Kaikenlaista jutustelua 11
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
YLE:
PARIISI
Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisen kierroksen tulosta kuvattiin Ranskassa poikkeukselliseksi ja historialliseksi. Laitaoikeistolainen Kansallinen liittouma sai äänistä 34 prosenttia ja on lähempänä valtaan pääsyä kuin kertaakaan Ranskan viidennen tasavallan historiassa.
Kansallisen liittouman nuori puheenjohtaja Jordan Bardella on sanonut ryhtyvänsä pääministeriksi, jos hänen puolueensa saa ehdottoman enemmistön parlamenttiin. Se on ensimmäisen kierroksen tuloksen pohjalta tehtyjen ennusteiden perusteella mahdollista.
Bardella piti sunnuntai-iltana puheen, jonka sävy oli korostetun valtiomiesmäinen. Puolueen todellisena johtajana pidetty ja Ranskan seuraavaksi presidentiksi halajava Marine Le Pen kehotti puolestaan kansalaisia uurnille ensi sunnuntaina ja lupasi Ranskan muutoksen olevan käden ulottuvilla.
Muutosta on taatusti tiedossa. Edessä näyttää olevan Ranskassa harvinainen ”cohabitation” -tilanne, jossa pääministeri ja presidentti edustaisivat eri puolueita ja vetäisivät politiikkaa eri suuntiin.
Vaalitulos ennakoi jakolinjojen syventymistä
Laitaoikeisto lähtee parlamenttivaalien toiselle kierrokselle hyvin vahvasta asemasta, mutta lopullisen tuloksen ennustamista vaikeuttaa Ranskan kaksivaiheinen vaalijärjestelmä satoine vaalipiireineen.
Ranskassa onkin nyt alkanut taktinen peli, jossa puolueet ja ehdokkaat testamenttaavat ääniään. Vasemmistojohtajat ovat esimerkiksi kehottaneet vaalipiireissään kolmanneksi jääneitä ehdokkaita luopumaan kisasta ja äänestäjiään ryhmittäytymään laitaoikeistoa vastaan.
Näyttää siltä, että presidentti Emmanuel Macronin uhkapeli on kääntymässä häntä itseään vastaan. Ensimmäinen kierroksen äänestystulos on protesti presidenttiä vastaan, jota on syytetty ylimielisyydestä ja elitistisyydestä.
Macronin piikkiin on samalla laitettu kaikki ranskalaisen järjestelmän ongelmat, joita uusi pääministeri tuskin pystyy hänkään ratkomaan. Luvassa lienee siis lisää tyytymättömyyttä.
Ranskan ilmapiiri on tällä hetkellä hyvin jännitteinen ja vaalien ensimmäisen kierroksen tulos ennakoi jakolinjojen vahvistumista ja epävarmuuden lisääntymistä.
Ranskan epävakaus heijastuu koko Eurooppaan ja on huono uutinen myös Suomelle.
Että silleen pistelee Annastiina Heikkilä veronmaksajain rahoilla

Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
- Uskon Jeesukseen
- Viestit: 2380
- Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
https://m.youtube.com/@Robin_Bullock/videos
Bullockin YT-kanavan videot...
Mm. Robin Bullockin profetia vuodelle 2025...
Joku löytänee tuolta jotain johonkin...
Tälle henkilölle voi tehdä esim. oman ketjun tai tuolta hänen videoistaan voi laittaa johonkin sopivaan ketjuun jotakin...
Bullockin YT-kanavan videot...
Mm. Robin Bullockin profetia vuodelle 2025...
Joku löytänee tuolta jotain johonkin...
Tälle henkilölle voi tehdä esim. oman ketjun tai tuolta hänen videoistaan voi laittaa johonkin sopivaan ketjuun jotakin...
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Rutger kirjoitti: ↑01 Heinä 2024, 05:26 YLE:
PARIISI
Ranskan parlamenttivaalien ensimmäisen kierroksen tulosta kuvattiin Ranskassa poikkeukselliseksi ja historialliseksi. Laitaoikeistolainen Kansallinen liittouma sai äänistä 34 prosenttia ja on lähempänä valtaan pääsyä kuin kertaakaan Ranskan viidennen tasavallan historiassa.
