Sateenkaari / Jumalan armon merkki
 

 

(Luin tämän Liedon seurakuntatalolla, Ystäväillassa su 25. 09. 2005 klo 16.30) 

 

Ensimmäisen Mooseksen kirjan 9. luku kertoo Jumalan ensimmäisestä tekemästään ja mainitsemastaan liitosta ihmisen kanssa. Sen hän teki vedenpaisumuksen jälkeen itsensä sekä Nooan ja hänen perheensä välillä ja kaikkien elävien olentojen kanssa, ”jotka teidän luonanne ovat”, kuten hän sanoi. ”Minä panen kaareni pilviin ja se on oleva liiton merkkinä minun ja maan välillä”, (13.jae). Sanoessaan ”kaareni”, se viittaa häneen itseensä. Mitä se tarkoittaa? Siitä on esimerkki Hesekielin kirjassa.

 

Profeetta kertoo nähneensä Jumalan Hes.1:26-28. Hän näkee pakkosiirtolaisuudessa Jumalan näkyjä ja tässä tekstissä hän kuvaa Jumalan muotoa: ”Ja valtaistuimen muotoisella istui hahmo, ihmisen näköinen, kohoten korkealle. Ja minä näin ikään kuin hehkuvaa malmia, tulen näköistä…ja sitä ympäröitsi hohde; kuin kaari, joka on pilvessä sadepäivänä, niin oli näöltään sitä ympäröivä hohde. Senkaltainen oli katsoa Herran kirkkauden hahmo.”

Raamatussa käytetään tuli-käsitettä ja miekkaa ilmaisemaan totuutta ja Jumalan sanaa. Jumala on ”kuluttavainen tuli”, joka kuluttaa jumalattomat ja hän sanoo Jer.23:29 ”Eikö minun sanani ole kuin tuli, sanoo Herra”. Ja hänen sanansa on kokonansa totuus, sanotaan. Sellainen on Jumalan sisin. Jumala on armo ja totuus; se on usein käytetty ilmaisu raamatussa. Nuo käsitteet yhteensä ovat Rakkaus, Jumalan rakkaus, joka on Kristuksessa Jeesuksessa ilmoitettu.

 

Häntä ympäröi sateenkaaren näköinen hohde ja sen Jumala antoi meille liittonsa merkiksi. Aina kun me näemme hänen merkkinsä pilvissä, muistamme hänen armonsa meitä kohtaan eli sen, ettei hän meitä tuhoa. Olemme jatkuvasti tuhoon tuomitut ilman hänen armoansa. Tarvitsemme myös muistutuksen Jumalan armosta ja siksi tämä kaari on ihana nähdä. Se antaa meille ilon ja turvallisuuden tunteen, luoton Isän käsiin. Sateenkaari pantiin pilviin osoittamaan siis sitä, että Jumala muistaa meitä armolla, eikä hävitä meitä.

 

Siitä on minulla kokemus vuodelta 2001, lokakuun 27: ltä päivältä, joka selkeästi tähän aiheeseen liittyvänä tapahtumana jäi varmasti ikuisesti mieleeni.

Oli vasta tapahtunut suuri maailmaa järkyttänyt tapahtuma: lentokoneet terroristien käytössä ajoivat New Yorkin pilvenpiirtäjiin ja tuhosivat tuhansia ihmisiä.

Olimme lähdössä Teneriffalle, emmekä tahtoneet peruuttaa matkaamme. Ihmiset olivat matkan aikana tavallista hiljaisempia. Minäkin katselin ulos vieressäni olevasta ikkunasta ja rukoilin Jumalalta suojelusta matkalle. Luotin Jumalaan ja hänen lupaukseensa olla meidän kanssamme joka päivä maailman loppuun asti.

Silloin ilmestyi alla olevien pilvien päälle lentokoneemme varjo ja sen ympärille täysi ympyrän muotoinen sateenkaari. Se oli upea ja häkellyttävä kokemus. Olinhan jo kauan sitten ymmärtänyt sateenkaaren merkityksen. Ihailin sanattomana, mutta Jumalaa sielussani kiittäen varjeluksesta, armosta, jonka hän tahtoi osoittaa ja muistuttaa siitä lentokoneessa olevia ihmisiä sekä minua näin kauniilla tavalla.

Mikä kumma muukaan ilmiö se saattoi olla! Lentokoneemme varjo, suuren ympyrä-sateenkaaren sisällä, joka puolelta suojatun näköisenä, pysyi Keski-Euroopasta aina Teneriffaa lähestyvälle merialueelle asti täysin paikallaan. Sitten kun pilvet loppuivat ilmiö katosi. Sateenkaari ei siirtynyt pois eikä lentokoneen varjo sen muodostaman ympyrän keskipisteestä, vaan ne olivat aivan samassa paikassa pilvien päällä koko sen ajan. En ollut koskaan kuullut täydestä sateenkaariympyrästä. Jos joku on sellaisen nähnyt ja se on luonnollinen ilmiö, lähetti Jumala sen kuitenkin meille rohkaisuksi. Onhan hän laittanut sen jo noin neljä tuhatta vuotta sitten pilviin armostaan kertovan liittonsa merkiksi ja ottanut sen omasta kuvastaan, itsestään, kertoakseen meille millainen hän on.

