktio keskenään. Sartolan tuotannosta pääosa on nimenomaan tätä Raamatun sanan lopunajan julistuksen ja siihen liitettyä ihmislähtöisen tulkinnan (mielikuvituksen) yhdistelyä.

Mutta, tämä Sartolan kirja on poikkeus. Faktoihin perustava kirja Israelista. Olen lukenut tämänkin kirjan 2-3 kertaa, koska olen halunnut itselleni muistuttaa sopimuksista, joita ei ole pidetty.


On vielä muutama muukin kirja, mutta toisella kertaa.
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Torinon käärinliinat jakaa Kristikuntaa mutta ihan terveellä tavalla!
3.Valokuva Jeesuksesta. Kirjoittanut Juha Hiltunen. Kotimaa-Yhtiöt Oy/Kirjapaja. ISBN 978-951-607-806-2 . 435 sivua.
Kirja todistaa Torinon käärinliinan historiasta, ja sen oikeaperäisyydestä.
Torinon käärinliinoissa on "WIN-WIN" ajattelumalli siitä, ovatko ne aidot vai eivätkö ole. Saatana häviää kummassakin tapauksessa. Jos ihan tarkkoja ollaan, niin Torinon kärinliinoissa totuus oikein kiteytyy, juuri siihen kysymykseen, joka todistaa Jeesuksen haavat ja ylösnousemuksen :D
Saatnan on mahdoton sepittää käärinliinojen ympärille minkäälaista juonta, joten tämä puolestaan todistaa sen ettei saatanalla ole osaa eikä arpaa niiden väärentämisen kanssa.

MIKSI SAATANA VÄÄRENTÄISI JEESUKSEN YLÖSNOUSEMUKSEN?
Avatar
AOAOAOAOAO
Site Admin
Viestit: 2192
Liittynyt: 29 Kesä 2016, 19:52
Paikkakunta: Pirkanmaa

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja AOAOAOAOAO »

Jarmo, kun olet lukenut, niin et ainakaan sinä enää epäile. Yllättävän paljon faktoja on julkisuudessa jätetty kertomatta käärinliinan aitouden puolesta.

Siis, faktoja, ei uskomuksia. :)
Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Matt.28:19

https://www.youtube.com/watch?v=MKLwutE ... -S&index=1 Psalmi.135, kuoro
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Kiitos vain AOAOAOAOAOA, kyllähän se niin on. Mutta minun ajattelutapani poikkeaa usein monen muun tavasta etsiä totuutta. Olen kyllä monta kertaa jo ehtinyt kertoa mistä tämä johtuu. Olen sellainen analyytikko, joka etsii enneminkin poissulkevalla tavalla reittiä totuuteen, kuin hakuammunnalla tai sillä kuuluisalla "mutu tuntumalla". Se koko systeemi on tuttu rikostutkinnan perusmenetelmistä. Poissulkemalla etsitään tutkintalijat, joilla lähdetään etsimään totuutta. Jos/kun seinä tulee vastaan, niin se on hyljättävä, eikä keksittävä selitys, valhe itselleen ja jatkaa hakaten päätä seinään.
Totuudellisessa linjassa voi olla kaksikin totuutta, mutta ne on oltava keskenään kuin ilmastointihormi, "totuuden läpiveto". :D
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

Selasin otsikkoja ja päädyin tänne. Torinonliina jakaa porukat kahtia. Toiset uskoo ja toiset ei. Mä en usko, koska mun mielestä Jeesus ei ollut pitkätukkahippi. Pidän liinaa harhautuksena, joka innoitti väärään vapauteen, Jeesus-hippeyteen.
Biblia (1776) Eikö luontokin sitä teille opeta, että se on miehelle häpiäksi, jos hänellä on pitkät hiukset?
http://www.finbible.fi/jakeittain/UT/1Korintto_11.htm

