Osmo Pöysti
PERUSTEET MIKÄ ON JUMALA?
Käsitteenä lienee Jumala lähinnä kuvattavissa Rakkauden, Totuuden ja Elämän summana:
Rakkaus + Totuus + Elämä = Jumala
Jos tietäisimme, mitä ovat Rakkaus, Totuus ja Elämä, olisi käsityksemme Jumalasta näinollen suhteellisen selvä. Sentakia tarkastelemme hieman näitä kolmea käsitettä kutakin erikseen.
Oletamme, että pankki edustaa Rakkauden nollatasoa. Saat sieltä sen, minkä sinne veitkin, eli satasesta satasen ja vitosesta vitosen. Mutta jos ystäväsi antaa sinulle vitosesta satasen on hän harjoittanut 20-kertaista rakkautta, vai kuinka? Satasesta satanen - periaate on esitetty ns. Mooseksen laissa ja tunnetaan paremmin "silmä silmästä ja hammas hampaasta" - periaatteena. Käsitteenä asia on sama kuin "oikeudenmukaisuus". Oikeudenmukaisuuteen - rakkauden nollatasolle - pääsemisen ovat monet ottaneet tavoitteekseen, niin että sitä jo kaikissa kaupungeissa saarnataan. Useimpien poliittisten puolueiden ohjelmasta löytyykin pyrkimys oikeudenmukaisuuteen - rakkauden nollatasolle, mikä osoittaa, että ihmissuku rypee vääryyden kourissa. Vääryyden keskellä elävistä ihmisestä jopa oikeudenmukaisuus voi näyttää korkealta tavoitteelta. Ihmisten kesken ylevältä periaatteelta näyttää jopa täydellinen välinpitämättömyys naapurin hädästä, jos vain ei tee pahaa kärpäsellekään.
Jumala on Rakkaus.
Rakkaus on elämän periaate, jota kissaemokin osaa vaistomaisesti toteuttaa
omiansa kohtaan. Rakkaus on oikeudenmukaisuuden yläpuolella. Maksimissaan
rakkaus antaa elämänsä sen puolesta jota hän rakastaa.
Jumala on rakkaus.
Kaikki, mitä hän tekee, on hyvää. Hänen aurinkonsa paistaa niin hyville kuin
pahoillekin.
Totuus
Luonnontieteissä
tunnetaan erilaisia "totuuksia", joiden kaikkien katsotaan olevan
suhteellisia, koska ne lähemmin tarkasteltuina eivät olekaan itsenäisiä
totuuksia. Vain Jumala on itsenäinen Totuus. Totuus on jakamaton. Puolueeton
tiede askartelee nykyään ns. kolmen perusvoiman parissa. Näiden keskinäisten
riippuvuuksien selvittäminen johtaa kysymykseen yhdestä alkuvoimasta. Tässä
vaiheessa ei ole merkittävää nimitämmekö tätä alkuvoimaa Jumalaksi tai ei, se
on olemassa, halusimmepa sitä tai emme, tai tunnemmeko sen vai ei. On vain yksi
totuus, Jumala.
Jumala on Totuus. Totuus
on jakamaton. Totuutta kuitenkin mieltää sekä tunnettujen että tuntemattomien
osatotuuksien summana, mutta yksinään on jokainen osatotuus epätosi. Ihminen
tutkii osatotuuksia, eteensä avautuvia lainalaisuuksia, mutta ei voi niitä
muuttaa. Totuudet ovat jumalallisia. Ihminen tekee viisaasti, jos etsii Totuutta
ja noudattaa sitä.
Totuus on kaikkialla
läsnäoleva. Omena ei putoa puusta muuten kuin totuuden riippuvuuksien
mukaisesti. Omena onkin viisaampi kuin ihminen - se ei yritä kiertää totuuksia
niinkuin ihminen hulluudessaan tekee.
Elämä
Sitä biologista
prosessia, joka alkaa syntymästä ja päättyy kuolemaan, sanotaan ihmisten kesken
tavallisesti elämäksi. Tämän prosessin tunnusomaisin piirre on muutos kohti
kuolemaa. Elämä ikäänkuin saadaan, ja ikäänkuin menetetään. Ihminen pallottelee
elämällä aikansa, toivoen, että se jatkuu jälkipolvissa. Näin elämä on
suurempi, kuin mitä ihminen voi tavoittaa. Ihminen on kuollut, eikä voi
ymmärtää elämää, Isäänsä.
Kuolemaan johtavan
prosessin nimittäminen elämäksi on arveluttavaa. Sen kummempaa elämää ihmisellä
ei kuitenkaan ole. Paras tuntemani kuva elämästä, siitä jostakin on vertaus
virtaavasta vedestä. Vesi virtaa ja suorittaa työnsä itse muuttumatta,
kirkkaana pysyen.
Kysymys elämästä on
samalla kysymys olemassaolosta. Biologinen elämä esiintyy vain aineen, materian
yhteydessä. Itsenäistä biologista elämää ei siis ole olemassa. Mutta myöskään
aineen olemassaolo ei ole itsenäistä. Epätieteellisen materialismin tiedemiehet
julistivat aikoinaan, että on olemassa niinsanottuja alkuaineita. Aine ei
kuitenkaan ole itsensä isä. Samoin kuin biologinen elämä, myös aineet
muuttuvat. Alkuaineet ovat maailmankaikkeudessa jatkuvan muutoksen kohteena, ja
pienessä mittakaavassa ihmisenkin on jo onnistunut hajoittaa näitä
niinsanottuja alkuaineita, näin tapahtuu esimerkiksi ydinreaktoreissa
jatkuvasti. Aineillekin on siis etsittävä olemassaolon alkusyytä.
Elämän lähde on ihmiselle
tuntematon. Teorioita elämän lähteestä on monta, mutta me käytämme siitä
nimitystä Jumala. Vain Jumala on. Hän on sama eilen, tänään ja huomenna. Hän ei
muutu. Hänessä ei ole aikaa, se mitä sinä näet huomenna, on Jumalan tiedossa jo
tänään. Hän on alku ja loppu, ja senkin jälkeen sama. Elämä on ikuinen.
Vain Jumala on. Jumala on
ainut olevainen, muu olemassaolo on suhteellista Häneen. Jumalasta erillistä
elämää ei ole. Jos haluat elää, sinun pitää jotenkin palauttaa yhteys häneen.
Kaiken summa ja tulos
Ajatus Jumalasta on
abstraktiotasoltaan korkein mielleyhtymä, joka ihmisaivoja koskaan on
askarruttanut. Mitä lähemmäs Jumalan valtasuuruutta tullaan, sitä suurempia
voimia kohdataan. Suurinta on Rakkaus, Totuus ja Elämä, Hän itse.
Jumalaa luonnehditaan
myös sanoilla näkymätön, ikuinen, muuttumaton, kaikkialla läsnäoleva,
kaikkivaltias, pyhä, oikeudenmukainen, uskollinen, vanhurskas jne. Mutta koska
kaikki nämä käsitteet ovat ihmiselle epäselviä, eikä Rakkautta voi ottaa
kämmenelle eikä Totuutta mitata metrimitalla, voidaan melko pian päätellä,
ettei käsitteellisin keinoin Jumalan tuntemiseen päästä. Ihmisen parhaat omiin
havaintoihin perustuvat saavutukset ovatkin siinä, että ihminen tulee
vakuuttuneeksi Jumalan läsnäolosta.
On kuitenkin eri asia
olla tietoinen Jumalan olemassaolosta kuin tuntea hänet itse. Kun tulet
tuntemaan hänet, silloin sinäkin sanot niinkuin Matti ja Maija ensi kerran
junan nähtyään: "Ahaa! Nyt minä ymmärrän! Mikset heti sanonut!"
Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala
Historia tuntee erilaisia
jumalakäsitteitä. Tässä kirjassa pitäydymme Urin kaupungista Paddan Aramista
lähteneen Abramin, myöhemmin Aabraham-nimellä tunnetun ja usein vaeltavana
aramealaisena mainitun toisinajattelijan jumalakäsitykseen. Aabraham uskoi
Rakkauden, Totuuden ja Elämän voittoon ja sen takia sanoutui irti tämän
maailman menosta, ja lähti etsimään uutta yhteiskuntaa, maata, jossa Rakkaus,
Totuus ja Elämä asuvat.
Leonardon ja Gagarinin jumala
Totuus, Rakkaus ja Elämä
ovat vaikeasti ymmärrettäviä asioita niille, joilla niitä ei ole. Asiaa ei
helpota se, että Aabrahamin Jumala, "Isä meidän", asuu taivaissa.
Italialainen taiteilija ja luonnontieteilijä Leonardo da Vinci esittikin
Jumalan partasuisena ukkona. Taiteilijalta jäi näkemättä, että Jumala asuu myös
lähempänä, niiden ihmislasten keskuudessa, joilla on nöyrä sydän.
Joissakin tapauksissa
ihmisen käsitys Jumalasta on niin älytön, ettei hän voi itsekään uskoa siihen.
Eräästä kuuluisasta miehestä, joka käväisi 200 kilometrin korkeudessa,
kerrotaan, ettei hän nähnyt matkallaan Jumalaa. Ehkä tuo kuuluisa mies odotti
näkevänsä keinutuolissa istuvan valkopartaisen ukon. Rakkautta, Totuutta tai
Elämää hän ei nähnyt tai ei osannut katsoa. Gagarinin jumalakäsityksiä
vastaavaa jumalaa ei todellakaan ole, mutta Aabrahamin Jumala on kutsuva
Gagarinin ja Leonardon esiin vastaamaan teoistaan yhdessä lajitoveriensa
kanssa.
IHMINEN JA ONGELMAT
Paratiisin ihminen
Jumala loi ihmisen omaksi
kuvakseen, ja siunasi heidät. Kts. 1.Moos 1:27-28.
Jumala loi ihmisen tiettyä tarkoitusta varten. Tästä tarkoituksesta hän sanoi:
Olkaa hedelmälliset ja
lisääntykää ja täyttäkää maa ja tehkää se itsellenne alamaiseksi; ja vallitkaa meren
kalat ja taivaan linnut ja kaikki maan päällä liikkuvat eläimet. (Kts. 1.Moos 1:28).
Maa tarvitsi hallitsijaa.
Kun ihminen luotiin,
ilmoitettiin hänelle hänen rajoituksensa: hänen ei pitänyt syödä hyvän ja pahan
tiedon puun hedelmistä, sillä häntä ei oltu varustettu
kyvyllä tehdä aina ja joka tapauksessa hyvää. Se kun on jumalallisen olemuksen
erityispiirre.
Ilman hyvän ja pahan
hyväksikäyttöä ei ihmisellä ollut myöskään vastuuta suorittamistaan
pahuuksista. Hän sai tehdä samaa kuin susi: syödä kenet tahtoi. Kun ihminen
kuitenkin söi hyvän ja pahan tiedon puusta, lankesi hänelle velvollisuus valita
aina vain hyvä. Tieto tuo vastuun. Koska ihmistä alunperin
ei ole luotu tätä tilannetta silmälläpitäen, on hyvän valinnan velvoite ihmisen
ongelman peruskysymys.
Lapsi hiekkalaatikolla
Kun hiekkalaatikolla on
kaksi pikkupoikaa, ja vain yksi pallo, alkaa taistelu pallosta. He toimivat
kuin sudet saalista jakaessaan. Ei ole mitenkään itsestään selvää, että he
myöhemminkään toimisivat toisin. Mihin suuntaan kehitys kulkee, riippuu
opetuksesta, muiden esimerkistä ja lapsen omista valinnoista.
Koulun biologian tunnilla
opetetaan, että ihminen kehittyi apinasta. Me opetamme sensijaan, että ihminen
ilman Jumalaa on edelleen eläin, ja vasta kun hän alkaa kysellä mikä on hyvä ja
mikä paha, hän alkaa osoittaa ihmisyyden merkkejä. Päivittäin Moskovan kaduilla
näen autoilijoita, jotka eivät osoita ihmisyyden merkkejä. He eivät kysele,
oliko se nyt niin paha, jos mummo jäi alle. Heillä on tieto, mutta tieto ei
ohjaa heidän käyttäytymistään. Käyttäytymistä ohjaavat eläimelliset vaistot,
ylpeys, vallanhimo, hevosvoimantunto. Raamatun kielenkäytön mukaan
eläimellisesti käyttäytyvä ihminen on kuollut - häneltä puuttuu Henki,
osallisuus Jumalalliseen Elämään.
Tietoyhteiskunta
Nykyaikaista yhteiskuntaa
rakennetaan oletukselle siitä, että ihminen voi tehdä oikean päätöksen, jos
hänellä on oikeat tiedot asiasta. Olettamus on väärä. Tiedon riittämättömyys
yksinkertaistenkin asioiden hoidossa käy nopeasti ilmi, jos yrität omin voimin
ratkaista hyvän ja pahan tietämyksestä sinulle langenneita vastuita. Kun annat
ns. hyvään tarkoitukseen kympin, voi olla, että se käytetäänkin pahaan. Sinulle
kerrotaan, että antamallasi kympillä voidaan rokottaa viisi neekeriä,
mutta saastunut rokotusneula voi yhtähyvin levittää aidsia. Voidaksesi tietää,
miten voit oikein käyttää resurssisi, pitää sinulla olla Jumalan viisaus
käytettävissäsi.
Elämä olisi tavattoman
helppoa, jos aina tietäisit, mikä on hyvä ja sinulla olisi voima ja valta tuon
hyvän toteuttamiseen. Mutta tämä viisaus on vain Jumalalla, huolimatta siitä,
että niin monet muutkin ovat ilmoittaneet olevansa viisaita ja voimakkaita.
Raamatun salakielessä
puut ovat kansoja. Hyvän ja pahan tiedon puu tarkoittaa siten
tietoyhteiskuntaa. Siten tietoyhteiskunta on samalla koulutusyhteiskunta, joka
pyrkii jakamaan riittävän määrän tietoa jäsenilleen tarkoituksella turvata
yhteiskunnan jatkuvuus. Raamatun ilmoituksen mukaan tämä pelastusmalli on
kuitenkin väärä, ja pahemman vahingon estämiseksi Jumala ajoi ihmisen pois
paratiisista.
Jumala ryhtyy opettajaksi
Paratiisissa ihminen
joutui pulaan. Tämän vuoksi on Raamatun ilmoitus syntiinlankeemuskertomuksesta
lähtien ilmoitusta Jumalan pelastussuunnitelmasta. Jo Raamatun alkulehdillä (1.Moos 3:15) on ennakkoilmoitus Jeesuksen syntymästä:
Ja
minän panen vainon sinun (käärmeen) ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja
hänen siemenensä välille, ja se on polkeva rikki sinun pääsi ja sinä olet
pistävä sitä kantapäähän.
Ihmisen surkeus on siinä,
että ihminen ei ymmärrä omaa parastaan. Ettei ihminen enempää vahingoittaisi
itseään, hänet karkoitettiin toistaiseksi Jumalan puutarhasta. Myöhemmin Jumala
antoi Lain eli Tooran Mooseksen kautta. Mooseksen laki annettiin noin 3500
vuotta sitten, 1500 vuotta ennen Kristusta. Mooseksen lain idea on siinä, että
se antaa teon tekijän itse määrätä, mitä sen tekijä katsoo soveliaaksi. Jos hän
katsoi soveliaaksi katkaista naapurin niskat ja oli myös tehnyt niin, myös
hänen niskansa oli katkaistava. Kansa kasvoi lain alla harkitsemaan, mikä oli
soveliasta.
Mooseksen antama laki
osoitti ihmisen kyvyttömyyden noudattaa totuutta ja rakkautta. Laki tuomitsi
ihmisen. Sentakia lain käyttöikä oli rajattu. Kun ihminen oli tuomittu, lakia
ei enää tarvittu mihinkään. Tuomitulla ihmisellä ei itsellään ollut enää mitään
keinoa pelastua, paitsi ehkä armahdus.
Jumala kertoi Moosekselle
myös pelastussuunnitelman jatkosta:
Profeetan minä olen
herättävä heille heidän veljiensä keskuudesta, sinun kaltaisesi, ja minä panen
sanani hänen suuhunsa ja hän puhuu heille kaikki, mitä minä käsken hänen
puhua...
5.Moos.18:18.
Lupaus toteutui
puolentoistatuhannen vuoden kuluttua. Jumala lähetti poikansa, joka syntyi
Juudean Betlehemissä. Jeesus jatkaa Mooseksen opetustyötä seuraavasti:
Ja niinkuin te tahdotte
ihmisten teille tekevän, niin tehkää tekin heille.
Luuk 6:31. (Kts. myös
Matt 7:12).
Jeesuksen opetuksessa
laki ei muuttunut. Oikeudenmukaisuuden vaatimus oli edelleen voimassa. Mutta
uutta oli se, keneltä ihmisen tuli vaatia lain noudattamista. Vaatimus tuli
kohdistaa omaan persoonaan. Myös vaatimustaso jäi edelleen ihmisen itsensä
päätettäväksi: "Se, mitä te tahdotte, että ihmiset tekisivät teille,
tehkää se heille, (Matt 7:12)". Mutta kukapa tahtoisi, että meille
kostettaisiin kaikki se, mitä me syystä tai toisesta olemme tehneet. Me
haluamme alennuksia, anteeksiantoa, lahjoja, ystävällisyyttä, rakkautta. Jeesus
siis opettaa rakkautta lain ja oikeudenmukaisuuden asemesta. On aina luvallista
tehdä paremmin, kuin mitä laki määrää.
Jeesus ei ollut pelkkä
opettaja, vaikka opettajanakin hän oli "Ihmeellinen neuvonantaja".
Hänen tehtävänsä oli ennen kaikkea pelastaa ihminen ja saattaa hänet entiseen
tehtäväänsä paratiisissa. Siihen tarvittiin enemmän kuin pelkkä opetus.
Pelastus sisälsi ensisijaisesti syntien sovituksen, jonka perusteella myös
yksilöihminen voi saada anteeksiannon omista synneistään. Sovituksen takia
Jeesus joutui kuolemaan ristillä, armahdettavien puolesta. Kun sovitus oli
tapahtunut, saattoi pelastussuunnitelma jatkua. Ihmistä muutettiin. Laki
asetettiin nyt ihmisen sydämeen, kuten Jeremia oli noin 700 vuotta ennen
Jeesusta ilmoittanut:
Katso, päivät tulevat,
sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden
liiton; en sellaista kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin,
kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta, ja jonka
liittoni he ovat rikkoneet, vaikka minä olin ottanut heidät omikseni, sanoo
Herra.
Vaan tämä on se liitto,
jonka minä teen Israelin heimon kanssa niiden päivien tultua, sanoo Herra: Minä
panen lakini heidän sisimpäänsä ja kirjoitan sen heidän sydämiinsä; ja niin
minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani.
Silloin ei enää toinen
opeta toistansa ja veli veljeänsä sanoen: "Tuntekaa Herra", sillä he
kaikki tuntevat minut, pienimmästä suurimpaan, sanoo Herra; sillä minä annan
anteeksi heidän rikoksensa enkä enää muista heidän syntejänsä.
Näin sanoo Herra, joka on
pannut auringon valaisemaan päivää, ….
Jer 31:31-35
…
Mittavien
alkuvalmistelujen jälkeen Jumala, seitsemän viikon kuluttua Jeesuksen
ristiinnaulitsemisesta ja kuolemasta, asettuu ihmisen sydämeen Henkensä kautta
jatkaakseen ihmisen ohjaamista ja opettamista. Tästä opetustoimesta Jeesus
antoi ennakkoilmoituksen:
Minulla on vielä paljon
sanottavaa teille, mutta te ette voi sitä nyt kantaa. Mutta kun hän tulee,
Totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen Totuuteen. Sillä se, mitä hän
puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja
tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun
omastani ja julistaa teille. Kaikki mitä Isällä on …
Kts. Joh.16:12-15 …
Jumalan Pyhä Henki jatkaa
Mooseksen ja Jeesuksen opetustyötä niissä ihmisissä, jotka ottavat Jeesuksen
vastaan. Pyhä Henki uudistaa ihmisen. Ihmisestä tulee Uusi Ihminen.
Jeesus on Jumalan vastaus
siihen tarpeeseen, joka hyvän ja pahan tietämisestä syntyy. Hänessä me saamme
sekä anteeksiantamuksen että viisauden valita sen (hyvän), mikä on hyvä. Pyhä
Henki neuvoo uudistunutta ihmistä oikeisiin ratkaisuihin jokaisessa
konkreettisessa tapauksessa.
Anteeksiannon ja
viisauden lisäksi tarvitaan myös voima. Kun se, mikä on hyvä, näyttää olevan
sinun henkilökohtaisten etujesi vastaista, tarvitaan voima itsekkyyden
voittamiseen. Ja siihen tarvitaankin oikein yliluonnollista voimaa. Jos voimaa
ei ole, jää kaikki ennalleen. Mutta siinä, missä ihminen odottaa voimaa, Jumala
puhuu uskosta.
Uskosta siksi, että uskon
kautta avautuu tie Jumalan voimaan. Siis voima tulee samasta lähteestä kuin
anteeksianto ja viisaus. Kaikki tarvittava voima on Jeesuksessa. Meidän ei siis
tarvitse pelätä voimien loppuvan. Voima riittää, kun pysymme Jeesuksessa. Paluu
paratiisiin on mahdollista.
Pelastussuunnitelma
Luomiskertomuksen mukaan
paratiisissa oli paitsi hyvän ja pahan tiedon puu, myös elämän puu. Kertomus
tästä itäisestä puutarhasta alkaa seuraavasti:
Ja Herra Jumala istutti
paratiisin (oik.: puutarhan) Eedeniin, itään, ja asetti sinne ihmisen, jonka
hän oli tehnyt. Ja Herra Jumala kasvatti maasta kaikkinaisia puita, ihania
nähdä ja hyviä syödä, ja elämän puun keskelle paratiisia, niin myös hyvän ja
pahan tiedon puun.
1.Moos
2:8-9.
Syntiinlankeemuksen takia
ihmiseltä jäi syömättä elämän puusta. Ihminen karkoitettiin puutarhasta ennen
kuolemattomuuden saavuttamista. Ihmisen on joko mentävä takaisin Jumalan
puutarhaan, tai jonkun on tuotava hänelle se hedelmä, joka tuottaa ikuisen
elämän, sen, joka jo kerran oli häntä aivan lähellä.
Jumala on ajaton, siksi
tapahtumat, joita me tässä nimitämme suunnitelmaksi, ovat jo valmiina
ajattomuudessa. Täydellisyys on ajaton. Sanalla suunnitelma tarkoitamme siis
vain Jumalan tekojen kokemista meille ymmärrettävässä muodossa. Lopulta Jumalan
suunnitelma täyttyy myös ajallisuudessa, jonka jälkeen aikaa ei enää ole.
Meille Jumalan suunnitelma on "autuaallinen toivo". Kirjeessään
Tiitukselle Paavali tekee tästä prosessista seuraavan yhteenvedon:
Kun Jumalan, meidän
vapahtajamme, hyvyys ja ihmisrakkaus ilmestyi, pelasti
hän meidät, ei vanhurskaudessa tekemiemme tekojen ansiosta, vaan laupeutensa
mukaan uudestisyntymisen peson (peso: peseminen, puhdistus, upotuskaste) ja
Pyhän Hengen uudistuksen kautta, jonka hän runsaasti vuodatti meidän
Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta, että me vanhurskautettuina hänen
armonsa kautta tulisimme iankaikkisen elämän perillisiksi toivon mukaan. (Tiit
3:4-7).
Iankaikkinen elämä ei ole
mikään ylipitkä eläkeikä. Sillä on tarkoituksensa, se kuuluu Jumalan
suunnitelmaan. Paavali tosin sanoo tätä suunnitelmaa taloudenhoidoksi,
(kreikaksi: "oikonomía" ja barbaarikreikaksi: "ekumenia").
Jumalan taloudenhoito on paljon laajempi käsite, kuin mitä pelkkään ajalliseen
elämään mahtuu. Jumalan suunnitelmassa pääpaino on tulevissa ajattomissa
kausissa (aioneissa), joille luominen ja muut ajalliset tapahtumat ovat vain
alkusoittoa. Syntien anteeksiantamuksesta alkaa tulevaisuus:
Jumala, joka on
laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on
tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa –
armosta te olette pelastetut – ja yhdessä hänen kanssaan herättänyt ja yhdessä
hänen kanssaan asettanut meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa,
osoittaakseen tulevina maailmanaikoina (kr.: en tois aiósin) armonsa
ylenpalttista runsautta, hyvyydessään meitä kohtaan Kristuksessa Jeesuksessa.
(Ef 2:4-7).
Itsekeskeinen ihminen
saattaa hyväksyä sen, että hänen syntinsä annetaan anteeksi. Anteeksianto on
tosin pääsylippu Jumalan suunnitelmaan, mutta pääsylippu ei ole tärkeämpi kuin
itse suunnitelma. Jumalan kansan tehtävä on julistaa Jumalan viisautta
henkivaltojen keskuudessa. Paavali julistaa evankeliumia "Kristuksen
tutkimattomasta rikkaudesta" :
Minulle,
kaikista pyhistä halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille
evankeliumia Kristuksen tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille
ilmeiseksi, mitä on sen salaisuuden taloudenhoito (oikonomía), joka ikuisista
ajoista (apo ton aiónon) on ollut kätkettynä Jumalassa, kaiken Luojassa, että
Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta nyt tulisi taivaallisten hallitusten
ja valtojen tietoon sen iankaikkisen aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli
säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme, jossa meillä, uskon
kautta häneen, on uskallus ja luottavainen pääsy Jumalan tykö. (Ef 3:8-11).
Niin tärkeä kuin seurakunnan
tehtävä onkin, se ei ole vielä kaikki. Senjälkeen, kun synnin takia syntynyt
episodi on kokonaan lopussa, ihminen saa palata alkuperäiseen tehtävään. Se
mitä suomentaja sanoi Ensimmäisen Mooseksen kirjan ensimmäisessä luvussa
vallitsemiseksi, (kts. 1.Moos
1:28), on samaa kuin hallitseminen. Ne, jotka ovat tässä maallisessa elämässä
tottuneet hallitsemaan itsessään asuvaa käärmettä tuomalla sen päivittäin
ristille, saavat hallita iankaikkisesti. Raamatun viimeisen kirjan viimeisestä
luvusta luemme:
Eikä mitään kirousta ole
enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen
palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on
heidän otsissansa. Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä,
ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti. Ilm 22:3-5.
Hebreankielisissä Vanhan
Testamentin kirjoituksissa käytetään Jumalasta pääasiallisesti kahta nimitystä:
Elohim ja Jehova (Jahve). Elohim on monikko sanasta El, mahtava. Samasta
juuresta tulee myös arabian kielen sana Allah. Sana Jehova (Jahve) tulee
verbistä "olla" ja merkitsee Olevaa, tai tyyliasultaan toista sanaa
käyttääkseni, Realiteettia. Yhdyssanoissa Jehova saa muodon Jo/Ja/Je,
esimerkiksi Jeshua, (Jumala pelastaa), Josafat, (Jumala tuomitsee).
Kun Jumala puhutteli
Moosesta palavasta pensaasta, kysyi Mooses häneltä:
Katso, kun minä menen
israelilaisten luo ja sanon heille: 'Teidän isienne Jumala on lähettänyt minut
teidän luoksenne', ja kun he kysyvät minulta 'Mikä hänen nimensä on?' niin mitä
minä heille vastaan?" Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka
minä olen" Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä
olen' lähetti minut teidän luoksenne."
Kts. 2.Moos
3:13-14.
Mooseksen jälkeen
"Minä olen" lähetti Israelin luo vielä monta miestä, mutta sitten Isä
lähetti nimissään (Joh.6:43) poikansa Jeesuksen, joka sanoi: "Ellette
usko, että minä olen, niin te kuolette synteihinne". Kun hänen
senkertaiset keskustelukumppaninsa fariseukset kuulivat Jeesuksen sanovan
"minä olen" he höristivät korviaan ja kysyivät: "Kuka sinä
olet?" Jeesus vastasi: "Juuri se mitä puhunkin teille" ja sanoi
vielä:
Minä olen se, joka minä
olen.
(Kts. Joh. 8:28).
Keskustelun edetessä
fariseukset käyvät yhä kuumemmiksi, ja kun Jeesus lopulta sanoo (Joh. 8:58):
"Totisesti, totisesti minä sanon teille: Ennenkuin Aabraham syntyi, minä
olen", alkavat fariseukset poimia kiviä heittääkseen niillä Jeesusta.
Keskustelu käytiin
todennäköisesti hebreaksi. Oletan Jeesuksen sanoneen
"ani Jahveh" (minä olen se, mikä olen/Minä olen Jehova), mikä
juutalaisten harhaopinmetsästäjien mielestä se olisi ollut jumalanpilkkaa.
Jos Jeesus olisi noudattanut juutalaisten sääntöjä, hän olisi sanonut "ani
hu" (minä olen hän), koska juutalaisten perinnäissäännöt kielsivät
lausumasta Jumalan nimeä Jehova/Jahveh. Jeesus vastasi kuitenkin suoraan, sillä
Mooseksen laki ei kiellä Jumalan nimen "Jahveh/Jehovah" lausumista,
vaan ainoastaan sen turhaan lausumisen.
Meidän päiviimme tämä
keskustelu (Joh. 8:18-30) on säilynyt
kreikankielisissä muistiinpanoissa, joista ne on sitten käännetty eri kieliin.
Kreikan kielessä "minä olen" sanotaan "ego ime".
Huonommissa käännöksissä nämä sanat on toisinaan käännetty "minä
olen" ja toisinaan "minä olen ollut". Ehkä niiden kääntäjät ovat
luulleet, etteivät alkutekstien kirjoittajat ole osanneet kreikan kielioppia,
ja siksi tehneet omat laittomat "parannuksensa" omiin
raamatunkäännöksiinsä. Mutta sanat voidaan tuntea myös niiden aikaansaamasta
vaikutuksesta. Kun Jeesusta tultiin vangitsemaan yöllä Getsemanen puutarhasta,
kysyi hän: "Ketä etsitte?" Vangitsijat vastasivat: "Jeesusta
nasaretilaista". Jeesus vastasi heille: Minä olen. Kun Jeesus sanoi heille
"Minä olen", vangitsijat kaatuivat maahan selkä edellä. Selkä edellä
kaadutaan silloin kun kuollaan suoraan pystystä. Ihminen on takapainoinen, ja
kun tasapainoelimet ihmisen kuollessa pettävät, kaadutaan selkä edellä.
Jeesuksen sana "minä olen" vaikutti kuin luoti. Jeesus herätti kuolleet
henkiin ja kysyi uudestaan: "Ketä te etsitte?" He sanoivat:
"Jeesusta nasaretilaista". Jeesus vastasi: "Minähän sanoin
teille, että minä olen. Jos siis minua etsitte, antakaa näiden mennä."
Jeesus osoitti, että hän
on sama kuin Vanhan Testamentin Jahve: se sama riippumaton olevainen, joka oli,
on, ja tulee aina olemaan. Jumala on, ja ketään muuta ei ole.
Jeesus
Erisnimen
"Jeesus" hebreankielinen äänneasu on "Jeshua", joka
käännettynä suomen kieleen tarkoittaa "Jumala pelastaa", mutta
erisnimiähän ei käännetä. Jeesus ei saanut nimeään Joosefilta ja Marialta, vaan
hän sai nimensä Jumalan sanansaattajan välityksellä, joka sanoi Marialle:
"... ja sinä olet antava hänelle nimen Jeesus". Kts. Luuk 1:26-27.
Enkeli ilmoitti nimen
"Jeesus" myös Joosefille, kun tämä mietti, mitä tehdä Marialle, joka
oli huomattu olevan raskaana ilman, että ainakaan Joosef itse olisi sitä
aiheuttanut. Enkeli sanoi: "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa
luoksesi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.
Ja hän on synnyttävä pojan ja sinä olet antava hänelle nimen Jeesus, sillä hän
on vapauttava kansansa heidän synneistään..." Kts. Matt 1:19-25.
Jeesus-nimi esiintyy jo
Vanhassa Testamentissa, kts. esim. 2.Moos 15:2
hebreankielisen alkutekstin sana "Pelastus":
Herra
(hebr. "Ja") on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja
hänestä tulee minulle Pelastus (hebr.
"li-Jeshuah")
Kyseisen lauseen
kääntämisessä kannattaa olla tarkkana. Hebrealainen teksti sanoo, että "Ja
(Jehovah/Jahveh) on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, ja Hän tulee minulle
Pelastukseksi", "li-Jeshua eli Jeesukseksi). Jeesus ei ole pelkkä
Jumalan lähettiläs, eikä Jumalan hitunen, vaan itse "Minä Olen".
Katso myös 1.Moos 49:18.
Pelastaja
Jeesuksen hebreankielinen
nimi Jeshua, "Pelastus" voidaan tietysti kääntää kreikan kieleen.
Vastaava kreikan sana on "soter" ja sitä käytetään merkityksessä
pelastaja, vapahtaja. Vastaava verbi on "sozo", armahtaa, pelastaa,
vapauttaa, eheyttää, parantaa. Toiminnallaan Jeesus näytti mitä hänen nimensä
tarkoittaa. Siten hän selvästi eroittautuu niistä antiikin kuninkaista, jotka
myös käyttivät titteliä Soter, ja niistä nykyajan lajitovereistaan, joita
kansat ylistävät liberaattoreiksi.
Kristus
Sekä Uudessa että
Vanhassa Testamentissa Jumalaa sanotaan Herraksi (hebr.
"Adonai" ja kreik. "Kyrios"). Kreikan sanalla kyrios
tarkoitettiin valtion päämiestä. Raamatussa tätä nimeä käytetään sekä Isästä
että Pojasta: "Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle
puolelleni kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi
astinlaudaksi". (Apt 2:35 ja Ps 110:1). Jeesus on kuningas, presidentti ja
keisari.
Nimittämällä Jeesusta
Herraksi (kyrios) Jeesuksen seuraajat ilmoittivat, että heidän keisarinsa on
Jeesus. Rooman valtion virkamiesten oli määrä tervehtiessään lausua: NN on
keisari, johon vastattiin: NN on keisari. Siten voitiin kapinoitsijat tunnistaa
keisarille NN uskollisista kansalaisista. Saman kaavan mukaisesti Jeesuksen
seuraajat ilmoittivat, että "Jeesus on kyrios". Tämä lauselma on
nykysuomessa käytössä muodossa "Jeesus on Herra". Ensimmäisenä tämän
uskontunnustuksen toivat ilmoille apostolit Natanael ja Pietari, kts. Joh 1:49
ja Matt 16:16.
Kreikankielinen sana
"kristus" on arvonimi. Se tarkoittaa "voideltua".
Hebreankielinen vastine sanalle on "messias", Ha-Mashiah. Israelissa
kuninkaan asettaminen virkaansa tapahtui voitelemalla kuningasehdokkaan pää
öljyllä. Myöhemmin, kun kreikan sana kristus on levinnyt kreikkaa
ymmärtämättömien kansojen keskuuteen, se on alettu käsittää jonkinlaiseksi
sukunimeksi, jota se ei ollenkaan ole. Siten se voitaisiin kirjoittaa pienellä
alkukirjaimella, jollei nimenomaisesti haluta korostaa, että kysymyksessä on
ainut todellinen kuningas.
Theos, Jumala
Kun sanomaa Jeesuksen
herruudesta levitettiin kreikkalaisten keskuuteen, eivät Kreikan
jumalaistaruston nimet kelvanneet Uuden Testamentin kirjoittajille ja
kääntäjille. Jumala-käsitteen yleisnimeksi Uuteen Testamenttiin tuli Platonin
ja muiden kreikan filosofien käyttämä, mahdollisesti aramealaista alkuperää
oleva sana Theos. Hebrean termeillä ei hienosteltu, varsinkin kun nimellä
Jeesus on itse sanoman kannalta keskeinen merkitys. Hänestä kirjoitettiin:
Jokainen, joka huutaa
avuksi Herran nimeä - to onoma Kyrion - pelastuu. (Room 10:13).
Hänestä kuulutti Pietari
helluntaipuheessaan (Apt 2:36):
Varmasti tietäköön siis
koko Israelin huone, että Jumala (Theos) on hänet Herraksi (Kyrios) ja
Kristukseksi (Hristos) tehnyt, tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte.
Ennen Jeesuksen tuloa
ihmisenä ihmisten keskuuteen oli Jumala ihmisille kovin abstraktinen käsite.
Jeesuksessa jumaluuden koko olemus tuli konkreettisena ihmisten
tarkasteltavaksi. Jumaluuden koko täyteys asui hänessä. Johannes Kastaja sanoi:
"Kukaan ei ole koskaan nähnyt Jumalaa, mutta ainokainen poika, joka on Isän
povella, on hänet ilmoittanut."
"Minä olen" -
nimen käyttö suututti Israelin uskonnollisia johtomiehiä. He eivät halunneet
tunnustaa Jeesuksen todellisuutta. He halusivat säilyttää etäisen,
uskonnollisen jumalakäsityksensä ja torjua edessään seisovan Realiteetin.
Juutalaiset yrittivät torjua Jumalan läheisyyden puhumalla Aabrahamista, joka
eli kauan sitten. Sama pyrkimys on huomattavissa nykyajan fariseuksilla.
Puhutaan Jeesuksesta, joka eli lähes 2000 vuotta sitten, vaikka hän elää ja
hänen kansansa on konkreettisena maailman kaikkien kansojen keskuudessa
tänäänkin. Tilanne on ja pysyy konkreettisena: "Mitä te olette tehneet
yhdelle näistä vähimmistä veljistä, sen te olette tehneet minulle."
MITEN JUMALA TUNNETAAN
Miten
Japanin keisarin tutuksi
ei tulla kuulopuheiden ja sanomalehtiartikkeleiden perusteella. Ei edes
keisarin perhevideoiden katseleminen oikeuta sinua pääsemään keisarin
yksityisalueelle. Videot ja kirjat voivat antaa sinulle valheellisen kuvan
siitä, että tunnet keisarin. Olennainen puuttuu - keisari ei tunne sinua, ja
siksi portit eivät sinulle aukea. Päästäksesi sisälle sinulla tulee olla joku,
joka esittelee sinut keisarille. Jos tunnet keisarin pojan, niin isän luo pääsy
on jo huomattavasti helpompaa.
Jumalan ja ihmisen
välimiehiä on vain yksi, Jeesus, Jumalan poika. Vain hän voi esitellä sinut
Isälle. Hänelle kuuluvat seuraavat sanat:
Jokaisen, joka tunnustaa
minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan Isäni edessä, joka on taivaissa. (Matt
10:32)
Ihmistä ei erota
Jumalasta tiedon vähyys, aivokapasiteetin puute tai muu sellainen, vaan synti.
Linnanpihaa ympäröivää muuria varmemmin se estää ihmisen raivoisammatkin
yritykset lähestyä Jumalaa. Synnin takia tarvitaan välimies, joka omalla
toiminnallaan on sovittanut synnin. Vain Jeesus on pappi, ainut välittäjä
Jumalan ja ihmisen välillä.
Jeesuksen pappeus
perustuu hänen kuolemaansa ristillä meidän syntiemme tähden. Hänen kuolemansa
on se juridinen perusta, jolla Jumalaa ja ihmistä erottava synnin muuri on
voitettu. Jeesuksen sijaiskuoleman vuoksi on Jumalan vanhurskaus -
oikeudenmukaisuus - täytetty. Tässä uudessa tilanteessa sinun kuolemaasi sinun
syntiesi vuoksi olisikin jo täysin tarpeeton, koska Jeesus voi täydellisesti
pelastaa ne, jotka hänen herruutensa tunnustavat. Sinun on tehtävä vain yksi
valinta: kuka on sinun Herrasi. Jos ilmoitat, että tunnustan Jeesuksen
Herrakseni, (kuninkaakseni, messiaakseni) tunnustaa hän sinut Isän edessä.
Jumalan lähestyminen on tämän jälkeen helppoa. Tunnustettuasi Jeesuksen
ylimmäksi auktoriteetiksesi otat kasteen. Kasteen jälkeen voit osallistua
Jeesuksen muistoateriaan, ehtoolliseen.
Jumalan tuntemisen
lähtökohta on siis siinä, että tunnustat Jeesuksen herruuden ja alat totella
häntä. Kun synti on sovitettu, ei Jumalan viha enää erota sinua Jumalasta (kts. Joh. 3:36), vaan sinä tulet jumalallisesta luonnosta
osalliseksi - saat Pyhän Hengen - ja tunnet vapauden sanoa Jumalaa Isäksi.
Kaikki Jumalan valtakunnan kansalaisoikeudet ovat nyt sinun oikeuksiasi.
Tultuasi
jumalallisesta luonnosta osalliseksi sinussa herää voimakas halu saattaa koko
elämäsi ja olemuksesi sopusointuun Jumalan tahdon kanssa. Pyhä Henki opastaa sinut tuntemaan Jumalan
tahdon. Hän avaa sinun ymmärryksesi käsittämään Raamattua, oppimaan toisten
uskovien kokemuksista ja näkemään asiat omilla silmilläsi. Pyhä Henki puhuu
sinulle Jumalan sanoja - sinä opit kuulemaan Jumalan äänen. (Kts. Luuk 11:28,
Joh. 5:25, Joh. 8:47 ja Joh. 18:37). Menettelemällä Jumalan sanan mukaan sinä
saat empiiristä, kokemusperäistä tietoa Jumalasta. (Kts. Joh. 7:17).
Pyhä Henki kirkastaa
Kristusta. Tietosi Jumalasta kasvavat. Sinä kuulet Jumalan puheen, ja pystyt
keskustelemaan hänen kanssaan. Sinä tulet tutuksi Jumalan kanssa. Kokemuksesi
täydentävät Jumalasta saamiasi käsityksiä. Jumala tulee sinua lähelle, kun sinä
lähestyt häntä. Jumalan puhe, rukous ja kokemukset ovat kuin puhelinyhteys
rakkaan kanssa, jonka näkemistä sinä odotat.
MITEN JUMALA ILMENEE
Luomakunta
Alussa Jumala loi taivaat
ja maan, ja lopuksi ihmisen, joka pystyy tekemään havaintoja siitä, mitä Jumala
on luonut. Jumala on ilmaissut itsensä luomakunnassaan; luomakunta on Jumalan
luomus. Jumala on Isä, joka näkee luotunsa.
"Voiko ihminen niin
piiloon piiloontua, etten minä häntä näe?", sanoo Herra. "Ja enkö
minä täytä taivasta ja maata?", sanoo Herra. (Kts. Jer 23:24)
Jumala ei ole koskaan
jättänyt luomakuntaansa tuuliajolle. Hänen läsnäolonsa on havaittavissa yhä
kaikkialla. Antiikin kreikkalaisille esitti Aabrahamin hengenheimolainen
Paavali asiaa seuraavasti:
Jumala, joka on tehnyt
maailman ja kaikki, mitä siinä on, hän, joka on taivaan ja maan Herra, ei asu
käsillä tehdyissä temppeleissä, eikä häntä voida ihmisten käsillä palvella,
ikäänkuin hän jotakin tarvitsisi, hän, joka itse antaa kaikille elämän ja
hengen ja kaiken. Ja hän on tehnyt koko ihmissuvun yhdestä
ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt heille määrätyt ajat ja
heidän asumisiensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos ehkä voisivat hänet
hapuilemalla löytää - hänet, joka kuitenkaan ei ole kaukana yhdestäkään meistä,
sillä hänessä me elämme ja liikumme ja olemme, niinkuin myös muutamat teidän
runoilijoistanne ovat sanoneet: "sillä me olemme myös hänen
sukuansa".
Kreikkalaisilla, samoin
kuin roomalaisillakin, oli tunnetusti hyvin primitiiviset käsitykset jumalista.
Paavalin ajatukset jumaluudesta olivat kreikkalaisille uutta:
Koska me siis olemme
Jumalan sukua, emme saa luulla, että jumaluus on samankaltaista kuin kulta ja
hopea tai kivi, sellainen kuin inhimillisen taiteen ja ajatuksen kuvailema.
Antiikin ihmisen oli vaikea
ymmärtää Rakkautta, Elämää ja Totuutta todellisena Olevaisena. Ihminen odotti
näkevänsä jotakin käsin kosketeltavaa ja siten halusi erottaa Jumalan siitä
majesteetillisesta suuruudesta, jonka kautta Jumala oli itsestään todistuksen
antanut. Sama koskee myös nykyajan ihmistä, vaikka abstraktisen jumalakuvan
ymmärtämisen luulisi olevan nyt helpompaa, kun tiede on joutunut tutkimaan
olevaisen alkusyitä käsitteellisellä tasolla. Samalla kun on ollut pakko
huomata, että ihminen ei luo yhtään niistä lainalaisuuksista, joita hän tutkii,
löytää ja joita soveltaen hän tekee niinsanotut keksintönsä.
Tutkiessaan luomakuntaa
ihminen on joutunut näkemään ja tullut tuntemaan suuren joukon luomakunnan
lainalaisuuksia, osatotuuksia. Totuutta tutkiva yksilö joutuu lopulta aina
saman peruskysymyksen eteen: Onko ihminen Totuuden herra, vai onko Totuus
ihmisen herra.
Luomistyö jatkuu
Todistus Jumalasta ei ole
jäänyt pelkkien kivien varaan. Luomistyö on kokonaisuus, jonka täydellisyys ei
voi jäädä huomaamatta. Vanhan Testamentin profeetta ihmetteli ääneen:
"Koira ja aasi tuntevat isäntänsä, mutta ihminen ei tunne Herraansa"
Luomistyö jatkuu. Ihmisen
on mahdollista tarkkailla Jumalan uusia tekoja päivästä päivään. Kysymys on,
ymmärtääkö ihminen näkemäänsä.
Israel
Jumala on antanut
havainto-opetusta maailmansuunnitelmastaan tavalla, jota erilaisista
yrityksistä huolimatta ei ole voitu tehdä tyhjäksi. Jumala kutsui miehen, jonka
jälkeläisille hän antoi nimen Israel. Nimellä Israel on kolme merkitystä: 1.
Jumala taistelee; 2; Hän taistelee Jumalan kanssa; 3. Jumala hallitsee. Kts. 1.Moos 32:28. Israelin historia on hyvin dokumentoitu ja
seurattavissa alusta lähtien. Vaikka Jumalan teot ilmenevät muidenkin kansojen
asioissa, niitä harvoin ymmärretään, mutta Israel on asetettu tarkoituksellisesti
esille Jumalan suunnitelmien opetusvälineeksi.
Sana
Ihmiset eri kansoista
eivät ole joutuneet etsimään Jumalaa pelkästään hapuilemalla. Jumala on puhunut
niille, jotka ovat olleet kiinnostuneet Totuudesta ja Elämästä, ja toteuttanut
sanaansa heidän keskuudessaan. Nämä ihmiset eivät ole olleet vaiti. Sanaa on
julistettu. Paavalin julistus Jeesuksesta Ateenassa oli vain yksi episodi tässä
pitkässä ketjussa.
Aikojen kuluessa ihmiset
ovat tehneet muistiinpanoja Jumalan töistä. Näistä muistiinpanoista on aikojen
kuluessa valikoitunut kirjasarja nimeltä Raamattu. Raamattu muodostaa oman
kokonaisuutensa, eikä siihen ole otettu sellaisia kirjoituksia, jotka ovat
syntyneet apostolisen ajan jälkeen, siis jälkeen vuoden noin 100.
Jumala puhuu edelleen, ja
nykyisenä aikana jokaisella ihmisellä on mahdollisuus kuulla Jumalan sana ilman
välikäsiä.
Jumala Jeesuksessa
Annettuaan todistuksen
itsestään, tuli Jumala itse keskuuteemme pojassaan Jeesuksessa. Jeesuksessa
asui Jumaluuden koko täyteys käsin kosketeltavassa muodossa. Hän oli
täydellinen Rakkaudessa, täydellinen Totuudessa ja hänellä oli Elämä itsessään.
Jumala ihmisessä
Jeesuksen noustua
takaisin virkapaikalleen, luo hän uutta. Monta pientä Jeesusta on jo luotu ja
monet ovat prosessissa. Nyt on sinun vuorosi astua luotavaksi. Jumalan teko
sinussa on se, että voitat maailman. Jumala eheyttää sinut ja sisäiset
ristiriitasi poistuvat. Sinun henkesi uudistuu ja sinusta tulee uusi.
Jumala ja Jumalan miehet
Jumalan palvelijat
palvelevat Jumalaa. Jumala ilmestyy palvelijoidensa töiden kautta.
Jumalan työt tehdään
Jumalan kanssa yhteistyössä. Yhteistyön ehtona on yhteys Jumalaan, Jumalan
Hengen läsnäolo. Jumalan miehet tietävät kyllä, että heillä on yhteys Jumalaan.
Sivustakatsojalle on annettu merkit, jotka on kirjattu Markuksen evankeliumin
loppuun:
Ja nämä merkit seuraavat
niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla
kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat
jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita;
he panevat kätensä
sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi."
Jumalan palvelija
tunnetaan siitä, että hän toimii Jumalan kunniaksi. Mutta Jumalan
valtasuuruuden esittämisellä on myös käytännön tarkoitus. Jumala ei esittele
kunniaansa vain ihmeteltäväksi. Hänen kunnianaan on pelastaa luotunsa. Jeesus
oli juuri edellä sanonut palvelijoilleen:
Menkää kaikkeen maailmaan
ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo
ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. (Kts.
Mark 16:15-16).
USKO
Usko on liikkeelle paneva voima
Ihmisen kaikki teot
perustuvat uskoon. Kun hän menee aamulla työhön tehtaaseen, hän uskoo saavansa
siitä palkan. Kun hän opiskelee ammattiinsa, hän tekee sen uskoen, että hänellä
myöhemmin on hyötyä opiskelustaan. Ja kun Aatami rautatieasemalla nousee
tiettyyn junaan, hän on valinnut junansa sillä perusteella, minkä niistä hän
uskoo vievän itsensä lähimmäksi asettamaansa päämäärää. Uskon perusteella on
käyty myös kaikki sodat, tehty vallankumoukset, raivattu pellot ja rakennettu
tiet ja viemärit.
Joskus usko on heikompaa,
joskus vahvempaa. Kun kalastaja menee kalaan, ei hän ole varma saaliistaan,
mutta hänen lähtönsä on todistus uskon riittävyydestä siinä vaiheessa. Itse
työn tuloksista kalastaja sitten arvioi, miten oikeassa hän oli. Saalis joko
vähentää tai lisää hänen uskoaan.
Vahva usko ei ole tae
siitä, että usko on oikea, ei myöskään kannattajien määrä. Usko, joka syntyy
paraatihumussa ja tunteista, tuskin vie ihmistä mihinkään hyvään. Peruskysymys
onkin mitä uskoa ja mitä ei. Selittäjiä ja mielipiteitä on monenlaisia, ja
siksi uskontojakin on monenlaisia. Myös kristinuskoa tunnustavien keskuudessa
on monenlaisia katsantokantoja. Tämän tästä on kysyttävä neuvoja toisilta
ihmisiltä mitä erilaisimmissa asioissa. Vastaukset ovat erilaisia, samoin opit,
koulutus, kasvatus ja muut neuvot. Ihmisen on valittava ketä kannattaa uskoa.
Yritysjohtaja menestyy silloin, kun hän osaa valita ymmärtävät alaiset, jotka
tietävät sen, mitä hän ei itse tiedä. Sama pätee hengellisissäkin asioissa. On
valittava, ketä uskoa ja ketä ei.
Ajatukset käyvät tekojen
edellä. Usko on ajatusten hedelmä. Usko on välietappi, sitä ennen olivat
ajatukset, mietteet, havainnot, opetukset, tieto, ehdotukset. Uskon jälkeen
ovat teot – uskon saavutukset ja hedelmät tai tappiot ja häpeä, riippuen siitä,
mitä ja ketä uskottiin.
Ajatukset eivät kasva
tyhjästä. Ajatuksien kasvualustaa ovat ihmisen vietit ja havainnot ja kaikki se
informaatio, jonka hän tavalla tai toisella ottaa vastaan. Ihminen laatii
ohjelmansa siitä aineistosta jota hänellä on käytettävissään. Ihminen joutuu
välttämättä hylkäämään, tai ainakin siirtämään syrjään osan hänelle tarjottua
informaatiota, samalla hankkien lisää ja täsmentämään sitä tietoa, jonka hän
katsoo tarpeelliseksi. Jokainen ihminen suorittaa aina tietojensa lajittelun.
Vapaa ihminen valitsee sen, mihin uskoo.
Usko Jumalaan
Kaikesta siitä tiedosta
ja kokemuksesta, jonka ihminen on hankkinut, vain hyvin pieni osa tulee lopulta
hyötykäyttöön. Vain vapaa ihminen valitsee sen, mihin uskoo. Orjat eivät voi
valita sitä, minkä he kokevat oikeaksi. Vaikka orja ymmärtäisikin, että valhe,
kuolema, huoruus ja viha on hylättävä, häntä viedään mihin ja miten vain, koska
häneltä puuttuu voima vapautua synnistä ja sen vallasta. Myötäsyntyiset vietit
hallitsevat ihmistä niin, että tiedolla ei ole merkitystä. Hän ei tee sitä,
mitä uskoo oikeaksi. Kynnyskysymys onkin, miten vapautua orjuudesta. Tieto ei
vapauta orjuudesta. Orjuudesta vapauttaa vain Jumala. Ihminen joko uskoo
Jumalaan tai on tämän maailman sidosjärjestelmien orja.
Usko Jumalaan on enemmän
kuin usko siihen, mitä me Jumalasta tiedämme. Me luotamme Jumalaan kuin
pikkulapsi isään. Emme suinkaan tunne isän kaikkia mahdollisuuksia ja
toimintatapoja, mutta me uskomme silti itsemme ja kaikki asiamme hänen
johtoonsa. Me uskomme Suureen Jumalaan, ei pelkästään hänen sanaansa tai
joihinkin dogmeihin.
Jumala on määrännyt
meidät poikansa Jeesuksen alaisuuteen. Isä sanoi:
Tämän on minun rakas
poikani. Kuulkaa häntä.
Kts. Mark 9:7
Pietari oli eräs
ensimmäisistä (kts. Joh 1:49 ja Joh 6:69), joka
tunnisti Jumalan Jeesuksessa. Hänen suullaan lausuttiin sanat:
Sinä olet Kristus, elävän
Jumalan Poika.
Kts. Matt 16:16
Näitä sanoja voisi hyvin
sanoa apostoliseksi uskontunnustukseksi, erotukseksi siitä sairaasta,
500-luvulla syntyneestä julistuksesta, jota kirkossa nykyisin nimitetään
apostoliseksi uskontunnustukseksi. Jeesuksen seuraajat julistavat sanomaa
siitä, kuka on päällikkö, johon voi uskoa. Apostoli Pietari julisti sitä juutalaisille
seuraavin sanoin:
Varmasti tietäköön siis
koko Israelin huone, että Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi tehnyt,
tämän Jeesuksen, jonka te ristiinnaulitsitte.
Kts. Apt 2:36
Sydämen usko
Tässä kirjassa
tarkastellaan monia asioita, eikä lukijalle aina liene helppoa erottaa tärkeitä
asioita vähemmän tärkeistä. Tärkeitä asioita on vain yksi, se että pääsemme
Jumalan yhteyteen ja pysymme siinä. Keinot tämän päämäärän saavuttamiseksi ovat
sinun hallinnassasi:
"Sana on sinua
lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi" …
Sillä
jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että
Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen
uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Kts. Room 10:5-10
Jos lapsi osaa osoittaa
sormella vanhempansa, se riittää uskon osoitukseksi. Usko, joka on sydämessä,
toimii, vaikka et osaisikaan sitä selittää.
Usko ja uskontunnustus
Usko näkyy aina teoista.
Jos uskot että Suomen Tasavallan presidentti on antanut määräyksen ja pystyy
sen noudattamista valvomaan, sinä todennäköisesti tottelet häntä, mikäli se on
sinulle mahdollista. Usko ja teot pitävät yhtä ilman muuta. Jos uskot, että
kaupunkiisi putoaa atomipommi tunnin kuluttua, et varmaankaan lue tätä kotonasi...
Puheet ja teot sensijaan
eivät niinkään usein pidä yhtä. Tämän takia sanoo Jeesus (Matt 7:21): "Ei jokainen joka
sanoo minulle 'Herra, Herra' pääse Taivasten Valtakuntaan, vaan se, joka tekee
minun taivaallisen Isäni tahdon."
Ihmisten edessä sanottiin
varhaiskristillisenä tervehdyksenä "Jeesus on Herra" vastattaessa
Rooman valtion viranhaltioiden tervehdykseen "Trajanus (tai muu nimi) on
Herra". Valtakunnat ottivat mittaa toisistaan heti kättelyssä. Apostolinen
tunnustus on lyhyt ja ytimekäs, eikä sitä ole tarvinnut etsiä Raamatun
ulkopuolelta, kts. Joh 1:49, Matt 16:16 ja 1.Joh 5:1.
Paljon myöhemmin tulivat uskontunnustukset ja julkilausumat, mutta se on jo
toinen juttu. On hyvä muistaa, että "taivaan portilla" sinulta ei
kysytä uskontunnustusta. Siellä tiedetään sinun tekosi, ne jotka sinä olet
tehnyt Jeesuksen "vähimmille veljille". Kts. Matt 25:31-46.
Kaikki näkyy siitä, rakastatko sinä veljiä vai et. Muu on selittelyä.
Usko ja uskonto
Usko ja uskonto ovat
täysin eri asioita. Kun uskomme Jumalaan, uskomme, että hän hoitaa asian, hän
näkee, hän puolustaa, hän pelastaa. Usko on lapsenomaista luottamista
henkilöön, jonka me tunnemme ja tunnustamme. Uskonto sensijaan on Jumalan
tuntemista korvaamaan suunniteltu valheellinen, mutta Totuuden tuntuinen dogmijärjestelmä.
Dogmit eivät elämän tositilanteissa pelasta ketään.
TEMPPELI
Jumalan alkuperäiseen
suunnitelmaan kuului, että Jumalan Ihminen varjelisi Jumalan istuttamaa
puutarhaa:
Ja Herra Jumala otti
ihmisen ja pani hänet Eedenin paratiisiin viljelemään ja varjelemaan sitä. (1.Moos.2:15).
Jotain oli vialla, koska
puutarhaa piti vartioida. Ihminen otti tehtävän löysästi, eikä vartioinut edes
omia tekojaan. Vartiotehtävät saivat toistaiseksi jäädä; ihminen joutui
lähtemään paratiisista itään päin - viljelemään maata, josta hänet oli otettu,
kts. 1.Moos.3:23. Paratiisissa ihminen ei syntisenä
voinut olla, ja maan päälläkin hän tuotti itselleen vähiten vahinkoa
pysyttelemällä oman peltopalstansa ääressä ja pirtin liepeillä hissukseen.
Pian kuitenkin ilmaantui
edistyksellinen vastarintaliike. Raamatun alkulehdiltä löydämme kertomuksen
Baabelin tornista, ihmiskunnan yrityksestä rakentaa yhteyksiä ilman Jumalaa. Ei
näyttänyt ihmistä miellyttävän maanviljelijän ja luonnonsuojelijan vaatimaton
elämä. Baabelin tornin rakentajien päämäärät olivat selvästi sentralistiset, ja
siten Jumalan pelastussuunnitelman vastaiset, kts. 1.Moos
11:4:
Tulkaa, rakentakaamme
itsellemme kaupunki, ja torni, joka ulottuu taivaaseen, ja tehkäämme itsellemme
nimi, ettemme hajaantuisi yli kaiken maan.
Jumala ei sallinut
yrityksen toteutua. Jumala sekoitti kielet, ja hajoitti näiden ensimmäisten
avaruudenvalloittajien yritykset. Ensimmäisen yrityksen jälkeen oli tietty
odotettavissa uusia yrityksiä, mutta yhä edelleenkin on jokainen vastaava,
ilman Totuutta, ilman Rakkautta ja ilman Elämää alkuunpantu yritys laiton.
Babylonian
teknologiakeskuksesta vetäytyi sivuun mies nimeltä Abram (n. 2167-1992
eKr.), jonka Jumala nimesi Aabrahamiksi. Aabrahamista sanotaan, että hän oli
Jumalan ystävä (2.Aik 20:7), Jumala arvosti tätä
ystävyyttä niin että solmi liiton hänen kanssaan ja lupasi maan (kreikaksi
"kosmos") hänen jälkeläisilleen. (Kts. Room 4:13 ja 1.Moos 12:1-21:12). Alku ei kuitenkaan näyttänyt lupaavalta.
Ennemminkin oli kyse uskosta, kuin saavutuksista, vaikka Aabraham pääsikin katselemaan maata, joka hänen jälkeläisilleen oli
luvattu.
Aabrahamin asuessa
teltoissa ja kulkiessa maasta toiseen eivät Jumalan asiat maan päällä olleet
juuri sen paremmin. Jumala ei voinut iloita ihmisestä, jonka hän oli luonut.
Ihminen oli vieraantunut Totuudesta ja Rakkaudesta. Rakastava Isä Jumala näytti
kodittomalta kerjäläiseltä. Joskus hän puhutteli Aabrahamia ja hänen
jälkeläisiään palavasta pensaasta, joskus unessa ja toisinaan liekehtivän
uhritulen keskeltä.
Jumala piti
liittolupauksensa mukaan Aabrahamista huolen. Aabraham sai paljon jälkeläisiä.
Muutaman sadan vuoden kuluttua oli Aabrahamista polveutuva Israelin kansa
kasvanut kuudeksisadaksi tuhanneksi ja oli tulossa Egyptistä maahan, joka
heille oli luvattu. Matkalla kävi ilmeiseksi, ettei kansa tuntenut Aabrahamin
liiton päämiestä, ja niin heille annettiin kirjalliset menettelytapaohjeet
tärkeimmistä asioista - ns. laki - sekä ohjeet ilmestysmajan rakentamisesta.
Ilmestysmaja rakennettiin
Jumalan ohjeiden mukaan, mutta koska kansa oli tehnyt kultaisen vasikan ja
osoittanut sille palvontaa, vetäytyi Jumala heti syrjemmälle. Ilmestysmaja
pystytettiin Israelin leirin ulkopuolelle. Ilmestysmaja oli Jumalan asumus.
Israelin toivomuksesta
Jumala antoi heille kuninkaan. Järjestyksessä toinen kuningas, Daavid (k. n.
vuonna 972 eKr.) halusi tehdä Jumalalle kiinteän temppelin, mutta Jumala salli
vasta Salomonin, Daavidin pojan, rakentaa sen, koska Daavid, tuo maailman
luetuin runoilija, oli käynyt paljon verisiä sotia.
Salomon rakennuttama
temppeli vihittiin käyttöönsä. Herran kirkkaus täytti temppelin ja Salomo
sanoi: "Herra on sanonut tahtovansa asua pimeässä. Minä olen rakentanut
huoneen sinulle asunnoksi, asuinsijan, asuaksesi siinä iäti", (1.Kun 8:11-13). Temppelin vihkimisen ja Salomon muiden
rakennustöiden valmistuttua Jumala ilmestyi Salomolle, vastasi Salomon
vihkimispuheessa esittämiin pyyntöihin ja esitti ehdot, joilla hän suostuu
asumaan iäti Salomon hänelle rakennuttamassa temppelissä (1.Kun
9:1-9). Israel sai oikeuden kokoontua yhteen, ja lain määräyksen mukaan tätä
yhteydenpitoa piti jokaisen miespuolisen israelilaisen tulla harjoittamaan
kolme kertaa vuodessa, viikon ajan joka kerta.
Muutaman vuosisadan
kuluttua temppeli hävitettiin, koska mainittuja ehtoja oli rikottu. Tämän
jälkeen se rakennettiin pari kertaa uudelleen. Jeesuksen syntymän aikoihin
Jerusalemin temppeli oli Israelin jumalanpalvelusmenojen keskus.
Temppelin hävitys oli
joka kerta ilmausta niiden ehtojen noudattamatta jättämisestä, jotka lausuttiin
"Salomon" temppelin käyttöönoton yhteydessä. Vastauksessaan Salomolle
Jumala sanoi:
...Mutta
jos te käännytte pois minusta, te ja teidän lapsenne, ettekä noudata minun
käskyjäni ja säädöksiäni, jotka minä olen teille antanut, vaan menette ja palvelette
muita jumalia ja kumarratte niitä, niin minä hävitän Israelin siitä maasta,
jonka minä olen antanut heille, ja temppelin, jonka minä olen pyhittänyt
nimelleni, minä heitän pois kasvojeni edestä ja Israel tulee sananparreksi ja
pistopuheeksi kaikille kansoille. (1.Kun 9:6-7)
Israel ei Jumalan käskyjä
noudattanut. Israel kääntyi pois myös käskyjen antajasta, ja naulitsi hänet
ristille yhteistoimin roomalaisten miehittäjien kanssa.
Kun Israel sitten
riitaantui roomalaisen yhteistyökumppaninsa kanssa, Temppeli hajoitettiin ja
Israelin kansa karkoitettiin sellaisten kansojen sekaan, joilla Totuudesta ja
Rakkaudesta ei ollut vähäistäkään tajua. Tänään, noin 1900 vuotta temppelin
hajoituksen jälkeen, sanotaan että tuosta temppelistä olisi vielä jäljellä yksi
muuri, itkumuuriksi kutsuttu. Jos niin on, tullaan sekin vielä hajoittamaan,
sillä kirjoitettu on, ettei Jerusalemin temppelistä jää kiveä kiven päälle
maahan jaottamatta.
Kivisen temppelin aika on
kuitenkin ohi - oli jo silloin, kun Jeesus vaelsi Jerusalemin kaduilla. Sillä
kaikki mitä Jumalan ilmestyksissä, ilmestysmajassa, temppelirakennuksissa,
laissa ja profeetoissa oli merkittävää, asui Jeesuksessa täydellisenä. Jumala
asui Jeesuksessa, ja siitä lähtien oli ihmisliha oleva Jumalan asuinsija, ilmestysmaja
ja temppeli. Kristuksen noustua takaisin Isän Jumalan oikealle puolelle on
hänen ruumiinsa, hänen kansansa, edelleen maan päällä ja muodostaa Jumalan
temppelin, josta alituiseen nousee rukouksia ylös taivaisiin ja josta
jatkuvasti julistetaan Jumalan tahto ihmisten keskuudessa.
Jumala taistelee
temppelinsä puhtauden puolesta. Jeesus puhdisti kauppamiehet pihalle
Jerusalemin pyhäköstä. Samanlainen prosessi alkaa ihmisessä, joka päästää
Jeesuksen sydämeensä.
Jumala asuu taivaissa,
mutta taivas ei ole kaukana. Taivas on olotila, hengellinen todellisuus, jossa
Jumala toimii, kts. Jes 57:15:
Sillä näin sanoo Korkea
ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on pyhä: Minä asun
korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki,
että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet
eläviksi.
Senjälkeen, kun Jeesus
oli otettu ylös taivaisiin, ei temppeleitä enää rakennettu. Jumala asuu
kahdessa paikkaa: taivaissa ja ihmissydämessä, joka hänet vastaan ottaa.
Kokoontumislupa on nyt aina ja missä vain, kunhan se tapahtuu Herran Jeesuksen
nimessä. Erityisiä rakennuksia ei tarvita, sillä "missä kaksi tai kolme on
kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä", (kts. Matt 18:20).
Myös tämä ihmislihaan
rakennettu temppeli katoaa, mutta meillä on iankaikkinen asumus Jumalalta
taivaissa, asumus, joka ei ole käsin tehty. (Kts. 1.Kor
5:1-10). Silloin ei temppeliä enää tarvita, sillä Jumala on kaikki kaikissa.
Silloin ei enää ole oleva sotaa, eikä kukaan ole koditon. (Kts. 1.Kor 15:22-28).
LIITTO
Jeesus solmi liiton
Jumalan ja ihmisten välille Jerusalemissa noin vuonna 33. Liiton nimi on Uusi
Liitto Jeesuksen Veressä. Liiton kotipaikka ja Liiton kirjat ovat Jumalan luona
taivaissa, korkeuksissa, jota mikään saastainen tai epäpyhä ei voi lähestyä.
Kts. 2.Moos 32:32, Fil 3:20, Ilm 21:27.
Uusi Liitto on Jumalan
Aabrahamin kanssa n. 2068 eKr. tekemän lupausliiton täyttymys ja korvaa
Siinailla n. 1446 eKr. Mooseksen välityksellä tehdyn Israelin ja Jumalan
välisen lakiliiton, jonka Jeesus täytti ja naulitsi lihassaan ristille. Näin
ollen lupausliitto, Siinain lain liitto ja muut esikuvalliset veriliitot
täyttyneet.
Uuden Liiton osapuolet
ovat Jumala ja Liiton säännöt hyväksynyt ihminen. Liitto on avoin jokaiselle,
joka on valmis luopumaan kaikesta, mikä on pahaa Jumalan silmissä.
Uuden Liiton välimies on
Herramme Jeesus. Jumala on hänessä ja hän on Isän hyväksymä. Kts. Matt 17:5.
Hän on syntynyt ihmiskunnasta ja edustaa Jumalan edessä kansaansa. Hän on ainut
pappi, jonka Liitto tuntee ja tunnustaa. Muita välimiehiä Jumalan ja ihmisen
välillä ei ole.
Uuden Liiton kansa on
kansa, joka tunnustaa Jeesuksen kuninkuuden ja hänessä pysyy. Liiton kansalle
Jumala on valmistanut Valtakunnan, joka ei horju.
Uuden Liiton jäseneksi
tullaan syntymällä Jumalan Hengestä Jumalan sanan kautta. Ihmisen oikeudet,
jotka ovat samat kuin Jumalan lupaukset, Jumalan Valtakunnassa astuvat voimaan,
kun ihminen tunnustaa Jeesuksen herruuden ja ottaa kasteen. Kaste on Jumalan
Valtakunnan raja-asema. Kasteen jälkeen ihminen Jumala kastaa ihmisen Pyhällä
Hengellä. Pyhän Hengen saamisen kautta ihminen astuu Jumalan yhteyteen. Jumalan
hengen saanut ihminen on Uusi ihminen.
Uuden ihmisen
valtiosääntö perustuu rakkauteen. Uskovien yhteys tapahtuu Hengessä, joka
opastaa Uutta ihmistä Totuuden ja Rakkauden täydellisyyteen. Liiton jäsenet
elävät ateriayhteydessä toisten Liiton jäsenten kanssa. Aterian juhlallisimpana
osana syödään leipä Jeesuksen kärsimysten muistoksi ja nautitaan viini merkkinä
liiton verestä.
Liitto ei peri
jäseniltään maksuja, sillä Jeesus on maksanut verellään kansansa rikkomukset.
Päinvastoin hän, joka ei säästänyt omaa poikaansakaan, lahjoittaa Liiton
kansalle hänen kanssaan kaiken tarpeellisen ja senkin lisäksi vielä antaa, mitä
Liiton kansa Jeesuksen nimessä häneltä pyytää.
Uusi Liitto Jeesuksen
Veressä on ainoa liitto, joka asettaa oikeat päämäärät ja pystyy ne
toteuttamaan. Jeesuksen yhteydessä ihminen saa takaisin alkuperäisen tehtävänsä
Jumalan suunnitelmassa.
Liiton päämiehelle on
annettu kaikki valta taivaissa ja fysikaalisessa luomakunnassa. Armossaan hän
ei ole vielä pannut tuomioita täytäntöön, antaakseen tietämättömyyden takia
pimeydessä vaeltavalle ihmiskunnalle mahdollisuuden etsiä armahdusta.
Armahduksen kautta saavutettavaa pelastusta varten hän saarnauttaa kansallaan
maailmassa evankeliumin, sanoman Jumalan anteeksiannosta Jeesuksen veren
evankeliumin kautta.
Liitto on luonteeltaan
totaalinen, joten liitolle kuuliaiset kansalaiset eivät liity tai muuten luovuta
päätäntävaltaansa muille liitoille, seuroille, valtio- tai
sotilasliittoutumille, kirkoille, uskontokunnille tai uskonnollisille
lahkoille, poliittisille puolueille tai vastaaville. Kts. 2.Kor
6:14 ja Mark 12:17.
Liiton säännöt on
kirjoitettu Liiton kansalaisten sydämiin hengellisessä syntymässä, jossa
ihminen saa Pyhän Hengen. Pyhän Hengen kautta jokaisella Liiton kansalaisella
on suora ja välitön yhteys Isään, Isään, jolta sekä Liiton säännöt että halu,
ymmärrys ja voima niiden toteuttamiseen ovat kotoisin. Voima jää Isän
valvontaan, joten sitä voi käyttää vain uskon kautta. Tämän takia kaikki
uskovan teot tehdään yhteistyönä Pyhän Hengen kanssa. Voiman suunta on Rakkaus.
Liiton sääntöjen periaatteet on kerrottu Raamatussa.
Uusi ihminen käyttää
uskon kautta kaikkia Jumalan resursseja. Hän voi toteuttaa kaiken sen, mitä
Pyhä Henki hänen sydämeensä tuo. Jeesuksen nimessä hän voi ajaa ulos pahoja
henkiä ja muita pimeyden vallan edustajia. Jeesuksen nimessä hänelle on taattu
voitto jokaisesta oman luontonsa vääristymästä. Jeesus on hänelle parannus
jokaisesta sairaudesta ja heikkoudesta.
Liiton päämies on
Pelastaja, koska hän on pelastanut Liiton kansan tässä maailmassa vallitsevasta
gangstereiden mentaliteetista ja siitä rangaistuksesta, joka meille kuuluisi
niistä synneistä, jotka me ennen uskoon tuloamme teimme, ja antanut meille
Jumalan Valtakunnan kansalaisuuden. Kts. Gal 3:13.
Liiton päämies on
Vapahtaja, koska hän on täyttänyt täydellisyyden lain vaatimuksen ja siirtänyt
meidät Jumalan yhteyteen uskon kautta, kts. Gal 3:19 ja Ef 2:12-22.
Uskon kautta tulee vapaus lain pelosta, ja uskon kautta toteutetaan Hengen
lakia vapaudessa, ilman pelkoa, rakkaudessa ja rakkaudesta.
Liitto yhdistää Jumalan
ja ihmisen, mutta se yhdistää myös ihmisen ja ihmisen. Mitä lähempänä me olemme
Jumalaa, sitä lähempänä me olemme toisiamme. Liiton kansa on yksi.
Liiton kansa jatkaa
Jeesuksen palvelutyötä maan päällä, tehtävänään tuoda sanoma Jumalan
Valtakunnasta ja syntien anteeksiannosta Jeesuksessa kaikille kansoille, kielille,
kansanheimoille ja sukupolville, niin että arvollisten karkoitus päättyy.
Liiton päämies Jeesus, on
Valtakunnan päämies, Herra, joka vie Liiton kansan Jumalan lasten kirkkauden
vapauden kautta perille Jumalan kirkkauteen.
Liiton lippu on Liiton
kansan keskinäinen rakkaus.
PÄÄASIA IHMISILLE
Pääasia,
mitä Jeesuksen kansalla on tuotavana maailmalle, on ilmoitus siitä, että
Herramme Jeesus, vaikka hänet naulittiin ristille ihmisten syntien
sovittamiseksi, elää ja on valtakuntansa kuningas, tuomari ja ylipappi ja että
hän käyttää valtaansa siten, että hänen valtakunnassaan toteutuu Jumalan hyvä
tahto ihmistä kohtaan. Tätä
ilmoitusta ihmiskunnan sovituksesta ja Jumalan Valtakunnasta sanotaan
evankeliumiksi ja hyväksi sanomaksi. Periaatteessa evankeliumi on aikaan
rajoitettu rauhan tarjous kapinoitsijoille erittäin edullisin ehdoin.
Evankeliumin lyhyttä ja
selvää esitystä sanotaan saarnaksi. Raamatussa on useita esimerkkejä
saarnoista, kuten Pietarin puhe Korneliuksen kotona (Apt 10:34-43),
Paavalin puhe Pisidian Antiokiassa (Apt 13:16-14:43) ym. Usein saarna pidettiin
julkisella paikalla, torilla tms. sinne kokoontuneille ihmisille. Mahdollisesti
ovat Raamattuun muistiinmerkityt saarnat vain lyhennelmiä, muutenhan
esimerkiksi Paavalin puhe Areiopagilla Ateenassa olisi ollut vain parin
minuutin mittainen.
Evankeliumi, sana
sovituksesta ja Taivasten Valtakunnasta, on Jumalan vastaus maailman hätään.
Vihollisuus Jumalaa (Totuutta, Rakkautta ja Elämää) vastaan on kaiken
maailmassa vallitsevan kärsimyksen ja hädän syy. Ihmisen omilla resursseilla
suoritettu kanssaihmisten auttaminen pystyy kenties siirtämään hädän kokemusta
hieman kauemmas tulevaisuuteen, mutta suomalainen sananlasku sanoo: "Ei
kannettu vesi kaivossa pysy". Vasta Jumalan äänen kuuleminen tekee ihmisen
"elävän veden lähteeksi".
Saarna on yksisuuntainen
puhe. Saarna on aina suunnattu ei-uskoville. Siksi Raamatun teksteistä ei löydy
ainoatakaan tapausta, jossa saarna olisi pidetty uskovalle kuulijakunnalle.
Uskovat puhuvat keskenään, meillä on vähintään duplexyhteys.
Saarnan voi pitää kuka
tahansa Valtakunnan kansalainen. Suhteessa ulkopuolisiin on jokainen Jeesuksen
nimelle omistetun valtakunnan kansalainen, niin mies kuin nainenkin,
velvollinen suorittamaan pappisvirkaa Jeesuksen nimissä. Kirjeessään nykyisen
Turkin valtion alueella eläneille uskoville Pietari kirjoittaa (1.Piet 3:15):
Pyhittäkää Herra Jeesus
sydämessänne ja olkaa aina valmiit vastaamaan jokaiselle, joka teiltä kysyy sen
toivon perustaa, joka teissä on, kuitenkin sävyisyydellä ja pelolla.
Ensimmäisen saarnan piti
Pietari Jeesuksen ylösnousua seuraavan sadonkorjuujuhlan eli helluntain aikana
Jerusalemin kaupungissa. Noin 3000 kuulijaa tuli uskoon ja otti kasteen, kts.
Apt 2:14-41.
Vaikka evankeliumin eli
hyvän sanoman voi esittää kuka opetuslapsi tahansa, tarvitsevat uskoontulleet
varttuneen uskovan ohjausta uskoontulonsa jälkeen. Pietari
oli ollut Jeesuksen koulutettavana noin 3 vuotta ennenkuin hän sai yhdessä
muiden apostolien kanssa nuoria uskovia hoitoonsa, Barnabas ja Paavali opastivat
Syyrian Antiokiassa (kuuluu nykyisin Turkkiin) kyprolaisten ja kyreneläisten
miesten saarnan kautta uskoon tulleita veljiä kokonaisen vuoden, Paavali opetti
Korintossa 18 kk jne.
Jumalan Valtakunnan
edustajilla on ulkopuoliselle esitettävänä vain yksi käsky: tunnusta Jeesuksen
herruus ja ala totella häntä. Meidän tehtävänämme ei ole laatia lakeja ja
sääntöjä toisille valtakunnille, vaan julistaa Jumalan Valtakuntaa. Mutta
jokainen uskova pyrkiköön siihen, että hän voisi tuoda esiin riittävän selvästi
ja yksinkertaisesti perusasiat, jotta uskosta osaton voisi ymmärtää, mistä on
kyse, ja tehdä tarpeelliset johtopäätökset siitä, mikä hänelle sopii. Tällaisia
perusasioita ovat:
että puhuja tuntee
henkilökohtaisesti Herran, niin että hän saarnassaan voi omana kokemuksenaan
todistaa, että Jeesus elää. Henkilökohtainen tuttavuus Jumalan kanssa pyhittää
uskovan, eikä kuulija voi olla tuntematta Jumalan Hengen läsnäoloa hänessä.
Kuulijoille tulee heti selväksi, puhuuko hän voimatonta teoriaa vai onko hän
aito Jumalan edustaja.
että puhuja osoittaa mitä
jumaluus on, alkaen siltä tasolta, jolla näkee kuulijan olevan. Esimerkkeinä
asian erilaisesta käsittelystä katso Paavalin puhe Kreikan filosofeille
Ateenassa Apt 17:22-31, Filippuksen puhe
etiopialaiselle hoviherralle, Apt 8:26-39 ja Pietarin puheet juutalaisille
Jerusalemissa, Apt 2:14-40, ja ei-juutalaisen Korneliuksen kodissa, Apt
10:25-48.
että puhuja osoittaa
Jeesuksen olevan Israelin profeettojen ennustuksissa ja esikuvissa ilmoitettu
Vapahtaja, Kuningas ja Tuomari, sekä esittää hänen maanpäällisen vaelluksensa
pääpiirteet: syntyminen Pyhästä Hengestä juutalaiseen perheeseen Juudan
Betlehemissä noin 2000 vuotta sitten, toiminta opettajana ja parantajana
jumalallisin valtuuksin sekä opetuslasten kasvattajana, hänen kokemansa
vastustuksen ja ristiinnaulitsemisen, ylösnousemisen haudasta kolmantena
päivänä ja ylösnousemisen maan päältä 40 vuorokauden kuluttua
ristiinnaulitsemisesta sekä hänen tulostaan Pyhän Hengen ominaisuudessa
kaikkien niiden opetuslasten ylle, jotka hänet ottivat vastaan ja lupauksen
hänen julkisesta tulostaan takaisin kirkkaudessaan ja voimassaan. Kts. Apt 13:23-37.
että puhuja selvittää,
mikä merkitys Jeesuksen kuolemalla on tavalliselle ihmiselle: Jumalan
armeliaisuuden oikeudellinen perusta ihmistä kohtaan on Jeesuksen kuoleminen
synnittömänä meidän syntisyytemme ja syntiemme tähden. Jeesuksen veren kautta
tapahtuu vanhurskautus ja syntien anteeksiantaminen, kts. Apt 10:42-44. Vain vanhurskautettu ihminen voi ottaa vastaan
Jumalan Hengen ja saada Jumalan valtakunnan kansalaisoikeudet.
että puhuja osoittaa,
että Jumalan Valtakunta on keskellämme. Jumala on antanut Pyhän Henkensä niille
jotka Herraa Jeesusta tottelevat, ja antaa edelleen niille, jotka julkisesti
tunnustavat Jeesuksen herrakseen, uskovat häneen ja kasteen kautta tulevat
hänen valtakuntaansa. Pyhä Henki tekee ihmisen osalliseksi jumalallisesta
luonnosta ja johtaa näin syntyneen Uuden Ihmisen Kristuksen kaikkeen
täyteyteen, kelvollisena elämään Jumalan paratiisissa.
että puhuja kertoo, että
Jumalan armoa voidaan hakea vain Jumalan säätämän määrä-ajan sisällä; ne, jotka
armon ajan kuluessa eivät ole tehneet rauhaa Jumalan kanssa, tuomitaan
tekojensa mukaan ilman armoa, oikeudenmukaisesti.
että puhuja kehoittaa
kuulijoita hyväksymään Jumalan tarjouksen sovinnosta Jeesuksessa, neuvoo uskoon
tulleita ottamaan kasteen, sekä hoitaa hengelliselle vanhemmalle kuuluvat
tehtävät.
Tämä asialuettelo on
ollut mielessäni, kun olen tätä kirjaa kirjoitellut. Kirja on yksisuuntainen
puheenvuoro, sen lukijalla ei ole ollut mahdollista osallistua keskusteluun
tässä kirjoitetuista asioista kanssani. Toivon lukijan
löytävän vastauksia asetettuihin kysymyksiin seuraavilta sivuilta ja ohjeita,
miten ratkaista auki jääneet asiat.
SOVITUS
Ihmisellä oli paratiisissa
tehtävä ja täysi ylöspito. Oli kuitenkin asia, josta häntä erikoisesti
varoitettiin:
Syö vapaasti kaikista
muista paratiisin puista, mutta hyvän ja pahan tiedon puusta älä syö, sillä
sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman. (1.Moos 2:15-17).
