Kaikenlaisista jutustelua 8

Keskustele palstaa koskevista asioista
alabasteripullo

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Narsistinen ihminen on itse myös "uhri" koska jäi vaille isän rakkaudellista kasvatusta ja kuria. Mun koulukaverilla on vaikea narsismi. Hän oli silloin pieni poikalapsi, hän menetti uskovaisen isän joka kuoli jotain keuhkokuumeeseen. Rehtori kuulutti hänen isän kuoleman meille koulussa. Katsoin sitä poikaa, se suri. :cry:

Myöhemmin minut valittiin raamattupiirin vetäjän tehtävään. Siihen meni muutamia vuosia kunnes Jumala puhui mulle ihan suoraan ja konkreettisesti että Jxxxxx:lla on persoonallishäiriö. En aluksi ole koskaan kuullut sitä sanaakaan. Se oli vieras käsite meikälle. Mietin mitä Jumala tarkoittaa sillä jutulla.

Sitten Jumala johdatti ihmeellisellä tavalla yhden uskonveljen kirjoituksen mun nenän eteen, sen nimi on "Saulin syndrooma ja sokea sydän". Sitä linkkiä luettuani tajusin koska Jumala halusi että otan yhteen raamattupiiriläiseen etäisyyttä ja elää anteeksiantamuksessa häntä kohtaan niin varjellun häneltä vaikean narsismin takia.

Myöhemmin kelasin lapsuuden muistoa ja sitten muistui hänen isän kuolema kun silloin hän oli vasta pieni poikalapsi, ymmärsin että hän on itsekin uhri vaikka on narstinen, hän menetti isän sekä isän rakkaudellisen kasvatuksen että kurin jonka takia hän jäi vaille ja tuli narsistiseksi. Armahdin häntä.

Kaksi uskonveljeä kertoi mulle miten Jumala antoi terveen empatian jolla yksi heistä pääsi heti vapaaksi mutta toinen hitaammaksi ja vähitellen Jumalan aikataulun mukaan pääsi vapaaksi kun alisti narsismin empatian alle joka kerta kunnes pääsi vapaaksi narsismista.

Terve empatia on vastalääke narsismiin. Samoin Jumalan rakkaus koska narsistinen ihminen on vaille isän rakkaudellista kasvatusta ja kuria ja tarvitsee Jumalan rakkautta.

Mutta riippuu narsistisesta ihmisestä, myöntääkö hän oman narsismin. Jos ei myönnä, ei voi parantua pois narsismista. Saul joka oli Israelin kuningas, oli narsistinen mies, ei myöntänyt sen ja kuoli parantumatta narsismista.

Uhrina ihminen voi parantua Jumalan armollisen ja rakkaudellisen hoidon alla. Jos tarvitaan rukousapua, voi hakea rukousapua vaikkapa täältä. 🙏
Paivihannele
Viestit: 77
Liittynyt: 10 Tammi 2022, 11:53

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja Paivihannele »

Ei myönnä,hankala ja vaikea ihminen on,syyttää muita kaikesta,vihaa uskovia ja ylipäätänaä jatkuvasti negatiivinen ja alistava,rukousapua pyydän,en ole vielä valmis antamaan anteeksi koska olen itsekin sekaisin,negatiiviset tunteet vaikuttanut mun elämään, olen ollut koko ikäni liika mielyttäjä, mutta isälle harvoin mikään kelpasi,nyt sitten vähän poikki ollut kuukausia,edes äitiin en ole uskaltanut olla yhteydessä, alistaa ja käyttää äitiä,naimisissa ovat olleet yli 30 vuotta. Miten voi isä siirtää omat traumansa lapsiin? Sekä selvä sovinisti,vitsailee naisista tosi alentuvasti,palvelua pitäis kotona saada ja huomiota 24/7, nyt kun en ole väleissä ei minun tarvitse miellyttää,siivota,leipoa yms. Muistan kertomuksen Saulista, oli jopa omia lapsiansa vastaan että juonittelivat muka selän takana, kateus daavidia kohtaan joka oli kuitenkin aina ollut alammainen Saulille.
Paivihannele
Viestit: 77
Liittynyt: 10 Tammi 2022, 11:53

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja Paivihannele »

Niin siis vihaa muita ihmisiä, on kateellinen ja lyttää jos toisilla menee hyvin.
alabasteripullo

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Mulla oli sama ongelma, koska minuun jätettiin se syvä haava. Mutta en ole lapsuudestani saakka tiedostanut sen mitään.

