Eräs maailman kuuluisimmista maalauksista vuodelta 1434 kertoo yllättävänkin paljon

Wikipedia:
 
Giovanni Arnolfini ja hänen vaimonsa on varhaisen hollantilaisen maalarin Jan van Eyckin öljyvärimaalaus puulle vuodelta 1434. Muotokuva tunnetaan useilla nimillä, kuten Arnolfinin häät. Maalaus on nykyisin National Galleryssa Lontoossa, jonne se ostettiin vuonna 1842. Teos on länsimaisen taidehistorian tunnetuimpia maalauksia.

Maalauksen arvellaan olevan muotokuva Giovanni Arnolfinista ja hänen vaimostaan, mahdollisesti kuvattuna heidän kotonaan Bruggessa. Arnolfinin puoliso maalauksessa olisi parikymmenvuotiaana 1433 kuollut Costanza Trenta, tai Arnolfinin mahdollinen toinen vaimo, jota asiakirjat eivät kuitenkaan vahvista. Edellisessä tapauksessa kaksoismuotokuvassa olisi kyse vuotta aiemmin kuolleen vaimon muistoksi tehdystä maalauksesta.

Maalauksessa on tarkasti kuvattuja yksityiskohtia, kuten kuusihaarainen kynttiläkruunu ja koristeltu peili. Peilin yläpuolella on kirjoitus ”Johannes de Eyck fuit hic” (Jan van Eyck oli täällä) ja vuosiluku 1434.


Maailmalla on nykyään huomattu että Giovanni muistuttaa hätkähdyttävän paljon Vladimir Putinia. Mitähän sekin tarkoittanee...?
Voihan se olla, että Vladimir Putin on neljännen pedon lopullinen johtaja, pedon, jota vastaan ei kukaan voisi sotia. Kukapa sen tietää.
Maalauksessa on monta apokalyptista seikkaa, jotka moni on jo valmiiksi huomannut. Raskaana olevan nainen, joka on viimeisillään synnyttämässä. Peili muistuttaa laivan ruoria. Katossa on kuusisakarainen kynttelikkö. "Putinin" päällä on samantyyppinen kaapu kuin Iivana Julmalla. Ylikoon suuri musta hattu päässä, joka kuvastaa älyllistä omavoimaisuutta. Samanlaisia hattuja käyttävät nykyään mm. tohtorit. Siunaava käsi. Koira ei ole raamatullisesti mikään arvokas seikka, vaan päin vastoin liittoa halventava, aivan kuten BB-talokin.
Maalauksen peili sen sijaan kertoo peilistä kuvastimen lailla ettei häävieraita ollut todistamassa kuin muutama, aivan samalla tavalla kuin BB-talossakaan.
Sen sijaan se, mikä koko maalauksessa oli se kaikkein mielenkiintoisin, oli tämä laivan ruoria muistuttava kupera pyöreä peili. Peilin ympärillä on kymmenen kuvaa ja kaikki kuvat kertovat pääsisäisyötarinaa Jeesuksesta, vaihe vaiheelta aina siihen saakka, kunnes hänet lasketaan hautaan.
Pyörä muistuttaa myös kelloa ja kun ollaan tarkempia, niin kellossa on vain kymmenen kuvaa, kymmenen numeroa ja se kohta mikä osoittaa puolta yötä, kuvassa näkyy Jeesus roikkumassa ristillä.
Peilikellon vasemmalla puolella seinässä, kello yhdeksän kohdalla roikkuvat rukoushelmet ja kello kuuden kohdalla Jeesus on kuvassa polvillaan Getsemanen puutarhassa.

Apostolien teot 3:1 Ja Pietari ja Johannes menivät pyhäkköön yhdeksännellä hetkellä, rukoushetkellä.