Kansallisen liittouman nuori puheenjohtaja Jordan Bardella on sanonut ryhtyvänsä pääministeriksi, jos hänen puolueensa saa ehdottoman enemmistön parlamenttiin. Se on ensimmäisen kierroksen tuloksen pohjalta tehtyjen ennusteiden perusteella mahdollista.
Bardella piti sunnuntai-iltana puheen, jonka sävy oli korostetun valtiomiesmäinen. Puolueen todellisena johtajana pidetty ja Ranskan seuraavaksi presidentiksi halajava Marine Le Pen kehotti puolestaan kansalaisia uurnille ensi sunnuntaina ja lupasi Ranskan muutoksen olevan käden ulottuvilla.
Muutosta on taatusti tiedossa. Edessä näyttää olevan Ranskassa harvinainen ”cohabitation” -tilanne, jossa pääministeri ja presidentti edustaisivat eri puolueita ja vetäisivät politiikkaa eri suuntiin.
Vaalitulos ennakoi jakolinjojen syventymistä
Laitaoikeisto lähtee parlamenttivaalien toiselle kierrokselle hyvin vahvasta asemasta, mutta lopullisen tuloksen ennustamista vaikeuttaa Ranskan kaksivaiheinen vaalijärjestelmä satoine vaalipiireineen.
Ranskassa onkin nyt alkanut taktinen peli, jossa puolueet ja ehdokkaat testamenttaavat ääniään. Vasemmistojohtajat ovat esimerkiksi kehottaneet vaalipiireissään kolmanneksi jääneitä ehdokkaita luopumaan kisasta ja äänestäjiään ryhmittäytymään laitaoikeistoa vastaan.
Näyttää siltä, että presidentti Emmanuel Macronin uhkapeli on kääntymässä häntä itseään vastaan. Ensimmäinen kierroksen äänestystulos on protesti presidenttiä vastaan, jota on syytetty ylimielisyydestä ja elitistisyydestä.
Macronin piikkiin on samalla laitettu kaikki ranskalaisen järjestelmän ongelmat, joita uusi pääministeri tuskin pystyy hänkään ratkomaan. Luvassa lienee siis lisää tyytymättömyyttä.
Ranskan ilmapiiri on tällä hetkellä hyvin jännitteinen ja vaalien ensimmäisen kierroksen tulos ennakoi jakolinjojen vahvistumista ja epävarmuuden lisääntymistä.
Ranskan epävakaus heijastuu koko Eurooppaan ja on huono uutinen myös Suomelle.
Että silleen pistelee Annastiina Heikkilä veronmaksajain rahoilla
Joo sen verran Macron on saanut tuhoa aikaan että empä ihmettelisi vaikka yllätysnimi voittaisi
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Mark Robinson - mies joka ei häpeä Jeesusta
'I Do Not Fear You!': Mark Robinson Excoriates Media Outlets At Faith & Freedom Event
At Faith and Freedom "Road to Majority" Conference in Washington, D.C., on Friday, Lt. Gov.
Kesto 1:29
https://youtu.be/UqUQA3dRHWQ?si=SF3WVy0x0Y0F3mHV

Jos et jaksanut katsoa Trump vs Biden debattia, niin eipä hätää, tässä koko show tiivistettynä alle neljään minuuttiin.
Kaikki tämä tapahtui 90 minuutin debatin aikana.
Kun katsoo Bidenia tämän taustamusiikin soidessa, tuntee melkein sääliä, melkein.
Kyseessähän on selkeä useita vuosia jatkunut dementoituneen vanhuksen hyväksikäyttötapaus.
Hommaa pyörittää Obama taustalla ja Joen vaimo Jill taas on niin rakastunut valtaan ja rooliinsa first ladynä, että antaa aviomiehensä joutua naurunalaiseksi tuon tuostakin. Yksi viimeisimmistä myötähäpeää herättävistä hetkistä oli se, kun Joe selkeästi väänsi vaipan täyteen Ranskan presidenttiparin vierellä juhlallisuuksissa podiumilla. Hän ei itse enää tiedä missä on suurimman osan ajasta.