Käskystä huolimatta
ihminen söi kielletyn hedelmän. Kielletty hedelmä tuli hänessä lihaksi, ja liha
joutui kuoleman lain alle. Asia vaati muutosta. Ensihätään Jumala teurasti
eläimen ja teki sen nahasta ihmiselle lannevaatteen, ettei hänen häpeänsä
näkyisi. Ihminen ajettiin vielä varmuuden vuoksi pois paratiisista, ettei hän
syyllisenä ja häväistynä söisi elämän puusta, joka oli paratiisin keskellä, ja
joutuisi elämään ikuisesti syyllisenä, tuomittuna ja häväistynä.
Ihminen ei ollut
ensimmäinen, joka oli osoittanut tottelemattomuutta Jumalan tahdolle. Näitä
Jumalan tahdosta poikenneita valtoja syntiinlankeemuskertomuksessa edustaa
"käärme". Ihmisen lankeemuksen jälkeen Jumala ryhtyy toimiin
vieteltyjen pelastamiseksi, tuhojen korjaamiseksi ja syyllisen rankaisemiseksi.
Vieteltyjen pelastaminen
tuli merkitsemään kuolemaa kaikelle saastutetulle ja uutta luomista, uutta
syntymää luoduille. Käärmeelle ja hänen joukoilleen oli jo ennen ihmisen
syntiinlankeemusta varattu paikka nimeltä helvetti.
Vietellyt saatettiin
kuolemaan Golgatan ristillä. Jeesuksen kanssa ristille joutuivat:
Vanha ihminen, kts. Room
6:6
Minä, kts. Gal 2:19-20
Liha ja sen halut, kts.
Gal 5:24
Tämä maailma ja muu luomakunta, kts. Gal 6:14, Kol 1:20, Ilm 12:31
Synti, kts. 2.Kor 5:21, Room 6:6
Synnit, kts. 1.Piet 2:24, Jes 53:6
Kirjoitukset, jotka
olivat meitä vastaan, kts. Kol 2:13-14
Se, mikä Golgatan ristin
kautta tuhotaan, hyvitetään uuden luomakunnan kautta. Valtaistuimelleen noussut
Herra on ilmoittanut ohjelmansa:
Katso, uudeksi minä teen
kaikki.
Ilm 21:5
Viettelijä itse joutui
kokemaan tappion, kts Hebr 2:14. Tämän maailman ruhtinas heitettiin ulos, kts.
Joh 12:31, ja tuomittiin, kts. Joh. 16:11. Hänen valtakuntansa riisuttiin
aseista, kts. Kol 2:13-15, synnin ruumiin
kukistamiseksi, kts. Room 6:6. Jumala voitti saatanan
sen omilla aseilla:
Koska siis lapsilla on
veri ja liha, tuli hänkin niistä yhtäläisellä tavalla osalliseksi, että hän
kuoleman kautta kukistaisi sen, jolla on kuolema vallassaan, se on: perkeleen,
ja vapauttaisi kaikki ne, jotka kuoleman pelosta kautta koko elämänsä olivat
olleet orjuuden alaisia.
Hebr 2:14-15.
Golgatan ristin puulla
Jumala hankki ihmiselle sovituksen. Ihminen voi käyttää sovitusta hyväkseen
niin halutessaan. Periaate on sama, kuin paratiisissa: paratiisissa ihminen söi
hyvän ja pahan tiedon puun hedelmiä, nyt hänelle tarjotaan elämän puun, ristin
hedelmiä. Kristuksen ruumis, meidän edestämme annettu, ja Kristuksen veri,
sovituksen ja Liiton veri, ovat ne hedelmät, joiden kautta me tulemme osaksi
elämästä Kristuksessa.
YLÖSNOUSEMUS
Jumala loi maailman.
Maailma joutui pahan valtaan synnin tähden. Jeesus otti vastaan synnin palkan,
kuoleman, mutta kuolema ei voinut häntä pitää vallassaan. Kuolemalla ei ole
valtaa muuten kuin synnin kautta ja sitä Jeesuksessa ei ollut. Jeesus nousi
ylös kuolleista.
Ylösnousemuksen kautta
Jumala luo maailman uudestaan. Jumala vanhurskauttaa ihmisen ja ihmisestä tulee
Uusi Ihminen, Uusi luomus:
Jos joku on Kristuksessa,
niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso uusi on sijaan
tullut. Kts. 2.Kor 5:17.
Jumala luo uutta. Me
uudistumme siitä, että tunnemme Kristuksen ylösnousemuksen voiman. Paavali
kertoo omasta elämästään:
Niinpä
minä todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen,
minun Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt
kaikki ja pidän sen roskana – että voittaisin omakseni Kristuksen ja minut
havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka
laista tulee, vaan sen, joka tulee uskon kautta, sen vanhurskauden, joka tulee
Jumalasta uskon perusteella, tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa voiman
ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen
samankaltaisen kuoleman kautta, jos minä ehkä pääsen ylösnousemiseen
kuolleista.
Kts. Filippiläiskirje 3:8-11.
Kristuksen
ylösnousemuksen voima tekee tyhjäksi kaikki Vastustajan työt. Jumala luo uutta.
Kristuksen ylösnousemuksen voiman vaikutukset eivät rajoitu pelkkään kuolleiden
ylösnousemiseen. Herra tekee uudeksi kaikki, kts. Ilm 21:5. Ihminen syntyy
uudesti ylhäältä, kts. Joh. 3.3, hänestä tulee Uusi Ihminen, kts. Ef 4:24. Hän
saa uuden elämän, kts. Room 6:4 ja uuden nimen, Ilm 2:17. Hänen saa uuden
hengen (Room 8:15), uuden mielenlaadun (Apt 20:21, Room12:2), uuden sydämen ja
uuden ruumiin. Kirjoitukset, jotka olivat meitä vastaan, hän on korvannut
Uudella Käskyllä:
Uuden käskyn minä annan
teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että
tekin niin rakastatte toisianne.
Joh 13:34
Kristuksen
ylösnousemuksen voimasta me voitamme synnin, saamme karismaattiset
armoituksemme, ja voimme palvella Jumalaa hengessä ja totuudessa. Kristuksen
ylösnousemuksen voimasta meillä on käytettävänämme kärsivällisyyttä. Kristuksessa
on voima kestää kiusauksia ja koettelemuksia. Hänen armonsa on uusi joka aamu
ja me saamme kulkea voimasta voimaan hänen voittosaatossaan.
Me olemme tulleet Jumalan
lapsiksi. Asemamme on uusi – me olemme tulleet osallisiksi jumalallisesta
luonnosta. Me olemme tulleet elävän Jumalan yhteyteen. Kristuksen
ylösnousemisensa voimasta me saamme uutta iloa Herrassa. Herra on kirjoittanut
sydämiimme uuden käskyn ja antanut huulillemme uuden virren.
Kristuksen
ylösnousemuksen voimasta viinileilimme täyttyvät uudella viinillä, me saamme
pukeutua uuteen vaippaan ja saamme ylistää Jumalaa uusilla kielillä. Me olemme
Uuden Liiton kansalaisia. Me kuljemme uutta tietä Uuteen Jerusalemiin. Hänen
ylösnousemuksensa voimasta meillä on rauha ja vapaus. Herra luo uuden taivaan
(Ilm 21:3), ja uuden maan (Ilm 21:3, Jes 66:22).
EXODUS
Ihminen kokee itsensä
syntiseksi vasta silloin, kun hän vertaa itseään johonkin pyhään. Jumalan
pyhyyden rinnalla jokainen ihminen kokee itsensä syntiseksi.
Synnin takia ihminen
karkoitettiin maan päälle. Kohta kun synti on pyyhitty pois alkaa paluu
taivaalliseen paratiisiin, exodus karkoituspaikasta.
Kun oma synti on pyyhitty
pois, alkaa ihmisen järki toimia terveesti. Hän saa näkönsä takaisin.
Senjälkeen kun synti ei enää sokaise hänen aivojaan, hän alkaa nähdä asiat
sellaisena kuin ne ovat. Häntä alkaa inhottaa se touhu, jota hän näkee entisten
lajitoveriensa tekevän. Hän alkaa tutkia mahdollisuuksia päästä pois synnin
orjuudesta.
Historia tuntee
monenlaisia yrityksiä, jotka eivät ole tuoneet mitään parannusta tilanteeseen.
Hyödyttömiä vallankumouksia ja ohjelmia on paljon. Siksi on hyvä tuntea ne
tapaukset, jotka ovat onnistuneet. Noa sai armon, ja Loot
haettiin pois Sodomasta ennenkuin Sodoma hävitettiin. Jeesus kutsui
tullimies Sakkeuksen puusta. Sakkeuksesta ajatellaan tavallisesti, että koska
hän oli tullimies, niin hän oli ahne ja epärehellinen virkamies, joka pisti
taskuunsa kansalta ottamiaan rahoja. Ne on kaikki sellaisia, ajateltiin
yleistävästi. Jostain syystä kuitenkin Jeesus huomasi hänet satojen muiden
joukosta, ja ilmoitti tulevansa Sakkeuksen vieraaksi. Jeesus näkee ja tietää,
siksi hän ei ole yleisen mielipiteen vietävissä. Hän tulee sinne, missä häntä
kaivataan. Sakkeus tiesi yrittäneensä parhaansa. Ja Sakkeus oli nöyrä, hän
sanoi: "Jos minä (kuitenkin) olen vääryydellä jotakin ottanut, niin
nelinkertaisesti minä annan takaisin".
Sakkeusihmiset ovat
nähneet tämän maailman menoa sen verran, että ovat varovaisia myös omissa
parannuspyrkimyksissään. He tietävät, että rehellisestikään eläen et pitkälle
pääse ilman yliluonnollista apua. Mutta kun Jeesus tulee kotiin, on juhlan
määrä alkaa.
Kun aikoinani matkustin
ympäri Suomea sairaalaelektroniikkaa korjaamassa, muistan kuinka kipeältä
tuntui, kun ilkeät ihmiset sanoivat, että ne kauppamatkustajat
on kaikki sellaisia, tiedättehän. Ilman Jeesusta tilanne olisikin
toivoton. Puolustautuminenkin on mahdotonta, sillä Jumalan edessä kukaan ei ole
synnitön. Mutta Jumalan kiitos, Jumala kutsuu kenet tahtoo ja vie vihreille
laitumille. Hän näkee Sakkeuksen puusta ja omenapuun kuusimetsässä.
Ihmisen sosiaalinen asema
määräytyy hänen suhteistaan muihin ihmisiin. Yhteisön osana hän tulee
syylliseksi kaikkiin yhteisön sallimiin synteihin. Hänelle jää ainoaksi
mahdollisuudeksi siirtyä pois yhteisöstä. Mutta pelkkä yhteisöstä luopuminen ei
vie mihinkään. On tiedettävä minne mennä ja miten. Tätä varten Jeesus Jumala on
perustanut oman yhteisönsä ja kutsuu ihmistä sanoilla: "Tule ja seuraa
minua". Jeesus perusti vaihtoehtoisen yhteiskunnan, seurakunnan, Jumalan
internationaalisen kansan. Jumalan seurakunnan nimi kreikaksi on ekklesia. Sana
tulee verbistä "kutsua ulos". Seurakunta on uloskutsuttu kansakunta.
Seurakunta on pyhitetty Jumalalle.
Vanhasta Testamentista
löydämme käskyn, jonka vaikutuksesta Abram lähti kaldealaisen Paddan Aramin
Urista:
Lähde maastasi, suvustasi
ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. Niin minä teen
sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä
olet oleva siunaukseksi. Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja
kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki
sukukunnat maan päällä. (1.Ms 12:1-3).
Aabrahamin lähtöä hänen
aikalaisensa eivät pitäneet merkittävänä. Abraham sai heiltä pilkkanimen "ivri",
toiselle puolelle (jokea) mennyt. Yhtä kaikki, maailmanhistorian merkittävin
yhteisö oli syntynyt.
Ihmisyhteisö säätelee
jäsentensä liikkumarajat. Jos rajat ovat väljät, sanotaan yhteisöä
suvaitsevaiseksi. Suvaitsevaisuus sinänsä ei merkitse mitään, merkittävää on,
mitä suvaitaan, ja mitä ei. Kun Aabrahamin jälkeläiset olivat lähdössä
Egyptistä, ei Egyptin johdolla ollut aikomustakaan päästää Israelia lähtemään.
Vasta pakon edessä farao tuli keskusteluetäisyydelle Israelia edustaneen
Mooseksen kanssa, ja ehdotti Israelille: "Menkää ja palvelkaa Herraa,
ainoastaan lampaanne ja karjanne jääkööt tänne. Myöskin
vaimonne ja lapsenne menkööt teidän mukananne". Faarao ei tajunnut, että
Mooses ei ollut tullut neuvottelemaan asiasta, vaan ilmoittamaan aikeista,
jottei farao ymmärtämättömyyttään vastustaisi vahvempaansa. Mooses esitti asian
selvemmin:
... ei sorkkaakaan saa jäädä, ... (2.Moos 10:26).
Israel oli kutsuttu
palvelemaan Jumalaa kaikella, mitä sillä oli. Järki, fyysiset voimat, omaisuus,
aika ja kaikki muu piti pyhittää Jumalan palvelukseen. Faarao olisi suostunut
siihen, että Israel hiukan harrastelee uskontoa, ja sitäkin Faaraon tiukassa
kontrollissa. Siksi Israelin oli katkaistava kaikki riippuvuus Egyptin
valtakuvioista. Faaraon yhä vastustaessa Jumalan tahtoa totaalinen
konfrontaatio oli väistämätön. Jumala löi vastustajiaan niin, että Israel pääsi
lähtemään.
Jumala ei jakanut
israelilaisia ja egyptiläisiä hyviin ja pahoihin. Hän ratkaisi
syyllisyyskysymykset uhrilla. Joka uhrasi karitsan, sai armon, ja se, joka ei
uhrannut, sai rangaistuksen. Egyptiläiset jättivät mahdollisuutensa käyttämättä
päällikkönsä kovanahkaisuuden takia. Kun Israel oli siirtynyt Kaislameren
toiselle puolelle, katsottiin Exoduksen onnistuneen. Israel oli vapautettu ja
taas Jumalan johdossa.
Israelin lähtö Egyptistä
on esikuva siitä eksoduksesta, jonka jokainen Jeesuksen opetuslapsi suorittaa
siirtyessään pois Pimeyden Valtakunnasta Jumalan Valtakuntaan.
Jeesus on Israelin
kuningas. Jotkut hylkäsivät kuninkaan, mutta eivät suinkaan kaikki. Jeesus
kutsuu valtakuntaansa myös pakanoita (henkilöitä, jotka eivät fyysisen
perimänsä puolesta ole israelilaisia). Pakanat liitetään jo olemassaolevaan
yhteisöön:
Mutta jos muutamat
oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu
oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun
mehevästä juurest, niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, et
sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. …
Katso siis Jumalan hyvyyttä
ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä
sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt, muutoin sinutkin hakataan pois.
Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä
Jumala on voimallinen …
Kts. Room 11:13-24.
PÄÄASIA USKOVILLE
Lain sanoma
Jeesukselta kysyttiin:
"Opettaja, mikä on suurin käsky laissa?" Hän vastasi:
"Rakasta Herraa,
sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta
mielestäsi". Toinen tämän vertainen on: "Rakasta lähimmäistäsi,
niinkuin itseäsi". Näissä kahdessa käskyssä riippuu laki ja
profeetat." Kts. Matt 22:34-40.
Vanhan Liiton ylin käsky
ei ole sama, kuin Uuden Liiton ylin käsky. Kun niinsanotussa kristityssä maassa
kysyt, mikä on kristinuskon suurin käsky, saat tavallisesti vastaukseksi Vanhan
Liiton lain sanat, saman lain, jonka Jeesus täytti ja naulitsi itsessään
ristille asettaen tilalle uuden, uhrautuvan rakkauden käskyn, jonka niin harvat
tuntevat ja muistavat ja jota vielä harvemmat noudattavat. Maailmassa on noin
miljardi niinsanottua kristittyä, jotka eivät tiedä, mikä on Jeesuksen ylin
käsky.
Uusi käsky
Vanhan liiton laki, joka
on ilmoitettu Mooseksen ja profeettojen kautta, asetti Israelin kansan
toiminnoille alarajan: "lähimmäistä niinkuin itseäsi". Kun kävit
illalliselle, sinun piti hemmotella lähimmäisesi vatsaa vähintään yhtä hyvin
kuin omaasikin. Periaate on sama kuin Mooseksella yleensä: fifty-fifty ja kakku
tasan. Mutta laki, toora, ei määrää ylärajaa: naapurille sai toki tarjota
paremman illallisen kuin mitä itse söit.
Vanhan Liiton
kivitauluihin, nahka- ja pergamenttikääröihin kirjoitettu laki unohtui
käytännön tohinoissa helposti, mutta Uuden Liiton laki on kirjoitettu Liiton
lasten sydämiin ja se saa käyttövoimansa Jumalan rakkaudesta. Eikä lakikaan ole
enää sama. Kun Herra asetti Uuden Liiton verensä
kautta (Kts. Johanneksen evankeliumi, luvun 13 alusta eteenpäin), asetti hän
samassa puheessa myös Uuden Liiton ensimmäinen käskyn (Joh. 13:34). Käsky
kuuluu seuraavasti:
Uuden käskyn minä annan
teille, että rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut - että
tekin niin rakastatte toisianne.
Tässä samassa puheessa,
jota Jäähyväispuheeksi kutsutaan, Jeesus sanoo saman vielä uudelleen:
Tämä on minun käskyni,
että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut.
Uuden Liiton ensimmäiseen
käskyyn ei enää sisälly hitustakaan siitä "lain"
kakunjakomentaliteetista, vaan Jeesus asettaa mitaksi itsensä, täydellisen
rakkauden:
...sen suurempaa
rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystävänsä edestä.
(Joh. 15:12-13).
Kerran ruotsinlaivalla
tuli viereeni tarinoimaan eräs nuorimies, joka väitti rakastavansa ihmiskuntaa
ja toivoi hyvää kaikille. Itse hän halusi viettää aikaansa Havaijilla,
lämpimällä hietikolla, virvokelasi kädessä ja muille hän toivoi samaa. Jeesus
rakasti ihmiskuntaa, mutta hänelle ei käynyt näin. Hänet naulittiin ristille.
Hyvät toivotukset ja rakastaminen ovat eri asioita.
Uuden Liiton käskyssä
yhdistyvät Vanhan Liiton käskyn kaksi osaa siten, että Uudessa Liitossa
rakastetaan veljeä samoin kuin Vanhassa Liitossa Jumalaa, "yli
kaiken". Tällä on selityksensä siinä, että Uudessa Liitossa Jumala asuu
lapsensa sydämessä henkensä kautta. Siten tarve jakaa ylin käsky kahteen osaan
- "Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistäsi kuin itseäsi" - jää pois.
Jeesus samaistaa itsensä
kansaansa. Kun hän jo istui Majesteetin oikealla puolella Taivaissa, sanoi hän
opetuslasten vainoamismatkalla olleelle Saulus Tarsolaiselle: "Saul, Saul,
miksi vainoat minua?" Luulen, että jos Jeesus Taivaista ilmoittaisi
tulevansa Helsinkiin keskiviikkoaamuna kello 9, olisi vastaanottajina
varmastikin joukko hyvin korkeissa viroissa olevia kansalaisia ja muiden
kansakuntien lähettiläitä. Herra tietää tämän ja siksi hän punnitsee ihmisten
ominaispainon sen mukaan, miten he suhtautuvat hänen "vähimpään
veljeensä", kts. Matt 10:40-42, Matt 25:31:46.
Myös sinun on hyödyllistä kysyä itseltäsi, kenet sinä näet nähdessäsi veljesi
Jeesuksessa. Jos näet hänessä Jeesuksen, sinun on huomattavasti helpompi
rakastaa veljeäsi.
Pietari, Kuningas
Jeesuksen täysivaltainen lähettiläs kirjoitti "valituille
muukalaisille", jotka asuivat hajallaan Vähässä Aasiassa, nykyisen Turkin
alueella (1.Piet 4:8-11):
Ennen kaikkea olkoon
teidän rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä rakkaus peittää syntien
paljouden: Olkaa vieraanvaraisia toisianne kohtaan, nurkumatta. Palvelkaa
toisianne, kukin sillä armolahjalla, minkä on saanut, Jumalan moninaisen armon
hyvinä huoneenhaltijoina. Jos joku puhuu, puhukoon hän niinkuin Jumalan sanoja;
jos joku palvelee, palvelkoon hän sen voiman mukaan, minkä Jumala antaa, että
Jumala tulisi kaikessa kirkastetuksi Jeesuksen Kristuksen kautta. Hänen on
kunnia ja valta aina ja iankaikkisesti. Aamen.
Jeesuksen rakkaudesta
antama malliesimerkki on kaukana tunteellisesta rakkaudesta. Itse asiassa
Raamattu puhuu aika vähän tunteista. Todellinen rakkaus on käytännöllistä
Jumalan tahdon soveltamista tilanteen vaatimalla tavalla. Paavali antaa tästä
yleisohjeen: "Pitäkää pyhien tarpeet ominanne", Room 12:13. Kun
toteutatte tätä, saavutatte tilanteen, jossa sinä ja veljesi pidätte yhtäläistä
huolta toinen toisistanne, kts. 1.Kor 12:25. Toteutuu
kristillinen yhdenvertaisuus, equalite, kts. 2.Kor
8:8-15:
En sano tätä käskien,
vaan viittaamalla muiden intoon minä tahdon koetella teidänkin rakkautenne
vilpittömyyttä. Sillä te tunnette meidän
Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän
tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte. Minä annan vain neuvon tässä asiassa; sillä se on hyödyksi
teille, jotka jo viime vuonna olitte ensimmäiset, ette ainoastaan tekemässä,
vaan myös tahtomassa. Täyttäkää nyt siis tekonne, niin
että, yhtä alttiisti kuin olitte sen päättäneet, sen myös täyttäisitte,
varojenne mukaan. Sillä jos on alttiutta, niin se on
otollinen sen mukaan, kuin on varoja, eikä sen mukaan, kuin niitä ei ole. Sillä ei ole tarkoitus, että muilla olisi
huojennus, teillä rasitus, vaan tasauksen vuoksi tulkoon tätä nykyä teidän yltäkylläisyytenne
heidän puutteensa hyväksi, että heidänkin
yltäkylläisyytensä tulisi teidän puutteenne hyväksi, niin että syntyisi tasaus
(isotita), niinkuin kirjoitettu on: "Joka oli paljon
koonnut, sille ei jäänyt liikaa, ja joka oli koonnut vähän, siltä ei mitään
puuttunut".
Rakkauden vilpittömyys
tulee esiin mitä selvimmin ilmi sinun taloudenhoidossasi. Käytännössä rakkauden
harjoittaminen johtaa useimman suomalaisen kristityn materiaalisen elintason
rajuun laskuun. Pakistanin kadunlakaisijaveljen ilot, murheet ja tarpeet ovat
meidän. Siperian ja Keski-Aasian kristittyjen tarve saada raamatut omalla
äidinkielellään on meidän asiamme. Kotikaupunkimme opiskelevan veljen ja
sisaren opintomenojen hoito on meidän velvollisuutemme. Huvilamme, veneemme ja
lelumme kuuluvat veljillemme ja me itse kuulumme Herralle. Ilman tätä sekä
taloudellista että hengellistä keskinäistä huolenpitoa on kristillisyys pelkkää
uskontoa ja kuten tunnettua on, on uskonto oopiumia kansalle.
Uskonnon ja Rakkauden ero
paljastuu viimeistään silloin kun kansat tuomitaan joko siunattujen
altakuntaan, sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle juoda; minä olin
outo, ja te otitte minut huoneeseenne; minä olin alaston, ja te vaatetitte
minut; minä sairastin ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa ja
te tulitte minun tyköni ...
tai iankaikkiseen tuleen
vääristä ratkaisuista samanlaisissa tilanteissa, kts. Matt 25:41-46.
KUKA ON VELJENI
Kristikunnassa, joka on
jakautunut erilaisiin lahkoihin, heimoihin ja puolueisiin, vallitsee uskomaton
käsitysten sekaannus siitä, kuka oikeastaan on kristitty. Itse kysymyksen
asettelussakin on erilaisia vaihtoehtoja:
- kuka on lähimmäiseni?
- kuka on uskova?
- kuka on veljeni?
- kuka on kristitty?
Lähimmäinen
Vanhan Testamentin
yhteisössä, Israelissa, kaikki polveutuivat Aabrahamista. Kaikki naapurit
olivat samaa kansaa, lähimmäisiä ja sukulaisia keskenään ja kaikilla oli sama
uskonto.
Uuden Testamentin
yhteisö, Jumalan internationaali, elää maailman muiden kansojen seassa, eikä
näin ollen jokaisesta naapurista voida väittää, että hän olisi Jumalan
Valtakunnan kansalainen.
Helppo, mutta väärä
vastaus kysymykseen on väittää, että kaikki ihmiset ovat veljiä. Tätä
inhimillistä väitettä perustellaan tavallisesti vertauksella
"laupiaasta" samarialaisesta (Luuk 10:30-37),
mutta tällöin unohdetaan, että kertomuksen samarialainen auttoi vain ryöstön ja
pahoinpitelyn kohteeksi joutunutta ihmistä. Ryöstön suorittaneita ihmisiä
sanotaan yksinkertaisesti ryöväreiksi ilman, että heidän sosiaalista ja taloudellista
hätäänsä olisi autettu, moraalisesta ahdingosta puhumattakaan. Samarialainen
osoittautui lähimmäiseksi, roistot ei.
Kristitty
Kristitty-nimitys tuli
aikoinaan käyttöön Syyrian Antiokiassa. Ulkopuoliset ryhtyivät nimittämään
kristityiksi niitä, jotka tavalla tai toisella liitettiin nimeen Kristus. Näin
sana "kristitty" tuli koskemaan koko kreikankielistä kristikuntaa,
siis sekä niitä ryhmiä, jotka katsoivat olevansa oikeaoppisia, että niitä,
joita nämä oikeaoppiset sanoivat harhaoppisiksi, kerettiläisiksi. Erinimiset
"oikeaoppisten" joukot ovat koko kristikunnan historian ajan
vainonneet kerettiläisiksi nimittelemiään uskovia. Kristikunta siten jakaantuu
kahteen ryhmään, murhaajiin ja kerettiläisiin, joista sekä murhaajia että
kerettiläisiä nimitetään kristityiksi. Koska kirjoitusten mukaan Jumalan Henki
ei asu kenessäkään murhaajassa pysyväisenä, (kts. 1.Joh. 3:13-17), ei meidän kannata edes kysyä sitä, kuka on
kristitty.
Uskova
Niitä, jotka uskovat,
että Jumala on olemassa, on paljon. Monet ihmiset uskovat myös siihen, että
Japanissa on keisari, ilman että heidän mieleensä koskaan olisi tullut totella
Japanin keisarin lakeja. Samanlaisessa eksytyksessä ovat monet, jotka uskovat
Jumalan olevan olemassa. He pitävät totena kuulemaansa juttua, mutta pettävät
itseään suullisella tunnustuksella, samanaikaisesti kuin heidän tekonsa
todistavat toisenlaisesta uskosta.
Koska aina ei ole selvää,
millaisesta uskosta on kyse, me vältämme sanan "uskova" tai
"uskovainen" käyttöä. Jos sanaa kuitenkin käytetään, tarkoitetaan
sillä ensisijaisesti niitä, jotka tuntevat Jumalan ja noudattavat hänen
tahtoaan.
Saatanakin on uskovainen. Hän pelkää Jumalaa, niin että
vapisee, koska tekee tekoja, joita Jumala vihaa. Uskova-nimitys ei siis vielä
todista mitään. Se vaatii täsmentämään, mitä oikeastaan uskot. Eräs veli oli
kuullut asiasta osuvan selvityksen: varas uskoo poliisiin, ja siksi yrittää
tehdä työnsä poliisilta salassa, mutta toinen uskoo poliisiin niin, ettei
varasta.
Teot ovat hyvä
uskontunnustus huolimatta siitä, että tekosi tavallisesti tulkitaan väärin.
Jumala pystyy kyllä tuntemaan sinun uskosi sinun teoistasi, mutta ihmiset
tulkitsevat toistensa tekoja subjektiivisesti, oman makunsa mukaan. Siinäkin
tapauksessa, että teot ymmärretään oikein, ne osoittavat vain uskon joko
Jumalaan tai johonkin muuhun vaikuttimeen, joten sanalla uskova ilman
lisäselityksiä ei tässäkään pärjätä.
Veli
Totuus on yksinkertainen.
Raamattu ei jätä arvailujen varaan sitä, kuka on veljeni:
Joka tunnustaa, että
Jeesus on Jumalan poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa.
1 Joh. 4:15
Ei pitäisi olla vaikeaa
kysyä ihmiseltä, kuka on hänen herransa. Suomalaiset tietävät kuka on heidän
presidenttinsä, ruotsalaiset tietävät kuka on heidän kuninkaansa ja Jumalan
lapset tietävät Herransa nimen.
Olin yli 10 vuotta työssä
Hollmingin laivatelakalla Raumalla. Piirtämön erään osaston kaikilta
neljältäkymmeneltä kolmelta työntekijältä kysyin, kuka heistä tunnustaa
Jeesuksen Herrakseen. Ainoastaan yksi heistä sanoi Jeesusta Herrakseen ja hänkin
sellaisin varauksin, jotka tekivät tyhjäksi hänen tunnustuksensa. Valtaosa
heistä kuului silti luterilaiseen kirkkoon. Samankaltainen tilanne syntyi
kerran eräillä illallisilla, kun telakalla vieraili kuuluisa
neuvostoliittolainen napaseutujen tutkija, amiraali Ivan Papanin. Vieraat
halusivat tietää, kuka läsnäolevista uskoi Jumalan olevan olemassa. Yksikään
isännistä tai vieraista ei tunnustanut uskovansa edes Jumalan olemassaoloon.
Silti isännät kuuluivat Suomen Evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Kun kirkon
jäsen häpeilee Jeesuksen herruuden tunnistamista, hän tuskin on Jumalan
Seurakunnan jäsen. Kirkon jäsen hän voi olla, mutta se onkin aivan eri asia.
Veljiä ovat kaikki,
joilla on yhteinen isä. Niin on jokainen, joka Jumalasta on syntynyt, veljeni.
Jokainen joka uskoo, että
Jeesus on Kristus, on Jumalasta syntynyt; ja jokainen joka rakastaa häntä, joka
on synnyttänyt, rakastaa myöskin sitä, joka hänestä on
syntynyt.
(1.Joh.
5:1).
Kun olet
asuinpaikkakunnallasi etsinyt ne, jotka tunnustavat Jeesuksen Herrakseen, olet
löytänyt veljesi ja lähimmäisesi.
Raamatun mukaan
"kaikki, joita Jumalan Henki kuljettaa" (kts.Room
8:14), ovat Jumalan lapsia. On ihmisiä, jotka tunnustavat Jeesuksen Herruuden,
ja ovat ottaneet kasteen, mutta eivät suostu muuttumaan. Jumalan Henki ei ryhdy
kuljettamaan niitä, jotka eivät suostu luopumaan synnistä.
Vaikka teoriassa on
mahdollista, että joku sanoo valhetellen Jeesusta Herrakseen, olen silti
pitänyt asianani pitää veljenäni jokaista, joka tunnustaa Jeesuksen ylimmäksi
auktoriteetikseen. Mikäli hän ei kuitenkaan Herraa tottele, on minun
veljellinen tehtäväni auttaa häntä pysymään Totuudessa ja Rakkaudessa niinkauan
kuin on toivoa. Kaikki japanilaiset eivät aina tottele keisaria ja myös veljien
keskuudessa tapaat tottelemattomuutta Herraa kohtaan, mutta tottelemattomuus ei
väistämättä johda kansalaisuuden menetykseen vaan rangaistukseen. Veljeni voi
olla äkkipikainen, epäjohdonmukainen, itserakas ja muuta, mutta kun autat
häntä, opit näkemään hänen vaelluksensa suunnan. Ihmiset saattavat osoittaa
häntä sormella ja sanoa, ettei tuollainen voi olla tosiuskovainen, mutta sinä
voit osoittaa häntä kohtaan kärsivällisyyttä, niinkuin Jumalakin tekee kaikkia
kohtaan. Moni uskova on taistellut pitkän tien kaikessa saastassa ja rähjässä elävän
toimitusjohtajan pallilta tai pultsarin pahvimajan ankeudesta Ikuisen
Jerusalemin portille. Suunta ja lopputulos ratkaisevat.
Raamatun kirjoituksissa
veljiä nimitetään usein pyhiksi. Suomenkielinen sana "pyhä" tulee
samasta juuresta kuin "piha", (aidalla) tiettyyn tarkoitukseen
erotettu alue. Jumalan pyhät ovat Jumalan palvelukseensa erottama kansa.
Vähinkin veli on pyhä, sillä Jumalan Henki asuu hänessä.
Kreikan kielessä on
sanoilla veli ja sisar, adelfos ja adelfi, vain sukuero. Siksi tässä puhuttaessa
veljistä tarkoitetaan sekä veljiä että sisaria.
Ei ole merkitystä sillä,
mitä nimeä sivulliset käyttävät veljestä. Lahkolaisiksi uskovia nimitettiin jo
ennen kristitty-sanan keksimistä. Ensimmäiset uskovat Jerusalemissa saivat
juutalaisilta nimen "nasarealaisten lahko", (kts.
Apt 24:5). Samaa nimeä muodossa "nasarealaiset" käytettiin Jeesuksen
seuraajista aramealaisessa maailmassa vuosisatojen ajan, ja käytetään ehkä
vieläkin. Myös juutalaiset ja arabit nimittävät Jeesuksen seuraajia
nasarealaisiksi.
SEURAKUNTA
Uskoon tullessamme saimme
Jumalalta hyvän omantunnon. Tunnustimme olevamme syntisiä, joten tarve sekä
syntien salailuun että niiden ylikorostukseen jäi pois. Otimme kasteen.
Hyvä omatunto tekee
mahdolliseksi avoimen, rakentavan ja hoitavan kanssakäymisen uskovien välille
ja uskovan ja Jumalan välille. Kun puhumme ihmiselle, jolla ei ole hyvää
omaatuntoa, ei hän voi olla avoin, koska hänellä on salattavaa. Jumalan henki,
joka meissä asuu, paljastaa hänen salaisuutensa, joten pahan omantunnon kantaja
sulkeutuu pois Jumalan lasten kirkkauden vapaudesta. Hänellä on estoja (kts. Joh. 3:18-20).
Avointa yhteyttä ei synny
kaikkien kanssa, joten ihmiskunnasta jää jäljelle osajoukko,
"seurakunta". Tämä ihmiskunnan jako tapahtuu silloin kun evankeliumi
julistetaan: jotkut ottavat sen vastaan, jotkut eivät. (Kts. Joh. 3:36).
Seurakunta perustuu
tunnustukselle:
Joka tunnustaa, että
Jeesus on Jumalan poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. (1. Joh.
4:15).
Jumalan kansaa on
havainnollisesti esitetty mm. viinipuuna, temppelinä, morsiamena, Jumalan
perheväkenä, Jumalan huoneena jne. Kreikankielisissä Uuden Testamentin
lähdeteksteissä siitä käytetään sanaa "ekklesia",
"uloskutsutut". Jumala on kutsunut oman kansansa ulos kaikista maailman
kansoista ja pyhittänyt sen Jeesuksessa.
Saksalainen Martin Luther
1500-luvulla käänsi kreikkalaisen alkutekstin sanan ekklesia seurakunnaksi
(saksaksi Gemeinde), ja vältti siten sekoittamasta seurakuntaa järjestöön
nimeltä kirkko. Täysin onnistunut Lutherin käännös ei kuitenkaan ole, sillä
sanalla gemeinde tarkoitetaan yhteisöä, joten epäselväksi jää, tarkoittiko
Luther sanalla gemeinde yhteiskuntaa yleensä, vai sitä Jumalan yhteisöä, jonka
Jeesus johdatti ulos siitä. Älkäämme kuitenkaan tuomitko Lutheria siitä, ettei
hän yltänyt täydelliseen käännökseen. Parhaimmillaankin kieli ja kielelliset
ilmaisut ovat vain kalpea varjo siitä todellisuudesta, jota seurakunta edustaa.
Toisinaan tätä Jeesuksen ja uskovien yhteisöä verrataan myös miehen ja naisen
väliseen liittoon, kts. Ef 5:24-33.
Jeesus itse vertasi
seurakuntaa viiniköynnökseen, kts. Joh. 15:1-11.
Viinipuu on siitä erikoinen hedelmäpuu, että sen oksissa ei ole haaroja.
Viinitarhuri pitää huolta siitä, että oksan sivuoksat poistetaan. Viiniköynnös
on siten kuva seurakunnan jokaisen jäsenen suorasta ja välittömästä yhteydestä
Herraan, seurakunnan päähän. Jokainen oksa kasvaa suoraan rungosta ja jokainen
oksa tuottaa hedelmää.
Seurakunnan jokaisella
jäsenellä on suora yhteys Jumalaan. Tämä tekee kaikista seurakunnan jäsenistä
tasa-arvoisia. Edustuksellista demokratiaa tai muuta hierarkiaa ei ole. Kaikki
palvelevat kaikkia, mutta ei käskytettyinä vaan rakkaudesta ja vapaasta
tahdostaan. Tätä yhteisörakennetta kutsutaan assosiaatioksi; samalla
periaatteella toimivat esimerkiksi Internettiin liitetyt tietokoneet. Verkossa
kaikkien resurssit ovat kaikkien käytettävissä. Internetin idea on suora kopio
seurakunnasta sellaisena, kun Jeesus sen joskus suunnitteli.
Uutta Testamenttia
lukiessasi voit huomata, ettei yhdessäkään kaupungissa ollut useita
seurakuntia. Korintossa syntyi kyllä jonkin asteista hajaantumista, mutta
Paavali, seurakunnan vanhin, taisteli lahkoontumista vastaan. Seurakuntia ei
myöskään perustettu, koska Herra on aina läsnä siellä, missä kaksi tai kolme
tulevat yhteen hänen nimessään. (Kts. Matt 18:20). Mitään järjestäytymisediktiä
ei tarvittu. Uskovat eivät myöskään rakentaneet kirkkorakennuksia, koska
asuttiin kodeissa, joihin myös veli oli tervetullut.
Saman seurakunnan ei
tarvinnut kokoontua samaan paikkaan, eikä vain määräaikoina. Kokouspaikkoja
saattoi olla satoja ja kaikissa voitiin kokoontua samaan aikaan. Kun yhdessä
paikassa ei ollut liikaa väkeä voitiin huolehtia siitä, että kukaan ei jäänyt
syrjään ja unohdetuksi ja kaikki voivat tuoda oman panoksensa hengellisen
temppelin rakentamiseen. Kaikkien asiat voitiin hoitaa kuntoon.
Herra ei jätä ainuttakaan
lastaan. Seurakunta on aina siellä, missä yksikin hänen lapsistaan sattuu
olemaan. Paikallisseurakunta muodostuu veljistä, jotka asuvat sillä
etäisyydellä, että voit pitää heihin päivittäin yhteyttä. Sinulla ei ole
mahdollisuutta valita veljiäsi. Valinta (kreikaksi eresis, suomeksi
lahkolaisuus, vrt. kerettiläisyys) on synti. Veljillä voi olla erilaisia
mielipiteitä ja veljet voivat tehdä eri työtä, mutta Isä on yhteinen.
Veljeydelle ei voi asettaa ehdoksi samanmielisyyden vaatimusta.
Kerettiläisyyttä on myös veljien valinta ihonvärin, sosiaalisen taustan,
koulutuksen, varallisuuden tai muun semmoisen perusteella. Veljien valinta on
vähintään yhtä tuomittavaa kuin huoruus, varkaus, murhat ja muut senkaltaiset
teot. Kts. Gal 5:19-21 ja Matt 25:31-46.
Jumalan seurakunta on
sekä uskovien keskinäistä että Jumalan ja uskovan yhteyttä, koinonia,
reaaliajassa, tässä ja nyt. Tässä yhteydessä tapahtuvat ne funktiot, joiden
kautta Jumalan viisaus tulee julki maailmassa ja henkivalloissa. Yhteisö ei ole
dogmijärjestelmä vaan kansa.
Raamatussa käytetään
seurakunnasta hyvin usein sanaa "me". Isä meidän - rukouksesta löytyy
määritelmä siitä, keitä nuo "me" ovat:
...ja anna meille
anteeksi meidän rikoksemme, niinkuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat
meitä vastaan rikkoneet.
Määritelmä on erittäin
tarkka, koska mikään muu kansa ei anna anteeksi. Sensijaan, että ne pyytäisivät
anteeksi, ne syyttävät.
Jumalan kansan ainutlaatuisuus
käy ilmi sen anteeksiantomenettelyssä. Jos muutamankin päivän vaellat jonkun
kanssa niin läheisessä kanssakäymisessä kuin Jumalan sana Jumalan lapsilta
edellyttää, niin kyllä tulee selväksi, oletteko te sitä porukkaa, joka antaa
anteeksi. Siinä se sitten punnitaan, oletteko te veljiä tai ei.
Apostolien Tekojen toisen
luvun jakeissa 41-47 kerrotaan siitä, millaisia olivat
ensimmäiset uskovat. Pietari oli pitänyt puheen Jerusalemissa, jonka
vaikutusksesta noin sadan uskovan joukko kasvoi kolmikymmenkertaiseksi, ennen
kuin Jeesuksen ristiinnaulitsemisesta oli ehtinyt kulua edes kahta kuukautta.
Usko muutti elämäntavat kertaheitolla:
Jotka nyt ottivat hänen
sanansa vastaan, ne kastettiin ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin
kolmetuhatta sielua. Ja he pysyivät:
- apostolien opetuksessa
- keskinäisessä yhteydessä ja
- leivän murtamisessa ja
- rukouksessa.
Ja jokaiselle sielulle
tuli pelko, ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui apostolien kautta. Ja
kaikki jotka uskoivat:
- olivat yhdessä ja
- pitivät kaikkea yhteisenä ja
- he myivät maansa ja tavaransa ja jakelivat
kaikille sen mukaan kuin kukin tarvitsi ja
- he olivat alati, joka päivä, yksimielisesti
pyhäkössä ja
- he mursivat kodeissa leipää ja nauttivat ruokansa
riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen kaiken
kansan suosiossa.
Ja Herra lisäsi heidän
yhteyteensä joka päivä niitä, jotka saivat pelastuksen.
Tällainen on myös sinun
seurakuntasi, jos se on Jumalan Seurakunta.
Seurakunta ei ole sama
kuin kirkko. Kirkko on Rooman keisarin Konstantinoksen johdolla vuonna 325
perustettu järjestö, jonka ainut tehtävä on toimia Saatanan
peitejärjestönä ja vastustaa Jumalan tuntemista.
Seurakunta ei ole
myöskään lahko. Lahko on seurakunnasta irronnut osa, joka on menettänyt
yhteytensä muuhun Kristuksen ruumiiseen, ja jopa kapinoi sitä vastaan. Siten
jokainen lahko on tuomittu kuolemaan omaan mahdottomuuteensa.
KOINONIA
Kreikankielisessä Uudessa
Testamentissa sana "allilous", toinen toistanne esiintyy noin 100
kertaa. Lukemalla läpi ne lauseet, joissa sana allilous esiintyy, saat nopeasti
yleiskäsityksen siitä, millaisia ovat uskovien keskinäiset suhteet Jumalan
Valtakunnassa. Näistä suhteista kirjoittaa Luukas Teofilukselle osoitetussa
selonteossa seuraavasti:
Jotka nyt ottivat hänen
sanansa (ts. Pietarin sanat: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta
sukupolvesta") vastaan, ne kastettiin ja niin heitä lisääntyi sinä päivänä
noin kolme tuhatta sielua.
Ja he pysyivät apostolien
opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja rukouksissa.
Ja jokaiselle sielulle tuli pelko; ja monta ihmettä ja tunnustekoa tapahtui
apostolien kautta.
Ja kaikki, jotka
uskoivat, olivat yhdessä, ja pitivät kaikkea yhteisenä, ja he myivät maansa ja
tavaransa ja jakelivat kaikille, sen mukaan, kun kukin tarvitsi. Ja he olivat
alati, joka päivä, yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja
nauttivat ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja
ollen kaiken kansan suosiossa. Ja Herra lisäsi heidän yhteyteensä joka päivä
niitä, jotka saivat pelastuksen.
Jerusalemin seurakunnassa
oli apostolien aikoina muutama tuhat jäsentä, ja edellisestä päätellen
seurakunta oli kuin yksi suuri perhe. Pienemmissä seurakunnissa tilanne salli
myös yhteisasumisen. Roomalaiskirjeessä Paavali kertoo jostakin Gaiuksesta,
joka majoitti koko seurakunnan: "Gaius, minun ja koko seurakunnan
majanantaja tervehtii teitä", kts. Room 16:23. Kaupunki oli luultavasti
Korintto, tai sen satamakaupunki Kenkrea, noin 10 kilometrin päässä Korintosta.
Tällaista elämää nimitettiin kenobiittiseksi. Sana tulee kreikan sanoista
koinos, yhteinen, ja bios, elämä. Kenobiittistä elämää elävä kristikunta on
mahdollisuuksiensa mukaan harjoittanut kaikkina aikoina tähän päivään saakka.
Ihminen, joka liittyy
Jeesuksen yhteyteen, liittyy Jumalan yhteyteen. Hänestä tulee uusi jäsen
Kristuksen ruumiiseen. Kristuksessa hän tulee osalliseksi Herran elämästä,
kärsimyksistä ja ylösnousemuksesta. Hän uudistuu ja tulee Jumalan työtoveriksi,
kts. Mark. 16:20.
Uskovien yhteys,
koinonia, on Uuden Liiton näkyvä ilmenemismuoto. Jos olemme yhteydessä Jumalaan
taivaissa, niin totta kai sitten myös veljiin, jotka asuvat naapurissa.
Koinonia on Jeesuksen jäähyväispuheen ja Getsemanen rukouksen pääaiheita. Pari
jaetta mainituista puheista voisi vaikka opetella ulkoa:
Pysykää minussa, niin
minä pysyn teissä. Niinkuin oksa ei voi kantaa hedelmää itsestään, ellei se
pysy viinipuussa, niin ette tekään, ellette pysy minussa. Minä olen viinipuu,
te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää ... (Joh. 15:4-5, kts. Joh. 13:1-16:33).
Mutta en minä rukoile
ainoastaan näiden edestä, vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta
uskovat minuun, että he kaikki olisivat yhtä, niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että
hekin meissä olisivat, niin että maailma uskoisi, että sinä olet minut
lähettänyt. Ja sen kirkkauden, jonka sinä minulle annoit,
minä olen antanut heille, että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä - minä
heissä, ja sinä minussa - että he olisivat täydellisesti yhtä, niin että
maailma ymmärtäisi, että sinä olet minut lähettänyt ja rakastanut heitä,
niinkuin sinä olet minua rakastanut. (Joh. 17:20-23,
kts. Joh. 17:1-26).
Uskovien yhteys on paljon
enemmän, kuin pelkkä yhteinen tapaaminen sunnuntaiaamuisin. Vakiintunut
käytäntö ei ole aina sama kuin oikea käytäntö. Tarkastelemme asiaa lukemalla
kaksi jaetta Hebrealaiskirjeestä:
… valvokaamme toinen
toistamme rohkaisuksi toisillemme rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme
jättäkö omaa seurakunnankokoustamme (oik.: kokoontumistanne), niinkuin
muutamien on tapana, vaan kehoittakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän
näemme tuon päivän lähestyvän. (Hebr 10:24-25).
Jae kehoittaa meitä
jokaista kehoittamaan toisiamme, mitä ei voi tehdä, jos kokouskäytäntö on
väärää tyyppiä. Väärä käytäntö lienee ollut syynä väärään raamatunkäännökseen -
tai päinvastoin. Sanaa "seurakunta" alkutekstissä ei ole.
Kokoontumisien muoto riippuu tilanteesta. Ja pääasiahan on siinä, että pidetään
sellaista yhteyttä Jumalan kansan kesken, että Valtakunnan kaikki toiminnot
pelaavat.
Yhteys Jumalaan on helppo
säilyttää olemalla kuuliainen hänelle. Yhteyden voi kuitenkin menettää vaikka
olisi pikkutarkan kuuliainen - voi eksyä isoissa asioissa. Näin on käynyt
lahkoihin jakaantuneessa kristikunnassa, eikä uskovalla ole juuri muuta
vaihtoehtoa, kuin elää niiden yksityisten uskovien yhteydessä, jotka Herra
hänen tielleen johdattaa. Kun tulin uskoon vuonna 1963, en löytänyt mistään
sellaista seurakuntaa, josta kirjoitukset puhuivat. Löysin vain taloja ja
kokouksia, joissa läsnäolijat eivät keskustellet
keskenään, eivätkä edes tunteneet toisiaan.
Talojen ja kokouksien
ulkopuolella löysin uskovia ihmisiä toinen toisensa jälkeen, ja pian huomasin
elävän Jumalan seurakunnan keskellä. Tutustumiset näihin ihmisiin olivat usein
hyvin erikoisia, siten, että selvästi kävi ilmi se, että tapaamiset olivat
Jumalan järjestämiä. Ja aikaa myöten löysin myös isompia yhteisöjä, jotka jo
kollektiivisesti pystyivät harjoittamaan hengellistä elämää.
Vaikka Jeesus nimenomaan
halusi, että hänen seuraajansa tunnettaisiin keskinäisestä rakkaudesta ja
yhteydestä, niin ainakaan siinä länsimaisessa kristikunnassa, jota myös
kirkoksi kutsutaan, ei Jeesuksen toive ole toteutunut. Ihmiset ovat yksinäisiä.
Kirkossa saarnaa pappi, ja yhteyttä ei ole, ei edes keskustelukaveria. Ei edes
kännykkä pelasta yksinäisyydestä, vaikka saisi ilmaista puheaikaakin. On
etsittävä sellaiset puhekaverit, joiden keskuudessa voit toteuttaa ohjetta (1.Kor 14:26):
Kun tulette yhteen, on
jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä on opetus, millä ilmestys,
mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi, …
Jokainen päättää itse,
mitä hän yhteiseksi rakentumiseksi esittää. Jumalan miestä ei niin vain panna
laulamaan valmiiksi valittuja lauluja. Laulakoon se, jolle Herra on antanut sen
tehtäväksi. On ilo tulla sellaiseen kokoukseen, jossa Jumalan Henki saa
vapaasti toimia, silloin tulevat esiin ilmestykset, opetuksen ja viisauden sanat,
laulut ja soitot, kielillä puhumiset ja puheiden selitykset, ennustukset ja
niiden arvostelut.
Pyhä Henki tuntee
herkästi ja noudattaa paikallisia sääntöjä. Jos Hänen ei anneta toimia, hän
vaikenee. Jos paikalla on uskova, hän puhuu sille, joka kuuntelee.
Olin kerran uudessa,
komeassa rukoushuoneessa Lutskin kaupungissa Länsi-Ukrainassa. Kokouksen
speakeri sanoi, että tulkoot tänne eteen ne, jotka haluavat tuoda kortensa
kekoon seurakunnan rakentamiseksi. Kysyin Herralta, mistä aiheesta minun tulee
puhua. Kysyin kahdesti, mutta Herra ei antanut aihetta. Kolmannella kerralla
Herra sanoi: "Mene, minä olen sinun kanssasi", mutta ei edelleenkään
antanut aihetta. Herra tiesi, että kokouksen vetäjä oli päättänyt olla
antamatta minulle puheenvuoroa. Vasta myöhemmin kuulin, että edellisen illan
nuorisokokouksessa esittämäni sanoma oli kovettanut paikalla olleen
kuoronjohtajan sydämen ja hän oli jo ehtinyt kääntää kokouksen järjestäjien
sydämet sotatilaan.
Kun Jeesus kerran haluaa,
että hänen opetuslapsensa yhtä olisivat, hän myös auttaa näiden yhteyksien
luomisessa ja ylläpidossa. Koska tiedän tämän, olen enemmän kuin kerran sanonut
Herralle, että haluan nähdä jonkun veljen tai veljiä, ja Herra on kohta pikaa
järjestänyt asian. Olen ikään kuin hyväksikäyttänyt Jumalaa. Silloin kun
Herralla ja minulla on samat päämäärät, Herra mielellään on mukana
järjestelemässä asioita. Herralle on mieluista se, että veljet viettävät pienen
rupatteluhetken keskenään.
Yhteyttä kaipaavat sekä
uskovat että ei-uskovat. Todellisen ystävyyden tuntee siitä, että olemme
rehellisiä toinen toisillemme. Monen keskustelun alkaessa olen kokenut sen
vaiheen, jolloin päätetään, olemmeko rehellisiä, vai leikimmekö teatteria.
Avaamalla omat kulissini, olen monesti huomannut, ettei keskustelutoverini jää
sen huonommaksi. Monen keskustelun päätteeksi olen kuullut keskustelukumppanini
sanovan, että he eivät ole koskaan ennen elämässään puhuneet avoimesti tai
rehellisesti kenenkään kanssa. Joku pelkää ihmisiä niin, että koko elämästä
tulee vain pitkä teatterinäytäntö.
Vanhan Neuvostoliiton
aikoina teki mieleni usein nähdä Pohjoisen Euroopan uskovia Suomen itärajan
takaa. Siihen aikaan Venäjä ei myöntänyt viisumeita näille seuduille, joten
esitin asian Herralle. Samoihin aikoihin olin työmatkalla Leningradissa,
nykyisessä Pietarissa, ja poikkesin illalla kahville erään ystäväperheen luo.
Minut ohjattiin takahuoneeseen, johon muutamat veljet seitsemästä
Neuvostoliiton Pohjolan tärkeimmistä kaupungista
(Murmansk, Petroskoi, Arkangelsk, Syvtyvkar, Vologda, ym.) olivat tulleet
tapaamaan toisiaan.
Yhteyden tarkoitus,
paitsi olla todistuksena maailmalle, on myös keskinäinen palvelu. Koska Jumalan
Valtakunnassa Hengen ilmentymät ovat tarkoitettu yhteiseksi hyödyksi, sinun on
oltava riittävän lähellä muita, tullaksesi niistä osalliseksi. Vastaavasti
tulee sinun käyttää omia lahjojasi. Jokainen Jumalan seurakunta on varustettu
kaikin täydellisyyden välinein:
Minä kiitän Jumalaani
aina teidän tähtenne siitä Jumalan armosta, joka on annettu teille Kristuksessa
Jeesuksessa, että kaikessa olette rikastuneet hänessä, kaikessa puheessa ja
kaikessa tiedossa, sen mukaan kuin todistus Kristuksessa on teissä vahvistettu,
niin ettei teiltä puutu mitään puutu mistään armolahjassa (karismassa), teidän
odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymistä. (1 Kor 1:4-7).
Yhteydellä ei tarvitse
olla yhtään päämäärää. Yhteys on sinänsä päämäärä. Yhteyttä on yhteinen
kävelyretki ystävän kanssa. Yhteyttä on istua ja rupatella, tai rupattelematta
kuunnella yökehrääjää.
Jumalan lasten yhteys on
lastenmielisiä varten. Jeesus on tämän yhteyden edellytys. Kun tapaamme, olemme
kuin vanhat tutut, ja kun eroamme, me jäämme Jeesuksen yhteyteen. Pitkiä
esittelyitä emme tarvitse. Yhteys on olemassa jo ennen kuin tunnemme toisemme.
Emme tunne kaikkia henkilökohtaisesti, mutta Herra tuo luoksemme hänet, jotka
meidän tulee tuntea. Herralla on oma tarkoituksensa kaikessa. Raamatun mukaan
tuo tarkoitus on rakentaminen:
Niin tavoitelkaamme siis
sitä, mikä edistää rauhaa ja keskinäistä rakentumistamme, (Room 14:19).
Tälle rakentumiselle
Paavali omistaa käytännöllisesti katsoen koko Efesolaiskirjeen. Sen keskeinen
ajatus lienee ilmaistu jakeessa 2:19-22:
Niin ette siis enää ole
vieraita, ettekä muukalaisia, vaan te olette pyhien kansalaisia ja Jumalan
perhettä, apostolien ja profeettain perustukselle rakennettuja, kulmakivenä
itse Kristus Jeesus, jossa koko rakennus liittyy yhteen ja kasvaa pyhäksi
temppeliksi Herrassa; ja hänessä tekin yhdessä muitten kanssa rakennutte
Jumalan asumukseksi Hengessä.
Yhteyden näkyvä muoto on
Jeesuksen asetuksen mukaan ateriayhteys. Ihmisen on valittava seuransa. Psalmin
1 kirjoittaja toteaa jakeessa yksi:
Autuas on se mies, joka
ei vaella jumalattomain neuvossa, eikä astu syntisten teitä, eikä istu, kussa
pilkkaajat istuvat.
Jumalan lasten yhteys on
aikojen kuluessa joutunut erilaisten hyökkäysten kohteeksi. Niistä tarkemmin
osassa "Kristikunnan historiaa".
Nouthesia
Yhteys ei ole
itsetarkoitus, vaan edellytys seurakunnan toiminnalle. Seurakunnan toiminnoiksi
on yleisesti hyväksytty lähimmäisen auttaminen ja lähetystyö, mutta se ei ole
kaikki. Kaikki työ vaatii ymmärrystä. Ymmärryksestä on yleensä puutetta enemmän
kuin rahasta. Onneksi ymmärrys on asia, jota voidaan hankkia.
Uuden Testamentin
teksteistä noin 80 prosenttia on vain uskoville tarkoitettua nouthesiaa. Loput
20 prosenttia ovat sekä uskoville että ei-uskoville tarkoitettua yhteistä
materiaalia ja vain pari prosenttia Uuden Testamentin aineistosta on pelkästään
ei-uskoville tarkoitettua saarnaa eli kerygmaa. Nouthesian suuri osuus saarnaan
verrattuna kertoo sen, että koulussa opetus on tärkeämpi kuin ovi, josta sinne
tullaan. Saarna on vain ohje oven, Kristuksen löytämiseksi.
Raamatulla on aivan oma
opetuskäytäntönsä ymmärryksen hankkimiseksi. Tätä käytäntöä ei ole paljon
sovellettu käytännössä, koska jopa sitä kuvaavalle kreikankielen sanalle ei ole
löydetty kunnon vastinetta suomeen. Kreikan nouthesia ja sitä vastaava verbi
noutheteo on käännetty vähän miten sattuu. Vastineina on käytetty opettamista,
nuhtelemista, neuvomista, varoittamista tarkoittavia ilmaisuja. Nouthesia on
kuitenkin vuorovaikutteista toimintaa, eikä mikään mainituista ilmaisuista
osoita tätä. Englantilainen sana counselling on jo lähempänä sanan nouthesia
(mieli + asettaa) merkitystä.
Seurakunnassa
tunnustetaan kaikkien sen jäsenten olevan sekä opettajia ja oppilaita.
"Totuus kuullaan lasten suusta" ei ole pelkkä fraasi. Lasta on
kuunneltava samanvertaisena kuin maailmankuulua julistajaa. Ihminen ei voi itse
päättää, miten Jumala hänelle neuvonsa antaa. Jumala tietää, että ihminen,
itsekoroitukseen taipuva kun on, saattaisi luulotella itsestään suuria, ja
siksi hän puhuu sellaisten ihmisten kautta, jotka ovat
"lapsenmielisiä", tai "oppimattomia" (kr.
idiotes, kts. Apt 4:13), kuten Jerusalemin rabbit apostoleja nimittivät.
Viisauden alku on aina
siinä, että tunnustetaan Jumala Jumalaksi. Kaikelle ymmärrykselle on tuttua
psalmin 16 kirjoittajan tunnot:
Minä kiitän Herraa, joka
on minua neuvonut; yölläkin minua siihen sisimpäni kehoittaa.
Minä pidän Herran aina edessäni; kun hän on minun oikealla puolellani, en minä
horju. Sentähden minun sydämeni iloitsee ja sieluni
riemuitsee, ja myös minun ruumiini asuu turvassa. Sillä
sinä et hylkää minun sieluani tuonelaan etkä anna hurskaasi nähdä kuolemaa. Sinä neuvot minulle elämän tien; ylenpalttisesti on iloa
sinun kasvojesi edessä, ihanuutta sinun oikeassa kädessäsi iankaikkisesti.
Psalmit 16:7-11
Vanhan testamentin kirjat
sisältävät paljon sitä elämänkokemusta, joilla me voimme neuvoa toinen toistamme.
Ensimmäisen korinttolaiskirjeen mukaan se on esikuvallista ja on kirjoitettu
varoitukseksi (nouthesia: neuvoksi yms.) meille, joille maailmanaikojen
loppukausi on tullut, kts. 1.Kor 10:11.
Kolossalaiskirjeen teksti
on tyypillistä "noutesiaa", jossa kehoitetaan Kolossan uskovia
"noutesoimaan" toinen toisiaan:
Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita,
sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen,
pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa
toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niinkuin Herrakin
on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta
kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side. Ja
vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin
yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset. Runsaasti asukoon
teissä Kristuksen sana; opettakaa ja neuvokaa (nouthetountes) toinen toistanne
kaikessa viisaudessa, psalmeilla, kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla,
veisaten kiitollisesti Jumalalle sydämissänne.
Kol 3:12-16
Uskovien yhteisön
positiivinen vuorovaikutus ei synny ilman ponnisteluja. Jo thessalonikalaiset
tarvitsivat muistutusta siitä, että he eivät saa jäädä sivuun
ongelmatapauksistakaan:
Me kehoitamme teitä,
veljet: nuhdelkaa (noutheteite) kurittomia, rohkaiskaa alakuloisia, holhotkaa
heikkoja, olkaa pitkämieliset kaikkia kohtaan. Katsokaa,
ettei kukaan kosta kenellekään pahaa pahalla, vaan pyrkikää aina tekemään hyvää
toinen toisellenne ja kaikille. (1.Tess 5:14-15).
OIKEA OPPI
Nykypäivinä voit
niinsanotusta kristitystä maasta tavata samasta kaupungista kenties kymmeniä
järjestöjä, jotka ovat ottaneet nimeensä sanan "seurakunta" ja
sanovat julistavansa oikeata, raamatullista Jumalan sanaa. Löytyy monenlaisia
kirkkoja, uskontunnustuksia, julkilausumia ja mielipiteitä, on tunnustuskirjoja
ja onpa eräillä vielä kirkkolakikin Raamatun lisukkeeksi. On mielekästä kysyä,
mikä on oikea oppi, jos kerran sellainen on olemassa. Lainaan Johanneksen
toisen kirjeen tekstin kokonaan:
Vanhin
valitulle rouvalle ja hänen lapsillensa, joita minä totuudessa rakastan - enkä
ainoastaan minä, vaan myös kaikki, jotka ovat tulleet Totuuden tuntemaan -
Totuuden tähden, joka meissä pysyy ja on oleva meidän kanssamme iankaikkisesti. Armo, laupeus ja rauha Isältä Jumalalta ja
Jeesukselta Kristukselta, Isän pojalta, on oleva meidän kanssamme, Totuudessa
ja Rakkaudessa. Minua on suuresti ilahduttanut, että olen lastesi joukossa
havainnut olevan niitä, jotka Totuudessa vaeltavat, sen käskyn mukaan, jonka me
olemme saaneet Isältä. Ja nyt, rouva, minulla on sinulle pyyntö, ei niinkuin kirjoittaisin
sinulle uuden käskyn, vaan minä kirjoitan sen, joka meillä alusta asti on
ollut: että meidän tulee rakastaa toisiamme. Ja tämä on rakkaus, että me
vaellamme hänen käskyjensä mukaan. Tämä on käsky, että teidän, niinkuin olette
alusta asti kuulleet, tulee siinä vaeltaa. Sillä monta villitsijää on lähtenyt
maailmaan, jotka eivät tunnusta Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva;
tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus. Ottakaa vaarin itsestänne, ettette
menetä sitä, minkä me olemme työllämme aikaansaaneet, vaan että saatte täyden
palkan. Kuka ikinä menee edemmäksi eikä pysy Kristuksen opissa, hänellä ei ole
Jumalaa; joka siinä opissa pysyy, hänellä on sekä Isä että Poika. Jos joku
tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä
huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet
tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa. Minulla olisi
paljon kirjoittamista teille, mutta en tahdo tehdä sitä paperilla ja musteella,
vaan toivon pääseväni teidän tykönne ja saavani puhutella teitä suullisesti,
että meidän ilomme olisi täydellinen. Valitun sisaresi lapset lähettävät
sinulle tervehdyksen.
Jumalan oikea oppi on
niin yksinkertainen, että sen edessä on yksinkertaisinkin luku- ja
kirjoitustaidoton kansanmies tasavertainen jok'ikisen maailmanviisaan,
maailmanrikkaan ja maailmanmahtavan lajitoverinsa kanssa. "Ihaninta
ihmisessä on hänen laupeutensa" sanoo Raamattu. Ihana tuo jumalallinen
arvomaailma, sanon minä.
Jaakob kirjoitti
kahdelletoista hajallaan olevalle sukukunnalle: "Jos täytätte
kuninkaallisen lain Raamatun mukaan 'Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi'
niin te hyvin teette" (Jaak 2:8). Ei ole väliä sanommeko tätä
kuninkaallista käskyä käskyksi, opiksi, laiksi, dogmatiikaksi tai kultaiseksi
säännöksi. Yhtä kaikki se sisältää kaiken. Jos rakastat veljeäsi, sinulla on
aikaa keskustella hänen kanssaan. Jos rakastat veljeäsi, iloitset hänen
ilostaan. Jos rakastat veljeäsi, et vetäydy hänestä syrjään, kun vaikeudet
kohtaavat häntä. Jos rakastat veljeäsi, etsit hänen seuraansa ennemmin kuin
lihallisen lajitoverisi seuraa, etkä särje kaljapulloa kallioon, etteivät sen
sirpaleet joutuisi veljesi tai vihamiehesi paljaaseen jalkaan, sillä veljiä ja
vihamiehiä sinut on kutsuttu rakastamaan.
Oikea oppi on rakkaus.
Rakkaus on perustuslakimme, ideologiamme, maailmankatsomuksemme,
taisteluohjesääntömme ja taiteemme. Jumala on rakkaus. Se, miten onnistumme
tämän opin toteuttamisessa, riippuu siitä, miten lähellä Jumalaa olemme.
Rakkautta ei pidä
sekoittaa huoruuteen tai egoismiin. Jeesuksen seuraaja ei toivota huoneeseensa
tervetulleeksi sitä, joka ei tuo mukanaan oppia "Rakastakaa toinen toistanne",
tai ei tunnusta Jeesusta Kuninkaakseen.
Sanaa "rakkaus"
käytetään monissa, toisistaan poikkeavissa merkityksissä. Tyttö, joka haluaa
koiran, sanoo rakastavansa koiria, mutta saatuaan koiran saattaakin pitää sitä
kerrostalossa luonaan koiran mielipidettä kysymättä. Ja kun poika haluaa tytön,
hän puhuu rakkaudesta, mutta saattaa tarkoittaa aivan muuta, eikä itsekään aina
ymmärrä mitä puhuu. Lähtökohdan ulos käsitteiden sekamelskasta antaa Jeesuksen
sana: "...kaikki mitä haluatte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te
samoin heille", kts. Matt 7:12.
Meidän tulee rakastaa:
- Jumalaa
- veljiämme ja sisariamme
- itseämme
- vihollisiamme
Ihmisen
onnettomuus on siinä ettei hän osaa rakastaa edes itseään. Tavan takaa ihminen tekee tekoja, jotka ovat
vahingollisia hänelle itselleen. Siksi Jumala on antanut käskynsä ja neuvonsa
kansalleen, että vahingolta vältyttäisiin. Sittenkään ihminen ei lakannut
tyhmyyksiä tekemästä. Kun laki ja käskyt eivät auttaneet, meni Jumala
rakkaudessaan yhä pidemmälle: Henkensä kautta Jumala uudistaa ihmisen. Uusi ihminen pystyy jo muuhunkin kuin selviämään itseään
tuhoamatta: hän pystyy rakastamaan ei vain itseään vaan myös lähimmäisiään.
Raamattu ei
nimenomaisesti kehota rakastamaan tyttöjä - hehän ovat joko sisaria tai vihollisia,
ja näin ollen eri käskyä ei tarvita. Mutta Raamattu selvästi kehoittaa miestä
rakastamaan vaimoaan: "...tulee myös miesten rakastaa vaimojaan niinkuin
omia ruumiitaan; joka rakastaa vaimoaan, hän rakastaa itseään". Kts Ef 5:25-28.
Rakkaus on Jumalasta.
Rakkaus on myös kieltäytymistä. Kukaan ei voi rakastaa sekä maailmaa että
Jumalaa. Kun sanotaan, että meidän tulee rakastaa vihollisiamme, veljiämme ja
Jumalaa, on kuitenkin muistettava, että meidän tulee vihata, niin, kuka
muistaa, mitä meidän pitikään vihata? Otetaan se tähän Raamatusta:
Jos joku tulee minun
tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja
sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja
joka ei kanna ristiänsä, ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni.
(Kts. Luuk 14:25-35).
Meidän on luovuttava
siitä, mikä ei ole Jumalasta. Tämä luopuminen ei ole helppoa. Oma lihammekin
taistelee sitä vastaan, saati sitten sukulaiset. Kysymys on vallasta, siitä,
kuka johtaa, kumpi on tärkeämpi, lihan hetkellinen mukavuus vai Jumalan tahto.
Egoistinen minä, lihan valta hengen yli, on muserrettava, jotta voisimme
rakastaa edes itseämme.
Joka elämäänsä rakastaa,
kadottaa sen; mutta joka vihaa elämäänsä tässä maailmassa, hän on säilyttävä sen
iankaikkiseen elämään. Joh. 12:25.
Kukaan ei voi palvella
kahta herraa. On tehtävä valinta. Jeesus vei ristille maailman ja sen synnin ja
meidän on tehtävä samoin. Risti on meillekin vahva ase kaikkea syntiä ja
saastaisuutta vastaan. Voidaksemme ottaa vastaan rakkautta, meidän on
noudatettava Rakkauden periaatteita.
Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa
rakastaa, niin Isän rakkaus ei pysy hänessä. 1.Joh.
2:15.
"Kuka rakastaa
minua?" on kysymys sinänsä. Ennenkuin kysyt mitään sellaista, selvitä
itsellesi, oletko ottanut vastaan Jumalan rakkauden. Jumala on rakkaus. Jos
torjut Jumalan, et voi olla osallisena rakkaudesta. Sinä et pysty sitä
säilyttämään. Mahdollisesti sinä rakastat jotakuta voimakkaasti, ja sinuakin joku
rakastaa, mutta ilman Jumalaa kaikki päättyy murheellisesti. Voidaksesi ottaa
vastaan rakkauden, on tiedettävä mikä on rakkautta ja mikä ei. Mutta koska
tieto on vajavaista, on kysyttävä onko tämä Jumalasta vai tästä maailmasta. Se
mikä on Jumalasta, on hyvää. Muuta älä etsi.
Rakkaus ilmenee usein
työnä ja usein kärsivällisyytenä. Menetellessäsi Jumalan tahdon mukaan tulet
huomaamaan, että hän on kanssasi ja huolehtii sinusta. Jumala ei jää velkaa.
Voit unohtaa kysy kysymyksen siitä, kuka sinua rakastaa. Hän täyttää toiveesi,
jotka sinä hänelle esität. (Kts. Matt 7:7-11).
Oikea oppi ei sisälly
mihinkään uskontunnustukseen. Rakkaus on oikea uskontunnustus. Älä murehdi
sitä, onko sinulla tarpeeksi vahva usko.
Ja apostolit sanoivat
Herralle: "Lisää meille uskoa". Niin Herra sanoi: "Jos teillä
olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle
silkkiäispuulle: 'Nouse juurinesi ja istuta itsesi mereen' ja se tottelisi
teitä. Jos jollakin on palvelija kyntämässä tai paimentamassa, sanooko hän
tämän tullessa pellolta: 'Käy heti aterialle'? Eikö hän pikemminkin sano
hänelle: 'Valmista minulle ateria, vyöttäydy ja palvele minua sillä aikaa kun
minä syön ja juon - ja sitten syö ja juo sinä?' Ei kaiketi hän kiitä palvelijaa
siitä, että tämä teki, mitä oli käsketty? Niin myös te, kun olette tehneet
kaiken, mitä teidän on käsketty tehdä, sanokaa: "Me olemme ansiottomia
palvelijoita, olemme tehneet vain sen, minkä olimme velvolliset tekemään".
Luuk 17:5-10.
Ensilukemalta näyttää
siltä, että Jeesus ei vastannut oppilaittensa pyyntöön. Mutta usko Jumalaan on
rakkauden kautta vaikuttavaa uskoa, kts. Gal 5:6. Mitään uskoa Jumalaan ei ole
ilman rakkautta, kts. Joh. 5:42-44. Jeesuksen puheet
saattavat tuntua epäjohdonmukaisilta, ellemme huomaa, että rakkaus on uskon
edellytys. Rakkaus on Jumalan voiman suunta. Voima on Jumalassa. Uskon kautta
sinä avaat tien Jumalan tahdolle.
Jeesus liittää puheet
rakkaudesta paitsi palvelemiseen, myös anteeksiantoon, kts. Mark 11:22-25. Anteeksiantava, rakkauden kautta vaikuttava usko
panee sairaat kävelemään, vuoret tanssimaan ja poistaa kasvojen kireyden.
Rakkaus on vallankäyttöä.
Jeesuksen tekemät ihmetyöt panivat juutalaisten päämiehet kysymään häneltä:
"Millä vallalla sinä näitä teet? Tai kuka on antanut sinulle vallan näitä
tehdä?" Jeesus ei vastannut heille. Kts. Mark 11:22-33.
KRISTUKSEN OPIN ALKEET
Hebrealaiskirjeen kirjoittaja luettelee Kristuksen
opin alkeet:
Jättäkäämme sentähden
Kristuksen opin alkeet ja pyrkikäämme täydellisyyteen, ryhtymättä taas
uudestaan laskemaan perustusta: parannusta kuolleista töistä ja uskoa Jumalaan,
oppia kasteista ja kätten päällepanemisesta, kuolleitten ylösnousemisesta ja
iankaikkisesta tuomiosta. (Hebr 6:1-2).
Edelläluetellut
ideologiset perusasiat joutuu nuori uskova
selvittämään itselleen, mutta se voidaan tehdä muutamassa hetkessä.
Tarkasteltavat asiat ovat seuraavat:
- parannus (oik.: metanoia - mielen muutos)
kuolleista töistä,
- usko,
- kaste vedessä
- kaste hengessä,
- käsien päällepaneminen,
- kuolleiden ylösnouseminen, ja
- tuomiot.
Pelastus on Jeesus
Kristus. Messias, Jumalan sana, Logos, on kaiken perusta, siinä ohessa myös
meidän uskonelämämme perusta. Kts. 1.Kor 3:11.
Vaikkemme tuntisikaan maailmankaikkeuden salaisuuksia, me tiedämme hänen
nimensä, voimme huutaa häntä avuksemme ja saada tarvittavan avun. Tämä on
lähtökohta, josta siirrymme alkeisiin.
Kuolemasta elämään
Ihmisten kesken puhutaan
usein ikäänkuin ihmisiä olisi kahta lajia: hyviä ja pahoja. Raamatusta ei löydy
tukea tälle ajattelulle. Omatunto - jos kellä sellainen on - osoittaa aivan
samaa kuin ihmiskunnan historia: ihminen on paha. Ihmisen sydämestä lähtevät
"pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus,
häijyys, petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys", kts.
Mark 7:14-23. Kun yksityinen ihminen tajuaa olevansa samanlainen kuin muutkin
lajitoverinsa, siis paha, hän tekisi mielellään parannuksen, tulisi vähän
paremmaksi (kuin muut). Hän alkaa naamioida itseään "hyvillä töillä".
Hyviksi töiksi nimitetty kosmetiikka ei muuta ihmisen perusluonnetta: sieltä
lähtevät edelleen "pahat ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat...".
Vanhan ihmisen pyhittäminen on turha ja toivoton tehtävä. Aatamin pitää kuolla.
Sitä, mitä ihmisten
kesken nimitetään hyviksi töiksi, nimitetään Raamatussa kuolleiksi töiksi.
Nimitys "kuolleet työt" viittaa Idän (Eedenin) puutarhassa olevaan
"hyvän ja pahan tiedon puuhun", josta Jumala sanoi: "Sinä
päivänä, jona sinä siitä syöt, sinä kuolemalla kuolet". Tätä kuolemaan johtavaa
kiistelyä hyvästä ja pahasta me saamme vieläkin nähdä joka puolella maailmaa.
Hyvän ja pahan tiedon
puun hedelmien nauttiminen johtaa väärään kysymyksenasetteluun. Sensijaan, että
kysyttäisiin, onko tämä hyvää vai pahaa, on kysyttävä, onko tämä Jumalasta vai
pahasta.
Ihmiselle on melko
mahdotonta tietää etukäteen, mikä on hyvää ja mikä pahaa. Saattaa näyttää
hyvältä, että Kalle saa raksalta töitä, mutta kun viikon päästä putoaa tiili
päähän, tulee erehdys ilmi. Väärin asetettu kysymys ei anna oikeaa vastausta.
Sensijaan, että kysyttäisiin, onko asia hyvä vai paha, on kysyttävä, onko se
Jumalasta vai tästä maailmasta.
Ihmiset kysyvät, mikä on
syntiä? Senkaltaisiin kysymyksiin, kuin, "onko tupakointi syntiä?"
vastaisin, että kaikki se, mikä ei ole uskosta, on syntiä. Teitpä mitä tahansa
ilman Jumalan antamaa ohjetta, on syntiä. Ilman Pyhää Henkeä on mahdotonta elää
oikein. Kaikki teot, jotka eivät ole Jumalasta, ovat kuolleita töitä.
Päästäksesi eroon kuolleista töistä, on päästävä Jumalan yhteyteen, elettävä
hänen kanssaan ja sovittava hänen kanssaan kaikki työt ja toimet. Vain se, mitä
teet yhteisymmärryksessä Jumalan hallinnon kanssa, on hyvää.
Kirkkoraamatun 1938
käännös "parannus kuolleista töistä" kreikan tekstistä
"metanoias apo nekron ergon" on kaukana oikeasta. Vanhankansan
suomalaiset uskovat puhuivat mieluummin "herätyksestä". Herätykseen
tullut ihminen vaihtaa päämääränsä maallisista taivaallisiin. Hänen mielensä
muuttuu. Hän tunnustaa Jeesuksen herrakseen ja astuu "parannuksen
tielle". Tässä kieliperinnössä parannuksella tarkoitetaan ajattelun ja
tekojen täydellinen uudistusta. Edistys ilman tätä ikiomaa henkilökohtaista
kulttuurivallankumousta on mahdotonta. Joko perestroika tai pysähtyneisyyden
aika tuomioineen.
Jos kirkkoraamatun 1938
käännös "parannus kuolleista töistä" onkin epäselvä, on
kirkkoraamatun 1992 vielä huonompi. Siinä puhutaan "kuolemaan johtavista
töistä". Kirkolliset raamatunvääntäjät ovat lisänneet tekstiin sanan
"johtaa". Lisäyksen jälkeen heidän tekstinsä on jo vastoin koko jumalallista
ilmoitusta siitä, että ennen uskoon tuloaan ihminen on hengellisesti kuollut ja
voi tehdä vain kuolleen töitä, niitä töitä, jotka kuuluvat eläinmaailman
piiriin, kts. Matt 8:22, (vuoden 1938 käännös luonnollisesti).
Usko
Usko perustuu aina
tietoon, joko oikeaan tai väärään. Eedenin puutarhassa ihminen sai kuulla
kahdenlaista tietoa, hyvän ja pahan tiedon puusta. Toinen tiedoittaja sanoi,
että sinä päivänä, jona te siitä syötte, te kuolemalla kuolette. Toinen
tiedoittaja väitti, ettei ihminen kuole syömällä hyvän ja pahan tiedon puusta
vaan hän tulee niinkuin Jumala tietämään hyvän ja pahan. Ihminen uskoi väärää
tiedottajaa ja niin tämä ensimmäinen tieto-opillinen ongelma tuli ratkaistua
väärin.
Terve epäily ei ole uskon
vastakohta varsinkaan silloin kun saamasi tiedot ovat ristiriitaisia.
Maailmassa ei ole monta tietolähdettä, joista saatavat tiedot olisivat
yhtäpitäviä muista tietovirroista tulevan tiedon kanssa. Itse asiassa
epäilyttävää on sellainen tieto, jota kukaan ei aseta kyseenalaiseksi.
Paratiisin tilanne oli vielä suhteellisen hyvä kun kahdesta tiedottajasta
toinen puhui totta. Usein tilanne on se että on monta tiedottajaa, joista
kukaan ei puhu totta.
Mitään totuutta ei ole
ilman Jumalaa, tietoa kyllä. Jos tiedosta puuttuu sen olennainen osa, Totuus,
ei tietoa enää pidä sanoa tiedoksi, vaan valheeksi. Tiedon ja valheen
erottaminen on ihmiselle elämän ja kuoleman kysymys. On tiedettävä, mitä uskoa,
ja mitä ei.
Ihminen etsii tietoa,
joka olisi uskottavaa ja hänen tarpeellisissa asioissa käyttökelpoista.
Monenlaisista ongelmista ihminen näyttääkin selviävän, jopa kuun toisella
puolella on joku kuulemma käynyt. Ensin hankitaan tieto, jonka perusteella
syntyy usko hankkeen onnistumiseen. Sitten ryhdytään toimiin. Asia olisi hieno,
jos ihminen osaisi näin hienosti ratkaista myös ongelman nimeltä synti.
Kun omat voimat eivät
riitä, turvaudutaan johonkin suurempaan. Kuulentoon tarvittiin tietääkseni
400.000 miestyövuotta, kun lisäksi oli käytettävissä muut ihmiskunnan
saavutukset, joiden määrää miestyövuosissa ei voi edes laskea. Voimat oli
kuitenkin laskettu oikein, ja hanke onnistui. Hankkeen onnistuminen lisäsi kai
uskoa järjestelmään, siitäkin huolimatta, että hankkeen tarpeellisuudesta
voidaan olla eri mieltä.
Ihminen osaa vastata
moneen itse asettamaansa kysymykseen. Järjestelmä voi auttaa joidenkin
kysymyksien ratkaisuissa. Vain tärkeimpään kysymykseen ihmisellä ei ole
vastausta. Ihminen ei pysty vastaamaan Jumalan edessä teoistaan. Se vie pohjan
pois kaikelta muiltakin valoisilta toiveilta. Mitä hyötyä on kuulennosta, kun
ihminen käyttää tiedon hedelmät pahojen päämääriensä ajamiseen?
Jumalan ratkaisu ihmisen
tieto-ongelmaan on kaksiosainen: Ensiksi hän poistaa Totuutta ja ihmistä
eroittavan synnin. Toiseksi hän uudistaa ihmisen Pyhän Hengen kautta niin, että
rajoitettujen kapasiteettien ihminen voi olla yhteydessä täydelliseen tietoon,
Totuuteen.
Ihmiselle Jumalan
ratkaisu on helppo: Pyhä Henki paljastaa valheet ja tuo esiin Totuuden. Pyhä
Henki kirkastaa Kristusta. Jumalalle itselleen ratkaisu oli raskas. Synnin poistamiseksi
hän tuli keskuuteemme ja kärsi synnin palkan, kuoleman, ristillä puolestamme.
Meidän osaksemme jäi vain tunnustaa hänen Herruutensa. Onhan ihmisen joka
tapauksessa päätettävä, kuka on hänen ylin auktoriteettinsa, ja turvansa
silloin, kun omat resurssit eivät riitä.
Kun sinulle kerrotaan,
että Jeesus on Kuningas, sinä uskot sen tai et usko. Mutta jos tämä tieto ei
tule torjutuksi, on se avain kaiken muun tiedon yhteyteen, tie Totuuteen.
Jeesuksen nimessä sinä voit lähestyä Jumalaa. Jeesus on se salasana, joka
aukaisee toivon oven.