Muuton jälkeen tutustuin yhteen uskonsiskoon. Hän vei rukousiltaan. Siellä oli kotoisan tuntuinen ja mukava paikka. Istahdin, yhtäkkiä mulle tuli profetia. Se sanoi mulle; "Sinä kaipaat vapautta lapsuuden haavoista". Mä mietin ihmetellen mitä se tarkoittaa. :shock: :roll:

Myöhemmin Jumala nosti piilosta lapsuuden haavan pintaan, se alkoi tulehtua. Sinä päivänä olin ahdistunut. Uskonsisko oli niinkuin paimen ja halusi mua mukaan uskovien pariin jossain iltakokouksessa. Hän otti yhteyttä minuun mutta sanoin hänelle etten ole valmis tulemaan mukaan. Kerroin ahdistukseni hänelle.

Hän tuli ja rukoili ja pysyi mun rinnallani. Toinen jalkani oli anteeksiantamuksen tiellä, melkein puoleksi sisälle sille tielle mutta toinen jalka jäi ulkopuolelle koska en pystynyt antamaan anteeksi eikä mulla ollut riittävästi voimia voidakseni antaa anteeksi. Se uskonsisko pysyi rinnallani ja rukoili puolestani. Siihen meni kokonainen vuosi jolloin ne molemmat jalat olivat jo sisällä anteeksiantamuksen tiellä, ihan huomaamattani.

Kokonaisen vuoden jälkeen yhtenä päivänä yhtäkkiä huomasin pystyvän anteeksi hänelle kokosydämisesti ja olo oli vapaa. Se oli mahtava tunne että olin vapaa. :) Siitä syystä olin innokas tapaamaan yhtä tyyppiä joka jätti minuun syvä haava. Kerroin asiaa hänelle. Hän katui ja pyysi siitä anteeksi. Sanoin hänelle että se on jo anteeksi annettu. Olen kiitollinen rakkaalle uskonsiskolle joka pysyi rinnallani läpi vuoden.

Raamattu sanoo; jos annamme anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa, niin meidän taivaallinen Isä myös antaa meille anteeksi, se tarkoittaa anteeksiantamuksen voimaa jonka Isä antaa. Taisin saada Isältä anteeksiantamuksen voimaa koska toinen jalka oli sisällä anteeksiantamuksen tiellä ja sitten huomaamattani molemmat jalat oli koko ajan anteeksiantamuksen tiellä ja se oli tuska paikka kunnes pääsin loppuun asti ja sitten valo siinä tunnelin päässä alkoi näkyä ja sitten pääsin valoon eli vapauteen, tuntui että ahdistus oli yhtäkkiä poissa ja olo oli vapaa. Se oli mahtava tunne että olin vapaa. :)
Matt. 6:14 Sillä jos te annatte anteeksi ihmisille heidän rikkomuksensa,
niin teidän taivaallinen Isänne myös antaa teille anteeksi;

15 mutta jos te ette anna ihmisille anteeksi,
niin ei myöskään teidän Isänne anna anteeksi teidän rikkomuksianne.
Joh. 20:23 Joiden synnit te anteeksi annatte,
niille ne ovat anteeksi annetut;
joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
Jumala on ihmeellinen ja voi toimia rukouksen kautta ja antaa anteeksiantamuksen voimaa ja vie vapauteen. Hän on eheyttäjä ja tahtoo sullekin vapautta. 🙏
alabasteripullo

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Mun koulukaveri on vielä vaikean narsismin vankina ja tekee vielä ilkeästi. Hän ei käsitä mitä on Jumalan armo ja mitä on Jumalan rakkaus. Ne molemmat ovat hänelle täysin vierasta käsitettä. Hän yritti tehdä itse ansion mukaan saadakseen armoa ja yritti kelpuuttaa Jumalalle hyvillä teoilla. Vetäjänä olen huomannut. Hän on sokea vihalle joka nousi usein hänessä pintaan ja luuli että viha on ulkopuolelta mutta se viha on hänessä sisällä.