Debatissa videolla nähtävä kognitiivinen taso on tulosta viikon kestäneestä maailman huippuasiantuntijoiden pitämästä preppauksesta ja lääketieteellisestä piristämisestä. Ilman rankkaa douppausta Joe on täysin pihalla
Ottakaa myös huomioon virallinen lausunto, että Joe on liian hauras joutumaan oikeuteen vastaamaan häntä vastaan kerättyyn 20 000 sivuiseen syytekirjelmään, mutta silti hän on kykenevä tekemään kirjaimellisesti biljoonia dollareita koskevia päätöksiä puhumattakaan siitä, että tällä on ydinasekoodit.
Kesto noin 4 min
https://youtu.be/naMwg9X7EGE?si=DxFZmJw1atv5lusi
Kaikki tämä tapahtui 90 minuutin debatin aikana.
Kun katsoo Bidenia tämän taustamusiikin soidessa, tuntee melkein sääliä, melkein.
Kyseessähän on selkeä useita vuosia jatkunut dementoituneen vanhuksen hyväksikäyttötapaus.
Hommaa pyörittää Obama taustalla ja Joen vaimo Jill taas on niin rakastunut valtaan ja rooliinsa first ladynä, että antaa aviomiehensä joutua naurunalaiseksi tuon tuostakin. Yksi viimeisimmistä myötähäpeää herättävistä hetkistä oli se, kun Joe selkeästi väänsi vaipan täyteen Ranskan presidenttiparin vierellä juhlallisuuksissa podiumilla. Hän ei itse enää tiedä missä on suurimman osan ajasta.
Debatissa videolla nähtävä kognitiivinen taso on tulosta viikon kestäneestä maailman huippuasiantuntijoiden pitämästä preppauksesta ja lääketieteellisestä piristämisestä. Ilman rankkaa douppausta Joe on täysin pihalla
Ottakaa myös huomioon virallinen lausunto, että Joe on liian hauras joutumaan oikeuteen vastaamaan häntä vastaan kerättyyn 20 000 sivuiseen syytekirjelmään, mutta silti hän on kykenevä tekemään kirjaimellisesti biljoonia dollareita koskevia päätöksiä puhumattakaan siitä, että tällä on ydinasekoodit.
Kesto noin 4 min
https://youtu.be/naMwg9X7EGE?si=DxFZmJw1atv5lusi
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Kiitos tästä. Juu siis nuo pätkät mitä someen on jaettu on melko jäätävää katseltavaa, eihän se edes pysy pystyssäkään aina.
Tosin sitäkin jäätävämpää on, että kuinka moni on silti sokea Bidenin suhteen. Ja sokea nimenomaan noiden taustavaikuttajien suhteen.
Trump ei lähtisi kenenkään marionetti nukeksi, eikä kukaan muukaan täyspäinen ihminen. Vaikka Bidenkään ei kovin puhtoinen ole, ehkä tässä tosiaan on kaikki muut uhreja paitsi tuo taustaryhmä. Syyntakeettomalle on helppo laittaa rikoksia kannettavaksi, mitkä ikinä ei tule tuomiolle. Kätevää valtion kannalta.
Tosin sitäkin jäätävämpää on, että kuinka moni on silti sokea Bidenin suhteen. Ja sokea nimenomaan noiden taustavaikuttajien suhteen.
Trump ei lähtisi kenenkään marionetti nukeksi, eikä kukaan muukaan täyspäinen ihminen. Vaikka Bidenkään ei kovin puhtoinen ole, ehkä tässä tosiaan on kaikki muut uhreja paitsi tuo taustaryhmä. Syyntakeettomalle on helppo laittaa rikoksia kannettavaksi, mitkä ikinä ei tule tuomiolle. Kätevää valtion kannalta.
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Ja siis oli asia mikä hyvänsä, woke tms, niin tuntuu että tuo nukketeatteri pahenee koko ajan. Marionetit on yhä läpinäkyvämpiä ja ei käy kun ihmetteleminen, että missä ihmisten terve järki on? Eikö kenelläkään soi hälytyskellot?