Usko Jumalaan tulee
Jumalan sanan kuulemisen kautta. Jeesus-nimen ja hänen nimissään saarnattavien
lupauksien on jostakin tultava tietoosi ennenkuin voit panna toivosi häneen.
Kun luemme Raamattua, me näemme, mitä Jumala on meille luvannut. Uskon kautta
me voimme ottaa sen vastaan.
Ensimmäisiä asioita,
joita me uskon kautta otamme vastaan Jumalalta, on syntien sovitus ja se antaa
meille rohkeuden lähestyä Jumalaa kaikissa muissakin asioissa. Kun otamme
kasteen, saamme Jumalan Hengen. Osallisuus Jumalan Hengestä antaa meille
mahdollisuuden erottaa oikea tieto väärästä tiedosta. Oleellista on tietää,
onko tieto Totuuden kanssa yhtäpitävä. Jumalan Henki myös välittää meille
Jumalan sanat, jolloin me alamme pärjätä tässä maailmassa, jossa meitä muiden
mukana yritetään johtaa harhaan. Kun uskomme Jumalaan, on uskon kautta
mahdollista toteuttaa asioita, jotka entisiin kokemuksiimme verrattuina ovat
uusia ja ihmeellisiä. Kaikki on mahdollista sille joka uskoo.
Ainut luotettava tieto
maailmassa on Jumalan sana. Jos hän sanoo, että saat tänään uuden auton, sinä
voit kiittää siitä, vaikket vielä näkisikään sitä talosi edessä. Se voi jo olla
tallissasi. Jumalan sana on luotettavampi kuin aistihavaintomme.
Kaste (kr.: baptismo, upotus) vedessä
Parhaassa tapauksessa
evankeliumi Jumalan Valtakunnasta voidaan kuulla yhdessä päivässä. Sen jälkeen
kun olet tehnyt ratkaisusi seurata Jeesusta, on välttämätöntä, että otat
kasteen (baptismo: upotus) ja mieluimmin heti, ettet tottuisi tottelemattomuuteen.
Kaste on raja-asema, jonka kautta käydään sisälle Jumalan Valtakuntaan. Kaste
kuuluu lähetyskäskyyn, kts. Matt 28:18-20. Nämä Jeesuksen sanat Matteuksen
evankeliumin lopussa ovat seuraavat:
Minulle on annettu kaikki
valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun
opetuslapsikseni, kastamalla (baptizontes, upottamalla) heitä Isän ja Pojan ja
Pyhän Hengen nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen
käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne maailman loppuun
asti.
Kun ihminen tulee uskoon,
hän tunnustaa Jeesuksen herruuden ja ottaa kasteen (upotuksen) "Jeesuksen
Kristuksen nimeen", kts. Apt 2:38. Myös hänen lapsensa kastetaan
(upotetaan) - eihän hän jätä lapsiaan vieraan valtaan, jos itse muuttaa
pysyvästi toiseen maahan, kts. Apt. 10:45-48. Esimerkkitapaus on Makedoniasta,
Filippin kaupungista:
Ja hän (vanginvartija)
vei heidät ulos ja sanoi: "Herrat, mitä minun pitää tekemän, että
pelastuisin?" Niin he (Paavali ja Silas) sanoivat: "Usko Herraan
Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi." Ja he
puhuivat Jumalan sanaa hänelle ynnä kaikille, jotka hänen kodissaan olivat. Ja
hän otti heidät mukaansa samalla yön hetkellä ja pesi heidän haavansa, ja hänet
ja kaikki hänen omaisensa kastettiin (ebaptisti: upotettiin) kohta. Ja hän vei
heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian, ja riemuitsi ..., (kts. Apt
16:30-34).
Lapsi, joka on syntynyt
vaikkakin vain toisen vanhemmista uskoontulon jälkeen, ei tarvitse kastetta.
Hän on maassasyntynyt ja hänellä on Taivasten Valtakunnan kansalaisuus jo
syntyessään. Samoin myös hänen lapsensa, jos uskossa pysyvät.
Se, että lapset saavat
vanhempiensa kansalaisuuden, pitäisi olla itsestään selvää kenelle tahansa.
Mutta lasten ja aikuisten kastamisesta on paholaisen teatterissa noussut iso
melu: toiset (katoliset, ortodoksit, luterilaiset ym.) ovat lapsikasteen
kannalla ja toiset (baptistit, helluntailaiset jne) kastavat vain aikuisia.
Molemmat osapuolet ovat väärässä. Kyseessä on Paholaisen tyypillinen trikki:
hän ehdottaa kahta toisilleen näennäisesti vastakohtaista teesiä, jotka
molemmat ovat epätosia.
Toinen kasteessa
varteenotettava seikka on nopeus. Ne, jotka eivät halua päästää ihmisiä
Taivasten Valtakuntaan, haluavat ennen kastetta järjestää kasteopetusta
kastettaville. Toivon pyhiinvaeltajan ymmärtävän, että ensin synnytään ja vasta
sitten opiskellaan. Kasteopetusvaatimukseen sisältyy mitä kieroin taka-ajatus:
Ennen kastetta ei opetettavalla ole omia henkilökohtaisia kokemuksia hengellisistä
asioista, joten hänelle voidaan syöttää mitä puppua hyvänsä opetettavan
voimatta arvostella tiedon paikkansapitävyyttä. Siinä voi käydä niin, että
opetettava menee niin päästään pyörälle, ettei ikinä osaa tietänsä sisälle
Taivasten Valtakuntaan. Kasteen jälkeen asia on toinen - jollei Jumalan henki
todista sanaa oikeaksi, se on väärä.
Maailmassa on yli
miljardi ihmistä, jotka luulevat olevansa kastettuja. Heitä on höynäytetty.
Pirskotus ei ole kaste. Pirkotetut kirkon jäsenet riippumatta siitä, onko heidät
pirskoteltu lapsena tai aikuisena, eivät ole kristittyjä, eivätkä kastettuja.
(Uskovien vanhempien lapset ovat eri asia). Jos pirskoteltu ihminen haluaa
tulla Taivasten Valtakuntaan, on hänen laskeuduttava alas veteen, "kasteen
hautaan", kuten Kolossalaiskirje 2:12 asian ilmoittaa.
Sovitus tapahtui ristillä
noin 1970 vuotta sitten. Jumalan ehdottoman vanhurskauden vaatimus tuli
täytettyä Herramme kuollessa ristillä meidän syntiemme tähden. Kasteessa me
samaistumme tähän kuolemaan, kts. Kol 2:12. Siksi puhutaankin kasteen hautaan
menosta. Kasteen symboliikka kuvaa sitä, että ennen kastetta kyseisen henkilön
omat ruumiilliset tarpeet ja mieliteot ohjasivat hänen käyttäytymistään, mutta
kuten Jeesus nousi haudasta elääkseen Jumalan yhteydessä, samoin nousee
uskovakin kasteelta elääkseen hänen kanssaan.
Kasteen esikuvat
Jumalan kansa on kutsuttu
kansa. Noin 2000 vuotta ennen Kristusta Jumala kutsui Abramin, miehen
kaldealaisen Paddan Aramin Uurista sanoen: "Lähde maastasi, suvustasi ja
isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan...", kts. 1.Moos
12:13. Matkallaan Abram joutui ylittämään Eufratin joen. Joen ylityksen
johdosta Aabrahamia joukkoineen alettiin nimittämään sanalla "ivri",
"toiselle puolelle mennyt" (aramean kielen verbistä "aver",
ylittää, mennä toiselle puolelle).
Abram sai naapureiltaan
nimen "ivri", mikä suomen kieleen on tullut muodossa
"hebrealainen". Jumalalta Abram sai myös uuden nimen - Aabraham,
paljouden isä, mutta hänellä ei ollut poikaa, ei ensimmäistäkään. Pelkät lupaukset
vain. Ja kun Aabraham vihdoin sai pojan vaimostaan Saaraista, Herra käski
Aabrahamin uhrata poikansa polttouhriksi Jumalalle. Kun Aabraham oli
teurastamaisillaan poikansa, Jumala esti hänet siitä ja Aabraham huomasi
takanaan oinaan, joka oli sarvistaan takertunut pensaikkoon. Aabraham meni,
otti oinaan ja uhrasi sen poikansa sijasta. Kts. 1.Moos 22:1-19.
Kutsu, uhri ja kaste
toistuvat Vanhassa Testamentissa myös siinä yhteydessä, kun Israel lähti
Egyptistä. Pääsiäislammas uhrattiin ja kaste saatiin Kaislameressä. Kaislameri
on Israelille luvatatun maan eteläinen raja. Rajalla käytiin mahtava näytelmä,
jossa Israel pelastui ja takaa-ajaja, Egyptin hallitsija valiojoukkoineen
hukkui. Kts. 2.Moos, luvut 14 ja 15 sekä 1.Kor 10:1-2.
Seuraava sukupolvi sai
symbolisen kasteensa Jordanissa, sillä Egyptistä lähtenyt sukupolvi oli ollut
tottelematon ja kuollut erämaahan. Kuivin jaloin israelilaiset saivat kulkea
Jordanin yli luvattuun maahan sen itäisellä rajalla kulkevan Jordan-virran yli,
kts. Joosua, luvut 3 ja 4.
Kun kansa oli ylittänyt
Jordanin, oltiin taas maassa, josta Jumala oli todistanut Abramille:
"Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan", (kts. 1.Moos 12:7).
Kastamiset jäivät pois käytöstä aina Johannes Kastajaan saakka. Johanneksen
aikana Israel kyllä asui maassa, mutta oli luopunut Jumalasta. Israel oli
kastettava uudelleen. Kts. Mark 1:3-10.
Kasteessa liitytään seurakuntaan
Jumalan seurakuntaan
liittyminen tapahtuu uskoontulon ja kasteen kautta. Kun olet tunnustanut
Jeesuksen herraksesi ja olet ottanut kasteen, sinä olet seurakunnan jäsen.
Muunlaisia rekisteröimistoimenpiteitä ei ole. Kirjaa pitää Jumala taivaissa.
Jos vaikka toinenkin vanhemmistasi on uskossa ja sinä olet lapsenuskosi ja sen
mukanaan tuoman kuuliaisuuden säilyttänyt, kuulut Jumalan seurakuntaan ilman
kastettakin. Jokainen lisäseremonia ja rituaali on turha.
Kasteesta on olemassa
monta oppia, jotka ovat hyvin tarkkoja yksityiskohdissaan ja sisältävät
erilaisia ehtoja "seurakuntiin" pääsemiseksi. Niitä ei pidä suostua
noudattamaan, sillä ne on keksitty uskovien lahkoihin jakamista varten.
Lähetyskäskyssä, kts. Matt 28:18-20, sanotaan, että kaste suoritetaan
"Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen".
Ja Jeesus tuli heidän
tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta
taivaassa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki
kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen
nimeen ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä
olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä
maailman loppuun asti."
Yhteinen nimi Isälle,
Pojalle ja Pyhälle Hengelle on Jeesus. Hän tuli "Herran nimeen",
kuten psalmissa 118 oli ennustettu: "Siunattu olkoon hän, joka tulee
Herran nimeen (Baruh ha-ba be-shem Jehovah)". (Kts. Ps 118:26). Jeesuksen
ratsastaessa aasilla Jerusalemiin, kansa muisti tämän lauseen ja todisti:
"Hoosianna, siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, (kr. Osanna!
Eulogimenos o erhomenos en onomati Kyriou)!" (Mark 11:9).
Jumalan nimi oli
juutalaisten johtajille ongelmallinen. He sanoivat "Herra" (hebr.
Adonai) silloinkin, kun Pyhissä Kirjoituksissa oli kirjoitettu
"Jhvh", joka olisi pitää ääntää Jehovah tai Jahve). Myös psalmin Ps
118:26 kääntäjä on tehnyt saman, tahallisen virheen. Psalmin kääntäjällä olisi
ollut oikeus jättää nimi kääntämättä, mutta ei muuttaa sitä toiseksi.
Kreikkalaisen tekstin kääntäjällä tätä ongelmaa ei ollut, Kyrios oli siihen
käypä kreikankielen sana Herralle, sillä samaa sanaa käytettiin Rooman
keisareista.
Kun apostoli Pietari
joutui kuulusteluihin Jeesuksen nimeen (kts. Apt 4:7) tehdyn ihmeteon takia,
hän vastasi kuulustelijoille näin:
Silloin Pietari, Pyhää
Henkeä täynnä, sanoi heille: "Kansan hallitusmiehet ja vanhimmat! Jos meitä tänään kuulustellaan sairaalle miehelle tehdystä
hyvästä työstä ja siitä, kenen kautta hän on parantunut, niin
olkoon teille kaikille ja koko Israelin kansalle tiettävä, että Jeesuksen
Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte,
mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo
terveenä teidän edessänne. Hän on 'se kivi, jonka te,
rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'. Eikä
ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä
ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman."
Apt 4:8-12
Kun kirkon opettajilla ei
ollut mitään nimeä Isälle tai Pyhälle Hengelle, he eivät voineet kastaa
"Isän, Pojan ja Pyhän Hengen" nimeen. Korvaavaksi menettelyksi tuli
kolminkertainen upotus, ensin Isän, sitten Pojan ja kolmanneksi Pyhän Hengen
takia, vaan ei nimeen. Jeesuksen, eikän kenenkään muunkaan nimeä ei lainkaan
mainittu.
Kirkolliset harhaopit
ovat syntyneet vuosisatojen saatossa. Raamatun aikana kasteet suoritettiin
"Jeesuksen nimeen", kts. Apt 2:38; 8:16; 8:48 ja 19:5. Heti Pietarin
helluntaisaarnan jälkeen juutalaiset kysyivät: "Miehet, veljet, mitä
meidän pitää tekemän? Pietari vastasi:
Tehkää
parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne
anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan. (Kts. Apt 2:38).
Jos sinut on kastettu
nimettömään ja tuntemattomaan henkivaltaan, ota kristillinen kaste -
upottamalla ja Jeesuksen nimeen ja katso, ettei siihen lisätä mitään
selityksiä, varauksia tai muita metkuja.
Kaste Hengessä
Jumalan Valtakunnan
kansalaiseksi syntyminen on Jeesuksen ja hänen lähettiläittensä yhteistyötä.
Herran työtoveri kastaa vedessä ja Herra itse Hengessä. Ensimmäisinä saivat
henkikasteen Jeesuksen Jerusalemiin kokoontuneet oppilaat. Silminnäkijät
näkivät "ikäänkuin tulisia kieliä, jotka jakaantuivat ja asettuivat heidän
itsekunkin päälle. Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja
alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan, mitä Henki heille puhuttavaksi
antoi". Samalla tavalla saivat Elämän Hengen myös Korneliuksen kotiin
kokoontuneet, lihansa puolesta ei-juutalaiset.
Senjälkeen kun Herra oli
täyttänyt Hengellä taivaista ensimmäiset Jeesukseen uskovat juutalaiset (kts.
Apt 2:1-13), Herra on täyttänyt Hengellä niitä, joiden päälle hänen
lähettämänsä edustaja laittaa kätensä. Näin saivat Pyhän Hengen samarialaiseen
sekakansaan kuuluvat uskovat (kts. Apt 8:14-17). Myös Saul, Paavaliksi
kutsuttu, sai Pyhän Hengen käsien päällepanemisen kautta. Herra antoi näyssä
Damaskossa asuvalle Ananias-nimiselle veljelle tiedot Saulista niin, että tämä
pystyi hoitamaan tehtävän, kts. Apt 9:1-22.
Herra kastaa Hengellä ne,
jotka uskon kautta häntä tottelevat. Sinun ei tarvitse ryntäillä etsimään Pyhän
Hengen kastetta, sillä Herra tuntee omansa ja lähettää matkaan sen
palvelijansa, jonka tahtoo. Joskus näyttää siltä, ettei uskova tiedä olevansa
kastettu Hengessä, kts. 1.Kor 3:16, tai epäilee sitä, mikäli hän ei puhu
kielillä. Tällöin hän on alttiina vaaralle kieltää itsessään asuva Jumalan
Henki ja lähteä etsimään sitä, joka hänellä jo on. Kannattaa muistaa, että
Apostolien tekojen toisessa luvussa, selostettaessa Jeesuksen ylösnousemuksen
jälkeisenä helluntaina uskoontulleiden 3000 nuoren uskovan elämää, ei heistä
mainita, että apostolit olisivat panneet kätensä heidän päälleen tai että he
olisivat puhuneet kielillä. He yksinkertaisesti pysyivät apostolien opetuksessa
ja tulokset todistivat siitä, millaista se opetus oli ollut, kts. Apt 2:41-47
ja Apt 4:32-37.
Pyhä Henki on osuutta
Jumalallisesta luonnosta. Pyhän Hengen saanut ihminen ei ole enää entisensä,
hän on Uusi ihminen, kts. Ef. 2:14-15:
Sillä hän on …
… tehden omassa lihassaan
tehottomaksi käskyjen lain säädöksinensä, luodakseen itsessänsä nuo kaksi
Uudeksi Ihmiseksi, tehden rauhan, ja yhdessä ruumiissa sovittaakseen molemmat
Jumalan kanssa ristin kautta, kuolettaen itsensä kautta vihollisuuden.
Kaste Hengessä ei vielä
takaa, ettei ihminen jatkossa tekisi pahaa. Taistelu siitä, kuka on Herra,
ihmisessä jatkuu, ja ihmisen on jokaisessa uudessa tilanteessa ratkaistava
kumpaa palvella, Jumalaa vai Vastustajaa. Mutta henkikaste on hyvä alku,
Jumalan tunnustus ihmiselle. Pyhä Henki opastaa Jumalan lasta oikeisiin
valintoihin. Valinnat on kuitenkin tehtävä itse. Tästä kirjoittaa Paavali
Efesolaisille:
Sen minä sanon ja
varoitan Herrassa: älkää enää vaeltako, niinkuin pakanat vaeltavat mielensä
turhuudessa …
… teidän tulee panna pois
vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä
petollisia himoja seuraten, ja uudistua mielenne hengeltä ja pukea päällenne
uusi ihminen, joka …
Kts. Ef 4:17-24
Raamatun teksteissä
Uudesta ihmisestä käytetään myös nimityksiä "toinen ihminen",
"hengellinen ihminen" ja "sisällinen ihminen". Raamatun
teksteissä uusi ihminen ei ole etusijalla, etusijalla on Herra. Uusi Ihminen
elää hänen yhteydessään Hengessä. Uuden ihmisen löydämme tavallisesti
sellaisissa sanamuodoissa kuin "Kristus teissä…" "me
hänessä" tai "Kristus meissä". Pari esimerkkiä:
Kol 1:27:
Kristus teissä,
kirkkauden toivo.
2.Kor 13:3-4:
… te etsitte todistetta
siitä, että minussa puhuu Kristus, joka … olemmehan mekin hänessä heikot, mutta
me elämme hänen kanssaan …
Room 8:10:
Mutta jos Kristus on
teissä, niin ruumis tosin on kuollut synnin tähden, mutta henki on elämä
vanhurskauden tähden.
Room 8:11:
Jos nyt hänen Henkensä,
hänen, joka herätti Jeesuksen kuolleista, asuu teissä, niin hän, joka herätti
kuolleista Kristuksen Jeesuksen, on eläväksitekevä myös teidän kuolevaiset
ruumiinne Henkensä kautta, joka teissä asuu.
2 Kor 12:2:
Tunnen miehen, joka on
Kristuksessa …
Pyhä Henki opastaa
ihmisen Jumalan kaikkeen täyteyteen. Pyhän Hengen kaste on alku hengelliselle
elämälle. Ensimmäinen ihminen oli maasta, mutta toinen, uusi ihminen on
taivaasta. Kts. 1.Kor 15:47.
Raamatussa me tapaamme
myös termin: "olla täynnä Pyhää Henkeä". Tällöin on kyse henkilöstä,
joka ei ole pelkästään kastettu, vaan jatkaa kulkuaan Jumalan tahdossa. Enemmän
kuin Pyhän Hengen täyteydessä vaeltavia uskovia näyttää kuitenkin olevan niitä,
jotka etsivät "Pyhän Hengen kosketusta", sellaista pikkupiristystä
arkipäivän ankeuteen, ilman aikomustakaan päästää Jumalan Henkeä sydämensä
Herraksi.
Muut kasteet
Laajemmasti kasteeksi
kutsutaan muitakin ratkaisevia muutoksia hengellisessä elämässä. Esimerkkinä
tällaisesta voidaan mainita Jeesuksen ennustus kuolemastaan, jota hän vertaa
kasteeseen. Kuolemassakin on kyse rajanylityksestä.
Käsien päällepaneminen
Käsien päällepanemisella
siirretään toiselle henkilölle sitä, mitä henkilöllä on. Termi syntyi siitä,
että kun Mooses pyysi nähdä Jumalan, Jumala torjui asian ja hän sanoi vielä:
Sinä et voi nähdä minun
kasvojani; sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon. (Kts 2.Ms 33:20).
Jumala teki vain sen,
mikä oli mahdollista ilman Mooseksen kuolemista siihen paikkaan. Hän sanoi:
Katso, tässä on paikka
minun läheisyydessäni; astu tuohon kalliolle. Ja kun minun kirkkauteni kulkee
ohitse, asetan minä sinut kallion rotkoon ja peitän sinut kädelläni, kunnes
olen kulkenut ohi. Kun minä sitten siirrän pois käteni, näet sinä minun
selkäpuoleni; mutta minun kasvojani ei voi kenkään katsoa. (Kts. 2.Ms
33:21-23).
Jumala siunaa lapsiensa
työn. Jos uskova ryhtyy viljelemään perunaa, perunanviljely menestyy. Mooseksen
saama siunaus teki hänestä pätevän siihen tehtävään, johon Herra hänet oli
pannut: viemään Israelin luvattuun maahan. Ensimmäinen tehtävä tällä tiellä oli
rukoilla sen kansan puolesta, jonka johtoon hänet oli pantu.
Kun Jeesus oli tulossa
takaisin Gennesaretin järven toiselta puolelta, tuli häntä vastaan eräs
synagogan esimies, Jairus nimeltään. Hän pyysi, että Jeesus tulisi hänen
kotiinsa, ja panisi kätensä hänen tyttärensä päälle, joka oli kuolemaisillaan.
Jeesus, jonka työnä oli tehdä tyhjäksi Saatanan tekoja, lähti ja palautti tytön
hengen. Raamattu ei kerro, paniko Jeesus kätensä kirjaimellisesti tytön päälle,
vai ei, mutta työn hän teki.
Jumalan lasten työnä on
Valtakunnan evankeliumin saarnaaminen, kutsu ajattelun täysremonttiin, pahojen
henkien pois ajaminen ja sairaiden parantaminen. Kun Jeesus puhui ihmiselle,
hän aina jätti ihmiselle vapaan valinnan. Mutta pahoihin henkiin Jeesus kävi
käsiksi. Kun Jeesus puhui pahoille hengille, hän käski pahaa henkeä lähtemään
pois ihmisestä. Pahat henget lähtivät ja sairaat paranivat.
Kun Jeesus lähetti
matkaan opetuslapsiaan, hän ei unohtanut antaa heille selviä ohjeita siitä,
mitä tehdä. Markuksen evankeliumin lopussa Jeesus antaa myös selvät
tunnusmerkit siitä, minkälaisia ovat hänen opetuslapsensa:
Ja nämä merkit seuraavat
niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla
kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se
heitä vahingoita. He panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.
Mark 16:17-18.
Ne niinkutsutut
kristityt, jotka eivät usko Jeesukseen, eivät hänen nimessään aja ulos
riivaajia, eivätkä laita käsiään sairaiden tai Paholaisen valtaan joutuneitten
päälle. He pelkäävät, että ihmiset nauraisivat heille, jolleivät sairaat
parantuisi tai Paholaisen hallitsema ihminen vapautuisi. Jos he ottaisivat
riskin, Jumala päästäisi pulasta sekä heidät, että vihollisen valtaan
joutuneet. Se, joka uskoo Jeesukseen, saa voiton.
Meidän tehtävämme on
välittää edelleen Jumalan siunausta. Jumala ajaa pois pahat henget ja täyttää
ihmisen Pyhällä, jumalallisella Hengellä. Käsien päällepanemista käytetään myös
muissa kun Hengen saamisen yhteydessä. Yleensä on kysymys siunaamisesta,
esimerkiksi silloin, kun veli eroitetaan itsenäiseen tehtävään. Esimerkkinä
voidaan mainita tapaus, jossa Syyrian Antiokian seurakunta eroitti Barnabaan ja
Sauluksen lähetystyöhön. Siinähän käsien päällepano Paavalin kohdalla tapahtui
jo vähintäinkin toisen kerran.
Ne niinkutsutut
kristityt, jotka eivät noudata Jumalan säätämää järjestystä, käyttävät käsien
päällepanemista omissa hierarkisissa tarkoituksissaan, antaakseen jollekin järjestelmänsä
jäsenelle erikoisaseman toisiin nähden. Käsien päällepano ei kuitenkaan tee
oikeutetuksi epäoikeutettua tekoa. Jumalan seurakunnassa jokainen uskovan on
pappi suhteessa ei-uskoviin. Pappisvihkimykseen käsien päällepanoa ei tarvita.
Se, että joku sanoo vihkivänsä papiksi jonkun käsien päällepanemisen kautta, on
uskovien yleistä pappeutta vastaan suunnattu jumalaton teko.
Ylösnousemukset
Jeesus tuli maailmaan
tekemään tyhjäksi Saatanan työt, joista ensimmäisiä oli kuolema, joka
syntiinlankeemuksen kautta tuli ihmiskunnan osaksi. Ihminen lakkasi elämästä
Jumalan yhteydestä, menetti yhteytensä elämään, kuoli. Tässä olotilassa
olevasta ihmisestä kertoo Saarnaaja (3:17-18): "...että he tulisivat
tietämään, että he omassa olossaan ovat eläimiä". Jeesus sanoo ihmisestä
ihmiselle: "Anna kuolleitten haudata kuolleensa, mutta tule sinä ja seuraa
minua." Ihminen, joka ottaa vastaan tämän kutsun, saa kokea hengen
uudistuksen ja Saatanan työ hänen kohdallaan tulee eliminoitua, kts. 1.Kor
15:1-58. Ensimmäisenä ylösnousemuksena voidaan hyvällä syyllä pitää sitä, kun
ihminen lähtee seuraamaan Jeesusta.
Jeesus antoi näytön
ylösnousemuksesta ensin kuolemalla, sitten nousemalla kuolleista ja sitten
nousemalla sinne, jossa koskaan ei kuolla.
Ylösnousemuksia on useita.
Jeesus hakee ensin omansa luokseen ilman oikeudenkäyntiä. Ne kansat, jotka
eivät Jeesuksen Herruutta tunnusta, herätetään tuomion ylösnousemukseen ja
heille määrätään se osa, jonka he ovat ansainneet, oikeudenmukaisesti. Hehän
eivät ole hakeneet sitä armoa, joka Jeesuksen veressä tarjotaan. Heilläkään ei
olisi mitään pelättävää, jolleivät olisi pahaa tehneet, mutta ne, jotka
pahuudessa pysyvät, tuomitaan ikuiseen rangaistukseen, "helvettiin".
Kts. Matt 25:31-46. Jumalan tarjoukset ovat siis armo tai oikeudenmukaisuus ja
valinta on sinun.
Tuomiot
Kansanomaisen käsityksen
mukaan kaikki ihmiset joutuvat aikanaan Jumalan tuomittavaksi niinsanotulla
viimeisellä tuomiolla. Toinen kansanomainen käsitys on, että paratiisin
portilla Pyhä Pietari päästää sisään hyvät ihmiset ja hylkää pahat. Käsitykset
ovat melko omatekoisia, kirkollisia. Vähäinenkin tutustuminen raamattuihin
antaa asiasta toisenlaisen kuvan. Tuomioita, kuten ylösnousemuksiakin, on
useita. Raamatun mukaan tuomiot tapahtuvat tietyssä järjestyksessä.
Ensinnäkin, niille, jotka
Kristuksessa Jeesuksessa ovat, ei mitään kadotustuomiota enää tule, kts Room
8:1. Jeesuksen ristiinnaulitseminen oli heidän tuomionsa. He ovat jo saaneet
paikkansa Jumalan armoistuimen juuressa, kts. Ef 2:6 ja Joh. 3:16. Armoistuimen
edessä ne, jotka Kristuksessa ovat, palkitaan ansioittensa mukaan.
On kuitenkin huomioitava,
että Jumalan Valtakuntaan on liittynyt henkilöitä, jotka armon saatuaan, eivät
ole suostuneet olemaan armahtavaisia toisia kohtaa. Nämä henkilöt ovat käyneet
jopa kasteella, ja menestyneet hyvin erilaisissa hierarkisissa järjestelmissä.
Nämä pääsevät muiden uskovien seurassa aina perille asti, mutta heitetään ulos
juhlien jo alettua - lue vertaus kuninkaan pojan häistä tai muistele, mitä
lupasit Isä Meidän rukousta lausuessasi. Ne uskovien joukkoon liittyneet
ihmiset, jotka eivät ole laupeutta noudattaneet, eivät saa osakseen armoa edes
armoistuimen edessä: sekä Rm 14:10 ja 2Kr 5:10:
Mutta sinä, minkätähden
sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkätähden sinä halveksit
veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen. (Rm
14:10)
Sillä kaikkien meidän
pitää ilmestymän Kristuksen tuomioistuimen eteen, että kukin saisi sen mukaan,
kuin hän ruumiissa ollessaan on tehnyt, joko hyvää tai pahaa. (2.Kor 5:10)
Toisaalta ne, jotka ovat
hyljänneet Jeesuksen evankeliumin, ovat jo tuomittu, kts. Johanneksen
evankeliumi, 3:17-19.
Kolmanneksi kertovat
raamatut henkilöistä, jotka jäivät matkalle. Etsi ja lue vertaus kymmenestä
neitsyestä.
Vasta neljänneksi
mieleeni tulee Matteuksen evankeliumin 25. luvun kertomus kansojen tuomioista.
Ns. viimeisellä tuomiolla tuomitaan kansat sen mukaan, miten he ovat kohdelleet
keskuudessaan eläviä Jeesuksen veljiä. Kansoja ei tuomita yksilöinä, he ovat
järjestelmässään menettäneet henkilöllisyytensä, ja heidän synneiksi lasketaan
kaikki ne synnit, jotka heidän yhteisönsä on tehnyt, riippumatta siitä, onko
joku yhteisön jäsen ollut itse tekemässä rikosta tai ei. Myös näiden ihmisten
lapset ovat saman rangaistuksen alla kuin heidän vanhempansa.
Lisäksi on mainittava se,
että se, että mainitussa Matteuksen evankeliumin 25. luvussa on kohta, joka
ilmoittaa, että se, joka antaa vaikka lasillisen vettä Jeesuksen veljelle
siksi, että tämä kuuluu Jumalan kansaan, ei jää palkkaansa vaille.
RUKOUS
Rukous on ihmisen puhetta
Jumalalle. Jumala kuulee kansansa rukoukset, niiden rukoukset, jotka
tunnustavat Jeesuksen herruuden.
Ihminen on viisaimmillaan
silloin, kun hän tuntee pienuutensa. Jumala auttaa mielellään niitä, jotka häneen
turvaavat. Kun Raamatussa puhutaan Jumalan kansan heräämisestä tai
nousemisesta, on usein kysymys rukouksesta. Kun havahdumme tuntemaan
avuttomuutemme kosmisten järjestelmien viedessä meitä miten tahtovat, ilman
että me voimme tehdä asialle mitään, on apu silti lähellä. Jumala voi.
Tavallisesti ihminen
pyytää Jumalalta jotakin. Jumala ei vaadi pyynnön esittämistä minkään kaavan
tai käsikirjan mukaan. Jumala ei ole byrokraatti, hän on todellinen valtias.
Esität vain pyynnön selvästi ja yksinkertaisesti. Näitä pyyntöjä voidaan tässä
nimittää tilannerukouksiksi. Me voimme uskoa saavamme sen, mitä pyydämme, sillä
"hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi
kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin
hänen kanssaan?" (Room 8:32).
Herra odottaa, että me
esittäisimme pyyntömme vakavasti. Pyysin kerran Riihimäellä halpaa ja hyvää
paitaa. Hinnaksi pyysin 19 markkaa ja sitten menin ensimmäiseen kauppaan.
Ensimmäinen kauppa oli jonkinlainen halpahalli ja siellä näin paidan, joka
maksoi 19:50. Ei voi olla tuo, koska hinta on väärä, ajattelin ja menin
viereiseen kauppaan. Se osoittautui pukimoliikkeeksi ja siellä oli kiinalaisia
paitoja ja hinta oli 19 markkaa. Pidin paitaa monta vuotta ja olin paitaani tyytyväinen.
Mikään asia ei ole liian
pieni tai liian suuri rukoiltavaksi. Kun muutimme Turusta Raumalle, ihmettelin
sitä, kuinka kurja ilmasto Raumalla on Turkuun verrattuna varsinkin talvella,
kun ei ole lunta niinkuin muualla Suomessa. Ymmärsin, että jollei meri jäädy,
tulee kaikki sade talvella vetenä ja niin pyysin, että meri jäätyisi rannasta
ainakin 50 mailia. Sinä vuonna tuli syystalvesta kovia pakkasia ja meri jäätyi.
Talvella olimme merikoeajolla yhden Neuvostoliittoon rakentamamme aluksen
kanssa Rauman edustalla. Koeajo suoritettiin avovedessä. Kun saavuimme jään
reunaan, kysyin, kuinka pitkä matka on avoveden reunasta maihin. "Viiskyt
mailii", vastasi kapteeni Erkki Staff.
Joskus on hyvä muistella,
mitä pyysivät ne veljet, joiden rukouksia on kirjoitettu muistiin Raamatussa.
Jos sinun omat rukouksesi muistuttavat niiden rinnalla joulupukille osoitettua
toivomuslistaa, on sinun tietenkin vähän mietittävä, mitä oikein olet pyytänyt.
Jumalahan pitää omistaan huolen. Omien pikkuasioiden pyytämisessä ei ole silti
mitään häpeämistä, ja Herra haluaa osoittaa rakkauttaan toteuttamalla niitä.
Omat toivomukset on parasta esittää ihmisiltä salassa, ettei rukouksen varjolla
harjoitettaisi naamioitua kerjuuta ja että näkisit Jumalan kuulleen sen, minkä
sinä salassa puhuit Hänelle.
Älä esitä ristiriitaisia
pyyntöjä. Kun olet rukoillut jotakin asiaa, toimi siten, että voit ottaa
vastaan rukousvastauksen. Jos olet rukoillut, että ystävät kävisivät sinua
katsomassa lauantai-iltana, mutta Pekka kutsuu sinua mökilleen, älä mene. Sinun
on oltava valmiina ottamaan vastaan vieraasi. Jumala pitää luotettavista
liittolaisista.
Harkitse, mitä pyydät.
Jos näet kivan tytön, ja rukoilet häntä vaimoksesi, on mahdollista, että viikon
päästä näet toisen kivan tytön. Jumala ei tule ilahtumaan siitä, että pyydät
viittä vaimoa. Sinulla tulee myös olemaan vaikeuksia tajuta, miten Jumala
toteutti sinun pyyntösi. Jumalan tietokoneet kyllä osaavat ratkaista yhtälön,
mutta sinun laskentakeskuksesi saattaa mennä vastauksesta ymmälle.
Jumala on hyvä, ja hän on
valmis antamaan kaikkea hyvää kansalleen. Mutta ei mikä tahansa asia, jota
saatamme pyytää, ole hyvä, ja silloin on kysymys siitä, antaako Herra myös
silloin pyyntömme tapahtua. Minulla on asiasta seuraavanlaisia kokemuksia.
Olimme lähteneet Bonnista ystäviemme luota aamulla ja ajoimme Simca tonnilla
pitkin leveää ja suoraa moottoritietä niin kovaa kuin automme kulki, noin 130
km tunnissa, kun ohitsemme ajoi mahtavasti mylväisten pari mustaa
moottoripyörää. Vaimon silmät pullistuivat ihastuksesta mutta minä olin
nyrpeänä ja sanoin itsekseni Herralle: "Näytä nyt sille, että tuo on
vaarallista. Pitäisi sen jo ymmärtää, takapenkillä istuu neljä lasta ja
kaikki". Sitten huomasin rukoilleeni moottoripyöräilijöille onnettomuutta
ja rupesin selittelemään rukoustani: "Niin tietenkin, tee se kuitenkin
niin, ettei heille kävisi kuinkaan, etteivät ainakaan kuolisi, mutta
jonkinlainen oppitunti tuon vaimon pitäisi saada". Kun olimme ajaneet
vielä puolisen tuntia, näkyi kaukana edessä jotakin epätavallista. Kun tulimme
lähemmäs, näimme tiellä pitkän mustan jarrunjäljen, kaiteen alle kiilautuneen,
pystytolppaan pysähtyneen moottoripyörän ja keltamustiin asuihin pukeutuneet
pojan ja tytön kävelemässä tien vartta eteenpäin. Ajoimme vielä puolisen tuntia
ja lapset alkoivat käydä levottomiksi. Pysähdyimme tien varrella olevalle
lepopaikalle. Menin ostamaan kahvia ja jäätelöä, vaimo jäi huolehtimaan
lapsista. Kun tulin ulos tarjottimen kanssa, näin hänet keskustelemassa
nuorukaisen kanssa, joka oli pyörineen parkkipaikalla. Vaimo kysyi
ensimmäiseksi, oliko niillä pojalla ja tytöllä, jotka olivat tien reunassa
kävelemässä, keltamustat asut. Kun vastasin myöntävästi, hän alkoi puhua
minulle vakavana moottoripyöräilyn vaaroista ja kertoi, että nuori mies, jonka kanssa
hän keskusteli, oli niiden kahden toveri. Arvioimme vielä, kuinka monta
kilometriä oli tapahtumapaikalle, ja nuorimies lähti tovereittensa luo. Vaimo
kertoi, että nuoret olivat Hollannista ja minä ihmettelin itsekseni, kuinka
täydellisiä ovat Jumalan teot.
Jumalan kansalle kuuluvat
Jumalan suuret lupaukset, mutta kun rukoilemme vihamiestemme puolesta, on
tärkein rukouksemme, että Herra kaikin tavoin tukisi Valtakunnan evankeliumin
etenemistä ja sen kautta kaikille vihollisille tulisi mahdolliseksi päästä
osallisiksi samoista lupauksista, joista me olemme osallisiksi tulleet.
Rukous on keskustelun osa
Rukouksessa on kaksi
osaa: puhe ja kuuntelu. Jos olet pyytänyt tavaraa, ei Jumala välttämättä sano
mitään, vaan järjestää asian toivomallasi tavalla. Onhan sekin hauskaa, mutta
suurenmoista on keskustella Jumalan kanssa. Tosin Jumala ei ole monisanainen
lörppö, ja ei edes pidä pitkistä, sisällyksettömistä puheluista. Jumala siirtyy
mielellään maallisista asioista taivaallisiin. Hengellisissä asioissa Jumala
viihtyy parhaiten, mutta kuuro hän ei ole millekään asialle.
Minun on hankala pitää
sukkia, jotka kiristävät nilkasta. Asuimme kerran Malojaroslavetsissa, ja
olimme kävelyllä. Sukat puristivat, ja lähdin kotiin vaihtamaan sukkia. En vain
voinut löytää toista sukkaa, ja viimein pyysin Herraa auttamaan sukan
löytämisessä. Herra vastasi ja sanoi: "Lue pätkä turkkilaista
Raamattua". Muistin, että turkkilainen Uusi Testamentti on sinisessä
laukussa, ja otin kirjan laukusta. Etsimäni sukka oli kirjan alla samassa
laukussa. Ja kun avasin kirjan, katseeni osui kohtaan: "Eihän lamppua
oteta esiin, pantavaksi vakan alle tai vuoteen alle? Eiköhän lampunjalkaan
pantavaksi? Sillä ei mikään ole salattuna muuta varten, kuin että se tulisi
ilmi, eikä kätkettynä muuta varten, kuin tullakseen julki", (Mark
4:21-22). Herra siis neuvoi sukan paikan, ja lisäksi vastasi sekä Hengen
ilmoituksen ja Raamatun sanan kautta.
Kun kysyt Jumalalta
jotakin, kysy kysyttävästi selvästi, ja odota vastausta. Minun kokemukseni
mukaan Jumala vastaa melkein aina heti. Kysymyksesi saa koskea mitä tahansa
asiaa, kunhan varot esiintymästä loukkaavasti. Jos olet esimerkiksi Raamatusta
lukenut jonkin asian olevan Jumalan tahdon vastainen, älä ehdota Jumalalle
muutosta asiaan.
Omia töitään Jumala ei selittele.
Monet ihmiset ovat joutuneet kokemaan murheita, samankaltaisia kuin Job, mutta
heille on sanottu vain, että parasta on uskoa, että Kaikkivaltias on tekee
asiat parhaalla mahdollisella tavalla. Mutta sellaiset selitykset ovat
virheellisiä. Jos luet Jobin kirjan, voit huomaata, että Jobin murheiden
aiheuttaja on Saatana, eikä suinkaan Jumala. Jumala voi sallia Saatanan toimet,
jos kukaan ei niitä vastusta. Mutta uskovilleen Herra kyllä ilmoittaa tulevista
murheistakin, sillä "hän ei Herra, Herra tee mitään ilmoittamatta
salaisuuttaan palvelijoillensa profeetoille". (Aamos 3:7). Vaaran
uhastessa Jumalan palvelija kuulee hengessään varoituksen, jonka kuultuasi hän
voit vielä rukoilla Jumalaa puuttumaan asiaan ja estämään vihollisen työt.
Vanhassa Liitossa vain
profeetat saivat vastaanottaa Jumalan hengen ilmoituksia, mutta Uuden Liiton
aikana jokainen uskova on Jumalan Hengen temppeli, ja jokainen uskova voi
puuttua tapahtumien kulkuun rukouksen kautta tai saamansa ilmoituksen mukaan.
Monet ihmiset ovat saaneet ennakkovaroituksen, ja välttäneet siten tulevan
vaaran. Ilmiö on jokapäiväinen, mutta tärkeä. Jumalan kehoituksen noudattamatta
jättäminen on usein se syy, miksi paholaisen aikeet onnistuvat.
Erään kerran Herra kielsi
minua lähettämästä avustusta ystävälle, joka oli ostanut asunnon velaksi ja
tarvitsi rahaa asuntonsa maksuun. Sain hädin tuskin kokoon reilut sata dollaria
- asuin silloin Venäjällä - ja taistelin kauan itseni kanssa, lähettääkö rahat
vai ei. Ensinnäkin summa oli liian pieni ja toiseksi Herra oli kieltänyt senkin
lähettämisen. Mutta väitin vastaan, koska todella halusin auttaa. Tuloksena
oli, että saajalla oli lahjan saatuaan sen verran rahaa, että hän pääsi
matkalle, jonka aikana hän tapaturmaisesti kuoli.
On myös pyyntöjä, joiden
toteuttamisen Jumala on antanut opetuslastensa tehtäviksi. Myös näissä asioissa
rukoukset osoitetaan Jumalalle. Lopulta Jumala auttaa myös niissä asioissa,
jotka jonkun toisen kuuluisi tehdä. Hänellä on kuuliaisia(kin) palvelijoita,
jotka tulevat ja toteuttavat Jumalan tahdon, kun Herra heidät lähettää.
Jumala voi myös itse
aloittaa keskustelun, tai ilmoittaa sinulle asioita, sinun pyytämättäsi. Eräät
uskovat pitävätkin parempana aloittaa rukous hiljaisuudessa kuuntelemalla, mitä
Herra haluaa sanoa. Jeesus itse varasi aikaa Isän kanssa seurusteluun yleensä
öisin, kun häiritsevät tekijät olivat vähäisiä.
ISÄ MEIDÄN - RUKOUS
Tilannerukouksilla
saadaan korjausta yksittäisiin asioihin, mutta jos rukoilisit
yksityiskohtaisesti korjausta kaikkiin asioihin, jotka maailmassa ovat
rempallaan, jäisi suurin osa kuitenkin sanomatta. On pyrittävä pyytämään
muutamalla sanalla mahdollisimman paljon. Tätä tarvetta varten Jeesus opetti
ns. Isä meidän -rukouksen.
Isä on kovin tarkka
siitä, mitä hän tekee. Ihmiselle hän antoi vapauden, eikä hän siihen puutu. Hän
ei ota sinun kädestäsi pois kynää tai viinapulloa silloin, kun sinä teet sillä
tyhmyyksiä. Jopa hyvässä tarkoituksessa tehdyn työn sinä joudut tekemään yksin,
jollet pyydä siihen Herralta apua. Me, jotka olemme Isän lapsia, me pyydämme,
koska emme usko itseemme, emmekä ihmiseen, vaan Jumalaan.
Isä meidän, joka
olet taivaissa, Jumala loi kaiken, joka on luotu, mutta kaikki eivät tunne
luojaansa. Se, joka tuntee, kutsuu häntä isäksi. Isän ja meidän, jotka hänet
tunnemme, välillä on varsin välitön yhteys. Isämme on hyvä. Me olemme sinuja
Isän kanssa.
Isämme on elossa. Hän ei
ole muuttunut. Hän on täydellinen. Jos hän haluaa jotain muutoksia, hän ryhtyy
luomaan. Niin meidätkin luotiin hänen ilokseen. Mekin olemme iloisia isästämme.
Vaikka hän on niin iso, hän on hyvä. Me myös haluamme tulla hyviksi, ja isä
auttaa meitä siinä.
Kotimme on taivaissa. Isä
on siellä. Täällä, missä me nyt olemme, ei ole rakkautta, eikä totuutta tai
elämää. Täällä kaikki kuolevat, kuka ennemmin, kuka myöhemmin. Jopa
valehtelevat ja saastuttavat kaikkea kaunista, mitä isä on tehnyt. Isä onkin
halunnut pelastaa täältä jokaisen, joka panee toivonsa häneen. Sentakia mekin
muutamme isän luo taivaisiin, sinne, missä vanhurskaus asuu. Sitten hän hävittää
tämän paikan. Hän on jo luonut uudet taivaat ja uuden maan.
Isä on Luoja. Kaikki,
mitä hän on luonut, on luonnollisesti hänen. Alussa hän loi taivaat ja maan.
Siitä hän teki myös minut. Ajatella, että varpaan kynnetkin ovat Jumalan.
Tiedemiehet tutkivat niitä, jos niistä vaikka löytyisi Jumalan nimikirjaimet.
Tiedemiehet ovat kovia löytämään. He keksivät sitä mitä Jumala luo. Tiedemiehet
ovat eräänlaisia dyykkareita. Mutta en minä luule, että Jumala laittaisi minun
varpaankynsiini nimikirjaimiaan, kun kuitenkin kaikki on hänen. Mitä sitä
hullua.
Kreikkalaisen filosofian
isä Thales uskoi, että kaikki on alkuisin vedestä. Filosofit eivät sentakia
rukoile, koska vesi tuskin kuulee rukouksia. Länsimaiset filosofit ovat varsin
vähän muuttaneet käsityksiään Thaleksen jälkeen, päinvastoin. Filosofien
vaikutuksesta suomenkieleen on vasta viime vuosisadalla vakiintunut käsite
"alkuaine", koska filosofit kai uskovat edelleen aineen, tarkemmin
sanottuna nuo niinsanottujen alkuaineiden ovat kaiken alku. Me, jotka rukoilemme
Luojaa, joka loi veden, ihmisen ja paljon muuta, uskomme, että Luoja pitää
edelleen huolta luoduistaan.
Vaikka kaikki on Jumalan,
eivät kaikki tunne häntä. Se on oikeastaan sääli. Ihmiset ovat siitä
merkillistä porukkaa, että toisaalta haluavat tuntea juurensa ja toisaalta ei.
On toisaalta hienoa olla lähtöisin suuresta ja ylhäisestä, mutta toisaalta
tämän korkean alkuperän tunnustaminen asettaa vaateita elää itsekin ylevää
elämää. Synnin viettelemänä ihminen sitten onkin valinnut koiranelämän, uskotellen
itselleen ja muille, että se on kivempaa. Ja siinä sivussa on sitten
ihmisparalta jäänyt huomaamatta, että kapinen piskikin tuntee isäntänsä, mutta
ihminen ei tunne Luojaansa.
Mekään emme tunteneet
Luojaamme, emmekä tulleet häntä tuntemaan koulun fysiikan tunnilla. Mutta hän
tuli luotujensa luo, ja ilmoitti itsessään Pojassaan Jeesuksessa. Hänessä me
tulimme tuntemaan Rakkauden ja Totuuden ja Elämän - Isän kaikkivaltiaan. Hänen
kauttaan me tulimme osalliseksi jumalallisesta luonnosta, samasta, joka Isällä
on. Me saimme Hengen, jonka kautta meillä on yhteys keskenämme, yhteys Isään ja
toisiimme. Hengen kautta me tulimme Jumalan lapsiksi. Kuningas Jeesuksen kanssa
me olemme asetetut taivaisiin, sellaiseen kirkkauteen, johon tämän maailman
mahti ei ylety, olosuhteiden vallan yläpuolelle.
On suurta tuntea Isä.
Isällä on monta nimeä. Nimet ovat monimutkaisia, ne kun ovat hebreaa. On
helpompi sanoa Isä. Jos kuitenkin olet kiinnostunut näistä vaikeista
hebrealaisista nimistä, niin kas tässä:
Ha-El beit-El - Jumalan
huoneen Jumala
El - Jumala
Elohim - Jumala(t)
Eloah - Jumala
El Elion - Jumalten
Jumala, Ylin Jumala.
El Roi - Jumala
näkeväinen, Jumala näkee minut
El Shaddai - Jumala
kaikkivoipa
Adonai - Herrani
Jhvh (Jehovah, Jahveh) -
Olla, Olevainen, Elävä, Todellinen, Realiteetti
Jhvh jire - Jumala
huolehtii
Jhvh kanna - Jhvh on
"kanna", Jumala on "kanna"
Jhvh nissi - Jhvh on
lippuni, Jumala on lippuni.
Jhvh mekaddishkem – Jhvh,
joka tekee pyhäksi, Jumala, joka pyhittää teidät
Jhvh rafa - Jhvh
parantaa, Parantava Jumala
Jhvh roe - Jhvh
paimentaa, johdattaa, Jumala on minun paimeneni
Jhvh shalom - Jhvh on
rauha, Jumala on rauha
Jhvh shavaot - Voimien
Jhvh, Voimien Jumala
Jhvh tsidkeinu - Jhvh on
vanhurskautemme, Jumala on vanhurskautemme.
Immanuel – Meidän
kanssamme Jumala
Joskus isä on aivan
lähellä. Kun Jeesus oli suurimman ahdistuksen ja tuskan keskellä, hän sanoi
"Isä kulta". Jumala on aina lähellä silloin, kun tilanne on vaikea.
Jeesus puhui arameaa. "Isä kulta" arameaksi on "Abba".
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Ihmiset käyttävät
jumala-nimitystä milloin mistäkin. Saman nimen käyttäminen monista täysin
erilaisista asioista aiheuttaa sekaannusta. Siksi me rukoilemme, ettei isämme
nimeä käytettäisi mistään muusta kuin Hänestä, jolle se kuuluu. Asia on edennyt
siten, että pakanain jumalat menevät historiaan kaikkialla siellä, missä ne
kohtaavat sanan Jeesus.
Isämme pyhitti
Jeesus-nimen nostamalla Hänet ylös kuolleista ja pyhittää edelleen aina siellä,
missä Jeesus nimeen turvataan. Ikävä kyllä Jeesus-nimeäkin käytetään
epäpyhästi, mutta hiljalleen ollaan palaamassa takaisin alkukirkon
tilanteeseen, jossa teeskentelijät eivät uskalla liittyä Jeesus-nimelle
omistettuun kansaan, joten rukous on täyttymässä tältäkin osin.
Yhdessä nämä kaksi asiaa
johtavat siihen, että tilanne muuttuu yhä mustavalkoisemmaksi, kärjistyy
edelleen ja selvenee. Rakkauden ja Totuuden vastustajat kerääntyvät yhä
selvemmin omaksi leirikseen ja Jumalan kansa kerääntyy Jeesus-nimen ympärille.
Jumala pyhittää nimensä niiden tekojen kautta, jotka kumpaakin leiriä
kohtaavat.
Biologinen ihminen ei
ymmärrä, miksi Jumalan nimi pitäisi pitää pyhänä. Se, joka suhtautuu pilkaten
kaikkeen muuhunkin, miksi hän ei voisi pilkata myös Jumalaa? Yrittäisin
selittää asiaa vertaamalla asiaa puhelinkoppiin. Jos tulee hätä, voi
puhelimella kutsua apua. Jumalan nimi on tällainen hätäpuhelin. Jos et särje
sitä, voit kutsua apua Jumalan nimi osoitteena.
Pyhyys on Jumalan tärkein
ominaisuus. Jumala on täydellinen Rakkaudessa, täydellinen Totuudessa ja
täydellinen Elämässä. Jumala on ehjä. Psalmi 119 mukaan, jae 96, "kaikella
täydellisellä on rajansa". Kaikkivaltiaalla Jumalallakin on rajansa.
Hänessä ei ole ollenkaan vilppiä, ei ollenkaan saastaisuutta, ei ollenkaan
kuolemaa.
Ihminen voi luulla
olevansa avarakatseisempi kuin Jumala. Ihmiset valehtelevat, tappavat,
sortavat, alistavat, orjuuttavat ja tekevät paljon muuta sellaista, mitä Jumala
ei tee. Jumala, vaikka on täydellinen, hän on rajoittuneempi. Hän on pyhä, ehjä
Rakkaudessaan, ehjä Totuudessaan ja aito Elämässään. Jumala on ehjä ja
täydellinen, eikä hän ole ristiriitainen itsensä kanssa.
Ihmiselle pyhyys on
outoa. Jumalan pyhyyden tunteminen alkaakin hänen nimensä pyhittämisestä.
Jumalan nimen väärinkäyttö on rangaistava teko. Jumala ei jätä rankaisematta
sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. On parempi olla puhumatta Jumalasta
mitään kuin käyttää hänen nimeään väärin. Jumala on tarkka kunniastaan.
Pyhyys on voimaa. Jumalaa
eivät ristiriidat ravistele, hän on aito. Ihmiselle Jumalan pyhyys on jopa tuhoisaa.
Ihminen ei kestä pyhyyttä, joka tuhoaa vääryyden. Jumala suojaa ihmistä
pyhyydeltään pysyttelemällä salassa, siihen asti, että hän on poistanut ihmisen
vääryyden, saastutuksen ja pyhittänyt hänet. Vasta sitten Jumala ottaa ihmisen
luokseen.
Jumalan pyhyyden
tunteminen alkaa Jumalan nimen tuntemisesta. Jumala ilmoittaa ihmiselle
itsensä. Tämän ilmoituksen aluksi Jumala ilmoitti nimensä. Ilmoituksen edetessä
ilmoitus täyttyy. Lopulta kaikki on taas täydellistä, ihmisen saasta
puhdistetaan pois.
Tulkoon sinun Valtakuntasi
Jumalan Valtakunta on
vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Jumalan Valtakunta on ainut
pysyvä ja ainut kunniallinen valtakunta. Mitään maantieteellisesti rajattua
aluetta, jossa nämä valtakunnan tunnusmerkit täyttyisivät, ei tiedossani ole.
Jeesuskaan ei voinut osoittaa sormella mitään konkreettista esimerkkiä Jumalan
Valtakunnasta, vaan joutui kuvailemaan Valtakuntaa vertauskuvin. Jumalan
Valtakunta on vasta tulossa, ja me tervehdimme sitä riemuiten.
Maailmassa on noin kaksisataa
väkivaltaan perustuvaa järjestelmää, joita biologisten ihmisten kesken
kutsutaan valtakunniksi. Ne valtakunnat, joista tämä maailma puhuu, eivät ole
pyhiä. Raamatun kielenkäytön mukaan ne ovat petoja, eivät valtakuntia. Jokainen
näistä pedoista miehittää omaksi katsomaansa reviiriä, aluetta. Maailma on
miehitetty. Tästä maailmasta sanoo Johannes Raamatussa: "Koko maailma on
pahan (=Saatanan) vallassa", (1.Joh. 5:19). Ei ole siis pahoja valtioita
ja hyviä valtioita. Kaikilla, jotka maailmasta ovat, on herrana Maailman
ruhtinas ja kaikilla, jotka Jumalasta ovat, on herrana Jeesus. Ellei maailma
olisi pahan vallassa tai jos me voisimme itse sotimalla vapautua, ei myöskään
tarvittaisi sitä Pelastajaa, joka meillä on.
Jumalan Valtakunta ei ole
tästä maailmasta. Jumalan valtakunta ei tule vasemmalta eikä se tule oikealta.
Se tulee ylhäältä, ja on voittanut sen, mikä on alhaalta. Hävinneille Jumala
tarjoaa armoa. Valtion päämiehellä Jeesuksella on kaikki valta taivaissa ja
maan päällä. Mutta vaikka Hänellä on valta tuomita (Joh. 5:27), Hän on
pitkämielinen, ja tarjoaa armahdusta, jonka Hän on verellään hankkinut. Tuomio
odottaa kunnes armahdusta on kaikkialla tarjottu.
Jumalan Valtakunnan
tuleminen on kaksivaiheinen tapahtuma, jota Jeesus esittää vertaamalla sitä
nuottaan. Ensin nuotta, Taivasten Valtakunnan evankeliumi, heitettiin mereen,
jossa siihen jäi kaikenlaisia kaloja. Nyt on menossa tämä vaihe. Meitä
uskovaisia on nyt monenlaisia. Tämän aikakauden lopussa meidät lajitellaan,
pahat erotetaan vanhurskaista. Uskovat lajitellaan henkilökohtaisesti. Mutta
kaikki ihmiset eivät ole koskaan joutuneet ottamaan kantaa Jumalan Valtakuntaan
yksilöinä. Heidän tuomionsa on kollektiivinen sen mukaan miten heidän kansansa
on kollektiivisesti Jumalan kansaa kohtaan menetellyt, (kts. Matt 13:47 ja
Matteuksen 25. luku kokonaan).
Jumalaan turvaavan
ihmisen vaikutuskeinot maailman menoon ovat Jumalan Valtakunnan ohjeissa
säädetyt. Uskova toteuttaa Jumalan tahtoa omassa elämässään, mutta hän ei puutu
toisen ihmisen valintamahdollisuuksiin muuten kuin tarjoamalla oikeaa, hyvää
vaihtoehtoa - Jumalan Valtakunnan evankeliumia. Toimimalla Jumalan tahdon
mukaan me julistamme pelastuksen sanan koko maailmassa ja tuomme Jumalan
Valtakunnan ihmisten ulottuville tämän maailman ruhtinaan voimatta sitä estää.
Rukoillessamme Jumalan
Valtakunnan tuloa, me siis rukoilemme - ja työskentelemme - sen puolesta, että
kaikki ihmiset pääsisivät sisälle Jumalan Valtakuntaan. Itsehän me jo olemme
Valtakunnassa.
Tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä,
niinkuin taivaissa.
Olen ajatellut tätä asiaa
näin, että Jumalan tahto tapahtuu aina, mutta se voi tapahtua eri tavalla.
Taivaissa siihen yhdytään ilomielin, mutta maan päällä ihminen saattaa
menetellä vastoin Jumalan tahtoa, mutta ei ilman seuraamuksia. Seuraamus, joka
usein koetaan rangaistukseksi, on kuitenkin Jumalan tahdon mukainen
oikeudenmukainen tulos kyseisestä teosta. Jumalan tahto siis tapahtuu joka
tapauksessa. Jumala tosin on hidas panemaan toimeen tuomioita - Hänhän odottaa
syntisen pyytävän armoa - mutta tarkkailemalla maailman menoa riittävän pitkän
ajan kuluessa näistä asioista pääsee kyllä jyvälle varsinkin, kun omien tekojen
tulokset alkavat kantaa hedelmää. Mutta paras on aina se taivaallinen tapa -
menetellä heti Jumalan tahdon mukaan.
Ensi silmäyksellä näyttää
siltä, että ihmisellä on valittavana kaksi vaihtoehtoa: joka oma tahto tai
vieras tahto - vapaus tai orjuus. Ajattelemalla asiaa edelleen löytyy vielä
uusi, jonka jälkeen vaihtoehdot ovat:
1. Oma tahto,
2. Vieras tahto,
3. Jumalan tahto.
Ehkä tärkeätä ei olekaan
se, kenen tahto toteutuu, vaan se, mitä tapahtuu. Silloin vaihtoehtoja on taas
kaksi:
1. hyvä,
2. paha.
Jos tahdot tehdä hyvää,
on sinulla silloin vain yksi vaihtoehto:
1. Jumalan tahto.
Oikea valinta on Jumalan tahto.
Se on hyvä. Siitä huolimatta, että Jumalan tahdon tekeminen on ainoa järkevä
tapa hoitaa asioita, joutuu sitä yrittäessään rukoilemaan Jumalalta voimaa,
viisautta ja terävyyttä. Getsemanessa myös Jeesus joutui taistelemaan oikean
valinnan puolesta - hänenkin lihassaan asui voimia, jotka mielellään olisivat
tehneet jotakin muuta kuin menneet ristille. Monille ihmisille tämä tilanne on
täysin outo, sillä he eivät ole koskaan yrittäneetkään tehdä mitään hyvää.
Mutta jos joku yrittää, hän huomaa puutteensa. Hyvä, jos ihminen silloin oppii
olemaan isottelematta, sillä kun ihminen toteaa, ettei hän omilla voimillaan
pysty kulkemaan Jumalan hyvissä teoissa, hänen on helpompi etsiä apua Jumalan
armosta.
On oikeastaan
hämmästyttävää, että Jeesus opettaa meitä pyytämään, että kaikkivaltias Jumala
toteuttaisi hyvän tahtonsa. Oikeushan hänellä siihen toki on. Kysymys lienee
taas siitä, että Jumala ei pakota ihmistä pakkoratkaisuihin. Hän ei puhu
ylhäältä, hän tuli alas. Riisuttuna kaikesta mahtipontisuudesta Jeesus syntyi
luolassa, kasvoi työläisperheessä ja julisti sanomansa järven rannalla, jossa
kuka tahansa voi tulla kokeilemaan voimiaan hänen kanssaan ja heitellä
herjojaan.
Ja anna meille meidän jokapäiväinen leipämme.
Leipä on yleisin
kahleista. Palalla leipää ihmisiä ostetaan halvalla. Jopa sellaisia ihmisiä,
jotka ovat istuneet kymmeniä vuosia vankileireillä ja kestäneet horjumatta
kiväärin piipun edessä kuoleman uhan, on ostettu orjaksi muutamalla sadalla
dollarilla. Leivän lisäksi muut jokapäiväiset tarpeemme johtavat meidät
orjuuteen, jos emme pysty hallitsemaan niitä. Siksi ensimmäinen asia, joka
"Isä meidän" rukouksessa suoraan koskettaa ihmistä, koskettaa
ihmisyyden tärkeintä kysymystä: Kuka on ihmisen Herra?
Jeesus opettaa:
Ei kukaan voi palvella kahta
herraa, sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän
liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.
Sentähden minä sanon
teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä
ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja
ruumis enemmän kuin vaatteet?
Katsokaa taivaan lintuja:
eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin, ja teidän taivaallinen
Isänne ruokkii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne? Ja kuka
teistä voi murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa? Ja mitä te
murehditte vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne
työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa
loistossaan ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin
vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö
paljoa ennemmin teitä, te vähäuskoiset? Älkää siis murehtiko sanoen: "Mitä
me syömme?", tahi: "Mitä me juomme?" tahi: "Millä me
itsemme vaatetamme?" Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän
taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkeä tätä tarvitsevan. Vaan etsikää
ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä
teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä, sillä huominen päivä
pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma vaivansa.
Matt 6:24-34
Ilman oikeaa
arvojärjestystä Jumalan siunausta ei tule. Euroopan historia tarjoaa monta
esimerkkiä siitä, miten joku on saanut asiansa kuntoon. Albin ja Tolousen
kaupungin ympäristö kohosi hyvinvointiin, jota kesti niin kauan, kun uskovat
saivat elää rauhassa. Suomi muuttui täydellisesti 1800-luvun hengellisten
herätysliikkeiden vaikutuksesta siitä murheellisesta tilasta, jota runoilija
Pushkin surkuttelee muistopatsaansa jalustaan kaiverretussa runossa Moskovassa,
erääksi maailman turvallisimmista hyvinvointimaista. Venäjä itse nousi avoimeen
hyökkäykseen Jumalaa vastaan, ja päätyi päinvastaiseen tulokseen, jota ei pystytty
pitämään salassa rautaesiripullakaan. Mitä rajummin Jumalaa vastaan hyökätään,
sen surkeampaan kuntoon hyökkääjä päätyy. Pohjois-Korea ja Albania olivat
maita, joiden johtajat kehuivat hävittävänsä viimeisetkin uskovat maasta.
Oikea arvojärjestys on pilkan
kohde muuallakin kuin Koreassa ja Albaniassa. Ei tullut kouluaikana merkittyä
muistiin, kuinka monta kertaa oppikirjoista luimme, että suomalainen,
unkarilainen tai muun kansan kirjallisuus oli ensin vain uskonnollista.
Halveksivaan sävyyn esitetyt lauselmat kertovat kuitenkin aivan muuta, kuin
1800-luvun suomalaisten tai 1500-luvun unkarilaisten tyhmyydestä. Kun ensin
etsittiin Jumalan valtakuntaa, niin saatiin myös "kaikki tämä", kts.
Matt 6:33.
Jokainen ihminen ja
jokainen sukupolvi joutuu yhä uudestaan päättämään kuka on hänen Herransa.
Hengellinen perintö ei periydy isältä pojalle. Kaikki vastaavat omista
tekemisistään. Kukaan ei voi Jumalalle sanoa, että minua käskettiin tekemään
toisin. Ihmisen on toteltava Jumalaa säästyäkseen leivän puutteelta ja muilta
Jumalan rangaistuksilta. Suomalaisen kulttuurin nykytilalle on kuvaavaa, että
lastentarhan opettajat, vaikka ovatkin akateemisen koulutuksen saaneita, eivät
saa koulutusta Jumalan valtakunnasta eikä vanhurskaudesta. Minä en uskoisi
sellaisille kouluttajille edes sikojani, olkoonkin, että heillä on akateeminen
sivistys.
Suomalaisen korkeimman
koulutuksen saanut valtiomies Edvard Gylling uskoi sosialismiin ja johti
Karjalan tasavaltaa vuodesta 1923-1935 estäen jopa muiden ihmisten
jumalanpalvelusta. Korkein koulutus ilman Jumalaa ei riitä edes sikalan
hoitamiseen. Nyt koko Karjalan tasavallan alueella on elossa enää noin 50.000
karjalaista, ja nekin etupäässä vanhoja naisia. Tarkoituksena oli rakentaa
hyvinvointiyhteiskunta ilman Jumalaa, mutta kävi päinvastoin. Gylling tapettiin
itse, kansa tuhottiin ja hyvinvoinnista ei ole tietoakaan. Jumalan
rangaistukset kohtasivat kansaa, joka ei pannut ensimmäiselle sijalle Totuutta,
Rakkautta eikä kunnioittanut Elämää.
Yleensä leipä saadaan
siltä, jonka palveluksessa ollaan. Valinnat tehdään hyvin varhaisessa
vaiheessa. Maailman tapa on jo opiskeluvaiheessa valita ammatti, ja opiskella
ammatista saatava palkka mielessä. Helposti siinä käy sitten niin, että kenen
leipää syöt, sen lauluja laulat. Maailman tarjoama koulutus on tie orjuuteen.
Vastustaja yrittää luoda sellaisen järjestelmän, jossa kaikki olisivat
osallisia järjestelmään, jossa siunausta ei ole.
Jos palvelet Jumalaa,
voit odottaa häneltä leipää. Lapsi voi pyytää leipää pelkästään olemalla lapsi.
Leivän pyytäminen isältä on luonnollista, mutta leivän pyytäminen sivullisilta
on kerjuuta. Ruokakunnan valitseminen tapahtuu siinä vaiheessa, kun sinä
valitset Jeesuksen Herruuden. Hänen seurassaan sinulla on Elämän turva.
Vastustajan leirissä se herättää närää. Viedäkseen sinulta leivän Vastustaja
yrittää integroida sinut omaan maailmanjärjestelmäänsä, jossa sinulle syötetään
joltakin riistettyä leipää. Siinä järjestelmässä Jumalan siunausta ei ole.
Kun saamme leipää isältä,
on meidän myös katsottava, että jaamme leipämme veljien kesken.
"Omaa" leipää voit pyytää vain, jos kaikilla muilla jo on ja sinä
olet silti vailla jokapäiväistä ravintoa. Siinä tapauksessa Herra toimittaa
sinulle ravinnon kuin Elialle erämaahan.
Jumalan Valtakunnan
kansalaisten turvajärjestelyt ovat aukottomat. Niihin kuuluu muun muassa kaikki
se, mikä on lueteltu psalmissa 103:
Kiitä Herraa minun
sieluni
ja kaikki mitä minussa
on,
Hänen pyhää nimeänsä.
Kiitä Herraa minun
sieluni
äläkä unhota
mitä hyvää Hän on sinulle
tehnyt,
Hän, joka
- antaa kaikki sinun
syntisi anteeksi
- ja parantaa kaikki
sinun sairautesi
- joka lunastaa sinun
henkesi tuonelasta
- ja kruunaa sinut
armolla ja laupeudella
- joka sinun halajamisesi
tyydyttää hyvyydellään
niin, että sinun
nuoruutesi uudistuu kuin kotkan.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi, niinkuin
mekin anteeksi annamme niille, jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Me olemme saaneet
syntimme anteeksi uskoon tullessamme, tulimme vanhurskautetuiksi Jeesuksen
veren kautta. Tässä emme siis enää voivottele sitä pahuutta, jota harjoitimme
ennen uskoon tuloamme. Puhe on toisesta asiasta - niistä synneistä, joita me
teemme senjälkeen, kun jo olemme tulleet Taivasten Valtakunnan kansalaisiksi.
Jos me nyt uskoon
tultuamme vielä teemme väärin toisia ihmisiä kohtaan, eikö meidän tule
selvittää välimme heidän kanssaan ja tunnustaa syntimme toinen toisillemme? Ja
eikö Raamattu sano "ettei kukaan, joka on Jumalasta syntynyt, tee syntiä,
vaan Jumalasta syntynyt pitää itsestänsä vaarin, ettei häneen ryhdy se
paha?" (Kts. 1.Joh. 5:17-18). Mitä siis on voinut jäädä jäljelle? Yritämme
tarkastella kysymystä seuraavassa.
Jumalan Valtakunnan
kansalainen on kutsuttu palvelemaan, harjoittamaan rakkautta Pyhän Hengen
johdossa. Pelkkä vääryydestä luopuminen on itsepetosta. Vääryydestä luopuminen
on vasta saapumista rakkauden nollatasolle. Nollatasolta on siirryttävä
reippaasti positiiviselle puolelle, ylöspäin.
Tottelemattomuus Pyhää
Henkeä kohtaan on myös syntiä, vaikka kukaan ulkopuolinen ei sitä
havaitsisikaan. Kukapa huomaa, jos vaikenemme silloin, kun veljiä vastaan
hyökätään? Kukapa huomaa, jos vaikenemme silloin, kun meidän pitäisi saarnata
Valtakunnan evankeliumia? Kukapa tietää, että ne rahat, joilla komea
rukoushuone rakennettiin, Herra tahtoi antaa Kenian lähetysaseman sosiaalista
avustustyötä varten? Kukapa pani pahakseen, että papiksi opiskellessamme
suostuimme kuuntelemaan roskaa vuosien ajan vain päästäksemme ylöspäin
inhimillisessä hierarkiassa? Herra näkee ja tietää kaiken. Niin kauan kuin Pyhä
Henki varoittaa meille synneistämme, me voimme kääntyä ja tehdä parannuksen
itsekkyydestämme, välinpitämättömyydestämme, vihollisleirin mielistelystä ja
muusta henkisestä saasteesta, lahkomielisyydestämme jne, mutta on hyvin
vaarallista antaa Pyhän Hengen puhua samasta asiasta monta kertaa, sillä
perille Ikuisen Rauhan kaupunkiin ei saavu kukaan, joka ei suostu kulkemaan
Pyhän Hengen johdatuksessa.
Me saimme Jumalan
Valtakunnan kansalaisoikeudet syntien anteeksiantamisen kautta. Tämän
anteeksiantamisen ei tule pysähtyä meihin. Meidän tulee osoittautua isämme
lapsiksi siinä, että annamme edelleen anteeksi ne vääryydet ja velat, joita
meitä kohtaan tehdään. Anteeksi pyytämistä ja anteeksi antamista ei pidä
käsittää jonkinlaiseksi seurapiirileikiksi. Anteeksi antaminen on elämänasenne,
ennakolta omaksuttu valmius ottaa vastaan kolhuja ilman vihaa ja turhaa
adrenaliinieritystä.
Äläkä saata meitä kiusaukseen
Kreikkalainen teksti
"ke mi eisenegkis imas eis peirasmon" voidaan kääntää kahdella
tavalla:
Äläkä saata meitä
kiusaukseen
Tai:
Äläkä saata meitä
koettelemukseen
Kiusauksen ja
koettelemuksen ero on siinä, että kiusauksessa tarjotaan porkkanaa,
koettelemuksessa vaikeuksia. Sekä kiusauksissa että koettelemuksissa mitataan
ihmisen tahtoa ja kykyä pysyä Rakkaudessa ja Totuudessa.
Jaakobin kirjeen mukaan
(kts. Jaak. 1:12-16) Jumala ei kiusaa ketään. Ihmistä kiusaavat vain hänet omat
himonsa. Kääntäjä on siis ymmärtänyt peirasmon-sanan merkityksen väärin.
Parempi käännös on siis vaihtoehto 2: "Äläkä saata meitä koettelemukseen".
Koettelemuksessa ihminen
joutuu testaamaan kykynsä pysyä Totuudessa ja Rakkaudessa raskaissa
olosuhteissa. Vaikeuksien keskelläkin on toteltava Jumalaa enemmän kuin
ihmistä. Jumala ei lupaa meille pelkkiä ruusuisia päiviä. Maailmassa vaikeudet
ovat enemminkin sääntö kuin poikkeus. Jokaisella päivällä on murheensa, mutta
myös voittonsa, jos niin haluat.
Nykyaikana miltei kaikki
testataan. Jumala ei meitä testaa, mutta tietynlaiset olosuhteet ja tilanteet
pakottavat meidät joskus vaikealta tuntuviin valintoihin. Kun yhteiskunta
laatii norminsa siten, että rehellisen elämä vaikeutuu kohtuuttomasti, samalla
kun vääryys kukoistaa valtiovallan erikoistukitoimien suojissa, on houkutus
vääryyteen toki olemassa. Kun rehellinen myyjätär saa surkean pientä palkkaa, samalla
kun maan tapa on varastaa tavaraa palkan jatkeeksi, on oltava tarkkana siitä,
kenen ehdoilla pelataan. Jos viranomainen ottaa lahjuksia sentähden, että
palkka on miltei olematon, se on järjestetty vain siksi, ettei uskovalle jäisi
elintilaa. Saatana pitää omiansa synnin orjuudessa. Meidän tulee tällöin - ei
suinkaan alistua orjuuttajan ehtoihin - vaan kannella Jumalalle asiasta. Hän
ratkaisee kyllä asian.
Jeesuksen herruuden
kunnioittaminen tarkoittaa hänen normiensa noudattamista ensisijaisesti. Kun
kuitenkin tiedämme, millainen tämä maailma on, me pyydämme, että Jumala ei
sallisi meidän joutuvan tilanteisiin, joista emme ilman Jumalan suoranaista
väliintuloa selviä. Me tunnemme heikkoutemme, ja yritämme välttää tilanteita,
joissa vaikeudet olisivat suuria. Kärsimys ja taistelu ei sinänsä ole kiusaus.
Kiusaus on välttää vaikeuksia väärin keinoin.
Uhkakuvat ovat olemassa,
eikä ole mitään syytä kuvitella sitä, etteivät ne toteutuisi. Maailma on paha.
Maailmassa ihmiset pyrkivät torjumaan uhkakuvia omin keinoin, me omin. Jumala
päättää, toteutuvatko uhkakuvat myös meidän elämässämme, vai eivät. Me pyydämme
Jumalalta sitä, että voisimme elää normaalia elämää. Mutta jos sitä ei meille
sallita, saavutamme kuitenkin voiton uskon kautta.
Maailman pahuuden edessä
uskovat ovat avuttomassa asemassa. Uskovien asioita maailma ei aja, ja meidän
oma päällikkömme kielsi meitä tekemästä pahalle vastarintaa. Uskovan on siis
oltava valmis kärsimyksiin. Vaikeuksien astetta voidaan tarkkailla. Siinä
vaiheessa, kun Jumalan vastustus ilmenee suoranaisena uskovien vainona, on
Jumala sulkemassa maailmalta parannuksen oven ja aloittaa vastatoimet. Siellä,
missä uskovat ovat joutuneet fyysisen vainon kohteeksi, Jumala on vastannut
samalla mitalla. Esimerkkejä on monta. Pohjois-Korea hävitti vähät uskovansa,
nyt jo pari miljoonaa Pohjois-Korealaista on kuollut nälkään. Albanian johtaja
Enver Hoca julisti, että heillä ei ole ainoatakaan uskovaan. Albania muuttui
Euroopan takapajuisimmaksi ja köyhimmäksi maaksi. Venäjä vainosi kristittyjä,
nyt nälkä vainoaa Venäjää. Siitä huolimatta, että Jumala on osoittanut olevansa
asianomistaja jokaista uskovaa kohtaan tehdyssä rikoksessa, maailma ei ole
oppinut mitään, eikä se voikaan, sillä vain Pyhä Henki opettaa Totuuteen.
Pyrkimyksenämme ei ole
saavuttaa mitään sankarin sädekehä, vaan elää hiljaista ja rauhallista elämää.
Myös Jeesus rukoili, että jos mahdollista on, Isä ottaisi häneltä pois
"tämän maljan", mutta Isä vastasi antamalla kärsimyksissä ja
kiusauksissa tarvittavan voiman. Kärsimykset tulivat kiusauksien kera. Vielä
ristillä Hän joutui kuulemaan kiusaajan huudon: "Muita hän on auttanut,
itseään hän ei voi auttaa. Astukoon hän, Kristus, Israelin kuningas, nyt alas
ristiltä, että me näkisimme ja uskoisimme." Mark 15:31-32.
Kun Jeesus roikkui
ristillä oli Hänellä kaikki valta, kts. Joh. 13:3. Hän olisi voinut näyttää
kiusaajalle ja muille tarkkailijoille mitä kuuluu ja kuka käskee, mutta Hän
teki sen, mitä Isä tahtoi. Hän ei antanut ihmisen komennella itseään. Avulla on
kiire, tuomiolla ei. Näytön aika ei ollut vielä silloin.
Vaan päästä meidät pahasta
Kreikkalainen teksti
voidaan kääntää myös seuraavasti: "...vaan päästä meidät
Paholaisesta". Olen nähnyt muutamia veljiä, jotka ovat kärsineet
voitokkaasti Jeesuksen nimen tähden, ja todennut, että niin siinä käy kuin
Raamattu sanoo: "Joka on lihassa kärsinyt, on lakannut syntiä
tekemästä."
Ymmärtäväisten
kirjoituksissa pahaa sanotaan myös vastustajaksi, hebreaksi "satan",
saatana. Vastustaja tunnetaan teoistaan. Vastustaja vastustaa kaikkea sitä,
mikä on Jumalasta. Saatana vastustaa Elämää, Totuutta ja Rakkautta. Saatanan
hankkeet elämän tuhoamiseksi, valheen levittämiseksi, totuuden
vääristelemiseksi, huoruuden harjoittamiseksi ja rakkauden saastuttamiseksi
ovat niin yleiset ja monimuotoiset, että niitä kutsutaan yleistävästi termillä
"maailman meno".
Saatanalla on paljon
palvelijoita, jotka eivät hetkeksikään lakkaa ylistämästä herraansa Perkelettä.
Laivanrakennustelakoilla, rakennustyömailla ja elektroniikkateollisuudessa,
missä yleensä olen leipäni ansainnut, on kavereita, jotka vähän väliä hokivat
herransa Saatanan nimeä, joskus jopa joka kolmas sana heidän puheessaan oli
tämä hebreankielinen sana, jolla Jumalan vastustajat ilmaisevat solidaarisuutta
päällikkönsä hankkeille. Me Jeesuksen seurakunnan kasvatit olemme tavallisesti
paljon vähemmän uskonnollisia kuin he.
Saatana on maailman
hallitsija, jolta hallitusoikeus on otettu pois. Jeesus on hänet voittanut
Golgatan ristillä. Saatanalla ei ole enää oikeutta hallita ihmislapsia. Hänen
vallassaan on vain Jumalan kunniasta tietämättömiä synnin orjia, jotka
ymmärtämättömyyttään toteuttavat voitetun alemman henkivallan tahtoa. Näitä
harhaanjohdettuja ihmispoloisia vastaan me emme taistele, vaan pyydämme Jumalaa
päästämään meidät pahasta. Me jätämme asiamme Voittajan huostaan. Jumala hoitaa
kansansa puolustuksen.
Siihen Henkeen, jonka
saimme Hengen uudistuksessa, paholaisella ei ole mitään valtaa. Meidän
inhimillinen alkuperämme sensijaan on yhä altis paholaisen hyökkäyksille.
Ihmisliha on heikko jopa silloin, kun vastustaja on voimaton. Ei ole ihme, että
veljet ovat aika ajoin tuskastuneet itseensä niiden rajoitusten tähden, jotka
ovat ihmisluonnosta kotoisin. Herra itse sanoi, ettei kukaan, joka ei vihaa
"...vieläpä omaa lihaansakin" ole Hänelle kelvollinen. Kts. Luuk
14:26-27.
Ihmisluonnolla on omat
pyrkimyksensä ja Hengellä toiset. Nuorella Aatamilla on usein mielessä kaunis
vaimo ja kiltit lapset, korkeat päämäärät ammatissa ja hyvä taloudellinen
asema, mutta Herra tuo omansa ainoan lopullisen kysymyksen eteen: "ollako
vai eikö olla". Vasta kun olet jättänyt kaiken Herran käsiin, olet vapaa.
Näytelmäkirjailija Shakespearen kysymykseen "ollako vai eikö olla" on
olemassa oikea vastaus. Se tulee Paavalilta: "Minä elän, en enää minä,
vaan Kristus minussa."
Taistelu ihmisestä ei ole
päättynyt. Nyt on ihmisen aika valita puolensa. Nyt saarnataan Evankeliumia,
vapautusta Pahan vallasta. Pelastus on valmistettu siinä, että Jeesuksessa on
kaikki mitä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan. Joka on Jeesuksessa, sillä on
voitto joka päivä, joka asiassa. Mutta siihen asti, kun Jeesus tulee takaisin
ja sitoo Pahan, jokainen voitto saavutetaan vain pitäytymällä siihen, mikä on
Jumalasta, ja hylkäämällä se, mikä on tästä maailmasta. Jeesuksen takaisintulon
jälkeen tilanne muuttuu, Saatana sidotaan, eikä hän pääse harjoittamaan
pahuuttaan. Vielä tulevan maailmanajan jälkeenkin kansat joutuvat vielä
lyhyeksi ajaksi Pahuuden voimien riepotukseen. Vasta sen tulevan riepotuksen
jälkeen Pahuus tuhotaan lopullisesti, ja voittajat pääsevät lopullisesti eroon
Pahasta.
PAASTO
Peruspaasto on
vapaaehtoista pidättymistä kaikesta ruuasta määräajaksi. Vettä sen sijaan
nautitaan tarpeen mukaan, noin 2 litraa vuorokaudessa on kohtuus. Paaston voi
aloittaa kertakaikkisella syömälakolla, mutta paaston lopussa syömään on
totuteltava hyvin varovasti. Ennen normaaliin ruokavalioon siirtymistä käytävän
totuttautumisvaiheen tulee olla yhtä pitkä kuin paasto oli. Ensiksi vaihdetaan
vesi mehuihin, sitten siirrytään hedelmiin ja velleihin, sitten keveisiin
kiinteihin ruokiin ja viimeksi eläinkudoksista peräisin olevaan ruokaan.