 

Kristus Jeesus on Jumalasta itsestään lähtenyt ja tullut osoittamaan meille Jumalan armon ja luonteen, sen suuren rakkauden, jolla hän on luomakuntaansa rakastanut ja joka on hänen luonteensa. Armollaan hän kaitsee ja lähestyy meitä aina ensin, antaakseen meille sisimpänsä eli totuuden, Jeesuksen Kristuksen, hänen rakkautensa.

Tämä ihana liiton merkki oli jo n. kaksituhatta vuotta e.Kr. muistuttamassa tulevasta Jumalan armosta, Pelastajastamme, Vapahtajastamme Jeesuksesta Kristuksesta. Hän on Jumalan armon tuoja, armon, jolla hän lähestyy ihmistä ja on sen osoittaja kaikille hänen luoduillensa maailmassa.

Kuinka moni ajattelee nähdessään sateenkaaren sen suurta merkitystä, aina iankaikkisuuteen yltävää. Onhan Jeesus tullut iankaikkisesti merkityksi ihmisen lihaan. Siksi hän tuli juuri ihmiseksi, että hän siten voisi lihassa elävien puolesta voittaa myös kuoleman ja kuoleman aiheuttajan, Saatanan, Hebr.2:14-16.

 

Tämä liitto oli merkittävä. Jumala sanoi: ”Tämä on sen liiton merkki, jonka minä olen tehnyt itseni ja kaiken lihan välillä, joka maan päällä on,” (1.Moos.9:17) ja se merkki oli Jumalasta.

Niinä vuosina, jolloin Kristus ei vielä ollut tullut ihmisen lihaan, Jumala katseli liittonsa merkkiä, sateenkaarta maailmamme pilvissä. Se muistutti häntä lupauksestaan antaa ja osoittaa meille armonsa ja lähettää se meille Jeesuksessa Kristuksessa.

 

Nyt kun liiton merkki, joka on myös iankaikkisen liiton merkki, on edelleen pilvissä, se muistuttaa meitä jo Jeesuksessa täytetystä Jumalan liitosta ja sen vahvistamisesta, lähetettyään Pyhän Hengen olemaan aina kanssamme. Pyhä Henki on sydämessämme, jos olemme syntimme tunnustaneet ja katuneet kaikkea sydämemme, sanojemme tai tekojen pahaa sekä tulleet sen jälkeen vihmotuiksi Jeesuksen verellä. Meidän tulee kuten opetuslasten pyytää ja odottaa häneltä Pyhää Henkeä. Se kaste on oikea kaste. Sen hän mielellään silloin antaa ja Jeesus, armonliiton täyttäjä tulee sydämemme Herraksi ja on silloin liittoutunut todellisesti kanssamme. Olemme kihlautuneet Jeesuksen kanssa ja odotamme nyt vain Karitsan häitä.

 

Tarvitsemme joka päivä ja hetkikin Pyhän Hengen läsnäoloa. Älkäämme irrotko hänestä lopettamalla voimavirtaa, Pyhää Henkeä eli lopettamalla rukousta, joka pitää meitä kiinni viinipuussa, Jeesuksessa. ”Pysykää minussa niin minä pysyn teissä”, sanoi Jeesus. Se tarkoittaa juuri rukousta. Se on kommunikointia Herramme kanssa. Jokaisessa rukouksessa meidän tulee pyytää syntimme anteeksi, koska emme koskaan ole alitajuntamme ja ajatuksemme tai sanojemme tasolla synnittömiä tässä lihamme ajassa. Tulee siksi joka kerta armoa anoen lähestyä Jumalaa Jeesuksen nimessä, sillä ilman tätä synnistä puhdistumista hänen edessään ei meitä Jumala kuule. Hän kuulee meitä ainoastaan armollaan, Kristuksen verellä puhdistamisen jälkeen.

 

Koska olemme lihassa vaeltajia, olemme heikkoja lihamme kautta ja Saatanan ympärillämme aiheuttamien häiriöiden tähden. Silloin katsokaamme Jeesukseen Kristukseen, liiton täyttäjään, joka on Jumalan todellinen armon merkki, sateenkaari ja täytetty Jumalan liitto. Hän on Herramme ja hän on aina lähellämme Pyhässä Hengessä.

Sanokaamme: pyhitetty, ylistetty ja kiitetty olkoon Jumalamme ja Herramme Jeesuksen nimi.

 

 

 

 

 

Liedossa 23. syyskuuta 2005.

Herramme Jeesuksen nimessä

 

"Ja kaikki, minkä teette sanalla tai työllä,

kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä,

kiittäen Isää Jumalaa hänen kauttansa,"

(Kol.3:17).

 

 

Sävy Nordgrén

 

 

Lähetä postia