Jos tätä rataa eliitin teatteri jatkuu, ei käy ihmetteleminen, että antikristuksen teatteri tulee uppoamaan kuin väärä raha. Tai ehkä tuo teatteri onkin juuri pohjustusta sille. Joku juoniltaan röyhkeä tulee tarjoamaan "pelastavaa" oljenkortta kaiken tapahtuneen jälkeen, niin ihmiset lankeavat heti
Jos tätä rataa eliitin teatteri jatkuu, ei käy ihmetteleminen, että antikristuksen teatteri tulee uppoamaan kuin väärä raha. Tai ehkä tuo teatteri onkin juuri pohjustusta sille. Joku juoniltaan röyhkeä tulee tarjoamaan "pelastavaa" oljenkortta kaiken tapahtuneen jälkeen, niin ihmiset lankeavat heti
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Tässä ketjussa nyt on tota jenkkipressa hommaa niin jatkoksi tämäkin
"We Need Help From Jesus Christ" - Donald Trump
https://youtu.be/DlNFwo-55u4?si=b_urppoMZf6nQQbM
Kesto 1:04
"We Need Help From Jesus Christ" - Donald Trump
https://youtu.be/DlNFwo-55u4?si=b_urppoMZf6nQQbM
Kesto 1:04
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Olen itse laittanut merkille saman, että tämä eliitin teatteri on niin räikeän läpinäkyvää ja silti massat ovat täysillä mukana.
Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että meidän uskovien annetaan tämän sumutuksen läpi nähdä mutta uskosta osattomaan massaan eliitin eksytys tehoaa. En sano etteikö olisi olemassa mahdollisesti yksittäisiä uskosta osattomiakin jotka näkevät sumutuksen läpi jossain mittakaavassa, oman kokemukseni mukaan vaan kaikki jotka lukevat tätä touhua kuin avointa kirjaa, ovat kuitenkin uskovaisia.
Aloin tuossa hieman lisää kelaamaan, että varmasti onkin totta, että vallanhimoinen ja julkisuuden kipeä Jill Biden pitää dementoitunutta miestään väkisin kisassa mukana, mutta itse pidän suurempana syynä neljännelle kaudelleen havittelevaa Barack Obamaa. Kukaan muu kuin väsynyt Joe ja kansikuviinsa ihastunut Jill eivät suostuisi marioneteiksi vaan heillä olisi omia intohimoja ja haluja päästä historiankirjoihin.
Newsmaxilla juttua Jillistä.
Kesto 5:18
https://youtu.be/2um5bWLuGng?si=Nwy0zMELWGWNBy6l
Olenkin tullut siihen johtopäätökseen, että meidän uskovien annetaan tämän sumutuksen läpi nähdä mutta uskosta osattomaan massaan eliitin eksytys tehoaa. En sano etteikö olisi olemassa mahdollisesti yksittäisiä uskosta osattomiakin jotka näkevät sumutuksen läpi jossain mittakaavassa, oman kokemukseni mukaan vaan kaikki jotka lukevat tätä touhua kuin avointa kirjaa, ovat kuitenkin uskovaisia.
Aloin tuossa hieman lisää kelaamaan, että varmasti onkin totta, että vallanhimoinen ja julkisuuden kipeä Jill Biden pitää dementoitunutta miestään väkisin kisassa mukana, mutta itse pidän suurempana syynä neljännelle kaudelleen havittelevaa Barack Obamaa. Kukaan muu kuin väsynyt Joe ja kansikuviinsa ihastunut Jill eivät suostuisi marioneteiksi vaan heillä olisi omia intohimoja ja haluja päästä historiankirjoihin.
Newsmaxilla juttua Jillistä.
Kesto 5:18
https://youtu.be/2um5bWLuGng?si=Nwy0zMELWGWNBy6l
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Joo, tietenkin pitää näissä muistaa, että vastakappale Trumpistakin on välillä vaihea sanoa, että mitä hän oikein meinaa, ainakin näin maallikon näkökulmasta. Muttta se ainakin on selvää, että hän on vaihtoehto sille kaikelle mitä ”demokraattisessa” Amerikassa tapahtuu. Ja sitten toisaalta media on niin vahvasti puolueelliseksi värittynyttä, että on juuri todella vaikea saada selkoa, mikä on totta, mikä ei. Mutta sä Rutger asialle vihkiytyneenä osaat varmasti sanoa, sitä en siis epäile.
