Naisen turva on kaupunki

HS: sunnuntaina 14.10.2012

 

Sii­hen tör­mää usein: ruuh­ka­vuo­siaan elä­vät pu­na­vih­reät kau­pun­ki­lai­set haa­vei­le­vat elä­mäs­tä maa­seu­dul­la. Mie­li­ku­vis­sa maal­la on rau­hal­li­sem­paa, ai­dom­paa, sees­tei­sem­pää. Siel­lä lap­set­kin oli­si­vat tur­vas­sa.

Sel­lais­ta elä­mä syr­jä­ky­lil­lä var­mas­ti on­kin sa­doil­le­tu­han­sil­le suo­ma­lai­sil­le.

Mut­ta sit­ten on se toi­nen puo­li.

Kä­si­var­ren La­pis­ta läh­tee vii­mei­nen po­lii­si, uu­ti­soi HS hei­nä­kuus­sa. Lä­hin po­lii­si on Muo­nios­sa, jos­ta on 200 ki­lo­met­riä Kil­pis­jär­vel­le ja 77 ki­lo­met­riä Enon­te­kiöl­le.

Kun kuu­lin uu­ti­sen, ajat­te­lin nai­sia. Suo­mes­sa ryy­pä­tään ja ta­pel­laan, niin kau­pun­gis­sa kuin maa­seu­dul­la­kin. Jos po­lii­si on pa­rin tun­nin ajo­mat­kan pääs­sä, kan­nat­taa­ko edes soit­taa? Seu­raa­va­na päi­vä­nä po­lii­si on pois­sa mut­ta pa­han­te­ki­jät yhä pai­kal­la.

Pa­huus si­kiää pie­nis­sä, sul­je­tuis­sa yh­tei­söis­sä hel­pom­min kuin siel­lä, mis­sä on pal­jon sil­miä, kor­via ja mui­ta mie­li­pi­tei­tä. Yk­si esi­merk­ki on las­ten hy­väk­si­käyt­tö les­ta­dio­lais­yh­teis­öis­sä ja saa­me­lais­ten kes­kuu­des­sa. Mut­ta esiin­tyy si­tä muual­la­kin.

Toi­mit­ta­ja Ilk­ka Malm­berg kir­joit­ti elo­kuus­sa 2011 poh­joi­sen um­pi­pe­räl­lä kas­va­neis­ta si­sa­ruk­sis­ta. Ko­ti­ta­loon ei kul­ke­nut tie­tä. Ei ol­lut pu­he­lin­ta, ei edes he­vos­ta. Vuo­si­kau­sia isä­puo­li ah­dis­te­li pik­ku­tyt­tö­jä, ja kun äi­ti nä­ki, van­hem­pi tyt­tö sai sel­kään­sä niin, et­tä hä­nen hän­tä­luun­sa mur­tui.

Um­pi­pe­räl­lä, ta­ka­mail­la, pit­kän au­tion tien pääs­sä val­lit­see vah­vim­man la­ki, ei­vät­kä ne vah­vim­mat ole nai­sia ja lap­sia. Tä­mä on yk­si syy sii­hen, et­tä mie­het jää­vät maal­le, kun nai­set – ja ho­mot – läh­te­vät kau­pun­kiin: vaik­ka asun­not ovat ah­tai­ta, omaa ti­laa on enem­män. Vä­ki­val­taa on kau­pun­gis­sa­kin, mut­ta ih­mis­ten kes­kel­lä huu­to kuu­luu.

Kun kau­pun­gis­sa kai­va­taan pik­ku­paik­ka­kun­nan yh­tei­söl­li­syyt­tä, täy­tyy muis­taa, et­tä yh­tei­söl­li­syys voi tar­koit­taa myös ah­dis­ta­vaa kont­rol­lia. Ne­li­kymp­pi­nen kol­le­ga ker­too, et­tä nuo­ruus pik­ku­paik­ka­kun­nal­la ku­lui huo­leh­ties­sa sii­tä, et­tä van­hem­mat py­syi­si­vät naa­pu­rien sil­mis­sä työ­te­liäi­nä, siis­tei­nä, aa­mu­virk­kui­na ja us­kon­nol­li­si­na. Myö­hem­min­kin van­hem­pien oli vai­kea kä­si­tel­lä si­tä, et­tä ai­kui­set lap­set asui­vat kau­pun­gis­sa vuok­ral­la. Sel­lai­sia pi­det­tiin ir­to­lai­si­na.