Hän tietää että mä tiedän hänen narsismin ja sen vuoksi hän vihaa mua. Narsismi on sokea sairaus.
alabasteripullo

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Ja hoitoalalla yhdellä työkavereista on myös vaikea narsismi. Hän teki sellaisia asioita mulle työaikana ja suhtauduin häneen normaalisti koska ymmärrän että hän on myös uhrina ja ymmärrän että narsismi on sokea sairaus.
alabasteripullo

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Jos tää linkki ei sovi ylläpidolle, voi poistaa tämän.

Tämä linkki kertoo Saulin narsismista ja Daavidista.

http://www.kotipetripaavola.com/saulinsyndrooma.html
Paivihannele
Viestit: 77
Liittynyt: 10 Tammi 2022, 11:53

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja Paivihannele »

Kiitos viestistäsi,,minulla on niin syvät sielun haavat ja olen jäänyt sellaiseen katkeruuteen ja vihaan,mutta pidän ne asiat sisälläni, harvalle uskaltaa kertoa koska tulee yleensä vähittelyä asiaan yms:/ jotenkin myös häpeä jatkuvasti joka seuraa perässä minne ikinä menenkin,masennuksen ja apatian kanssa taistelen, joskus olen täysin tunteeton joskus vaan masennuksessa ja häpeässä vellon. Oispa mullakin ollut tuollainen uskova ystävä joka olis rukoillut mun puolesta ja joka oikeasti kuuntelee ja välittää! Harva kuuntelee tai edes on empaattinen! On minulla yksi tai no kaksi uskovaa ystävää,mutta tämä yksi uskova myös taistelee jollain tapaa masennuksen kanssa ja tuskastuu helposti,on myös rikkinäisestä kodista,toinen taas hyvästä kodista,vanhemmat välittää,kuuntelee yms mutta joka ei kuitenkaan ymmärrä eikä osaa auttaa tai olla tukena koska ei ole kokenut samaa,rukoilee kyllä välillä puolestani.

Olen käynyt kokouksissa joskus vuosia sitten muttei niistä ollut apua eikä kukaan tullut juttelemaan,oli ulkopuolinen olo,sitten olen käynyt 2 kertaa eräässä kotikokouksessa muttei ollut mun juttu ,passiivisena vaan piti istua monta tuntia kun kuvasivat suoraan puhetta YouTubeen, luulin että olis ollut juttuseuraa, sain kyllä jutella mutta en sellaisia asioita mitä itse olisin halunnut. Mä luulen ja uskon etten pelastu ja joudun kadotukseen, ellei ihme tapahdu, ja tiedän että vain yksin Jeesus voi auttaa,mutta alkaa keinot loppua, uskon kyllä omalla tavallani jeesukseen,uskon että oli ja on Jumalan Poika,kuuntelen ääniraamattua ja rukoilen päivittäin, haluaisin elää hengellistä elämää ja saada syntini anteeksi mutta en tiedä mitä pitäisi tehdä.
Paivihannele
Viestit: 77
Liittynyt: 10 Tammi 2022, 11:53

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja Paivihannele »

Ei kukaan ole täydellinen, mutta minun ystävä luki David wilkersonin kirjaa jossa kertoi että Jumalan seurakunta on sellainen joka on oikealla tavalla murheellinen ,kun on jatkuva hätä sieluista niin seurakunta voi toimia parhaiten jossa alituinen särkynyt mieli ja sydän, tuomiot lähtee lisäksi seurakunnista ensin,ne jotka ei ole tehneet parannusta ja opettanut väärin.