Paaston yht'äkkinen katkaisu on hengenvaarallista. Kuukauden paastoon tarvitaan
siis kaksi kuukautta aikaa.
Paaston aikana elimistö
siirtyy käyttämään ruumiin vararavintoa energian lähteenä. Aluksi kuluvat
rasvat, noin 80-kiloisella aikuisella noin kilon vuorokausivauhdilla, sitten
menevät lihaskudokset noin 300 gramman vuorokausivauhdilla ja kun ne ovat
loppumassa, tulee nälkä. Tässä vaiheessa on ryhdyttävä syömään, muuten elimistö
käyttää energiaksi sellaisia kudoksia, jotka eivät uusiudu. Jos uusiutumattomia
kudoksia tuhoutuu, aiheuttaa se korvaamattomia vaurioita ruumiille. Terve
ihminen voi vauriotta paastota jopa 40 vuorokautta, rasvakudoksen paksuudesta ja
energiankulutuksesta riippuen.
Paaston kahtena
ensimmäisenä päivänä saattaa terveelläkin ihmisellä esiintyä huimausta ja
päänsärkyä. Myös pulssi saattaa kohota hieman. Pulssin huomattava kohoaminen on
oire, jonka ilmentyessä paastoaikeista on syytä luopua. Työteho paaston alussa
laskee tilapäisesti, mutta sitten tapahtuu seestyminen, jonka kestäessä ihmisen
henkinen toiminta on vireintä, mitä kuvitella saattaa. Raskaaseen ruumiilliseen
työhön ei paaston aikana pidä ryhtyä.
Sairaan ihmisen on syytä
neuvotella paastoaikeistaan asiantuntijan kanssa. Useimmissa tapauksissa
sairaan ei pidä paastota, mutta on sairauksia, joissa paastolla on hyödyllinen
vaikutus. Suomessa on uskovia asiantuntijoita, joilla on riittävä kokemus
paaston hoidosta. Paastoa koskevat neuvot tulee saada nimenomaan uskovalta
asiantuntijalta, sillä paaston aikana ihminen on herkistyneessä tilassa, ja
pelkän psykosomatiikan tuntija, joka henkisiä asioita ei tunne, joutuu ymmälle,
ja voi aiheuttaa enemmän vahinkoa kuin hänestä on apua.
Paaston motiivit ja
tarkoitusperät ovat sinun ja Jumalan välisiä. Paasto ei ole itsetarkoitus,
paremminkin nälkälakko, jolla osoitamme Jumalalle (ja usein myös itsellemme)
olevamme tosissamme tavoitteeseen pääsemiseksi. Paastoa voi käyttää myös
pelkästään oman fyysisen kunnon hoitoon. Kokemuksesta voin sanoa, että jo se
vapauden tunne, joka syntyy ruokapöydän orjuudesta pääsystä, jota paastoava
ihminen kokee, on jo yksinään riittävä paaston peruste.
Raamattu kertoo Jeesuksen
olleen syömättä 40 päivää ja yötä. Mutta Raamattu ei väitä, että Jeesus olisi
ollut juomatta vettä. Olen kuullut saarnoja, jossa väitetään Jeesuksen
kieltäytyneen myös vedestä 40 vuorokautta. Väite on perätön. Haluan tässä
varoittaa sekä Raamatun vääristelystä että vedestä kieltäytymisestä. Ennen
paastoa on hyvä tietää, että ihmisen haju ei varsinkaan paaston alkuaikoina ole
paras mahdollinen. Erämaapaasto on hyvä vaihtoehto silloin, jos sinulla ei ole
sievää kesämökkiä lammen rannalla, jossa voisit paastota rauhassa.
Paasto on elimistölle
luonnollinen olotila. Elimistöllä on oma vararavintojärjestelmänsä, jota me
paaston aikana käytämme. Se, että me taloudellisen hyvinvoinnin kestäessä emme
ole tottuneet paastoamaan, on riistänyt meiltä monta ihanaa kokemusta. Jatkuva
syöminen on lisäksi aiheuttanut ihmiselle aiheetonta henkistä riippuvuutta, ja
turhaa pelkoa siitä, miten käy, jos vatsantäyttö ei tapahdukaan tuttuun
ruoka-aikaan. Paasto puhdistaa elimistöä. Koska pyrimme noudattamaan terveitä
elintapoja, paastoamme.
Paasto vaatii ihmiseltä
hyvää itsekuria. Jos kokemusta paastosta ei ole, on siihen paras totutella
pikkuhiljaa. Yksi tai kaksi päivää on kuitenkin liian vähän ruumiin
vararavintojärjestelmän käynnistämiseen. Toisaalta viisi päivää on alussa jo
aika paljon. Sitten se vesi: sitä on juotava, kun janottaa. Myös veden
sisältämät mineraalit ovat tarpeen. Ja vielä kerran: Jo muutaman paastopäivän
jälkeen nautittu pihvi on hengenvaarallinen terveellekin ihmiselle, saatikka
sairaalle ja vanhukselle.
LAPSESTA AIKUISEKSI
Kristinuskon perusasiat
ovat hyvin yksinkertaiset:
1. Jumala on rakkaus,
totuus ja elämä. Jeesus johdattaa sinut hänen yhteyteensä, kun tunnustat
Jeesuksen Herraksesi.
2. Kaste on raja-asema,
josta käydään Jumalan Valtakuntaan, ja saadaan Pyhä Henki, osallisuus
Jumalallisesta luonnosta.
3. Jumalan Henki neuvoo
sinulle aina ja kaikissa tilanteissa oikeat ratkaisut, niin että pystyt
tekemään kaiken aina oikein. Ensin vanhurskaus, rauha ja ilo. Tätä on Jumalan
Valtakunta.
Asennemuutos
Oletamme tässä, että
olemme nyt saaneet jonkinlaisen käsityksen Jumalasta ja olemme siirtyneet
kasteessa Jumalan Valtakuntaan, ja nyt olemme uusina maahanmuuttajina
tutustumassa uuteen kotimaahamme.
Edessämme ovat samat
tehtävät, kuin jokaisella muullakin ihmisellä, joka on siirtynyt tämän maailman
ruhtinaan vallasta Jumalan Valtakuntaan. Jokainen uusi tulija joutuu ikäänkuin
uudelleenkoulutettavaksi. Hän huomaa, että pakanamaailmasta saatu perintö ei
ole minkään arvoinen Jumalan Valtakunnassa. Entiset ratkaisumallit ovat
käyttökelvottomia. Jumala luo uutta.
Määräys
uudelleenkoulutuksesta sisältyy Jeesuksen ensimmäiseen julkiseen puheeseen,
mutta myös hänen viimeisiin sanoihinsa opetuslapsille, ns. lähetyskäskyyn,
jonka Matteus esittää seuraavassa muodossa:
Minulle on annettu kaikki
valta taivaissa ja maan päällä. Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun
opetuslapsikseni kastamalla heidät Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja
opettamalla heitä pitämään kaikki mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja
katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti.
Matt 28:18-20.
Merkillistä kyllä,
suuressa kristikunnassa minä olen tavannut varsin vähän niitä, jotka opettavat
samalla lailla kuin Jeesus. Paljon enemmän on niitä, jotka saarnaavat
tupakanpoltosta tai muusta joutavasta. Luulen, että moni muukin on huomannut
saman, ja joutuu tunnustamaan, että enin osa opetuksesta on tullut Raamatun
välityksellä.
Opettajina eivät ole
yksin ihmiset. Lähetyskäsky nimenomaisesti ilmoittaa, että "minä (Jeesus)
olen teidän kanssanne..." Pyhä Henki johdattaa ihmisen kaikkeen totuuteen.
Pyhän Hengen eräs kreikankielinen nimi on Pedagogos, orja, joka taluttaa lapsen
kouluun. Taivaallinen pedagogi on se yksityisopettaja, joka johdattaa tuntemaan
Totuuden. Jos esitelmöitsijä erehtyy, osoittaa Pyhä Henki, miten asia oikein
on. Inhimillisen opetuksen tulee tuottaa ainoastaan materiaaleja Pyhän Hengen
työtä varten. Vain Pyhä Henki voi kirkastaa Totuuden, kukaan muu ei siihen
pysty.
Opetus ei ole
itsetarkoitus. Se on tekniikkalaji. Huonoin menetelmin oppiminen tapahtuu
hitaasti tai ei ollenkaan. Ihminen on luontainen matkija. Jäljittelemällä
esikuviaan hän oppii hyvin. Tästä syystä opettajan ja oppilaan on kuljettava
yhdessä. Tästä syystä lähetyskäskyn olennainen osa on lupaus "minä olen
teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti". Opetus ilman Pyhän
Hengen läsnäoloa tuottaa kaksinaismoraalia ja tekee ihmisistä robotteja ja
parhaassakin tapauksessa vain apinoita.
Sanotaan, että lapset
leikkivät, mutta leikkikään ei ole itsetarkoitus. Leikki kuuluu
luomisjärjestyksen mukaiseen opetusohjelmaan. Lapsi seuraa isän ja äidin
puuhia, ja yrittää tehdä samaa. Lapsi, joka on nähnyt äidin leipovan, tekee
hiekkarannalla hiekkakakkuja. Lapsi, joka on nähnyt isän rakentavan taloa,
kokee palikoilla leikkimisen mielekkääksi - hän rakentaa myös. Ymmärtävä isä ja
äiti selostavat työtään lapsilleen, koska he tajuavat leikin tarkoituksen ja
koska he rakastavat lastaan.
Harva lapsi nykyään saa
leikkeihinsä terveitä malleja jäljiteltäväkseen. Ei sitten olekaan ihme, jos
lapset leikkivät pyssyillä ja seksillä, huumeilla ja osakekaupoilla. He ovat
nähneet esikuvia vain tappamisesta, huoraamisesta ja muusta epäterveestä
elämänmuodosta. Paavali, meidän pakanakristittyjen apostoli, kehoittaa ottamaan
oppia valikoiden:
Älkää mukautuko tämän maailmanajan
mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on
Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä.
Tässä Roomalaiskirjeen
12:2 jakeessa mielenuudistus näyttääkin selvästi olevan valikoivan
tiedonhankinnan piiriin kuuluva asia. Jos isä tai yhteiskunta ovat antaneet
väärät mallit, sinun on tietoisesti pyrittävä niistä eroon, ja etsittävä sitä,
mikä on "hyvää, otollista ja täydellistä".
Jumala on pyhä. Paavali
muistuttaa ajatusmaailman pyhityksestä myös Filippin uskovia:
Älkää mistään murehtiko,
vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa
Jumalalle tiettäväksi ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on
varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa.
Ja vielä, veljet, kaikki,
mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä
rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin
kiitettävää, sitä ajatelkaa; mitä myös olette oppineet ja saaneet ja minulta
kuulleet ja minussa nähneet, sitä tehkää, niin Rauhan Jumala on oleva teidän
kanssanne.
Fil 4:6-9
Johannes Kastaja,
luonnollisesti, oli julistuksessaan täysin Paavalin linjoilla. Hänen tärkein
sanomansa Israelille oli: "Muuttukaa mieleltänne, sillä Taivasten
Valtakunta on tullut lähelle". Vuoden 1938 kirkkoraamatussa tämä lause on
valitettavasti käännetty epätarkasti "Tehkää parannus, sillä Taivasten
Valtakunta on tullut lähelle". Kreikkalaisen lähdetekstin mielenmuutosta
merkitsevät sanat "metanoia" ja "metanoeo" on siinä
käännetty sanoilla "parannus" ja "tehdä parannus". Mutta
todellinen parannus tulee vasta muuttuneiden asenteiden seurauksena. Sentakia
Johannes Kastaja aloittaa mielenmuutoksesta, eikä parannuksesta:
Muuttukaa mieleltänne,
sillä Taivasten Valtakunta on tullut lähelle. (Kts. Matt 3:2).
Johanneksen olisi ollut
turha vaatia enempää. Johannes kastoi ne, jotka tunnustivat syntinsä, lähetti
heidät eteenpäin kehoittaen mielenmuutokseen ja antoi lupauksen Pyhän Hengen
kasteesta. Vasta muuttunut asenne - halu täydellisyyteen, kts Hebr 6:1-2, ja
Pyhän Hengen voima yhdessä takaavat onnistuneen tuloksen.
Uskonnollisessa
kielenkäytössä puhutaan parannuksesta ja katumuksesta, mutta ne eivät ollenkaan
vastaa sitä, mitä Johannes julisti. Parannuksella, katumuksella ja itsekritiikillä
on paikkansa, mutta siinä vaiheessa, kun ihminen ei vielä osaa tehdä mitään
muuta kuin syntiä, niin häntä ei ollenkaan auta oman huonoutensa kokeminen.
Pahimmassa tapauksessa hän kokee oman huonoutensa niin voimakkaasti, että
hirttäytyy.
Asenteiden erilaisuus
tulee helposti ilmi vaikeuksissa, ns. koettelemuksissa. Toiset menettävät
toivonsa, alkavat haukkua johtajiaan, yhteiskuntaa, huonoa tuuria ja kuka
mitäkin ja sortuvat kyyniseen välinpitämättömyyteen tai kuka mihinkin, mutta
Jumalan lapset katsovat toisiinsa, rukoilevat ja sanovat: hienoa. Taas nähdään
jotakin erikoista, kun Herra tulee ja auttaa. Tämä tulee erikoisen selvästi
esille silloin, kun varmasti tiedetään, että kaikki inhimilliset mahdollisuuden
on pelattu loppuun. Silloin päättyy teeskentely. Kts. esim. 2.Moos 15:22-25.
Ajattelusta puhuttaessa
on aina kysymys myös uskosta, jopa niin, että kysymys on oikeastaan samasta
asiasta. Ajattelu ja usko näkyvät; ne tunnustetaan sanoina ja tekoina.
Jeesus aloitti
opetustoimintansa aivan samoilla sanoilla kuin Johannes Kastaja: "Tehkää
parannus (oik.: Muuttakaa mielenne), sillä Taivasten Valtakunta on tullut
lähelle". (Kts. Matt 4:17). Kohta tämän jälkeen Jeesus piti puheen, jossa
hän selosti sitä, millainen ihmismieli on ja millaiseksi sen pitää muuttua.
Jeesus kutsuu ihmistä yksiselitteisesti pahaksi sanoessaan kuulijoilleen:
Jos siis te, jotka olette
pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja …
(Matt 7:11).
Jeesuksen Vuorisaarnassa
esittämä ohjelma perustuu varmaan tietoon siitä, millainen on ihminen. Jeesus
on lahjomaton, hän kertoo myös ikävät asiat rehellisesti. Hän ei mielistele
ketään. Mutta hänellä on myös keinot ihmisen muuttamiseksi. Ensiksi Jeesus
esittää normit siitä, mihin muutoksilla tähdätään. Pahan ihmisen vastakohtana esitetään
ihminen, jota sanotaan autuaaksi:
Autuaita ovat
hengellisesti köyhät, sillä heidän on Taivasten Valtakunta.
Autuaita ovat
murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
Autuaita ovat hiljaiset
(oik.: sävyisät), sillä he saavat maan periä.
Autuaita ovat ne, jotka
isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
Autuaita ovat laupiaat,
sillä he saavat laupeuden.
Autuaita ovat
puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita ovat
rauhantekijät, sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
Matt 5:3-9
Nämä arvot ovat ainut
vaihtoehto ihmisen pahuudelle. Jos emme niihin suostu, voimme tietysti jatkaa
sitä vanhaa tyyliä, että pahuuteen vastataan suuremmalla pahuudella, mutta sen
tien päässä on tuho. Tuho voidaan välttää vain suostumalla kärsimyksiin,
pahoinpitelyihin, syrjintään, riistoon pahalle vastarintaa tekemättä.
Vapaaehtoisesti vastaanottamamme pahuus sisältää vain tyhjäksi osoittautuvan
uhkauksen tuhosta, sillä Jumala ylläpitää oikeutta kuolemankin yli.
Niitä, jotka Jumalan
normeihin suostuvat, Jumala opettaa. Vuorisaarna on perusesitys siitä, miten
Jumalan ihmisen tulee toimia käytännön asioissa. Miltei jokaisen esitetyn asian
kohdalla on vertailun vuoksi kerrottu, miten biologinen ihminen vastaavassa
tilanteessa toimisi. Kts. Matteuksen evankeliumi, luvut 5-7.
Ihmisen uudistumisessa
ajatukset, usko, sanat ja teot kehittyvät rinta rinnan. Se, mitä Raamattu
opettaa Jeesuksen herruuden tunnustamisesta (10:38), Jeesuksen seuraamisesta
(Matt 16:24), oman ristinsä kantamisesta (Matt 16:24 ja Matt 10:38), itsensä
kieltämisestä (Matt 16:24 ja Matt 16:25), muuttumiseksi lapsen kaltaiseksi
(Matt 18:3) syntyvät kaikki samasta lähteestä, joka on Jeesus, meidän Herramme
ja vastustajien uhkakuva.
Mielenmuutos, älyn
perestroika, sinun ikioma kulttuurivallankumouksesi, riippuu paljon sinun
omista ponnisteluistasi. Sen ei tule pysähtyä mihinkään uskoontulon yhteydessä
ilmenneeseen hengelliseen kokemukseen. Paavali kehoittaa filippiläisiä
tutkimaan, mikä on parasta, kts. Fil 1:9-11:
Ja sitä minä rukoilen,
että teidän rakkautenne tulisi yhä runsaammaksi tiedossa ja kaikessa
käsittämisessä, voidaksenne tutkia, mikä paras on, että te Kristuksen päivään
saakka olisitte puhtaat ettekä kenellekään loukkaukseksi, täynnä vanhurskauden
hedelmää, jonka Jeesus Kristus saa aikaan, Jumalan kunniaksi ja ylistykseksi.
Mielenuudistus ei tee
ihmistä paremmaksi, mutta se auttaa säilyttämään sen pyhyyden, jonka ihminen
saa uskoon tullessaan lahjana. Puhtaus säilytetään "Kristuksen päivään
saakka"; sitä ei suinkaan hankita kyseiseen päivään mennessä. Puhtauden
säilyttäminen vaatii ponnisteluja tarvittaessa vaikka äärirajoille asti:
… ja rakasta Herraa,
sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta
mielestäsi ja kaikesta voimastasi. (Kts. Mark 12:30)".
Jumalaa voidaan etsiä
mitä erilaisimmin keinoin. Minä jouduin tutustumaan moniin turhiin oppeihin,
ennenkuin tajusin, että Jumalan koko täyteys on Jeesuksessa. Jeesus ei kehoita
etsimään oppeja kaikin voimin, vaan rakastamaan Jumalaa kaikin voimin. Jumala
auttaa sitä, joka häntä ehyellä sydämellä etsii. Pakistanilainen vallasnainen
Belkis Seyh kävi kahdesti Mekassa etsimässä terveyttä, kunnes vieno ääni ohjasi
hänet lukemaan Koraanin 24 suuraa. Sieltä hän löysi vihjeen, että Jeesus on
ainut profeetoista, jolla on parantamisen lahja. Belkis halusi tutustua
lähemmin Jeesukseen, tuli uskoon ja parantui. Jokainen kullankaivaja löytää
paljon soraa ja heittää sen pois, mutta kun hän löytää vähänkin kultaa, hän
ottaa sen talteen. Etsijän taito kasvaa ja asenteet muuttuvat. Ei ole helppoa
lähteä kaldealaisesta Uurista Luvattuun maahan. Aabrahamkin vietti vuosia
Harranissa. Eteneminen on kuitenkin välttämätöntä. On joutavaa tutkia
hengellisiä asioita, jollei mielenmuutosta tapahdu. Vanhemmat toivovat lapsiensa
kasvavan aikuisiksi.
Aikuistumisen eräänä
merkkinä pidetään, että henkilö tuottaa enemmän kuin kuluttaa. Lapset ovat
kuluttajia, mutta oppivat ohjausta saaneina vähitellen tekemään yhä
hyödyllisempiä asioita, sen mukaan kuin ovat kuuliaisia isänsä tahdolle.
Aikuisen uskovan tekemän
työn ja Herran töiden välillä ei ole eroa. He tahtovat samaa ja tekevät samaa.
Henkensä kautta Jumala vaikuttaa meissä sekä tahtomisen että tekemisen, että
Hänen hyvä tahtonsa tapahtuisi (kts. Fil 2:13). Jumalalle on kaikki mahdollista
(Mark 10:27), mutta kaikki on mahdollista myös sille, joka uskoo (Mark 9:23).
Ainoastaan kunnia kuuluu yksin Jumalalle, sillä ilman häntä me emme voi tehdä
mitään.
Kutsu pyhitykseen
Ihminen on luonnostaan
sopeutuvainen. Jumalan edessä hän yrittää näyttää niin hyvältä ja vastustajan
edessä kovasti sopeutuvaiselta senhetkiseen elämäntilanteeseen. Kun lapsi
kasvaa, hän huomaa itse liiallisen sopeutuvaisuutensa. Hän ei ole enää
lapsenmielinen. Lapsi menettää aitoutensa. Ei ole enää helppo puhua Jumalasta,
Jeesuksesta, taivaasta, Pyhästä Hengestä edes uskovien seurassa. Ja sekin, joka
sinun kanssasi haluaisi niistä ehkä jutella, alkaa arkailla, ja pidättäytyy
puhumasta mitään arvokasta sinun seurassasi.
Jumala, joka on pyhä, on
aina pyhä. Hän ei ole kaksinaamainen. Hän ei muutu tilanteen mukana. Hän
säilyttää arvokkuutensa huonossakin seurassa. Jeesus liikkui porttojen,
miehitysvaltion virkamiesten ja oman kansansa johtajien keskuudessa tulematta
itse porttojen, miehitysvaltion virkamiesten tai oman kansansa poliitikkojen ja
uskonnollisten hurskastelijoiden kaltaiseksi. Hän oli pystynyt sopeutumaan
tilanteeseen tulematta silti saastutetuksi. Jeesus oli lapsenmielinen, mutta ei
silti kadottanut pyhyyttään.
Lapsi - ja lapsenmielinen
uskova - tottelee isäänsä silloinkin, kun hän ei vielä ymmärrä asiaa itse.
Mielenmuutos johtaa hänet sellaiseen ehjään elämään, jossa hän ymmärtää Isän
tahdon.
Suomen kielen sana
pyhitys on johdannainen sanasta pyhä, jonka alkuperäinen merkitys on
"piha", alkujaan vainajien lepopaikaksi osoitettu erillinen alue.
Siten sana "pyhä" vastaa hebrealaista sanaa kodesh ja kreikkalaista
sanaa hagios, jotka kumpikin tarkoittavat erottautumista, omistautumista
jollekin asialle. Sanat pyhä, kodesh tai hagios eivät tarkoita siis moraalista
täydellisyyttä, vaan antautumista jollekin asialle. Ihminen voi antautua vaikka
hiihtourheilulle, mutta se ei tee häntä moraalisesti täydelliseksi.
Kun ihminen tulee uskoon,
hän erottautuu Jumalalle. Tämä erottautuminen tapahtuu, kun ihminen tunnustaa
uskonsa ja ottaa kasteen. Tämän jälkeen uskova ihminen on pyhä ilman, että
hänen moraaliset ominaisuutensa olisivat muuttuneet. Mutta antautumalla
Jumalalle hän voittaa itsessään asuvan pahan. Siksi Raamatussa tavataan
opetusta kahdenlaisesta pyhityksestä: ensinnäkin siitä, joka tapahtuu uskoon
tullessa, sekä toiseksi siitä muutoksesta, joka kestää koko maallisen elämän
ajan.
Jumalan ihminen on
kutsuttu pyhitykseen, siis siivoamaan pois saasta teoista ja työpöydältä.
Pyhityksen kanssa rinnan kulkee tietysti ajatusmaailman jatkuva täysremontti,
metanoia. Pyhä Henki johtaa kaikkeen totuuteen. Pyhitys on valintaa. Ihmisen on
aina valittava: sanansa, kaverinsa, ajankäyttönsä jne. Valinta suoritetaan
kahden vaihtoehdon välillä – valitaan joko se, mikä on Jumalasta tai se, joka
ei ole Jumalasta. Pyhä Henki ohjaa hyviin valintoihin, ja samalla eroon
pahasta. Tapahtuu pyhitys. Jumala on Pyhä. Hän on täysin Hyvä.
"Olkaa täydelliset,
niinkuin taivaallinen Isännekin täydellinen on".
Ihmisen eheytys
Pyhitys on kaksivaiheinen
tapahtuma. Kun ihminen uskoo Jeesuksen olevan kuningas, Jumalan poika, joka
kärsi ja kuoli meidän puolestamme ja nousi kuolleista ja nousi maasta Isän luo
taivaisiin sekä ottaa kasteen, hänen syntinsä rangaistus - ero Jumalasta -
otetaan häneltä pois. Tätä uskoontuloon liittyvää tapahtumaa sanotaan
vanhurskauttamiseksi. Vanhurskautettu ihminen voi päästä Jumalan vastaanotolle,
astua Jumalan eteen. Vanhurskautettu ihminen on pyhä, erotettu Jumalalle
samalla tavalla kuin suomalainen on erotettu presidentilleen, noudattamaan
Suomen presidentin vahvistamia lakeja ja määräyksiä.
Vanhurskautettu ihminen
ei tarkoita sitä, että vanhurskautettu ihminen olisi moraalisesti moitteeton.
Häntä vasta kutsutaan pyhitykseen. Pyhä Henki on valmis johdattamaan vanhurskautetun
ihmisen kaikkeen Totuuteen.
Raamattu kutsuu
yksiselitteisesti kaikkia uskovia pyhiksi, kts. Room
1:7, 2.Kor 1:7, Kol 1:2, Hebr 3:1 jne). Jos sinulla on usko, että sinun kannattaa pysytellä Jeesuksen leirissä,
sinä pyrit uudistamaan ajattelusi niin, että Totuus ja Rakkaus on sinun korkein
auktoriteettisi ja elät Herran Jeesuksen alamaisena, palvellen häntä Pyhän
Hengen johdatuksessa (kts. Apt 20:21, kreikkalainen teksti).
Pyhittyminen on
erottautumista. On mahdotonta erottautua yht'aikaa Jumalalle ja maailmalle.
Jeesus näki ympärillään itsensä kanssa ristiriitaisia, rikkinäisiä ihmisiä,
jotka yrittivät taiteilla maailman ja Jumalan suosiossa. Jeesus osoitti heille
heidän ongelmansa ytimen sanoissa:
Kuinka te voisitte uskoa,
te, jotka otatte vastaan kunniaa toinen toisiltanne, ettekä etsi sitä kunniaa,
mikä tulee häneltä, joka yksin on Jumala? (Joh 5:44)
Pyhä Henki opettaa sinut
tuntemaan itsesi. Kun tunnet itsesi, joudut toteamaan, että "minussa ei
ole mitään hyvää". Tämän ikävän tosiasian tunnustamista sanotaan joskus
nöyrtymiseksi, ja vain hyvin harvat tunnustavat tämän tosiasian itsestään. Tämä
tosiasia on kuitenkin otettava huomioon, jos jotain uutta halutaan rakentaa.
Jumalan temppeliä rakennetaan alhaalta käsin:
Ottakaa minun ikeeni
päällenne ja oppikaa minusta, sillä minä olen hiljainen ja nöyrä ja sydämeltä;
niin te löydätte levon sielullenne. (Matt 11:29)
Ja joka teidän
keskellänne haluaa olla ensimmäinen, se olkoon teidän orjanne. (Matt 20:27)
Tehkää minun iloni
täydelliseksi siten, että … nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne…
(Kts. Fil 2:1-3 ja edelleen)
Kun haluat Jumalan
pyhyyden saavan sinussa syvyyttä, sinun on rakennettava pyhityksesi Kristuksen
varaan. Vain hänessä sinä voitat itsessäsi asuvat taipumukset tehdä yhtä ja toista
järjetöntä. Sinä joudut luopumaan kaikesta siitä, millä olet ennen pönkittänyt
omanarvontuntoasi. Tulet huomaamaan mikä ero on lihalla ja hengellä, vanhalla
ihmisellä ja uudella ihmisellä, vanhalla luonnolla ja uudella luonnolla,
kuolemalla ja elämällä, tällä maailmalla ja tulevalla, kosmoksella ja
taivailla.
Eheytyminen alkaa Hengen
uudistuksella. Kun tulet uskoon, Kristus vanhurskauttaa sinut. Kasteessa sinä
erottaudut hänelle. Henki vaikuttaa sielussasi pyhittymisen tarpeen, ja kun
sinä teet valintasi oikein, myös sielusi muuttuu. Muuttunut ajattelu johtaa
sinua eteenpäin - uskon kautta sinä pidät myös ruumiisi Herran johdossa. Mikään
näistä ei onnistu ilman Jumalaa, mutta Jumala odottaa sinulta valmiutta sallia
hänen työnsä sinussa ja asiaankuuluvaa pyyntöä Jumalalle.
Ehyessä ihmisessä on
kolme osaa: henki, sielu ja ruumis. Kuolleelta puuttuu henki, eikä kuollut voi
pyhittyä. Mutta Kristuksen henki on eläväksitekevä henki. Hän eheyttää hengen,
sielun ja ruumiin. Paavali kirjoittaa tessalonikan uskoville:
Mutta itse rauhan Jumala
pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja
ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.
(1.Tess 5:23).
Raamatun käsitteet
pyhyydestä, eheydestä, nuhteettomuudesta ja täydellisyydestä tarkoittavat
kaikki lähes samaa asiaa. Jaakobin kirjeen mukaan kärsimykset eivät tuhoa
hengellistä elämää, paremminkin päinvastoin:
Veljeni, pitäkää pelkkänä
ilona, kun joudutte moninaisiin kiusauksiin, tietäen, että teidän uskonne
kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Ja kärsivällisyys
tuottakoon täydellisen teon, että te olisitte täydelliset ja eheät ettekä
missään puuttuvaiset. (Jaakob 1:2-4)
Kun sinä olet pyhitetty,
erotettu Jumalalle, Jumala kutsuu sinua pyhittämään itsesi Pyhän Hengen
asunnoksi.
Me olemme elävän Jumalan
temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva ja vaeltava
heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa ja he ovat minun kansani".
Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo
Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin…
niin puhdistautukaamme
kaikesta lihan ja hengen saastuksesta, saattaen pyhityksemme täydelliseksi
Jumalan pelossa. (Kts. 2.Kor 6:14-7:1).
Täydellisyys
Uskoontulosta
ylösnousemiseen johtavaa prosessia kutsutaan usein kristityn vaellukseksi ja
tällöin pidetään esikuvana Abramin, myöhemmin Aabraham, lähtöä Paddan Aramista
Herran sanan mukaan "maahan, jonka minä sinulle osoitan". (1.Moos
11:26 - 1.Moos 25:11). Kun Abram oli yhdeksänkymmenen yhdeksän vuoden vanha,
ilmestyi Herra hänelle ja sanoi hänelle:
Minä olen Jumala,
Kaikkivaltias, vaella minun edessäni ja ole täydellinen, (hebr. 'tamim'). Ja
minä teen liittoni meidän välillämme, minun ja sinun ja lisään sinut ylen
suuresti... (1.Moos 17:1-2).
Jumalan puheeseen
sisältyi näennäisesti kaksi mahdottomuutta: Kuinka voisi ihminen olla
täydellinen ja kuinka voisi hän siinä iässä saada lapsia?
Aabrahamin saama suvun
jatkamista koskeva lupaus koskettaa tänä päivänä jokaista maapallolla elävää
ihmistä. Aabrahamin kahdesta pojasta, Iisakista ja Ismaelista, polveutuu kaksi
pientä kansaa, israelilaiset ja ismaelilaiset. Israelilaisten keskuudesta
alkunsa saanut kristinusko on levinnyt kaikkialle maailmaan. Ismaelilaiset
sekoittuivat Arabian muiden heimojen sekaan ja heidän keskuudessaan
juutalais-kristillisistä vaikutteista alkunsa saanut islamilaisuus on viety
kauas arabien kansallisten rajojen ulkopuolelle. Juutalais-kristillisen
ongelmanasettelun pohjalta ja pääasiassa juutalaisten filosofien toimesta on
myös syntynyt nykyajan suurin uskonto, sosialismi eri lahkoineen. Jumalan sana
on hapattanut koko maailman. Aabraham on saanut ylen runsaasti sekä lihallisia
että hengellisiä perillisiä.
Uskovien isälle
Aabrahamille antamansa käskyn Herra uudisti Vuorisaarnassa:
...ja jos te osoitatte
ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette?
Eivätkö pakanatkin tee samoin? Olkaa siis täydelliset, niinkuin teidän
taivaallinen Isänne täydellinen on.
Kts. Matt 5:47-48.
Jumala ei vaadi mahdottomia.
Hän on hyvä päällikkö, joka tehtävän annettuaan antaa myös keinot ja välineet,
joilla tehtävästä voi suoriutua. Ihmiselle täydellisyydestä annettu käsky on
mahdoton, ja siksi ihmiselle on ratkaisevaa, uskooko hän Jumalan antamiin
mahdollisuuksiin. Aabraham uskoi ja Jumala on toteuttanut lupauksensa Liitosta,
jonka kautta Jumalan vanhurskaus on tullut osaksemme.
Kaikki on täytetty
Jeesuksessa. Jos ongelmasi on lapsettomuus, alkoholi, hankala työympäristö, tai
mikä tahansa, ei sinun tarvitse voittaa näitä ongelmia, koska ne on jo voitettu
Jeesuksessa. Sinun täydellisyytesi on pysyä hiljaa, ja katsoa miten Jeesus
hoitaa sinun henkilökohtaisen ongelmasi. Jeesuksessa reppanatkin ovat
voittajia.
Kerran, kun olin lähdössä
Kreikkaan, sain eräältä nuorelta uskovalta kirjeen, jossa hän kertoi, ettei hän
kesälomallaan voi matkustaa mihinkään, kun hänellä ei ole rahaa. Hän uskoi
rahan puutteeseen ja niin en pyytänyt häntä mukaani, vaikka hän olisi voinut
tulla ja mennä mukanani ilmaiseksi. Jotta sinä välttyisit samalta virheeltä,
tutki mielessäsi, onko sinun suunnitelmasi Herrasta. Jos huomaat Pyhän Hengen
olevan mukana asiassa, varo ettet päästä huuliltasi sanaa "se on
mahdotonta", koska Herralla on kaikki valta. Mutta jos sinä olet sanonut
"se on mahdotonta", hän antaa sinulle tapahtua uskosi mukaan.
Uskovan täydellisyys ei
ole käsitteiden tai oppijärjestelmän täydellisyyttä vaan kuuliaisuutta Jumalan
tahdolle joka hetki senhetkisissä asioissa. Herra sanoi Pjotr Vygovskille, kun
tämä oli matkalla Ukrainan Karpaateilta kotiinsa Korosteniin, että Pjotrin
pitää mennä Lvovin kautta. Pjotr jäi seisomaan Tshernovtsyn (Chernivtsi)
asemalle, kun hänen matkatoverinsa jatkoivat matkaa suorinta tietä. Kun Pjotr
seisoi asemalla, tuli hänen luokseen mies, joka kysyi: "Mihin olet menossa?"
"Lvoviin", Pjotr vastasi. "Oletko jo ostanut lipun?" mies
kysyi. "En", Pjotr vastasi. Sitten mies kertoi, että hänenkin piti
mennä Lvoviin (ukr. Lviv), muttei pääsekään lähtemään ja antoi lippunsa
Pjotrille. Ja niin tapasimme junassa, koska Pjotr oli ollut kuuliainen Jumalan
sanalle. Kuuliaisuuden kautta sai myös Pjotr kokemusperäistä vahvistusta
uskolleen, kun hän näki, miksi Herra oli lähettänyt hänet siihen junaan. Ja
minä poikani Akun kanssa sain kokea taas kerran Herran ihmeellistä huolenpitoa.
Herra itse johtaa omiaan.
Pyhä Henki johdattaa uskovat kaikkeen totuuteen. Pyhä Henki ei rakenna
aukotonta teologista järjestelmää, vaan sinua. Hän ei tee sinusta täydellistä
kaikkien asioiden konsulttia, sillä hän on itse "ainut viisas". Sinut
opetetaan hallitsemaan itsesi ja tilanteesi. Pyhä Henki neuvoo sinulle, mitä
varoa ja mitä tehdä, ymmärtää ja sanoa siinä asiassa, joka tällä hetkellä on
ratkaistavanasi. Jos menettelet Jumalan hyväksi katsomalla tavalla joka hetki,
olet täyttänyt vaatimuksen: "Olkaa täydellisiä …"
Hebrealaiskirjeen
kirjoittaja käsittelee luvuissa 6, 7, 8, 9, 10, 11 ja 12 täydellisyyttä, jonka
Herra on meille kuolemalla ristillä meidän puolestamme hankkinut. Älkäämme
luopuko siitä mistään hinnasta eikä kenenkään käskystä.
Uskovakin on langetessaan
vaarassa yrittää vähätellä syntiään sanomalla "kaikkihan me ollaan
vajavaisia". Lause ei kuitenkaan ole Raamatusta, vaan perustuu
eksytykseen. Myös raamatunkääntäjät saattavat tehdä virheitä omien teologisten
olettamuksiensa viettelemänä, kuten on tapahtunut vuoden 1938 kirkkoraamatun
Jaakobin kirjeen 5:17 kohdalla, jossa lukee: "Elias oli yhtä vajavainen
kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi, eikä satanut maan
päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen". Uudemmassa käännöksessä
"Uusi Testamentti nykysuomeksi" tämä virhe on korjattu: "Elia
oli aivan samanlainen ihminen kuin mekin. Hän rukoili hellittämättä ettei
sataisi ja niin ei sadetta tullut kolmeen ja puoleen vuoteen".
Tavoitteita ei pidä
laskea, vaikka ei heti onnistuisikaan. Pyhä Henki, joka on meidän
kouluttajamme, antaa kokeissa reputtaneen yrittää uudelleen. Vuonna 1969 olin
kolme viikkoa Valko-Venäjän pääkaupungissa Minskissä. Minulla oli lippu varhain
seuraavana aamuna lähtevään lentovuoroon, kun illalla hyvästelemään tuli eräs
Minskin tietokonetehtaan insinööreistä. Hän toi muistoksi kirjan ja minä annoin
Raamattuni hänelle, vaikka ajattelin antaessani, että tuskin hän sitä ainakaan
itse lukee. Hyvästelimme hotellin aulassa jonka jälkeen nousin hissillä kuudenteen
kerrokseen, jossa huoneeni oli. Kerrospalvelija kutsui minut luokseen ja käski
istumaan. Hänen luonaan oli tyttö Riiasta, joka kertoi, että hänellä on
sellainen Vanha Testamentti, jossa on sekä hebreankielinen (tai
jiddishinkielinen - en muista tarkkaan) että venäjänkielinen teksti ja nyt hän
halusi lukea myös Uutta Testamenttia. Lähetin tytölle postissa Raamatun
Suomesta, mutta en tiedä, saiko hän sitä koskaan. Mieleeni jäi kysymys
"kuinka sinä jakelet pois minun kirjojani" aina siihen saakka, kunnes
Herra salli tilanteen toistua. Ollessani matkalla Suomesta Neuvostoliiton
kautta Turkkiin hän sanoi: "Älä nyt sitten anna pois tätä Raamattua
Neuvostoliitossa". Romanian vastaisella rajalla nuori tullimies tutki
tavarani ja löysi venäjänkielisen Raamatun. "Onkos siinä sellainen
Saarnaajan kirja?" hän kysyi. Etsin sen ja tullimies rupesi lukemaan
Saarnaajaa. Kaksi muuta seisoskeli auton vieressä ja tupakoi. Autojono takana
oli kenties kilometrin pituinen ja ilta oli pimentymässä. "Teetköhän sinä
nyt oikein", kysyi tullimies. "Viet Raamatun pois, vaikka hyvin
tiedät, että meillä on niistä suuri puute". Haukkasin ilmaa. Mielessäni
käväisi vielä ajatus, että annan sen hänelle, mutta maltoin mieleni. Hyvä
olikin, sillä paria päivää myöhemmin tuli aika, jolloin Herra osoitti, mihin se
Raamattu oli tarkoitettu. Tullessani Veliko Ternovon luostarin leirintäalueelle
Bulgariassa, täytin vieraskorttia, ja merkitsin siihen luonnollisesti
ammattini, kielenkääntäjä, johon toimistotyttö sanoi, hän on myös. Tyttö oli
aikaisemmin samana päivänä läpäissyt venäjän kielen kielenkääntäjän kokeet,
joten venäjänkielinen Raamattu oli mitä sopivin lahja. Siinä oli vaikea sanoa,
kumpi oli silloin iloisempi, lahjan saaja vai sen antaja. Kumpikin oli
läpäissyt kokeensa.
SYNTIEN TUNNUSTAMINEN JA SELVITTÄMINEN
Kun tulimme uskoon me
tunnustimme olevamme syntisiä, henkilökohtaisesti, yrittämättä syyttää
synnistämme toisia henkilöitä, olosuhteita tai yhteiskuntaa, jossa elämme.
Tiesimme, että syntimme aiheutui vihollisuudestamme Jumalaa kohtaan. Kuultuamme
sanan Jeesuksen verestä ja Jumalan Valtakunnasta halusimme meille näin tarjotun
mahdollisuuden kautta lopettaa tämän vihollisuuden.
Koska tajusimme olevamme
perinpohjaisesti syntisiä, emme erittele syntejämme, sillä syntien paljouden ja
monimuotoisuuden takia se olisi meille mahdoton tehtävä, jonka hyöty olisi
kyseenalainen. Tekomme olivat kuolleita niinkuin me itsekin. Jos luulimmekin
hyvää tekevämme, on vähän luultavaa, että silloinkaan teimme mitään hyvää.
Missään kohden emme Jumalan tahtoa täyttäneet, koska ilman Jumalan viisauden
tuntemista emme siihen pystyneet. Me emme tunteneet Jumalan suunnitelmia,
emmekä noudattaneet hänen ohjeitaan.
Emme siis kulje paikasta
toiseen kertomassa, mitä pahaa missäkin teimme tai pahojamme anteeksi pyytämässä:
synti on saanut palkkansa Jeesuksen sijaiskuoleman kautta. Kuolleet eivät pyydä
anteeksi. Mutta vaikka Jeesuksen sijaiskuolema on vapauttanut meidät
juridisesta vastuusta Jumalan edessä, on meidän pyrittävä mahdollisuuksiemme
mukaan hyvittämään aiheuttamamme vahinko: varastettu auto tai perämoottori on
tietty palautettava.
Uskoon tullessamme meillä
saattaa olla sitoumusluonteisia syntejä, meillä on esimerkiksi velkaa tai
olemme liittoutuneet jumalattoman maailman kanssa erilaisten yhdistysten kautta,
antamalla pois henkilökohtaista päätäntävaltaamme vaaleilla tai muuten.
Kaikista näistä meidän pitää irroittautua hyvää kansalaistapaa noudattaen:
maksaa pois lainat ja velat ja pyrkiä irti asioista, jotka eivät meille kuulu,
niinkuin on kirjoitettu:
Älkää olko kenellekään
mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte. (Room 13:8)
Älkää antautuko kantamaan
vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa. (2.Kor 6:14).
Olkaamme valmiina lähtöön
joka hetki, sillä emme tiedä, millä hetkellä Herra tulee.
Ne synnit, jotka ihminen
tekee uskoontulonsa jälkeen, hänen on tunnustettava. Tästä on kirjoitettu
Jaakobin kirjeessä, luku 5, jae 16 näin: "Tunnustakaa toinen toisillenne
syntinne ja rukoilkaa toinen toistenne puolesta, että te parantuisitte". Tässä
on syytä heti panna merkille, ettei syntejä tässä tunnusteta Jumalalle - Hän
tietää ne muutenkin - eikä erityiselle "sielunhoitajalle" vaan
"toinen toisillenne", vaikkapa tavallisessa kahvipöytäkeskustelussa.
Kun synti tuodaan julki,
vältytään häpeälliseltä synnin salailulta, joka pyhien keskuudessa ei
kuitenkaan onnistuisi. Kun sanotaan: "Ennen kaikkea olkoon teidän
rakkautenne toisianne kohtaan harras, sillä rakkaus peittää syntien
paljouden", 1.Piet 4:18, ei sitä pidä ymmärtää kehoituksena synnin kanssa
kähmimiseksi, vaan kehoituksena sietää naapurissa asuvan veljen virheitä
rakkaudessa.
Uskossa eläminen
edellyttää sellaista avointa yhteyttä uskovien välillä, joka onnistuu vain, jos
säilytämme omantunnon puhtauden. Kun omatunto on puhdas, on ihminen vapaa ja välitön.
Kun olemme päässeet vapaaksi inhimillisestä teatterista, on veljellisen
yhteiselämän laatu hoitavaa ja syntien tunnustaminen mielekästä ja hyödyllistä:
niitä opitaan varomaan.
Syntien tunnustaminen ei
pääty silloin, kun olet saavuttanut tietyn kuvitteellisen standardikristityn
tason, ts. kun et enää varasta, tupakoi, juopottele ja käyt säännöllisesti
kirkossa ja pistät kolikoita kolehtiin. Uskonelämää ei voi standardisoida, se
on dynaamista vaellusta Jumalan yhteydessä alati muuttuvissa olosuhteissa.
Näissä tilanteissa Pyhä Henki osoittaa omalletunnollesi poikkeamisesi Jumalan
tahdosta, ennenkuin kukaan ihminen on nähnyt sinun tekevän mitään syntiä.
Saatamme ymmärtää Jumalan tahdon ja vielä senkin, että sen noudattaminen olisi
paras tapa hoitaa kyseinen asia, mutta olemme silti hitaita noudattamaan
Jumalan tahtoa. Horjumme inhimillisten mahdollisuuksien ja Jumalan
mahdollisuuksien saneleman toimintatavan välissä. Uskosta on kysymys.
Muistelen, että eräässä psalmissa sanotaan jotakin sellaista kuin: "Herra,
tee minun ohjakseni herkäksi hallita". Joka tapauksessa on kyseinen ajatus
jäänyt mieleeni muodossa: "Herra, tee minun säätöpiirini herkäksi, etten
törmäilisi."
Sellainen uskova, joka ei
kerro omista epäonnistumisistaan, muuttuu pian kireäksi ja veljet vaistoavat,
että jotain on vialla, mikä vielä syventää jo syntynyttä jännitystä.
Epäonnistumisiaan salaileva ihminen kyllä haluaisi purkaa taakkansa, mutta
pelkää. Tämä pelko on meidän jokaisen voitettava - vaihtoehtona on joutua
fariseuksena fariseuksien joukkoon.
Jos edellä todettiin,
että uskoontuloprosessissa alkava mielenmuutos ei ole sama kuin katumus,
menneen voivottelu, niin tässä, jo uskovana tehtyjen syntien tunnustamisen
yhteydessä käytettäväksi sana katumus on täysin paikallaan, jopa sen suullinen
ilmaiseminenkin on välttämätöntä. Matteuksen evankeliumin 18. luvussa Jeesus
opettaa, että anteeksipyyntöön kuuluu kolme osaa:
1. Tulo
keskusteluyhteyteen,
2. Ilmoitus: "minä
kadun", ja
3. Pyyntö: "anna
anteeksi".
Anteeksipyynnön vaikeus
tulee ilmi, kun katumisen ilmoituksen sijaan tai sen kanssa rinnan tarjotaan
erilaisia selityksiä ja jopa syytöksiä. Sellaiseen anteeksipyyntöön ei ole
syytä suostua. Surkuhupaiset esitykset ovat tavallisia. Usein se, jonka pitäisi
selvitä tekonsa seuraamuksista anteeksipyydöllä, tarjoaakin jonkinlaista
kompromissia sanoin "painetaan asia villaisella, et sinä itsekään mikään
synnitön ole". Se, mikä tällaisessa tapauksessa on varmaa, on se, että
Jumalalle sellainen anteeksipyyntö ei kelpaa.
Saksanjuutalainen Sigmund
Freud (1865-1939) teki ihmisen haluttomuudesta kohdata oma pahuutensa
pseudotiedettä, jota sanotaan freudilaiseksi psykologiaksi. Huumeiden
vaikutuksen alaisena Freud pyrki ymmärtämään ihmisen eläimellisiä perusviettejä
ja etsi keinoja niiden ohjailemiseksi. Freudilainen psykologia otettiin hyvin
vastaan kaikkialla siellä, missä totuuden tuoma parannus torjuttiin, siis
yleensä koko maailmassa, ainoastaan osassa amerikkalaisia mielisairaaloita on
käytössä totuusterapiaksi kutsuttu ihmisen omaan vastuullisuuteen, vääryyden
tunnustamiseen ja Jumalan armoon perustuvat hoitomenetelmät. Euroopassa
rehellisyyden käyttäminen hoitokeinona on yleensä kielletty erilaisilla
laeilla.
Jos anteeksipyytämisessä
on estonsa, niin on anteeksi antamisessakin. Jumala on monta kertaa
armahtavaisempi, kuin niinsanottu onnistunut uskova. Tämän problematiikan yli
pääsemistä helpottanee, jos luet vielä kerran läpi vertauksen niinkutsutusta
tuhlaajapojasta, kts. Luuk 15:11-32.
Eräällä miehellä oli
kaksi poikaa. Ja nuorempi sanoi isälleen: "Isä, anna minulle se osa
tavaroista, joka minulle on tuleva." Niin hän jakoi heille omaisuutensa.
Eikä kulunut montakaan päivää, niin nuorempi matkusti pois kaukaiseen maahan;
ja siellä hän hävitti tavaransa eläen irstaasti. Mutta kun hän oli kaikki tuhlannut,
tuli kova nälkä koko siihen maahan, ja hän alkoi kärsiä puutetta. Ja hän meni
ja yhtyi erääseen sen maan kansalaiseen, ja tämä lähetti hänet tiluksilleen
sikoja kaitsemaan. Ja hän halusi täyttää vatsansa niillä palkohedelmillä, joita
siat söivät, mutta niitäkään ei kukaan hänelle antanut. Niin hän meni itseensä
ja sanoi: "Kuinka monella minun isäni palkkalaisella on yltäkyllin leipää,
mutta minä kuolen täällä nälkään! Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon
hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä
enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi
palkkalaisistasi". Ja hän nousi ja meni isänsä tykö. Mutta kun hän vielä
oli kaukana, näki hänen isänsä hänet, ja armahti häntä, juoksi häntä vastaan ja
lankesi hänen kaulaansa ja suuteli häntä hellästi. Mutta poika sanoi hänelle:
"Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi enkä enää
ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan" Silloin isä sanoi
palvelijoilleen: "Tuokaa pian parhaat vaatteet ja pukekaa hänet niihin, ja
pankaa sormus hänen sormeensa ja kengät hänen jalkaansa; ja noutakaa syötetty
vasikka ja teurastakaa. Ja syökäämme ja pitäkäämme iloa, sillä tämä minun
poikani oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on jälleen
löytynyt" Ja he rupesivat iloa pitämään.
Mutta hänen vanhempi
poikansa oli pellolla. Ja kun hän tuli ja lähestyi kotia, kuuli hän laulun ja
karkelon. Ja hän kutsui luoksensa yhden palvelijoista ja tiedusteli, mitä se
oli. Tämä sanoi hänelle: "Sinun veljesi on tullut, ja isäsi teurastutti
syötetyn vasikan, kun sai hänet terveenä takaisin. Niin hän vihastui eikä
tahtonut eikä tahtonut mennä sisälle; mutta hänen isänsä tuli ulos ja puhutteli
häntä leppeästi. Mutta hän vastasi ja sanoi isälleen: "Katso, niin monta
vuotta minä olen sinua palvellut enkä ole milloinkaan sinun käskyäsi
laiminlyönyt, ja kuitenkaan sinä et ole antanut vohlaakaan, pitääkseni iloa
ystäviäni kanssa. Mutta kun tämä sinun poikasi tuli, joka on tuhlannut sinun
omaisuutesi porttojen kanssa, niin hänelle sinä teurastit syötetyn vasikan.
Niin hän sanoi hänelle: "Poikani, sinä olet aina minun tykönäni, ja
kaikki, mikä on minun omaani, on sinun. Mutta pitihän nyt riemuita ja iloita,
sillä tämä sinun veljesi oli kuollut ja virkosi eloon, hän oli kadonnut ja on
jälleen löytynyt."
Tuhlaajapoikavertauksessa
Jeesus esittää Jumalan armeliaisuuden rajat. Jos veli palaa, Isä ottaa hänet
vastaan. Se saa kelvata myös vanhemmalle veljelle.
KUINKA KUULLAAN JUMALAN ÄÄNI
Kohta niiden päivien
jälkeen kun olet tunnustanut Jeesuksen Herraksesi kysyt ehkä, mitä minun pitää
nyt tehdä, vaikka toisaalta tiedät, mitä sinun pitää tehdä, sillä Pyhä Henki on
sen sinulle ilmoittanut. Ensinnä Pyhä Henki johtaa sinut kasteelle.
Upotuskasteen (kr.: babtismo) kautta sinä pääset Jumalan Valtakuntaan.
Upotuskasteen jälkeen Jumala antaa sinulle Pyhän Hengen, mikäli Herra itse
kokee sinun aidosti lähteneen häntä seuraamaan. Pyhä Henki avaa yhteytesi Isän
Jumalan kanssa.
Kun sinä olet saanut
Pyhän Hengen, sinä tunnet, kuinka Jumala on tullut sinua lähelle. Sinä sanot
Jumalaa Isäksesi, sillä Pyhä Henki on antanut sinulle jumalallisen luonnon.
Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja hänen nimeään.
Pyhä Henki on Rakkauden
ja Totuuden henki. Jumalan rakkaus on rauhallista, levollista. Totuudesta
Jumalan Henki ei poikkea. Hän ei koskaan johdata sinua tekemään mitään pahaa
tai turmiollista. Hän ei myöskään pakota; valinnat sinä teet itse. Jumala
johdattaa sinua, hän ei johda siten kuin maailman johtajat johtavat. Jumalan
johtamiskulttuuri ei ole tästä maailmasta. Jumala ei ahdista, eikä soimaa. Hän
kasvattaa sinua Kristukseen.
Uskoontulon ja kasteen
jälkeen sinulle avautuva maailma on ihmiselle tuntematon. Sinä saat Jumalan
Hengen oppaaksesi tähän uuteen maailmaan. Siinä vaiheessa, kun sinun
kokemuksesi henkimaailmasta ovat vähäisiä, sinun on hyvä tietää, että on myös
muita henkiä, jotka eivät ole Jumalasta. Pyhä Henki varoittaa vieraista
hengistä, niin että lapsikin tuntee levottomuutta vihollisen läheisyydessä.
Jokainen asia, joka aiheuttaa levottomuutta epäilyksiä, on torjuttava, kunnes
olet voinut varmistua siitä, että Jumala hyväksyy asian, eikä asia ole totuuden
tai rakkauden vastainen. Kokemuksen puuttuessa ei ole ollenkaan hyvä keino
pyrkiä saamaan suuria hengellisiä kokemuksia. Kokemuksiin pitää valmistautua,
niin ettet ihastuisi mistä tahansa kokemuksesta.
Pyhä Henki ja Raamattu
pitävät yhtä. Jos Hengen ilmoitus tuntuu olevan ristiriitainen Raamatun sanan
kanssa, älä hätiköi. Sinulla on velvollisuus tutkia kaikki asiat, vakuuttuaksesi,
että et ole erehtynyt Hengestä, tai Raamatun tulkinnasta. Sinulla on myös
oikeus olla tekemättä päätöstä, niin kauan kuin olet saanut selvyyden asioista.
Pyhä Henki ei ole kertaakaan johdattanut minua tekemään mitään sellaista, joka
olisi ollut terveen järjen vastaista. Jumala antaa ensin järjen, ja Pyhä Henki
antaa järjelle ymmärryksen ja ohjeet. Normit ovat Raamatusta.
Nuoren uskovan tukena on
tavallisesti se henkilö, joka hänet on johdattanut sisälle Taivasten
Valtakuntaan. Tätä tukihenkilöä ei pidä vaihtaa, sillä hänen suosituksensa on
se usko, jonka hänen saarnaamansa sana on sinussa herättänyt. Useimmat
suomalaiset tietävät myös opetuksen kautta tiettyjä asioita, joita ei pidä
tehdä. Näitä ovat mm. Mooseksen lain kymmenen käskyä (2.Moos 20:1-18 ja 5.Moos
5:1-22), Tarkkaavaiset opiskelijat jopa huomasivat, että Vuorisaarnassa Jeesus
rajusti kohotti kymmenen käskyn vaatimustasoa, kts Matt 5:17-48. Mutta
silloinkaan ei riitä tieto siitä, mitä ei saa tehdä - on tiedettävä mitä tehdä,
milloin, kenelle ja miten. Tässä vaiheessa on käytävä läpi koko aikaisemmin
hankittu elämänkokemus. On opittava elämään oikein, ja hyljättävä mahdolliset
väärät ratkaisumallit. Tähän voi pyrkiä Raamattua lukemalla tai kuuntelemalla
uskonnon opettajia, mutta silloinkin on mahdollista, että sinä itse tai
opettajasi ymmärrätte Jumalan tahdon epätäydellisesti, joten myös tässä
tapauksessa on sinun tarkattava, mitä Pyhä Henki sanoo, virheen korjaamiseksi.
Sinä kuulet Pyhän Hengen
puheen. Sitä ei tarvitse opetella. Jeesus sanoo: "Minun lampaani kuulevat
minun ääntäni ja minä tunnen ne ja ne seuraavat minua" (Joh. 10:27) sekä:
"Joka on Jumalasta, se kuulee Jumalan sanat" (Joh. 8:47, kts. myös
Joh. 18:37). Ainut mahdollinen este on synti. Jos et kuule, poista synti
käytöksestäsi. Siinä vaiheessa, kun synti vielä johtaa sinun tekemisiäsi, Pyhä
Henki toimii myös, mutta siten, että hän "näyttää maailmalle todeksi
synnin ja vanhurskauden ja tuomion", kts. Joh. 16:8-11.
Jumalan kuuleminen on
nimenomaan selvän ja ymmärrettävän puheen kuulemisesta. Jumala puhe on selvää.
Jumala sanoo aina kaiken riittävän ymmärrettävästi. Jumalan Valtakunnassa
yhteydet ovat kunnossa. Kun sinä rukoilet, Herra kuulee, ja kun Herra puhuu,
sinä kuulet. Samalla tavalla on meneteltävä veljien kesken, se sisältyy
rakkauteen.
Kuuleminen edellyttää
tottelemista. Jos sinä näet veljesi tarvitsevan apuasi, mutta suljet sydämesi
niin ettet kuule, mitä Herra on sinulle sanonut, todistaa omatuntosi sinua
vastaan, sillä sinä jo tiedät, että sinun tulee rakastaa veljeäsi. Mutta Jumala
ei rupea nalkuttajaksi. Hän saattaa sanoa samasta asiasta kerran tai kahdesti,
mutta senjälkeen hän ei siitä enää sinulle puhu - miksi hän puhuisi, kun sinä
et kuitenkaan kuuntele ja sinä tunnet olosi ilottomaksi tottelemattomuutesi
takia. Pyhä Henki jää odottamaan sinun toimenpiteitäsi. Halutessasi edistyä
hengellisessä elämässäsi joudut palaamaan siihen, mikä jäi tekemättä.
Mikäli Pyhän Hengen puhe
on mielestämme epäselvä, voimme pyytää Herralta merkkiä. Kesällä 1978 olin
menossa autollani Suomesta Neuvostoliiton kautta Turkkiin. Hieman jälkeen
Novgorodin otin kyytiin nuorukaisen, joka oli humalassa. Hän oli hiljakkoin
ollut armeijassa ja selvästi pelkäsi sotaa niin, että puhui miltei sekavia.
Minulla oli hansikaslokerossa rypistynyt venäjänkielinen vihkonen, muistaakseni
Luukkaan evankeliumi, jonka Herra käski antaa sille nuorukaiselle. En ollut
ollenkaan halukas antamaan kirjasta nuorukaiselle, vaan rupesin mielessäni
selittämään Herralle, kuinka arvokas pienikin Raamatun osa voi Neuvostoliitossa
olla, niin että on suorastaan synti tyrkätä sitä ensimmäiselle
vastaantulijalle, joka kaiken lisäksi vielä on juovuksissa. Sitten huomasin
ketä olen neuvomassa ja rukoilin mielessäni, että "joo, kyllä minä sen
annan jos annat minulle vahvistuksen tahdostasi antamalla minulle merkin. Kun
tulemme paikkaan, jossa hän käy pois autosta, pyytäköön hän minua kotiinsa
juomaan kupillisen teetä". Kun sitten tulimme Jazelbitsy-nimiseen
paikkaan, jossa Tshingiskaanin joukot nuorukaisen kertoman mukaan aikoinaan kääntyivät
takaisin ja jättivät Novgorodin hävittämättä, hän osoitti mäellä olevia
muutamia kerrostaloja ja sanoi: "Tuolla minä asun". Ja sitten hän
pyysi minua kanssaan juomaan kupillisen teetä. Annoin vihkosen, joimme teetä ja
hän antoi oman poikansa toisen lelun, pienen isokorvaisen muovisen apinan
kotiin tuomisiksi. Tästä apinasta tuli sitten aikanaan meidän pienimmille hyvin
mieluinen leikkikalu.
Turhaa merkkien
pyytämistä on kuitenkin varottava. Eräänä syysaamuna vuonna 1981 istuin
työpöytäni ääressä ja valmistauduin hakemaan kahvia. Kello oli pari minuuttia
vaille yhdeksän, kun Herra sanoi: "Osmo, sinä lähdet joulun jälkeen
käymään Tshernovtsyssä". Mieleeni tuli ajatus, että kyseessä saattaisi
olla oman mielitekoni synnyttämä haave ja rukoilin: "Herra, kun nyt pistän
sormeni Raamatun väliin, anna sen osua kohtaan joka vahvistaa tämän asian
haluamallasi tavalla". Sormi osui kohtaan, jossa luki: "Minä olen
Gabriel, joka seison Jumalan edessä ja minä olen lähetetty puhumaan sinulle ja
julistamaan..." (Luuk 1:19). Tämän luettuani pistin kirjan kiireesti
kiinni sillä muistin, mitä seuraavassa jakeessa sanotaan - en halunnut tulla
mykäksi. Tavallaan tulin mykäksi kuitenkin siihen saakka, kunnes matka
toteutui, sillä en saanut viisumia Neuvostoliittoon ennen kyseistä matkaa, ja
niin jäi yksi työmatka tekemättä siinä välissä.
Pyhä Henki johtaa uskovat
Kristuksen kaikkeen täyteyteen, mutta sanoja Hän käyttää säästeliäästi.
Tarkoitus on, että me kasvaisimme siihen, että sydämissämme asuva Kristuksen
rakkaus saa meidät liikkeelle ilman käskyjä ja kehoituksia niin, että me uskon
kautta tulemme kykeneviksi tekemään Jumalan tahdon. Pyhä Henki tekee meidät
kykeneviksi seuraamaan Jumalan valmista suunnitelmaa.
Alussa olin ihmeissäni
kun aloin ymmärtää, kuinka pieniin asioihin Herran toverillinen huolenpito
ulottuu. Kerran, kun olin lähdössä töistä kotiin, Herra kehoitti ostamaan
kotimatkalla kynään lyijyä. Ajattelin, ettei niitä tarvita, kun on vielä
entisiäkin. Mutta kotona kävi ilmi, että lapset olivat levitelleet ohuet lyijyt
lattialle ja ne olivat katkeilleet käyttökelvottomiksi.
Minulta meni vuosia,
ennenkuin ymmärsin, miksi Herra kiinnittää huomiota kaikenlaisiin
pikkuasioihin. Minä itse olisin halunnut ratkaista suuria asioita, mutta Herra
koulutti minua ratkaisemaan omia asioitani hänen ohjauksessaan.
Herran Henki ei puhu
turhia. Useimmat asiat Hän järjestää puhumatta sanaakaan. Sinä vain näet
tulokset ja opit tuntemaan Herran myötäelämisen kanssasi. Vuoden 1982 keväällä
oli mukanani Turkissa Andrew-niminen veli Ruotsista. Matkalla selostin hänelle
huomioitani siitä, kuinka Herra järjestää käytännön asioita. Näiden huomioiden
perusteella väitin, että tulemme Canakkaleen menevälle lautalle juuri, kun
lautta on lähdössä ja niin myös tapahtui. Kun olimme ajaneet sisään,
huomasimme, että lautta oli aivan täynnä, muita tuskin olisi enää mahtunutkaan.
Paluumatkalla tulimme eri reittiä Kreikkaan. Andrew tuli ensin lautalla eräälle
Kreikan saarista, jossa hänen piti aikataulujen mukaan viipyä yli yön
päästäkseen Ateenaan (Piraeukseen) lähtevään laivaan. Andrew meni kuitenkin
kysymään laivan lähtöaikoja ja hänelle kerrottiin, että laiva lähtee heti.
Tulossa olevien pääsiäispyhien takia aikataulua oli muutettu. Jos hän olisi
jäänyt odottelemaan, hän olisi saanut odottaa monta päivää, sillä pyhien aikana
lautat eivät kulkeneet ollenkaan ja olisipa hän vielä myöhästynyt sovitusta
tapaamispäivästäkin.
Uskova on kutsuttu
elämään ihmeessä, se on yksinkertaisinta. Kesällä vuonna 1979 tulin Tukholmaan
ja menin sen halvemman laivayhtiön toimistoon ja kysyin, onko mahdollisesti
jäljellä yhtään hyttipaikkaa Suomeen lähtevissä sen illan vuoroissa. Yksi
miespaikka on vielä jäljellä, sanottiin. Väsyneenä pitkästä matkasta kömmin
vuoteelleni jaetussa kahden hengen hytissä. Muodossa tai toisessa toistuvat
nämä "laivaihmeet" joka päivä. Herralla on kaikki valta taivaassa ja
maan päällä ja hän käyttää valtaansa. Uskon kautta myös sinä voit käyttää
hyväksesi sen huolenpidon, jonka Herra palvelijoilleen on varannut.
Pyhä Henki ei johdata
sinua tekemään tai uskomaan mitään, mikä poikkeaisi Raamatussa esitetyistä
periaatteista. Siksi on luonnollista, että tarkoin opettelet pyhiä kirjoituksia
ja kuuntelet, mitä toiset uskovaiset ovat Herralta saaneet. Herra on antanut
meidät toinen toisillemme tukijoiksi ja kehoittajiksi uskoen meille erilaisia
tehtäviä, mutta Pyhän Hengen kautta Hän voi itse korjata virheitä, parantaa,
varoittaa ja nuhdella. Opettele tuntemaan Pyhän Hengen varoitussignaalit. Usein
se on vain epämukava tunne siitä, että nyt ei ole kaikki oikein. Kysy silloin
Herralta, mistä tuo tunne johtuu.
Pyhän Hengen varoituksen
kuultuasi jätä sanasi sanomatta, tekosi tekemättä ja kirjeesi kirjoittamatta
siinä muodossa kun aioit. Pyhän Hengen tarkoitus on pitää sinut 100%
Totuudessa. Mutta vieläpä silloin, kun lapsi puhuu varomattomasti, tyhmyyksiä
siis, toteuttaa Herra sanansa, ettei hänen palvelijansa joutuisi pulaan, eikä
Jumalan lasten suussa havaittaisi valhetta.
Ihmisen on helpointa
pettää itseään. Oman himonsa viekoittelemana hän voi luulla Pyhän Hengen
puheeksi omia halujaan ja pelkojaan, puhumattakaan siitä että ne, jotka
vaeltavat Jumalan Valtakunnan ulkopuolella, ovat täysin vallitsevien
riivaajahenkien riepoteltavina. Myös Herra joutui kohta kasteen jälkeen
tällaiseen riepotukseen, mutta hän torjui Vastustajan Raamatun Sanalle, kts.
Matt 3:13-4:11. Tällaisissa kokemuksissa uskova kouliintuu havaitsemaan,
etteivät kaikki hänen ajatuksensa (uskoontulon jälkeenkään) ole Jumalasta.
Henki on Jumalasta, mutta sielu ja ruumis on alistettava alamaiseksi Jumalan
Hengelle. Uskova joutuu suorittamaan jatkuvia valintoja ja onnellinen se, joka
valitsee Jumalan tahdon.
Ei pidä ajatella, että
kaikki henget olisivat Jumalasta. Asuessamme Turussa tuli uskoon eräs lähellä
meitä asunut nuori mies, joka näki ufoja. En tiedä, mitä ne olivat, mutta näin
että ainakin pelko, jota hän tunsi niitä kohtaan oli todellista. Hän kertoi,
että ufot vaativat häneltä jotakin, josta en ymmärtänyt, mitä se oli. Neuvoin
nuorukaista vaatimaan ufoilta, että ne tunnustaisivat Jeesuksen Herrakseen, ja
jolleivät ne suostuisi, ajamaan ne pois Jeesuksen nimessä. Muutaman päivän
kuluttua nuorimies istui taas meillä pelokkaana ja sanoi, ettei se auttanut.
Ufot olivat hämänneet häntä sanomalla, että Jeesus on yksi heistä ja niin hän
oli jättänyt tekemättä sen, mitä ehdotin hänelle. Mutta seuraavan kerran
tavatessamme näin, että hän oli tervehtynyt. Riivaajat olivat jättäneet hänet
kohta, kun hän oli vaatinut niitä tunnustamaan Jeesuksen Herruuden.
Pyhän Hengen ääni kuuluu
uskovan sydämestä. Uudenvuoden päivänä vuosia sitten kävin kuuluisan Niilo
Ylivainion (1920-1981) kokouksessa Seinäjoella. Tässä kokouksessa Herra poisti
sydämeni kaksoislyönnit. Lisäksi kutsuttiin kokouksen loppupuolella niitä,
jotka halusivat kosketusta Herralta, tulemaan puhujalavan eteen ja minäkin
menin sinne. Mielessäni oli mennä eräänlaiseen Hengen tarkasteluun kuullakseni,
mitä Herran Henki sanoisi minusta ja verratakseni sitä siihen, mitä olin
kuullut ihmisten puhuvan. Kokouksessa toisten kaatuessa taaksepäin minä en kokenut
mitään, en liioin kaatunut. Kokouksen jälkeen keskustelin Ylivainion Niilon
kanssa, mutta Herra puhui vasta kun olimme kahden kesken ajaessani
Peräseinäjoen kautta Virroille. "Osmo", hän sanoi, "miksi menit
sinne eteen? Etkö kuullut, että sinne kutsuttiin niitä, jotka halusivat
kosketusta minulta. Mutta minä asun täällä." Herran sanat tulivat
vasemmalta puolelta rinnasta.
Pyhän Hengen täyteys on
monelle uskovalle ongelmallinen teologinen kysymys. Jos ajattelemme, että
ihminen on astia, jonka sisältä löytyy erilaisia pyrkimyksiä ja ajatuksia, on
Pyhän Hengen täyttämä ihminen sellainen astia, jossa Pyhä Henki täyttää kaiken,
niin, ettei jää tilaa rikastumisen, rakentamisen, naimisen ja kaupanteon ym.
inhimillisen suunnitteluun, saatikka sitten saastaisille hengille. Pyhän Hengen
täyttämä ihminen on yhden asian ihminen, joka itsessään tahtoo alistaa jokaisen
asian kuuliaiseksi Kristuksen Hengelle. Pyhä Henki täyttää koko astian, siksi
puhutaan erikseen Pyhän Hengen kasteesta ja Pyhän Hengen täyteydestä. Astia
upotetaan Hengen virtaan ja Henki täyttää koko astian.
Pyhä Henki johdattaa
uskovat kaikkeen Totuuteen. Hän kasvattaa Kristukseen sen mukaan, mitä sinä
pystyt yhdellä kertaa vastaanottamaan. Tarpeellisella hetkellä Hän tuo nuoren
uskovan mieleen Mooseksen käskyn "älä varasta" ja täydentää sen
evankeliumilla niinkuin Paavali Efesolaiskirjeessä: "Joka on varastanut,
älköön enää varastako, vaan tehköön ennemmin työtä ja toimittakoon käsillänsä
sitä, mikä hyvää on, että hänellä olisi, mitä antaa tarvitsevalle", (Ef
4:28). Pyhä Henki tarttuu negatiiviseen toimintamalliin ja korvaa sen
vastaavalla positiivisella toimintamallilla. Huomaa myös, että uskova ei voi
ryhtyä mihin tahansa työhön - hän toimittakoon käsillänsä sitä, mikä "hyvä
on". Tällaista prosessia kutsutaan pyhitykseksi. Pyhä Henki on pedagogi,
kasvattaja, mutta hän ei ole tungetteleva kasvattaja. Sinun on käännettävä
kasvosi Kristukseen kuullaksesi häntä. Jos katselet Kalevan kisoja telkkarista
hän antaa sinun katsella. Mutta jos käännät ajatuksesi Kristukseen, hän puhuu
sinulle.
Ihmiset oppivat asioita
usein kantapään kautta. Jottei näin kävisi, on jokainen asia syytä tutkia
Herran edessä ennen ratkaisujen tekemistä.
Ihminen tekee ratkaisuja
kaiken aikaa, useimmiten aivan huomaamattaan, pelkästään sen mukaan, mihin on
tottunut. Monet näistä tottumuksista ovat todella iljettäviä. Kun haluat
muuttua, kuuntele Kristusta. Joskus Herran ääni kuuluu hiljaa, mutta hiljainen
signaali on sitä tärkeämpi - se kertoo sinulle, että olet kaukana. Herra varoittaa
sinua vaarasta. Kun kuulet äänen, pysähdy ja kuuntele, ja asia tulee selväksi.
Meidän ei pidä ylpeillä
sillä, että Herra puhui meille eilen. Me elämme nykyisyydessä ja meille on
tärkeää, että kuulemme Hänen puheensa tänään. Siksi pysykäämme nöyrinä, sillä
ylpeä ei voi kuulla Herran ääntä. Ja vaikka Hän puhuisi meille joka päivä ja
joka hetki, ei se sittenkään olisi mikään kerskauksien aihe, sillä minun
kokemuksieni mukaan Hän puhuu eniten silloin, kun en ole itse ymmärtänyt sitä,
mikä minun olisi pitänyt ymmärtää ilman muuta.
Herra voi ilmaista
tahtonsa monella tapaa, myös ilman sanoja, jolloin uskova on täynnä sanomatonta
iloa. Tarvittaessa Herra voi puhutella ihmistä myös todella kovien otteiden
kautta. Daavid varoittaa tästä psalmissa 32: "Älkää olko niinkuin
järjettömät oriit ja muulit, joita suitsilla ja ohjaksilla, niiden valjailla
ohjataan, muuten ne eivät sinua lähesty". Mutta kovakouraistakin opetusta
on pidettävä Jumalan armona - lue vertaus "tuhlaajapojasta".
Pyhä Henki saadaan vain
kerran. Se, joka on lähtenyt Herraa seuraamaan, ei voi voittajana tulla
perille, jos hän välillä poistuu kilparadalta. Kilparadalla voi kompastua ja
nousta ja jatkaa matkaa, mutta se joka tietoisesti siirtyy vastustajan leiriin
ja tekee syntiä sen jälkeen kun on tullut osalliseksi jumalallisesta luonnosta,
diskataan kilpailujen jo päätyttyä. Hebrealaiskirjeen kirjoittaja kirjoittaa:
...sillä mahdotonta on
niitä, jotka kerran ovat valistetuiksi tulleet ja taivaallista lahjaa
maistaneet ja Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet ja maistaneet Jumalan hyvää
sanaa ja tulevan maailmanajan voimia ja sitten ovat luopuneet, taas uudistaa
parannukseen (oik: mielenuudistukseen), kun he jälleen itsellensä
ristiinnaulitsevat Jumalan Pojan ja häntä julkisesti häpäisevät. (Hebr 6:4-6).
Mielenuudistus ei ole
mikään takinkääntötemppu. Se on pitkällinen prosessi, eikä sitä yksi mies voi
kahta kertaa tehdä. Kukaan ulkopuolinen ei sinua voi lankeemuksen jälkeen
uudistaa, uudistuksen tulee lähteä sinusta itsestäsi. Jos sinusta näyttää
siltä, että olet valmis poltettavaksi, tutki itseäsi Jumalan edessä, syytätkö
sinä ylpeästi Jumalaa vääryyksistäsi, vai kadutko nöyrästi tyhmyyttäsi.
Murtuneen sydämen Jumala uudistaa, kun pysyt nöyrästi hänen odotushuoneessaan
ja pyydät Jumalan olevan sinulle armollinen. Jos sinussa on säilynyt halu
uudistua, sinulla on toivoa.
Useita vuosia sitten
tapasin nuoren naisen, joka tahtoi tulla uskovaksi, mutta sanoi, että hän
haluaa ensin iloita maailmasta. Saatoin hänet junalle ja kun kävelin asemalta
kotiin sanoi Herra, että Hän on antava hänelle uuden mahdollisuuden tulla
uskoon kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Näin hänet uudelleen muutamia vuosia
myöhemmin ja maailma oli todella ottanut ilon irti hänestä. Näky oli lohduton.
Lohdullista hänen tilanteessaan oli mielestäni vain se, että hän ei ehtinyt
tuntea Jumalan hyvyyttä - tekoaan ymmärtämättä hän torjui pois jalon aarteen.
Nyt nuo kaksikymmentä vuotta ovat kuluneet, enkä tiedä, miten kyseinen henkilö
tilaisuutensa käytti.
Elämä Jumalan yhteydessä
on ihmeellinen, liian ihmeellinen, että minä sen pystyisin selostamaan, mutta
en kutsukaan sinua katsomaan sitä näyteikkunan takaa, vaan elämään sitä itse.
ILMESTYKSEN JUMALA
Abramin egyptiläinen
orjatar tuli tuntemaan Jumalan ja sanoi: "Sinä olet ilmestyksen
Jumala" (kts. 1.Ms 16:13). Jumalan itsensä ilmestyminen ihmiselle on ainut
varma keino saada hänestä oikeaa tietoa. Jumala on ilmestynyt ja ilmestyy
ihmisille jatkuvasti. Näistä ilmestyksistä rakentuu se jumalakuva, jota me
tässä esittelemme. Raamatun alkulehdiltä asti on kirjoitettu muistiin
tapahtumia, jotka lisäävät yksityiskohtia meidän jumalatuntemukseemme.
Ha-El beit-El - Jumalan huoneen Jumala
Aabrahamin pojanpoika
Jaakob oli matkalla esi-isiensä maahan. Yöllä Jaakob näki unta. Maan päälle oli
asetettu tikapuut, joiden toinen pää ulottui taivaaseen. Jumalan enkelit
kulkivat tikapuita pitkin myöten ylös ja alas. Edessään Jaakob näki Jumalan,
joka sanoi:
Minä olen Herra (Ani
Jehovah), sinun isäsi Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala (Elohei Abrahaam
avíha ve-eLohei Jitshak). Tämän maan, jonka päällä sinä makaat, minä annan
sinulle ja sinun jälkeläisillesi. Ja sinun jälkeläistesi paljous on oleva kuin
maan tomu, ja sinä leviät länteen ja itään, pohjoiseen ja etelään, ja sinussa
ja sinun siemenessäsi tulevat siunatuksi kaikki kansakunnat maan päällä. Ja
katso, minä olen sinun kanssasi ja varjelen sinua, missä ikinä kuljet, ja
saatan sinut takaisin tähän maahan; sillä minä en jätä sinua, ennen kuin olen
toteuttanut sen, minkä minä olen sinulle puhunut. (Kts. 1.Moos 28:13-15).
Jaakob teki unesta omat
johtopäätöksensä. Hän sanoi: "Herra on totisesti tässä paikassa, enkä minä
sitä tiennyt". Ja hän sanoi vielä: "Kuinka peljättävä onkaan tämä
paikka! Tässä on varmasti Jumalan huone ja taivaan portti".
Jumalan huone oli taivas’alla.
Mitään ihmiskäden tekemää rakennelmaa ei paikalla näkynyt. Jaakob oli nukkunut
yönsä vain kivi tyynynään. Aamulla Jaakob nosti kiven pystyyn muistomerkiksi ja
vuodatti kiven päälle öljyä. Paikalle Jaakob antoi nimeksi Beit-El, Jumalan
huone.
Jumala oli ilmestynyt
Jaakobille omasta aloitteestaan. Jaakob vastasi aloitteeseen lupauksella:
Jos Jumala on (Im jihje
Elohim) minun kanssani ja varjelee minut sillä tiellä, jota nyt kuljen, ja
antaa minulle leipää syödäkseni ja vaatteita pukeutuakseni, niin että saan
palata rauhassa isäni kotiin (el beit avi), niin Herra on oleva minun Jumalani
(ve hajaa Jehovah li le-eLohim); ja tämä kivi, jonka olen patsaaksi
pystyttänyt, on oleva Jumalan huone (Beit Elohim) ja kaikesta, mitä minulle
suot, minä totisesti annan sinulle (lah) kymmenykset.
Jaakobin asiat eivät
olleet hyvin. Hän oli pakomatkalla, eikä paluu Isän kotiin ollut hänelle
niinkään varmaa.
Kun kaksikymmentä vuotta
oli kulunut, käskee Jumala Jaakobin paluumatkalle:
Palaja isiesi maahan ja
sukusi tykö. Minä olen sinun kanssasi. (Kts. 1.Moos 31:3)
Jumala oli sekä ruokkinut
että vaatettanut Jaakobin ja tehnyt Jaakobin hyväksi paljon enemmän, kun mitä
Jaakob oli pyytänytkään. Jumalan enkeli ilmestyy taas Jaakobille ja sanoo:
Minä olen Jumala, joka
ilmestyin Beetelissä (Anochi ha-El beit-El: Minä olen se Jumalan huoneen
Jumala), jossa sinä voitelit patsaan ja jossa teit minulle lupauksen. Nouse nyt
ja lähde tästä maasta ja palaja synnyinmaahasi. (1.Moos 31:13).
El
Hebrealainen sana
"el" on yleisnimi, jolla tarkoitetaan jumalaa yleensä. Sanan
perusmerkitys on voima, valta. Sanaa el käytetään harvoin erisnimenä. Näitäkin
tapauksia on, kts. esim. esimerkiksi 4.Moos 23:8 ja Ps 16:1 hebrealaiset
tekstit. Jobin kirjassa sanan El, Jumala, käyttö on yleistä.
Yllä jo luimme
raamatunjakeen, jossa Herra käyttää itsestään sanaa El:
Minä olen Jumala (El),
joka ilmestyin Beetelissä, jossa sinä voitelit patsaan ja jossa teit minulle
lupauksen. Nouse nyt ja lähde tästä maasta ja palaja synnyinmaahasi. (1.Moos
31:13)
Elohim
Useammin kuin
yksikkömuotoista sanaa "el" käytetään sen monikkomuotoa
"elohim". Koska hebrean kielessä on erityinen kaksikkomuoto,
tarkoitetaan monikkomuodolla asioita, joiden lukumäärä on vähintään kolme.
Sanan Elohim tapaamme jo
Raamatun ensimmäisessä lauseessa "Bereshit bara Elohim…",
"Alussa Jumala(t) loi…". Erikoista tämän monikkomuotoisen sanan
käytössä on, että sen määreet ovat yksikkömuodossa. Siten myös Raamatun
ensimmäisen lauseen verbi "bara" osoittaa, että Luoja on yksi. Ei
sanota: "He loivat" vaan "loi".
Jumala on yksi
Mooseksen jäähyväispuheen
kaksi jaetta ovat saaneet juutalaisen uskontunnustuksen merkityksen:
Kuule Israel: Herra,
meidän Jumalamme, Herra on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta
sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi. (5.Moos 6:4).
Hebreaksi "Herra,
meidän Jumalamme, Herra on yksi" sanotaan:
Jehovah Eloheynu Jehovah
Echad!