Muis­te­len myös pik­ku­kau­pun­gis­sa kas­va­nut­ta mies­tä, jo­ka odot­ti hil­jaa asun­nos­saan, kun­nes rap­pu­käy­tä­vä oli tyh­jä. Hä­nel­le va­paut­ta oli se, et­tei naa­pu­ria tar­vin­nut ter­veh­tiä.

Kau­pun­kien nai­sis­tu­mi­nen nä­kyy po­li­tii­kas­sa. Vih­reät on nuo­reh­ko­jen kau­pun­ki­lais­ten puo­lue, ja sen kan­nat­ta­jis­ta enem­mis­tö on nai­sia. Pe­rus­suo­ma­lais­ten kan­nat­ta­ja­kun­ta on mie­his­tä ja kes­ki-ikäis­tä, ja se asuu maal­la ja lä­hiöis­sä.

Väit­te­ly ar­vois­ta näi­den ryh­mien vä­lil­lä tuo usein mie­leen var­jo­nyrk­kei­lyn, kos­ka ne ha­lua­vat elä­mäl­tä ihan eri­lai­sia asioi­ta. Eu­roo­pan kau­pun­ki­lais­ten on hel­pom­pi sa­mas­tua toi­siin­sa kuin Suo­men kau­pun­ki­lais­ten ja maa­lais­ten toi­siin­sa: jo­ka maas­sa on omat ur­baa­nit li­be­raa­lin­sa, omat maa­seu­dun kon­ser­va­tii­vin­sa. Tä­mä it­ses­tään­sel­vyys unoh­tuu, kos­ka Suo­mi oli niin kauan vah­van kon­sen­suk­sen maa.

Väit­te­ly aseis­ta on hy­vä esi­merk­ki. Mo­nia pu­na­vih­rei­tä kau­pun­ki­lai­sia aseet pe­lot­ta­vat, kos­ka ne tuo­vat mie­leen kou­lu­am­pu­mi­set ja ri­kol­li­suu­den. El­lei kau­pun­ki­lai­nen sa­tu har­ras­ta­maan am­pu­mis­ta, mi­hin hän aset­ta tar­vit­si­si­kaan, el­lei hä­mä­rä­hom­miin?

Maa­seu­dul­la ase on työ ja har­ras­tus, met­säs­tys­vä­li­ne ja puo­lus­tau­tu­mis­kei­no. Jos asui­sin sa­dan ki­lo­met­rin pääs­sä po­lii­sis­ta, hank­ki­sin it­se­kin aseen.

Maa­seu­dun li­säk­si me kau­pun­ki­lai­set ro­man­ti­soim­me hei­moyh­teis­kun­tia. Kun nii­den elä­mä oli niin kii­ree­tön­tä, luon­non­mu­kais­ta, har­mo­nis­ta! Siel­lä ne is­tui­vat hie­kal­la syö­mäs­sä luo­mu­he­del­miä ja kei­nut­te­le­mas­sa lap­sia or­gaa­ni­sis­sa kan­to­lii­nois­sa.

Kir­jas­saan Ty­kit, tau­dit ja te­räs evo­luu­tio­bio­lo­gi Ja­red Dia­mond ku­vai­lee, kuin­ka hä­nen 1970-lu­vul­la tut­ki­maan­sa uu­si­gui­nea­lais­ta al­ku­pe­räis­kan­saa rii­va­si­vat jat­ku­va so­ti­mi­nen ja ruuan han­kin­nan on­gel­mat. Help­po ar­va­ta, et­tä eni­ten kär­si­vät hei­koim­mat, nai­set ja lap­set.

Mut­ta ylei­sin kuo­lin­syy hei­moyh­teis­kun­nis­sa, se oli mur­ha.

 

laura.saarikoski@hs.fi Kir­joit­ta­ja on HS:n sun­nun­tai­toi­mi­tuk­sen esi­mies.