Hirveän vähän saarnataan niin että ihmisille heräisi synnintunto. Oma liha ja sielullisuus on esteenä sille ettei Jumalan Henki pääse vaikuttamaan?
alabasteripullo

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Tulin äsken saunasta. Rukoillaan sulle uskova ystävä että Herra johdattaa hänet luoksesi. 🙏

Uskonsiskosta vielä.... mä ehdin kasvaa sen uskonsiskon kautta ja sitten tuli yllätys että hän joutui muuttamaan pois. Tuntui että maailma olisi kaatumassa. Tuntui myös että mun uskonkasvu olisi jäänyt kesken. En ollut valmis että hän muuttaa pois. Mutta Jumala sen järjesti koska Hän tahtoi mun juurtua Jumalan Sanaan. Olin kyllä katkeroinut että hän muuttaa pois.

Sitten eräänä päivänä seurakunnassa jäsenet tahtoi rukoilla puolestani että pääsisin vapaaksi vammasta. Heidän mielestään vamma on kiroukseksi ja he puhuivat mulle että mun täytyy parantua siitä pois koska se on kiroukseksi. Olin ihmeissäni. :shock: He puhuivat että olisin kirouksen alainen tai jotain sinnepäin. Mulla maailma romahti. Vajosin alas ja olin masentunut ja mulle jäi toivottomuutta.

Kotona masentuneena istuin lattialla ja sitten huomasin että Raamattu oli soffalla. Mietin onko asia totta mitä he puhuivat mulle. Päätin ottaa selvää mitä Raamattu puhuu siitä. Luin Raamattua ja löysin kohdan, siinä puhutaan että Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" (Gal. 3:13).

Tunsin miten minut nostetaan ylös kuopasta. Koin ihan selvästi että minut nostettiin ylös, se oli Sana joka nosti mua pystyyn. Silloin en tiennyt että se Sana joka nosti mua pystyyn, oli itse Jeesus. Hän on lihaan tullut Sana ja Hän on Logos, joka tarkoittaa Raamatun kokonaisvaltaista ilmoitusta. Seisoin omilla jaloillani ihan ekan kerran.

Menin seurakuntaan ja siellä on pieni kirjakauppa. Katselin kirjoja ja huomasin että ne oli menestysteologian kirjoja. Siten tajusin että seurakunta taisi olla menestysteologian suuntainen seurakunta. :shock: :? Menestysteologian opin mukaan vamma on kiroukseksi. Aatelin että menestysteologian eksytysoppiin eksyminen on pahempi kuin vammani.

Sitten kotona luin Raamattua ja huomasin ekan kerran positiivisen sanan. Jatkoin lukemisen ja sitten huomasin vielä toisen positiivisen sanan. Tajusin että luin aina negatiivisia asioita. Päätin lukea Raamattua vain positiivisin silmin. Löysin paljon positiivisia sanoja ja ne hoiti mua ehjäksi. Ihmettelin miksi en ole aiemmin huomannut noita sanoja. Tajusin että negatiivisin silmin multa jäi huomaamatta ne positiiviset sanat.

Käytin punaista puuvärikynää ja viivoitin ne positiiviset sanoat. Käytin myös vihkoa johon otin ylös nää positiiviset sanat. Luin uudelleen ja uudelleen nää positiiviset sanat. Huomasin että mulla ajatusmaailma on muuttunut.

Psalmi 91 lukua lukeminen muutaman kerran uudelleen ja uudelleen avautuu ja avartaa. Mä huomasin ihan selvästi. Ekan kerran mä luin. Ei mitään tapahtunut. Luin vielä toisen kerran. Yksi lause avautui ja mietin sen lauseen. Vielä kolmannen kerran luin, vielä toinen uusi lause avautui. Sen mä mietin. Omin sen joka avautui mulle. Tuntui että Jumala olisi puhunut mulle Psalmin 91 luvun kautta, ihan selvästi. Raamattu on niinkuin elävä puhe Herralta.