PS. En vanno mitään. Järkeilen vain.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Mutta joku taustalla täytyy olla, koska nämä käärinliinat ovat inhimillisesti ylivoimainen ihmiselle, sekä väärentää että myös tapa, jolla ne tulivat esille, toteuttaa. Joten taustalla täytyy olla henkimaailma ja käärinliinathan todistavat Jeesuksen ylösnouseen, joka on taas saatanalle ja langenneelle henkivallalle kauhea juttu.
Nyt sitten täytyy paneutua motiiveihin, miksi henkimaailma haluaa todistaa Jeesuksen ylösnousemusta?
Markku_my
Viestit: 541
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 22:46

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja Markku_my »

-jarmo- kirjoitti:, miksi henkimaailma haluaa todistaa Jeesuksen ylösnousemusta?
Olen samoilla linjoilla Jarmon kanssa, tuskin vihollinen haluaa puhua mitään Jeesuksen ylösnousemisesta, paremminkin haluaisi todistaa, että pysyi haudassa eikä koskaan noussut.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Käärinliinat todistaa Jeesuksen nousseen mutta Jeesuksen pitkätukkaisuuden motiivit pikemminkin juontuu käärinliinoista vääristämisestä, jotta jokin asia saataisiin Jeesuksessa pieleen... jos minulle ainakaan se pitkätukkaisuus nyt ei ainakaan meinaa mitään... ittellä ku ei tukkaa ole siunaantunu... tai sitte jakaus vaan on leventyny ;)
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Pitäsköhän Ollin siirtää tää ketju jonnekin toisaalle?
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

Miksi henkivalta tekee tiettyjä asioita? Mitä reliikkeihin tulee, Herra itse saattaa koetella lapsiaan, että uskovatko he Häneen esineiden perusteella vai Sanan perusteella.

5Moos. 8:3
Hän nöyryytti sinua ja antoi sinun nähdä nälkää, ja hän antoi sinulle mannaa syödä, jota et ennen tuntenut ja jota eivät isäsikään tunteneet, opettaaksensa sinut ymmärtämään, että ihminen ei elä ainoastaan leivästä, vaan että hän elää jokaisesta sanasta, joka Herran suusta lähtee.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Onhan tyhjä hautakin reliikki. Sen olisi Jumalan pitänyt poistaa, maan nielaista koko haudan, mikäli pelkkään sanaan olisi uskominen.
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

:idea: Tosi on. Luomakunta todistaa Jeesuksesta/Luojasta, mutta usko tulee Hänen sanansa kautta.
Biblia (1776) Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta.
http://www.finbible.fi/jakeittain/UT/Rooma_10.htm

Heh heh! Pompsahti mieleen yks juttu. Nimittäin maailmalla kiertää sellanen huhu, että siellä missä kaksi kristittyä kohtaa, on kolme mielipidettä :lol:
1Kor. 11:19 Täytyyhän teidän keskuudessanne olla puolueitakin, että kävisi ilmi, ketkä teistä kestävät koetuksen.
http://www.koivuniemi.com/raamattu?tila ... hto=1ko+11
olli

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja olli »

-jarmo- kirjoitti:Pitäsköhän Ollin siirtää tää ketju jonnekin toisaalle?
Mutta minne ? Voisi avata uuden osion, mutta mitä sinne osioon sitten kuuluu ?

Hyviä ehdotuksia sijoituspaikasta otetaan vastaan. Totta tosiaan on, että Palstan asiat on väärä osio tälle.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Jyrki kirjoitti:Heh heh! Pompsahti mieleen yks juttu. Nimittäin maailmalla kiertää sellanen huhu, että siellä missä kaksi kristittyä kohtaa, on kolme mielipidettä :lol:
Mutta tässä tämä onkin... eräiden palstojen tulis ottaa mallia siitä miten erimielisyyksiin pitäisi suhatutua, joskin tälläkin palstalla on nähty välillä niiitä, joille epämieluisan kannanoton aiheuttama mielipahaa seuraavat sosiaaliset käytöstavat eivät ole arkipäivää. Onneksi meillä on Olli joka suomentaa miten palstalla kuuluu käyttäytyä. Tarkoitan tietenkin että saa ja pitääkin olla erimieltä mutta miten?
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Pitäsköhoän luoda "Kristilliset ilmiöt" osio?
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