Israelissa kun kello on kuusi, se on meidän ajassamme kolme. Rukoushelmet ovat

meidän ajassamme kello yhdeksän kohdalla ja Jeesus puolestaan on juutalainen, joten hän rukoilee kello kuuden kohdalla, joka on juutalaisille yhdeksäs hetki.
Toivottavasti et mennyt tässä ihan sekaisin, koska meidän pitää käsittää kaksi aikaa ja keitä ovat juutalaiset ja ketkä pakanat. Juutalaiset ensin ja pakanat sitten, eli kello on meillä kolme, niin se on juutalaisilla jo kuusi. Niinpä pääsiäisyönä (Matteus 27:45)
mutta kuudennesta hetkestä alkaen tuli pimeys yli kaiken maan, ja sitä kesti hamaan yhdeksänteen hetkeen.

Ennen kuin paneudun peilikellotaulun kuvakkeisiin, niin muistutan mitä tapahtui viime uutena vuotena minulle, eräällä vartioimiskeikalla:

Kirjoitettu 1.1.2009 päivittäisseurantaan

Viime yön erikoinen tapahtuma yövartijantyössä - HÄÄTALON PORTTIEN SULKU!

Tässä, jos jossain tarvitaan taas lapsen mieltä, muuten tätäkin taas alkaa selitellä, kuin Einstein itse suhteettomasti omia teorioitaan. Tapahtuma nimittäin ei voi olla mitenkään sattumaa, niin kerrassaan valtavasti siinä oli tuttua ja yhtäläisyyttä.
Jotta ymmärrät ammattini salat, en voi siis kertoa nimiä tai kohteita, koska se olisi ensinnäkin vartiointirikos. Viimeöinen tapahtuma kulki siis näin: Minä en esimerkiksi normaalisti vartioi tätä piiriä ja ihmettelin kovasti, miksi minut laitettiin juuri Uudenvuoden yöksi tähän kyseiseen yövartijan tehtävään poikkeuksellisesti. Piirivartijalla oli vieläpä hyvin poikkeuksellinen lisätilaus, jossa piti sulkea erään tietyn alueen portit tietyssä järjestyksessä tiettyyn aikaan seuraamalla pelkästään tapahtuman kulkua. Alueen nimi on niin kuvaava ja osuva, että se kuvaa nimenomaan Taivasten valtakuntaa erikoisella tavalla, mutta en silti saa sitä nimeä kirjoittaa, uskokaa vain pois. Jos kuvailen tämän nimen tarkoitusperiä, se voisi hyvin tarkoittaa vaikka: "kaiken elämän lähde". Lisäksi paikan erikoisuuden vuoksi, en koskaan ole ainakaan kuullut, enkä edes ikimaailmassa edes uskoisi, että kukaan olisi siellä HÄITÄÄN viettänyt. Nyt se siis kumminkin viime yönä oikeasti tapahtui ja minä suljin sen paikan portit, ennaltasovitulla tavalla.
Suuressa piha ja lisärakennusalueessa on kaksi pihaa, joista toinen piti sulkea normaalin vartiointikierroksen yhteydessä joka sattuu osumaan monesti iltayön aikaan ja vasta sitä kierrosta tehdessäni, ehkä hieman aikataulusta jäljessä, tajusin kaiken yhtäkkiä. NYT JARMO HUUTAA TÄSSÄ KIRJOITUKSESSAAN: MITÄ? SULJEN KYSEISEN PAIKAN PORTTIA tasan keskiyöllä 31.12.2008 klo 24:00 valtavassa ilotuliteräiskeessä ja silloin vasta hoksaan, "ETTÄ EI HYVÄNEN AIKA! Täällähän on vielä HÄÄT kaikenlisäksi ja MIKÄ PÖNTTÖ MINÄ OLEN, kun sen vasta nyt tajuan, että olen sulkemassa juuri tämän NIMISEN paikan sisäpihan pienempää porttia tasan klo 24:00 hääyönä ja on vieläpä uusi vuosi 2009. Häätalo ja sen parkkialuepihat jäivät siis auki ja suljen ne myöhemmin yöllä kun hääjuhla on ohitse. Aivan selkäpiitä karmi koko tarina! Kokemus oli kerrassaan shokeeraava.
Tämän suuren alueen ja kaikkien porttien sulku tapahtui, kuinka ollakaan vasta klo 03:45 eli aamuyöllä. Kaikki menee yhteen pelastussanoman kanssa kuin lumi ja vesi.