Juuri edellä kuitenkin
sanoimme, että sana elohei, jumalat, on monikkomuoto sanasta el, jumala.
Sanassa Eloheinu siihen on lisätty vain omistusta ilmaiseva pääte
"-nu", joka tarkoittaa samaa kuin suomen "-mme". Toisin
sanoen juutalainen uskontunnustus osoittaa, että Jumala on monista, keskenään
ristiriidattomista yksiköistä koostuva yhteys. Kaiken lisäksi sanalla
"echad", yksi, on sama juuri kuin yhdistämistä tarkoittavalla sanalla
"achad". Jeesuksen sanomana se on näin, kts. Joh 10:30:
Minä ja Isä olemme yhtä.
Jeesuksen tehtävänä oli
palauttaa Israelin kadonneet lampaat Jumalan yhteyteen. Täältä lähtiessään hän
rukoili:
Pyhä Isä, varjele heidät
nimessäsi, jonka sinä olet minulle antanut, että he olisivat yhtä niinkuin
mekin. (Kts. Joh 17:11).
Yhteys toteutui
Helluntaina, kun ensimmäiset Jeesuksen seuraajat saivat Pyhän Hengen. Silloin
täyttyi se, mitä Jeesus jäähyväispuheessaan oli oppilailleen sanonut:
Sinä päivänä te
ymmärrätte, että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä.
(Jeshua ha-Mashiah, Getsemanessa v. 30 Joh 14:20 mukaan).
Eloah
Myös Eloah on sanan El
johdannaisia. Jobin kirjan ulkopuolella sitä käytetään harvoin. Esimerkkimme on
psalmeista:
Vapise maa, Herran
kasvojen edessä, Jaakobin Jumalan (Eloah) kasvojen edessä, joka muuttaa kallion
vesilammikoksi, kovan kiven vesilähteeksi. (Ps 114:7-8).
Myös sanalla
"kallio" tarkoitetaan Jumalaa, mutta tekstin muuhun merkitykseen emme
tässä puutu.
El Elion - Jumalten Jumala, Ylin Jumala.
Nimen "El
Elion" kuulemme ensi kerran Saalemin kuninkaan Melkisedekin suusta, tämän
siunatessa Abramia sanoilla:
Siunatkoon Abramia
Jumala, Korkein (hebr.: El Elion), taivaan ja maan luoja. Ja kiitetty olkoon
Jumala, Korkein, (El Elion), joka antoi vihollisesi sinun käsiisi. (Kts. 1.Moos
14:18-20).
Maailma on taistelujen
kenttä, jossa mitataan, kuka ketäkin käskee. Abram oli juuri saanut voiton
vihollisista, mutta kieltäytyi ottamasta kunniaa siitä itselleen. Voitto tuli
Herralta ja kunnia kuului Hänelle. Abram sai siunauksen, kun kieltäytyi
ottamasta palkintoa vihollisen leiriin kuuluvilta hallitsijoilta.
El Roi - Jumala näkeväinen, Jumala näkee minut
Abramin vaimo Saarai ei
kestänyt orjattarensa ylimielisyyttä, ja kuritti häntä niin, että orjatar
pakeni. Herran enkeli tapasi raskaana olevan naisen erämaassa, ja kehoitti
häntä nöyrtymään ja palaamaan emäntänsä luo. Orjatar Haagar sai kokea Jumalan
välittävän hänestä. Hän sanoi:
"Sinä olet
ilmestyksen Jumala (Ata El ra’i; oik.: Sinä olet Jumala, joka näkee
minut)". Sillä hän sanoi: "Olenko minä nähnyt sen, joka minut näkee
(ro’i)?"
Orjattaren sanat ovat
tuoneet lohtua ja ymmärrystä monen muunkin armotonta kohtelua kokeneen elämään.
Paikka, jossa Haagar kohtasi enkelin, sai nimen "Be’er la-Hai ro’i (Kaivo
Elävän, joka näkee minut". Kts. 1.Moos 16:1-16.
El Shaddai - Jumala kaikkivoipa
Abramilla oli ikää jo 99
vuotta, mutta Saara ei ollut synnyttänyt hänelle lasta. Konstejakin oli
yritetty, mutta niistä saadut tulokset olivat lähinnä häpeällisiä. Lopulta
Jumala ilmestyi Abramille ja sanoi:
Minä olen Jumala,
Kaikkivaltias (El Shaddai); vaella minun edessäni ja ole täydellinen. Ja minä
teen liittoni meidän välillemme, minun ja sinun, ja lisään sinut ylen
runsaasti. Kts. 1.Moos 17:1-3.
Ihmisen on helpompi
ymmärtää Jumalan voima silloin, kun hänen on ensin käyttänyt omat konstinsa
loppuun. Viisaampaa on kuitenkin jättää omat konstit tekemättä, ja pyytää
Jumalalta apua jo aikaisessa vaiheessa, oli asia sitten mikä hyvänsä. Se, että
Abramin ollessa sadan vuoden ikäinen hänen vanha vaimonsa synnytti hänelle
pojan, kertoo Jumalan olevan kaikkivaltiaan. Paljon vakuuttavampaa kuitenkin on
se, etteivät mitkään sfvasistit ole tähän päivään asti onnistuneet Israelin
hävittämisessä. Ja kuinka hartaasti ne on sitä tänäänkin (2002-10-21)
yrittäneet!
Adonai - Herrani
Puhuttelemalla Jumalaa
Herraksi me ilmoitamme samalla henkilökohtaisen suhteemme häneen. Jumala on
meille Herra, me tunnustaudumme hänen alamaisikseen.
Raamatussa me tapaamme
tämän sanan – Adonai – ensimmäisen kerran tekstissä, jossa kerrotaan Jumalan
ilmestymisestä Abramille senjälkeen, kun Abram oli torjunut Sodoman kuninkaan
tarjoaman palkkion siitä, että Abram oli vapauttanut Kedorlaomerin Sodomasta
ottamat vangit. Kun Jumala lupaa Abramille suojelusta ja suuren palkkion, Abram
sanoo:
Herra, minun Jumalani
(hebr.: Adonai Jehovi)! Mitä sinä minulle antaisit? Olenhan jäänyt
lapsettomaksi, ja minun omaisuuteni perii damaskolainen Elieser! (Kts. 1.Moos
15:2).
Ylläoleva käännöslaina on
lainaus vuoden 1992 kirkkoraamatusta, sillä tässä kohdassa sen käännös on
Jumalan nimen osalta parempi, kuin vuoden 1938 käännös.
Jhvh (Jehovah, Jahveh) - Olla;
Olevainen, Elävä, Todellinen, Realiteetti
Sana Jehovah esiintyy
Raamatun hebrealaisessa tekstissä ensimmäisen kerran ihmisen luomiskertomuksen
alussa:
Siihen aikaan kun Herra
Jumala (Jehovah Elohim: Todellinen Jumalat) teki maan ja taivaan, ei ollut
vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä kasvanut mitään ruohoa
kedolla, koska Herra Jumala (Jehovah Elohim) ei vielä ollut antanut sataa maan
päälle, eikä ollut ihmistä maata viljelemässä, vaan sumu nousi maasta ja
kasteli koko maan pinnan. Silloin Herra Jumala (Jehovah Elohim) teki maan
tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä
tuli elävä sielu". Kats. 1.Moos 2:4-7.
Kirkkoraamatut vuosilta
1938 ja 1992 kääntävät hebrean tekstin "Jehovah Elohim" tahallisesti
väärin ikään kuin tekstissä lukisi (Adonai Elohim). Käännöksessä on siten
noudatettu juutalaisten fariseusten lukutapaa, he kun eivät lausu koskaan
ääneen sanaa Jehovah, vaan ääntävät sanan tahallaan Adonaiksi. Tällä tavalla
juutalaiset uskovat välttävänsä Jumalan nimen turhaan lausumisen.
Sana Jehovah on
johdannainen hebrean verbistä "havah", olla. Koska kyseessä on
hebrean kieli, ei Jehovah-sanaa käytetä muissa kielissä. Ennakkopäätöksen
asiasta tekivät ne alkuseurakunnan kristityt, jotka eivät puhuneet
kreikkalaisille Jehovasta, vaan käyttivät vastaavia kreikankielisiä sanoja.
Uuden Testamentin kreikankielisissä käsikirjoituslöydöissä Jehovah-sana ei
esiinny. Jos sana olisi käännettävä suomeen, olisi kirjoitettava
"Olevainen" tai "Todellinen".
Vasta Toisen
Mooseksenkirjan alussa sana Jehovah esiintyy yksinään, ilman selittävää sanaa
"Elohim", Jumala(t). Eri kansojen keskuudessa Mooses on tullut
tuntemaan moniaita jumalaksi kutsuttuja palvonnan kohteita, ja hän kysyy nyt
siltä Jumalalta, joka puhuttelee häntä palavan pensaan keskeltä, mikä on tämän
nimi. Mooses saa kolme vastausta:
Minä olen se, joka minä
olen (Ehjee asher ehjee).
Sano israelilaisille
näin: "Minä olen (ehjee)’ lähetti minut teidän luoksenne".
Sano israelilaisille
näin: "Herra, teidän isienne Jumala (Jehovah Elohei avoteihem), Aabrahamin
Jumala (Elohei) ja Jaakobin Jumala (Elohei), lähetti minut teidän luoksenne;
tämän on minun nimeni iankaikkisesti, ja näin minua kutsuttakoon sukupolvesta
sukupolveen. Mene ja kokoa Israelin vanhimmat ja sano heille: Herrat teidän
isienne Jumala (Jehovah Elohei avoteihem), Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin
Jumala (Elohei), on ilmestynyt minulle …"
Kts. 2.Moos 3:1-22.
Edes kolme vastausta ei
näytä olevan tarpeeksi. Kun Mooses on jo Egyptissä, Herra antaa Moosekselle
vielä nimeään koskevaa lisätietoa. Käytämme vuoden 1992 kirkkoraamatun
käännöstä, sillä kyseisen kohdan tärkeimmässä asiassa se on vuoden 1938
käännökseen verrattuna tarkempi. Herra sanoo Moosekselle:
Minä olen Jahve, Herra
(hebr.: Ani Jehovah). Aabrahamille Iisakille ja Jaakobille minä olen ilmestynyt
Jumalan, Kaikkivaltiaan (be-El Shaddai), nimisenä, mutta nimeäni Jahve
(Jehovah) minä en ole heille ilmoittanut. Minä annoin heille myös lupauksen,
että he saavat omakseen Kanaaninmaan, vieraan maan, jossa he asuivat
muukalaisina. Nyt …
Kts. 2.Moos 6:1-8.
Hebrealainen kirjoitus,
jonka kirkkoraamattu 1992 on tulkinnut sanalla Jahve, on hebreaksi
kirjaimellisesti "Jhvh". Käytössä on kaksi tapaa lisätä siitä
puuttuvat vokaalit. Toinen vokalisointitapa antaa tulokseksi Jahveh, toinen
Jehovah. Kirkkoraamattu on valinnut käyttöönsä sen vaihtoehdon, joka perustuu
juutalaisten kirjanoppineiden tapaan merkitä Jhvh-sanan vokaaleiksi sanan
Adonai-vokaalit.
Jumala tahtoi auttaa
Israelia ja vapauttaa sen orjuudesta, ja samalla tehdä nimensä tunnetuksi niin,
että muutkin voisivat turvautua häneen avuntarpeessaan.
Oikeinkirjoitusseikoista ei kannata huolestua. Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin
Jumala erottautuu jo selvästi muista jumalalista. Hän on Realiteetti, eikä
tarvitse selittävää yleisnimeä "jumala". Tapahtumat antavat hänestä
paremman selityksen kuin nimet.
Jhvh jire - Jumala huolehtii
Jumala huolehtii myös
yksityiskohdista. Kun ihminen kulkee Jumalan suunnitelmassa, hän ei tee kaikkea
itse - hän tekee yhteistyötä Jumalan kanssa. Jumala huolehtii siitä, että koko
suunnitelman kaikki yksityiskohdat toteutuvat ja käyvät yksiin. Ihminen, joka
osaa odottaa Jumalan tekoja, ei pelkää outojakaan asioita silloin, kun hän
tietää itse olevansa Jumalan Pyhän Hengen johdossa. Aabrahamille Jumalan
huolenpitoa opetettiin, kun Aabraham oli todella vaikeassa tilanteessa, kts.
1.Moos 22:1-19.
Jumala oli käskenyt
Aabrahamia uhraamaan ainoan poikansa Iisakin. Kun isä ja poika ovat matkalla
uhripaikalle, poika kysyy: "Tässä on tuli ja puut, mutta missä on lammas
polttouhriksi?" Isä vastaa profeetallisin sanoin:
Jumala (Elohim) on
katsova (jire) itselleen jonkin lampaan polttouhriksi poikani.
Aabraham jatkaa saamansa
käskyn toteuttamista uskoen, että asia on Jumalan hallinnassa. Kun Aabraham on
jo kohottanut kätensä surmatakseen poikansa, kuuluu ääni: "Aabraham,
Aabraham!". Käsky perutaan, ja Aabraham näkee takanaan lampaan, joka on
tarttunut sarvistaan pensaisiin. Aabrahamin usko oli osoittautunut oikeaksi, ja
hän antaa uhripaikalle nimen "Jehovah jire". Herra katsoo, Herra
varaa, Herra huomioi, Herra huolehtii, Herra näkee. Aabrahamin vuorella saama
kokemus synnytti lauselman: "Vuorella Jumala katsoo (Be-har Jehovah
jera’e)". Kts. 1.Moos 22:14.
Jhvh kanna - Jumala on "kanna"
Hebrean sanalla
"kanna" ei vieläkään ole tarkkaa suomalaista vastinetta - sillä
tarkoitetaan ominaisuutta, joka ei siedä tekojen ja sanojen riitasointua tai
muuta poikkeamaa Totuudesta ja Rakkaudesta, vaan puuttuu asiaan kuin asiaan, ja
saattaa sen järjestykseen. Sekä 1938 että 1992 kirkkoraamatut kääntävät sen
kiivaudeksi. Käännöksien sanavalinnoissa on unohdettu Jumalan pitkämielisyys,
useinhan Jumala odottaa hyvinkin pitkiä aikoja, ennen kuin hän korjaa
poikkeamat tahdostaan. Jesajan ennustus riitasointuihin sovituksen tuovasta
Rauhan Ruhtinaasta ei suinkaan toteutunut heti:
Herraus on oleva suuri ja
rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se
perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti.
Herran Sebaotin kiivaus (sanasta "kanna") on sen tekevä.
Kts. Jes 9:1-6.
Tapaamme sanan
"kanna" jo kymmenen käskyn tekstissä:
Minä olen Herra (Anochi
Jehovah), sinun Jumalasi (Eloheiha), joka vein sinut pois Egyptin maasta,
orjuuden pesästä. Älä pidä muita jumalia (elohim) minun rinnallani. Älä tee
itsellesi Jumalan kuvaa (fesel: epäjumalaa), äläkä mitään kuvaa, älä niistä,
jotka ovat ylhäällä taivaissa, äläkä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä,
äläkä niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Äläkä kumarra niitä, sillä minä,
Herra (anohi Jehovah), sinun Jumalasi (Eloheiha), olen kiivas Jumala (El
kanna), joka kostan isien pahat teot lapsille kolmanteen polveen ja neljänteen
polveen niille, jotka minua vihaavat, mutta teen laupeuden tuhansille, jotka
minua rakastavat ja pitävät minun käskyni. (2.Moos 20:2-6)
Kun tunnemme Jumalan
nimen "Kanna", on meidän helpompi ymmärtää Jumalan vanhurskautta.
Jumala itse on täydellinen Totuudessa ja Rakkaudessa, ja hän odottaa sitä myös
muilta. Jumala ei ole pelkkä tuomari, hän korvaa vahinkoja ja antaa anteeksi omaan
laskuunsa pitääkseen vanhurskautta voimassa, kuitenkin siten, että aina
oikeudenmukaisuus säilyy.
Sen, joka haluaa kulkea
yhtä matkaa Jumalan askelissa, on pidättäydyttävä vääristä yhteyksistä:
Kavahda, ettet tee
liittoa sen maan asukasten kanssa, johon tulet, etteivät he tulisi teidän
keskuudessanne ansaksi, vaan kukistakaa heidän patsaansa ja hakatkaa maahan
heidän asera-karsikkonsa. Älä kumarra muuta jumalaa (hebr.: el); sillä Herra on
nimeltänsä Kiivas (hebr.: ki Jehovah Kanna shmoo), hän on kiivas Jumala (hebr.:
El Kanna hu).
2.Moos 34:12-14.
Kansojen jumalien
patsaita ja Asera-karsikoita koskeva ohje velvoittaa myös Uuden Liiton kansaa
tekemään tyhjäksi vihollisen hankkeet ja kukistamaan Saatanan linnoitukset,
kts. 2.Kor 10:4.
Jhvh nissi - Jumala on lippuni.
Egyptin sotavoimat oli
juuri tuhottu, kun Eesaun pojanpoika Amalek käy mittelemään voimiaan Vapautetun
Israelin joukkoja vastaan. Joosua (hebr.: Jeshua) johtaa Israelin joukkoja.
Mooses, Aaron ja Huur seuraavat taistelua vuorelta. Mooseksella on sauvansa,
hän pitää käsiään ylhäällä siunausasennossa. Niinkauan, kun Mooseksen kädet
ovat ylhäällä, on Israel voitolla. Kun Mooses väsyy, Aaron ja Huur kannattavat
Mooseksen käsiä. Taistelu kestää koko päivän. Amalekilaiset voitetaan
"miekan terällä".
Herra sanoo Moosekselle:
"Kirjoita tämä kirjaan muistoksi ja teroita se Joosuan mieleen: Minä
pyyhin pois amalekilaisten muiston taivaan alta". Taistelun jälkeen Mooses
pystyttää alttarin, ja panee sen nimeksi "Jehovah nissi", Herra on
minun lippuni. Kts. 2.Moos 17:1-16.
Jehovah on näkymätön
lippu. Silti koko maailma tietää, että Jumala sotii kansansa puolesta. Jumalaa
ei voi voittaa. Jumala on Rakkaus, Rakkautta vastaan taisteleva voi vain
hävitä. Jumala on sankari, jota hänen rakkaansa palvelevat. Hänen rakkaansa
sanovat:
Hän on vienyt minut
viinimajaan; rakkaus on hänen lippunsa minun ylläni.
Korkea Veisu 2:4.
Rakkaus yhdistää. Jumalan
kansa on yksi. Jumala on yksi.
Lippu on itsenäisen
kansan symboli. Amalekilaiset olivat ensimmäiset, jotka yrittivät tuhota
Vapautetun Israelin itsenäisyyden. Mooses ymmärsi, että vastaavia yrityksiä oli
tulossa lisää. Hän sanoo: "Minä nostan käteni Herran istuinta kohden:
Herra sotii amalekilaisia sukupolvesta sukupolveen".
Vapautus Egyptistä tuli
lahjana, Amalekia vastaan Israel joutui puolustautumaan miekka kädessään.
Taistelu amalekilaisia kesti vuosisatoja. Amalekilaiset tulivat Israelin
ensimmäisen kuninkaan Saulin kohtaloksi. Viimeiset amalekilaiset hävitettiin
kuningas Hiskian aikana.
Jumala ei sallinut Israelin
sooloilevan sodankäyntiasioissa. Israelin oli tiedettävä, milloin Herra oli
heidän kanssaan. Herra itse on lippu. Kun hän määräsi Israelin sotaan, hän
antoi voiton. Kaikki muu sodankäynti oli tappiollista. Vanhan Liiton sodat ovat
opetusta Uuden Liiton kansalle siitä, että meillä ei ole mahdollisuutta voittaa
vastustajaa tai edes omia pahoja taipumuksiamme ilman Herran apua, ja siitä,
että Herran Jeesuksen nimessä me olemme jo voittaneet kaikki taistelumme,
riittää, kun pysymme hänessä. Kysymys on hyvin yksinkertaisesta asiasta. Kun
luovutamme taistelun tietoisesti ja julkisesti hänelle, hän voittaa. Hän
puolustaa kunniaansa siinä, että hän turvaa voiton niille, jotka häneen
turvaavat.
Jhvh mekaddishkem – Jhvh, joka tekee pyhäksi,
Jumala, joka pyhittää teidät
Jumala on pyhä. Ihmisen
on tullakseen pyhäksi omistauduttava Jumalalle. Tämä omistautuminen on tahdon
ratkaisu, kenestäkään ei tule pyhää vastoin tahtoaan. Mutta tahto pyhittyä ei
yksin riitä, vain Jumala voi pyhittää ihmisen. Pyhitykseen tarvitaan sekä Pyhän
Jumalan että ihmisen suostumus. Kun ihminen suostuu Jumalan tarjoamaan
liittoon, voidaan puhua pyhityksestä. Ihmisen omat yritykset pyhittyä kun
johtavat aina vain säälittäviin tuloksiin.
Jumala tarjosi Israelille
liittoa Refidimissä kohta Egyptistä lähdön jälkeen. Herra sanoi Moosekselle:
Te olette nähneet, mitä
minä olen tehnyt egyptiläisille ja kuinka minä olen kantanut teitä kotkan
siivillä ja tuonut teidät luokseni. Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja
pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni kaikkea muita kansoja;
sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa.
Sano nämä sanat israelilaisille". Kts. 2.Moos 19:4-6.
Israel suostui liittoon
ja sen ehtoihin ja liiton merkiksi asetettiin sapatin vietto – joka seitsemäs
päivä oli pyhitetty Herralle. Kun Israel oli saanut liiton ehdot – lain taulut
– Herra vielä muistuttaa kansaa liiton tarkoituksesta:
Pitäkää minun sapattini,
sillä se on merkkinä meidän välillämme, minun ja teidän, sukupolvesta sukupolveen,
tietääksenne, että minä olen Herra, joka pyhitän teidät (hebr.: Jhvh
mekaddishkem). Kts. 2.Moos 31:13.
Jhvh rafa - Jhvh parantaa, Parantava Jumala
Suurin erämaassa
Israelilla ei ollut juomavettä kolmeen päivään. Kun he tulivat Meribaan, he
löysivät vettä, mutta se oli karvasta, juotavaksi kelvotonta. Herra näytti
Moosekselle puun. Mooses ymmärsi neuvon ja heitti puun veteen. Vesi muuttui
makeaksi. Tapahtuma on profeetallinen – meidän tulee ymmärtää, että Herralla on
puu, joka tekee meidän katkerat vetemme juomakelpoisiksi.
Jos kuuntelemalla
kuuntelet Herran Jumalasi ääntä ja teet sitä, mikä hänen silmissään on oikein
ja kallistat korvasi hänen käskyilleen ja pidät kaikki hänen lakinsa, niin minä
en pane yhtäkään niistä taudeista, jotka olen pannut egyptiläisten
kärsittäväksi, sinun kärsittäväksi, sillä minä Herra olen sinun parantajasi (ki
ani, Jehovah, rofekaa). Kts. 2.Moos 15:26.
Jumala lupasi kansalleen
terveen elämän, mutta ehtona oli hänen käskyjensä noudattaminen. Tämän lisäksi
Herra on parantaja myös sille, joka on rikkonut hänen käskynsä. Rikkomalla
Jumalan käskyn ihminen on kääntänyt selkänsä Jumalalle, ja halutessaan
parantua, hän joutuu kääntymään oikein päin. Hänen on etsittävä Jumala tai
hänen edustajansa, jolle Jumala on antanut parantamisen lahjan.
Parantamisen lahja on
yleisempi kuin mitä tavallisesti luullaan. Se on kaikkien uskovien yhteistä
omaisuutta, kts. Mark 16:18. Jokaisella uskovalla on oikeus ja velvollisuus
panna kätensä sairaan päälle, ja pyytää Jumalalta sairaan paranemista. Tätä
lahjaa käytetään kuitenkin harvoin, sillä enemmistö uskovista on alistunut
kirkkoja ja lahkoja johtavien vihollisten valtaan. Kirkko- ja lahkoherrat eivät
anna uskovien toimia järjestöjensä puitteissa ja lahja jää käyttämättä.
Uuden Testamentin
puolella löydämme sanan "Jehovah rafa" Juudaan kirjeestä
kreikkalaisena käännöksenä "Theos sotiri imon", kts. Juuda :24.
Jeesuksen nimi tarkoittaa pelastajaa. Hän on Jumala, meidän pelastajamme. Hän
pelastaa, eheyttää ja parantaa yhä vieläkin.
Jhvh roe - Jhvh paimentaa, johdattaa, Jumala on
minun paimeneni
Jumalan johdatus on
ihmeellisimpiä asioita, mitä ihminen voi kokea. Jumala on ennakolta valmistanut
tiet ja polut, joita pitkin hän kuljettaa jokaista lastansa, jokaista
henkilökohtaisesti. Vaeltaminen Jumalan ennalta valmistamissa teoissa on
ehdollista, meidän on itse tehtävä valintamme sen puolesta, että kuljemme hänen
johdossaan. Jumalan puolelta kaikki on valmiina, kts. Ef 2:10:
Sillä me olemme hänen
tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka Jumala on
edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme.
Psalmissa 23 Jumalan
johdatuksessa vaeltava ihminen kuvaa olotilaansa näin:
Herra on minun paimeneni
(Jhvh roe), ei minulta mitään hyvää puutu. Viheriäisille niityille hän vie
minut lepäämään; virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa. Hän virvoittaa
minun sieluni. Hän ohjaa minut oikealle tielle nimensä tähden. Vaikka minä
vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet
minun kanssani; sinun vitsasi ja sauvasi minua lohduttavat. Sinä valmistat
minulle pöydän minun vihollisteni silmien eteen. Sinä voitelet minun pääni
öljyllä; minun maljani on ylitsevuotavainen. Sula hyvyys ja laupeus seuraavat
minua kaiken elinaikani; ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun
asti.
Jhvh shalom - Jumala on rauha
Jumalan ominaisuudet
paljastuvat ihmiselle vain vähitellen. Sama näkyy myös Raamatussa. Vasta
Tuomarien kirjassa tapaamme henkilön, joka toteaa Jumalasta: "Jehovah
Shalom", Jumala on Rauha.
Kun ihminen joutui synnin
takia lähtemään Jumalan puutarhasta, hän joutui Jumalan ulkopuolisten voimien
riepoteltavaksi. Hädän hetkellä ihminen kuitenkin etsii rauhaa, kuka mitenkin.
Ihmiset kysyvät myös, miksi kaikkivaltias Jumala ei käytä valtaansa ja pakota
ihmisiä rauhaan. Rauhaan pakottaminen on kyllä mahdollista, mutta se johtaisi
kaikkien ihmisten tuhoon. Kaikki ihmiset ovat luopuneet Jumalasta. Jos Jumala
rankaisisi kaikkia pahoja ihmisiä, hän tappaisi kaikki. Ketään ei jäisi eloon.
Se olisi tietysti eräänlainen rauha sekin, mutta ei sellainen rauha, jota
Jumala haluaa. Hän on järjestänyt tien rauhaan. Se tie on tie takaisin hänen
yhteyteensä, Luvattuun Maahan.
Amalekilaiset ja
midianilaiset pyrkivät estämään Israelin pääsyä Luvattuun maahan. He olivatkin
onnistuneet pyrkimyksissään suhteellisen hyvin. Gideonin aikana noin vuonna
1200 eKr. Israel asui Israelissa, mutta oli täysin vihollisen armoilla. Syykin
oli selvillä, Israel oli jättänyt noudattamatta Jumalan kanssa tekemänsä liiton
ehtoja, ja niin Jumalakin oli antanut vihollisen mellastaa Israelin keskuudessa
tuhoa ja murhetta tuottaen. Mutta Liiton Jumala salli vihollisen toimia vain
sen verran, kun asiaa koskevan opetuksen selvennykseksi oli tarpeellista.
Senjälkeen hän lähetti edustajansa Manassen heimoon kuuluvan Gideonin luo.
Gideon oli viinikuurnassa puimassa vähäistä vehnäsatoa, kun Herra ilmestyi
hänelle ja käski Gideonin vapauttaa Israelin Midianin kourista. Voimia
vapaussodan käymiseen Gideonilla ei ollut, mutta niitä ei kysyttykään, sillä
Herra lupasi olla hänen kanssaan. Kun Gideon viimein tajusi keskustelleensa
Jumalan kanssa, hän pelästyi. Gideonilla oli säilynyt alkeellinen Jumalan
tunto, Herran pelko. Mutta Herra sanoo hänelle: "Rauha sinulle, et sinä
kuole". Silloin Gideon rakensi siihen paikkaan Herralle alttarin ja pani
sen nimeksi "Jhvh Shalom", Herra on rauha. Kts. Tuom 6:1-24.
Israelissa oli vahva
sisäinen oppositio, joka vastusti kaikkea Jumalan toimintaa. Tätä sai kokea
myös Gideon, joka saattoi Israelin rauhaan vihollisiltaan kymmeniksi vuosiksi.
Kts. Tuom 6:24-9:57. Kun yli tuhat vuotta myöhemmin Rauhan Ruhtinas saapui
Jerusalemiin, hänet naulittiin ristille. Siksi Jerusalem on rauhaton.
Jumala on luvannut
pysyvän rauhan omilleen. Jesaja ennustaa rauhan koittavan Rauhan Ruhtinaan
hallitessa, kts. Jes. 6:1-6. Joka on päässyt kokemaan Jumalan Hengen
vaikutuksia omassa elämässään, tietää omasta kokemuksestaan sanoa, että
ennustus on toteutunut hänen kohdallaan.
Jhvh shavaot - Palvelevien voimien Jumala
Sana "shevaot"
- palveluskunta, armeija, joukot - on monikkomuoto sanasta sheva, palvelu,
palveleva joukko. Jumalan käytettävissä ovat kaikki hänen taivaalliset
palvelijansa. Jumala on palvelevien joukkojensa herra, josta syystä hänen
palvelijansa kutsuvat häntä nimellä Jehovah Shavaot - Palvelevien joukkojen
Jumala. Jumalan palvelijat toimittavat mitä erilaisimpia toimeksiantoja;
Jehovah Shavaot mielletään myöskin (Jumalan) sotajoukkojen Jumalaksi.
Ensimmäinen Raamatun
henkilö, jonka suusta tapaamme sanan Jehovah Shavaot (Voimien Jumala) on
lapseton vaimo Hanna, jota hänen miehensä toinen vaimo kiusasi. Kun Hanna,
hänen miehensä Elkana ja kilpailijattarensa Peninna olivat Siilossa
rukoilemassa, Hanna sanoi:
Herra Sebaot (hebr.:
Jehovah Shavaot), jos sinä katsot palvelijattaresi kurjuutta, muistat minua,
etkä unhota palvelijatartasi, vaan annat palvelijattarellesi miehisen
perillisen, niin minä annan hänet Herralle koko hänen elinajaksensa, eikä
partaveitsi ole koskettava hänen päätänsä". Kts. 1.Sam 1:1-11.
Jumalalle ei ole mikään
mahdotonta, ei myöskään sille, joka uskoo. Hanna ei epäile Jumalan kykyjä,
mutta hän ei tiedä, onko Jumala halukas antamaan hänelle poikalapsen, siksi hän
esittää asiansa jos-lauseessa. Herra ei unohtanut palvelijatartaan ja Hanna sai
pyytämänsä lapsen. Lapsesta tuli yksi maailmanhistorian suuria vaikuttajia.
Kun turvaudutaan Jumalan
apuun, on pidettävä mielessä muutamia pelisääntöjä. Kun vaikeudet ovat
seurausta omista synneistä, on ensin tuomittava synti, pyydettävä anteeksi
sitä, ja vasta senjälkeen pyydettävä korjausta synnin aiheuttamiin tuhoihin.
Mutta sitten, kun oma peli on puhdas, Jumala auttaa, olipa tilanne kuinka
epätoivoisen tuntuinen tahansa. Eikä Jumalan voima ei tarvitse ollenkaan
ihmisen omia voimia. Jumala iloitsee, kun häneen luotetaan, ja vihastuu, kun
häneen ei luoteta.
Israelin ensimmäisen
kuninkaan aikana noin vuonna 1000 eKr. Israel oli vajonnut moraaliseen
rappioon, josta syystä Jumala salli filistealaisten pahanteot Israelissa.
Valtansa tunnossa vihollinen käy herjaamaan jopa Israelin Jumalaa, mutta se on
virhetikki. Daavid ymmärtää, että nimeään Jumala ei anna herjata. Daavid ryhtyy
taisteluun filistealaista Goljatia vastaan tietäen, että Herra itse puolustaa
kunniaansa. Kuultuaan Goljatin herjaukset Daavid sanoo:
Sinä tulet minua vastaan
miekan, peitsen ja keihään voimalla, mutta minä tulen sinua vastaan Herran
Sebaotin nimeen, Israelin sotajoukon Jumalan, jota sinä olet häväissyt. Tänä
päivänä Herra antaa sinut minun käsiini, ja minä surmaan sinut, katkaisen
sinulta pään ja annan filistealaisten sotajoukon ruumiit tänä päivänä taivaan
linnuille ja metsän pedoille; ja kaikki maat tulevat tietämään, että Israelilla
on Jumala. Ja koko tämä suuri joukko tulee tietämään, ettei Herra anna voittoa
miekan eikä keihään voimalla; sillä sota on Herran, ja hän antaa teidät meidän
käsiimme. (Kts. 1.Sam 17:42-47).
Jhvh tsidkeinu - Jumala on vanhurskautemme.
Vanhan Liiton kansa ei
koskaan saavuttanut täydellisyyttä. Alituiset synnit vihoittivat Jumalan ja
Jumalan kansa turhaantui koko Jumalan palvelemiseen. Harvat edes yrittivät elää
Jumalan lakien mukaan. Jumalan vaatima oikeamielisyys oli ihmiselle
tavoittamaton. Edes Liiton monet uhrit eivät tilannetta korjanneet. Vääryyden
teko jatkui kaikissa mahdollisissa muodoissaan. Monet kysyivät suoraan
Herralta: "Kuinka voi ihminen olla vanhurskas?" Miksi ihmisen oli
yritettävä elää oikeudenmukaisesti, jos hän ei siihen kerran pystynyt?
Lain kautta Jumala
valmisti ihmisen vastaanottamaan lahjana sen, mihin se itse ei olisi pystynyt.
Liiton osapuolena Herralla oli oikeus maksaa meidän velkamme. Hän oli tulossa
meidän vanhurskaudeksemme. Ennakkoilmoituksen tästä me löydämme Jeremian
kirjasta:
Katso päivät tulevat,
sanoo Herra, jolloin minä herätän Daavidille vanhurskaan vesan; hän on
hallitseva kuninkaana ja menestyvä, ja hän on tekevä oikeuden ja vanhurskauden
maassa. Hänen päivinänsä pelastetaan Juuda ja Israel asuu turvassa. Ja tämä on
hänen nimensä, jolla häntä kutsutaan: "Herra on meidän vanhurskautemme
(Jehovah Tsidkeinu)". (Kts. Jer 23:5-6).
Immanuel – Meidän kanssamme Jumala
Läpi Raamatun toistuvat
Jumalan sanat: "Älä pelkää… Minä olen sinun kanssasi". Jumalan
läsnäolo on tae siitä, että hanke onnistuu. Kun Jumala antaa tehtävän, hän
lähtee itse mukaan. Mooses, Gideon, Maria ja monet muut ovat saaneet kuulla
nämä sanat, ja heidän tehtävänsä Jumalan suunnitelmissa on toteutunut ilman
inhimillisiä edellytyksiä.
Jumalan lupausta olla
ihmisen kanssa on tavallisesti aliarvioitu. Kun usko on puuttunut Jumalan
voimaan, on monta hyvää hanketta jätetty toteuttamatta, tai kun toteutusta on
yritetty inhimillisin keinoin, on tuloksena ollut itku ja parku. Jeesus
varoittaa inhimillisistä yrityksistä sanoen: "Ilman minua te ette voi
mitään tehdä".
Jumala valitsee paikan,
jossa hän ilmestyy, missä hän asuu. Israelin keskellä Jumala asui ensin
ilmestysmajassa, sitten Jerusalemin temppelissä. Hesekiel joutui näkemään
senkin, kun Jumalan Henki poistui Jerusalemin temppelistä. Neljäänsataan
vuoteen Jumala ei asunut kansansa keskuudessa, ennen kuin tuli hän, josta Jesaja
ennustaa:
Katso, neitsyt tulee
raskaaksi ja synnyttää pojan ja antaa hänelle nimen Immanuel. Voita ja hunajaa
hän syö siinä iässä, jolloin hän oppii hylkäämään pahan ja valitsemaan hyvän.
(Kts. Jes 7:14-15).
Jesaja kertoi muutakin -
myös sen, että Immanuel hyljätään ja tulee valkeudeksi kansalle, "joka
pimeydessä vaeltaa", kunnes väkivaltaisten valta kukistetaan.
Koska tämä kansa
halveksii Siiloan hiljaa virtaavia vesiä …
Herra antaa tulla heidän
ylitsensä virran vedet valtavat…
Ja levittäen siipensä se
täyttää ylt’ympäri sinun maasi, Immanuel. Riehukaa kansat, kuitenkin
kukistutte; sonnustautukaa, kuitenkin kukistutte. Pitäkää neuvoa: se raukeaa,
sopikaa sopimus: ei se pysy. Sillä Jumala on meidän kanssamme. (Kts. Jes
8:5-10).
Kansa, joka pimeydessä
vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille
loistaa valkeus. Sinä lisäät kansan, annat sille suuren ilon; he iloitsevat
sinun edessäsi, niinkuin elonaikana iloitaan, niin kuin saaliinjaossa
riemuitaan. Sillä heidän kuormansa ikeen, heidän olkainsa vitsan ja heidän
käskijänsä sauvan sinä särjet niinkuin Midianin päivänä; ja kaikki taistelun
pauhussa tallatut sotakengät ja verellä tahratut vaipat poltetaan ja tulella
kulutetaan. Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka
hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä
Jumala, Iankaikkinen Isä, Rauhanruhtinas. Herraus on oleva suuri ja rauha
loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan
ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran
Sebaotin kiivaus on sen tekevä. (Jes 9:1-6).
Sana Immanuel esiintyy
Raamatussa vain muutaman kerran. Matteuksen evankeliumi (1:18-25) kertoo
Joosefin unesta, jossa Herra kertoo hänelle Jesajan ennustuksista:
Tämä kaikki on
tapahtunut, että kävisi toteen, minkä Herra on puhunut profeetan kautta, joka
sanoo: "Katso, neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja tälle on
annettava nimi Immanuel", mikä käännettynä on: Jumala meidän kanssamme. Kts.
Matt 1:22-23.
Jeesuksen teot puhuvat
puolestaan. Raamatun neljä evankeliumikirjaa kertovat siitä, mitä Jeesus teki
ja opetti kolme ja puoli vuotta kestäneen julkisen toimintansa aikana, ennen
kuin kateelliset uskonnolliset johtajat saivat hänet tapettavaksi ristille
roomalaiseen tapaan.
Jeesuksen ylösnousemuksen
jälkeen Jumala tuli keskellemme Pyhän Hengen muodossa. Ihminen uudistui niin,
että Jumala on taas kanssamme; nyt hän asuu niiden sydämissä, jotka Jeesuksen
sanojen mukaan täyttävät seuraavat ehdot:
Jos joku rakastaa minua,
niin hän pitää minun sanani, ja minun isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen
tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. (Kts. Joh. 14:23).
Jhvh Shamma - Jumala on siellä
Ilmestyksen Jumala oli
ilmestynyt Israelille satojen vuosien ajan eri tavoin, sekä yksityisesti että
koko yhteisön edessä pilvessä, tulipatsaassa, ilmestysmajassa ja myöhemmin
temppelissä, kunnes noin 600 vuotta ennen Kristuksen syntymää Hesekiel näkee,
kuinka Jumalan Henki poistuu Jerusalemin temppelistä:
Sitten kerubit nostivat
siipensä ja pyörät samalla kuin ne, ja Israelin Jumalan kirkkaus oli heidän
yläpuolellansa; ja Herran kirkkaus kohosi ylös, pois
kaupungin keskeltä, ja asettui vuorelle, joka on itään päin kaupungista. Mutta Henki nosti ja vei minut Kaldeaan pakkosiirtolaisten
tykö, näyssä, Jumalan Hengen voimalla; ja näky, jonka olin nähnyt, katosi
minulta. (Hes 11:22-24)
Noin kaksisataa vuotta
Hesekielin ja Jeremian jälkeen Malakia, Vanhan Liiton viimeinen profeetta,
ennustaa Herran tulevan takaisin temppeliinsä:
Katso, minä lähetän
sanansaattajani, ja hän on valmistava tien minun eteeni, ja äkisti on tuleva
temppeliinsä Herra, jota te etsitte ja liiton enkeli, jota te halajatte. Katso,
hän tulee, sanoo Herra Sebaot. Mutta kuka kestää … (Kts. Mal 3:1-2).
Juutalaiset olivat
rakentaneet babylonialaisten hävittämän temppelin paikalle vaatimattoman
pyhäkön, mutta Herra saapui vasta satojen vuosien kuluttua temppeliinsä. Häntä
oli vastaanottamassa pari profeettaa, Simeon ja Hanna. Suuri enemmistö kansasta
kuitenkin torjui Herran, joka lopulta sanoi: "Jerusalem, Jerusalem, sinä,
joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt, kuinka
usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa
poikansa siipensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet". Jeesus poistui
Pyhäköstä, kts. Matt 24:1, jonka jälkeen hänet tapettiin.
Ylösnousemuksensa jälkeen
Herra puhdistaa asuinsijakseen ihmissydämet ja ilmestyy nyt kansansa
keskuudessa.
Kun kaikki katoavainen on
uudistettu ja taivaalliset puhdistettu, asuu Jumala kansansa keskuudessa,
asumuksessa, jonka nimi on "Jhvh Shamma", Jumala on siellä:
Minä teen heidän
kanssansa rauhan liiton – se on oleva iankaikkinen liitto heidän kanssansa –
istutan ja runsaasti kartutan heidät ja asetan pyhäkköni olemaan heidän
keskellänsä iankaikkisesti. Minun asumukseni on oleva heidän yllänsä (oik.:
Minun asumukseni nimi on oleva Jhvh shamma - Jumala on siellä) ja minä olen
heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja pakanakansat tulevat tietämään,
että minä olen Herra, joka pyhitän Israelin, kun minun pyhäkköni on heidän
keskellänsä iankaikkisesti. (Kts. Hes 37:26-28).
Hesekielin kirjan
viimeiset sanat ovat "Herra on täällä" - Jehovah Shamma, Kts. Hes
48:35. Kansakunnat rakentavat kaupungin ja kutsuvat sitä nimellä "Herran
kaupunki" ja "Israelin Pyhän Siioniksi", kts. Jes 60:1-22.
Kun kaikki katoava
viimein katoaa, laskeutuu Jumalan Uusi Jerusalem, se, joka ei ole käsin tehty,
ihmisten keskelle:
Ja minä näin uuden
taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat
kadonneet, eikä merta enää ole. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä
näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niinkuin morsian,
miehellensä kaunistettu. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan:
"Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja he ovat hänen kansansa, ja
Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa… (Kts. Ilm 21:1-3).
LAKI
Jokaisella kuninkaalla on
lakinsa. Lakien noudattamatta jättämistä sanotaan yleisesti rikoksiksi ja
erityisesti Jumalan lain rikkomista sanotaan synniksi.
Jumala antoi lakinsa
Vanhan Liiton Israelille Mooseksen kautta noin 500 vuotta jälkeen Aabrahamin
kuoleman. Jumala oli juuri johtanut Israelin pois Egyptistä, ja nyt Israel oli
matkalla luvattuun maahan. Israelilaiset olivat juuri ottaneet käyttöön
kirjainkirjoituksen, foinikian, kreikan ja latinan kirjaimiston äidin, ja
pystyivät esittämään asiansa kirjallisesti. Nyt näistä tapahtumista on kulunut
noin 3500 vuotta, mutta mitään muuta Mooseksen lakiin verrattavaa lakia ei
yksikään pakanakansa (ei-juutalainen kansa) ole koskaan pystynyt laatimaan.
Jumalan laki on ainut oikeudenmukainen ja täydellinen laki. Muut lait ovat joko
enemmän tai vähemmän laittomuuksia.
Tavallisesti Mooseksen
Jumalalta saamasta laista erotetaan "kymmenen käskysanaa", kts. 5.Ms
4:13, omaksi kokonaisuudekseen. Niistä ensimmäinen, "Minä olen sinun
Jumalasi" osoittaa, että Jumala ilmoittaa itsensä. Jumalaa ei tehty, eikä
löydetty. Hän tuli ja löysi kadotetun ihmisen, ja ryhtyi johtamaan häntä
Luvattuun maahan, takaisin yhteyteensä.
Ensimmäinen käsky
sisältää kuningasajatuksen siitä, että minun perustuslakini ja johdattajani on
Rakkaus, Totuus ja Elämä. Sama esiintyy muualla laissa muodossa:
Kuule Israel! Herra,
meidän Jumalamme on yksi. Ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta
sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi, (5.Moos 6:4-5).
Ero muiden kansojen
ihanteisiin ja johtajiin oli valtava silloin, niinkuin nytkin.
Huolimatta siitä, että
itse menettelet oikein, sinua saatetaan loukata. Miten reagoit? Jumala määrää
näin:
Älä kosta, äläkä pidä
vihaa kansasi lapsia kohtaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä
olen Herra, (3.Moos 19:18).
Ylläesitetyillä kahdella
käskyllä on yhteinen nimi "Kuninkaallinen käsky".
"Kuninkaallisen käskyn" abstraktiotaso on korkea. Se ei sisällä
yksityiskohtaisia ohjeita siitä, miten elämän eri tilanteissa on meneteltävä.
Tätä rakkauden käskyä tulee soveltaa tilanteen mukaan. Ellei niin tehdä, se
muuttuu uskonnoksi, joka on kyllä ylevää, mutta hyödytöntä. Eräänä iltana
Porissa pyysi pultsari minulta muutamaa markkaa. En antanut - miksi hän olisi
ostanut tenua minun rahoillani ja menettänyt näkönsä? Ehdotin pullakahvia, joka
kelpasi vasta, kun olimme kävelleet kaupungilla muutaman tunnin. Raamattu ei
anna määräystä siitä, pitääkö pultsarille antaa rahaa vai ei, mutta Herran
Henki opettaa uskovaa soveltamaan rakkauden käskyä oikein joka tilanteessa.
Abstraktiotasoltaan
alempia, yksityiskohtaisempia, mutta silti Kuninkaallisen käskyn kanssa
yhtäpitäviä ovat Kymmenen käskyä. Kun seuraavassa tarkastelemme niitä, on
kuitenkin muistettava, että Vanhan Liiton kivitauluihin kirjoitetut käskyt
eivät ole Uuden Liiton käskyjä, niitä on paremminkin pidettävä viimeisenä
varoituksena ennen Jumalan Valtakunnan rajaa, kivisinä rajamerkkeinä.
Mooseksen lain
rankaisukäytäntöä "silmä silmästä ja hammas hampaasta" sanotaan
ankaraksi, ja minullakin oli pikkupoikana sellainen luulo. Kunnes sitten kerran
Suomen Turussa ajoin autoa, ja jouduin pysähtymään liikennevaloihin. Valo
vaihtui vihreäksi, ja minä myöhästyin lähdössä noin kaksi sekuntia. Takanani
oli auto, jolle aiheutin siten myös noin kahden sekunnin viivästymisen.
Vahingonkärsineen auton kuljettaja suuttui silmittömästi, kaahasi rinnalle ja
kiilasi minut sivuun. Onneksi sillä kohtaa tietä oli oikealle kääntyvien
kaista, eikä tarvinnut ajaa ulos tieltä. Myöhemmin arvioin rikoksen ja
mahdollisen rangaistuksen kertoimia. Jos vahingonkärsinyt kuljettaja menetti
palkkatuloina 2 sekunnin palkan, todennäköisesti alle 100 markan tuntipalkasta,
koska hänen kärrynsä oli ruosteinen pikkufiatti, niin tuottamukseni hinnaksi
olisi näin arvioituna tullut alle 3 penniä, josta suivaantunut kostaja pyrki
tekemään minulle parin tuhannen markan peltivahinkoa. Kostokerroin olisi
silloin ollut 0,03 mk : 2000 mk, eli luokkaa 60000. Siihen verrattuna Mooseksen
laki on todella hellä rikoksentekijää kohtaan. Ongelma lieneekin siinä, että se
on oikea, eikä anna lupaa silmittömiin rangaistuksiin ja perusteettomiin tuomioihin.
Kymmenen käskyä
käsittelevät ihmiselon ydinkysymyksiä. Jos ymmärtäisimme, kuinka paljon
murhetta näiden käskyjen rikkominen on ihmisille tuottanut, saattaisimme myös
arvostaa sitä apua, jota Jumala meille tarjoaa. Kaikki käskyt eivät ole
kieltoja. Ensimmäinen käsky osoittaa, mitä on tehtävä, ja miten. Sen kanssa
samankaltainen toimeksianto sisältyy viidenteen käskyyn. Muut kahdeksan käskyä
ovat kieltoja.
Israelin myöhempi
historia osoittaa, että Israel oli varsin kaukana jopa Jumalan asettamista alarajoista.
Siitä huolimatta Jeesus, Israelin Kuningas, Uuden Liiton perustaja,
Gennesaretin rannalla pitämässään linjapuheessa vielä rajusti kohotti Lain
vaatimuksia. Se olisi täysin käsittämätöntä, ellemme tietäisi, että Jeesus myös
täytti Lain, ja naulitsi sen kanssaan ristille.
Lain paikka ihmisen uudistamisessa
Jumalan puutarhasta
karkoitettu ihminen on luonnonlakien alainen. Otsansa hiessä tai vaivaa nähden
hän syö leipänsä. Luonnonlakien alle alistetun ihmisen toimet ovat luonnollisia
(kr.: fysikos) tai perverssejä (kr. para fysin). Hengellistä elämää hän ei
tunne eikä voi sitä ymmärtää, sillä hän on luonnonvoimien alainen.
Ymmärtämättömyyttään hän voi jopa jumaloida näitä alkeisvoimia (kr.: stihoi),
joiden alle hän on alistettu, ja niitä tutkiessaan luulla olevansa
korkeakoulussa.
Luonto opettaa itse
ihmistä. Liian suuri perunasäkki selässä saattaa aiheuttaa selkävian. Mooseksen
laki on osa tätä alkeiskoulutusta. Mooses korostaa vastuuta. Ihmisen on
pystyttävä vastaamaan teoistaan Jumalalle. Laki on mitta, jolla ihminen voi
mitata itsensä Jumalan mittapuulla. Lain avulla ihminen voi tutkia itseään.
Rehellinen tutkija huomaa pian, että hän täytä edes alkeiskoulutuksen
koulutustavoitteita.
Luonnonvoimien tutkiminen
ja Mooseksen laki ovat alkeisopetusta. Paavali kirjoittaa galatalaisille:
Niin kauan kuin
perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin
kaiken herra; vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen Isän
määräämään aikaan asti. Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut
maailman alkeisvoimien (stihoi) alle. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti
Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain
alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska te olette lapsia, on
Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa "Abba,
Isä". Kts. Gal 4:1-6
Henki on pedagogi, jonka
johdossa lunastetut opiskelevat Taivaan Valtakunnan pelisääntöjä, selvästi
tietoisena siitä, että "Käskyn päämäärä on rakkaus", (kts. 1.Tim
1:10).
DEKALOGIN ENSIMMÄINEN KÄSKY: JUMALA
Minä olen Herra, sinun
Jumalasi (Anohi Jehovah Eloheiha), joka vein sinut pois Egyptin maasta,
orjuuden pesästä (mi-beit ebedim). Älä pidä muita jumalia (elohim) minun
rinnallani (2.Moos 20:2-3).
Jumala on. Kaikki valta
kuuluu Jumalalle. Ihminen kuuluu Jumalalle. Me jotka tunnustamme tämän vallan
olemme Jumalan kansa. Ihminen, joka tätä valtaa ei tunnusta, koettaa pystyttää
omia auktoriteettejaan siinä koskaan onnistumatta. Totuudelle, Rakkaudelle ja
Elämälle ei ole vaihtoehtoja.
Jumala on ainut
realiteetti. Vain Hän voi sanoa perustellusti "Minä olen". Rakkaus,
Totuus ja Elämä on ylin auktoriteettimme, menettelytapaohjeemme ja päämäärämme
kaikissa pyrkimyksissämme. Perustuslakimme on Rakkaus, Elämä ja Totuus. Hän on
poliittinen linjamme, talousohjelmamme ja taistelustrategiamme. Kunnia
Jumalalle.
Jumalan toimenkuva
Suomen kielen sana
"jumala" on yleisnimi, joka ei sano mitään sille, joka Jumalaa ei
tunne. Se ei haittaa, tietoa voidaan toki kasvattaa. Yleisnimi on kuitenkin
tarpeen silloin, kun asiaa lähdetään tutkimaan.
On olemassa asioita,
joita ihminen ei hallitse. Aika kuluu, rauta ruostuu, ihmiset syntyvät ja
kuolevat. Tunnetut ja tuntemattomat asiat vaativat selityksensä, ja kaikkien
selityksien yläpuolella on kysymys siitä, kuka hallitsee niitä asioita, joita
ihminen ei hallitse. Sen rinnalle, ja ohikin usein nousee toinen kysymys: Saako
ihminen hallita toista ihmistä, ja jos saa, niin millä oikeutuksella? Kuka on
ihmisen Jumala?
Ihmiselle tulee heti ongelmia,
jollei hän ymmärrä, että hän itse ei ole korkein instanssi. Ihminen toimii vain
Korkeimman instanssin määräämissä ja luomissa olosuhteissa. Ihminen ei ole
Jumala. Ihmisen on kuitenkin päätettävä, kuka on hänen jumalansa, onko se raha,
puolue, vietti, kaveriporukka tai joku muu idoli, vai etsiikö hän jotakin
parempaa. Kuka johtaa ihmistä? Ja kenellä on siihen oikeus, vai onko
kenelläkään?
Kaikki tunnetut
kulttuurit ovat luoneet omia maailmanselityksiään asioista, joiden
yksityiskohtia he eivät ole tunteneet. Suomenkielen sana Jumala on perua
yhdestä tällaisesta maailmanselityksestä. Muodossa tai toisessa sama sana
tunnetaan useimpien pohjoisen Euroopan ja Aasian havumetsävyöhykkeen kansojen
keskuudessa. Marin kielen Jumo, burjaattien Juma ja suomen Jumala kertovat,
että tuhansia vuosia sitten näiden ihmisten esi-isät ymmärsivät, että
lopultakin sama alkutekijä saa omenan putoamaan puusta, kukat puhkeamaan
kukkaan ja sudetkin huolehtimaan pennuistaan. Primitiivisinä pidetyillä
alkuperäiskansoilla ei ollut edes kuningasta, vaan he uskoivat, että Se Herra,
joka loi taivaat ja maan, johtaa myös heidän kansaansa, yksityiskohtia myöten.
Israelilaiset menivät
tässä vieläkin pitemmälle. He uskoivat, että se, joka loi taivaat ja maat,
johtaa myös heidän kansaansa, aivan yksityiskohtia myöten. Israelilaisesta
valtajärjestelmästä puuttui kuningas, koska Jumala hallitsi Israelia. Paitsi
kuningas, Jumala oli myös tuomari. Jumala antoi lait. Jumalan rooli kansansa
keskuudessa oli määrätty Mooseksen laissa, "toorassa". Jumala oli
ylin tuomari ja ylin pappi. Hänen käsissään olivat kaikki vallan haarat:
oikeuslaitos, poliittinen valta ja uskonnollinen järjestys. Hän oli myös
lainantaja ja oikeudenmukaisuuden takuumies. Tämän lisäksi hän omisti kaiken.
Hän oli myös kaiken sen alku, joka oli, on tai joskus tulee olemaan.
Kuninkaan tapaan
Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin näkymätön Jumala johti kansaansa, puhui hänelle
mieluisten ihmisten kanssa ihmisten tavalla, kuunteli heidän puheitaan, ja
vastasi hänelle esitettyihin kysymyksiin ja pyyntöihin. Epäselvistä asioissa
Jumala suostui antamaan selvityksiä ja todistuksia, ikäänkuin hänellä olisi
ollut siihen joku velvoite.
Jumalan asioidenhallinta
ei rajoittunut ihmisiin. Israelin jälkeläiset ymmärsivät, että Jumala hallitsi
myös luontoa ja luonnonvoimia. Jumala hallitsi myös kaikkea näkymätöntä
maailmaa, jota kutsuttiin yleisnimellä henkivallat.
Israel ei suinkaan ollut
täysin yksimielinen Jumalan asioidenhallinnasta. Osa kansasta tahtoi kuninkaan,
koska "muillakin on sellainen", ja Jumala suostui. Viimeinen
kuningas, Jeesus, kuitenkin oli vahvasti sitä mieltä, että Jumala johtaa
kaikkia asioita niin kellontarkasti, ettei edes hiuskarva putoa ihmisen päästä
Jumalan sitä sallimatta.
Biologinen ihminen ei
tunne Jumalaa. Vaikka ihminen uskoisi, että Jumala on, se ei häntä auta. Hän
keksii siis jumalansa itse. Tyypillisiä keksittyjä jumalia ovat kreikkalaisen
jumalaistaruston jumalat Zeus, Afrodite, ym., tai egyptiläiset Ammon Re,
intialaiset Shiva, ym., norjalaisten Odin, sosialistien Pääoma, Ankkalinnan
Raha, saksalaisten järjestelmät ja Brysselin direktiivit. Keksijän ymmärryksen
varassa on, miten paljon keksintö muistuttaa ominaisuuksiltaan oikeaa Jumalaa.
Keksittyjen jumalien aika
alkaa olla ohi. Vain kaksi kilpailijaa on jäljellä kilpailemassa siitä, kuka on
ihmisen Herra. Joko ihminen ratkaisee itse ongelmansa, tai ottaa vastaan
Jumalan avun. Pyrkimys ratkaista ongelmansa itse on aivan kiitettävä, mutta ei
reaalinen. Ihminen voi ratkaista vain itse asettamiaan kysymyksiä, Jumalan
asettamaan kysymykseen ihmisellä ei ole vastausta.
Siinä tapauksessa, että
ihminen päättäisi ryhtyä itsensä korkeimmaksi auktoriteetiksi, on seuraavaksi
kysyttävä: kuka meistä? Jos jokainen tekee sitä, mitä parhaaksi näkee, olisi
tuloksena anarkia, mutta jos jokainen tekee sitä, mitä kollektiivisesti
päätetään (tai mitä puolue päättää tai mitä diktaattori päättää tai mitä
tietokoneohjelma arpoo), on tuloksena orjuus. Päätettäväksi jää vain,
haluammeko olla ihmisen orjia, vai annammeko Rakkauden ja Totuuden hallita omia
ratkaisujamme.
Ihmisen pyrkimys olla
itse itsensä herra ei koskaan onnistu. Ihminen on aikansa, paikkansa ja
olosuhteittensa vanki. Kehittyipä tekniikka kuinka pitkälle tahansa, jäävät
yksityiset rajoitukset aina voimaan. Koetapa vaikka olla yht’aikaa Porvoossa ja
Bombayssä, huomaat, mistä puhun. Ihmisen kuvitteellinen riippumattomuus on vain
tietämättömyyttä siitä, kuka häntä johtaa. Tietämättömyys on vaarallista.
Suurtenkin ihmisyhteisöjen niinsanottu itsenäisyys on usein havaittu olevan sokeaa
alistumista saatanallisille voimille.
Jumala ei ole luovuttanut
oikeuksiaan ihmiseen, päinvastoin, hän on päättänyt vapauttaa ihmisen
orjuudesta. Orjuuttajalla on valta ihmiseen, koska ihminen ei pysty itse
kantamaan vastuuta teoistaan. Vapautus orjuudesta on kuitenkin jo olemassa. Me
saarnaamme sitä.
Jumalan suunnitelma on
edennyt jo pitkälle. Jumala kutsui Abramin ja siunasi hänet, ja hänen
siemenensä kautta ovat kaikki kansakunnat tulleet siunatuiksi. Jumalan
suunnitelmissa tämä pelastuskausi on vain alkua uusille vaiheille Jumalan
armotaloudessa. Yksittäiselle uskovalle Jumalan pelastus on alku iankaikkiselle
elämälle.
Isä, Poika ja Pyhä Henki
Siihen aikaan, kun Vanhan
Liiton laki annettiin, Jumala oli Israelille heimojumala, Aabrahamin, Iisakin
ja Jaakobin Jumala. Nyt kansalla oli enää hyvin hatarat käsitykset Jumalastaan.
Se, että Aabraham tai Iisak olivat joskus montasataa vuotta sitten tunteneet
Jumalansa hyvin, ei enää olisi auttanut ketään, ellei Jumala olisi Israelin
esi-isille tehnyt suuria lupauksia. Egyptistä lähdettäessä Israel oli saanut
kokea Jumalan voimaa, ja Jumalan oli tullut heille läheisemmäksi. Mutta samalla
tämä Jumala oli osoittautunut peljättäväksi. Ne, jotka olivat ryhtyneet
vastustamaan Jumalan suunnitelmia, olivat tuhoutuneet kauhealla tavalla. Israel
tuskin tunsi Jumalaa isäksi, ja Jumala esitteleekin tässä itsensä paitsi
nimellä "minä olen", myös siksi Herraksi, joka vei Israelin pois
senhetkisen maailman voimakkaamman valtion otteesta, tuhosi sen kuninkaan ja
armeijan.
Jumalan vuorella
Hoorebilla Jumala antoi lain. Dekalogin ensimmäiseen käskyyn ei ole kirjoitettu
mitään rangaistusta. Se, joka sen rikkoo, on lain rikkoja. Miten lainrikkojaa
tulee rangaista, on täsmennetty muualla laissa. Mutta se ei riitä. Rangaistus ei
ole sovitus. Rangaistuksella ei tehdä tehtyä tekemättömäksi. Sovitus Mooseksen
laissa on vain vertauskuvallinen: uhrataan eläin merkiksi siitä, että jonkun on
aina maksettava viimeinen hinta. Kaikissa asioissa ei uhria käytetty. Moneen
kertaan Mooseksen kirjoissa toistuvat sanat: "Poista paha
Israelista".
Mooseksen laki herätti
ennemmin pelkoa kuin turvallisuuden tunnetta. Mutta se oli sen tarkoituskin.
Ihmisen oli tunnustettava realiteetit, nähtävä oma syntisyytensä ja
tunnustettava se, ennen kuin hänet voitiin jalostaa uudeksi ihmiseksi. Lain
kautta ihminen tuli tuntemaan sen, että Jumalan Rakkaus ei ole huoruutta,
Jumalan Totuus ei ole valhetta eikä Jumalan Elämä ole kuoleman odottelua.
Jeesuksessa tapaamme ensi
silmäykseltä toisenlaisen Jumalan. Hän ei näyttänyt karttavan minkäänlaista
synnintekijää. Jeesus ei rankaissut ketään. Jeesus antoi anteeksi syntejä.
Jeesus paransi, vapautti ihmisiä fariseusten henkisestä orjuudesta ja opetti.
Jeesus johdatti ihmisiä Jumalan luo. Teot, joita Jeesus teki, julistivat
Jumalan kunniaa. Lopulta Jeesus antoi itsensä, lunnaiksi monen edestä.
Jeesus teki kaikkensa,
ettei kukaan hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän. Hän kärsi rangaistukset
itse. Jeesus sovitti ihmisen Jumalan kanssa. Jumala ei ollut muuttunut, Jumala
edelleen vaati ehdotonta kuuliaisuutta niille arvoille, joita hän edustaa. Laki
ei ollut muuttunut, Jeesus tiesi sen ja täytti lain.
Edes kuolemanrangaistus
ei koskaan sovita ihmisen syntejä. Jumala vaatii Totuutta ja Rakkautta
salatuimpaan asti. Jos joku ei ole Totuudessa ja Rakkaudessa täydellinen, hän
on lainrikkoja. Rangaistuksen suuruudella tai teon vähäisyydellä on silloin
enää vain toisarvoista merkitystä.
Jeesuksen aikana Jumalan
kunnia ei ollut alennusmyynnissä. Jeesus täytti lain, kuoli ristillä, ja kaiken
lisäksi synnittömänä. Hänen kannettavanaan olivat vain muiden ihmisten syntejä,
ei hänen omiaan. Jeesus kärsi rikollisen häpeällisen kuoleman meidän
puolestamme. Mutta kun sovitus kerran oli tapahtunut, ihmiselle riitti, että
omisti sen uskon kautta omien syntiensä sovitukseksi. Se riitti myös Jumalalle,
joka todistukseksi tästä lähetti Henkensä niihin sydämiin, jotka Jeesuksen
herruuden tunnustivat.
Jeesuksen jälkeen ihmisen
ja Jumalan suhde saattoi alkaa puhtaalta pöydältä, ilman ennakkoehtoja. Laki
oli täytetty. Täytetyn, entisen lain tilalle Jeesus antaakin uuden lain:
"Rakastakaa toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut". Myös
kansalaisuus vaihtuu. Israelin tilalle tulee Jumalan Valtakunta. Kansallisuus
on internationaalinen, Jumalan kansa, jota Herra Jeesus johtaa.
Jeesus ei pitänyt melua
siitä, kuka hän on. Ystävien keskuudessakin asiasta pyrittiin vaikenemaan.
Jeesuksella oli tehtävä. Tehtävän luonne vaati, ettei hän tuominnut edes
hävyttömintä solvaajaansa. Myöhemmin, kun tehtävä oli suoritettu, Jeesus palasi
Isän luo. Jeesuksella ei enää ole tarvetta ottaa vastaan nöyryyttäviä
lausuntoja. Hän on pitkämielinen, mutta ei jätä tuomitsematta niitä, jotka
eivät nöyrry pyytämään armoa. Ilmestyskirjassa tapaamme jo Jeesuksen täydessä kirkkaudessaan.
Sekä elävät, että kuolleet joutuvat hänen eteensä tuomittaviksi. Isä on antanut
pojalle kaiken tuomiovallan. Jeesus tuomitsee. Hänen tuomionsa on sitä
suurempi, mitä suuremmat mahdollisuudet ihminen on jättänyt käyttämättä. Se,
joka ei kunnioita Messiasta, ja polkee jalkoihinsa Rakkauden ja Totuuden,
tuomitaan.
Niille, jotka uskon ja
kasteen kautta ovat tulleet Jumalan Valtakuntaan, Jumala antaa Pyhän Hengen.
Pyhän Hengen laista ei edes puhuta. Pyhä Henki ei rankaise, ei ainakaan sillä
tavalla, kuin Laki määrää. Kuitenkin Pyhä Henki toimii aivan samojen
periaatteiden mukaan, kuin Isä ja Poika. Kun ihminen tekee väärin, Pyhä Henki
kehoittaa parannukseen. Jos häntä ei kuunnella, hän vetäytyy pois. Pyhän Hengen
vetäytyminen syrjään on aivan yhtä kova rangaistus kuin lain määräämä
rangaistus. Siinä missä Ensimmäisen Liiton ja Uuden Liiton kansalaisia
kehoitetaan poistamaan paha keskuudestaan, toimii Pyhä Henki siten, että hän
poistuu itse, hiljaa, huomaamattomasti. Se on paljon vakavampi asia, kuin ihmisten
suorittamat hallinnolliset toimet.
Jumala on Johtaja
Jumala - Rakkaus, Elämä,
Totuus - ovat ainut reaalinen voima maailmassa. Hän johtaa ja valvoo kaikkea
mitä hänen luomassaan ja omistamassaan maailmankaikkeudessa tapahtuu. Tämä
Johtaja sallii ihmiselle valita tiensä, mutta kuitenkin varoittaa vääristä
valinnoista ja opastaa oikeisiin.
Jumala on suurempi kuin
kuningas tai presidentti. Kun pankkikriisi, sota tai nälänhätä kohtaa maata, on
presidentin tehtävä parhaansa torjuakseen kriisin vaikutukset. Jollei hän tee
mitään, kansa pistää hänet viralta. Jumala sensijaan järjestää sekä
hyvinvoinnin että pahoinvoinnin, senmukaan kun kansa ansaitsee. Kun Jumala
antaa tekojen seuraamuksien kohdata maata ja kostaa isien pahat teot kolmanteen
ja neljänteen polveen, on taloustieteilijän tai pääministerin turha luvata
järjestää maan talous kuntoon 500 päivässä. Hänen hyvätkään ehdotukset eivät
toteudu ennenkuin asia on Jumalan kanssa sovittu tai sovitettu. Jumala on
valmis tekemään laupeuden tuhansille, mutta ei kenelle tahansa, vaan niille,
"jotka häntä rakastavat".
Jumala johtaa. Jumala
johdatti Vanhan Liiton Israelin Egyptistä Mooseksen välityksellä. Punaisen
meren ylityksen jälkeen Jumala "johdatti Israelia päivällä pilvenpatsaassa
ja yöllä tulipatsaassa", kts. 2.Moos.13:21. Kun patsas alkoi liikkua,
lähti kansa liikkeelle, ja kun patsas pysähtyi, kansa leiriytyi. Matkan
päämäärä oli "Luvattu Maa".
Uuden Liiton kansa saa
johdatuksensa Pyhän Hengen välityksellä. Pyhä Henki opastaa jokaista uskovaa
henkilökohtaisesti kaikissa asioissa. Pyhä Henki vahvistaa ja tukee Jumalan
kansan jäseniä konkreettisesti tilanteen vaatimalla tavalla. Pyhän Hengen
johtaman uskovan kokemuspiiri on siten varsin ihmeellinen.
Jumalan johtamistapa
Ihmisten ja Jumalan
johtamiskulttuureissa on periaatteellinen ero. Jumala ei johda, vaan johdattaa.
Jumalan järjestelmässä jokainen yksilö on järjellä varustettu päättäjä, jolle
jokaisessa tapahtumaketjun vaiheessa jää vapaus valita käskyn noudattamisen tai
noudattamatta jättämisen välillä. Tätä vapautta käytetään maailmassa siten,
että Jumalan käskyä tottelevat ne, jotka rakastavat Totuutta, Rakkautta ja
Elämää. Enemmistö ihmisistä ei rakasta Jumalaa, eikä kulje Jumalan
johdatuksessa.
Maailman
johtamiskulttuuri perustuu sokeaan alistumiseen. Maailman johtamiskulttuurin
kehittyneimmissä muodoissa on aina jonkinlaisen hierarkinen tai sotilaallisen
järjestelmä, joka valvoo ja pakottaa haluttomat orjat ruotuun. Alkeellisimmissa
kulttuureissa ihminen seuraa vain viettejään.
Varoitus vääristä johtajista
Isä ei ole ainut, joka
Jumalan lapsia neuvoo. Maailmassa vallitsevat yleiset periaatteet pyrkivät
hallitsemaan ja kahlitsemaan Jumalan lapsia. Komentelemaan pyrkivät myös
ihmiset. Biologisella ihmisellä, jota himot, aistit ja synnynnäiset vaistot
ohjaavat, ei välttämättä ole mitään tajua Rakkaudesta eikä Totuudesta.
Ihmisillä ei ole yhtenäistä, saatikka hyväksyttävää arvomaailmaa, vaan kukin
pyrkii alistamaan toiset noudattamaan omia arvostuksiaan. Parasta, mitä ihminen
ilman Jumalaa voi tehdä, on olla vaikuttamatta toisiin ihmisiin mitenkään.
Silloin hän vahingoittaa kanssaihmisiään vähiten. Näitä syrjäänvetäytyjiä on
vähän, paljon tavallisempaa on kaikkien taistelu kaikkia vastaan.
Mittavat virheet tehdään
aina kollektiivisesti. Mitä suurempi ihmisyhteisö ja ihmisten luoma järjestelmä
on, sitä suurempi vaara sillä on ajautua hirmutöihin.
Orjuus
Mooseksen aikoina Egypti
oli maailman voimakkain valtio, nykyisen sivistyneen maailman esikuva. Egyptiä
rakennettiin Jumalan kansan ja muiden orjien työllä. Mutta Egypti ei voittanut
Israelia sodassa - Israelin lapset joutuivat orjuuteen aivan muusta syystä: He
myivät orjuuteen oman veljensä Joosefin, ja saivat rangaistuksensa samassa
valuutassa. Ettei mitään vastaavaa enää tapahtuisi, antoi Jumala ohjeita siitä,
miten rangaistuksia voidaan välttää.
Jumala on Vapahtaja orjuudesta
Dekalogin ensimmäinen
käsky kertoo Israelia kohdanneen kurinpidollisen opetuksen päättyneen: Hän toi
Israelin pois Egyptin maasta, orjuuden pesästä, kts. 2.Moos 14:30. Herra
pelasti seurakuntansa. Käskyt eivät siis ole konsti, jotka pitämällä me
saavuttaisimme Israelin kansalaisoikeudet tai tulisimme osallisiksi Jumalan
Aabrahamille antamista lupauksista. Me tulimme osallisiksi Uudesta Liitosta
silloin, kun kuulimme Herran Jeesuksen kutsun "tule ja seuraa minua"
ja menettelimme sen edellyttämällä tavalla. Käskyjen tarkoitus on vain
varoittaa meitä sellaisesta, joka johtaisi meidät takaisin, uudestaan siihen
pimeyteen, josta läksimme. Eteenpäin johtaa Jumala.
Suhteet ei-uskovien väkivaltajärjestelmiin
Suurelta osin ihmisten
arvomaailman kaaoksessa jonkinlaista järjestystä koetetaan ylläpitää
pakkokeinoin. Tiettyjen sotilaspoliittisin rajojen sisällä säädetään lakeja,
joilla pyritään estämään eräitä karkeimpia rikoksia ja säädellään ihmisten
välisen kanssakäymisen pelisääntöjä. Usein nämä pelisäännöt ovat ristiriidassa
Jumalan lain kanssa. Se on ymmärrettävää, sillä jos väkivaltaiset laativat
säännöt itselleen, niin jo on kumma jos niissä väkivalta kielletään.
Sotilaallisen voimankäytön
muunnos tunnetaan demokratiana. Siinä vain lasketaan eri osapuolten
taistelijoiden lukumäärät ja vallanpitäjät määrätään lukumäärien perusteella,
ettei verenvuodatusta tarvittaisi vallanjaon määrittelemisessä. Niin
hienostuneelta kuin demokraattinen vallanjako tuntuukin, ei Jumalan kansa voi
lähteä siihen mukaan, sillä jokainen äänestäjä tulee vastuulliseksi valittujen
tekemisistä ja siis osasyylliseksi kaikkeen siihen, mitä vaaleissa siirretyn
päätäntävallan nojalla tehdään. Ei ole mitenkään epätavallista, että
valtaannoussut enemmistö alkaa kylmäverisesti teurastaa vähemmistöön
joutuneita, muista teurastusta nykyaikaisemmista sortotoimenpiteistä
puhumattakaan.
Inhimillistä järjestystä
tulee noudattaa niin kauan kuin se ei ole Rakkauden ja Totuuden vastainen. Yhtä
selvää on myös se, että Jumalaa on toteltava myös silloin, kun ihmiset tahtovat
toisin. Näiden kahden asian väliin jää kuitenkin sellainen pakkovalta, joka ei
vielä saata uskovaa alistumaan pahanteon välikappaleeksi. Niistä tapauksista Jeesuksen
ohje on seuraava:
Mutta minä sanon teille:
älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos lyö sinua oikealle poskelle, käännä
hänelle toinenkin; ja jos joku tahtoo käydä sinun kanssasi oikeutta ja ottaa
ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin; ja jos joku pakottaa sinua yhden
virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. (Matt 5:39-41).
Rajattomia valtuuksia
pakanoiden pakkovallalla ei suinkaan ole. Lipeväkieliset uskonnolliset johtajat
tulivat Jeesuksen luo kysymään "... onko luvallista antaa keisarille veroa
vai ei?" Jeesus pyysi, että hänelle näytettäisiin veroraha. Rahassa oli
keisarin kuva ja Jeesus vastasi: "Antakaa siis keisarille, mikä keisarin
on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on", kts. Matt 22:15-22. Kun juutalaisten
uskonnolliset johtajat kuulivat vastauksen, he lähtivät pois. He ymmärsivät,
että keisarilla ei ole ihmiseen mitään omistusoikeutta ja myöhemmin he
syyttivät Jeesusta kapinasta. Heitä härskimpiä ovat ne nykypäivän fariseukset,
jotka selittävät Jeesuksen vastauksen tarkoittavan sitä, että ihmisen pitäisi
sokeasti totella keisaria.
Mitä oikeuksia Rooman
keisarilla oli Israelissa? Kerätköön pois rahansa, jossa oli hänen kuvansa.
Kerätköön vain pois miekkansa, jos tahtoi, mutta maa kuului Jumalalle. Ihminen
kuului Jumalalle.
Jumalan lasten kirkkauden vapaus
Ei-uskova ihminen on
ahdistettu ihminen. Ihmiset pyrkivät alistamaan toisensa myös muuten kuin
pakolla. Peli alkaa kohta kun kaksi ihmistä kohtaa. Aseina ovat raha, tieto.
ulkonäkö, seksi, muoti, koulutus, materiaalinen elintaso, poliittiset ja
uskonnolliset puolueet, mielistely, imartelu, valhe, mielenosoitukset, taide,
kirjallisuus jne. Ihmiskunta on orjuuden pesä.
Ihmiskunnan valtakuviot
ovat monimutkaiset, mutta Jeesus vapautti meidät yksinkertaiseen elämään.
"Onnellisia ovat hengellisesti köyhät, sillä heidän on Taivasten
Valtakunta". Jeesus on Vapauttaja, Soter, Liberator. Hän antaa Raamatussa
monta hyvää ohjetta siitä, miten mahdolliset vallananastajat torjutaan
tarpeeksi aikaisessa vaiheessa. Hänen palvelijansa kirjoittivat kolossalaisille:
"Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha
himo ja ahneus, joka on epäjumalanpalvelusta; sillä niiden tähden tulee Jumalan
viha".
Kun Israel oli lähtenyt
Egyptistä, Herra johdatti sitä päivällä pilvenpatsaasta ja yöllä
tulenpatsaasta. Lähdön jälkeen Israelilla oli vain yksi tienviitta, yksi
Jumala, joka kulki heidän edellään. Pari tuhatta vuotta myöhemmin Gennesaretin
järven rannalla Hän selvitti kansalleen Valtakunnan arvomaailmaa:
"Onnellisia ovat murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen", (Matt
5:4). Jos Hänellä olisi ollut vähemmän valtaa, Hän olisi joutunut sanomaan kuin
ihmiset: "Onnellisia ovat onnelliset."
Me, jotka tänä päivänä
vaellamme kohti luvattua maata, emme voi edistyä matkallamme, jos seuraamme
vääriä tienviittoja. Minkään asian ei tule saada mielessämme niin suurta
merkitystä, että me sen takia vähääkään luopuisimme Totuudesta ja Rakkaudesta.
Katso,
Taivasten Valtakunta on
peltoon kätketyn aarteen kaltainen, jonka mies löysi ja kätki; ja siitä iloissaan
hän meni ja myi kaikki mitä hänellä oli, ja hän osti sen pellon (Matt 13:44).
Kaikki ihmiset, niin
uskovat kuin ei-uskovatkin, haluavat, että kaikki olisi hyvin. Toive on kaunis,
ja toteutuu aikanaan. Tänään sinun on kuitenkin tehtävä omat valintasi niin,
että kaikki se mitä sinä teet, on hyvin. Mitä muut tekevät, ei ole sinun
vallassasi. Mutta sinulle riittääkin se, että menettelet vanhurskaasti omissa
asioissasi: se takaa sinulle rauhan, ja se tuo sinulle ilon.
DEKALOGIN TOINEN KÄSKY: JUMALAN KUVA
Älä tee itsellesi
jumalankuvaa (fesel) äläkä mitään kuvaa (tmuna), älä niistä, jotka ovat
ylhäällä taivaissa, äläkä niistä, jotka ovat alhaalla maan päällä, äläkä
niistä, jotka ovat vesissä maan alla. Äläkä kumarra (Lo tishtachave) niitä,
äläkä palvele niitä (ve-lo ta'ovdem). Sillä minä, Herra, sinun Jumalasi, (ki
anohi Jehovah Eloheiha) olen kiivas Jumala (El kanna), joka kostan isien pahat
teot lapsille kolmanteen polveen ja neljänteen polveen niille, jotka minua
vihaavat, mutta teen laupeuden tuhansille, jotka minua rakastavat ja pitävät
minun käskyni. (2.Moos 20:4-6)
Rakkaudesta, Totuudesta
ja Elämästä ei voida tehdä kuvapatsaita tai maalauksia. Ne näkyvät vain
toiminnan luonteessa, jota myös sinä olet kutsuttu harjoittamaan. Sinun itsesi
on määrä olla Jumalan kuva sen mallin ja esikuvan mukaan, jonka Isä on antanut
meille Pojassaan.
Kuvan luominen kuului
Jumalan alkuperäisiin suunnitelmiin. Mooseksen ensimmäisen kirjan 1. luvussa
kerrotaan Hänen sanoneen:
Tehkäämme ihminen
("adam") kuvaksemme, kaltaiseksemme, ja vallitkoon he meren kalat ja
taivaan linnut ja karjaeläimet ja koko maan ja kaikki matelijat, jotka maassa
elävät (oik: ryömivät).
Kun ihminen oli luotu,
hänet asetettiin Jumalan puutarhaan, "itään", mutta karkoitettiin
sieltä syntiinlankeemuksen tähden takaisin maahan, josta hän oli otettu. Nyt
ihminen on siis pakolainen, pois kotoaan paratiisista, eikä voi palata
kotiinsa, kunnes oppii elämään niinkuin paratiisissa pitää. Jumala ei halua,
että paratiisin pilaisivat ne, jotka maan päälläkään eivät suostu kunnolla
elämään.
Syntiinlankeemus ei
muuttanut Jumalan suunnitelmia. Ehkä huomasit, että yllä, Mooseksen kirjan
kertomuksessa, Jumala puhui keskenään. Kun hän, siis edellisen puheenvuoron
keskustelija, tuli paratiisista karkoitetun ihmisen luo, tuli hänestä Jumalan
ainosyntyinen poika (Joh. 3:16). Ja kun hän nousi kuolleista, hänestä tuli
Jumalan esikoispoika (Kol 1:18). Ja kun hänet asetettiin valtaistuimelleen,
hänestä tuli eläväksitekevä henki, (kts. 1.Kor 15:45-49).
Jumalan suunnitelmiin kuuluu
monta poikaa:
Ne jotka hän on edeltä
tuntenut, hän on myös edeltä määrännyt Poikansa kuvan kaltaisiksi, että hän
(Herra) olisi esikoinen monien veljien joukossa... (Room 8:29).
Jumala tahtoo saattaa
paljon lapsia kirkkauteen (Kts. Hebr 2:10), kokonaisen kansan, joka hyviä
tekoja ahkeroitsee ja jolle isä voi uskoa paljon valtaa, jopa yli sen mitä
Aatamille paratiisin suojelijana osoitettiin (Kts. 1.Moos 2:15). Jumalan kansa
on kutsuttu hallitsemaan, ei kumartelemaan kuvia.
Millainen pitäisi
hallitsijan olla? Isä tahtoo, että he isoavat ja janoavat vanhurskautta, ovat
laupeita ja puhdassydämisiä. Sellaisia pitää hallitsijoiden olla. Sellainen
tulee Jumalan kuvan olla ja sellaisen kuvan pystyy tekemään vain hän itse.
Siksi Hän - "Minä olen Hän" - syntyi keskellemme. Jumalan koko
täyteys asui Jeesuksessa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta. Siksi olisi voinut
odottaa, että hän olisi saanut esittää asiansa kenenkään estämättä ja elää
rauhassa, mutta mitä vielä. Hänet tapettiin kohta, kun siihen tarjoutui mahdollisuus.
Puuhamiehinä olivat poliittiset ja uskonnolliset johtomiehet.