Jos sulla ei ole lukemisen kanssa vaikeuksia, voisitko kokeilla ja lukea positiivisin silmin Raamattua. Ehkä ne positiiviset Sanat voi hoitaa sua ehjäksi. Jos se ei onnistu, ääniraamattu kelpaa. Jeesus on sun tulevaisuutesi ja toivosi. Hänellä ei ole turmion ajatuksia sua kohtaan. Älä sä yritä omin avuin, et voi tulla vanhurskaaksi omin avuin. Ole "tyhjä" itsesi kanssa niin Jumala tyytyy sinuun.
Jer. 29:11 Sillä minä tunnen ajatukseni,
jotka minulla on teitä kohtaan,
sanoo Herra:
rauhan eikä turmion ajatukset;
minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.
Hänen sanat ovat sulle niinkuin kastepisaran lailla, se kostuttaa maan hellävaroen ja saa ruohikkoa nousemaan pystyyn.
5Moos. 32:2 Sateena pisaroikoon minun opetukseni,
kasteena valukoon puheeni niinkuin vihma vihannalle,
niinkuin sadekuuro ruohikolle.
Jumalan Sana oikeasti nousi mua pystyyn, sen mä ihan selvästi koin. Sitten mä törmäsin tähän Joh. 15:11 kohtaan, siinä sanotaan että Jumala pitelee mua hellävaroen. Älä sä väheksy sitä joka pitelee sua hellävaroen.
Job 15:11 Vähäksytkö Jumalan lohdutuksia ja sanaa,
joka sinua piteli hellävaroin?
Uskonkasvun myötä katkeruus häviää pois ja alkaa elää anteeksiantamuksessa. Muistan oman katkeruuteni silloin uskontaipaleellani niin ymmärrän sua. Rukoillaan sulle ystävä uskova joka pysyy sun rinnallasi ja rukoilee puolestasi. Me voimme rukoilla puolestasi myös. 🙏
alabasteripullo

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Jumalan Sana on niinkuin kaksiteräinen miekka, kyllä se saa aikaan synnintuntoa. Jos siellä pitäydytään Jumalan Sanoissa ja terveessä opissa. Se onnistuu ja Pyhä Henki toimii Sanan mukaisesti ja avaa kuulijoiden sydämissä synnintuntoa.
Hebr. 4:12 Sillä Jumalan sana on elävä ja
voimallinen ja terävämpi kuin
mikään kaksiteräinen miekka ja
tunkee lävitse,
kunnes se erottaa sielun ja hengen,
nivelet sekä ytimet,
ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija;
2Tim. 4:2 saarnaa sanaa, astu esiin sopivalla ja
sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita,
kaikella pitkämielisyydellä ja opetuksella.
2Tim. 3:16 Jokainen kirjoitus,
joka on syntynyt Jumalan Hengen vaikutuksesta,
on myös hyödyllinen opetukseksi,
nuhteeksi, ojennukseksi,
kasvatukseksi vanhurskaudessa,
On toinen tapa rukoilla heidän puolesta että heille tulee synnintuntoa. 🙏
Raamattu sanoo että Jumalalla on voima ja ymmärrys, Hänelle kuuluu eksyksissä kulkeva kuin eksyttäjä. Eli Hän on voimallinen avaamaan silmät ja antamaan ymmärrystä.
Job. 12:16 Hänellä on voima ja ymmärrys.
Hänelle kuuluu niin eksyksissä kulkeva kuin eksyttäjäkin.

Raamattu kansalle
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja Maria »

Kiitos alabasteripullo ylläolevasta kirjoituksestasi. Tuli mieleeni myös se Sanankohta, jossa Jumalan tekojen piti tuleman ihmisessä julki.
Olit Herraan aidosti kiinnittynyt ja Hän käänsi tilanteen voitoksi, vaikka aluksi masennuitkin. Kiitos todistuksestasi ❤️🙏
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
alabasteripullo

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Kiitos, Maria! ❤️ :) Paivihannelea muistetaan rukouksin. 🙏❤️
Paivihannele
Viestit: 77
Liittynyt: 10 Tammi 2022, 11:53

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja Paivihannele »