Nyt oli muuten Michelle Obama noussut uutisiin meilläkin. Twitterissä arveltiin silloin väittelyflopin jälkeen, että Bidenin vaisussa esiintymisessä olisi ollut jotain tahallisuutta, että saadaan hänet syrjään, koska rummutus hänen hylkäämisekseen alkoi välittömästi. Ehkä väärä lääkitys? Toisaalta se on selvää, että presidentin vaaliehdokkaan pitää olla kunnossa kaikin puolin, eihän siinä miuten mitään järkeä oke ehdolla olla.
Tässä siis Ylen juttu Obama 2:sesta ja muista Bidenin korvaajista:
”Mielipidemittaus nosti yllättäen Michelle Obaman Trumpin kukistajaksi – näistä nimistä kuhistaan nyt Bidenin korvaajina”
https://yle.fi/a/74-20097768

Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Trump yritettiin juuri SALAMURHATA!
Luoti raapaisi korvaa!
https://youtu.be/9-j3KLSA4ak?si=JKPr6pj2Pr78vCQC
Luoti raapaisi korvaa!
https://youtu.be/9-j3KLSA4ak?si=JKPr6pj2Pr78vCQC
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Haisee kyllä vähän vuoden 1963 tapahtumat.
Ampujan oli nähty kiipeävän katolle ja poliisi oli tietoinen asiasta. Luulisi jenkkipoliisien ase kulttuurilla, että ampuja epäilty toimiin olisi puutittu tai tilaisuus peruutettu, kun kerran tarkka-ampujat oli jo asemissa. Ellei sitten ohje ole ollut katsoa muualle ja virheen sattuessa tuhota todisteet
Ampujan oli nähty kiipeävän katolle ja poliisi oli tietoinen asiasta. Luulisi jenkkipoliisien ase kulttuurilla, että ampuja epäilty toimiin olisi puutittu tai tilaisuus peruutettu, kun kerran tarkka-ampujat oli jo asemissa. Ellei sitten ohje ole ollut katsoa muualle ja virheen sattuessa tuhota todisteet
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Seurasin vaalitapahtumaa livenä ja mediaa ja somea jatkoksi tuonne aamu kymmeneen.
Kyseessä oli inside job.
30.03.1981 yrittivät salamurhata Reaganin. Inside job.
Kennedy, inside job.
Kun demo .. t eivät saa tahtoaan läpi, he muuttuvat vaarallisiksi.
Kyseessä oli inside job.
30.03.1981 yrittivät salamurhata Reaganin. Inside job.
Kennedy, inside job.
Kun demo .. t eivät saa tahtoaan läpi, he muuttuvat vaarallisiksi.
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Samainen kaveri, jolta tänne palstalle on jaettu profetia ahdistuksen ajasta on saanut näyn tästä kyseisestä Trumpin ampumisesta
https://youtu.be/Ey0qVzG8_vU?si=oBgM1Oh-iqhG4UsH
Video 3kk takaa
Trumpin kohta kohdasta 11:00 eteenpäin
https://youtu.be/Ey0qVzG8_vU?si=oBgM1Oh-iqhG4UsH
Video 3kk takaa
Trumpin kohta kohdasta 11:00 eteenpäin
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
- Uskon Jeesukseen
- Viestit: 2380
- Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
"Profetia, joka tapahtui, Trumpin korva"Sanna kirjoitti: ↑14 Heinä 2024, 15:47 Samainen kaveri, jolta tänne palstalle on jaettu profetia ahdistuksen ajasta on saanut näyn tästä kyseisestä Trumpin ampumisesta
https://youtu.be/Ey0qVzG8_vU?si=oBgM1Oh-iqhG4UsH
Video 3kk takaa
Trumpin kohta kohdasta 11:00 eteenpäin![]()
https://m.youtube.com/watch?v=FCGfE9yMnXc
Kyseessä tämän kanavan Brandon...
Mitä muuta onkaan tuossa sanomassa...joku keritessään voi katsoa ja kertoa...
Aiemmin profetoinut suuren laman tulosta...