Poliittiset ja
uskonnolliset johtajat näyttävät olevan erittäin suvaitsevaisia niitä kohtaan,
joita he halveksivat, mutta kohta, kun he havaitsevat jonkun, jonka rinnalla he
kokevat itsensä alamittaiseksi, saattaa suvaitsevaisuus loppua yllättävän
lyhyeen. Turkissa tunnettu sananlasku kertoo asian näin: "Totuudenpuhuja
ajetaan pois kymmenestä kaupungista". Mutta totuudentekijällä on turvanaan
ikiaikojen Totuus: "Niille, joita vanhurskauden tähden vainotaan, kuuluu
Taivasten Valtakunta" (kts. Matt 5:10-16).
Jumalan valvova asenne
suhteessa luomakuntaansa tulee hyvin esille dekalogin toisessa käskyssä. Hän
kostaa isien pahat teot kolmanteen ja neljänteen polveen asti niille, jotka
häntä vihaavat. Jumala mittaa kannatuksensa sen perusteella, mitenkä hänen
kansaansa kohdellaan. Kun kansa on ryhtynyt taistelemaan Jumalaa vastaan, on
turha kouluttaa lisää taloustieteilijöitä. Jumalaton taloustieteilijä ei pysty
tunnustamaan sitä tosiasiaa, että taloudellinen hyvinvointi on mahdollista vain
niissä oloissa, joissa uskovallekin on turvattu Jumalan lakien mukaiset
vapaudet. Jumala ei salli itseään loukattavan. Hän ei turhaan opeta Mooseksen
kautta sitä, että jokaisella sanalla ja teolla on seurauksensa. Ainut tapa
lyhentää rangaistusaikaa on jättää Jeesuksen omat rauhaan ja senjälkeen etsiä
Jumalan armoa.
Niinsanotun koston
tarkoitus on opetus. Jumala rankaisee vain kerran, lopullisesti, tuomion
jälkeen. Kaiken meidän ajallisina rangaistuksina kokemiemme seuraamusten
tarkoitus on osoittaa meille, että Jumala on lahjomaton oikeudenpitäjä.
Raamatun alkutekstit puhuvatkin useimmiten opetuksesta siinä, mikä
suomalaisessa raamatussa on käännetty rangaistukseksi. Epätarkka käännös
johtunee sopivan verbin puutteesta.
Dekalogin toinen käsky
kieltää paitsi tekemästä epäjumalaa myös kumartamasta toisten tekemiä
kuvatuksia. Asia on yhä ajankohtainen, vaikka epäjumalankuvien
valmistustekniikka onkin muuttunut. Nykyisin kysytään, mitä mieltä me olemme
heidän epäjumalastaan, eikä kaukana liene aika, jolloin toteutuu Ilmestyskirjan
kertomus puhuvasta Pedon kuvasta, jonka avulla toinen peto pyrkii tappamaan ne,
jotka Pedon kuvaa eivät kumarra, kts. Ilm. 13:15-18. Mielestäni teknilliset
edellytykset ovat jo olemassa. Tekniikan kehitys on sekin kuvienteosta
riippuvainen. Ilman kuvientekoa ei nykyistä tekniikan aikakautta olisi
olemassa.
Jumalan pääasiallinen
kommunikaatio ihmisen kanssa tapahtuu sanojen kautta. Kuvienkieltämisen jälkeen
pelkistetyn ilmaisun keinoista jää jäljelle runous ja musiikki. Runoissa ja
lauluissa on ollut helpompi esittää jaloja päämääriä silloinkin kun käytäntö on
ollut kaikkea muuta kuin ylevää. Daavidin laulun tuntevat myös hänen
vihamiehensä:
Katso, kuinka hyvää ja
suloista on, että veljekset sovussa asuvat. Se on kuin kallis öljy pään päällä,
joka tiukkuu partaan, Aaronin partaan, joka tiukkuu hänen viittansa liepeille.
Se on kuin Hermonin kaste, joka tiukkuu Siionin vuorille. Sillä sinne on Herra
säätänyt siunauksen, elämän, ikuisiksi ajoiksi.
Psalmi 133
Kristinuskon etikkaa ei
voi supistaa esineelliseksi yksittäistapauksien kauneusarvoiksi. Kristinuskon
etiikka on elämän etiikkaa, ja parhaimmillaan se näkyy siinä, kun veljekset
sovussa asuvat. Kristinuskon kulttuuri on kulttuuria kellon ympäri, tilanteesta
ja olosuhteista riippumatta. Kristinusko on totaalisen Jumalan elämänohje.
Hänen tarkoituksensa on, että sinun kaikki tekosi olisivat täydellisiä, sinun
kaikki suhteesi puhtaita, sinun kaikki ympäristöllesi aiheuttamat vaikutukset
hyviä ja sinun sanasi kuin Jumalan sanoja. Sinun itsesi on määrä olla Jumalan
kuva.
Taistelu ihmisestä
Jeesuksen vastustajat
tulivat kysymään Herralta Jeesukselta, onko keisarille lupa maksaa veroa, vai
ei. Mukana kysyjillä oli virkavallan edustajia, herodilaisia, siltä varalta,
että Jeesus saataisiin sanomaan jotakin varomatonta. Jeesus pyytää nähtäväkseen
verorahan, ja hänelle ojennetaan denari. Opettavaisesti Mestari kysyy nyt,
"kenen kuva ja päällekirjoitus rahassa on?" "Keisarin",
vastaavat fariseusten asiamiehet. Jeesus vastaa, ja asettaa koko kysymyksen
oikeaan yhteyteensä:
Antakaa siis keisarille,
mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on.
Kts. Matt 22:21.
Fariseusten asiamiehet
eivät pysty jatkamaan keskustelua. Jo tähän vastaukseen sisältyy paljon enemmän,
kuin mitä he olivat halunneet kuulla.
Kysymys on ihmisestä,
Jumalan kuvasta. Fariseusten, keisarien ja muiden pienempien ja suurempien
vallananastajien pyrkimyksenä on aina pyrkiä alistamaan Jumalan Kuva, ihminen.
Verotus tai veroraha on vain yksi väline tässä valtataistelussa. Jeesus
siirtyykin hyökkäykseen. Uskonnon edustajat ja virkavallan edustajat
ymmärtävät, että he ovat nyt syytettyinä, ei Jeesus. Kysymys ei ole enää
veronmaksusta tai keisarin kuvasta. Kysymys on siitä, että he, fariseukset ja herodilaiset,
pyrkivät estämään ihmistä elämään Jumalan yhteydessä asettumalla ihmisen ja
Jumalan väliin järjestelmineen. Puoluejohtajat ja uskonnolliset johtajat eivät
voi kuulla Jumalan sanaa:
Antakaa siis ….
Jumalalle, mikä Jumalan on.
Jumalalla on tietysti
oikeus ihmiseen, itse luomaansa kuvaan itsestään. Ei Jeesus pyydä vastustajia
antamaan Jumalalle sitä, mikä Jumalan on. Jeesus käskee. Vastustaja ei taivu,
ja joutuu häipymään Jeesuksen edestä. Lyhyt kertomus verorahasta sisältää koko
Jumalan ilmoituksen maailmanhistorian suurimmasta taistelusta aina vastustajan
tuomioon saakka.
Yhdellä lauseella Jeesus
oli määritellyt Jumalan valtakunnan suhteet ulkovaltoihin ikuisiksi ajoiksi.
Omantunnonvapaus, uskonnonvapaus, yksilönvapaus sisältyvät kaikki Jumalan ehdottomaan
käskyyn "Antakaa siis … Jumalalle, mikä Jumalan on". Jokainen yritys,
jonka uskonnolliset tai valtiolliset puolueet tai yksittäiset ihmiset tekevät
ihmisen alistamiseksi millä tahansa tekosyyllä tai mitä tahansa keinoa
käyttäen, on yritys riistää Jumalalta se, mikä Jumalan on.
Ihmisen alistaminen
valtion tai uskonnollisen järjestelmän päämäärien ajamiseksi on hyökkäys
Jumalaa vastaan. Hyökkäys Jumalaa vastaan ei voi jäädä rankaisematta. Kuitenkin
Jumalaa vastaan nousseet ihmiset ovat kautta aikojen jatkaneet Jumalan ihmisen
riistoa, sitomista omiin järjestelmiinsä, rajoittaneet kaikin mahdollisin
tavoin, systemaattinen murhaaminen mukaan luettuna, Jumalan ihmisen elämää ja
toimintaa, näkemättä ja tunnustamatta sitä, että siitä on aina saatu maksaa
kalliisti.
Okkultismi…
DEKALOGIN KOLMAS KÄSKY: JUMALAN NIMEN KÄYTTÖ
Älä turhaan lausu Herran,
sinun Jumalasi, nimeä, (et-shem Jehova eloheiha) sillä hän ei jätä
rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu.
Uuden Testamentin
ensimmäiset kirjat, niinsanotut evankeliumit, puhuvat hyvin vähän Jeesuksen
lapsuusvuosista, mutta kerrotaan tarpeeksi selvästi se, että hän valmistautui
tehtäväänsä, opiskeli ja keskusteli vanhempien asiantuntijoiden kanssa ja
harjoitti sellaista elämänmuotoa, josta kuka tahansa lastaan rakastava isä
olisi tyytyväinen. Kolmivuotiaana hän oppi valitsemaan oikein hyvän ja pahan
välillä. Nuorukainen Jeesus tutustui hyvin kirjoituksiin. Lopulta, noin
30-vuotiaana erämaassa, Jeesus joutui saastaisten henkivaltojen puhuttelemaksi.
Jeesus ei pyrkinyt esille, eikä hengellisiin kokemuksiin. Hän ei riemastunut
vähääkään siitä, että henget alkoivat hänelle puhua. Tarjoukset teki väärä
henki ja tarjoukset olivat vääriä tarjouksia. Jeesus torjui vihollisen
ehdotukset viittaamalla pyhiin kirjoituksiin. Vielä silloinkaan hän ei
käyttänyt omia sanojaan. Jos Jeesus olisi ottanut haasteen vastaan, olisi hänen
ollut pakko kukistaa vastustaja siihen paikkaan, ja silloin Pelastus olisi
jäänyt hankkimatta.
Jeesuksen kärsivällisyys
kesti kouluvuodet ja kesti 40 vuorokauden erikoiskokeet. Ja kun sitten Kaanaan
häissä loppui viini, neuvoi Maria, Jeesuksen äiti, isäntiä kääntymään Jeesuksen
puoleen. Jeesus käski täyttää puhdistusvesisäiliöt vedellä. Vesi muuttui
viiniksi. Siitä se alkoi. Kun sitten Jeesus sanoi kuolleelle:
"nouse!" niin kuollut nousi. Kun Jeesus sanoi merelle: "Vaikene
ja ole hiljaa!" niin meri tyyntyi. Jeesus ei koskaan puhunut tyhjiä
sanoja.
Kenenkään Jumalan lapsen
ei pitäisi harjoittaa tyhjänpuhumista. Jos sinä valvot puheesi niin, että se on
sopusoinnussa Jumalan Hengen kanssa, niin Jumala takaa sinun sanojesi
totuudellisuuden. Sinä saat rauhassa sanoa, että "tulee sade", tai
"tulee kuivuus", vaikka et tietäisi meteorologiasta yhtikäs mittään.
Kun töllistelijät sitten menevät katsomaan, niin he toteavat sinun olleen
oikeassa. Jumala takaa sanansa. Hän tekee sen, mitä sinä sanoit. Jumala tekee
sen oman nimensä kunnian ylläpitämiseksi ja siksi, etteivät hänen lapsensa
tulisi turhanpäiväisiksi pelleiksi.
Maailmassa on yli
miljardi ihmistä, jotka puhuvat Jumalasta, ikäänkuin Jumala ei koskaan
rankaisisi Herran nimen turhasta käytöstä. Heitä on siihen johtamassa miljoonia
niinsanottuja pappeja, jota eivät ole koskaan tajunneet mitä on Herran nimen
turhaan lausuminen.
Tuskin mikään on Jumalan
silmissä niin inhoittavaa kuin tyhjänpäiväinen uskonnonharjoitus ja hänen
nimensä väärinkäyttö mitä pimeimpien puuhien yhteydessä. Ihmiset ovat tehneet
pahaa ikimuistoisista ajoista lähtien, mutta kun pahaa tehdään Jumalan nimeen,
on se "kauhistus".
Juutalaiset varoivat
kolmannen käskyn muodollista rikkomista niin tarkkaan, että lakkasivat kokonaan
mainitsemasta hebreankielistä sanaa Jehova (tai Jahve - siitä ei edes tiedetä
kuinka se pitäisi lausua), vaan lukevat sen sanaksi ha-shem (se nimi) tai sanaksi
"adonai" (herra). He eivät myöskään sano "Jeesus" vaan
"se mies". Tämä on oikea menettely aina silloin, kun ei tiedetä mitä
sanalla tarkoitetaan. Vain hullut ja narrit puhuvat asioista, joita he eivät
tiedä. "Sentähden olkoon jokainen ihminen nopea kuulemaan, hidas
puhumaan...", (Jaak 1:19).
Meidän tulee tajuta
niinkuin Paavali, milloin meillä on sana Herralta ja milloin puhumme omaan
laskuumme, kts. 1.Kor 7:10-12 ja 7:40. Jos meillä on sana Herralta, on se
välitettävä uskollisesti ja jos puhumme oman ymmärryksemme varassa, on väärin
sanoa sitä Herran sanaksi, aivan samoin kuin jos tavallinen töhertäjä
kirjoittaisi epäsiistin töherryksensä alareunaan nimen Pablo Picasso. Tietenkin
Jumalan sanan väärennöksiäkin pitävät ymmärtämättömät aitoina, mutta Jumala ei
jätä väärentäjiä rankaisematta.
Aito Herran sana saadaan
suoraan Herralta. Herra käy niiden profeettojen kimppuun, jotka ottavat sanan
toinen toiseltaan ja sanovat: "Se on Herran sana". Herran sanalla on
tuoreustakuu: se saa aikaan elämää, mutta valheprofeettojen sana on oopiumia
kansalle, joka huumaa heidät uskonnollisilla tunteilla niin etteivät he tajua
parannuksen tarvetta.
Jokaisella sanalla on oma
merkityssisältönsä. Kun Herra Eedenin puutarhassa toi ihmisen eteen metsän
eläimet ja taivaan linnut, hän tahtoi nähdä, mitkä nimet ihminen niille
antaisi, kts. 1.Moos 2:19-20:
Ja Herra Jumala teki
maasta kaikki metsän eläimet ja kaikki taivaan linnut, ja toi ne ihmisen eteen
nähdäkseen, kuinka hän ne nimittäisi; ja niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän
olennon, niin oli sen nimi oleva. Ja ihminen antoi nimet kaikille
karjaeläimille ja taivaan linnuille ja kaikille metsän eläimille.
Jumala aloitti
puheopetuksen yksinkertaisista, konkreettisista asioista. Tämä Eedenin
puutarhassa alkanut nimittäminen jatkuu vielä tänäkin päivänä. Kun ihminen
tulee tuntemaan uuden fysikaalisen suureen tai muun, abstraktiotasoltaan
korkeamman asian, hän antaa sille nimen. Nimittäminen on vallankäyttöä. Jumala
itse kuuluu ylimpänä tämän vallankäytön ulkopuolelle. Hänen nimensä on se mikä
on. Hän ilmoittaa nimensä.
Jumala-sanan
yhtämittainen hokeminen ei yhtään lisää Jumalan tuntemista. Jumala tunnetaan
alistumalla hänen johtoonsa, lopettamalla vihollisuudet Totuutta, Rakkautta ja
Elämää vastaan. Näin tullaan autuaaksi. Pakanamaailma, joka Totuutta, Rakkautta
ja Elämää ei tajua näkevänsä, näkee ne, jotka Jumala-nimestä puhuvat. Jos se
näkee heidän noudattavan Totuutta ja Rakkautta toimissaan, Jumalan nimi saa
heidän silmissään oikean merkityksen.
Sen, joka harjoittaa
veljesrakkautta, ei tarvitse olla huolissaan lähetystyön ja uskonnollisen
propagandan onnistumisesta, vaikka hän ei kurkku suorana huutaisikaan. Rakkaus
on niin harvinainen ilmiö, ja silti kaikkien kaipaama. että se huomataan
varmasti. Ja siihen otetaan kantaa:
Autuaita ovat ne, joita
vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on Taivasten Valtakunta. Autuaita
olette te, kun ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja
valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa. Iloitkaa ja riemuitkaa, sillä
teidän palkkanne on suuri Taivaissa. Sillä samoin he vainosivat profeettoja,
jotka olivat ennen teitä. Te olette maan suola; mutta jos suola käy
mauttomaksi, millä se saadaan suolaiseksi? Se ei enää kelpaa mihinkään muuhun
kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Te olette maailman valkeus.
Ei voi ylhäällä vuorella oleva kaupunki olla kätkössä; eikä lamppua sytytetä ja
panna lampun alle, vaan lampunjalkaan, ja niin se loistaa kaikille huoneessa
oleville. Niin loistakoon teidän valonne ihmisten edessä, että he näkisivät
teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät teidän Isäänne, joka on Taivaissa. (Matt
5:10-16).
Ihminen on niin
rakennettu, että hänen kielensä ja tekonsa välillä on suora riippuvuussuhde.
Jos haluat menetellä järkevästi, opeta kielesi puhumaan järkevästi. Kielesi
ilmaisee sinut aina. Kauan ennen Hayakawaa kirjoitti Jeesuksen veli Jaakob:
Jos joku ei hairahdu
puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko
ruumiinsa. Kun panemme suitset hevosten suuhun, että ne meitä tottelisivat,
niin voimme ohjata niiden koko ruumiin. Katso, laivatkin, vaikka ovat niin
suuria ja tuimain tuulien kuljetettavia, ohjataan varsin pienellä peräsimellä,
minne perämiehen mieli tekee. Samoin myös kieli on pieni jäsen, ja voi
kuitenkin kerskata suurista asioista. Katso, kuinka pieni tuli, ja kuinka
suuren metsän se sytyttää! Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on
se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän
pyörän, itse syttyen helvetistä. Sillä kaiken luonnon, sekä petojen että
lintujen, sekä matelijain että merieläinten luonnon, voi ihmisluonto kesyttää
ja onkin kesyttänyt; mutta kieltä ei kukaan ihminen voi kesyttää; se on levoton
ja paha, täynnä kuolettavaa myrkkyä. Kielellä me kiitämme Herraa ja Isää, ja sillä
me kiroamme ihmisiä, Jumalan kaltaisiksi luotuja; samasta suusta lähtee kiitos
ja kirous. Näin ei saa olla, veljeni.
Jaak.3:2-10.
Juutalaiset yrittivät
vakavasti välttää henkensä saastumista. Vanha Testamentti esittää jopa
luetteloita eläimistä, joita pidettiin saastaisina. Saastaisia eläimiä ei
käytetty ruuaksi. Vanhan Testamentin saastaiseksi luettelemat eläimet
sisälsivät terveysriskin. Vanha Testamentti opetti ihmistä karttamaan sekä
ruumiin ja hengen saastutusta, eikä ruokavalio ollut siinä ollenkaan pääasia.
Jeesus joutui oikomaan
juutalaisten lainoppineiden kehittelemiä puhtaussääntöjä. Jeesus ei pelännyt
saastuvansa liikkuessaan kansan keskellä ja puhutellessaan tullimiehiä ja
kaupallisia huoria. Hän oli kuin elävä kala suolaisessa vedessä. Hän selosti
ajatuksiaan, kts. Markuksen evankeliumin 7. luku:
Kuulkaa minua kaikki ja
ymmärtäkää. Ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi
häntä saastuttaa, vaan mikä ihmisestä lähtee ulos, se saastuttaa ihmisen. Jos
jollakin on korvat kuulla, se kuulkoon.
Kun opetuslapsetkaan
eivät ymmärtäneet, Jeesus selosti asian uudelleen.
… Mikä ihmisestä lähtee
ulos, se saastuttaa ihmisen. Sillä sisästä, ihmisten sydämestä, lähtevät pahat
ajatukset, haureudet, varkaudet, murhat, aviorikokset, ahneus, häijyys,
petollisuus, irstaus, pahansuonti, jumalanpilkka, ylpeys, mielettömyys. Kaikki
tämä …
Seuraavassa
opetusvaiheessa, kts. Mark. 7:24-37, Jeesus antoi havainto-opetusta saastaisten
henkien ulosajamisesta.
DEKALOGIN NELJÄS KÄSKY: LEPOPÄIVÄN PYHITYS
Muista pyhittää lepopäivä
("et jom ha-shabat"). Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki
askareesi, mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti. Silloin
älä mitään askaretta toimita, älä sinä, älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun
palvelijasi tai juhtasi tai muukalaisesi, joka sinun porteissasi on. Sillä
kuutena päivänä Herra teki taivaan ja maan ja meren ja kaikki mitä niissä on,
mutta seitsemäntenä päivänä hän lepäsi, sen tähden Herra siunasi lepopäivän ja
pyhitti sen. (2.Moos 20:8-11).
Juutalainen lepopäivä,
sapatti, pidetään lauantaina. Neljännessä käskyssä annetaan myös perustelu
sapatin vietolle: sitä vietetään luomistyön kunniaksi. Ensimmäisen Mooseksen
kirjan alussa 1.Moos 1:1-2:3 esitetään yhteenveto tästä seitsenpäiväisestä luomistapahtumasta.
Luomisjärjestys
Raamatun ensimmäinen
lause hebreaksi kuulostaa seuraavalta: "Be-reshit bara Elohim et
ha-shamajim ve et ha-arets". Ensimmäinen sanoista, be-reshit, voidaan
kääntää suomeen sanalla "alussa" tai "esikoisessaan". Siis
Raamattu alkaa seuraavasti: "Esikoisessaan Jumalat loi 2 taivasta ja
maan", tai "Alussa Jumalat loi 2 taivasta ja maan". Elohim -
Jumalat, on monikkomuoto, mutta "bara", loi, on yksikkömuoto.
Taivaat, ha-shamajim, on kaksikkomuoto sanasta taivas.
Jakeesta 1.Moos 2:4
lähtien keskitytään kuudennen luomispäivän yksityiskohtaiseen selostukseen. Nyt
elämme kuudetta luomispäivää. Ihmisen luominen jatkuu. Sinä ja minä olemme
rakennettavina. Isä tekee vielä työtä (Joh. 5:17). Mutta sapatinlepo on tuleva
(Hebr 3:1-4:9) ja siihen pääsevät myös Herran omat.
Biologian tunnilla
lapsille esitetään, että ihminen on kehittynyt apinasta satojatuhansia vuosia
sitten. Tällöin ihmisen ja apinan eroksi oletetaan sellainen apinassa
tapahtunut muutos, jossa muuttunut apina muuttumattoman kanssa pariutuessaan
tuottaisi lisääntymiskelpoisen apinan. Minä en opeta näin. Ihmisen luominen
sinusta alkaa silloin, kun kysyt itseltäsi, onko tämä hyvä vai paha? Kun
ihminen alkaa tehdä teoistaan moraalista tiliä itselleen, hän on päässyt
luomiskertomuksen alkuun. Milloin ja missä oli se Edeniksi nimitetty paikka, on
minulta salassa, mutta kaukana takanapäin se ei liene, sillä päivittäin näen
Moskovan kaduilla mustien Mersujen ratissa ihmisiä, jotka vähät välittävät,
kuoleeko joku heidän röyhkeän ajotapansa johdosta. Heidän tietoisuuteen kysymys
hyvän ja pahan tietoisuuden problematiikasta ei vielä ole noussut.
Kosmoksen (kreikkalainen
sana, tarkoittaa maata ja fysikaalista luomakuntaa yleensä) luomistapahtumien
järjestys on seuraava:
0. Alussa/Esikoisessaan
Jumala loi taivaat ja maan.
Päivä yksi: valon
luomiskäsky
2. päivä: kosmisten
vesien erotuskäsky
3. päivä: maan vesien
keruukäsky ja siemenkasvien käsky
4. päivä: maanpiirin
valojen ja tähtien asetussanat,
5. päivä: vesieläinten ja
lintujen luomiskäsky,
6. päivä: maaeläinten
luomiskäsky, ihminen mukaanluettuna,
7. päivä: lepo ja
pyhitys.
Noin 3500 vuotta tämän
Raamatussa esitetyn luomisjärjestyksen muistiinkirjoittamisen jälkeen
englantilainen tiedemies Charles Darwin (1809-1882) esitti luomisen tapahtumainkulun
miltei vastaavasti, aina ihmisen ilmaantumiseen asti. Darwin kirjoitti paljon,
ja paljon myös erehtyi, mutta kaiken, mitä hän otti Raamatusta, on oikein. Se,
että fariseukset kinastelevat siitä, tapahtuuko luominen hallitusti vai ei, on
tyypillistä sanahelinää asioista, jotka eivät ole kiistelijöiden määrättävissä.
Luominen on tapahtunut, ja se mikä on vielä salassa, tulee ilmi aikanaan.
Darwinin selvitykset
oikoivat terveellä tavalla kirkollista raamatuntulkintaa. Raamatun mukaan
aurinko luotiin neljäntenä päivänä, joten luomispäivän pituutta ei voida
määritellä maan pyörähdysliikkeestä johtuvan päivänvalon vaihtelun mukaan.
Jeesuksen mukaan Jumala tekee vieläkin työtä, kts. Joh. 5:17. Myös Jeesuksen
lunastustyö historiallisella ajalla kuuluu tämän työn piiriin.
Luomisen ja sen päämäärien juhliminen
Jumalan ajanmääritykset
liittyvät kaikki luomistapahtumaan. Jumalassa itsessään ei ole muutosta.
Hänessä ei ole aikaa, hän on ikuinen. Se mitä hän oli ennen, sitä hän on tänään
ja se hän on aina. Siksi hänen tulevatkin tekonsa ovat jo valmiina. Aika
sensijaan on suhteellinen käsite ja se päättyy luomisviikon päättyessä. Kts.
Ilm 10:6-7.
Arvellaan, että työ ja
lepo vaihtelivat Lähi-idän maissa seitsemän päivän jaksoissa jo ennen
lakimääräisen sapatin asetusta. Siihen viittaa mm. se että hebrean sana
"shavua" (viikko) on johdettu sanasta "sheva" (seitsemän).
Samat juurikonsonantit ovat myös sanassa "shabat", sapatti, lepo,
sillä hebreassa kirjaimia b ja v merkitään samalla merkillä.
Käskyssä mainittu viittaus
sapatin vieton mukanaan tuomaan siunaukseen ja pyhitykseen on mainitaan jo 1.
Mooseksen kirjan 2. luvun 3. jakeessa.
Ja Jumala siunasi
seitsemännen päivän, ja pyhitti sen, koska hän sinä päivänä lepäsi kaikesta
luomistyöstänsä, jonka hän oli tehnyt.
Todennäköistä on, että
luomissääntöjen noudattamisen edullisuuden oli joku keksinyt jo ennen
Aabrahamia. Heti Israelin Egyptistä lähdön jälkeen näemme Herran järjestäneen
Israelille mahdollisuuden sapatinviettoon siinä, että viikon kuudentena päivänä
he saivat kaksinkertaisen ruoka-annoksen (2.Moos 16:29).
Lain antamisen jälkeen
sapatista tuli Israelille pakollinen. Se oli merkkinä Israelin kanssa Siinailla
tehdystä liitosta (kts. 2.Moos 31:13-17). Puheessa, jonka Mooses piti
Israelille Luvatun Maan rajalla noin 40 vuotta Egyptistä lähdön jälkeen (5.Moos
1:1- -33:29) hän perustelee sapattia myös orjuuden vastaisena.
Työ
Käsky sisältää myös
selvän ohjeen työn teosta: "Kuusi päivää tee työtä ja toimita kaikki
askareesi..." Uusi Testamentti on samoilla linjoilla. Paavali kirjoittaa:
"Joka ei työtä tee, sen ei syömän pidä". Kumpikaan liitto ei tunne
erikoista eläkeikää. Vuonna 1870 syntynyt isoisäni suoritti vielä 80-vuotiaana
minun kovasti arvostamiani tehtäviä: vei lastensa lapsia kalaretkille, opetti
panemaan madon koukkuun, kertoi satuja, kyseli arvoituksia, lauloi hengellisiä
lauluja, ja neuvoi monia käytännön taitoja, joiden opettamiseen monilla häntä
nuoremmilla ei vielä silloin ollut ymmärrystä.
Liiton kansaa kehoitetaan
tekemään oma työnsä. Sinun on tiedettävä, mikä on sinun tehtäväsi. Mutta miten
varmistut siitä, että puuhasi ovat oikeat? Yrittämättä selvittää kaikkea
Raamatun opetusta asiasta, kerron lyhyesti, miten jouduin Venäjälle vuonna
1991. Kahteen vuoteen en ollut nähnyt Suomen kevättä. Kaipasin kukkia ja
lintuja. Rukoilin Singaporessa vuoden 1990 lopulla, että saisin olla kevään
Suomessa. En myöskään halunnut puhua pelkkää venäjää, vaikka ammattini on
venäjän tulkki, vaan pyysin saada sellaista työtä, jossa saisin käyttää jotakin
muutakin kieltä, kuin venäjää. En myöskään halunnut lyhytaikaisille
työmatkoille, vaan pyysin, että saisin olla yhdessä paikassa puolitoista
vuotta, johon myös lapseni voisivat tulla luokseni. Ja niin sitten 1.
maaliskuuta 1991 huomasin olevani Pekingistä Helsinkiin lentävässä koneessa.
Kevät oli juuri alkamassa. Ensin ajoin autolla yksikseni Suomen itärajan
tuntumassa pohjoiseen ja takaisin etelään länsirannikkoa pitkin. Pian saapui
ystäviä vierailta mailta, saapuivat muuttolinnut ja kukkivat kukat. Jossakin
vaiheessa luin sanomalehdestä, että suomalais-turkkilainen työyhteenliittymä on
tehnyt sopimuksen sotilaskylän rakentamisesta Venäjälle Itä-Saksasta palaaville
sotilaille. Arvelin, että tuo on minua varten. Soitin konsortion suomalaiseen
toimistoon ja kerroin, että osaan paitsi venäjää, myös turkkia. Heinäkuun
alkupuolella tulin Shaikovkan varuskunnan luona olevalle heinäpellolle, jossa
lehmät ja maanmittarit tallustelivat. Kohta työmaalle saapui yhtiön edustaja,
joka tarjosi allekirjoitettavaksi valmiiksi kirjoitettua työsopimusta, jossa
sopimuksen kestoksi oli merkitty 18 kuukautta. Myös rukouksessa ilmaisemani
toive lasten vierailuista täyttyi.
Kun tiedämme Jumalan
johtaneen meidät johonkin tehtävään, voimme olla miettimättä työn mielekkyyttä.
Ilman Jumalan johdatusta olisi ollut vaikea todistella itselleen, miksi minä
olen mukana projektissa, joka varsin läheisesti liittyy sodankäyntiin.
Kuitenkin kävi niin, että tulin kohteeseen ensimmäisenä vakituisena
työntekijänä, ja läksin viimeisenä, kun yli tuhat perhettä oli saanut asunnon.
Työ tehtiin saksalaisella rahalla.
Jumalan karkoittaessa
ihmisen paratiisista ihmiselle määrättiin myös työpakko. Ihmisen oli määrä
asuttaa maa, synnyttää ja ruokkia itsensä ja lapsensa, joko "vaivaa
nähden" tai "otsansa hiessä". Lapset antoivat vaimolle paljon
työtä. Mutta Jumala arvosti työtä, hän teki sitä myös itse, kuusi päivää.
Meidän tulee huomata kuitenkin se, että Jumala arvostaa eri töitä, kuin mitä on
tapana ihmisten kesken. Jumalalle kelpaa vain tietynlainen työ, joka usein on
juuri sellaista, mitä maailmassa ei lainkaan arvosteta, sanotaan nyt vaikka
lasten kapaloiden vaihto.
Jumalan käskystä tehtyä
työtä sanotaan jumalanpalvelukseksi. Jumalanpalveluksen yleisohje on:
"Palvelkaa toisianne rakkaudessa", (kts. Gal 5:13).
Vanhan Testamentin juhla-ajat
Vanha Testamentti
sisältää melko täydellisen työlainsäädännön. Vuoteen kuului mm. kolme viikon
pituista juhla-aikaa, joka seitsemäs vuosi oli sapattivuosi ja joka
viideskymmenes vuosi riemuvuosi. Sapattivuotena maata ei viljelty - senkin piti
saada levätä - ja velat raukesivat. Tämän lisäksi oli erikseen määrätty, että
jos joku oli myyty orjaksi, piti hänet päästää vapaaksi seitsemän vuoden
palveluksen jälkeen (2.Moos 21:2).
Riemuvuotena
vapauttaminen ja ennallistaminen ulottuivat vieläkin syvemmälle. Myyty
maaomaisuus palautui alkuperäisille omistajilleen tai heidän jälkeläisilleen.
Jesaja näkeekin riemuvuoden esikuvana tulevista tapahtumista:
Herran, Herran enkeli on
minun päälläni, sillä hän on lähettänyt minut julistamaan ilosanomaa nöyrille,
lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille
vapautusta ja kahlituille virvoitusta, julistamaan Herran otollista vuotta ja
meidän Jumalamme kostonpäivää... (Jes 61:1-11).
Nämä ennustukset
toteutuvat Jeesuksessa. Luukas kertoo:
Ja hän saapui Nasaretiin,
jossa hänet oli kasvatettu, ja meni tapansa mukaan sapatinpäivänä synagogaan ja
nousi lukemaan. Niin hänelle annettiin profeetta Esaiaan kirja, ja kun hän
avasi kirjan, löysi hän sen paikan, jossa oli kirjoitettuna: "Herran Henki
on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan evankeliumia
köyhille; hän on lähettänyt minut saarnaamaan vangituille vapautusta ja
sokeille näkönsä saamista, päästämään sorretut vapauteen ja saarnaamaan Herran
otollista vuotta". Ja käärittyään kirjan kokoon hän antoi sen palvelijalle
ja istuutui; ja kaikkien synagogassa olevien silmät olivat häneen kiinnitetyt.
Ja hän rupesi puhumaan heille: "Tänä päivänä tämä kirjoitus on käynyt
toteen teidän korvienne kuulla". (Luuk 4:17-21).
Vanhan Liiton Israel
lähti pois Egyptin orjuudesta, mutta tässä suunta vaihtuu. Uuden Liiton
Israelin tehtävä on julistaa Hyvää Sanomaa, Evankeliumia. Jeesus lähettää
nimellensä lunastetun kansan synnin orjien sekaan julistamaan Herran otollista
vuotta. Sisäisen rauhan ja levon jo saaneena Uuden Liiton kansalla on vietävänä
voiton sanoma, joka ylläesitetyn mukaisesti sisältää seuraavat asiat:
- köyhille hyviä uutisia,
- vangeille vapautusta,
- sorretuille vapautusta,
- sokeille näön saamista,
- maan palautus alkuperäisille
omistajilleen.
Jumalan armo riittää
ihmisen kaikkinaisten epäonnistumisien ja pettymysten tuomien haittojen
korjaamiseen ja uudenlaiseen elämään Jumalan armotaloudessa.
Lepopäivän vietto Uuden Liiton seurakunnassa
Sapatin viettoon kehottavaa
käskyä ei Uudessa Testamentissa enää ole. Sunnuntain pyhittämiseen velvoittaa
käskyä ei myöskään ole. Sunnuntaina, "viikon ensimmäisenä päivänä",
vietetystä kokoontumisesta on tosin yksi maininta, kts. Apt 20:7, mutta
silloinkin on kysymys vain ylipitkäksi venyneestä sapatin vietosta, sillä
"viikon ensimmäinen päivä" oli alkanut kesken Paavalin
jäähyväisateriaa Trooassa.
Uuden Liiton järjestyksen
suhdetta Vanhan Liiton seremoniajumalanpalvelukseen selostetaan
Kolossalaiskirjeen toisessa luvussa, (kts. Kol 2:16). Siinä ei paljoakaan
anneta arvoa uskonnollisille seremonioille. Ne kirkolliset kulttimenot, jotka
nykyisin mielletään kristilliseksi jumalanpalvelukseksi ovat muunnoksia
babylonialaisten mysteriuskontojen rituaaleista; vain nimet ovat vaihtuneet.
Vaikka säännöksiä
viikkolevon pitopäivästä ei annettaisikaan, itse lepo on silti tarpeen. Mutta
tämä Vanhan Liiton käsky kehottaa enempää kuin pelkkään lepoon, se käskee
pyhittämään sen, toisin sanoen erottamaan ajan Herralle. Meillä kullakin on oma
työmme Jumalan palvelijoina, mutta tämä työ vie meidät keskelle maailmaa. Siksi
sellaiset tilanteet, joissa voimme vetäytyä toimistamme yksin Herran seuraan,
ovat erityisen tärkeitä. Markus kertoo eräästä tällaisesta tapauksesta: Niin
hän (Jeesus) sanoi heille: "Tulkaa te yksinäisyyteen, autioon paikkaan, ja
levähtäkää vähän" (Mark 6:31). Tunnettu kertomus Martasta ja Mariasta
osoittaa, että Maria ymmärsi tämän. Tämän mallin mukaan rakentuvat kristikunnan
yhteiset kokoontumiset. Aina kun kaksi tai kolme on kokoontunut Herran
Jeesuksen nimeen, hän on myös itse mukana, kts. Matt 18:20.
Ehtoollisen vietto
Jumalan kansan elämässä
tärkeä osa on yhteisellä aterialla, jossa Jeesuksen seuraajat yhdessä nauttivat
leipää ja viiniä. Tällaista illallista sanotaan joskus ehtoolliseksi ja
eukaristiaksi, joskus leivänmurtotilaisuudeksi. Raamattu käyttää nimiä
"Herran ateria" (kyriakón deípnon) "pöytä" (trápeza),
"Herran pöytä" (trápeza kiríu) ja leivän murtaminen (klásis tú ártu).
Olennaista ei kuitenkaan ole nimi, vaan Herra, joka leivän ja viinin kautta
ottaa tulee osaksi meidän ruumistamme ja yhdistää henkemme Jumalan hengen
kanssa.
Leivän ja viinin
nauttiminen on käänteinen prosessi sille tapahtumalle, joka toi kuoleman
ihmiskunnalle. Niinkuin hyvän ja pahan tiedon hedelmät toivat kuoleman
ihmiselle, tuovat ristin puun hedelmät ylösnousemuksen ja elämän Uudelle
luomakunnalle.
Esikuvina näille
tilaisuuksille on ensinnäkin se Pääsiäislammas, jota israelilaiset söivät
Egyptistä lähtöä edeltävänä yönä. Dramaattinen lähtö Egyptistä on selostettu 2.
Mooseksen kirjan luvuissa 1 - 15. Tämän exoduksen muistoksi israelilaisissa
kodeissa kerran vuodessa syötiin pääsiäisateria, jossa tärkein osa oli
pääsiäislammas. Ristiinnaulitsemisensa edellä Jeesus söi tämän juhla-aterian
yhdessä oppilaittensa kanssa, kts. Lk. 22:14-22:
Minä olen halajamalla
halannut syödä tämän pääsiäislampaan teidän kanssanne, ennenkuin minä kärsin,
sillä minä sanon teille, etten minä enää sitä syö, ennenkuin täyttymys tapahtuu
Jumalan Valtakunnassa.
Ja hän otti maljan,
kiitti ja sanoi: "Ottakaa tämä, ja jakakaa keskenänne. Sillä minä sanon
teille: tästedes minä en juo viinipuun antia, ennenkuin Jumalan Valtakunta
tulee."
Israelin vapautuminen
Egyptin orjuudesta on eräs tärkeimmistä Jeesuksen ristinkuoleman vanhatestamentillisista
esikuvista. Pääsiäisaterian jälkeen Jeesus asettaa Uuden Liiton pääsiäisen:
Ja hän otti leivän,
kiitti, mursi ja antoi heille ja sanoi: "tämä on minun ruumiini, joka
teidän edestänne annetaan. Tehkää se minun muistokseni."
Samoin myös maljan,
aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on Uusi Liitto minun veressäni,
joka teidän edestänne vuodatetaan..."
Uuden Liiton ehtoollista
voidaan viettää joka päivä. Ohjeteksti ilmoittaa: "niin usein kuin te sen
teette, tehkää se minun muistokseni". Vanhatestamentillisen esikuvan
mukaan ehtoollinen nautitaan kotona. Uuden Liiton käytäntö on tässäkin asiassa
joustava, eikä kotiehtoollinenkaan ole mikään ehdoton vaatimus, Apostolien
teoissa todetaan vain ikäänkuin selviönä, että näin on asia, kts Apt 2:46-47:
Ja he olivat alati, joka
päivä, yksimielisesti pyhäkössä, ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat
ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen
kaiken kansan suosiossa.
Jeesus on läsnä aina, kun
kaksi tai kolme henkilöä on tullut yhteen Herran Jeesuksen nimissä, kts. Matt
18:20. Tärkeätä on huomata, että Jeesus ei määrää jokavuotisten, toistuvien
muistojuhlien viettoa - ei joulua, ei pääsiäistä eikä mitään muuta vastaavaa
rituaalia. Ja kun uskovat tulevat yhteen, on luonnollista myös syödä yhdessä.
Ehtoollinen on kaikkein juhlallisin hetki tästä ateriasta, (kts. 1.Kor, luvut
10 ja 11).
Juutalaisille uskoville
ei tarvinnut selitellä, että ehtoollista vietetään aterian yhteydessä kotona.
Kreikkalaisille asia oli oudompi. Korintton seurakunnassa tulivat jo
apostolisella ajalla käyttöön yhteiset ateriakokoukset, joissa Raamatun
kertoman mukaan jotkut olivat juovuksissa ja toiset nälissään. Tuskastunut
Paavali kysyykin korinttolaisilta: "Eikö teillä sitten ole muita huoneita,
niissä syödäksenne ja juodaksenne, (1.Kor 11:22)". Paavali joutui
selittelemään ehtoollisen vieton periaatteita korinttolaisille kahden luvun
pituisessa jaksossa.
Ehtoolliseen kuuluva
leipä on Vanhasta Testamentista periytyvän tavan mukaan happamatonta. Happamattomuus
on vanhatestamentillinen esikuva Uuden Liiton puhtaista vaikuttimista.
Happamattoman leivän valmistusohjeita löytyy kolmannen Mooseksen kirjan
toisesta luvusta. Samasta kirjasta löytyy myös ehtoollisen esikuvallinen malli,
ilmestysmajan jumalanpalvelus.
Uuden Liiton aterian
viettotapa on kodikas. Jeesus opetuslapsineen nauttivat pääsiäisateriaa pöydän
ääressä penkeillään puolittain makuuasennossa ajan tavan mukaan (kr. anakeimai:
nojata, levätä; kts esim. Mt 26:20, Mr 14:18, Joh 13:28), eli aivan kuin
renesanssin taiteilijat Viimeisen ehtoollisen esittivät.
Tässä kannattaa
kiinnittää huomiota myös Jumalallisen viisauden diplomaattiseen puoleen.
Sitoessaan veljesyhteyden leipään ja Uuden Liiton viiniin, Jeesus estää
teologisten oppiriitojen ja mielipide-erojen pääsyn uskovia eroittavaksi
tekijäksi.
Isännän testi
Kesken ehtoollisaterian,
ennen leivänmurtoa ja viiniä, Jeesus nousee yllättäen pöydästä ja pesee
oppilaittensa jalat, kts. Joh 13:2-17. Oppilaat ovat vielä niin tämän maailman
ajattelutavan pauloissa, että eivät ymmärrä, mitä on tekeillä. Pietari pukee
ihmettelynsä sanoiksi: "Herra, sinäkö peset minun jalkani?" Kun
Jeesus ei selitä tekoaan, Pietari päättää itse: "Et ikinä sinä saa pestä
minun jalkojani". Jalkojen pesu on kuitenkin välttämätöntä. Jeesus vastaa:
"Ellen minä sinua pese, ei sinulla ole osuutta minun kanssani".
Kun jalat on lopulta
pesty, selittää Jeesus asian. Kyse on siitä, että vanhin osoittaa nöyryytensä
opetettaviensa edessä, osoittaa, että hän palvelee, hänen selkänsä kestää taivutusta
ymmärtämättömän ihmisen edessä. Kun oppilaat ovat ymmärtäneet jalkojenpesun
merkityksen, heidät määrätään tekemään samoin, kts. jakeet 14-15. Johtajat
testataan joka kerta ennen ehtoollista.
Jalkojen pesu oli aivan
tavallinen juutalainen käytäntö. Kun tervetullut vieras tuli taloon, talon
isäntä otti vieraansa vastaan kunnioittaen. Isäntä huolehti tulijan tarpeista,
ja pesi ensimmäiseksi tämän matkasta väsyneet, likaiset jalat.
Ehtoollisaterialla Jeesus oli isäntänä, eikä hän voinut jättää tekemättä sitä,
mitä kunniallisissa kutsuissa oli aivan välttämätöntä. Orjatyötä hän ei
käyttänyt.
Jalkojenpesu jäi pois
seurakuntaelämästä sitä mukaa, kun seurakuntien johtoon pääsi selkävammaisia
nousukkaita, joille palvelijan eleet olivat vieraita. Viidennellätoista
vuosisadalla jalkojenpesu tuli takaisin seurakuntaelämään, kun löytyi miehiä,
jotka pystyivät siihen.
Kutsuvieraan testi
Liiton ateria,
ehtoollinen nautitaan vain Liitosta osallisten kesken. Ateriayhteyttä ei edes
ajatella sellaisten kanssa, joista ei varmuudella tiedetä, että he tunnustavat
Jeesuksen absoluuttisen vallan. Rippikoulun päästötodistus ei tunnustukseksi
riitä. Hyvä on myös pyrkiä varmistautumaan siitä, että pöytäkaveri on käynyt
kasteella, jollei hän ole uskovien vanhempien lapsi.
Liiton aterialle
osallistuvilta edellytetään myös, että kenelläkään ei ole mitään kannetta muita
aterialle osallistujia vastaan. Jos riita-asioita on, ne on selvitettävä, ennen
kuin kyseiset henkilöt voivat toistensa kanssa aterioida.
Liiton aterian nauttiminen
sellaisen henkilön kanssa, jonka tunnetaan elävän katumattomana synneissään, on
sopimatonta. Jos muut läsnäolijat näyttävät suostuvan aterioimaan röyhkeän
kanssa, on sinun kieltäydyttävä koko pöydästä aina siihen saakka, kunnes
röyhkeä on poistunut.
Jos osallistut yhteiselle
aterialle vakavaa syntiä harjoittavan uskovan kanssa, tulet osalliseksi tämän
synneistä. Ettei näin kävisi, valitse seurasi. Päinvastainen vaaran paikka
piilee siinä, että et suostu ehtoolliselle Jumalan hyväksymän henkilön kanssa.
Silloin olet vaarassa ajautua lahkolaisuuteen. Asia ei ole kuitenkaan ole niin
monimutkainen, kuin miltä se näyttää. Jos te vaellatte Jumalan lapsina tämän
sukukunnan keskuudessa, tunnette kyllä toisenne tarpeeksi hyvin. Kysymyshän on
vain äärimmäisyyksien - synnin ja eriseuraisuuden - välttämisestä. Testi on
kuitenkin tarpeen, etteivät julkijumalattomat tai johtajiksi pyrkivät
hurskastelijat pääsisi raatelemaan laumaa.
Kymmenykset
Vanhan Liiton kansan tuli
panna sivuun osa tuloistaan kolme kertaa vuodessa suoritettavaa Jerusalemin
matkaa varten. Säästöön pantua luonnontuotetta tai rahaa sanottiin
kymmenyksiksi. Uudessa Liitossa kymmenyksiä ei kerätä, mutta seurakunta
noudattaa samaa periaatetta yhteisten aterioiden kustantamisessa. Aterialle
tulijat tuovat mahdollisuuksiensa mukaan ruokaa ja juomaa yhteiseen käyttöön.
Mahdollinen ylijäämä jaetaan ulos.
Lepopäivän pyhityksen
tarkoitus ei ole jumalanpalvelus. Jeesus toteaa, että lepopäivä on ihmistä
varten. Työnsä tehneenä hän ansaitsee leponsa. Kyse on siitä, mikä on lepo.
Heti, kun ihminen (hebr.:
"Adam") tajusi syyllisyytensä, hän alkoi etsiä lunastusta. Aatamilla
oli omatunto. Adam häpesi itseään, ja teki itselleen ruohoista lannevaatteen.
Jumala ei hyväksynyt Aatamin tekemää ruohoasua, vaan teurasti eläimen ja teki
sen nahasta lannevaatteen. Puhdas uhrieläin sai kuolla saastutetun ihmisen
puolesta.
Aatamin pojat Kain ja
Aabel ratkaisivat uhriajatuksen kumpikin omalla tavallaan. Aapeli toi uhriksi
karitsan, mutta Kain viljatuotteita. Jumala ei taaskaan hyväksynyt veretöntä
uhria, ja suuttunut ja kateellinen Kain tappoi Aabelin. Vielä nytkään Jumala ei
hyväksy sellaista jumalanpalvelusta, jota hän ei ole itse asettanut.
Jeesus puolestaan ei
säätänyt minkäänlaista jumalanpalvelusseremoniaa. Kun hän, Jumalan poika, kärsi
ristillä meidän syntiemme puolesta, se riitti heti kerralla. Oman kärsimisensä
muiston Jeesus sääti, mutta sekin oli hyvin yksinkertainen - leipä ja viini
aterian yhteydessä, tuskin muuta kuin maljapuhe. Kainin jälkeläisille se oli
vähän. Kahden vuosituhannen kestäessä on Kainin suku kehittänyt rikkaan ja
omaperäisen jumalanpalvelusseremoniat, veli Aabelin surmaamista unohtamatta.
Tämänlaisesta "jumalanpalveluksesta" Paavali kirjoittaa
kolossalaisille:
Katsokaa, ettei kukaan
saa teitä saaliikseen järkeisopeilla (kr. "filosofialla") ja tyhjällä
petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin,
eikä Kristukseen. Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti. Ja
te olette täytetty hänessä, joka on kaiken hallituksen ja vallan pää. Ja
hänessä ...
Ja hän riisui aseet
hallituksilta ja valloilta, ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi, ja hän
sai heidän kauttaan voiton riemun ...
Älköön siis kukaan teitä
tuomitko syömisestä ja juomisesta, älköön minkään juhlan tai uudenkuun tai
sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisuuden varjo, mutta ruumis on
Kristuksen.
Älköön teiltä riistäkö
voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien
palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan
paisuttama, ...
Jos te olette Kristuksen
kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte
maailmassa, sallisitte määrätä itsellenne säädöksiä: "Älä tartu, älä
maista, älä koske!" - Sehän on tarkoitettu katoamaan ...
Tällä kaikella tosin on
viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja
sentähden, ettei se ruumista säästä: mutta se on ilman mitään arvoa, ja se
tapahtuu lihan tyydyttämiseksi.
Kolossalaiskirjeen
toisessa luvussa Paavali joutui terävin sanoin torjumaan itsevalituksi
jumalanpalvelukseksi ja ihmisten perinnäissäännöiksi nimittämiään kultteja,
elämäntapaa ja kreikkalaista filosofiaa. Paavalin varoituksista huolimatta
kristilliset kirkot ja useimmat sen lahkot ovat päätyneet
seremoniajumalanpalveluksien pitoon kerran viikossa, yleensä sunnuntaina.
Seremoniajumalanpalveluksen sisältö on lainattu osaksi Vanhasta Testamentista,
osaksi lainattu muista uskonnoista ja osaksi keksitty itse.
Suomenkielen sana sunnuntai
on pakanallista perua, ja tarkoittaa auringonjumalan päivää. Siitä, pidetäänkö
viikkolepo sapattina vai seuraavana päivänä, käytiin roomalaisten ja
kreikkalaisten kirkkomonarkkien välillä aikoinaan katkera kiista. Kirkossa
Rooman kanta voitti itäisen käytännön, mutta vieläkin on molemmilla
käsityksillä kannattajansa. Kiista on kuitenkin turha, sillä Jeesuksen kansa on
vapaa. "Missä Pyhä Henki on, siellä on vapaus".
Vanhan ja Uuden Liiton lepo
Vanhan Liiton aikaisissa
kirjoituksissa iankaikkisesta elämästä puhuttiin vähän. Iankaikkinen elämä on
kuitenkin selviö myös Vanhan Liiton pyhille, Mooses käy sillä jopa kauppaa
Jumalan kanssa. Mielenkiintoinen keskustelu käytiin kohta sapattikäskyn
antamisen jälkeen, kun Israel oli tehnyt kultaisen vasikan. kts. 2.Moos
32:31-34. Mooses tunnustaa synnin Jumalalle:
Voi, tämä kansa on tehnyt
suuren synnin! He ovat tehneet itselleen jumalan kullasta. Jospa nyt antaisit
heidän rikoksensa anteeksi! Mutta jos et, niin pyyhi minut pois kirjastasi,
johon kirjoitat. Mutta Herra vastasi Moosekselle: "Joka on tehnyt syntiä
minua vastaan, sen minä pyyhin pois kirjastani. Mene nyt ja johdata kansa
siihen paikkaan, josta minä olen sinulle puhunut: katso, minun enkelini käy
sinun edelläsi. Mutta kostoni päivänä minä kostan heille heidän rikoksensa.
Vaikka iankaikkisesta
elämästä puhuttiin vähän, sitä enemmin kiivailtiin sapatinvietosta. Kuitenkin
sapatti oli vain merkki iankaikkisesta elämästä. Merkin olisi kaiken järjen
mukaan olla vähemmän tärkeä kuin itse asia, johon se viittasi. Vasta Jeesus toi
asian esille selvästi ja yksiselitteisesti: Jumala on valmistanut levon
valituilleen.
Viikkolepoa vietetään
luomistyön kunniaksi joka viikko. Se on muistutus tulevasta levosta, johon
pääsemme me, jotka tulimme uskoon, mikäli emme sorru samoihin synteihin, kuin
israelilaiset matkallaan Egyptistä Luvattuun maahan, kts. Hebr 3:7-4:10.
Sentähden, niin kuin Pyhä
Henki sanoo: "Tänä Päivänä, jos te kuulette hänen äänensä, älkää
paaduttako sydämiänne, niin kuin teitte katkeroituksessa, kiusauksen päivänä
erämaassa, jossa teidän isänne minua kiusasivat ja koettelivat, vaikka olivat
nähneet minun tekojani neljäkymmentä vuotta; sentähden minä vihastuin tähän
sukupolveen ja sanoin: ’Aina he eksyvät sydämessään’; mutta he eivät oppineet
tuntemaan minun teitäni; ja niin minä vihassani vannoin: ’He eivät pääse minun
lepooni’."
Katsokaa, veljet, ettei
vain kenelläkään teistä ole paha, epäuskoinen sydän, niin että hän luopuu
elävästä Jumalasta, vaan kehoittakaa toisianne joka päivä, niin kauan kuin
sanotaan: "tänä päivänä", ettei teistä kukaan synnin pettämänä
paatuisi; sillä me olemme tulleet osallisiksi Kristuksesta, kunhan vain pysymme
luottamuksessa, joka meillä alussa oli, vahvoina loppuun asti.
Kun sanotaan: "Tänä
päivänä, jos kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako sydämiänne, niin kuin
teitte katkeroituksessa", ketkä sitten, vaikka kuulivat, katkeroittivat
hänet? Eivätkö kaikki, jotka olivat Mooseksen johdolla lähteneet Egyptistä?
Mutta keihin hän oli vihastunut neljäkymmentä vuotta? Eikö niihin, jotka olivat
syntiä tehneet, joiden ruumiit kaatuivat erämaahan? Ja keille hän vannoi,
etteivät he pääse hänen lepoonsa? Eikö tottelemattomille? Ja niin me näemme,
että he epäuskon tähden eivät voineet siihen päästä.
Varokaamme siis, koska
lupaus päästä hänen lepoonsa vielä pysyy varmana, ettei vain havaittaisi
kenenkään teistä jääneen taipaleelle. Sillä hyvä sanoma on julistettu meille
niin kuin heillekin; mutta heidän kuulemansa sana ei heitä hyödyttänyt, koska
se ei uskossa sulautunut niihin, jotka sen kuulivat. Sillä me pääsemme lepoon,
me, jotka tulimme uskoon, niin kuin hän on sanonut: "Ja niin minä
vihassani vannoin: ’He eivät pääse minun lepooni’," vaikka hänen tekonsa
olivat valmiina maailman perustamisesta asti. Sillä hän on jossakin sanonut
seitsemännestä päivästä näin: "Ja Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä
kaikista teoistansa"; ja tässä taas: "He eivät pääse minun
lepooni". Koska siis varmana pysyy, että muutamat pääsevät siihen, ja ne,
joille hyvä sanoma ennen julistettiin, eivät päässeet siihen tottelemattomuuden
tähden, niinhän taas määrää päivän, "tämän päivän", sanomalla
Daavidin kautta niin pitkän ajan jälkeen, niin kuin ennen on sanottu:
"Tänä päivänä, jos kuulette hänen äänensä, älkää paaduttako
sydämiänne." Sillä jos Joosua olisi saattanut heidät lepoon, niin hän ei
puhuisi toisesta, senjälkeisestä päivästä. Niin on Jumalan kansalle sapatinlepo
varmasti tuleva. Sillä joka on päässyt lepoonsa, on saanut levon teoistaan,
hänkin, niin kuin Jumala omista teoistansa. Ahkeroikaamme siis päästä siihen
lepoon, ettei kukaan lankeaisi seuraamaan samaa tottelemattomuuden esimerkkiä.
Jumala ei ole hyljännyt
Israelia. Sille koittaa seitsemäs päivä silloin kun Jumala lepää, Karitsa
viettää häitään seurakunnan kanssa.
Vanhassa Liitossa
lepopäivä oli joka seitsemäs päivä. Lepo voidaan laskea myös Kristuksen
ylösnousemuksesta. Herra tekee kaksi päivää työtä, ja sitten tulevat karitsan
häät. Kun Raamatussa puhutaan kolmannesta päivästä, on sanoilla oma kätketty
merkityksensä. Kun Jeesukselle kerrottiin Herodeksen aikeista tappaa hänet,
Jeesus totesi kylmän rauhallisesti:
Menkää ja sanokaa sille
ketulle: "Katso, minä ajan ulos riivaajia ja parannan sairaita tänään ja
huomenna, ja kolmantena päivänä minä pääsen määräni päähän". (Kts. Luuk
13:31-32).
Pietarin mukaan
"yksi päivä on Herran edessä niin kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin
kuin yksi päivä". (2.Piet 3:8, kts. myös Ps 90:4). Kolmas vuosituhat on
Israelin aikaa, Seurakunta otetaan ylös. Kun Israel on tullut kärsimystiensä
päähän, se sanoo itselleen:
Tulkaa, palatkaamme
Herran tykö, sillä hän on raadellut meitä ja parantaa meidät, hän on lyönyt
meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua,
kolmantena päivänä hän meidät herättää ja me saamme elää hänen edessänsä. (Hoos
6:1-2).
"Kolmas päivä"
on Raamatun merkkikieltä Karitsan häistä:
Ja kolmantena päivänä oli
häät Galilean Kaanaassa ja Jeesuksen äiti oli siellä. Ja myös Jeesus ja hänen
opetuslapsensa olivat kutsutut häihin …
Joh. 2:1-2
Jeesus kuoli. Kolmantena
päivänä hän nousi haudasta. Pian kaksi tuhatta vuotta Herra on tehnyt töitä
yhdessä veljien kanssa. Kolmas päivä sarastaa jo.
Luvattu maa
Jumalan kansan odotukset
kohdistuvat Luvattuun maahan, "tulevaiseen kaupunkiin, jossa vanhurskaus
asuu". Vaikka Aabrahamin pojanpojan Jaakobin jälkeläiset saivatkin
haltuunsa palan maata Välimeren itärannalta, ja Jaakob itse nimen Israel, ei
tämä maa ollut Aabrahamin Jumalalta saaman lupauksen täyttymys, vaan esikuva
siitä.
Israel joutui jatkuvasti
taistelemaan maan asukkaita vastaan, eikä vieläkään Israelin maa Siinailta
Eufratiin ole täysin Jaakobin poikien hallinnassa. Israelin maa pysyi Jaakobin
poikien vallassa vain, jos Jumala oli heihin tyytyväinen. Ja tavallisesti
Jumala ei ollut tyytyväinen, vaan moitti heitä moniaista synneistä,
tottelemattomuudesta hänen kuninkaallista tahtoaan vastaan. Mutta Jumala oli
toki kärsivällinen. Hän opetti kansalleen logiikkaa, jonka mukaan ihminen ei
voi saavuttaa rauhaa, ellei hän itse elä ristiriidatonta elämää Jumalan
pyhyydessä. Vanhan Liiton aikana tätä tilaa ei saavutettu, mutta opetuksena ja
esikuvana Vanhan Liiton historia on erinomainen. Ja tämä historia jatkuu.
Israel tulee käymään koko prosessin läpi, jonka jälkeen vanhurskaat perivät
maan.
Kun Jumala kutsuu
ihmisen, hän kutsuu hänet takaisin yhteyteensä. Aabraham uskoi Jumalaan, ja se
luettiin hänelle vanhurskaudeksi - Aabraham ohitti koko oikeusprosessin. Maa on
luvattu Aabrahamin jälkenäisille uskon mukaan; nyt näitä uskovia on lähes
kaikista maailman kansoista lunastettu joukko, eikä tämä joukko ole Israelin
lain alainen. Aabrahamin uskoville jälkeläisille tämä maa on taistelukenttä,
jossa me opimme hillitsemään itsemme ja tekemään työtä Jumalan ohjauksessa.
Mutta kun tämä synnistä johtuva episodi on ohi, itsensä hallitsemaan oppinut ihminen
saa palata tehtäväänsä, jonka Adam, ihminen, sai ennen lankeemustaan Jumalan
puutarhassa. Tässä tehtävässään hän tulee toimimaan hallitsijana, Jumalan
huoneen taloudenhoitajan asemessa. Esikuvissa tämä tehtävä annettiin
Joosefille, joka nostettiin Egyptin hallitsijaksi. Esikuvan täyttymyksessä
tehtävä annetaan niille Jumalan palvelijoille eli työmiehille, jotka ovat
hoitaneet leiviskänsä oikein. Joku tulee hallitsemaan "kymmentä
kaupunkia", jotkut enemmän tai vähemmän, aina saavutustensa mukaan.
Israel sai
"luvattuun maahan" ikuiset hallintaoikeudet. Aabrahamin jälkeläiset
uskon mukaan saavat ikuisen elämän, "levon Herrassa",
ristiriidattoman olotilan, joita ei synti, rangaistus ja krapula synkistä.
DEKALOGIN VIIDES KÄSKY: YHTEISKUNTAJÄRJESTYS
Kunnioita isääsi ja
äitiäsi, että kauan eläisit siinä maassa, jonka Herra, sinun Jumalasi, sinulle
antaa. (2.Moos 20:12).
Kunnioittaminen
tarkoittaa sosiaalista vastuunkantamista, erotuksena pyhittämisestä, jota
edellinen käsky käsitteli. Kun juutalaiskotiin tulee vieraita, vaimo kysyy
mieheltään: "Miten kunnioittaisin heitä", ts. mitä tarjoilisin heille
syötäväksi ja juotavaksi? Kunnioittamisen muodot riippuvat perheenjäsenten
iästä. Lapsen kunnioitus on vanhempien puheen ja työn huomioonottamista omia
päätöksiä tehtäessä, mutta vanhempana, lapsen aikuistuessa ja vanhempien
vanhetessa, kunnioituksen sisältö muuttuu aikuisen ihmisen
sosiaalis-taloudelliseksi vastuuksi vanhemmistaan.
Vanhan Liiton
perusyksikkö oli perhe. Perhe oli sosiaaliturvan tärkein muoto. Vanhemmat
kasvattivat lapsensa. Vanhukset, joilla oli lapsia, saivat elantonsa
lapsiltaan. Siksi laki, toora, sisältää useita yksityiskohtaisia määräyksiä,
jotka tukevat perheen mahdollisuuksia sille kuuluvien tehtävien hoidossa.
Vanhempien kunnioitukseen
perustui koko Israelin yhteiskuntajärjestelmä. Aabrahamille syntyi Iisak ja
Iisakille syntyi Jaakob. Jaakobille, joka Jumalalta sai nimen Israel, syntyi
kaksitoista poikaa. Mooseksen aikoina näitä sukukuntapäämiehiä oli jo useita kymmeniä.
Israelin yhteiskuntajärjestystä sanotaan patriarkaaliseksi järjestelmäksi.
Suvun vanhimmat elossa olevat miehet olivat johtajia. Valtasuhteet määräytyivät
iän ja sukulaisuuden perusteella. Pyrkyreillä ei ollut mitään mahdollisuuksia
päästä niiden johtoon, jotka pitivät Jumalan käskyn.
Kutsuessaan Aabrahamin
Jumala tahtoi perustaa vaihtoehtoisen yhteiskunnan turmeltuneen ihmiskunnan
keskuuteen. Kansa polveutui Aabrahamista ja sitä nimitettiin Aabrahamin
pojanpojan, Jaakobin, Jumalalta saaman Israel-nimen mukaan. Hallitsija oli
Jumala. Hallitusmuoto oli patriarkaalinen. Hallitsijan ja kansan välillä oli
liitto, joka perustui Aabrahamin Jumalalta saamille lupauksille. Lupaukset
eivät vaatineet mitään, sillä Aabrahamilla oli usko. Uskon kautta Aabraham teki
oikein ilman käskyjäkin. Häntä ei tarvinnut käskeä tekemään sitä, mikä on hyvä.
Aabrahamin kaltaisille ihmisille Siinain vuorella annettu käsky on vain ohje
siitä, mikä on hyvä.
Vanhempien tehtäväkenttä
oli laaja. Sen huomaa muun muassa siitä, että Israelilta puuttui useita
nyky-yhteiskunnan laitoksia. Vanhemmat hoitivat oikeustointa ja poliisivoimia
ei ollut ollenkaan, ei myöskään vankeustuomioita. Vanhempien sanaa oli
toteltava, mutta samalla vanhemmat pääsivät ajamaan omiensa etuja Jumalan
säätämissä puitteissa täysin laillisesti.
Jumalan antamat käskyt
ovat luomisjärjestyksen mukaiset. Luomisjärjestys on ihmisten tutkittavana
päivittäin, ilman käskyjäkin. Jotkut ovat olleet kyllin viisaita noudattaakseen
luonnonjärjestystä joissakin yksityiskohdissa, ja tulokset ovat heti olleet
positiivisia. Esimerkiksi kelpaavat kiinalaiset, joiden kaikkialla maailmassa
tiedetään kunnioittavan vanhempiaan. Ja seurauksena on, että kiinalaiset ovat
tänä päivänä maailman suurin kansa, huolimatta siitä, että he monituhantisen
historiansa aikana ovat melkein aina olleet sotilaallisesti alakynnessä, muiden
kansojen miehittäminä. Perhe on ollut se voima, jolla kiinalaiset ovat
voittaneet valloittajansa.
Vastakkaisia esimerkkejä
on vielä enemmän. Vihollinen ei jätä käyttämättä mitään keinoa perheen
tuhoamiseksi. Joskus näyttää siltä, että vihollinen tuntee luomisjärjestyksen
paremmin, kuin niinsanotut uskovat. Kokonaisia kansoja on tuhottu saattamalla
lapset halveksimaan vanhempiaan.
Nykyaikainen
demokraattisen hierarkian yhteiskunta on kukin tahollaan onnistunut tuhoamaan
vanhempien kunnioituksen niin, että perheet ovat hajonneet. Harva tietää, mikä
on perhe. Luonnollista perhettä on vaikea löytää, ja sanalla perhe nimitetään
nykyisin mitä luonnottomimpia yhteisöjä. Lapsia on eri syistä vähän,
isovanhemmat asuvat muualla, ja vanhemmat ovat paljon pois kotoa. Tynkäperhe ei
ole kenellekään kiva, eikä se pysty hoitamaan velvollisuuksiaan. Ainoa hyvä
korvaava järjestelmä on toimiva uskovien yhteisö.
Vielä 1930-luvulla
Suomesta saattoi löytää luonnollisen perheen. Isoisäni perheessä oli 18
jäsentä. Isoisä hoiti yhteisön kulttuuria, yhdessä vaimonsa kanssa.
Muistinvaraisesti isoisä kertoi satuja, tuntui osaavan rajattoman määrän
arvoituksia ja sananlaskuja, joita kertomalla hän kehitti lastenlastensa
maailmankuvaa. Pojat perheineen tekivät työt. Isoäiti oli tyttäriensä ja
miniöidensä henkinen luottohenkilö ja taidollinen opastaja. Kun perhe toisessa
maailmansodassa joutui pakenemaan tynkäsuomeen, pysyi yhteisö vielä pitkään
toimivana, vaikka veljekset jo rakensivat omat taloutensa.
Perheyhteisö antaa
monipuolisen suojan jäsenilleen. Se on taloudellinen yksikkö, ja työyhteisö.
Perhe on sekä koulu, että kasvatuskeskus. Kasvatus on edellisten sukupolvien
kokemuksen välittämistä perheen uusille jäsenille. Ja kuitenkaan tärkeintä
perheessä ei ole kasvatus, vaan rakkaus perheenjäsenten välillä. Sen, joka
tietää, että on yksikin ihminen, joka häntä rakastaa, oli se sitten äiti, isä,
sisar, veli, isoisä, isoäiti, lapsenlapsi tai lapsi, on paljon mukavampi
kohdata päivittäiset haasteet. Se, jota rakastetaan, tuskin ensimmäisenä lähtee
etsimään rakkauden korvikkeita. Hän on paremmin varustettu Vihollista vastaan
kuin se, jonka isä palvelee Vihollista. Hänen perintönsä on parempi, ja jos hän
perintönsä käyttää oman huoneensa rakentamiseen, hän luo edellytykset omalle ja
jälkeläistensä pitkälle ja onnelliselle elämälle.
Koska perhe on Jumalan
luomisjärjestyksen peruspilareita, ei ole ihme, että Vihollinen on keskittänyt
voimansa perheen hävittämiseen. Jos me olemme kasvaneet sellaisten kansojen
keskuudessa, joissa perheet on jo tuhottu, ei meillä edes ole kokemusperäistä
tietoa siitä, mitkä ovat perheen funktiot. Tässä tapauksessa voimme tutkia
paikallisen yhteiskunnan menetelmiä selvittääksemme, mitä keinoja Vihollinen on
käyttänyt perheen tuhoamiseen. Parhaiten tuntemissani suomalaisessa ja
venäläisessä yhteiskunnassa perheen toimintoja on rajoitettu mm. seuraavin
keinoin:
1. verotus,
2. seimet ja
lastentarhat,
3. koulu,
4. isien ja äitien työn
järjestäminen kodin ulkopuolelle,
5. järjestelyt, jotka
suosivat isoisien ja isoäitien asumista perheen ulkopuolella,
6. yksityisten ja
perheyritysten taloudellisen vapauden riisto.
Monien hyvältä näyttävien
kulissien takana on vain laskelmoitu hyökkäys Jumalaa vastaan. Kun Jumalaa ei
voida tuhota, vihollinen yrittää ainakin tehdä mahdollisimman paljon vahinkoa
hänen luomakunnassaan.
Perhettä ei voi korvata
päiväkodilla, mummoa ei voi korvata viikkorahalla eikä sisaruksia lelujen
paljoudella. Jos äitiä, joka lypsää lehmää, ei ole, ei tytär leiki
käpylehmällä. Jos äiti ei kapaloi pikkusiskoa, ei tyttö leiki nukeilla. Jos isä
ei pojan nähden rakenna taloa, ei poika leiki rakennuspalikoilla. On
murheellista huomata, että länsimaiden lapset ovat kadottaneet kyvyn leikkiä.
Perheeksi kutsutun
suojarakenteen puuttuminen helpottaa riivaajien hallintojärjestelmien pääsyä
ihmisyhteisön perusrakenteisiin. Perheestä tulee taistelutanner. Lisänä on se
murhe, jonka perheen omat jäsenet aiheuttavat itselleen ja toinen toisilleen
silloin, kun poikkeavat Jumalallisesta järjestyksestä.
Siinain vuorella
annettuun käskyyn sisältyi lupaus elää kauan siinä maassa, jonka Herra
Israelille antaa. Israel ei lupauksen saadessaan ollut edes vielä tullut luvattuun
maahan. Luvattuna maana pidetään Israelin maata, mutta jo Vanhan Liiton uskovat
asettivat päämääränsä korkeammalle: Taivaalliseen Jerusalemiin, kts. Hebr
11:8-16. Kansa oli vasta matkalla uutta kohti. Vanhan Liiton patriarkaalinen
järjestys antoi kuitenkin mahtavan esikuvan kansasta, jossa Jumalan kirkkaus
myöhemmin tuli ilmenemään.
Lapset ovat Jumalan
lahja. Ilman Jumalaa ei olisi isiä eikä äitejä. Jumala on Luoja. Kun Luoja
uudistaa luomakuntaansa, on ensinnäkin palautettava oikea suhde isän ja lapsen
välille. Tätä varten Isä lähetti Poikansa, ettei hänen luomakunnassaan kukaan
hukkuisi, vaan eläisi kauan, ikuisesti, siinä taivaallisessa Jerusalemissa,
jonka Ikuinen Isä on lapsilleen valmistanut.
Jeesus palauttaa Jumalan
ja ihmisen yhteyden. Hän luo suoran yhteyden Isän Jumalan ja uudistamansa
ihmisen välille. Uudistetun ihmisen kasvattajaksi jumalallinen persoona, Pyhä
Henki.
Uuden Liiton järjestys
Jumalan Aabrahamille
antamat lupaukset täyttyvät Jeesuksessa. Hän on Jumalan poika. Hän kunnioitti Isää.
Hänessä mekin, jotka häneen uskomme, olemme saaneet Jumalan lapseuden aseman,
sillä Jeesus ei elänyt itselleen, vaan kuoli pelastaakseen ne, jotka Jumala on
hänelle antanut, ja solmi Uuden Liiton, jonka kautta mekin, jotka uskomme,
olemme saaneet Elämän Hengen lahjan.
Uuden Liiton patriarkkoja
ovat Simon Pietari, ja hänen veljensä Andreas, Jaakob ja Johannes, Filippus,
Bartolomeus, Matteus, Tuomas, Jaakob Alfeuksen poika, Simon Kiivailija, Juudas
Jaakobin poika ja Paavali. Patriarkat ovat ainutkertainen ilmiö, heille syntyy
vain lapsia. Uuden liiton kaikki patriarkat ovat Aabrahamin jälkeläisiä uskon
ja myös perimänsä puolesta, tai "lihan mukaan", niin kuin Raamattu
sen sanoo.
Jeesuksen 12 oppilasta
saivat myös lähetystehtävän, ja lähettilään nimen. Uuden liiton lähettiläistä
käytetään meillä kreikankielistä sanaa apostoli, lähettiläs. Kahdentoista
patriarkan lisäksi Raamattu mainitsee nimeltä apostolit Barnabas (Apt 14:14),
Silvanus ja Timoteus (1.Tess.2:6-7), sekä Andronikus ja Junias (Room.16:7).
Apostolit elivät lastensa
keskuudessa. Heidän tehtävänään oli kasvattaa lapset Jeesuksen antamien
neuvojen ja suunnitelmien noudattajiksi ja toteuttajiksi. Apostolit olivat
paitsi opettajia, myös esimerkkejä. Paavali kehoittaa: "Olkaa minun
seuraajiani, 1.Kor 4:16".
Lähetyssaarnaaja-apostolin
lisäksi evankeliumin julistustehtävä on annettu evankelistoille. Raamattu
mainitsee nimeltä vain kaksi evankelistaa: Filippuksen, Apt 21:8, ja
Timoteuksen, 2.Tim 4:5. Vaikka vain harvat saivat evankelistan nimen, evankeliumin
julistus oli kaikkien uskovien tehtävä. Laajempi käyttö kuin sanalla
"evankelista" on vastaavalla verbillä "evangelizo",
julistaa hyvää sanomaa. Kun Jerusalemissa alkoivat vainot, uskovat pakenivat
sieltä ja julistivat hyvää sanomaa, kts. Apt 8:4. Kaikista tuli evankelistoja
silloin, kun he joutuivat uuteen ympäristöön, jossa evankeliumia ei vielä ollut
julistettu.
Samoin kuin Aabraham
joutui aikoinaan lähtemään isänsä kodista ja suvusta, Herra kutsuu tänä päivänä
seuraajia pakanakansojen keskuudesta. Kaikki Jeesuksen seuraavat julistavat
tätä sanomaa, kutsua Jumalan valtakuntaan, mielenmuutokseen. Kutsuun
myöntävästi vastanneet kastetaan upottamalla. He saavat jumalallisen Hengen.
Uudessa Liitossa hengellinen isyys syrjäyttää biologisen. Jeesus opettaa
seuraajiaan näin:
Ja isäksenne älkää
kutsuko ketään maan päällä, sillä yksi on teidän isänne, hän, joka on
taivaissa". (Matt 23:9).
Veljikseen, sisarikseen
ja äideikseen hän tunnustaa kaikki, jotka tekevät Jumalan tahdon, kts. Mark
3:33-35 ja Matt 12:46-50. Koska Jumalan kansa on veljiä keskenään, on tuloksena
tasa-arvo Jumalan edessä.
Vanhempia käsketään
kunnioittaa myös Uudessa Testamentissa, Ef 6:1, mutta sanotaan: "Lapset,
olkaa vanhemmillenne Herrassa kuuliaiset, sillä se on oikein". Sanat
"vanhemmillenne Herrassa" eivät tarkoita biologisia vanhempia, vaan
hengellisiä, niitä "jotka tekevät Jumalan tahdon". Tämä näkyy mm.
siinä, että alkuseurakunnassa uskoontulleet toivat omaisuuttaan apostolien
käyttöön ja nämä järjestivät seurakunnan sosiaalihuollon.
Uskovan vanhin on se,
kenen kautta hän on tullut uskoon. Pietari muistuttaa kirjeessään, (1.Piet
5:1), että myös hän on vanhin, ts. myös hänellä on hengellisiä jälkeläisiä.
Paavali, minunkin patriarkkani, oli vanhin monessa seurakunnassa: Filippissä, Pisidian
Antiokiassa, Korinttossa, jne. Muutamissa tapauksissa hän ei pitkien
etäisyyksien takia kyennyt hoitamaan henkilökohtaisesti vanhimmalle kuuluvia
velvollisuuksiaan, jonka takia hän ja hänen työtoverinsa valitsivat Pisidiassa
seurakuntiin vanhimmat niissä seurakunnissa, jotka olivat syntyneet heidän
saarnaajantoimensa vaikutuksesta, kts. Apt 14:23. Vastaavasti Paavali
kirjoittaa "oikealle pojalleen yhteisen uskomme perusteella"
Tiitukselle: "Jätin sinut Kreetalle sitä varten että järjestäisit mitä vielä
on järjestämättä ja asettaisit, niinkuin minä sinulle määräsin, joka kaupunkiin
vanhimmat", (Tiit 1:6). Vain Paavalilla oli tässä tapauksessa oikeus
määrätä vanhemmat näille uskoville, koska seurakunnat olivat syntyneet hänen
työnsä tuloksena. Tiitus käyttää tässä tapauksessa Paavalin määräysvaltaa.
Vanhimmista käytetään
Raamatussa kolmea nimitystä: vanhin (presbyteros), paimen (poimen) ja kaitsija
(episkopos). Myös termi "johtajat" esiintyy Uudessa Testamentissa.
Hebrealaiskirjeen 13:7 kehoittaa muistelemaan niitä poisnukkuneita johtajia,
jotka pelastuksen sanaa heille olivat puhuneet sekä oppimaan siitä, miten
kullekin heistä sitten lopulta kävi. Tässä johtajaksi käännetty sana on samaa
juurta, (hegemonia,) kuin mitä Luukas käyttää puhuessaan Syyrian maaherrasta
Kyreneuksesta, kts. Luuk 2:2. Tätä korkeampi arvonimi on vain yhdellä ja se on
Kyrios, Herra, ja se kuuluu ei suinkaan Rooman keisarille vaan Jumalan
Valtakunnan Kuninkaalle.
Vanhempien asemaa
uskovien yhteisössä ei pidä sekoittaa niihin tehtäviin ja karismoihin, joilla
me toisiamme palvelemme. Kristillisessä yhteisössä on monenlaisia palvelutoimia
ja virkoja, mutta mikään ammattitaito tai virka ei aseta veljeä toisen
yläpuolelle. Raamatun opettajat muistuttavat, että mitä vähemmältä tehtävä
näyttää, sitä tärkeämpi se on. Ihmisten kesken on kyllä tavallista lähteä
nimittelemään toisia veljiä hyviksi veljiksi ja toisia pelkästään veljiksi,
mutta siitä ei hyvä seuraa. Meidän ei tule järjestää kilpailua siitä, kuka on paras
isä, vaan tietää ja tuntea oma vanhimpamme. Jumala on myös hyväksi nähnyt, että
me pidämme huolta nimenomaan heikoista veljistämme. Jos meillä kuitenkin on
jotakin omaa vanhintamme vastaan, on jaksettava odottaa Herran tuomioita, kts
1.Kor 4:5. Hengellinen vanhin on kyllin hyvä sillä perusteella, että hänellä on
lapsensa. Me emme voi vaihtaa vanhempiamme. Vanhemmilta ei myöskään tule
odottaa liian paljon. Täydellisyyteen johtaa Henki, eikä ihminen.
Ei ole harvinaista, ettei
uskova ymmärrä eroa oman hengellisen vanhempansa ja jonkun toisen henkilön
hengellisen vanhemman välillä. Ikävä tilanne syntyy myös, jos oma hengellinen
isä on jonkinlainen käki, joka jättää hengelliset lapsensa jonkun sivullisen
hoitoon. Näiden käenpoikien olisi hyvä tietää, että hengellisiksi suurmiehiksi
pyrkivät superveljet ovat harvoin hyviä vanhempia. Hengellinen suuruus on
vähimpien veljien tarpeista huolehtimista, joten etsikää niitä, jotka ovat
nöyriä. Vain nöyrillä ja hengellisesti köyhillä on aikaa ja intoa pitää
lapsista huolta.
Vanhempien kunnioituksen
puute oli tärkein syy siihen sekasotkuun, josta Korinttolaiskirjeissä
kerrotaan. Lastentautien analyysin jälkeen Paavali kirjoittaa:
En kirjoita tätä
häväistäkseni teitä, vaan niinkuin rakkaita lapsiani neuvoen. Sillä vaikka teillä
olisi kymmenentuhatta kasvattajaa Kristuksessa, niin teillä ei kuitenkaan ole
monta isää; sillä minä teidät synnytin evankeliumin kautta Kristuksessa
Jeesuksessa. Kehoitan siis teitä: olkaa minun seuraajiani. (1.Kor 4:14-16).
Kukaan ei voi itse valita
vanhempiaan, mutta uskovan vanhin voi määrätä jonkun lapsistaan sijalleen
vanhimmaksi, jos pitää sitä aiheellisena. Presbyteeri, näin ollen, voi olla
valittu, mutta valintaoikeus on vain sillä uskovalla, jonka kautta kyseinen
lapsi tuli uskoon. Sivullisella ei ole oikeutta sekaantua asiaan.
Hengellinen isä saattaa
myös kuolla osoittamatta ketään sijaisekseen. Samanlainen tilanne syntyy, jos
vanhin jättää lapsensa. Näiden lasten osa ei ole kadehdittava, mutta
Taivaallinen Isä ei jätä lapsiaan orvoksi. Kokemuksesta voin sanoa, että yhteys
Jumalan ja hänen lapsensa välillä säilyy myös silloin, kun vanhin jättää
velvollisuutensa hoitamatta. Jumala johdattaa lapsensa toisten uskovien
yhteyteen niin, että ne neuvot ja se tuki, jonka vanhemmat luonnostaan lapselle
antavat, saadaan toisilta, varttuneemmilta uskovilta.