Ihan tosissani, tarkoitan, että tämä ei ollut mitenkään sattumaa, eikä yksinkertaisesti voi olla.

Kaikkein suurin yllätys minulle oli se että Jan van Eyck:n kello noudatti täsmälleen Matteus 27:45-59 koko kertomuksen 1:1 eli alkuperäisen pelastussanoman lukujen mukaista tapahtumaa ristillä. Pelastussanomahan alkaa sanoilla "Mutta kuudennesta hetkestä alkaen..." ja se päättyy sanoihin "...kääri sen puhtaaseen liinavaatteeseen". Kello kertoo pelastussanoman nimenomaan minulta puuttuvan toisen vertaustason mukaisesti, koska minulla oli jo saatuna 2006 kesällä kolmannen tason vertaus. Tämä vain puuttui ja tässä se nyt on. Lisäksi vartijatyöni viime uudelta vuodelta täydensi ja liitti, todisti ja varmensi kaiken yhteen. 

Jos tämä sama kellotaulu päättyy, kuten yövartijan työkin päättyi, klo 03:45 niin se kellotaulun tarina alkaa silloin länsimaisittain klo 15:45 eli viisitoista vailla neljä iltapäivällä. Nyt kun käännämme tämän kuvakkeet tapahtumiksi, niin näemme pian mitä missäkin kohdassa tapahtuu ja yritän selittää sen pelastussanoman mukaisesti:

Jos kuudennesta hetkestä alkaen laskeutuu pimeys ja sitä kestää hamaan yhdeksänteen, niin kuudes hetki on juutalaisten ajanlaskun mukaan klo 15:00. Jos Jan van Eyck:n kellon ajanlasku alkaa klo 15:45 kohdalla olevan kuvan mukaan, niin siinähän näkee jo silloin kaiken tarvittavan. Pimeys on alkanut laskeutua maan päälle ja yhdeksäs hetki alkaa lähestyä.

Kuva 1. (klo 15:45)
Olisikohan Pääsiäisateria tai paremminkin ehtoollinen kuvattuna, kun Jeesus murtaa ja jakaa leivän opetuslapsilleen.

Kuva 2. (klo 16:30)
Mielestäni kuvassa opetuslapset nukkuvat ja Jeesus käy herättelemässä näitä.

Kuva 3. (klo 18:00)
Jeesus otti mukaansa erilleen muista nukkuvista opetuslapsista kolme, Pietari, Andreas ja Jaakob.

Jeesus herätteli näitäkin kolmeen kertaan ja varoitti koko ajan tulevasta väkivallanteoista, joita hän pian kohtaisi. Nämä kolme vain nukkuivat ja nukahtelivat, eivätkä hekään jaksaneet valvoa.
Tämä kuva johdatti siis meidät yhdeksänteen hetkeen, rukoushetkeen.
Kuudennesta hetkestä yhdeksänteen hetkeen ristinkuolemahetkessä on vertauksen suora vertaamaton kertomus. Kun verrataan sitä tähän, päästään jaottamaan koko Pääsiäistapahtumaa kellossa, josta tulee mielenkiintoinen. Onhan kello sentään maalattu 575 vuotta sitten.
Koko Pääsiäinen siis alkoi jalkojenpesulla kuudennesta hetkestä alkaen ja päättyy siihen kun Jeesus lasketaan hautaan. No onhan tämäkin mielenkiintoista, mutta mielenkiintoiseksi koko vertauksen tekeekin juuri kello. Tämän kellon voi nimittäin, kuten arvaatkin, muuttaa nykyajassa tapahtumiksi. Pelastussanomassa tämä koko kello ja sen tapahtumat näkyvät selvinä ja sulautuvina tapahtumaketjuina.
Kuvan kolme, yhdeksännellä hetkellä (Matteus 27:45) tapahtumissa Jeesus huusi ristillä, "eeli, eeli, lama sabaktani" ja kuten tiedämme se tarkoittaa, Jumalani
Jumalani, miksi minut hylkäsit. Mielestäni tämä huuto ei koskaan ole ollut merkityksetön, vaan sillä on suurempi merkitys kuin voi arvatakaan. Se on ylösotto, koska Jeesus ristillä kuvaa kuolevaa maailmaa vertauksessa. Se tarkoittaa morsiamen pois ottamista hädän hetkeltä.
 