Kiitos ihanat❤ itse en aina jaksa ,olen hukassa itseni kanssa ollut jo useamman vuoden, rukoillut olen mutta en ole varma kuuleeko Jumala,uskon siis omalla tavallani jeesukseen ja mitä raamatussa lukee,kaikkea en ymmärrä enkä nyt vanhan testamentin puolta ole lukenut kun se on raskasta luettavaa minulle,,en ole myöskään koskaan kokenut "elävään uskoa " ja hengellistä elämää. Helvetin pelko tai pikemminkin ajatus on useimmiten ,monesti tuntuu etten pelastu jo sen takia kun en uskalla puhua muille kuin täällä ja uskoville uskon asioista, pelkurit mm Jeesus sanoo että ovat ulkopuolella,wn tiedä miten mun käy:/
Paivihannele
Viestit: 77
Liittynyt: 10 Tammi 2022, 11:53

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja Paivihannele »

alabasteripullo kirjoitti: 21 Tammi 2022, 20:10 Tulin äsken saunasta. Rukoillaan sulle uskova ystävä että Herra johdattaa hänet luoksesi. 🙏

Uskonsiskosta vielä.... mä ehdin kasvaa sen uskonsiskon kautta ja sitten tuli yllätys että hän joutui muuttamaan pois. Tuntui että maailma olisi kaatumassa. Tuntui myös että mun uskonkasvu olisi jäänyt kesken. En ollut valmis että hän muuttaa pois. Mutta Jumala sen järjesti koska Hän tahtoi mun juurtua Jumalan Sanaan. Olin kyllä katkeroinut että hän muuttaa pois.

Sitten eräänä päivänä seurakunnassa jäsenet tahtoi rukoilla puolestani että pääsisin vapaaksi vammasta. Heidän mielestään vamma on kiroukseksi ja he puhuivat mulle että mun täytyy parantua siitä pois koska se on kiroukseksi. Olin ihmeissäni. :shock: He puhuivat että olisin kirouksen alainen tai jotain sinnepäin. Mulla maailma romahti. Vajosin alas ja olin masentunut ja mulle jäi toivottomuutta.

Kotona masentuneena istuin lattialla ja sitten huomasin että Raamattu oli soffalla. Mietin onko asia totta mitä he puhuivat mulle. Päätin ottaa selvää mitä Raamattu puhuu siitä. Luin Raamattua ja löysin kohdan, siinä puhutaan että Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme - sillä kirjoitettu on: "Kirottu on jokainen, joka on puuhun ripustettu" (Gal. 3:13).

Tunsin miten minut nostetaan ylös kuopasta. Koin ihan selvästi että minut nostettiin ylös, se oli Sana joka nosti mua pystyyn. Silloin en tiennyt että se Sana joka nosti mua pystyyn, oli itse Jeesus. Hän on lihaan tullut Sana ja Hän on Logos, joka tarkoittaa Raamatun kokonaisvaltaista ilmoitusta. Seisoin omilla jaloillani ihan ekan kerran.

Menin seurakuntaan ja siellä on pieni kirjakauppa. Katselin kirjoja ja huomasin että ne oli menestysteologian kirjoja. Siten tajusin että seurakunta taisi olla menestysteologian suuntainen seurakunta. :shock: :? Menestysteologian opin mukaan vamma on kiroukseksi. Aatelin että menestysteologian eksytysoppiin eksyminen on pahempi kuin vammani.

Sitten kotona luin Raamattua ja huomasin ekan kerran positiivisen sanan. Jatkoin lukemisen ja sitten huomasin vielä toisen positiivisen sanan. Tajusin että luin aina negatiivisia asioita. Päätin lukea Raamattua vain positiivisin silmin. Löysin paljon positiivisia sanoja ja ne hoiti mua ehjäksi. Ihmettelin miksi en ole aiemmin huomannut noita sanoja. Tajusin että negatiivisin silmin multa jäi huomaamatta ne positiiviset sanat.

Käytin punaista puuvärikynää ja viivoitin ne positiiviset sanoat. Käytin myös vihkoa johon otin ylös nää positiiviset sanat. Luin uudelleen ja uudelleen nää positiiviset sanat. Huomasin että mulla ajatusmaailma on muuttunut.