Evankeliumin levitessä on
luonnollista, että seuraavassa vaiheessa uskovan hengellinen isä on biologinen
isä. Jos tällainen isä on myös hyvä opettaja, syntyy tavallista paremmat
olosuhteet lasten hengelliselle kasvulle. Raamattu muistuttaa, että niitä
vanhimpia, jotka uskollisesti opastavat lapsiaan Herrassa Jumalan tahdon
mukaiseen elämään, on pidettävä kaksinkertaisen kunnian ansainneina. Tämä
kunnia on tavallisesti myös vaikeasti voitettavissa. Vastustaja, Saatana, on
erinomainen strategi, ja tuskin jättää vahvaa Jumalan linnoitusta
hyökkäyksiltään rauhaan.
Vanhin ei ole sama kuin
kätilö. Vanhin tietää synnyttää ajallaan ja kunnon kätilö tietää, kuinka voi
olla avuksi. Mutta kristikuntaan, varsinkin niinsanottuihin herätysliikkeisiin,
on pesiytynyt sikiönlähdettäjiä, jotka pyrkivät erilaisilla tempuilla saada
lapsen syntymään ennen aikojaan. Keskosina syntyvät lapset tuottavat yleensä
paljon huolta vanhemmilleen ja kuolevat silti usein ennen aikojaan.
Hallintojärjestelmän tarkoitus
Jossain vaiheessa
vanhemmat aina kuolevat. Uskovan tulee kasvaa ottamaan paikkansa vanhempana.
Jumala päämääränä on kasvattaa täysipainoisia Jumalan ihmisiä, joille Jumala on
lähin ja korkein auktoriteetti. Uskovan tulee olla tasapainoinen niin, ettei
mikään painostus pysty suistamaan häntä syrjään Totuuden, Rakkauden ja Elämän
periaatteista, oli hyökkäys kuinka raju tahansa. Jokaisen uskovan pitää pystyä
tähän itsenäisesti, tilannehan voi syntyä vaikka missä. Lopultakin vain Jumala
on Isä. Isän ja hänen lapsensa välillä ei tule olla välittäjiä.
Jumalallinen
hallintojärjestelmä tulee ymmärrettävämmäksi, kun huomaamme, että Israelin
kansalla ei moneensataan vuoteen ollut kuningasta. Jumala toi Israelin
Egyptistä ja johti sitä eteenpäin henkilökohtaisesti. Jumala vastaa tällöin
siitä, että kaikkien hänen työmiehiensä toimet sopivat saumattomasti yhteen,
niin, että uskova tuntuu liikkuvan ihmeiden rajamailla, vaikka ei kysymys ole
mistään ihmeistä, vaan siitä, että Jumala itse hoitaa osansa järjestelmässään.
Raamatullisen
patriarkaalisen johtajamallin rinnalle on aikojen kuluessa kristikuntaan
pesiytynyt myös maailmallinen johtamisjärjestelmä. Maailmallinen
johtamisjärjestelmä on rakennettu pyramidin muotoon monine alistusasteineen,
sotilaallisen arvojärjestelmän tapaan. Kirkossa tätä maailmallista
hallintojärjestelmää kutsutaan hierarkiseksi, pappisvaltaiseksi järjestelmäksi.
Hengelliselle elämälle vieras hallintojärjestelmä estää tehokkaasti uskovien
hengellisen kasvun muutaman vuoden kuluttua uskoontulosta, niin että uskovat
jäävät hengellisiksi kääpiöiksi, jolleivät nyt sitten kuole kokonaan.
Vanhan Testamentin mukaan
Israelin piti panna sivuun kymmenykset maan uutissadosta sitä varten, että he
näillä säästöillään pystyisivät kustantamaan matkansa kolme kertaa vuodessa
Jerusalemiin ja lisäksi maksamaan varattomien juhlakuluja. Myös papiston piti
saada osansa kymmenyksistä, kts. 5.Moos 14:22. Joka kolmas vuosi oli tuloista
pantava sivuun sosiaalista avustustoimintaa varten kymmenen prosenttia, kts.
5.Moos 14:28. Uudessa Liitossa Vanhan Liiton kymmenyksistä on tullut
varsinainen riesa. Rahanhimoiset ja muuten vaan asioita ymmärtämättömät
johtajat vääristelevät Vanhan Liiton määräyksiä selittäen, että
"kymmenykset" olisi annettava lyhentämättömänä
"seurakunnalle" tai "Jumalan Valtakunnan työhön". Vaikka
olen käynyt säännöllisesti eri uskonnollisten yhteisöjen järjestämissä
kokouksissa jo yli 30 vuoden ajan, en vielä kertaakaan ole kuullut saarnaajien
tai "pappien" suusta tervettä opetusta Vanhaan Liittoon kuuluvien
kymmenysten käytöstä. Uusi Liitto kymmenyksiä ei tunne ollenkaan. Uudessa
Liitossa avustustoiminta on vapaaehtoista. Avustustoimintaa harjoitettiin
pääasiallisesti vain sosiaalisin perustein seurakunnan sisällä. Paavali toteaa
vain, että hänellä oikeus avustuksen vastaanottamiseen hänellä on niiltä,
joille hän on ollut hengelliseksi hyödyksi. Paavali ei kuitenkaan oikeuttaan
käyttänyt ainakaan siinä vaiheessa, jolloin Tessalonikalaiskirje kirjoitettiin.
Koska vanhimmilla on
oikeus ottaa vastaan taloudellista huolenpitoa lapsiltaan Herrassa, on
vanhimman tehtäviin paljon pyrkijöitä, myös sellaisia, jotka eivät ole
vanhimpia ollenkaan, vaan huudattavat itsensä vanhimmiksi kokouksissaan.
Tässäkin suhteessa meillä on Vanhan Testamentin tarjoamasta opetuksesta paljon
opittavaa. Moni lahko ja turha järjestö olisi kuivunut kokoon rahan
puutteeseen, jos käskyn "kunnioita isääsi ja äitiäsi" sisältö olisi
ymmärretty paremmin. Paavali antoi Timoteukselle ohjeen siitä, miten menetellä
sellaisten ihmisten parissa, jotka luulevat voivansa valita vanhimpansa:
Saarnaa sanaa, astu esiin
sopivalla ja sopimattomalla ajalla, nuhtele, varoita, kehoita, kaikella
pitkämielisyydellä ja opetuksella. Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi
tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen
opettajia, ... (2.Tim 4:2-3).
Kepulikonsteilla valtaan
tulleiden johtajien toiminta keskittyy väärin perustein hankitun vallan
säilyttämiseen. Kristikuntaan onkin pesiytynyt erilaisia järjestelmiä, joilla
erilaisten mielipidesuuntien korvasyyhyn mukaan valittujen johtajien valtaa
pönkitetään. Hienoimmilla on omat akateemiset tutkinnot, mutta yhtä hyvin ovat
menestyneet puhtaasti mafia-tyyliset lahkot.
Iso kultainen risti
raskaissa kultaketjuissa mustan viitan päällä ei ole hengellisen suuruuden tai
arvovallan merkki. Enkelihologrammi hatussa ja risti ison vatsan päällä on
paremminkin merkki, joka ilmoittaa, että nämä herrat eivät Jumalasta ole
ymmärtäneet yhtään mitään.
Jeesus opettaa oman
arvojärjestelmänsä periaatteista seuraavasti:
Te tiedätte, että
kansojen ruhtinaat herroina niitä hallitsevat, ja että mahtavat käyttävät
valtaansa niitä kohtaan. Näin älköön olko teidän keskenänne, vaan se, joka
teidän keskuudessanne tahtoo suureksi tulla, olkoon teidän palvelijanne (kr.
"diagonos"), ja joka teidän keskuudessanne tahtoo olla ensimmäinen,
se olkoon teidän orjanne ("dulos"), niinkuin ei Ihmisen Poikakaan
tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi monen
edestä.
Matt 20:25-28.
Väärin perustein valtaa
pitävät johtajat pelkäävät opposition syntyä. Pelko tekee heistä epäluuloisia
ja johtaa johdettavien alistamiseen. Herroina esiintyvät johtajat ovat
syrjäyttäneet Kristuksen, seurakunnan pään, (kts. Kol 1:18) ja ottaneet lahkon
komentoonsa. Edes apostoli ei pääse lahkonjohtajan puheille, kts. 3.Joh. 9-10.
Mielellään he nousevat korkealle pönttöihinsä uskovia opettamaan, mutta eivät
kestä kuunnella sanaakaan uskovan puhetta. Saarnastuoli on uskoville osoitetun
halveksunnan merkki.
On olemassa vain yksi
apostolinen seurakunta. Jos haluamme puhua paikallisseurakunnasta sen osana,
voi sana "seurakunta" saada paikkakunnan nimen määreekseen.
Paikallisseurakunta voi kokoontua vaikka sadassa paikassa yht´aikaa, mutta se
on silti yksi. Mutta kun joku näistä sadasta kokouksesta järjestäytyy omaksi
"seurakunnakseen" on tuloksena lahko. Seurakunnan jakautuminen
lahkoiksi on vastustajan työtä. Yhdelläkään kristikunnan nimeltä mainituissa
tai mainitsemattomista järjestöistä ei ole oikeutta pyrkiä määräävään asemaan
Jumalan seurakunnassa. Järjestöjen johtajat edustavat kukin vain omaa
järjestöään, eivät Kristusta, ja kun keskustelet heidän kanssaan, rakastavat he
eniten sitä oppia, josta he haluavat riidellä.
Vallitsevaa tilannetta ei
korjaa opposition syntyminen ja uuden kellokkaan valinta. Uskovan tulee siirtyä
yksilönä ihmisen johdosta Pyhän Hengen johtoon, ja alkaa yksinkertaisesti
toteuttaa Jumalan tahtoa, kuitenkin muistaen, kuka on hänen oikea hengellinen
vanhempansa. Näitä vanhempia kehotetaan olemaan kansalle esikuvina, ei
herroina. Maailman organisaatioissa joukko kantaa johtajaa, Jumalan Valtakunnan
organisaatiossa johtaja, Kristus, kantaa seurakuntaa.
DEKALOGIN KUUDES KÄSKY: IHMISELÄMÄN LOUKKAAMATTOMUUS
Älä tapa. (2.Moos 20:13)
Vanhan Liiton kansalaisen
keskinäisissä suhteissa oli tietty alaraja: "Älä tapa". Vaatimustaso
ei siis ollut korkea. Lisäksi Laissa oli määräyksiä tietyistä, tarkoin
määrätyistä tapauksista, jolloin yhteisön piti tappaa rikoksen tehnyt
kansalainen, muuten koko kansa tuli pahuuden suojelijaksi ja syylliseksi
Jumalan edessä. Ettei näin tapahtuisi oli Israelille annettu määräys
"Poista paha keskuudestasi". Kts. esim. 5.Moos 13:1-5, 5.Moos 17:7,
5.Moos 19:11-13, 5.Moos 21:18-21.
Mikäli kansa oli tullut
syylliseksi Jumalan edessä, järjesti Herra sille opettavan rangaistuksen, kuten
tapahtuu näinäkin päivinä siellä, missä Jumalan tahtoa ei noudateta.
Tottelemattomille kansoille Jumala järjestää sotaa, kulkutautia, maan ja veden
saastumista, hirmuhallituksia, talousohjelmia, maanjäristyksiä ja muuta
joukkotuhoa niin, että niiden teoille tulee arvoisensa seuraamukset.
Vasta Uudessa Liitossa
Dekalogin kuudes käsky tulee täysin voimaan. Vuorisaarnassa Herra korottaa
alarajavaatimuksia:
Te olette kuulleet
sanotuksi vanhoille: "Älä tapa" ja "joka tappaa, on ansainnut
oikeuden tuomion". Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu
veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen "Sinä
tyhjänpäiväinen", on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo:
"Sinä hullu" on ansainnut helvetin tulen."
Veljeä voi rakastaa vähän
tai paljon, vihata ei tippaakaan. Ne prosessit, jotka johtavat murhiin, sotaan,
huoruuteen, pörssikeinotteluun, vapaudenriistoon, liikenneonnettomuuksiin ja
vastaaviin tekoihin on paras lopettaa heti alkuunsa.
Kuka on syyllinen,
kysyvät ihmiset. Jeesus heittää kysymyksen toisinpäin ja tuomitsee ne
arvostelijat, joiden reaktioista puuttuu rakkaus. Kun veljesi tekee sinun
mielestäsi väärin, tarkkaile itseäsi, oletko murheellinen hänen tähtensä vai
pelkästään vihainen.
Et voi yhtäaikaa sekä
auttaa että vihata veljeäsi. Mutta jos rakastat, voit myös nuhdella, jos
tarvitaan. Ja sinun on myös nuhdeltava, kun tarvitaan. Jok'ainut kunnollinen
äiti huutaa kurkku suorana, jos näkee lapsensa menevän heikoille jäille.
Nuhdellessasi asetat itsesi peliin. Pahantekijät ovat herkkiä loukkaantumaan,
jos heidän asioistaan huomautetaan ja suuttuessaan vaarallisiakin. Mutta kun
kysymys on veljestäsi, sinun on riskeerattava silloin, kun rakkaus sitä vaatii.
Eikä ystävän menetystä tule pelätä - jollei hän totuudessa pysy, on hän
menetetty kuitenkin.
Kerran olin käymässä
Göteborgissa erään tuttavaperheen luona. Lähtiessämme takaisin kutsuin ystävät
kokoon ja kerroin heille huomionani, että heistä on tulossa hyvin
itsetyytyväinen lahkomainen kuppikunta. Sitten meille tuli lähtö, mutta puoli
vuotta myöhemmin tuli tunnin puhelu, jossa kiitettiin Herraa. Aina ei käy näin
hyvin ja siitä on omat seuraamukset. Eräät asiat ovat niin vakavia, että
ehtoollisyhteys ja muu normaali kristillinen yhteiselämä on katkaistava. Paha
on poistettava uskovien keskuudesta, muuten koko yhteisö tuleen pahuuden
suojelijaksi ja syylliseksi Jumalan edessä. Kts. 1.Kor 5:9-13. Uudessa Liitossa
käsky "poista paha keskuudestasi" on voimassa, mutta ketään ei
tapeta. Tappamisen asemesta kuolemansynnin tehnyttä veljeä ei oteta mukaan
ehtoollisaterialle. Eikä tietysti Liiton ulkopuolisiakaan.
Viholliset ovat
vihollisia, mutta sen ei pidä näkyä vihamielisyytenä. Ei edes
"oikeudenmukaisuus" heitä kohtaan tule kysymykseen:
Te olette kuulleet
sanotuksi: "Silmä silmästä ja hammas hampaasta". Mutta minä sanon
teille: Älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan ...
Te olette kuulleet
sanotuksi: "Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi". Mutta minä
sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka
teitä vainoavat, että olisitte isänne lapsia, joka on taivaissa, sillä hän
antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin. Sillä jos te rakastatte niitä,
jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö
publikaanitkin tee samoin? Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan
veljille, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?
Olkaa siis täydelliset, niinkuin teidän taivaallinen Isänne täydellinen on.
Kts. Matt 5:38-48.
Vanhan Liiton laki
kriminalisoi vain raaimmat paheet. Uuden Liiton laki, Rakkaus, osoittaa toiseen
suuntaan - ylöspäin. Rakkautta on myös se nuhtelu, jota syntiä tekeviä kohtaan
Herran tahdon mukaan osoitamme. Suurin rangaistus, mitä uskovien yhteisö voi
käyttää, on ehtoollis- ja keskusteluyhteyden katkaiseminen. Paha on poistettava
uskovien keskuudesta, muuten koko yhteisö tulee pahuuden suojelijaksi ja
syylliseksi Jumalan edessä. Kts. 1.Kor 5:9-13.
Suhteet maailmaan
Väkivaltaista
omankädenoikeutta Herra ei hyväksy kansalleen. Jos uskova joutuu vääryyden
kohteeksi, hoitaa Herra itse koston, jos pitää sitä tarpeellisena. Ehkä Jumala
kääntää ihmisen pois pahoilta teiltään ja antaa hänelle kaiken anteeksi. Mutta
välinpitämättömäksi vihollisen toimien suhteen ei pidä jäädä, vaikka varotkin
kostamasta pahaa pahalla. Kun sinua vastaan toimitaan epäoikeudenmukaisesti,
esitä Jumalalle pyyntö tehdä turhaksi pimeyden työt ja ne jäävät tehottomiksi.
Näin käännät Paholaisen pyrkimykset häntä itseään vastaan. Minulla on useita
hauskoja kokemuksia tästä, kerron ehkä joskus.
Jumala puolustaa
kansaansa, mutta puolustus tulee eri suunnalta, kuin mihin pakanat ovat
tottuneet. Kun pakanain hyökkäyksen kohde ei itse puolustaudu, luulee maailma
saaneensa helpon voiton. Mutta juuri kun maailma alkaa viettää voitonjuhlia,
sen omat velat lankeavat maksettaviksi. Meidän olisi järjetöntä puolustaa
itseämme lihan käsivarrella, koska maailma on suuri ja mahtava verrattuna siihen
pieneen laumaan, joka on etsinyt turvaa Jumalan suojista. Mutta Jumalalle
maailman vastustus ei merkitse yhtään mitään. Hän tekee sille juuri sen, mitä
tahtoo. Hän ei anna itseänsä pilkata, kts. Gal 6:7-8. Hän antaa ihmisille
heidän tekojensa mukaan ja vapauttaa ihmisten vangit.
Sotilaspoliittiset
valtiot ja järjestelmät pakottavat jäseniään ja orjiksi katsomiaan ihmisiä
sodankäyntiin ja muuhun toimintaan, joiden oikeudellisuudesta uskovalla ei ole
takeita. Tällöin meille on tärkeätä ettemme tule osallisiksi ja osasyyllisiksi
toisten tekemiin synteihin esimerkiksi siten, että antaisimme valtakirjamme tai
äänestäisimme edustajaksemme tai ottamalla osaa henkilökohtaisesti, vaikkapa
vain vastahakoisena vähemmistönä asioihin, jotka eivät meille kuulu. Me emme
ole demokraatteja, koska olemme tunnustaneet Jeesuksen ylimmäksi
auktoriteetiksi ja Jeesuksen veren kautta tulleet vapaiksi ja estottomaksi
tekemään aina ja vain sitä, mikä on hyvää. "Älkää seuratko enemmistöä
pahaan" (2.Moos 23:2, ven. käännös). Jos olet sitoutunut ennen uskoon
tuloasi, odota Herran johdatusta ja katso, kuinka hän järjestää sinulle pääsyn
sodasta. On muistettava, että aina on parempi tulla tapetuksi kuin tulla
tapetuksi tapon yrityksessä, sillä joka miekkaan tarttuu se miekkaan hukkuu. Sotilaspoliittista
vallankäyttöä ei pidä kuitenkaan estellä; se ei ole meidän asiamme, eikä meidän
asiamme ei ole rajoittaa toisten vapauksia. Jokainen vastaa teoistaan
Jumalalle.
Niille meikäläisille,
jotka ovat sodassa, syntyy ongelma siitä, että myös vastapuolella
todennäköisesti on meikäläisiä ja silloin joutuu veli sotaan veljeä vastaan.
Teille on siksi parasta, että etukäteen annatte toisillenne anteeksi, että
mahdollisesti tapatte toisianne. Jumala on hyvin pitkämielinen uskovien
tekemiin synteihin nähden, mutta Jumalan pitkämielisyyttä ei pidä käyttää
väärin. Nykyaikaisessa sodankäynnissä tapetaan ihmisiä, joilla ei ole osaa eikä
arpaa siihen sotaan, jota häntä hallitseva valtiolaitos käy. Uskovan tulee
pyrkiä syrjään asioista, jotka hänelle ei kuulu.
Joskus ihmetellään, miksi
Jeesus ei kieltänyt sodankäyntiä kokonaan. Jeesus kielsi vannomasta valaa.
Kieltäytyessäsi valasta sinä kieltäydyt sodasta jo siinä vaiheessa, kun se on
vielä periaatteellisella tasolla.
Silloin kun varmasti
tiedätte tekevänne vääryyttä, esimerkiksi tuomitsemalla maallisen järjestelmän
tuomarin ominaisuudessa henkilöä, joka Jumalan lain edessä on puhdas, on teidän
syytä erota tehtävästänne. Jeesus on Herra. Herra Jeesus on riisunut
vastustajansa aseista ja olisi noloa, jos sinä antautuisit aseeksi vääryydelle.
Suhde vihollisiin
Vanhan Liiton aikana
Jumala käski Israelin vallata heille luvattu maa ja tappaa kaikki sen asukkaat.
Maa-alue oli tarkkaan rajattu, eikä Israelilla ollut oikeutta lähteä
omavaltaisesti laajentamaan alueitaan. Myös oikeus puolustautua oli rajattu,
koska Jumala on se, joka puolustaa oikeamielistä. Tavan takaa Israel luuli
olevansa oikeamielistä kansaa, mutta Jumala oli eri mieltä, ja antoi tappioiden
kohdata Israelia. Edes puolustustaisteluissa Israel ei menestynyt.
Uuden Liiton kansa on
kutsuttu julistamaan Jumalan evankeliumia, hyvää sanomaa. Jumala haluaa antaa
maan vanhurskaillensa, mutta vasta, kun evankeliumi on julistettu. Lisäksi maan
luovutus Jumalan lasten hallintoon tulee tapahtumaan siten, että Jumala itse
käy sodan vihollisia vastaan tämän aikakauden lopussa. Jumala ei luota edes
palvelijoihinsa elämän ja kuoleman asioissa. Tuomiot hän suorittaa itse.
Seuraajiaan Jeesus opettaa, että verenvuodatusta seuraa verenvuodatus:
"Se, joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu". Jeesus ei ole
kieltänyt verenvuodatusta, mutta hän on sanonut, mitä siitä seuraa. Jos uskomme
Johtajan sanaan, me emme tartu miekkaan.
Puolustuksen hoitamatta
jättäminen on tietoinen ratkaisu. Se on jumalanpalveluksen tarkoitus. Jumala
haluaa näyttää maailmalle oman kansansa kautta sen, että jos joku turvaa
häneen, hän puolustaa. Jumalan ihminen on näyttelyesine, jonka kautta Jumala
osoittaa kunniansa. Puolustuksen hoitamatta jättäminen on vapaaehtoinen
ratkaisu. Uskovia kehoitetaan "antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi,
Jumalalle otolliseksi uhriksi", kts. Room 12:1. Vaihtoehdot ovat joko
puolustus (sota) tai järkkymätön rauha pahimmankin vihollisuuden kohdatessa
(uhri). Järkkymättömään rauhaan pystyy vain Jumalan ihminen Jumalan avulla.
Jeesus ei kiellä mitään
pahaa, mutta hän rankaisee siitä. Jeesus käskee rakastamaan vihollisia. Se,
joka rakastaa, ei tee pahaa. Vihollisten rakastaminen vaatii ihmisen koko
ajatusmaailman täysremonttia. Ajatusmaailman pinnalliset remontit ovat tavallisia,
niillä pyritään hurskaaseen pintakiiltoon. Helpoin tapa hurskastella on
väittää, ettei vihollisia olekaan. Väite lienee tarkoitettu vain
yksinkertaisten höynäyttämistä varten. Jokainen valhe, ajatuksen ja lihan
saastutus, antikristillinen järjestelmä ja Elämää, Totuutta ja Rakkautta
vastaan suunnattu toimenpide on vihollisuutta Jumalaa vastaan. Saasta ja valhe
ovat ihmiskunnan keskeisiä ominaisuuksia, ja uskovan on tiedettävä, miten
menetellä syntisen ihmiskunnan keskellä. Kaiken lisäksi tämä ihmiskunta käy
aktiivista sotaa niitä vastaan, jotka vääryyteen eivät suostu. Uskovan on
ymmärrettävä, miten tätä ihmiskuntaa voi rakastaa niin, ettei samalla joudu
syylliseksi sen pahoihin tekoihin.
Ensimmäinen ehto sille,
että emme tule syylliseksi vihollisen tekoihin, on itsenäisyyden säilyttäminen.
On toteltava ennemmin Jumalaa kuin ihmistä. Kun vihollisen leirissä huomataan
ihminen, joka ei suostu vääryyden välineeksi, alkavat eksytykset ja vainot. On
myös tiedettävä, miten menetellä vainoissa.
Vihollinen on henkivalta.
Ihminen ei ole niin viisas, että hän selviytyisi vihollisesta ilman vahvemman
henkivallan, Jumalan apua. Jumalan henki ohjaa Jumalan lapsia, kun he rukoillen
kulkevat. Vainoista pakeneminen on sallittu. Jumalan Valtakuntaa ei ole
perustettu väkivallalla, eikä sitä myöskään puolusteta ulkoista vihollista
vastaan väkivallan asein. Jumalan kansa tosin taistelee vääryyttä vastaan,
mutta silloin on kyse siitä, että emme suostu painostettuinakaan tekemään
vääryyttä tai käyttämään väkivallan keinoja, koska uskomme, että rakkautta ja
totuutta noudattamalla päästään parhaisiin tuloksiin kaikissa tapauksissa.
Rakkauden ja Totuuden noudattaminen on Voittajan politiikkaa ja Voittajalle
sopiva tapa hoitaa asioitaan. Jumalan siunaus riittää kyllä kompensoimaan väärämielisten
tekemän vahingon, kts. Apt 3:26.
Rauha
Sotilaspoliittisten
valtioiden jäsenet eivät itsekään pidä sodasta. Venäläinen runoilija
Jevtushenko kysyi: "Haluavatko venäläiset sotaa". Eräs venäläinen
diplomaatti, joka kertoi kasvaneensa madame Kollontain polvella, kertoi Venäjän
hyökänneen Afganistaniin, koska "meidän on pakko päästä Tyynelle
Valtamerelle". Kuka nyt sotaa haluaisi, mutta harvassa on niitä, jotka
antavat tankkien kulkea ylitseen mihinkään ryhtymättä.
Kukaan ei halua sotaa.
Venäläiset, kuten muutkin ihmiset, haluavat harjoittaa pahuuttaan kenenkään
estämättä. Tekemällä vääryyttä naapureilleen, he tavan takaa menettelevät niin
pahoin, että naapuri katsoo olevansa pakotettu vastarintaan. Siksi rauhaa
maailmassa ei saavuteta ilman vääryyksien samanaikaista lopettamista ja
entisten vääryyksien hyvittämistä. Tämän tyyppistä rauhaa ei ole koskaan
saavutettu, eikä saavuteta, koska yhtäkään tapettua eivät sotilaspoliittisten
valtioiden tietäjät pysty herättämään henkiin. Anteeksipyyntökin on myöhäistä,
koska se joka voisi antaa anteeksi, on jo kuollut. Se mitä maailmassa kutsutaan
rauhaksi onkin lähinnä taistelutauko, jonka kestäessä riistetty ja orjuutettu
hävinnyt vasten tahtoaan mielistelee orjuuttajaansa.
Maailmassa on vain yksi
kansa, joka on ilmoittanut ohjelmakseen vastarinnasta luopumisen, Koska Jumala
puolustaa oikeutta, voi Jumalan kansa alistua sortoon ja silti voittaa. Tämä on
ainut tie rauhaan.
Rauhaa opettaa vain
Jeesus, muut opettavat "oikeudenmukaisuutta" ja sitäkin vain vääryydenteon
verukkeena. Jos nämä muut eivät pysty hyväksymään Jeesuksen Herruutta, eivät he
pysty omaksumaan myös Jeesuksen opetusta suvaitsevaisuudesta,
kärsivällisyydestä, itsehillinnästä. Ihmiset, jotka torjuvat Rauhan, eivät
ymmärrä miten edullista olisi pysäyttää väkivalta kestämällä pieni loukkaus:
Mutta minä sanon teille:
älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos lyö sinua oikealle poskelle, käännä
hänelle toinenkin; ja jos joku tahtoo käydä sinun kanssasi oikeutta ja ottaa
ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin; ja jos joku pakottaa sinua yhden
virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. (Matt 5:39-41).
Jeesus ei opeta mitään
yliluonnollista näissä sanoissa. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että
tarjoamalla poskea vastaiskun asemesta, sinä estät väkivaltakierteen
syntymisen. Jos teet pakanoiden lailla "oikeudenmukaisesti", sinä
läimäytät takaisin. Tästä seuraa todennäköisesti eskalaatio, vastapuoli
täräyttää silmäsi mustaksi. Sinä täräytät kaverilta hampaat sisään. Kaveri
hakee nuijan, ja lyö sillä pari kylkiluuta poikki ja maksan hajalle. Pelisi on
pelattu. Ettei näin kävisi, opettaa Jeesus sinulle halvimman tavan päästä eroon
ihmisistä.
Kristus tarjoaa
todellista rauhaa ja samalla Jumalan Valtakunnan kansalaisuutta. Jumalalla on
valta antaa syntejä anteeksi. "Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät
pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman", Matt 5:9. Rauha solmitaan Jumalan
kanssa ja siitä seuraa, että sinä et enää riistä lähimmäistäsi, joten
lähimmäisellä ei ole oikeutusta hyökätä sinua vastaan. Jos hän tai hänen
liittonsa sen kuitenkin tekee, ei sinun pidä ryhtyä vastarintaan, vaan
annettava Herran hoitaa puolustuksen ja syyllisten rankaisun, joihin sinä tosin
voit rukouksillasi vaikuttaa, kts. Matt 5:39-44. Ainut rauhansopimus, joka on
syytä solmia, on rauhanteko Jumalan kanssa. Muita sopimuksia ei pidä tehdä.
Vanhurskas ei kuitenkaan sinun kimppuusi hyökkää, oli sinulla sopimus tai ei,
ja toisaalta väärämielisen kanssa ei ole mitään mieltä tehdä sopimuksia, hän ei
sanaansa pidä kuitenkaan. Jokainen ihminen on velvollinen elämään Jumalan
normien mukaan ilman mitään sopimuksia. Sinulta odotetaan vain täydellistä
antautumista, islam. Täydellinen antautuminen, islam, ei vain ole koskaan
täydellinen ilman Jeesuksen herruuden tunnustamista.
Uskovalla on aina toivo,
myös silloin kun hänet tapetaan. Silloinkin, kun me olemme uskonsa tähden
tapetun haudalla, surulla on rajansa, se on vain inhimillistä, mutta täynnä
ylösnousemuksen odotusta. Murheellista kuolema on vain silloin, kun tiedämme
inhimillisesti katsoen kunniallisen ihmisen kuolleen ilman Kristusta. Näillä
sanoilla minä haluan kunnioittaa tässä Tsohar Dudajevin (1944-1996) muistoa,
jota roistot kutsuivat puhelimeen neuvottelemaan rauhasta. Kun Dudajev meni,
hänen puhelinsignaaliaan kohti ohjattiin raketti, jolla hänet tapettiin.
Uskovan pitäisi ymmärtää, että vaikka kaikki tämän maailman ruhtinaat
kehoittaisivat sinua rauhaan, heillä on silloinkin vain Saatana mielessään.
Rauhan ehdot sanelee Jeesus eikä kukaan muu. Näistä ehdoista ei neuvotella.
Kirjoituksista me
ymmärrämme kuinka suuri murhe apostoli Paavalilla oli maanmiehistään, jotka
hylkäsivät Jeesuksen. Jeesus olisi voinut heitä auttaa. He kuitenkin valitsivat
yhteistyön miehittäjän kanssa, joka myöhemmin ajoi koko kansan pois maastaan.
Rauha solmitaan
tunnustamalla Jeesuksen herruus ja se ylläpidetään elämällä hänen ohjauksensa
mukaisesti. Muuta rauhaa ei ole.
DEKALOGIN SEITSEMÄS
KÄSKY: SEKSILIITON PYHYYS
##32
Älä tee huorin (2.Moos
20:14)
Avioliitto tai avoliitto,
miksi sitä kutsutaankin, on biologinen liitto, jossa liiton osapuolet tulevat
yhdeksi lihaksi sukupuoliyhteyden kautta. Mooseksen ensimmäisen kirjan eli
Genesiksen 24 luvusta löydät kertomuksen tapauksesta, jossa tällainen liitto
solmittiin Jumalan johdatuksella. Kertomuksen lopusta luemme:
Ja Iisak oli illan suussa
lähtenyt kedolle käyskentelemään, ja kun hän nosti silmänsä, hän näki kamelien
lähestyvän. Kun Rebekka nosti silmänsä ja näki Iisakin, laskeutui hän nopeasti
maahan kamelin selästä ja kysyi palvelijalta: "Kuka on tuo mies, joka
tulee kedolla meitä vastaan?" Palvelija vastasi: "Hän on minun
herrani". Niin hän otti hunnun ja verhoutui siihen. Ja palvelija kertoi
Iisakille kaikki mitä hän oli toimittanut. Ja Iisak vei Rebekan äitinsä Saaran
majaan ja hänestä tuli hänen vaimonsa ja hän rakasti häntä.
Liiton solmiminen ei
edellytä minkäänlaisten muiden toimenpiteiden tai rituaalien suorittamista,
mutta kerran solmittu liitto on voimassa niin kauan kuin jompikumpi osapuolista
kuolee. Rajoitusta vaimojen määrästä ei annettu, mutta mikäli mies otti toisen
tai useamman vaimon, se ei saanut tapahtua ensimmäisen tai muiden vaimojen
aviollisten oikeuksien kustannuksella. Vaimolla voi olla vain yksi elossaoleva
mies. Miehillä ei voi olla yhteistä vaimoa. Erityinen rajoitus oli annettu
Vanhan Liiton kuninkaille: heillä ei saanut olla monta vaimoa. Samanlaisen
määräyksen antoi Paavali Tiitukselle ja Timoteukselle näiden asettamista
paimenista (Tiit 1:6, 1.Tim 3:2) sekä myös seurakuntapalvelijoista (1.Tim
3:12).
Esiaviollisia suhteita ei
periaatteessa voinut olla olemassakaan, koska liiton alkaminen laskettiin
seksuaalisen kanssakäymisen alkamisesta.
Seksiliiton rikkomista
sanotaan huoruudeksi. Huorinteosta oli määrätty rangaistus: "Jos joku
tavataan makaamasta naisen kanssa, joka on toisen miehen aviovaimo, niin
kuolkoot molemmat, sekä mies, joka makasi vaimon kanssa, sekä vaimo. Poista
paha Israelista." (5.Moos 22:22). Mikäli nainen aikoi naimisiin, mutta
hääyönä havaittiin, ettei hän ollut tyttö, tuli hänet kivittää yksin. Kts.
5.Moos 22:13-22.
Huoruus on ystävyyteen
kykenemättömän ihmisen keino etsiä ystävyydelle korviketta. Saatanan pettämänä
hän turvautuu keinoihin, jotka vievät hänet yhä kauemmas todellisesta
ystävyydestä. Seksistä ei ole ystävyyden tai rakkauden korvikkeeksi, ei edes
rikkeettömässä seksiliitossa.
Aviolliset
suhteet Uudessa Liitossa
Taivasten Valtakunnan
siveellissyysnormit ovat Mooseksen lakia korkeammalla. Korotetut vaatimukset on
esitetty mm. Vuorisaarnassa. Sanat on suunnattu miehelle:
Te olette kuulleet
sanotuksi: "Älä tee huorin". Mutta minä sanon teille: jokainen joka
katsoo naista himoiten häntä, on jo sydämessään tehnyt huorin hänen kanssansa.
Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi;
sillä parempi on sinulle että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko
ruumiisi heitetään Helvettiin.
Käännöksestä näkyy, ettei
kääntäjä ole tuntenut juutalaista ajattelua. Juutalainen ei käytä sanaa nainen
siinä merkityksessä kuin suomalainen. Juutalaiselle jokainen nainen on aina
jonkun tytär. Jos haluamme jakaa nämä tyttäret ryhmiin aviollisten arvojen
perusteella, saamme seuraavat ryhmät: tytöt, vaimot, lesket ja huorat.
Ylläolevassa tekstissä
"nainen" on käännetty kreikan sanasta "gyneika", vaimo. Kun
Jeesus tekstissä puhuu naisesta, hän ei tarkoita tyttöä, vaan naista, jolla on
elossaoleva mies. Toisen miehen vaimon himoitseminen on synti, mutta tyttö ei
ole sama kuin vaimo. Jeesus ei siis väitä, että mies tekisi huorin silloin, kun
hänellä on luontaisia haluja, jotka kohdistuvat johonkin tyttöön. Halu ei ole
sama kuin huorinteko, eikä Jeesus vaadi ihmiseltä mitään sellaista joka on
biologinen mahdottomuus. Biologiset tarpeet on vain hallittava.
Luonnollisten halujen
hallintaan on olemassa resepti:
Haureuden syntien
välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa (gyneika) ja kullakin
naisella (fem.) aviomiehensä, (1.Kor 7:2).
Ylläolevan lauseen
kreikkalaisessa lähdetekstissä sanaa "nainen" ei ole ollenkaan. Se,
että kyse on "tyttärestä", selviää lauseenjäsenien suvusta. Käännös
ei siis sinänsä ole väärä, kunhan pidetään mielessä juutalaisen kirjoittajan
ajatuksenjuoksu.
Vanhan Liiton laissa ei
ollut määräyksiä siitä voidaanko avioero sallia huorinteon perusteella. Liitto
päättyi, kun syylliset tapettiin. Kysymystä eronneiden uudelleenavioitumisesta
ei myöskään syntynyt: vihille haluavia ei ollut. Kuka nyt olisi halunnut tulla
kivitetyksi hääpäivänsä johdosta.
Uudessa Liitossa
huorinteko johtaa avioliiton purkaantumiseen. Jos seksiä jatketaan, se on
pelkkää parittelua. Sovitteluratkaisu ei ole mahdollinen. Miehen, joka on
suostunut naiseen, tulee kantaa täysi vastuu naisesta, jonka hän on maannut,
eikä lähettää häntä takaisin saastutettuaan hänet. Huoruus aiheuttaa myös
veljesyhteyden katkeamisen, kuten muissakin sellaisissa tapauksissa, jotka
Vanhassa Liitossa luokiteltiin kuolemansynneiksi.
Varsinkin lapsille on
tärkeää, että he saavat elää kodissa, jossa isän ja äidin välit on kunnossa.
Huoruus on kuolemansynti. Kodissa, jossa huorataan ei keskustella Elämästä eikä
lapsille ei jää mahdollisuutta oppia terveeseen elämään vanhempien keskusteluja
seuraamalla ja heitä matkimalla.
Aina ei avioliiton
molemmat osapuolet ole uskovia. Uuden Testamentin kirjoittajat antavat
tilanteesta alarajaohjeen: "Aviovuode pidettäköön saastuttamattomana kaikkien
kesken". Myös uskovan ja ei-uskovan avioliitto purkautuu
huorintekotapauksessa.
Ero
Seksiliiton pätevyyteen
ei muilla tekijöillä, sellaisilla kuin luonteiden yhteensopivuus, erilaiset
mieltymykset jne, ole merkitystä. Viidennen Mooseksenkirjan luvussa 24, jakeet
1-4, on kuitenkin seuraava teksti:
Jos joku ottaa vaimon ja
nai hänet ja vaimo ei häntä enää miellytä, sentähden että mies on tavannut
hänessä jotakin häpeällistä, ja hän kirjoittaa hänelle erokirjan ja antaa sen
hänen käteensä ja lähettää hänet pois talostaan, ja jos nainen sitten
lähdettyään hänen talostaan, menee ja joutuu toisen miehen vaimoksi, ja myöskin
tämä toinen mies hylkii häntä ja kirjoittaa hänelle erokirjan ja antaa sen
hänen käteensä ja lähettää hänet pois talostaan, tai jos tämä toinen mies, joka
on ottanut hänet vaimokseen, kuolee, älköön hänen ensimmäinen miehensä, joka
lähetti hänet pois, ottako häntä uudestaan vaimokseen, sittenkuin tämä on
tullut saastutetuksi, sillä se olisi kauhistus Herran edessä. Älä saata
syynalaiseksi maata, jonka Herra, sinun Jumalasi antaa sinulle perintöosaksi.
Mooses oli tehnyt asiassa
myönnytyksen, mutta halunnut estää ainakin syrjähypyt. Jeesus joutui
tentattavaksi tästä asiasta. Fariseukset kysyivät: "Onko miehen lupa
hyljätä vaimonsa mistä syystä tahansa?" Jeesus vastaa:
On sanottu: "Joka
hylkää vaimonsa, antakoon hänelle erokirjan", mutta minä sanon teille:
jokainen joka hylkää vaimonsa muun kuin huoruuden tähden, saattaa hänet
tekemään huorin ja joka nai hyljätyn, se tekee huorin.
Keskustelua seuranneet
opetuslapset totesivat ettei ole miehen hyvä naida, kts. Matt 5:31-32 ja Matt
19:3-12. Mutta Jeesus huomauttaa, että pahemminkin asia voisi olla. Jumalan
Valtakunnan tähden kannattaa pyrkiä täydellisyyteen, jos vain edellytykset ovat
olemassa:
Ei tämä sana kaikkiin
sovellu, vaan ainoastaan niihin, joille se on suotu. Sillä on niitä, jotka
ihmiset ovat tehneet avioon kelpaamattomiksi, ja niitä, jotka Taivasten
Valtakunnan tähden ovat tehneet itsensä avioon kelpaamattomiksi. Joka voi sen
itseensä sovittaa, se sovittakoon.
Juoksevat asiat pystytään
hoitamaan vain, jos perusteet ovat kunnossa.
Kirkollinen
ja/tai valtiollinen avioliitto
Jumalan asettama
avioliitto on biologinen. Liiton osapuolet ovat mies ja vaimo. Heille on
annettu lupaus: He tulevat yhdeksi lihaksi, he saavat lapsia. Mutta Jumalan
tekoja muuntelemaan ja tuhoamaan pyrkivä vihollinen haluaa päästä kolmanneksi
osapuoleksi liittoon ja tuoda siihen oman järjestyksensä. Kaiken lisäksi
vihollinen tekee työnsä ikäänkuin Jumalallista järjestystä auttaakseen, ettei
Jumalan kansa huomaisi, mitä heille on tapahtumassa. Tästä syystä käsitteiden
ymmärtämistä mutkistaakin se, että kirkkolaitoksissa ja lahkoissa opetetaan
avioliiton alkavan vasta vihkimisestä, häistä tai muusta vastaavasta seremoniasta,
vaikka vihittävät olisivat olleet naimisissa ties kuinka kauan ja joskus
monenkin henkilön kanssa. Nimittämällä 1.Moos 2:20-25 jakeiden tekstiä
avioliiton asetussanoiksi on saatu aikaan markkinarako papin puuhille miehen ja
naisen väliin. Jae 24 kuuluu seuraavasti:
Sentähden mies luopukoon
isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja he tulevat yhdeksi lihaksi.
Paavali näkee asian
kirkonmiehiä konkreettisemmin varoittaessaan uskovia huoruudesta: "Ettekö
tiedä, että joka yhtyy porttoon, tulee yhdeksi ruumiiksi hänen kanssaan? Onhan
sanottu: 'Ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi'." Paavali siis käyttää ns.
asetussanoja myös huoruudesta puhuessaan.
Häillä ja vihkimisellä ei
itse liiton pätevyydelle ole mitään merkitystä, niitä voidaan korkeintaan pitää
sosiaalisesti tasapainoisen ihmisen tapana kertoa ystävilleen siitä, että nyt
minä olen löytänyt puolisoni, jota rakastan, ja nyt aloitamme aviollisen
yhdyselämämme - tulkaa ja iloitkaa kanssamme. Jeesuksen opetuslapset eivät ota
ulkopuolista liittoonsa, mutta sallivat mielihyvin ystävien iloitsevan heidän
ilostaan.
Kirkkolaitosten tapaan
valtioilla on tapana yrittää sanella seksiliiton ehdot. Näin valtiokin pyrkii
kolmanneksi sopimusosapuoleksi seksiliittoon. Monenlaisia kuvottavia yrityksiä
on jo tehty, mutta varsinainen buumi lienee vielä edessäpäin, kunhan tekniikka
kehittyy.
Yhteiskunnan terveyttä
voidaan hyvin mitata sen perusteella, miten se suhtautuu heikompiinsa. Ruotsin
suurvalta-aika alkoi, kun kuningas näki neljä asiaa niin tärkeäksi, että valtiovalta
otti niiden hoitamisen vastuulleen. Yksi näistä asioista oli naisen
koskemattomuuden turvaaminen. Nyt on Ruotsin henkinen ja maallinen
suurvalta-asema mennyt, ja se näkyy tavasta jolla väkisinmaattua naista
kohdellaan. Hänestä yritetään tehdä osasyyllinen rikokseen. Kunniallisessa
valtiossa mies on aina velvollinen pitämään huolta naisesta, jonka hän makasi.
Jos hän ei sitä tee, hän on menetellyt rikollisesti naista kohtaan. Mitään
muuta näyttöä ei tarvita eikä valtion määräys voi tosiasioita muuttaa.
Abortti
Kerran aloitettu
synninteko johtaa tavallisesti uusiin, entistä raskaampiin synteihin.
Valtiovallan tuella harjoitettu sikiönlähdetys on kollektiivinen synti, jossa
syyllisiksi tulevat kaikki äänestäjät. Kiinassa valtion valvoma sikiönlähdetys
on johtanut siihen, että paikoitellen 80 prosenttia syntyvistä lapsista on
poikia, tytöt on poistettu äitinsä kohdusta. Venäjällä vain puolet nuorista
muodostaa koskaan perhettä, ja perheissäkin abortit ovat yleisiä. Usein
toistuvat abortit vievät viimeisetkin lapsensaannin toiveet.
Eräs abortin tehnyt
suomalainen nainen kertoi, että kulkiessaan kadulla hän saattaa pysähtyä
näyteikkunan eteen katselemaan lasten vaatteita. Mietteissään hän arvelee,
miltä ikkunassa näkyvä vaate näyttäisi hänen lapsensa päällä, kunnes tuska ja
syyllisyys ottavat yliotteen, ja hän tuntee huutavansa. Sitten hän katsoo
ympärilleen nähdäkseen, tuijottavatko ohikulkijat häntä. Siitä hän yrittää
arvioida, huusiko hän tuskansa julki vai ei.
Suomalaisen aborttilain
tarkoitus on auttaa niitä miehiä, jotka haureutta harjoittavat, pakoilemaan
vastuutaan isänä. Nainen joutuu näin kantamaan koko vastuun, ja mies ei ole
tietävinäänkään. Tämä vastuun pakoilu on vain näennäistä, Jumalan edessä vastuu
siirtyy koko sille yhteiskunnalle, joka jumalattomuuden hyväksyy. Vanhassa
Liitossa huoruudesta tavatut joutuivat kivitettäväksi, siinä kuolivat kaikki
osapuolet, myös tuo "yksi liha". Nykyaikainen yhteiskunta sensijaan
tappaa mieluummin niitä, jotka näennäisesti ovat kaikkein puolustuskyvyttömimpiä.
Kirkkojen ja muiden
lahkojen kristinuskolle vieras avioliittokäsitys on pääsyy länsimaisen naisen
alennustilaan. Mies, joka tajuaa elävänsä niinsanotussa avioliitossa vieraan
naisen kanssa, ei kunnioita naista naisena ja naisparka pyrkii hankkimaan ihmisarvolleen
katetta kodin ulkopuolelta työstä, palkasta, titteleistä ja sen sellaisesta,
siinäkään onnistumatta, koska vika on perusteissa. Rehvakkaan teeskentelyn
taakse kätkeytyy uskomaton määrä tuskaa, ahdistusta ja huonosti hoidettuja
lapsia, puhumattakaan siitä taakasta jota abortin tehneet äidit kantavat
omallatunnollaan. Naiset on pantu kantamaan raskainta taakkaa, huolimatta
siitä, että oikein hoidettuna äiteys on naiselle maailman arvokkain toimi.
Suomalainen lainlaatija
on ryhtynyt myös parittajan asialle. Lainlaatija on säätänyt kuuden kuukauden
harkinta-ajan myös siinä tapauksessa, että biologinen liitto on jo päättynyt
huorintekoon. Oletettavaa on, että lainlaatijan tarkoituksena on näin saattaa
myös syytön osapuoli tekemään huorin entisen puolisonsa kanssa. Nykyaikaisen
sotilaspoliittisen valtion kristinuskon vastainen taistelu on paljon
hienostuneempaa kuin mitä roomalaiset aikoinaan keksivät.
Länsimaista
avioliittoetiikkaa on pyritty viemään myös kehitysmaihin, mm. Somaliaan ja
Mosambikiin. Kun paikallinen mies on kääntynyt kristinuskoon, häntä on vaadittu
ajamaan pois vaimonsa, yhtä lukuunottamatta, siitä huolimatta, että Raamattu
ilmoittaa Jumalan vihaavan hylkäämistä. Jos näin tehdään, on teologia pantu
rakkauden edelle. Luulisi kenen tahansa ymmärtävän, mihin asemaan hylätty
nainen joutuu.
Seksiliitto muuttaa
ihmisen psyykettä. Kahdesta tulee yksi. Ilot ja surut tulevat yhteisiksi. Ellei
tätä päämäärien ja voimien ykseyttä huoruuden takia ole, syntyy
ristiriitatilanne, jossa kumpikin osapuoli kokee olevansa vangittuna ja
alistettuna tilanteessa johon he joutuivat otettuaan erivapauksia. Mutta sehän
on jo pakanoiden ongelma.
Kysyttäessä sitä, onko
mahdollisesti solmittava liitto onnellinen, kannattaa lukea alussa mainittu
kertomus Iisakin ja Rivkan (Rebekka) naimisiinmenosta kokonaan, alusta asti.
Mainitussa 1. Mooseksenkirjan 24. luvussa löytyvät ne periaatteet, joita
käyttäen uskova voi arvioida omia ratkaisujaan. Asia on senverran merkittävä,
että ratkaisuja kannattaa harkita enemmän kuin talvitakin värin valintaa.
Seuraavassa tarkistuslista siltä varalta, että aiot mennä naimisiin:
1. Molemmat kuuluvat
valittuun kansaan, ts. tunnustavat Jeesuksen kuninkaakseen. Vertaa jae 4.
2. Asia esitetään
Jumalalle rukouksessa, jakeet 12-14.
3. Valintaa ei suorita
tyttö, eikä poika, eikä heidän edustajansa, vaan Jumalan Henki osoittaa
ratkaisun, vrt jakeet 15-20.
4. Kiitetään Jumalaa, jae
27.
5. Esitetään asia
asianomaisille ihmisille, vrt jakeet 34-38.
6. Kysytään asianomaisten
suostumusta (sekä vanhempien, että tytön, jakeet 48-50 ja 57-58).
7. Siirrytään miehen
kotiin, jossa biologinen liitto solmitaan.
Oikeat lähtökohdat eivät
vielä takaa lopputulosta. Jatkossa tarvitaan rakkautta. Kun palkka on pieni ja
jauhot vähissä tarvitaan rakkautta. Kun kastike palaa pohjaan, lapset parkuvat
ja mies tulee töistä kävellen likaisilla saappailla suoraan jääkaapille
tarvitaan rakkautta. Seksillä sitä ei voi korvata.
Raamatun ohjeet
seksuaalisesta kanssakäymisestä koskevat tietysti vain Jumalan kansaa. Pakanat
elävät niinkuin elävät kunnes kohtaavat Jeesuksen. Fariseukset ja
kirjanoppineet toivat Jerusalemissa Jeesuksen eteen aviorikoksesta kiinniotetun
naisen. Naista ei oltu kivitetty (eikä nähtävästi miestäkään - teon toista
osapuolta), vaan hän oli saanut olla juutalaisten uskonnollisten johtajien
riepoteltavana ties kuinka kauan. Nyt he halusivat hyödyntää tapausta
kuullakseen Jeesuksen mielipiteen asiasta. Nainen asetettiin keskelle uteliasta
ja murhanhimoista laumaa. Fariseukset olivat odottaneet Jeesuksen menevän
halpaan, mutta kun Herra oli puhunut muutaman sanan, fariseusten pokka petti ja
Jeesus jäi naisen kanssa kahden kesken. Jeesus kysyi: "Nainen, missä ne
ovat, sinun syyttäjäsi? Eikö kukaan ole sinua tuominnut?" Nainen vastasi:
"Herra, ei kukaan". Niin Jeesus sanoi hänelle: "En minäkään
sinua tuomitse; mene äläkä täst'edes enää syntiä tee."
Fariseukset eivät olleet
enää paikalla kysymässä, miten nainen voisi jatkossa välttää syntiä. Pitäisikö
hänen elää aviorikoskumppaninsa kanssa vai palata entisen miehensä kanssa, vai
elää miehettä. Se ei heitä kiinnostanut, sillä he halusivat vain tuhota ja
tuomita. Sensijaan Jeesus oli osoittanut, että niinkauan kuin hän on mukana,
tuomitseminen ei käy päinsä. Siksi hän voi taas sanoa fariseukset nähtyään:
"Minä olen maailman valkeus; joka minua seuraa, se ei pimeydessä vaella,
vaan hänellä on oleva Elämän valkeus". Kts Joh. 8:1-12.
Niitä, jotka Jeesuksen
luo tulevat, Jeesus neuvoo henkilökohtaisesti ja tapauskohtaisesti. Minun ei
siis ole mahdollista antaa tässä yleispätevää ohjetta kaikille huorille ja
höynäytetyille. Ainut, mitä voin sanoa, on: Seuraa Jeesusta, ja sinulla on
oleva elämän valkeus. Hän johtaa pois umpikujasta jokaisen henkilökohtaisesti.
DEKALOGIN KAHDEKSAS
KÄSKY: OMAISUUDEN SUOJA
##34
Älä varasta. (2.Moos
20:15)
Jo Vanha Testamentti
sisälsi niin täydellisen sosiaaliohjelman, ettei yksikään sotilaspoliittinen
valtio tähän päivään mennessä ole esittänyt mitään vastaavaa. Maa oli jaettu
tasapuolisesti sukuhaarojen kesken. Se ei voinut siirtyä yksiin käsiin, koska
myytykin maa palautui alkuperäisen sukuhaaran hallintaan joka viideskymmenes
vuosi, ns. riemuvuotena. Tämän vuoksi esim. Joosefilla, galilealaisella
puusepällä, oli maaomaisuutta Betlehemissä, Juudeassa, koska hän kuului Juudan
sukuhaaraan. Maksamattomat velat tulivat anteeksiannetuiksi jokaisena 7.
vuotena, ns. sapattivuotena. Velasta ei saanut ottaa korkoa. Velan antaminen
varattomalle pyytäjälle oli laissa määrätty velvoite. Kts. 5.Moos, luku 15 ja
3.Moos, luku 25. Satoa korjattaessa tuli osa satoa jättää köyhien ja
muukalaisten korjattavaksi, kts. 3.Moos 19:9-18. Joka kolmas vuosi oli tuloista
pantava sivuun kymmenen prosenttia sosiaalisia tarpeita varten. Kts. 5.Moos
14:28. Varattomien matkat kansakunnan keskuspyhäkköön kolmasti vuodessa oli
kustannettava uutiskymmenyksistä, kts. 5.Moos 14:22. Ja mikäli kansalainen
kaikesta huolimatta ei pärjännyt, oli voimassa lähimpiä naapureita velvoittava
käsky: "Jos veljesi köyhtyy sinun luonasi eikä jaksa pysyä pystyssä, tue
häntä samoinkuin muukalaista tai loista (maassa vakituisesti asuva
ei-israelilainen), hän eläköön luonasi". 2.Moos 25:35.
Varastamisena ei pidetty
kaikkea sitä, mitä pakanain lakikirjat pitävät varkautena. 5.Moos 23:24-25
määrää: "Kun tulet lähimmäisesi viinitarhaan, niin saat syödä rypäleitä,
minkä mielesi tekee, kunnes olet saanut kylläksesi, mutta älä pane mitään
astiaasi. Kun tulet lähimmäisesi viljapellolle, niin saat kädelläsi katkoa
tähkäpäitä, mutta sirppiä älä heiluta lähimmäisesi viljapellolla". Näiden
käskyjen logiikka on siinä, että keinoviljelyn ei tule kaventaa keruu- ja
pyyntielinkeinon harjoittajan oikeuksia maahan, sillä maa ja kaikki, mitä siinä
on, kuuluu Jumalalle.
Varastaminen
juutalaisessa seurakunnassa ei ollut tarpeellista perustarpeiden
tyydyttämiseksi, josta kertoo myös Keski-Euroopan juutalaisten vitsi:
Synagogaseurakunnan rabbille tultiin kertomaan, että joku seurakunnan jäsenistä
on kuollut nälkään. Kertoja oli pahana siitä, että sellaista oli tapahtunut
seurakunnassa, Ei ole totta, puolustautui rabbi. Mies oli viimeiseen asti
käynyt kokouksissa, mutta ei ollut kertonut puutteestaan. Mies oli kuollut
ylpeyteen, ei suinkaan avun puutteeseen.
Varastamisesta oli
säädetyt rangaistukset. Varastamista ei kuitenkaan luettu kuolemansynteihin
(poikkeuksena ihmisvarkaat, ts. orjakauppiaat ja ihmisryöstöön, panttivangiksi
ottoon, sieppaukseen ja muuhun vastaavaan vapaudenriistoon syyllistyneet, jotka
oli teloitettava). Vastaavasti ei Uudessa Liitossa vaadita varkaan välitöntä
erottamista ehtoollisyhteydestä. Seurakunnassa on ensin tutkittava ne
vaikuttimet, jotka kyseiseen halveksuttavaan tekoon ovat johtaneet. Vika
saattaa olla siinä, ettei seurakunnan nimeä käyttävä järjestö ole hoitanut
seurakunnalle kuuluvia tehtäviä. Oliko seurakunnan sosiaalihuolto kunnossa?
Oliko veljesyhteys riittävän avoin pulmien esilletuomiselle? Oliko seurakunnan
johto ehkä liittoutunut tämän maailman rikollisten kanssa? Seurakunnan kuuluu
sekä avustaa että opastaa parannukseen ennenkuin on myöhäistä, sillä varkaat,
ahneet, juomarit ja kavaltajat yms. eivät peri Taivasten Valtakuntaa, kts.
1.Kor 6:9-11 ja Srn 6:30.
Juutalaisten mielestä se,
joka täytti lähimmäisen auttamisesta annetun lain, rukoili ja paastosi, oli
vanhurskas, "tsadik", ja näin vanhurskautta merkitsevä sana tuli
heidän kielessään merkitsemään myös hyväntekeväisyyttä, "almuja"
niinkuin suomenkielinen KR-1938 epäilyttävästi sanoo. Samat merkitykset on
saanut kreikankielinen sana "dikeosyne" Uudessa Testamentissa:
Kavahtakaa ettette harjoita
vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat, muutoin ette saa
palkkaa Isältänne joka on taivaissa. Sentähden, kun annat almuja, älä soita
torvea edelläsi, niinkuin ulkokullatut tekevät synagogissa ja kaduilla
saadakseen ylistystä. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa.
Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi
tekee, että almusi olisi salassa; ja sinun isäsi, joka salassa näkee, maksaa
sinulle.
Ja kun rukoilette...
Ja kun paastoatte...
Älkää kootko itsellenne
aarteita maan päälle missä koi ja ruoste raiskaa ja varkaat murtautuvat sisälle
ja varastavat. Vaan kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen missä ei koi eikä
ruoste raiskaa eivätkä varkaat murtaudu sisään eivätkä varasta. Sillä missä sinun
aarteesi on, siellä on myös sinun sydämesi.
(Jeesus ha-Mashiah,
Vuorisaarna, Matt 6:1 - 6:21).
Jeesus laski almut
prosentteina antajan pääomasta. Köyhä leski, joka antoi viimeiset lanttinsa,
antoi 100 %. Sakkeus, tullimies, antoi 50 %. Fariseukset antoivat 10 %
tuloistaan, jopa mintuista ja kuminoista. Venäläisen kreivi Pashkov, Vasilij
Aleksandrovitsh (1834-1902) kustansi hengellistä kirjallisuutta koko valtavan
maaomaisuutensa hinnalla: järkevä teko sillä maa jäi, kun Pashkov kuoli,
eivätkä vuonna 1917 alkaneet vallankumoukset voineet tehdä tyhjäksi hänen
työtään. Venäjän evankeeliset seurakunnat ovat suurelta osin hänen ja Ivan
Sergejevitsh Prohanovin (1869-1935) työn hedelmiä.
Lähimmäisen auttamisesta
annetun käskyn täyttämiseen eivät almut riitä. Almut kuuluvat siihen samaan
aatemaailmaan kuin anekauppa ja kerettiläisroviot. Uuden Liiton kansa on
kutsuttu rakastamaan toinen toistaan ja se varmasti aiheuttaa varakkaalle
uskovalle paljon suurempia kuluja kuin kolikoiden kolehtihaaviin tiputteleminen
silloin tällöin.
Kymmenykset kuuluvat
Vanhan Liiton taloudenhoitoon. Kymmenyksillä kustannettiin kulut, jotka
kansalaisille aiheutuivat jokavuotisista matkoista Israelin keskuspyhäkköön.
Uuden Liiton kansalaisille temppeliveroa ei ole määrätty.
Almujen jako ja
kirkollisvero ovat hämäystä. Jos et tiedä kristillisestä taloudenhoidosta muuta
kuin tämän, on kirkko onnistunut sinua hämäämään. Sisäpiirin tieto perustuu
toisenlaisiin kokemuksiin. Niistä kertoi Kertshin telakan autonkuljettaja
matkatessamme Kertshistä Simferopoliin vuonna 1990 seuraavaan tapaan: En ole
itse uskovainen, mutta työtoverini on. Hänen autostaan puhkesi rengas, auto
kaatui ja lasti meni pilalle. Kaveri sai siitä kolme vuotta vankeutta. Mutta ei
se mitään - kun se tuli takaisin, tulivat sen uskonveljet ja rakensivat sille
omakotitalon. Eikä siinä mennyt kuin pari viikkoa kun niitä uskovia tuli ympäri
Ukrainaa, oli niitä varmaan pari tuhatta. Kyllä sellaisten kelpaa elää, mutta
meikäläisellä menee heikommin.
Varastamisen kieltäminen
oli yksinkertaista opetusta taloudenhoidossa. Syntiinlankeemuksen seurauksena
ihminen oli joutunut viljelemään maata ja perustamaan taloudenhoitonsa
luovuttamiselle. Ensin kylvät, sitten hoidat ja odotat ja ajallasi korjaat
sadon. Evankeliumeissa ihmistä opetetaan luopumaan, kylvämään, ja odottamaan
satoa iankaikkisuudessa. Itsekkyyden voittamiseksi on tehtävä nyt paljon
enemmän, kuin kylvettävä jyvät peltoon. Jyvien kylväjä saattoi elää
luopumisensa hedelmällä seuraavan talven yli, mutta sen, joka tahtoi liittyä Jeesuksen
leiriin, tuli kuolettaa itsensä, itsekkyytensä, saadakseen kestävämmät
palkinnot.
Monet Uuden Testamentin
kirjeistä kirjoitettiin uskoville, jotka elivät orjaomistusyhteiskunnan
olosuhteissa. Kolossalaisia kristittyjä orjanomistajia Paavali muistuttaa Kol
4:1 pitämään orjistaan yhtäläistä huolta kuin itsestäänkin. Kirkkoraamattu m-38
tosin kääntää väärin kyseisen raamatunjakeen: "Isännät, tehkää
palvelijoillenne mitä oikeus ja kohtuus vaatii...", mutta kuten tiedetään,
"kohtuus" on kovin epätarkka mitta raha-asioissa käytettäväksi.
Paavali ei vaatinut "kohtuutta" eikä liioin omistusolojen muutosta,
vaan konkretisoi asian vaatimalla yhtäläistä huolenpitoa isännille ja orjille.
Paavalin sanoma oli, että jos isäntä söi wienerleikettä, niin orjan piti saada
myös ja jos isäntä ajoi Mersulla, niin orjan piti ajaa myös. Paavali tahtoi
estää salakavalan varkauden muodon, riiston, esiintymisen seurakunnassa.
Länsimaiden rikkaat
kristityt tunnetaan vanhoillisesta asenteestaan yhteiskunnan muutoksia kohtaan.
Kyseinen asenne usein johtuu siitä, että he vastoin Herransa käskyä ovat
keränneet huoneisiinsa mammonaa, jonka varastamista he pelkäävät. Toisaalta nuo
muutospaineet usein johtuvat juuri tuosta mammonasta. Israelissa oli Johannes
Kastajan aikana vastaava tilanne, ja siksi tämä Jeesuksen tuloa valmistelemaan
lähetetty sanansaattaja (anggelos, vaikka olikin partaniekka) erityisesti vaati
enemmän kuin pelkkää yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta:
Ja kansa kysyi häneltä
sanoen: "Mitä meidän pitää tekemän?" Hän vastasi ja sanoi heille:
"Jolla on kaksi ihokasta, antakoon toisen sille, joka on ilman; ja jolla
on ruokaa, tehköön samoin."
Vaikka me Suomessa tällä
kertaa elämme taloudellisen hyvinvoinnin keskellä, ei meillä ole oikeutta
siirtää velvoitteitamme pakanoiden kannettavaksi edes sillä verukkeella, että
maksamme veromme. Maallisen valtion huolenpito kohdistuu vain sen omiin
suosikkeihin, Jumalan huolenpito kaikkiin ihmisiin. Kristikunta, joka ei
harjoita omaa sosiaalityötä, on antautunut viholliselle.
Jeesuksen
sosiaaliohjelmassa erityisen tärkeää on pitää huolta siitä, että kaikille
Valtakunnan kansalaisille on turvattu elintarvikehuolto, vaatetus, sairaanhoito
ja vankeudessa vietetyn ajan huolto ja muut kansalaisoikeudet pelkän
Jeesus-nimen tunnustuksen perusteella. Seurakunnan sosiaalitoimen ei voi
rajoittua pelkästään paikallisseurakunnan jäseniä koskevaksi tai tiettyjen
valtiollisten rajojen sisällä tapahtuvaksi toiminnaksi. Jumalan Valtakunta on
globaalinen. Tärkeintä on vaikeimmassa asemassa olevan kansalaisen ylläpito.
Vaikka sama on sanottu jo edellä, muistutetaan tässä uudestaan ne sanat, jotka
onnelliset tulevat kuulemaan viimeisellä tuomiolla, silloin, kun kaikki
selittelyt on ohi:
...sillä minun oli nälkä,
ja te annoitte minulle
juoda;
minä olin outo,
ja te otitte minut
huoneeseenne;
minä olin alaston,
ja te vaatetitte minut;
minä sairastin
ja te kävitte minua
katsomassa;
minä olin vankeudessa
ja te tulitte minun
tyköni ...
DEKALOGIN YHDEKSÄS KÄSKY:
LAUSUNTOJEN TODENPERÄISYYS
##35
Älä sano väärää
todistusta lähimmäisestäsi. (2.Moos 20:16).
Vanhan Liiton Israel oli
oikeusvaltio, jossa syytetyn syyllisyys piti olla todistettavissa, ennen kuin
mitään tuomiota voitiin langettaa. Todistajia piti olla vähintään kaksi. Väärän
todistajan rangaistus oli sama, joka syytetylle olisi voitu langettaa väärän
todistuksen mukaisesta rikoksesta.
Todistajalla pitää olla
silminnäkijän tietoa asiasta, josta hän todistaa. Meitä pyydetään tavan takaa
antamaan lausuntoja asioista ja henkilöistä, joista olemme kuulleet vain
kuulopuheista. Me olemme kuulleet puhuttavan Billy Grahamista, Katri-Helenan
kääntymisestä, Isä Popieluchkosta, Huume-Eevasta ja niin edelleen, mutta harva
meistä kelpaisi todistajaksi heidän asioissaan. Näitä
mielipiteentiedustelijoita on syytä varoa. He osaavat kyllä esiintyä nöyrinä,
mutta pyrkivät harvoin totuuteen. Tavallisesti he haluavat saada meitä
tuomitsemaan tuntemattomia.
Tuomion julistaminen ei
ole sama, kuin tosiasioiden kertominen. Tosiasioiden kertomiseen sinulla on
oikeus, olkoonkin, että tämä maailma, rikoksentekijät siis, yrittää estää
tosiasioiden julkitulon ja vaientaa todistajat.
Älkää siis peljätkö
heitä. Sillä ei ole mitään peitettyä, mitä ei tule paljastetuksi, eikä mitään
salattua, mikä ei tule tunnetuksi. (Matt 10:26)
Minkä minä sanon teille
pimeässä, se puhukaa päivän valossa. Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne,
se julistakaa katoilta. Älkääkä peljätkö niitä, jotka
tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua …
Minkä minä sanon teille
pimeässä, se puhukaa päivän valossa. Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne,
se julistakaa katoilta. Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta
eivät voi tappaa sielua … (Matt 10:27).
Rikoksentekijät pyrkivät
tekemään työnsä salassa. Sama koskee myös rikoksentekijöiden yhteenliittymiä,
erilaisten väkivaltajärjestelmien virkoja jne. Kristityn ei tule suojella näitä
vääryydentekijöitä vaikenemalla vääryyden hankkeista. Vääryydentekijän on aina
tiedettävä, että kaikki tulee ilmi aikanaan:
Sillä ei ole mitään
salattua, joka ei tule ilmi, eikä kätkettyä, joka ei tule tunnetuksi, ja joudu
päivän valoon. (Luuk 8:17)
Tosiasioiden salailu on
maailmassa järjestelmällistä. Se on yksi niistä syistä, miksi Jeesus omiltaan
on kieltänyt valan vannomisen. Jumala on ylin herra, ja hänen käskynsä ovat
ylimmät käskyt. Erilaisissa yhteiskunnallisissa tehtävissä toimivan kristityn
tehtävä on pitää yllä Totuuden pelkoa. Totuuden pelkoa pidetään yllä Totuutta
julkituomalla.
Jos joku, jota kutsutaan
veljeksi, puhuu pahaa lähimmäisestäsi, sinun on syytä keskustella asiasta
vasta, kun syyttäjä ja syytetty ovat molemmat paikalla. Koska silminnäkijän ja
muun ensikäden tietoa omaavan henkilön todistus on ensiarvoisen tärkeä, on
veljien kesken erikoisesti vaalittava ilmaisun vapautta ja kuunneltava kaikkia.
Kritiikin vaimentaminen
on tyypillinen vallanpitäjien synti. Myös muutamat suljetut uskonnolliset
yhteisöt vaativat, että sen jäsenet puhuisivat vain hyvää toisistaan ja
erikoisesti johtajistaan. Näin porukasta muodostuu keskinäisen imartelun seura.
Mutta käsky kuuluu: "Älä sano väärää todistusta lähimmäisestäsi."
Asioiden kaunistelu on valhetta yhtä hyvin kuin väärät syytöksetkin. Ystävyyttä
voi olla vasta sitten, kun osapuolet ovat hyväksyneet rehellisyyden
lähtökohdaksi. Rakkautta ilman Totuutta ei ole olemassa.
Vuorisaarnassa Jeesus
opettaa kansalaisiaan sopimaan riitapuolensa kanssa ennen käräjöimisen
alkamista, kts. Matt 5:25. Silloin todistajien merkitys vähenee.
Uskova evankeliumin
todistajana
Jumalan palvelijan
velvollisuus on toimia todistajana Hänestä, joka voi paitsi tuomita, myös antaa
anteeksi:
Minkä minä sanon teille
pimeässä, se puhukaa päivän valossa. Ja minkä kuulette kuiskattavan korvaanne,
se julistakaa katoilta. Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta
eivät voi tappaa sielua … (Matt 10:26-27).
Jeesus ottaa
oikeudenkäyntiasiat puheeksi Vuorisaarnassa vielä toistamiseen:
Älkää tuomitko, ettei
teitä tuomittaisi; sillä millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan
ja millä mitalla te mittaatte, sillä teille mitataan. Kuinka näet rikan, joka
on veljesi silmässä, mutta et huomaa malkaa (=lankku, hirsi) omassa silmässäsi?
Tai kuinka saatat sanoa veljellesi: "Annas, minä otan rikan
silmästäsi" ja katso, malka on omassa silmässäsi? Sinä ulkokullattu, ota ensin
malka omasta silmästäsi ja sitten sinä näet ottaa rikan veljesi silmästä. Älkää
antako pyhää koirille, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne
tallaisi niitä jalkoihinsa ja kääntyisi ja repisi teitä, (Matt 7:1-6).
Tuomioiden lykkäys johtuu
siitä, että Jumala haluaa ensin julistaa evankeliumin, armon ja
anteeksiantamisen sanoman, rikoksentekijöille. Ensin tulee ihmisen saada
mahdollisuus elää oikein, mitä oikeutta olisi siinä, että ihmiseltä
vaadittaisiin sellaista, johon hän on syntymästään kykenemätön?
Kukaan ei voi elää
Jumalan normien mukaan ilman Jumalaa. Sinun huomauttelusi ja tungettelevat
neuvosi saattavat olla ihan hyviä, millä oikeudella sinä puutut toisen ihmisen
elämään? Se, että sinä olet oikeassa ei oikeuta sinua mihinkään. Sinulla on pölkky
silmässä niinkauan kuin sinulla on tarvetta vaatia muita ihmisiä elämään sinun
normiesi mukaan. Se, että sinun neuvottavasi on väärässä, tekee hänestä hyvin
aggressiivisen. Roistot ampuvat helposti, jos heidän puuhiinsa puututaan.
Tuomio kyllä tulee aikanaan, mutta Jumala pidättää vallan sen suorittamisesta
itsellään. Jumalalla on kärsivällisyyttä odottaa kääntymystä ja hänellä on halu
ja valta antaa synnit anteeksi, kts. Room 2:1-11. Sitä varten saarnataan
evankeliumi Jeesuksen verestä ja Jumalan Valtakunnasta kaikkialla maailmassa
kaikille kielille, kansoille ja kansanheimoille.
Sana "armo"
esiintyy Raamatussa ensimmäisen kerran vedenpaisumuskertomuksessa, tilanteessa,
jossa Jumala totesi ihmiskunnasta seuraavasti, (1.Moos 6:5):
Herra näki, että ihmisen
pahuus oli suuri maan päällä ja kaikki heidän sydämensä aivoitukset ja
ajatuksensa olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat.
Totaalinen pahuus sai
totaalisen rangaistuksen. Jumala hävitti koko ihmiskunnan, Nooaa
lukuunottamatta, joka "löysi armon Herran silmien edessä".
Nooastakaan ei sanota, että hän olisi ollut hyvä, mutta hän "löysi"
armon. Kultarahan voi löytää etsimättäkin, mutta armoa ei. Meillä ei ole
aihetta epäillä Nooan aikalaisten edistyksellisyyttä maatalouden, musiikin,
sodankäynnin, kaupankäynnin, ja viihde- ja kulttuurielämän alalla, mutta heidän
taitonsa ei heitä pelastanut. Ainoastaan Nooa oli valinnut sellaisen
opetusohjelman, jolla oli käyttöä syntisenkin yhteiskunnan keskellä.
Vuorisaarnan avauksessa,
niinsanotuissa autuuden lauselmissa, Matt 5:1-11, Herra esitti ihmisten
käsityksistä radikaalisti poiketen, millaisia ovat todella onnelliset ihmiset.
Vähintään yhtä radikaalisti Jeesus korvaa oikeudenkäyntimenettelyn
anteeksiantomenettelyllä.
Anteeksiantoasiassa on
tärkeää, ettei vaadita toisilta anteeksiantamista - sen ihmiset osaavat tehdä
ilman Jeesustakin - vaan että opetuslapsi ryhtyy itse antamaan anteeksi häneen
itseensä kohdistuvaa pahaa, jos sitä pyydetään ja muussa tapauksessa jättää
asian Jumalan käsiin, siis jättää käräjöimättä. Pölkky on siis otettava ensin
pois omasta silmästä. Anteeksiantava ihminen näkeekin asiat sitten jo eri
tavalla.
Käytännöllinen Pietari
kysyi, montako kertaa lähimmäiselle pitää antaa anteeksi. Vastaus löytyy
kohdasta Matt 18:21-35. Ihmisen pitää antaa paljon anteeksi, mutta onneksi
harjoittelumahdollisuudet ovat hyvät. Huomaa, että tässä puhutaan veljistä.
Mikäli kysymys olisi vihollisesta, tulisi meidän rukoilla hänen puolestaan,
että hän tekisi ensin perusratkaisun ja ryhtyisi yleensäkin pyrkimään Jumalan
luo, sillä juoksevat asiat voidaan hoitaa vasta, kun siihen on tahtoa ja
puitesopimus syntynyt.
Anteeksiantamisen tarve
johtuu puutteistamme. Mitä puutteellisemmin me noudatamme Pyhän Hengen
johdatusta, sitä enemmän tarvitsemme rakkautta ja anteeksiantoa niiltä, jotka
meidän kanssamme elävät. Täydellistä ihmistä on hyvin helppo rakastaa, jos vain
perusasenteesi hyvään on oikea, mutta jos kotiisi tulee lapsi, joka rikkoo
astioita, piirtää seiniin, sotkee ruokansa ja näyttää aikuistuvan niin kovin
hitaasti, teettää rakkaus sinulla paljon työtä. Mutta rakkauden ihmeellinen
piirre on siinä, että rakkaudesta tehty työ ei tunnu työltä, se tehdään
iloiten.
Suomessa pyydetään paljon
anteeksi, varsinkin pikkuasioita. Näyttää siltä, että anteeksi pyytäminen on
ikäänkuin kokenut jonkinlaisen inflaation. Asian paikkaamiseksi keksittiin eri
kirkkolaitoksissa aikoinaan erilaisia rasittavia katumusmenettelyjä, jotka
ankaruudessaan ylittivät jopa kohtuulliset rangaistukset, joten anteeksipyytäminen
rangaistuksesta vapautumisen keinona menetti merkityksensä. Siitä on tullut
niinsanottu hyvä tapa. Niinsanottu hyvä tapa ei vastaa Raamatun ohjeita
anteeksipyytämisestä. Jeesuksen anteeksianto-ohjeessa on kolme osaa:
kontaktin otto,
katumuksen ilmaisu,
anteeksi pyyntö.
Katumuksen ilmaisu on se,
joka tavallisesti puuttuu hyväntavan noudattajilta. Raamattu opettaa kuitenkin
selvästi: Jos veljesi tekee syntiä, niin nuhtele häntä, ja jos hän katuu, anna
hänelle anteeksi. Ja jos hän seitsemän kertaa kääntyy sinun puoleesi ja sanoo:
"Minä kadun", niin anna hänelle anteeksi. (Luuk 17:3-4).
Kontaktinottovelvollisuus on molemmilla osapuolilla.
Anteeksi pyytäminen
saattaa olla vaikeampaa kuin anteeksi antaminen. Yhtä kaikki meidän tulee olla
valmiita molempiin, muistaen, että Jumala antaa anteeksi, kun tunnustamme
syntimme ja samalla vieläpä puhdistaa meidät kaikesta synnistä, (kts. 1.Joh.
1:9 ja Snl 28:13).
Avoimeksi jääneet asiat
Kaikki vääryydentekijät
eivät koskaan tunnusta pahoja tekojaan, eivät kadu eivätkä pyydä niitä
anteeksi. Synnintekijää, joka ei kadu, ei voida vapauttaa synneistään. Asia
luovutetaan Jumalalle ratkaistavaksi. Stefanus, jonka juutalaiset kivittivät,
sanoi viime sanoikseen: "Herra, älä lue heille syyksi tätä syntiä",
kts. Apt 7:60. Stefanus oli vapaa rukoilemaan haluamallaan tavalla. Hän olisi
voinut sanoa myös niin kuin Paavali: "Aleksanteri, vaskiseppä, on tehnyt
minulle paljon pahaa; Herra on maksava hänelle hänen tekojensa mukaan".
Kts. 2.Tim 4:14.
DEKALOGIN KYMMENES KÄSKY:
HALUJEN HILLITSEMINEN
##36
Älä himoitse lähimmäisesi
huonetta. Älä himoitse lähimmäisesi vaimoa, äläkä hänen palvelijaansa,
palvelijatartaan, härkäänsä, aasiansa äläkä mitään, mikä on hänen omaansa.
(2.Moos 20:17).
Jokaisen ihmisen
perustarpeet ovat likipitäen samat, mutta Jumalan tarkoitus ei ole, että ne
tyydytettäisiin lähimmäistä riistämällä. Hän osoittaa kansalleen terveet
päämäärät ja terveet keinot niiden saavuttamiseksi:
Anokaa, niin teille
annetaan; etsikää niin te löydätte; kolkuttakaa niin teille avataan. Vai kuka
teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä
leipää, taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen? Jos siis te,
jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljon
ennemmin teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa sitä, mikä hyvää on niille,
jotka sitä häneltä anovat! Sentähden, kaikki mitä tahdotte ihmisten teille
tekevän, tehkää myös te samoin heille; sillä tämä on laki ja profeetat. (Matt
7:7-12).
Paavali ja Timoteus
neuvovat Filippin kaupungin pyhiä, paimenia ja sosiaalityöntekijöitä:
Älkää mistään murehtiko,
vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukouksella ja anomisella kiitoksen kanssa
Jumalalle tiettäväksi ja Jumalan rauha, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, on
varjeleva teidän sydämenne ja ajatuksenne Kristuksessa Jeesuksessa. (Fil
4:6-7).
Meidän asiamme ei ole
murehtia, vaan palvella Jumalaa, joka kyllä pitää palvelijoistaan huolen.
"Työmies on palkkansa ansainnut". Yhtä kaikki ihmisen on vaikea olla
hermoilematta, uskon vähyyden tähden. Olin kerran kylässä uskovan kollegan
luona, ja nukuin ullakolla. En saanut unta, rahahuolet askarruttivat mieltä.
Tuloja oli vähän, menoja paljon. Verotoimisto vaati ennakkoverojen maksua,
eläkevakuutuksen maksut olivat jo myöhässä, omakotitalon rakennus vei rahaa ja
vuokralla olevasta asunnosta piti myös maksaa. Ja muita pakollisia menoja
päivittäisten kulujen lisäksi. Kun piehtaroin sängyssä vaikeuksieni kanssa,
sanoi Herra: "Laske, paljonko tarvitset". Päädyin summaan 60.000
markkaa. Ilmoitin sen Herralle, ja Herra sanoi: "Laske vielä, paljonko
tarvitset seuraavien kahden kuukauden aikana tuleviin uusiin menoihin".
Päädyin summaan 27.000 markkaa. Ilmoitin senkin Herralle, sitten nukahdin.
Aamiaisen jälkeen ajoin kotiin ja näin puhelimen päällä soittopyynnön. Soitin
numeroon, ja minulle ehdotettiin Kaukoidän matkaa, jonka pituudeksi arvioitiin
60 päivää. Palkka oli 1500 markkaa päivältä päivärahoineen.
Itsehillintä ja
pidättyväisyys on tarpeellista kaikessa päämäärätietoisessa toiminnassa. Jos
sinulla on taskussasi sata markkaa, joka sinun on vietävä kadun toisessa päässä
asuvalle mummolle, et voi käyttää sitä yhteenkään niistä houkutuksista, jotka
silmäsi ja korvasi keksivät kulkiessasi kadun varrella olevien kauppojen ohi.
Elämä on jatkuvien valintojen tekemistä, mutta se, joka seuraa Hengen
johdatusta, valitsee oikein.
Jumalan kansa on
lähtiessään seuraamaan Jeesusta luopunut kaikesta ja suostunut ottamaan vastaan
kaiken, mitä Herra antaa. Ilman tätä luopumista olet pelkkä perässähiihtäjä.
Jokaiselle perässähiihtäjälle Herra sanoo ennemmin tai myöhemmin jotakin samaa
kuin niille, jotka kulkivat hänen mukanaan hänen lihansa päivinä:
Ja hänen mukanaan kulki
paljon kansaa ja hän kääntyi ja sanoi heille: "Jos joku tulee minun tyköni
eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja
sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi olla minun opetuslapseni.