Suokaa anteeksi, jos tätä Vatikaania ja perkelettä koskevaa asia käsittelen. Uskovat kyllä tietävät, että Vatikaani on sylttytehdas. Toki perimmäinen sylttytehdas on Lucifer. Vatikaaniin ja sen levittämään informaatioon suhtaudun suurella varauksella. Raamattu tietää korruption taustat.
1Joh. 2:19 Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.
Muuten. Mitä mieltä olette Marian ja Jeesuksen ihonväristä?
A Black Madonna or Black Virgin is a statue or painting of the Blessed Virgin Mary in which she, and oftentimes the infant Jesus, are depicted with dark skin, especially those created in Poland in the medieval period or earlier. The Black Madonnas are generally found in Catholic and Orthodox countries. The term refers to a type of Marian statue or painting of mainly medieval origin (12th to 15th centuries), with dark or black features.
https://en.wikipedia.org/wiki/Black_Madonna
kiitosvirsi
Viestit: 106
Liittynyt: 12 Helmi 2016, 17:05

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja kiitosvirsi »

Tuolle ei löydy Raamatusta mitään tukea.Mariahan kuului Leevin sukukuntaan,sen kertoo meille Luukas.
Jyrki
Viestit: 597
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 14:54

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja Jyrki »

Jep. Paavi kävi kumartamassa keppiin tehtyä mustaa voodoo-naamaa ja sai vitsaukset palkakseen. Nii et semmottis.
The late Pope bowed down to a Black copy of “Jesus” in Angola in 1992. Soon after, his life was only sickness and sufferings.
https://ivarfjeld.com/2013/11/02/the-bl ... -the-pope/
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Entisenä adventistina mä ymmärrän E.G.Whiten kirjoitusten perusteella että ihmisiin syntyy antipatioita "ei oman kirkkokunnan" suhteen. Juuri tuon E.G.Whiten suuren vihan paavia kohtaan kyllä on omiaan pistämään ajatuksia liikkeelle että saatana koittaa sekoittaa monella tapaa seurakuntaa ja varsinkin juuri pistää vihaamaan jotakuta.
Jos tarkkoja ollaan, niin juuri katolinen kirkkohan syntyi Rooman seurakunnasta, joka oli mm. Paavalille ehkä se rakkain niistä, koska hänhän oli osittain myös roomalainen. Kaiken huipuksi Paavi nimi tulee sanasta Paulus, joka on Paavali, elikkä Paavalin kirkko! Paavalin kirkosta puolestaan on haarautunut sekä kreikkalaiskatolinen että protestanttinen liike, jota me edustamme.
Saatanan metkut tahtoo myrkyttää aina kaiken sen alkuperäisen ja TOTTAKAI, se alkuperänen antaa ällöttää itsensä... sääli! Mutta yhtä kaikki, meidän luterilainen kirkkomme ei ole enää tätä nykyä pekkaa pahempi. Sen minkä lutter ja muut Paavin marttyyrit häntä ennen puhdisti 1300-1500 luvuilta, sen Kari Mäkinen ja tämän edeltäjät turmelivat, aivan samoin kuin tekivät Paavit jälkeen kristittyjen vainojen Rooman vaallan aikaan.
katso7
Viestit: 1415
Liittynyt: 19 Kesä 2016, 16:58
Viesti:

Re: Kirjasuosituksia uskoville.

Viesti Kirjoittaja katso7 »

Leanne payne: Kuunteleva rukous:kuinka oppia pitämään rukouspäiväkirjaa
Leanne Payne:Särkynyt minäkuva:kuinka Seksuaalisesti rikkinäinen löytyy vapauden Kristuksessa
Loppuunmyydyt mutta useissa kirjastoissa on.
Minusta erittäin hyviä kirjoja
https://www.youtube.com/watch?v=9ScRmcpRip4
Dennis Jernigan-You are my all in all
Vastaa Viestiin