Psalmi 91 lukua lukeminen muutaman kerran uudelleen ja uudelleen avautuu ja avartaa. Mä huomasin ihan selvästi. Ekan kerran mä luin. Ei mitään tapahtunut. Luin vielä toisen kerran. Yksi lause avautui ja mietin sen lauseen. Vielä kolmannen kerran luin, vielä toinen uusi lause avautui. Sen mä mietin. Omin sen joka avautui mulle. Tuntui että Jumala olisi puhunut mulle Psalmin 91 luvun kautta, ihan selvästi. Raamattu on niinkuin elävä puhe Herralta.

Jos sulla ei ole lukemisen kanssa vaikeuksia, voisitko kokeilla ja lukea positiivisin silmin Raamattua. Ehkä ne positiiviset Sanat voi hoitaa sua ehjäksi. Jos se ei onnistu, ääniraamattu kelpaa. Jeesus on sun tulevaisuutesi ja toivosi. Hänellä ei ole turmion ajatuksia sua kohtaan. Älä sä yritä omin avuin, et voi tulla vanhurskaaksi omin avuin. Ole "tyhjä" itsesi kanssa niin Jumala tyytyy sinuun.
Jer. 29:11 Sillä minä tunnen ajatukseni,
jotka minulla on teitä kohtaan,
sanoo Herra:
rauhan eikä turmion ajatukset;
minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.
Hänen sanat ovat sulle niinkuin kastepisaran lailla, se kostuttaa maan hellävaroen ja saa ruohikkoa nousemaan pystyyn.
5Moos. 32:2 Sateena pisaroikoon minun opetukseni,
kasteena valukoon puheeni niinkuin vihma vihannalle,
niinkuin sadekuuro ruohikolle.
Jumalan Sana oikeasti nousi mua pystyyn, sen mä ihan selvästi koin. Sitten mä törmäsin tähän Joh. 15:11 kohtaan, siinä sanotaan että Jumala pitelee mua hellävaroen. Älä sä väheksy sitä joka pitelee sua hellävaroen.
Job 15:11 Vähäksytkö Jumalan lohdutuksia ja sanaa,
joka sinua piteli hellävaroin?
Uskonkasvun myötä katkeruus häviää pois ja alkaa elää anteeksiantamuksessa. Muistan oman katkeruuteni silloin uskontaipaleellani niin ymmärrän sua. Rukoillaan sulle ystävä uskova joka pysyy sun rinnallasi ja rukoilee puolestasi. Me voimme rukoilla puolestasi myös. 🙏
Kiitos 🙏 voin kokeilla ja yrittää, ääniraamattu on mun juttu tällä hetkellä, jos yritän lukea ajatukset karkailee mutta haluan yrittää tässä joku päivä lukea nyt ääniraamattu on vaan käytössä. Joo paljon on menestysteologiaa, toivon että vielä löytyisi hyvä seurakunta, olen muuten itse muuttamassa pois tänä kesänä länsisuomen suuntaan 😅 tuli vaan mieleen tuosta muutosta🤭
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja Maria »

Paivihannele kirjoitti: 21 Tammi 2022, 23:31 Kiitos ihanat❤ itse en aina jaksa ,olen hukassa itseni kanssa ollut jo useamman vuoden, rukoillut olen mutta en ole varma kuuleeko Jumala,uskon siis omalla tavallani jeesukseen ja mitä raamatussa lukee,kaikkea en ymmärrä enkä nyt vanhan testamentin puolta ole lukenut kun se on raskasta luettavaa minulle,,en ole myöskään koskaan kokenut "elävään uskoa " ja hengellistä elämää. Helvetin pelko tai pikemminkin ajatus on useimmiten ,monesti tuntuu etten pelastu jo sen takia kun en uskalla puhua muille kuin täällä ja uskoville uskon asioista, pelkurit mm Jeesus sanoo että ovat ulkopuolella,wn tiedä miten mun käy:/

14 Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni.
15 Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. Ps. 91:14-15
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Avatar
Maria
Viestit: 869
Liittynyt: 27 Kesä 2021, 15:16

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja Maria »

alabasteripullo kirjoitti: 21 Tammi 2022, 20:10 Sitten kotona luin Raamattua ja huomasin ekan kerran positiivisen sanan. Jatkoin lukemisen ja sitten huomasin vielä toisen positiivisen sanan. Tajusin että luin aina negatiivisia asioita. Päätin lukea Raamattua vain positiivisin silmin. Löysin paljon positiivisia sanoja ja ne hoiti mua ehjäksi. Ihmettelin miksi en ole aiemmin huomannut noita sanoja. Tajusin että negatiivisin silmin multa jäi huomaamatta ne positiiviset sanat.