Kuva 4. (klo 19:15)
Kuvassa on käynnissä Juudaksen kavallus ja petos. Tämä oli yksi noista kahdestatoista. Lisäksi hän oli hyvin lähellä Jeesusta kun ehtoollinen nautittiin. Hän näki Jeesuksen ihmeteot ja sai todistaa hänen Jumaluutensa ja kaiken voiman minkä muutkin opetuslapset näkivät. Silti Juudas kavalsi Jeesuksen, pelastajansa.
Täsmälleen näin tulee käymään Israelille ja koko maailmalle juuri näillä hetkillä. Tuo aika on kulumassa umpeen. Yhdeksättä hetkeä ei enää ole kauaa jäljellä ja SUURI sivu kääntyy uudelle luvulle, jossa antikristus saa vallan. Tämä on pedon ilmestymisen ja juutalaisten kavaltamisen kuva kellotaulussa. Tässä solmitaan kaikki ne valheet, joilla pahuus saa päämääränsä täyttää, sillä pahuuden mitta on saavutettava, ennen ei Jeesuskaan voi saapua.
 
Kuva 5. (klo 20:30)
Jeesus viedään Pilatuksen eteen, joka oli sen ajan maailman ruhtinas ja suuri herra. Pilatus pesi kätensä jne. kunnes hänet tuomittiin lopulta kuolemaan ristillä ja ensin ruoskittavaksi.
Samalla tavalla käy ylösoton jälkeen ihmisille, jotka jäävät tänne uskonsa vähyyden ja penseyden vuoksi. Heidät viedään hallitusten ja tuomarien eteen, vangitaan ja kuulustellaan. Ihan samalla tavalla etenee maailmanjärjestys hiljalleen, kuten eteni Jeesuksen kärsimyksetkin tuona Pääsisäistä edeltävänä päivänä kohta kaksituhatta vuotta sitten.
Ihmisiä ei vielä tapeta, eikä heitä pahoinpidellä, vaan tämä on tuomion aikaa, jolloin valmistellaan Kristittyjen lopulliset vainot. Tämä on tietyn menestyksen aikaa, kuten Pietarikin kuuli kukon laulavan kolmesti.
 
Kuva 6. (klo 21:45)
Kuvassa Jeesus on selvästikin sidottuna paaluun ja häntä ruoskitaan kahdelta eri suunnalta.
Tällä samalla tavalla etenee lopunajat, ahdistuksen ajat kun se kovenee jumalattomien otteessa. Kohta penseä tänne jäänyt seurakunta kokee pahoinpitelyä, heitä ruoskitaan ja kidutetaan.
Tässä ajassa ahdistuksen aikaa, Israel saa vielä olla rauhassa, mutta pakanain ajat alkavat pian täyttyä. Marttyyrikuolemat lisääntyvät, eikä maailma enää salli minkäänlaista Kristinuskoa. Se on kitketty kovalla kädellä pois. Eli Kristityillä ei ole enää paikkaa minne mennä, puhumattakaan missä kokoontua. Heitä tavattaessa, he joko tapetaan tai vähintään pahoinpidellään henkihieveriin.

 

Kuva 7. (klo 22:45)
Tässä kuvassa Jeesus kantaa ristiään Golgatalle ja tietää kohta, että hänet ripustetaan tuskalliseen kuolemaan saakka roikkumaan tuossa puussa, synnittömänä ja viattomana kaikkeen pahaan, mitä ihminen on koskaan tehnyt. Isä tietää sen myös ja siksi uhri on suurin, jonka vertaista toista ei ole.
Via Dolorosa.
Maailman tänne jääneet saavat kokea enää pelkkää tuskaa, eikä lohtua tunnu mistään enää löytyvän. Ruoka on loppu, vapautta ei enää ole, liikkuminen on mahdotonta, eikä enää ole kuin Jeesus Kristus johon epätoivoisesti voisi luottaa. Kuka jaksaa loppuun saakka 1335 päivää?