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Aikamoista, Herra Siunaa ja suojele Donald Trumpia ja kaikkia tässä tilanteessa mukana olleita. Aamen.
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.
https://herrannimessa.blogspot.com
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Donald Trumpin vastaus ampumisesta selviämiseen. (pätkä uutisista)
It was God alone
https://youtu.be/fs9dsAY7Iu8?si=Lh05yVj3uU4zz52l
Kesto 1:55
Kattokaas miehestä huokuvaa rauhaa
https://youtu.be/9f8pcv2w9XU?si=JOQYQdvDJkCGTUa_
Priest at RNC gives Donald Trump impression before leading prayer
Kesto 2:35
It was God alone
https://youtu.be/fs9dsAY7Iu8?si=Lh05yVj3uU4zz52l
Kesto 1:55
Kattokaas miehestä huokuvaa rauhaa
https://youtu.be/9f8pcv2w9XU?si=JOQYQdvDJkCGTUa_
Priest at RNC gives Donald Trump impression before leading prayer
Kesto 2:35
Kaikki mikä heikentää Jeesuksen ristintyötä - on valetta.
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
Loista lapseni! Näytä mistä sinut on tehty!
Et ole tuhkaa ja tomua, vaan arvokkaita aineita. Näytä vahvuutesi! Taistele sanani eteen!
Olet uudelleen luotu savesta!
- Uskon Jeesukseen
- Viestit: 2380
- Liittynyt: 09 Kesä 2020, 12:31
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Republikaanien vuosikokouksessa Uuden maailmanjärjestyksen symboliikkaa peittelemättömästi esillä...
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Olen seurannut nämä kaksi päivää livenä, vielä kaksi päivää jäljellä.
Tottahan toki talousosiossa oli dollarin kuva näytöillä hetken aikaa.
En itsekään pitänyt siitä.
Dollarin setelihän on NOS symboliikkaa täynnä. Kuinka moni republikaani ymmärtää noiden merkityksen, tuskin moni.
Nappasivat muuten eilen taas asemiehen hiihtomaskissa kyseisen konferenssirakennuksen edustalta, jossa Trump, tuleva VP, Trumpin lapset ja muita omaisia oli paikalla. Ellei tätä lasketa mukaan, niin Trump on yritetty murhata neljä kertaa viimeisen 5 kk aikana, siis tilanteita joissa Trump on joutunut maastoutumaan. Kolmea aiempaa ei julkistettu ennen tätä kameroiden edessä tapahtunutta yritystä, koska julkisuuteen päätyvä attentaattiyritys luo uusia copycat iskijöitä. Rukoillaan Trumpille ja VP JD Vancelle varjelusta. Sotateollisuuskompleksi ei pidä rauhan ajattelijoista (mm. Lincoln, Roosevelt, Kennedy, Reagan, Trump).
Tottahan toki talousosiossa oli dollarin kuva näytöillä hetken aikaa.
En itsekään pitänyt siitä.
Dollarin setelihän on NOS symboliikkaa täynnä. Kuinka moni republikaani ymmärtää noiden merkityksen, tuskin moni.
Nappasivat muuten eilen taas asemiehen hiihtomaskissa kyseisen konferenssirakennuksen edustalta, jossa Trump, tuleva VP, Trumpin lapset ja muita omaisia oli paikalla. Ellei tätä lasketa mukaan, niin Trump on yritetty murhata neljä kertaa viimeisen 5 kk aikana, siis tilanteita joissa Trump on joutunut maastoutumaan. Kolmea aiempaa ei julkistettu ennen tätä kameroiden edessä tapahtunutta yritystä, koska julkisuuteen päätyvä attentaattiyritys luo uusia copycat iskijöitä. Rukoillaan Trumpille ja VP JD Vancelle varjelusta. Sotateollisuuskompleksi ei pidä rauhan ajattelijoista (mm. Lincoln, Roosevelt, Kennedy, Reagan, Trump).
Gal 6:14 Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Re: Kaikenlaista jutustelua 11
Kyllä. Rauhan aistii jopa merten takaa. Hän tietää tulleensa pelastetuksi varmalta kuolemalta Jumalan toimesta.Sanna kirjoitti: ↑17 Heinä 2024, 06:36