Käytin punaista puuvärikynää ja viivoitin ne positiiviset sanoat. Käytin myös vihkoa johon otin ylös nää positiiviset sanat. Luin uudelleen ja uudelleen nää positiiviset sanat. Huomasin että mulla ajatusmaailma on muuttunut.
alabasteripullo kirjoitti: 21 Tammi 2022, 20:10 Uskonkasvun myötä katkeruus häviää pois ja alkaa elää anteeksiantamuksessa. Muistan oman katkeruuteni silloin uskontaipaleellani niin ymmärrän sua. Rukoillaan sulle ystävä uskova joka pysyy sun rinnallasi ja rukoilee puolestasi. Me voimme rukoilla puolestasi myös. 🙏
Tässä on rohkaisua meille jokaiselle. Herra siunatkoon meidän jokaisen uskonelämää tänäänkin ja vahvistakoon meidän sisintämme Jumalan armolla ja rakkaudella ❤️
Mutta Herran palvelijan ei sovi riidellä, vaan hänen tulee olla lempeä kaikkia kohtaan, kyetä opettamaan ja pahaa kärsimään.
2. Tim. 2:24
Paivihannele
Viestit: 77
Liittynyt: 10 Tammi 2022, 11:53

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja Paivihannele »

Toivon että Jeesus kuulee ja asiat järjestyy, tänään ollut ja on suuri ahdistus,pitäisi äidilleni soittaa johon en ole ollut kuukausiin yhteydessä, saa nähdä millaisia raivo ja solvaus viestejä isältäni saan,toivottavasti en saa!
Paivihannele
Viestit: 77
Liittynyt: 10 Tammi 2022, 11:53

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja Paivihannele »

Kiitos,aamen meni hyvin äidin tapaaminen,Jeesus auta äitiä,äiti niin lempeä ja kiltti,jos Jeesus ei pelasta minua,niin pelastaisi edes äidin! Jeesus kiltti, jos et aio minua pelastaa niin pelasta edes äitini! Ei noin lempeä ja kiltti saa joutua kadotukseen ei saa joutua!😓
alabasteripullo

Re: Kaikenlaisista jutustelua 8

Viesti Kirjoittaja alabasteripullo »

Hei Paivihannele, saako sanoa suoraan? Mä näin toissailtana että Jeesuksen usko kantaa sua. Sä elät Jeesuksen omavaraisessa uskossa. Mutta menin itse hämilleni kun sanoit ettet ole uskossa. Musta tuntuu että elät valheessa, jonka saatana täyttää sun mielesi valheella. Anteeksi tää teksti...

Muistetaan sun äitiäsi rukouksin. 🙏

Äidillesi voi lähettää vaikkapa raamatullinen syntymäkortti tai raamatullinen äitienpäiväkortti tai joku raamatullinen kortti ja voi lisätä siihen korttiin raamatullinen tekstitarra. Mä tilasin kivan näköisiä raamatullisia tekstitarroja ja laitoin ne äitienpäiväkorttiin ja myös syntymäpäiväkorttiin ja sitten lähetin sen äidilleni.

Ostin myös äidilleni päivän tunnussana. Kohta tilaan äidille uusi 2022 päivän tunnussana. Mä myös lähetin äidille tekstarin jossa on lohdutuksen sanoja ja myös rohkaistavia sanoja Raamatusta.

Näin tällä tavalla kylvetään Jumalan Sanat, lopultakin Pyhä Henki hoitaa puolesta. Rukoilen äitiäni jatkossakin. 🙏

Voit lähettää äidillesi joku ohut hengellinen kirja vaikkapa Tapio Nousiaisen kirja nimeltä "Yksi ainoa elämä".

Muistetaan sua ja äitiäsi rukouksin jatkossa. 🙏
Vastaa Viestiin