 

 

Kuva 8. (klo 24:00) portit sulkeutuvat
Jeesus antaa henkensä ja kuolee koko maailman syntien vuoksi. Tässä ajassa sitäkään ei tahdota käsittää oikein. Jeesus ei kuollut syntien vuoksi, vaan katuvan syntisen vuoksi, eikä kaikkien onnenonkijoiden ja anteeksiantamattomien, ylpeiden kerskailijoiden. Ei Jeesus kuollut synnittömien, (omasta mielestään hyvien) vaan syntisten (omasta mielestään pahojen), joiden tahto ja halu on katua. Se erottelu tapahtui jo ristillä ryövärien kesken.
Tässä kohtaa aikajanaa Israelin rauha rikkoutuu, jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävitys asetetaan. Rauhasta on kulunut 1290 päivää.
Tässä kohtaa häävieraat saavat alkaa varustautua yljän ja hänen morsiamen kulkuetta varten. Neidot laittavat lamppunsa palamaan, kellä öljyä vielä oli. Pakanainajat olivat täyttyneet.
 
Kuva 9. (01:15)
Jeesus otetaan alas ristiltä, hän on kuollut ja epätoivo valtaa kaikki paikalla olijat. Epätoivo on niin musertavaa, ettei sellaista voi olla. Koko heidän maailmansa tuntuu romahtaneen niskaan.
Toinen ylösotto on tapahtunut ja häävieraat ovat poissa. Viisaat neitsyet ovat menneet ja tyhmät neitsyet huutavat perään saamatta vastausta. Ylkä on poissa, eikä toivoa enää olisi. Kukaan ei enää halua edes elää.
Jaakobin vuoro oli tullut. Jumala antaa Israelin tuntea nahoissaan ja maksaa syntivelan samalla tavalla kuin syntiä he ovat maksaneet, eli nahoissaan, teoissaan ja uhrauksessaan. He ovat tiensä valinneet, koska ovat Jumalan oma kansa. Ei Jumala heitä suonkaan hylkää, mutta heistä 2/3 osaa hukkuu.

 

Kuva 10. (03:45)
Jeesus lasketaan hautaan.
Matteus 27:57-59
Mutta illan tultua saapui rikas mies, Arimatiasta kotoisin, nimeltä Joosef, joka hänkin oli Jeesuksen opetuslapsi. Hän meni Pilatuksen luo ja pyysi Jeesuksen ruumista. Silloin Pilatus käski antaa sen hänelle. Ja Joosef otti ruumiin, kääri sen puhtaaseen liinavaatteeseen
Maailma on vaikeroimisensa päässä. Häätalon portit suljetaan lopullisesti, ikuisiksi ajoiksi. Sinne ei enää kukaan pääse. On tullut hääillallisten aika, jossa viimeiset vieraat ovat päässeet illalliselle.
Tätä tapahtumaa seurasi ilmeisesti seitsemäs malja, joka vuodatetaan pedon valtaistuimelle. Jeesus on tullut maan päälle (Sakarja 14) ja Öljymäki halkeaa suureksi laaksoksi ja alkaa henkien vangitseminen. Peto ja sen kanssa väärä profeetta heitetään tuliseen järveen. On alkamassa tuhatvuotinen kausi.

Tämä kaikki mitä kirjoitin, on pelastussanomaa. Se on tullut Pyhästä Hengestä ja siksi ole varovainen tämän kanssa, ettet loukkaa itseäsi siihen. Lue ja punnitse, pidä se mikä on hyvää. Älä uhraa aikaasi tämän yltiöpäiseen kritisointiin ja varsinkaan sitä vastaan taistelemiseen, koska tämän koen saaneeni, eikä se muuta minun käsitystäni tästä. Ottakoon jokainen vain sen, minkä Henki kullekin sanoo hyväksi. Maailma on täynnä huonoa joka tapauksessa.
Sen sijaan aikanaan, kun näemme toisemme siellä Taivaskodissa, me molemmat tiedämme...

Siunausta ja Herramme Jeesuksen Kristuksen johdatusta ja suojelusta

-jarmo-