Marcus Aureliuksen kirje senaatille jossa hän todistaa, että
kristityt tekivät hänen voittonsa itsestään elävän Jumalan avulla.
Keisari,
Caesar Marcus Aurelius Antoninus,
Germanicus, Parthicus, Sarmaticus, Rooman kansalle, ja pyhälle senaatille,
tervehdys.
Minä
selitin teille suuren suunnitelmani, ja mitä etua minä sain Germanian
rajaseuduilla, paljolla raatamisella ja kärsimyksellä, sen olosuhteen
seurauksena, että olin vihollisen ympäröimänä. Minä itse olin suljettuna Carnuntumiin 74 kohortin kanssa, lähes 15 kilometrin
päässä. Ja vihollisen ollessa käden ulottuvilla, tiedustelijat osoittivat
meihin, ja meidän kenraalimme Pompeianus näytti
meille, että meidön lähellämme oli sekalainen joukko,
977 000 miestä, jonka me itse asiassa näimmekin. Ja minä olin tämän valtavan
sotajoukon sulkema, mukanani vain eräs pataljoona, joka oli muodostettu
ensimmäisestä, kymmenennestä ja merilegioonista.
Tutkittuani
siis omaa asemaani, ja sotajoukkoni asemaa, kunnioituksella tuota valtavaa
barbaarien ja vihollisen joukkoa kohtaan, minä nopeasti vetäydyin rukoilemaan
maani jumalia. Mutta ne eivät välittäneet minusta, ja minä kutsuin luokseni
niitä meidän keskuudestamme, joita kutsutaan kristityiksi. Ja tehtyäni
tiedusteluja, minä löysin heitä suuren määrän ja valtavan sotajoukon, ja minä
raivosin heitä vastaan, mikä oli todella turhaa, sillä vasta jälkeen
päin minä opin heidän voimansa. He aloittivat taistelun, ei
valmistelemalla aseita, ei varustuksia eikä torvia, sillä sellainen
valmistautuminen on heille inhottavaa, sen Jumalan tähden, jota he kantavat
omassa tunnossaan. Siksi on niin, että niillä, joita me pidämme ateisteina, on
Jumala hallitsevana voimana, linnoittautuneena heidän omaantuntoonsa.
Sillä kun he olivat heittäytyneet maahan, he eivät rukoilleet
ainoastaan minun puolestani, vaan myös koko armeijan puolesta, että heidät
vapautettaisiin nälänhädästä ja janosta. Sillä viiteen päivään meillä ei ollut yhtään
vettä, koska sitä ei ollut missään. Me olimme Germanian
sydämessä ja vihollisen alueella. Ja samaan aikaan, kun he heittäytyivät maahan
ja rukoilivat Jumalaa (Jumalaa, jota minä en tunne), taivaasta satoi kaatamalla
vettä, meidän yllemme virkistävän viileänä, mutta noiden Rooman vihollisten
ylle palelluttavana hallana. Ja me havaitsimme välittömästi Jumalan läsnäolon
rukouksen seurauksena - Jumalan, joka on voittamaton ja jota ei voi tuhota.
Kun tämä
on saatu selville, antakaamme anteeksi sellaisille, jotka ovat kristittyjä,
etteivät he rukoilisi ja saisi sellaista asetta meitä itseämme vastaan. Ja minä
neuvon, että yhtäkään ihmistä ei saa omassa maassaan syyttää siitä, että on
kristitty. Mutta jos löydetään kuka tahansa, joka syyttää
kristittyä siitä, että hän on kristitty, minä haluan tehdä määräyksen, että se,
jota syytetään kristittynä olemisesta, hänet tiedostetaan sellaiseksi, eikä
häntä siis syytetä mistään muusta, kuin siitä, että hän on kristitty, mutta se,
joka häntä syyttää, poltettakoon elävältä.
Ja
lisäksi minä tahdon, että hän, joka on provinssin hallituksen luottamusta
nauttiva, ei pakota sellaisia kristittyjä antautumaan, jotka tunnustavat ja
edistävät sellaista asiaa, eikä luopumaan, eikä heille tule tehdä mitään
muutakaan. Ja minä haluan, että nämä asiat vahvistetaan senaatin julistuksella.
Ja minä käsken, että tämä minun käskykirjani on julkaistava Trajanin
foorumissa, siinä tarkoituksessa, että se luetaan. Prefekti Vitrasius
Pollio pitäköön huolta, että se viedään kaikkiin
ympäröiviin maakuntiin, ja että kukaan, joka toivoo, että hänellä on sille
käyttöä, tai toivoo omistavansa sen, ei saa olla estetty saamaan kopiota tästä
dokumentista, jonka nyt julkaisen.