Sillä jos joku teistä tahtoo rakentaa tornin, eikö hän ensin istu laskemaan
kustannuksia, nähdäkseen, onko hänellä varoja rakentaa sen valmiiksi, etteivät,
kun hän on pannut perustuksen, mutta ei kykene saamaan rakennusta valmiiksi,
kaikki, jotka sen näkevät, rupeaisi pilkkaamaan häntä, sanoen: 'Tuo mies ryhtyi
rakentamaan, mutta ei kyennyt saamaan valmiiksi.' Tahi jos joku kuningas tahtoo
lähteä sotimaan toista kuningasta vastaan, eikö hän ensin istu ja pidä neuvoa,
kykeneekö hän kymmenellä tuhannella kohtaamaan sitä, joka tulee häntä vastaan
kahdellakymmenellä tuhannella? Ja ellei kykene, niin hän, toisen vielä ollessa
kaukana, lähettää hänen luokseen lähettiläät hieromaan rauhaa. Niin ei myös
teistä yksikään, joka ei luovu kaikesta, mitä hänellä on, voi olla minun
opetuslapseni. Suola on hyvä; mutta jos suolakin käy mauttomaksi, millä se
saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa maahan eikä lantaan; se heitetään pois. Jolla
on korvat kuulla, se kuulkoon, Luuk 14:25-35.
Onnellisia ovat ne, jotka
ehdoitta suostuvat Totuuden ja Rakkauden Hengen johdatettaviksi. Pietari ja
Andreas lähtivät seuraamaan Jeesusta ehdoitta. Luopuminen tapahtui taakse vilkuilematta.
Ja kulkiessaan Galilean
järven rantaa hän (Jeesus) näki kaksi veljestä, Simonin, jota kutsutaan
Pietariksi ja Andreaan, hänen veljensä, heittämässä verkkoa järveen, sillä he
olivat kalastajia. Ja hän sanoi heille: "Seuratkaa minua, niin minä teen
teistä ihmisten kalastajia". Niin he jättivät kohta verkot ja seurasivat
häntä. Ja käydessään siitä eteenpäin... (Matt 4:17-22).
Pietari oli luopunut
tuottoisasta ammatistaan ja sen tuomasta turvallisuuden tunteesta. Myöhemmin
hänkin kysyi, mitä me tästä saamme (Matt 19:27), mutta se ei ollut hänellä
seuraamisen ehtona, vaan tervettä tiedonhalua:
Silloin Pietari vastasi
ja sanoi hänelle: "Katso, me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet
sinua; mitä me siitä saamme?" Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti
minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu
kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet,
istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista
sukukuntaa. Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista
tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava
monin verroin takaisin ja perivä iankaikkisen Elämän. Mutta monet ensimmäisistä
tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi.
Matt 19:27-30. Kts. myös
Luuk 18:28-30 ja Mark 10:28-31.
Taloudellinen
riippumattomuus muodostuu kahdesta tekijästä: Turvatusta toimeentulosta ja
himojen hillinnästä. Mikään rikkaus ei riitä, jos himo on vallassa ja vaatii
yhä vain enemmän. Näistä asioista Jeesus opettaa (1), että taivaallinen isä
ruokkii työmiehensä, ja (2), että kerää aarteesi taivaisiin:
Kootkaa itsellenne
aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste raiskaa ja missä eivät varkaat
murtaudu sisälle eivätkä varasta. Sillä missä sinun aarteesi on, siellä on myös
sinun sydämesi. Silmä on ruumiin lamppu. Siis jos silmäsi on terve, niin koko
ruumiisi on valaistu. Mutta jos silmäsi on viallinen, niin koko ruumis on
pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, kuinka suuri onkaan
pimeys! Ei kukaan voi palvella kahta herraa, sillä hän on joko tätä vihaava ja
toista rakastava, tai tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella
Jumalaa ja mammonaa. Sentähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne,
mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne
pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?
Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa
aittoihin, ja teidän taivaallinen Isänne ruokkii ne? Ja kuka teistä voi
murehtimisellaan lisätä ikäänsä kyynäränkään vertaa. Ja mitä te murehditte
vaatteista? Katselkaa kedon kukkia, kuinka ne kasvavat; eivät ne työtä tee
eivätkä kehrää. Kuitenkin minä sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossaan
ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon
ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, eikö paljoa ennemmin
teitä te vähäuskoiset? Älkää siis murehtiko sanoen: 'Mitä me syömme' tahi 'Mitä
me juomme' tahi 'Millä me itsemme vaatetamme'? Sillä kaikkea tätä pakanat
tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä
tarvitsevan. Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan,
niin myös kaikki tämä teille annetaan. Älkää siis murehtiko huomisesta päivästä,
sillä huominen päivä pitää murheen itsestään. Riittää kullekin päivälle oma
vaivansa. (Vuorisaarnasta, Matt 6:20-31).
Minulle on sanottu, ettei
Jumala rahaa noin vain tyhjästä maksa. Pakko sitä jotain työtä on tehdä. Olen
samaa mieltä, mutta sitä juuri teksti esittääkin. Jos palvelet Jumalaa, hän
maksaa palkan. Monet epäonnistuneet kokeilijat ovat palvelleet mammonaa ja
odottaneet Jumalan maksavan siitä palkkaa.
Jumala tahtoo siunata
kansaansa. Jumala antaa lahjaksi. Hän kasvattaa sadon. Mitä kylvät, sitä
niität. Siksi sinun ei pidä odottaa sitä satoa, mitä naapurin pellolla kasvaa.
Se on hänen kylvönsä. Niin kauan kun toimitte kumpikin erikseen, ei siunauksen
saamiselle ei ole mitään erityisiä ehtoja. Sinä ja naapurisi saavat ansioittensa
mukaan. Jos naapuri juo palkkapäivänä palkkansa, ei se sinun hernesatoasi vie.
Mutta kun perustatte yhteisön, pienenkin, olette riippuvaisia toinen
toisestanne. Yhteisön siunaus on yhtä huono, kuin huonoimman sen jäsenen. Yksi
juoppo suuressakin yhteisössä voi juoda koko yhteisön tilin.
Ihmiskunnan historia koki
käänteentekevän muutoksen, kun Abram lähti Luvattuun maahan Jumalan käskyn
mukaan. Ehkä Jumala oli kutsunut muitakin, mutta heistä emme tiedä. Abram
kuitenkin luopui asemistaan senaikaisen maailman johtavan valtion keskellä ja
tuli kanaanilaisten maahan. Silloin ilmestyi Herra hänelle sanoen: "Sinun
jälkeläisillesi minä annan tämän maan". Aika runsas palkinto siis siitä,
että Abraham oli nostanut telttanarut irti Paddan Aramista. Toisen kerran Abram
joutui vaikean valinnan eteen, kun hänen matkaansa lyöttäytynyt sukulainen
nimeltä Loot oli jakamassa Abramin kanssa karjan laitumia. Heidän oli pakko
erota, ja Abram antoi Lootin valita. Loot valitsi parhaat pellot, ja Abramin
oli vietävä karjansa vuorille. Taas Jumala siunasi Abramia, koska Jumalaa
miellytti Abramin luopuminen parhaasta osasta riidan välttämiseksi, 1.Moos
13:14-18. Loot joutui pian ahneutensa takia pulaan, ja Abram lähti nyt
pelastamaan hankalaa sukulaistaan. Ajettuaan takaa ryöstäjiä, Abram tavoitti
nämä Damaskon pohjoispuolella, voitti rosvokuninkaat ja vapautti veljenpoikansa
perheineen. Taas Herra siunasi Abramia, nyt siitä, että tämä ei ollut jättänyt
veljenpoikaansa pulaan. Saalemin kuningas Melkisedek, Jumalan, Korkeimman, pappi
toi Abramille leipää ja viiniä, sekä siunasi hänet, kts. 1.Moos 14:19-20. Tämän
jälkeen Sodoman kuningas tarjosi Abramille palkkiota, mutta Abram kieltäytyi
ehdottomasti, kts. 1.Moos 14:22-23. Abram ei halunnut, että joku kyseenalainen
kuningas oli päässyt kerskumaan, että "Minä olen tehnyt Abramin
rikkaaksi". Jumala huomasi Abramin torjuneen maailmallisen tarjouksen,
ilmestyi Abramille unessa ja ilmoitti, että Abramin palkka on oleva sangen
suuri, kts. 1.Moos 15:5. Abramille luvattiin, että hänellä tulee olemaan
jälkeläisiä kuin tähtiä taivaalla.
Abramilla ei ollut
lapsia, ei ensimmäistäkään. Abram ja hänen vaimonsa Saara ovat jo vanhoja.
Lupaus jälkeläisten paljosta määrästä ja niiden loistavuudesta kuin tähdet
taivaalla, ei tunnu olevan tästä maailmasta, eikä se sitä olekaan. Mutta Abram
ei luovu. Ensiksi Abram ja Saara, yrittävät käyttää konsteja, mikä tuottaa
ongelmalapsen nimeltä Eesau. Vasta tämän jälkeen Abram saa Jumalan lupaamaan
pojan. Poika saa nimen Iisak. Kun Jumala sitten käskee Abramin uhraamaan kauan
odotettu poikansa, on Abram vaikeimman valintansa edessä. Nöyrästi hän lähtee
toteuttamaan käskyä, ja vasta viime hetkellä Jumala peruu käskyn. Abram on nyt
osoittanut olevansa Jumalan kanssa tasavertainen uhrautuvaisuudessa. Jumala
siunaa taas Abramia, ja lupaa, että Abramin siemenessä tulevat siunatuiksi
kaikki kansakunnat maan päällä, kts. 1.Moos 22:16-18. Jeesuksen syntyhistoria
oli käymässä yhä tarkemmaksi.
Abrahamia ei
varsinaisesti opetettu toimimaan oikein. Hänellä ei myöskään ollut Raamattua,
josta hän olisi voinut etsiä ennakkotapauksia tai käskyjä. Nyt olemme
paremmassa asemassa, Raamatun laajasta materiaalista voimme tutkia, miten
Jumala on ennen vastannut erilaisiin kysymyksiin. Raamatussa on myös monta
tapausta, jotka kertovat, kuinka Jumala ottaa pois siunauksensa. Vanhan Liiton
kansan menestys toimissaan on sitä oppimateriaalia, josta meidän tajuta, ettei
Israel pärjännyt vihollisiaan vastaan silloin, kun joku sen jäsenistä oli
tehnyt syntiä. Kun syntiasia oli saatu järjestykseen, oli Jumala taas
uskollisesti auttamassa kansaa eteenpäin.
Sama periaate, jonka
tapaamme vanhassa Liitossa, toimii yhä. Kaikilla uskovilla on omia kokemuksia
siitä, kuinka Jumala on siunannut luopumisuhrin. Harvoin uskova on edes
tajunnut tekevänsä mitään uhrausta, hän on vain tehnyt sitä, mitä on pitänyt
velvollisuutenaan, mutta Jumala näkee ja punnitsee jokaisen teon. Ja maksaa.
Jehovah jiree, Jehovah kanna. Myös minulla on omat kokemukseni kylvämisestä,
niistä yksi seuraavassa.
Gorbatshovin avatessa
Venäjän portteja monet uskovat kutsuivat kylään venäläisiä veljiä. Minulla ei
juuri silloin ollut palkallisia töitä, ja pääsin auttamaan monia tulijoita,
jotka tarvitsivat tulkkia, samoin tietenkin heidän suomalaisia isäntiään. Myös
omia vieraita saapui. Kului kesä ja rahat. Myöhään syksyllä Teuvo, Väinö ja
Rauha kutsuivat vielä minut mukaansa Minskiin, ja koska olin vapaa, menin. En
iljennyt kertoa veljille, että minulla oli rajanylityshetkellä vain kymppi
taskussa. Tulimme Minskiin. Viikon kuluttua jatkoin matkaa yksin. Kävin
tapaamassa ystäviä muutamassa kaupungissa Ukrainassa ja Venäjällä, ja aina
veljet ostivat minulle lipun seuraavaan paikkaan. Kun palkaton työ oli tehty,
alkoi palkallinen loma Singaporessa. Kuukauden ajan odottelimme korjattavien
laivojemme saapumista ennen töiden alkua. Jumalalle ei tarvitse kirjoittaa
laskua palveluista, hän maksaa muutenkin.
Alkuseurakunta lähti
siitä periaatteesta, että kaikille luotiin elämisen edellytykset ja kaikki
tekivät töitä kykyjensä mukaan. Jakaminen oli sitä luovuttamista, jota kylväjä
luomisjärjestyksen mukaan tekee saadakseen sadon. Jumala asettui tämän
järjestyksen takuumieheksi, antaen runsaan sadon jokaiselle, joka oli hänen
edessään vanhurskas. Jumala jakoi leiviskät, joilla jokainen perheenpää asioi itsenäisesti.
Sadon avulla perheenpää pystyi pitämään huolta omasta perheestään ja niistä,
joilla tätä mahdollisuutta ei ollut. Mutta silloin, kun mies yritti menetellä
väärin, hän menetti siunauksen. Tässä järjestelmässä hän sai syyttää vain
itseään, mutta muut eivät kärsineet.
Uuden Liiton järjestys
Joskus alkuseurakunnan
omaisuudenjakoa on sanottu sosialistiseksi. Sitä se ei ollut. Kristitty on
kyllä valmis luopumaan omastaan, milloin yhteisön etu sitä vaatii, mutta
vapaaehtoisesti, ja oma-aloitteisesti. Kristilliseen ideologiaan kuuluu myös
ei-uskovan auttaminen, myös taloudellisesti. Myös sivullisen auttaminen
tapahtuu vapaa-ehtoisesti, ja oma-aloitteisesti. Ei-uskovan ja uskovan raja
pysyy koko ajan selvänä. Sosialismi sensijaan perustuu kaiken omaisuuden
keräämistä omistajaorganisaatiolle, niin, ettei yksilölle jää mitään. Nämä
kaksi yhteisomistusjärjestelmää ovat siis toistensa totaalisia vastakohtia.
Suomen tultua
itsenäiseksi tasavallaksi vuonna 1917, sääti Suomen eduskunta Lex
Kallio-nimellä tunnetun lain, jonka mukaan vuokramaanviljelijät, ns. torpparit,
saivat viljelemänsä maan omaisuudekseen. Luulen, että tämä on eräs niistä
harvinaisista tapauksista, jolloin sotilaspoliittinen valtio on pystynyt
toteuttamaan tervettä oppia. Näin syntyneet pientilat kasvoivat ja vaurastuivat
niin kauan kuin isännät täyttivät Jumalan ehdot. Kallion sanotaan olleen
kristitty, ja tekojen perusteella sitä ei tarvinne epäillä. Samaa
ratkaisumallia sovellettiin vielä toistamiseen toisen maailmansodan jälkeen,
kun Suomeen asutettiin yli 400.000 Karjalan pakolaista. Malli toimi niin hyvin,
että maitoa, voita, juustoa, viljaa, lihaa, makkaroita, kananmunia perunoita
ym. oli maassa niin paljon yli tarpeen, että vuosikymmenet puhuttiin
voivuorista ja viljavuorista, ikään kuin se olisi ollut maan suurin ongelma.
Lex Kallion Suomeen
luomat pientilat eivät olleet kapitalistisia, koska niissä ei käytetty
palkkatyövoimaa. Omistaja perheineen teki työn. Ne eivät olleet myöskään
sosialistisia, koska ne olivat yksityisiä talouksia, jossa omistaja itse teki
työn. Saksalais-juutalaiset unelmoitsijat Marx ja Engels sensijaan eivät
tunteneet Kallion mallia lainkaan. Jumalaton ei voi koskaan edes ajatella sitä
mikä hyvä on, saatikka hyväksyä mitään hyvää. Taistellessaan Jumalaa vastaan jumalaton
joutuu väistämättömästi hylkäämään joka ainoan terveen ratkaisun jok’ainoassa
asiassa. Sosialismissa harjoitetun yhteisomistuksen ainut tarkoitus onkin
tuhota sekin, joka pystyisi pystyssä silloinkin, kun muut kaatuvat.
Jumalan siunaukset ovat
kattavampia kuin mitä maalliseen hyvinvointiin tarvittaisiin. Uusi ihminen
tulee hengellisen omaisuuden haltijaksi. Näitä siunauksia, Jumalan armon
osoituksia kutsutaan kreikkalaisella nimellä karismoiksi, armoituksiksi.
Vastustajan onnistuu usein riistää uskovalta hänen siunauksensa materiaaliset
tulokset, mutta karismojen kautta Jumalan ihminen tuo esiin Jumalan
vastustamatonta viisautta ja voimaa.
Rakkaus
on Uuden Liiton talouden moottori
Uudessa Liitossa talous
on valjastettu palvelemaan rakkautta. Jerusalemin nuoressa seurakunnassa oli
näkyvissä uuden talousjärjestyksen tuloksia: "Ja kaikki, jotka uskoivat,
olivat yhdessä ja pitivät kaikkea yhteisenä ja myivät maansa ja tavaransa ja
jakelivat kaikille, sen mukaan kuin kukin tarvitsi. Ja he olivat alati, joka
päivä yksimielisesti pyhäkössä ja mursivat kodeissa leipää ja nauttivat
ruokansa riemulla ja sydämen yksinkertaisuudella, kiittäen Jumalaa ja ollen
kaiken kansan suosiossa". Apt 2:44-47. On selvää, ettei heidän
keskuudessaan ollut ketään puutteenalaista, kts. Apt 4:32-37. Jokapäiväinen
yhdessäolo aiheutti suuria kustannuksia, mutta niin voitiin saada tarvittava
koulutus tulevia tehtäviä varten apostolien jalkojen juuressa; sitä paitsi, kun
vainot alkoivat, joutuivat opetuslapset pakenemaan, ja silloin Jerusalemissa
oleva omaisuus olisi kuitenkin käynyt heille arvottomaksi. Jerusalemin uskovat
ehtivät olla köyhyydessäkin, mutta silloin he saivat avustusta Akaian (nykyisen
Kreikan aluetta) ja Makedonian veljiltä, kts. Room 25:28. Kun Jerusalem vuonna
70 hävitettiin, olivat opetuslapset jo hajaantuneet ympäri maailmaa.
JUMALAN VALTAKUNTA
##37
Juutalaiset tiesivät
odottaa Jumalan lupaamaa profeettaa (5.Moos 18:18), kuningasta (1.Moos 49:10,
Jer 23:5) ja ylipappia (Ps 110:4) jo vuosisatoja ennen Jeshua ha-Mashiah,
Pelastajakuninkaan, tuloa. Mutta kun Herra sitten tuli, kävi ilmi, että he
olivat odottaneet aivan toisenlaista kuningasta kuin Jeesus. Samoin kävi
ensimmäisten uskoon tulleiden ei-juutalaisten keskuudessa ja samoin on käynyt
jatkuvasti tähän päivään saakka siellä, missä ei ole ymmärretty, millaisesta
valtakunnasta on kysymys.
Jeesus aloitti
julistustoimintansa sanoilla "Tehkää parannus (oik.: "muuttakaa
mielenne"), sillä Jumalan Valtakunta on tullut lähelle". Nämä kaksi
asiaa kuuluvat yhteen: ajatusmaailman uudistus ja Jumalan Valtakunta. Ihminen
on tottunut näkemään valtakunnat sotilaspoliittisina ilmiöinä ja on
tottumuksensa vanki. Jumalan Valtakunnan laatu on toinen ja sen näkeminen
vaatii pääsyä irti ihmisten ajatusmalleista. Synti pitää ihmiset ideologisessa
orjuudessa. Ihmisen ajatukset ovat niin kovin riippuvaisia hänen teoistaan,
että ihmisen on luovuttava pahuudesta pystyäkseen ajattelemaan hengellisiä.
Esitettyään käskyn
"Tehkää parannus (oik.: "Muuttakaa mielenne"), sillä Jumalan
Valtakunta on tullut lähelle", Jeesus käy yksityiskohtaisesti esittämään,
mistä oikein on kysymys, millainen on Taivasten Valtakunta. Suuri osa tästä
opetuksesta annettiin vertauksien muodossa. Monille ovat tuttuja vertaukset:
- kylväjästä, Matt
13:1-23
- vehnästä ja
valevehnästä, Matt 13:24-30, 36-43
- sinapinsiemenestä, Matt
13:31-32
- hapatuksesta, Matt
13:33
- peltoon kätketystä
aarteesta, Matt 13:44
- kauppiaasta ja
helmestä, Matt 13:45-46
- nuotasta, Matt 13:47-50
- kuninkaasta ja
velallisista palvelijoista, Matt 18:23-35
- isännästä ja
viinitarhan työmiehistä, Matt 21:33-45
- miehestä ja hänen
kahdesta pojastaan, Matt 21:28-32
- isännästä ja
viinitarhan vuokraajista, Matt 21:33-45
- kuninkaan pojan häistä,
Matt 22:2-14
- kymmenestä neitsyestä,
Matt 25:1-13
Näistä vertauksista on
nimenomaan muistettava, että ne kuvaavat Jumalan Valtakunnan ominaispiirteitä -
muuten ne jäävät pelkiksi tarinoiksi.
Jeesus ei tarjonnut
juutalaisille esikuvaksi maallisia valtioita. Malliksi eivät kelvanneet Rooma,
Kreikka tai Amerikan Yhdysvallat. Jumalan Valtakunnan erilaisuutta maallisiin
valtakuntiin nähden kuvaa Jeesuksen ja fariseusten keskustelu, Luuk 17:20-21:
Ja kun fariseukset
kysyivät häneltä milloin Jumalan Valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja
sanoi: Ei Jumalan Valtakunta tule nähtävällä tavalla eikä voida sanoa:
"Katso täällä se on" tahi "tuolla", sillä katso, Jumalan
Valtakunta on sisäisesti teissä.
Se mitä edellisessä on
käännetty sanoilla "sisäisesti teissä" voidaan kääntää myös:
"teidän keskellänne" (kreikaksi "entos imon"). Kun otamme
huomioon, että Jumalan Valtakunta on vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä
Hengessä (Room 14:17), ymmärrämme, että fariseuksista puhuttaessa on Jumalan
Valtakunta "teidän keskellänne" mutta uskovista puhuttaessa pätee
käännös "sisäisesti teissä".
Vielä Jeesuksen haudasta
ylös nousemisen jälkeen näyttää jopa lähimpien opetuslasten käsitys Jumalan
Valtakunnasta olleen epäselvä. Opetuslapset olivat täynnä kysymyksiä. Kun
Jeesus ja Pietari keskustelivat Gennesaretin järven rannalla, Pietari kysyi
veljensä puolesta: "Herra, kuinka tämän sitten käy?" Jeesus sanoi
hänelle: "Jos minä sanoisin että hän jää tänne siihen asti kunnes minä
tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua." Niin semmoinen puhe
levisi veljien keskuuteen, ettei se opetuslapsi kuole; mutta Jeesus ei sanonut
hänelle, ettei hän kuole, vaan: "Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne
siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee?" Joh. 21:21-2.
Apostolien tekojen alussa
kerrotaan viimeisestä tällaisesta keskustelusta ennen taivaaseen ottoa:
Niin heidän ollessaan
koolla kysyivät he häneltä sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen
rakennat Israelille valtakunnan?" Hän sanoi heille: "Ei ole teidän
asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on
asettanut, vaan kun Pyhä Henki tulee teihin, niin te saatte voiman ja te
tulette olemaan minun todistajiani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja
Samariassa ja aina maan ääriin saakka." Ja kun hän oli nämä sanonut,
kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä ja pilvi vei hänet pois heidän
näkyvistään. Apt 1:6-9.
Kun Jeesus oli otettu
ylös taivaaseen, oli opetuslapsilla monta odotettavaa: Jumalan Valtakunta, Pyhä
Henki ja Jeesuksen tulo takaisin. Apostolien tekojen kirjoittaja jatkaa:
Ja kun he katselivat
taivaalle, hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä
valkeissa vaatteissa ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte
ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen (eis
ton uranon) on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen
menevän." (Apt 1:10-11).
Maasta eli kosmoksesta
lähtönsä jälkeen Jeesus istuutui valtaistuimelle, taivaisiin. Hengen
vuodatuksessa tuli ihmiselle mahdolliseksi tulla Valtakunnan kansalaiseksi.
Nimensä mukaisesti Jeesus on tullut Pelastajaksi, joka pelastaa kansansa
pimeyden valtakunnasta Jumalan Valtakuntaan. Pelastus on juuri tätä: saada
siirtyä Pojan Valtakuntaan. Kolossalaiskirjeen 1:13 on asian selventämiseksi
syytä opetella ulkoa:
...kiittäen Isää, ... häntä,
joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta ja siirtänyt meidän rakkaan
poikansa Valtakuntaan.
Me uskovat elämme nyt
Jumalan Valtakunnassa. (Jollemme elä, emme myöskään ole vielä pelastuneet
siihen). Se että nyt odotamme Jeesuksen toista tulemista, on eri asia. Tämä
väliinjäävä aika on armon aika sitä varten, että muutkin tulisivat
parannukseen. Kun on tarpeeksi valtaa, ei tuomion toimeenpanolla ole kiire.
Valtakunta on ja pysyy.
Kun olemme pelastuksen
kautta siirtyneet valtakunnasta toiseen, emme voi käyttää taitojamme, ennen
kuin olemme oppineet Jumalan Valtakunnan periaatteet. Tietoa Jumalan
valtakunnasta verrataan Raamatussa öljyyn. Väärä mammona on vaihdettava öljyyn,
ostettava aikaa Taivaan Valtakunnan järjestyksen tutkimista varten. Kun se on tehty,
maailman pimeys ei enää sokaise. Uusi Ihminen on valmis palvelustyöhön. Hänen
tehtävänsä on määritelty 2.Kor 10:5 seuraavasti:
Me hajotamme maahan
järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista
vastaan, ja vangitsemme jokaisen ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle ja olemme
valmiit rankaisemaan kaikkea tottelemattomuutta, kunhan te ensin olette täysin
kuuliaisiksi tulleet.
Eräänä kesäiltana olin
menossa suihkuun Orelin kaupungin leirintäalueella. Vesi oli kylmää, joten en
voinut pestä tukkaani. Paikalla oli muuan nuorimies Uralin alueelta, joka ei
kertomansa mukaan ollut koskaan nähnyt ulkolaista ja tarkasteli minua
huolellisesti. Sanoin, ettei maailmassa ole kuin kaksi kansakuntaa ja molempien
jäseniä hän on nähnyt kotikaupungissaan. Nuorimies näytti käsittävän sanani
omalla tavallaan. "Oikein sinä sanot", sanoi hän. "Meidän ja
amerikkalaisten lisäksi ei ole muita." Keskustelimme paikalla seisoneen
armenialaisen kanssa siitä että shampoo ei lähde pois tukasta, jollei ole lämmintä
vettä. Venäläinen kertoi, että Uralilla ei pelätä kylmää vettä, talvella jopa
kieriskellään lumessa saunan jälkeen. Asia ei ollut aivan outo minullekaan,
sillä vaimo kävi parin vuoden ajan säännöllisesti uimassa talvella avannossa,
yhdessä erään 80 vuotiaan sisaren kanssa, eivätkä he käyneet saunassa
lämmittelemässä. Mutta nuorimies halusi kokeilla shampoota, ja se ei tietenkään
kunnolla huuhtoutunut hänen tukastaan. Oli tullut aika esitellä itseni:
"Olen Jumalan Valtakunnan kansalainen. Jeesus on Herrani. Kuulun
internationaaliseen kansaan, joka on tarpeeksi vahva Jumalan armosta elämään
Suomessa, Armeniassa, Amerikassa ja sinunkin kotikaupungissasi". Ei
tainnut nuorimies sittenkään ymmärtää, että maailmassa on vain yksi valtakunta,
Jumalan, ja sitä vastustava kapinaliike.
JUMALANPALVELUS
##38
Vanhatestamentillinen
seremoniajumalanpalvelus on päättynyt
Vanhatestamentillinen
jumalanpalvelus päättyi Jeesuksen uhraamiseen Jerusalemin kaupungin muurien
ulkopuolella, "ulkopuolella leirin". Vanhatestamentillisten esikuvien
mukaan Jeesus toteutti lihassaan lopullisesti synti- vika- ja yhteys- ym.
uhripalvelukset, (kts 3 Mooseksen kirja, luvut 1 - 7). Tällä yhdellä uhrilla on
Jumala tehnyt täydellisiksi kaikki, jotka pyhitetään, kts. Hebr 10:14-20. Hänen
verensä kautta meillä on pääsy Jumalan temppeliin, joka on taivaissa.
Palvonta ja palveleminen
Jeesus henkilönä edustaa
siirtymäkautta vanhatestamentillisesta jumalanpalveluksesta Uuden Liiton
jumalanpalvelukseen. Keskustellessaan samarialaisen naisen kanssa hän selosti,
minkälaista jumalanpalvelusta Isä haluaa:
Vaimo, usko minua! Tulee
aika, jolloin ette rukoile (proskinisete: palvo) Isää tällä vuorella ettekä
Jerusalemissa. Te kumarratte (proskineite: palvotte) sitä, mitä ette tunne; me
kumarramme (proskinoumen: palvomme) sitä, minkä me tunnemme. Sillä pelastus on
juutalaisista. Mutta aika tulee ja on jo, jolloin totiset rukoilijat
(proskinitai: palvojat) rukoilevat (proskinisousin: tulevat palvomaan) Isää
Hengessä ja Totuudessa; sillä senkaltaisia rukoilijoita (proskinountas:
palvovia) myös Isä tahtoo. (Joh. 4:21-23).
Palvontaa ei pidä
sekottaa palvelemiseen, vaikka ne kumpikin sisältyvät Uuden Liiton
jumalanpalvelukseen. Kun Jeesus kasteen jälkeen oli aktiivipalvelusaikansa
alussa, vastustaja yritti houkutelle hänet oman reviirinsä kuninkaaksi. Jeesus
torjui tarjouksen Vanhan Testamentin sanoja käyttäen:
Mene pois, saatana; sillä
kirjoitettu on: "Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman (kr.:
proskiniseis; palvoman) ja häntä ainoata palveleman (kr.: latreuseis)".
(Matt 4:10).
Palvelus on jonkun
johdossa tapahtuvaa työtä. Jumalanpalvelus on Jumalan Hengen johdossa
suoritettua rakkauden harjoitusta. Näin uskovan koko elämä muodostuu
jumalanpalvelukseksi. Paavali kirjoittaa Kolossalaiskirjeessä:
Ja kaikki minkä teette
sanalla tai työllä, kaikki tehkää Herran Jeesuksen nimessä, kiittäen Isää
Jumalaa hänen kauttaan" (Kol 3:17)
ja Ensimmäisessä
Korinttolaiskirjeessä:
Söittepä siis tai joitte
tai teittepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi." (1.Kor
10:31).
Meidän tulee katsoa, että
kaikki mitä teemme on sellaista, että se, joka sen näkee, voi etsikkopäivänänsä
kiittää siitä Jumalaa. Tällaista jumalanpalvelusta Paavali kutsuu
järjelliseksi, loogiseksi jumalanpalvelukseksi.
Uuden Liiton looginen
jumalanpalvelus
Paavalin mukaan Uuden
Liiton jumalanpalvelus on uhripalvelusta. Roomalaiskirjeen 12:1-15:16 pitkässä,
miltei 4 lukua sisältävässä jaksossa on esitetty kristillisen
jumalanpalveluksen sisältö pääpiirteittäin. Jakso alkaa ja päättyy kehotukseen
uhrautuvaisuudesta, ei kenelle tahansa, vaan Jumalalle.
Niin minä Jumalan
armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne
eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen
jumalanpalveluksenne...
... että pakanakansoista
tulisi otollinen ja Pyhässä Hengessä pyhitetty uhri.
Kristuksen sovitustyö on
jo täytetty. Me olemme jo tulleet Jumalan Valtakunnan kansalaisiksi. Me olemme
jo saaneet elämän. Herra voisi ottaa meidät välittömästi kotiin. Herran tahto kuitenkin
on, että hänen kansansa tekee samoin kuin hän itse: viipyy säädettyyn aikaan
asti maailmassa evankeliumin julistamisen tähden. Elävä uhri on se, jota ei
tapeta, vaan jää Herran käyttöön elävänä kuolleiden keskelle, tottelemaan
Jumalan tahtoa, että muutkin tulisivat elävän uhrin harjoittaman
jumalanpalveluksen kautta Totuuden tuntoon.
Kun luemme läpi nuo
Roomalaiskirjeen luvut, huomaamme Paavalin keskittyvän muutamaan pääseikkaan
uskovan elämässä, jotka ovat välttämättömiä sille, että uhri voisi miellyttää
Jumalaa. Paavalin esityslista jaksossa Room. 12:1 - 14:40 on ollut ehkä
seuraava:
- elävä uhri
- mielen ja
ajatusmaailman uudistus,
- karismaattiset ilmiöt,
- velka ja velvollisuus
(kr.: ofílima)
- taloudellinen
riippumattomuus,
- uskovien suhteet ei-uskovien
järjestelmiin,
- eri mielipiteet
uskovien kesken
Mielen ja ajatusmaailman
uudistus
Jeesuksen herruuden
julkisen tunnustamisen ja kasteen jälkeen ihminen saa Jumalalta Jumalan Hengen,
joka johdattaa näin syntyneen uuden ihmisen kaikkeen totuuteen. Jumalallinen
pedagogi on valmis johdattamaan sinua heti, kun sinä itse annat hänelle siihen
valtuudet.
Kun lapsi syntyy,
ohjaavat myötäsyntyiset reaktiot hänen toimintojaan. Nälkä aikaansaa
parkumisreaktion, ja niin edelleen. Myöhemmin lapsen käsi vaistomaisesti vie
suuhun vaikka pieniä kiviä. Täysin ohjaamattomana lapsi saattaa vahingoittaa
itseään nopeastikin. Tämän vuoksi jokaisella yhteisöllä on jonkinlaista
kasvatustoimintaa. Maallisten yhteisöjen kasvatus ei kuitenkaan riitä, se
yhteiskunta kun itse on paha. Se ei ole itsekään päässyt irti myötäsyntyisten
himojensa orjuudesta.
Näistä epäedullisista
lähtökohdista alkaa ihmisissä Pyhän Hengen työ. Kukaan ei voi jättää sitä
väliin, jos aikoo ikuiseen Jerusalemiin. Herramme Jeesus edistyi merkittävän
hyvin - hän oppi erottamaan hyvän ja pahan siinä iässä, jossa toiset vielä
syövät maitoa ja hunajaa. Toisia äärimmäisyyksiä ovat ne valtionpäämiehet,
jotka vielä 70 vuoden iässä ovat vailla minkäänlaista oikeudentuntoa.
Mielen uudistus tapahtuu
Pyhän Hengen opastuksella. Muu koulutus tai kulttuuri ei johda mielen
uudistukseen. Monet ovat opiskelleet etiikkaa ja vastaavia aineita vuosia ilman
tulosta. Etiikalla ei ole mitään kiintokohtaa maailmassa. Yhdellä vuorisaarnan
lauseella (Matt 7:12) lauseella Jeesus luo perustan kaikelle etiikalle:
"Kaikki, mitä te tahdotte ihmisten teille tekevän, tehkää myös te samoin
heille". Jumalallinen ilmoitus ei salli haihatteluja eettisissä asioissa.
Se luo niille konkreettisen perustan.
Jumalallinen arvomaailma
on täysin erilainen kuin mikään muu tunnettu arvojärjestelmä. Vaikka Jumalan
arvomaailma on kaikkien nähtävissä, on tämä arvomaailma silti ihmisille
tuntematon. Jumalallisten arvojen opetus oli pääasia Jeesuksen linjapuheessa
Galilean järven rannalla noin vuonna 30. Tämän arvojärjestelmän omaksuminen
voidaan tänäkin päivänä alkaa näistä Vuorisaarnan sanoista:
Autuaita ovat
hengellisesti köyhät, sillä heidän on Taivasten Valtakunta.
Autuaita ovat
murheelliset, sillä he saavat lohdutuksen.
Autuaita ovat hiljaiset
(oik.: sävyisät), sillä he saavat maan periä.
Autuaita ovat ne, jotka
isoavat ja janoavat vanhurskautta, sillä heidät ravitaan.
Autuaita ovat laupiaat,
sillä he saavat laupeuden.
Autuaita ovat
puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan.
Autuaita ovat rauhantekijät,
sillä heidät pitää Jumalan lapsiksi kutsuttaman.
Autuaita ovat ne, joita
vanhurskauden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Autuaita olette te, kun
ihmiset minun tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja valhetellen puhuvat teistä
kaikkinaista pahaa.
Jeesus selitti
arvomaailmaansa Galilean järven rannassa monen päivän ajan sinne kokoontuneille
kuulijoille. Meille nämä opetukset ovat jääneet vain muutamien oppilauselmien
muodossa. Näissä lauselmissa Jeesus tuo esiin ne lainalaisuudet, jotka ovat
kätkettyinä Raamatun kertomuksiin, ja toistuvat niiden ihmisten kokemuksissa,
jotka suostuvat elämään rauhassa kenenkään oikeuksia loukkaamatta, sietämään
oikeuksiansa loukkauksia, puhdistavat sydämensä, ovat laupeita, janoavat ja
isoavat oikeudenmukaisuutta, ovat säväyisiä ja lapsenmielisiä. Ne, jotka elävät
Jumalan arvot ohjeenaan, ovat autuaita siitä huolimatta, että tämä maailma ei
kestä katsella Jumalan kunniaa silloin, kun se ihmisessä ilmenee.
Harmi, ettemme ole
saaneet videonauhalle Jeesuksen puheita Galilean meren rannalta. Olen
vakuuttunut, että hän selosti kuulijoille sangen yksityiskohtaisesti sen, mitä
autuuden lauselmiksi kutsutut iskulauseet sisälsivät. Olen tosin kuullut melko
hyviä aihekohtaisia puheita, joissa näitä käsitteitä on selvitetty
perusteellisesti. Keskiajan uskonpuhdistusliikkeiden aikana tästä aiheesta
kirjoitettiin myös monta hyvää kirjaa, joiden lukemista muillekin suosittelen,
varsinkin, kun tämän oman kirjani tarkoitus on antaa vain yleiskatsaus
kristinuskon peruskysymyksiin, niitä sen kummemmin opettamatta.
Yksityiskohtainen selvittely on tarpeen siksi, että biologisten ihmisten
kielenkäytössä nämä termit (laupiaas, hiljainen, murheellinen jne.) ymmärretään
toisin, kuin mitä niillä hengellisessä kielenkäytössä tarkoitetaan. Maailmassa
saatetaan puhua esimerkiksi rauhantekijöistä silloin, kun on kyse
rauhaanpakottamisesta. Hengellisessä kielenkäytössä rauhantekijä on se, joka
itse tekee rauhan kenenkään painostamatta. Rauhaanpakottaja ei hengellisessä
kielenkäytössä voi koskaan olla rauhantekijä, sillä rauhaanpakottajista
puhuttaessa ensinnäkään puhe ei ole henkilön omista asioista, vaan toisen
henkilön/ henkilöjoukon asioista, ja toiseksi hän käyttää tuloksensa
saavuttamiseksi ei-rauhanomaisia keinoja.
Mielen uudistus on
välttämätön osa Jumalan palvelemista. Siksi Paavali aloittaa järjellisen
jumalanpalvelemisen ohjeensa käsittelemällä aihetta "mielenuudistus".
Jumalaa voivat palvella vain hengellisesti köyhät, murheelliset, sävyisät,
laupiaat, puhdassydämiset , rauhantekijät. Nämä pätevyysvaatimukset eivät ole
tästä maailmasta, mutta ne on pidettävä mielessä, jos aikoo palvella Jumalaa.
Mielenmuutos on siis välttämätön, eikä sitä saavuteta matematiikkaa ja kieliä
lukemalla. Jos ajatusmaailman perusremontti jää tekemättä, ei
jumalanpalveluksesta tule mitään. Jumala hakee sellaisia palvelijoita, jotka
palvelevat häntä Hengessä ja Totuudessa.
Karismaattiset ilmiöt
Palvelustoimessamme
meillä on käytössämme Jumalan armon erilaisia ilmenemismuotoja, ns. karismoja,
joita epätarkasti nimitetään myös armolahjoiksi. Karismat on biologiselle
ihmiselle tuntemattomia ominaisuuksia, jotka uskoville on annettu Jumalan
seurakunnan rakentamiseksi. Yksityiskohtaiset selostukset karismoista löydät
Roomalaiskirjeen 12. luvun jakeista 3-13 ja Ensimmäisen Korinttolaiskirjeen
jaksosta 12:1 - 14:40.
Mutta mitä hengellisiin
lahjoihin (pneumatikon: hengellisiin asioihin) tulee, niin en tahdo, veljet
pitää teitä niistä tietämättöminä. Te tiedätte, että kun olitte pakanoita,
teitä vietiin mykkien epäjumalien luo, miten vain tahdottiin. Sentähden minä
teen teille tiettäväksi, ettei kukaan, joka puhuu Jumalan Hengessä, sano:
"Jeesus olkoon kirottu", ja ettei kukaan voi sanoa: "Jeesus on
Herra", paitsi Pyhässä Hengessä.
Armolahjat (harismáton:
Armoitukset) ovat moninaiset, mutta Henki on sama; ja seurakuntavirat
(diakonion: palvelustoimet) ovat moninaiset, mutta Henki on sama; ja
voimavaikutukset (enérgima) ovat moninaiset, mutta Jumala, joka kaikki kaikissa
vaikuttaa (energéo), on sama.
Mutta kullekin annetaan
Hengen ilmoitus (i fanerósis tou Pneumátos: Hengen ilmentymä) yhteiseksi
hyödyksi. Niinpä saa Hengen kautta toinen viisauden sanat, toinen tiedon sanat
saman Hengen vaikutuksesta; toinen saa uskon samassa Hengessä, toinen taas
terveeksitekemisen lahjat (harísmata iamáton: parantamisen armoitukset) siinä
yhdessä Hengessä; toinen (lahjan) tehdä voimallisia tekoja (energímata
dinámeon); toinen profetoimisen (lahjan); toinen lahjan arvostella henkiä;
toinen eri kielillä puhumisen (lahjan), toinen taas (lahjan) selittää kieliä.
Mutta kaiken tämän
vaikuttaa yksi ja sama Henki, jakaen kullekin erikseen, niin kuin tahtoo. Sillä
niin kuin ruumis on yksi ja siinä on monta jäsentä, mutta kaikki ruumiin
jäsenet, vaikka niitä on monta, ovat yksi ruumis, niin on Kristuskin; sillä me
olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia
tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki me olemme saaneet juoda samaa
Henkeä. Sillä …
… että jäsenet pitäisivät
yhtäläistä huolta toinen toisestaan. Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki
kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki
jäsenet iloitsevat sen kanssa. Mutta te olette Kristuksen ruumis, ja kukin
osaltanne Hänen jäseniänsä. Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia
apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, siten hän antoi
voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita,
puhua eri kielillä. Eiväthän suinkaan kaikki ole apostoleja? Eivät kaikki profeettoja?
Eivät kaikki opettajia? Eivät kaikki tee voimallisia tekoja? …
Pyrkikää osalliseksi
parhaimmista armolahjoista (harismata: armoituksista). Ja vielä minä osoitan
teille tien, verrattoman tien. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien
kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski ja
kilisevä kulkunen. Ja vaikka minulla olisi …
Rakkaus on pitkämielinen,
rakkaus on lempeä, rakkaus ei kadehdi, ei kerskaa, ei pöyhkeile, ei käyttäydy
sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa; kaikki se
peittää, kaikki se uskoo, kaikki se toivoo, kaikki se kärsii.
Rakkaus ei koskaan häviä,
mutta profetoiminen …
Tavoitelkaa rakkautta ja
pyrkikää saamaan hengellisiä lahjoja (ziloute de ta pneumatika: olkaa kiihkeitä
hengellisten perään), mutta varsinkin profetoimisen lahjaa (mallon de ina
profiteuite: varsinkin että profetoisitte). Sillä kielillä puhuva ei puhu
ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu
salaisuuksia hengessä. Mutta profetoiva …
Profeetoista saakoon
kaksi tai kolme puhua, ja muut arvostelkoot, mutta jos joku toinen siinä istuva
saa ilmestyksen, vaietkoon ensimmäinen. Sillä te saatte kaikki profetoida, toinen
toisenne jälkeen, että kaikki saisivat opetusta ja kaikki kehotusta. Ja
profeettain henget ovat profeetoille alamaiset; sillä ei Jumala ole
epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala.
Vaikka karismat tuntuvat
yliluonnollisilta ilmiöiltä, ne tulevat pian tutuiksi ja tavallisiksi sille,
joka tunnustaa Jeesuksen herruuden. Vain hengellisesti kuolleet ovat niitä
vailla. Karismat kuuluvat elämän arkipäivään. Usein ne ilmenevät pienen pieninä
asioina, joilla kuitenkin on suuri merkitys. Karismojen kautta Jumala toimii
kansansa keskuudessa.
Raamattu kertoo paljon
tapauksia erilaisista "ihmeistä", jota Jumala on tehnyt
palvelijoidensa kautta. Monet niinsanotuista ihmeistä ovat juuri näiden
karismojen käytön tuloksia. Jokainen seurakunnan jäsen saa omat karismansa, ja
jokainen on kutsuttu käyttämään niitä. Ihmeet eivät ole rajattu viime
vuosituhannelle. Ne ovat arkipäivää jokaisen uskovan elämässä. Kertomukset
karismojen toiminnasta ovat myös mielenkiintoista kuultavaa hengellisissä
kokouksissa. Jos minulta kuluu päivä ilman yhtään hengellistä kokemusta, pidän
päivää tylsänä ja olen huolestunut hengellisestä tilastani.
Karismojen kautta Herra
antaa tilanteeseen sopivan neuvon tai avun, "viisauden sanat",
"tiedon sanat", "usko", "terveeksitekekemisen
lahjat", "lahja tehdä voimallisia tekoja", "profetoimisen
lahja", "lahja arvostella henkiä", "kielillä puhumisen
lahja", "lahja selittää kieliä". Joku on armoitettu auttamaan ja
hoivaamaan, toinen johtamaan. Kullakin uskovalla on erityyliset tehtävät, ja
minun kokemukseni karismoista ovat tietenkin vain niitä, mitä minulle on
annettu. Kerron kuitenkin niistä mielelläni, vaikka pitkien ja kaikkein
mielenkiintoisimpien tarinoiden kertominen onkin jätettävä seuraavaan kertaan.
Kun huomasin, että usein
joudun olemaan pakanoiden joukossa, ilman uskovien seuraa, pyysin saada
kaikkinaisia lahjoja. Muutaman kerran olen saanut ilmestyksiä, muutaman kerran
välittää terveyttä, muutaman kerran profetoida, mutta sitä useammin palvella
Herraa sellaisissa tehtävissä, jotka toisilta ovat jääneet tekemättä. Tulin
huomaamaan, että Herran varustus on sitä vahvempi, mitä vaikeampi on tilanne.
Suuressa ahdistuksessa Jumalan voimakin on suurin.
Karismojen käyttö on aina
uskon teko. Sellainenkin pieni asia, kun uskovan tunnistaminen väkijoukosta, vaatii
uskoa siinä vaiheessa, kun on ojennettava kättä, ja sanottava "Terve,
veli". Yhdellä tyttäristäni oli pienenä hyvin käheä ääni. Syynä oli
kitalakeen muodostunut pullistuma, mikä lienee ollutkin. Vaimo sanoi, että
pitää viedä lääkäriin, se on lapsena helpompi leikata pois, kuin myöhemmin.
Suurin ponnistuksin sain sanottua, että Jeesus on lääkäri ja parantaa. Otin
lapsen syliini, ja lapsi sulki suunsa. Kun tyttö seuraavan kerran, noin 5
sekunnin kuluttua, avasi suunsa, oli epämuodostuma poissa.
Lahjat, tai paremminkin
armoitukset, ovat moninaiset. Joku osaa tehdä hyvin yhden työn, mutta on
toisessa asiassa veljensä avun tarpeessa. Kun jokainen tekee sen, mihin Jumala
on hänet varustanut, seurakunta on vahva.
Sanan karisma
kreikankielisestä vastineesta harismata (yks. harisma) tulevat uskonnollisen
kielenkäytön sanat "karisma", "karismaattinen" ja
"karismaatikko". Sanan karisma juurena on sana "haris",
armo. Pyhä Henki vaikuttaa uskovissa niin, että seurakunnalla on käytettävissä
tulevan maailmanajan voimia (kts. 1.Kor 12:8-10), niin, että uskovien
kokoontuessa kaikki ovat rakentamassa Jumalan temppeliä.
Kuinka siis on veljet?
Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä virsi, millä
opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon
rakennukseksi. (1.Kor 14:26).
Paavalin kysymys on
aiheellinen, sillä monissa ryhmissä ovat jotkut palvelustoimen haltijat
anastaneet koko seurakuntakokouksen ja pakottavat kaikki muut vaikenemaan, sekä
miehet että naiset. Länsi-Euroopan kirkoissa käytiin pari vuosikymmentä sitten
koko länsimaista yhteiskuntaa koskettanut keskustelu siitä, voiko nainen olla
seurakunnan palvelija vai ei. Kirkkojen pappikeskustelulla ei ollut kuitenkaan
mitään merkitystä seurakunnille, koska oikeissa seurakunnissa jokaisella sen
jäsenellä on palvelustoimi, ja kaikki osallistuvat. Yhdellä perheellä tosin
vain on yksi ääni, ja sitä käyttää perheenpää. Perheenpää, luonnollisista
syistä, on mahdollisesti leski tai tyttö, mutta ei koskaan vaimo.
Jokainen yksittäinen
armolahja on tärkeä, kuten kaivo maataloudessa, mutta jos maanviljelijä ihastuu
kaivoihin niin, että kaivaa koko peltonsa kaivoja täyteen, niin missä hän
viljelee viljansa? Seurakunnassa johtaja on palvelija, joka sanoo, milloin
kaivoja on riittävästi ja antaa vuoron muun työn suorittamiselle ja pitää
huolen, että kaikella on vuoronsa, myös arvostelulla. Kts. 1.Kor 14:29.
Eräs veli Riiasta,
Latviasta, kertoi että heillä oli tapana kokoontua kuusi kertaa viikossa.
Kahtena iltana he keskustelivat, lukivat sanaa ja rukoilivat. Kahtena iltana he
soittivat, lauloivat, opettivat toisia soittamaan sekä kirjoittivat ja
lausuivat runoja ja arvostelivat esityksiä. Kahtena iltana viikossa he
suorittivat muita palvelustoimia, pilkkoivat jonkun iäkkään uskovan puita,
istuttivat perunaa ja tarvittaessa kaivoivat vaikka kaivoja. Sunnuntaisin oli
yhteinen kokoontuminen seurakunnan vanhempien uskovien kanssa. Tämän lisäksi
kullakin uskovalla oli leipätyönsä, ellei hän ollut vielä koulussa. Niitä
varten, jotka Jumalan seurakunnasta eivät mitään tiedä, kysyin eikö sentään ole
liikaa, että kaikki vapaa-aika vietetään vain uskovien seurassa? Hän kertoi,
että aina siihen asti, kun hän 30-vuotiaana meni naimisiin, hän miltei itki,
jos tuli sellainen este, ettei hän päässyt mukaan. Uskovat ovat kautta aikojen
pyrkineet järjestämään myös työnsä niin että voivat myös työssä olla oman
kansansa yhteydessä.
Vaikka sana karisma ei
tarkoitakaan lahjaa, on hyvä muistaa, karismat on silti saatu Jumalalta. Pyhä
henki vaikuttaa myös toiseen suuntaan. Uskova haluaa antaa Jumalalle itsensä ja
kasvattaa hänelle Hengen hedelmää. Siksi myös Korinttolaiskirjeessä, keskellä
karismoja koskevaa esitystä, Paavali yht’äkkiä siirtyykin aiheesta toiseen:
Ja vielä minä osoitan
teille tien, verrattoman tien. Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien
kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski ja
kilisevä kulkunen …
Kts. 1.Kor 12:31-14:1
Itse elämä on aina
arvokkaampaa kuin sen herkut. Uskova haluaa olla lähellä Herraa ja sitä veljeä,
sitä sisarta, jossa Herra asuu, myös ahdistuksen päivänä, silloin, kun
"öljypuun sato pettää, eivätkä pellot tuota syötävää". Kristuksen
rakkaus vaatii meitä elämään ei suinkaan itsekkäästi, vaan hänelle, joka meidän
edestämme on sekä kuollut, että ylösnoussut. Kts. 2.Kor 5:14-15.
Hedelmä on eräs avainsana
Raamatun ymmärtämiseen. Enempää asiaan tässä puuttumatta etsimme
Galatalaiskirjeestä (Gal 5:22) luettelon Hengen hedelmistä:
Hengen hedelmät on
rakkaus, ilo, rauha, pitkämielisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus,
sävyisyys, itsensähillitseminen.
Elävä uhri
Seurakunnan tarkoitus
maan päällä on toimia Jumalan temppelinä, paikkana, jonka kautta Jumala
ilmestyy pakanoille. Seurakunnan viipyminen maanpäällä on uhri. Miljoonat
Jeesuksen seuraajat ovat jo vuodattaneet verensä jumalattomain käsissä ja
miljoonat ovat tänään kärsineet jumalattomain pahuudesta siksi, että rakkaus
vaatii heitä tuomaan ihmisille sanoman siitä, että elämä ilman saastaa on
mahdollista jo maailman saastan keskellä. Seurakunta kaikkine funktioineen on
suorittamassa uhripalvelusta Jumalalle, ihmisten parhaaksi mutta ei ihmisten
käskystä.
Mikäli uskova lähtisi
tekemään pahalle vastarintaa, olisi seurauksena sota. Silloin uskova
menettelisi aivan samoin kuin ei-uskova. Jeesus opettaa:
Mutta minä sanon teille:
älkää tehkö pahalle vastarintaa; vaan jos lyö sinua oikealle poskelle, käännä
hänelle toinenkin; ja jos joku tahtoo käydä sinun kanssasi oikeutta ja ottaa
ihokkaasi, anna hänen saada vaippasikin; ja jos joku pakottaa sinua yhden
virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. (Matt 5:39-41).
Seurakunta toimii
maailman omanatuntona siinä, että se ei ryhdy yhteistyöhön pahuuden päämäärien
toteuttamiseksi. Seurakunta marssii ulos aina kun maailma pyrkii vääryyteen. Se
vaatii jokaiselta veljeltä oman panoksensa: "Älkää mukautuko tämän
maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne,
mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä", (Room
12:2). Kun asiat on ymmärretty, on selvää, että seurakunta tekee saman kuin
Israel lähtiessään Egyptistä, eroittautuu omaksi kansakseen.
Uhripalvelus on
vapaaehtoista. Paavali kehoittaa: "Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden
kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle
otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen …". Useimmat
niinsanotuista kristityistä eivät ole koskaan antaneet itseään uhriksi. Harva
kestää edes pientä loukkausta tai muutaman markan arvoista menetystä,
varsinaisesta epäoikeudenmukaisesta kohtelusta puhumattakaan. Sellainen ihminen
ei voi rakastaa, eikä voi siten olla Jumalalle kelvollinen.
Uhrin tulee olla
virheetön. Jumala ei hyväksy kaikenlaisia uhreja. Roomalaiskirjeessä sanotaan,
että uhrin tulee olla "elävä, pyhä ja Jumalalle otollinen". Pyhyys on
Jumalan ominaisuus, käsite, jolla ilmoitetaan sitä, että Jumalassa ei ole
saastaa. Jumala on täydellinen rakkaudessa – hänen rakkauttaan eivät hämärät
rakkausseikkailut saastuta. Hän on täydellinen totuudessa – hänen totuuttaan
eivät valheet saastuta. Hän on täydellinen elämässä – hänen elämäänsä ei
kuolema rajoita.
Pyhyys on mahdollista
vain ristin kautta. Risti on väline, jonka avulla ihmislihan luonnolliset
taipumukset saadaan Hengen hallintaan.
Ristin avulla uskova
pitää itsensä ristiinnaulittuna:
Synnille,
kts. Room 6:2, Room 6:10-11, 1.Piet 2:24,
Lihalle, kts. Gal 5:24,
Vanhalle Ihmiselle, kts.
Room 6:6,
Maailmalle, kts. Gal
6:14,
Laille, kts. Room 7:4, Gal 2:19-20,
Itselleen,
kts. Room 6:8,
Vanha Ihminen ei
kelvannut Jumalalle uhriksi. Virheetön eläin kelpasi, se ei ollut tehnyt
syntiä. Jeesus otti synnin ruumiin, mutta hänessä ei ollut syntiä. Siksi häntä
sanotaan Jumalan karitsaksi. Jeesus vei vanhan ihmisen sinne, mihin se kuuluu:
ristille. Ristille jää kaikki, mikä Jumalalle ei kelpaa.
Jeesus ei jäänyt
ristille. Hän nousi ylös. Ylösnousemuksensa voimasta hän luo uutta. Herra
poistaa ensimmäisen, pystyttääkseen toisen, kts. Hebr 10:9. Ihminen, joka
seuraa Jeesusta, pääsee kokemaan tämän ylösnousemuksen voimaa. Tämän voiman
tunteminen on uskovan tietoisen elämän tärkein päämäärä.
Niinpä minä (Paavali)
todella luen kaikki tappioksi tuon ylen kalliin, Kristuksen Jeesuksen, minun
Herrani, tuntemisen rinnalla, sillä hänen tähtensä minä olen menettänyt kaikki
ja pidän sen roskana – että voittaisin omakseni Kristuksen ja minun
havaittaisiin olevan hänessä ja omistavan, ei omaa vanhurskautta, sitä, joka
laista tulee, vaan sen joka tulee Kristuksen uskon kautta, sen vanhurskauden,
joka tulee Jumalasta uskon perusteella; tunteakseni hänet ja hänen ylösnousemisensa
voiman ja hänen kärsimyksiensä osallisuuden, tullessani hänen kaltaisekseen
samankaltaisen kuoleman kautta, jos minä ehkä pääsisin ylösnousemiseen
kuolleista.
Filippil. 3:8-11
Vanhan Liiton aikaiset
kirjoitukset ovat profetiaa. Profetia on monesti kätkettynä esikuviin, joita
Uuden Liiton kirjoitukset sanovat "tyypeiksi" (tipoi). Esikuvallisten
tapahtumien toteutumista uudelleen Uuden Liiton kaudella tai esikuvallisten
esineiden Uudessa Liitossa saamaa uutta merkitystä sanotaan Uuden Liiton
aikaisissa kreikankielisissä kirjoituksissa antityypeiksi. Yksi tällainen
"tyyppi" on ilmestysmaja, jossa Vanhan Liiton aikaiset uhrit
uhrattiin. Niille, jotka tunsivat Mooseksenkirjojen selostukset ilmestysmajasta
selostaa Hebrealaiskirjeen kirjoittaja tämän tyypin täyttymistä Kristuksessa:
Meillä on uhrialttari,
josta majassa palvelevilla ei ole valta syödä. Sillä niiden eläinten ruumiit,
joiden veren ylimmäinen pappi syntien sovitukseksi kantaa kaikkeinpyhimpään,
poltetaan ulkopuolella leirin. Sentähden myös Jeesus, pyhittääkseen omalla
verellään kansan, kärsi portin ulkopuolella. Niin menkäämme siis hänen tykönsä
"ulkopuolelle leirin" hänen pilkkaansa kantaen; sillä meillä ei ole
täällä pysyväistä kaupunkia, vaan tulevaista me etsimme. Uhratkaamme siis hänen
kauttansa Jumalalle kiitosuhria, se on: niiden huulten hedelmää, jotka hänen
nimeänsä ylistävät.
Kun ihminen on ristin
kautta pyhitetty Jumalan palvelemiseen, hänessä tulee esiin Jumalan
ylösnousemuksen voima. Tämän voiman esiintuominen on Jumalan palvelusta. Kun
Jumalan palvelija puhuu Jumalan sanaa, Jumala toteuttaa sen. Jeesus ilmoitti
olevansa "ylösnousemus ja elämä", kts. Joh. 11:25. Sanojensa
vakuudeksi hän meni ja herätti Lasaruksen kuolleista, kts. Joh. 11:1-46.
Sen, minkä ihminen jätti
ristille, Jumala korvaa uudella. Synnin sijaan tulee ristiriidaton
täydellisyys, lihan sijaan tulee ylösnousemusruumis, vanhan ihmisen sijaan uusi
ihminen, maailman sijaan uusi luomankunta, uudet taivaat ja uusi maa, lain
sijaan Kristuksen sisäinen tunto ja voitelu, ja "minä" luopuu
toivottomasta yrityksestään ryhtyä jumalaksi ja löytää paikkansa Elävän Jumalan
yhteydessä.
Ristin kautta saavutetaan
voitot. Ristin kautta Herra riisti Saatanalta vallan, vapautti uskovat pelosta
ja pelkoon perustuvasta orjuudesta, kts. Hebr. 2:14-15. Kristuksen veri
puhdistaa omattunnot, kts. Hebr. 9:14, ja taivaat, kts. Hebr. 9:23. Kristuksen
veri antaa sen luottamuksen, jonka turvissa me voimme lähestyä Jumalaa, kts.
Hebr. 10:19, ja luottavaisesti odottaa hänen uutta tulemistaan, Hebr. 9:28.
Aluksi Herra pystytti
temppelin kolmessa vuorokaudessa, kts. Joh. 2:19-22. Pyhän Hengen kautta myös
uskova on Jumalan temppeli:
Me olemme elävän Jumalan
temppeli, niinkuin Jumala on sanonut: "Minä olen heissä asuva, ja vaeltava
heidän keskellään ja oleva heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani".
(2.Kor 2:16).
Jumala halusi osoittaa
voimansa niin, että kukaan, joka häntä avuksi huutaa ei hukkuisi. Kenenkään ei
pitänyt tuhoutua Jumalan voiman kosketuksen tähden vastoin tahtoaan. Sen takia
Jumalan voima ilmeni Jumalan karitsassa, joka ristiinnaulittiin Golgatalla.
Meissä tämä voima ilmenee "saviastioissa":
Jumala, joka sanoi:
"Loistakoon valkeus pimeydestä" on se, joka loisti sydämiimme, että
Jumalan kirkkauden tunteminen, sen kirkkauden, joka loistaa Kristuksen
kasvoissa, levittäisi valoansa. Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että
tuo suunnattoman suuri voima olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
(2.Kor 4:6).
Velka ja velvollisuus ja
synti
Velka, velvollisuus ja
synti ovat saman asian erilaisia nimityksiä. Kaikilla niillä ilmaistaan sitä,
onko ihminen täyttänyt velvollisuuksiaan pysyä Totuudessa ja palvella
Rakkaudessa.
Isä meidän rukouksesta on
Raamatussa kaksi versiota, joissa toisesta sanotaan näin:
Ja anna meille meidän
velkamme anteeksi (afes imin ta ofeilímata imon), niinkuin mekin annamme
anteeksi (afíemen) meidän velallisillemme (tois ofeilétais imon). (Matt 6:12)
Ja toisessa:
Ja anna meille meidän
syntimme anteeksi (kr.: afes imin tis amartias imon), sillä mekin annamme
anteeksi (afíemen) jokaiselle velallisellemme (panti ofiélonti imin). (Luuk
11:4).
Sama asia, mikä edellä on
esitetty rukouksen mallina, on tarkemmin käyty läpi jaksossa Matt 18:23-35.
Velvollisuus syntyy
ilman, että meillä on itse asiaan mitään osuutta. Pelkkä tarve velvoittaa
lähimmäistä tekemään voitavansa. Roomalaiskirjeen viidennessätoista luvussa
sanotaan "Meidän tulee…, (ofeilomen, olemme velvollisia):
Meidän, vahvojen, tulee
(ofeilomen) kantaa heikkojen vajavaisuuksia, eikä elää itsellemme mieliksi. (Rm
15:1).
Jumala määrää sen, mihin
olemme velvollisia. Nyrkkisääntönä on, että olemme velvolliset tekemään hyvää
aina, kun voimme. Velvollisuutemme on pysyä Rakkauden, Totuuden ja Elämän
palvelijoina, Jumalan työtovereina Pyhässä Hengessä. Jos jätämme työmme tekemättä,
jäämme velkaa. Tehtävät vaihtelevat, Paavali tunnustaa velvollisuudekseen
ainakin julistustyön:
Kreikkalaisille ja
barbaareille (oik.: toiskielisille), viisaille ja tyhmille minä olen velassa
(ofeilitis eimi - olen velvollinen). Omasta puolestani
minä siis olen altis teillekin, Roomassa asuvaisille, julistamaan evankeliumia.
(Room 1:14-15).
Paavalin asenne
ympäristössä näkemiinsä tarpeisiin nähden on terve: Hän on altis "omasta
puolestaan" tekemään työn, mutta ei suinkaan kuvittele pystyvänsä tekemään
kaikkea tarpeellista. Herra antaa hänelle voiman tehdä sen työn, mikä hänelle
kuuluu.
Jumalan palvelijalla on
paljon työtä. Millaista työtä on tarjolla, selviää esimerkiksi siten, että
katsot, mitä sanotaan niissä raamatunlauseissa, joissa esiintyvät sanat ofeilo
- olla velvollinen, olla velkaa; ofeilima - velka, synti; ofeilitis -
velallinen, syntinen. Hakusanana voidaan käyttää myös suomenkielen sanaa
palvella ja sen johdannaisia suomenkielisestä kirkkoraamatusta. Haku antaa
tulokseksi noin 300 raamatunlausetta.
Suhteista ei-uskovien
yhteiskuntajärjestelmiin
Järjellisen
jumalanpalveluksen ohjeissa Roomalaiskirjeen 13. luvussa Paavali esittää, että
myös esivalta, yhteiskuntajärjestys, on Jumalan palvelija, jolta uskovat
ikäänkuin ostavat palveluja maksamalla veroja. Jumala antaa jokaiselle kansalle
parhaan mahdollisen esivallan. Jos kansa syöksee parhaan mahdollisen pois
vallasta, se saa huonomman - se oli heille liian hyvä, koska he ovat
kapinoitsijoiksi osoittautuneet. Oikea tapa vaikuttaa on rukoilla Jumalaa.
Käännös parempaan voi tulla esivaltaa vaihtamatta: Jumala voi kääntää
kuningasten sydämet kuin vesipurot erämaassa. Esivalta voi vaihtua myös niin
kuin Suomessa vuonna 1917: Venäläiset tappoivat tsaarin, jonka hallintovaltaan
Suomen suuriruhtinaskunta vuodesta 1809 asti oli kuulunut. Kun uutta tsaaria ei
enää asetettu, jäi ylimmäksi maallisen vallan edustajaksi Suomen eduskunta,
joka tsaarin tilalle valitsi presidentin.
Esivallan osa on
epäkiitollinen, koska sen hallittaviin kuuluu ei-uskovia. Esivalta on pelkkä
kostaja, muutos parempaan ja edistys tulevat Jumalalta. Kauhavan
"ruma" vallesmanni Adolf Hägglund lähetti Pohjanmaalta Omskin
seudulle Siperiaan satakunta murhamiestä, mutta puukotukset eivät Pohjanmaalta
lakanneet ennenkuin tuli Paavo Ruotsalainen ja saarnasi Jumalan Sanaa, niin
että tuli parannus, joka tervehdytti koko seudun.
Raamattu sanoo
esivallasta, että se on Jumalan palvelija, "sinulle hyväksi", Room
13:4. Joinakin aikoina se on vaikea ymmärtää, kuten esimerkiksi Stalinin aikoina
Neuvostoliitossa, jossa Volgan mutkassa asuneet saksalaiset saattoivat saada
kymmenen vuotta pakkotyötä "ulkolaisen uskonnollisen propagandan
harjoittamisesta" kun lauloivat saksaksi joululaulua "jouluyö,
juhlayö". Uskovat eivät viranomaisten vaatimuksista välittäneet, mutta
pahempi asia siinä olikin se, että he eivät huomanneet Jumalan ohjaavaa kättä.
Uskovan tulee olla tarpeeksi radikaali. Jollei suola ole suolaista, se ei
kelpaa muuhun kuin pois heitettäväksi ja ihmisten tallattavaksi. Vielä 1992 tämä
opetus ei Omskin kristityille ollut mennyt perille. Kysyin, miksi tataarien
mailla kaikki raamatunlauseet baptistien rukoushuoneen seinällä olivat
kolonialistien kielillä saksaksi ja venäjäksi. Veljet antoivat selityksen, joka
ehkä kelpasi heille itselleen, mutta tuskin Jumalalle. Tataarien ja kasakkien
mailla on laulettava tataariksi ja kasakiksi. Jeesus Kristus ei kuollut
kolonialismin puolesta. Hän tekee siitä lopun.
Velattomuus
elämänohjeeksi
Esivalta saattaa sallia
kansalaisilleen heidän elävän velaksi, mutta uskovien kesken tätä tarvetta ei
ole. Jumala ei vaadi meitä tekemään mitään yli varojemme. Jos hankkeemme ovat
Jumalasta, niin hän myös hoitaa rahoituksen siten, ettei velkaa tarvitse tehdä.
Köyhyydessä on siunaus: näin estyy tekemästä sitä, mihin Herra ei ole antanut
rahaa. Jos opiskelet yliopistossa ja näyttää siltä, ettet selviydy ilman
opintolainaa, kysy itseltäsi, onko Herra käskenyt sinun mennä yliopistoon.
Jollei, niin kysy Herralta sitä, mitä sinun nyt pitäisi tehdä.
Raamatun ohje "Älkää
olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte",
(Room 13:8) ei koske pelkästään raha-asioita. Rakkauden osoittaminen on
tavallisemmin työtä. Jumala ei itse tarvitse meidän työpanostamme, mutta Jumala
ohjaa meidän työtämme haluamaansa suuntaan:
… palvelkaa toisianne
rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä:
"Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi". (Kts Gal 5:13-14).
Raamatun ohje "Älkää
olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte",
(Room 13:8) on osoitettu kaikille uskoville. Jumala huolehtii, mutta
pääsääntöisesti tämän huolehtimisen tulee tapahtua seurakunnan kautta. Miten ja
ketä muuten sinä olet viime päivinä palvellut? Jos olet viitsinyt lukea näin
pitkälle kirjoittamaani tekstiä, voisitkin välillä vähän rentoutua ja miettiä,
miten tämä sanoma "palvelkaa toisianne rakkaudessa" on toteutunut
sinun henkilökohtaisessa elämässäsi, kotipaikkakuntasi uskovien kesken,
kotimaasi kristikunnassa tai kristikunnassa yleensä.
Olen sitä mieltä, että
jokainen rehellinen ihminen joutuu myöntämään, että yli miljardin ihmisen
kristikunnasta vain pieni osa totetuttaa Kristuksen käskyjä. Se ei kuitenkaan
vapauta sinua tai ketään muutakaan vastuusta Suuren Kuninkaan edessä. Muista,
että Kristuksen tuomioistuimen edessä se, mitä olet jättänyt tekemättä
vähimmälle veljelle, luetaan todistukseksi siitä, mitä olet. Kuorolaululla ei
siinä vaiheessa enää tilannetta pelasteta. Jos jotain on muutettava, älä odota
muiden muuttuvan, vaan muutu itse. Nyt, kun vielä on aikaa, ehdit ehkä vielä
tehdä jotakin.
Jos sinulla ei ole
seurakuntaa tukenasi silloin, kun olet jokapäiväistä leipää vailla, Jumalalla
on kyllä muitakin keinoja. Mutta velan ansaan joudutaan tavallisesti vasta
silloin, kun syöttinä on joku "suurempi" tavoite: auto, omakotitalo
tai kiiltonahkakengät. Sinä ehkä selviätkin maksuista, koroista ja muista
velvoitteista, mutta se ei ole kaikki. Korkotuloista muodostuu se suuri raha,
joka orjuuttaa ihmistä enemmän kuin mikään muu orjuuden muoto. Kun sinä olet
tehnyt maksusuunnitelman, olet saanut ohjelman, josta suuri raha tietää sinun
olevan valjaissa vetämässä heidän sotavaunujaan. Kansainvälisen pankkitoiminnan
historia osoittaa, että suuri raha on suurempi valtiomahti kuin esimerkiksi
demokratia tai mikään poliittinen puolue. Suuren rahan takana on ihmisiä ja
suoraan Saatanan alaisuudessa toimivia salaseuroja, joilla on oma käsityksensä
maailman asioiden hoidosta, ja siinä arvomaailmassa sinulla on vain
pelinappulan arvo.
Paavalin ohje "Älkää
olko kenellekään mitään velkaa, muuta kuin että toisianne rakastatte" ei
yritä olla johdatus siihen julmaan maailmaan, jota raha edustaa. Se on
varoitus, ja se kannattaa ottaa vakavasti.
Keskinäinen
mielipiteenvapaus seurakunnassa
Lopuksi (Room 14:1-15:16)
Paavali selostaa hienotunteisuutta ja suvaitsevaisuutta yhteisön koossapitävinä
voimina. Tämän jakson ehkä keskeisin ajatus on seuraava:
Hoivatkaa toinen
toistanne, niinkuin Kristuskin on teidät hoivaansa ottanut Jumalan kunniaksi.
(Room 15:7).
Jokaisessa perheessä,
jossa on lapsia, tiedetään että leikki-ikäisen mieliteot, tarpeet ja
mielipiteet ovat erilaisia kuin isoäidin ja isoisän, mutta useimmiten juuri
isoisän ja isoäidin kanssa lapset tulevat parhaiten toimeen, koska vanhoilla on
eniten ymmärrystä, rakkautta ja aikaa. Ellei rakkautta ole, ei ole mitään. Myös
perheen työikäisillä on erilaisia töitä ja sama pätee Kristuksen seurakunnassa.
Ei edes sama työ tai samapalkkaisuus tee meistä Kristuksen perheväkeä vaan
sukulaisuus, jota me koemme Herrassa.
Rakkauden puute johtaa
hajaannukseen tai kuolleeseen järjestöuskonnollisuuteen, joka on hajaannusta
kulissien takana. Veljet osoittautuvat haluttomiksi ja kyvyttömiksi elämään
veljesyhteydessä tai veli katsoo pärjäävänsä ilman muita uskovia. Aina silloin
tällöin joku katsoo itsensä täysinoppineeksi Jumalan tuntemisessa tai ainakin
omaavansa riittävät tiedot nimittääkseen itseään jumaluusopin tms. tohtoriksi,
professoriksi jne, tai ainakin lähteäkseen Hyvän Sanoman levittäjäksi
liimaamaan iskulauseita näkyvällä paikalla olevaan lyhtypylvääseen. Mutta
Jumalan edessä eivät päde nämä arvonimet, tutkinnot tai liimattujen julisteiden
määrä. Pätevyytesi ja täysinoppineisuutesi punnitaan työssä: Pystytkö antamaan
anteeksi, pystytkö luopumaan omastasi, parantuuko sairas kun rukoilet hänen
puolestaan? Tuliko ketään niistä uskoon, jotka lukivat ilmoituksesi
lyhtypylväästä? Entä kun esitit evankeliumin uimarannan pukukopissa? Kiitä
Herraa Pyhän Hengen, veljien ja sisarien kritiikistä ja ennen kaikkea harjoita
sitä itse itseäsi kohtaan.
Eurooppalaista ihmistä
pidetään yleisesti individualistina, ja egoistina, jos vähän rumemmin sanotaan.
Kristinuskon kasvattama ihminen on individualisti vain osittain. Hän ei saa
mennä joukon mukana pahaan. Hänen on pystyttävä itsenäisiin ratkaisuihin, jotka
ovat vastoin kollektiivisia päätöksiä, mikäli kollektiiviset päätökset ovat
vastoin Jumalan tahtoa. Toisaalta kristinusko on mitä suurimmassa määrin
kollektiivinen ilmiö. Me olemme liittyneet Kristuksessa yhdeksi ruumiiksi,
jossa jokaisen jäsenen on annettava kaikkensa yhteisön vähäisimmänkin jäsenen
parhaaksi silloin, kun tilanne sitä vaatii. Mutta tässäkään kollektiivisuus ei
ole maailmallista. Maailma ei voi määritellä sitä, milloin kaikki on annettava.
Yksilön on tehtävä itse valintansa myös silloin, kun hän haluaa auttaa. Kaiken
tulee olla lähtöisin rakkaudesta. Pakkorakkaus ei ole rakkautta.
Myöhemmin tässä kirjassa
tulemme kertomaan niistä surkeista tuloksista, joihin suvaitsemattomuus
opillisissa kysymyksissä on johtanut. Yksimielisyys ei ole pahitteeksi, mutta
sen tavoittelemisessa ei pidä mennä pidemmälle, kuin mitä kirjoituksissa on
säädetty. Keskinäisen yhteyden säilyttäminen on aina keskinäisen
yksimielisyyden yläpuolella. Mielipiteet eivät vaikuta yhteyteen. Synti on jo
vaarallisempi asia, kuin mielipiteet, mutta syntikin on voitettavissa.
Yhteys on se
toimintaedellytys, joka tarvitaan hengellisten päämäärien saavuttamiseksi
seurakunnassa, jolle kaikki oleellinen on jo annettu Pyhän Hengen kautta.
Kaikki on jo olemassa, muistuttaa Paavali:
Veljeni, minä olen varma
teistä, että te jo ilmankin olette täynnä hyvyyttä ja kaikkinaista tietoa, niin
että myös kykenette neuvomaan toinen toistanne. (Room 15:14).
Neuvominen ei ole
kenenkään yksinoikeus tai velvollisuus. Se on kaikkien tehtävä. Kristinuskolla
ei ole byrokratiakoneistoa eikä edustuksellista demokratiaa. Seurakunnassa on
vain yksi Herra, seurakunnan pää Jeesus Kristus. Itsestään voi tietysti luulla
suuria, mutta todellinen suuruus Jumalan seurakunnassa tuskin miellyttää niitä,
jotka etsivät maallista kunniaa.
Jaakobin ohjeet Jumalan
palvelijalle
Esityksensä järkevästä
jumalanpalveluksesta Paavali päättää uudelleen muistuttamalla meitä siitä, että
jumalanpalveluksemme on luonteeltaan uhrijumalanpalvelusta, jonka kautta
Jumalan armon on määrä tulla muidenkin osaksi. Toinen Jeesuksen lähettiläs
opettaa näin:
Ottakaa hiljaisuudella
vastaan sana, joka on teihin istutettu ja joka voi teidät pelastaa. Mutta olkaa
sanan tekijöitä, eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. Sillä jos joku on
sanan kuulija, eikä sen tekijä, niin hän on miehen kaltainen, joka katselee
kuvastimessa luonnollisia kasvojaan; hän katselee itseään ja unohtaa heti
millainen hän oli. Mutta joka katsoo täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja
pysyy siinä, eikä ole muistamaton kuulija, vaan todellinen tekijä, hän on oleva
autuas (=onnellinen) tekemisessään. Ja jos joku luulee olevansa
jumalanpalvelija, mutta ei hillitse kieltään, vaan pettää sydämensä, niin hänen
jumalanpalveluksensa on turha. Puhdas ja tahraton jumalanpalvelus Jumalan ja
Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdistuksissaan ja
varjella itsensä niin ettei maailma saastuta...
... jos veli tai sisar on
alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: Menkää
rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne, mutta ette anna heille ruumiin
tarpeita, niin mitä hyötyä siitä (uskosta) on? Samoin uskokin, jos sillä ei ole
tekoja, on itsessään kuollut...
Edellinen lainaus oli
Jaakobin, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelijan kirjeestä. Kts.
Jaak 1:21 - 2:26.
Uskovan ei tarvitse olla
täysinoppinut pystyäkseen työhön, sillä Herra on omiensa kanssa ja antaa
tarvittavan armon tehdä niitä vähäpätöisiä töitä, joista ihmiselämä on
tavallisesti kiinni ja armon suorittaa myös sellaisia töitä, jotka ihmiselle
itselleen olisivat mahdottomia.
Ylvästely ei kannata.
Monipuolisesti koulutettu ja laajat tiedot hankkinut ihminen ei usein tiedä
juuri sitä, miten juuri nyt käsillä oleva arkipäivän ongelma pitäisi ratkaista
ja tehdä oikein. Se ihminen, joka kuulee Jumalan äänen, on aivan toisessa
tilanteessa. Hän saa ohjeensa Jumalalta juuri sillä hetkellä tarpeellisessa
asiassa, ja huomisen ongelmat eivät häntä huoleta. Jumala on huomennakin vahva.
Itsevalittu
jumalanpalvelus
Järjellisen jumalanpalveluksen
vastakohdaksi esittää Paavali itsevalitun jumalanpalveluksen:
Jos te olette Kristuksen
kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte
maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä: "Älä tartu, älä maista,
älä koske!" - sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta -
ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine
itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden ettei se
ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa ja se tapahtuu lihan
tyydyttämiseksi. (Kol 2:20-23, kts. Kol 2:9-23).
Uskonnollinen maailma on
täynnänsä jos jonkinlaisia rituaaleja ja sääntöjä, joiden noudattaminen muka on
välttämätöntä. Meidän, jotka Hengessä palvomme Jumalaa, tulee varoa ettemme
vähääkään antaudu kahlehdittaviksi, vaan että pysymme vapaina Elävän Jumalan
palvelijoina.
Kristillistä
jumalanpalvelusta ei pidä sekoittaa kirkolliseen jumalanpalvelukseen.
Kristillinen jumalanpalvelus on työtä. Uskovat viettävät yhdessä myös ehtoollista,
mutta sitä tuskin voidaan sanoa palvelukseksi tai työksi, se on juhlaa.
Ehtoollisaterioiden ja muun yhdessäolon tarkoitus on lepo, virkistys ja koko
Kristus-ruumiin sopusuhtainen kasvu.
Jumalanpalvelus ilman
kiinteitä muotoja
Joskus kuulee sanottavan,
että kristinuskon muodot eri maissa vaihtelevat. Ajatus sisältää harhan - ei
kristinuskolla ole muotoa. Jumalanpalvelus ei ole standardoitavissa. Jumalan
Valtakunta on, kuten Herra kärsimyksiensä päivinä, vailla mahtipontisia
ulkoisia tunnusmerkkejä:
Hän kasvoi Herran edessä
niinkuin vesa,
niinkuin juuri kuivasta
maasta.
Ei ollut hänellä vartta
eikä kauneutta;
me näimme hänet,
mutta ei ollut hänellä
muotoa,
johon me olisimme
mielistyneet.
Jumalan sanaa virrataan
elävään veteen. Se täyttää jokaisen astian mukaan, ja astiat ovat erilaisia.
Jumala luo jokaisen koivun lehdenkin erilaiseksi, saati sitten ihmiset.
Jokainen ihminen palvelee Jumalaa siinä tehtävässä, jonka Herra hänelle
osoittaa.
Muotojen puuttuminen
estää tehokkaasti jäljitelmien syntyä. Vain Pyhässä Hengessä suoritettu
rakkauden harjoitus on Jumalan palvelua. Sen suorittamisessa ei tarvita
kirkkorakennuksia, eikä mitään sellaista apuvälinettä, jonka Vihollinen voisi
julistaa laittomaksi, takavarikoida, polttaa tai muuten tuhota.
JUMALAN VALTAKUNNAN RAJAT
##39
Jumala on yksi, mutta
Totuudesta voidaan esittää rajaton määrä epätosia vastaväitteitä. Siksi ei ole
mielekästä kuluttaa suuriakaan resursseja valheiden valheeksi osoittamiseen,
koska valheeksi osoitetun valheen tilalle tuo valheen isä uuden valheen. Uskova
on kutsuttu rauhaan ja pyhitykseen Herrassa Jeesuksessa sekä tuomaan esille
Totuutta. Veljesrakkaus asettaa meille kuitenkin rajoitetun velvollisuuden
neuvoa ja ohjata uskoviksi tunnustautuvia silloinkin, kun he ovat eksyneet pois
totuudesta.
Sisälle Jumalan
valtakuntaan tullaan sydämen uskolla Jeesukseen ja ottamalla kaste. Ulos
Jumalan valtakunnan turvista pääsee melkein miten vain. Ulos joudutaan
tavallisesti viettelysten ja lahkojen kautta. Harhaopit aiheuttavat
kasvuhäiriöitä Jumalan valtakunnan sisällä. Ennen kuin eksyneitä voidaan
auttaa, on ymmärrettävä se, mitä viettelyksien torjumatta jättäminen, uskovien
jakaantuminen puolueisiin ja perätön opetus vaikuttavat uskovan elämässä.
Meitä on opetettu, että
apostolit olivat Jeesuksen lähimpiä oppilaita. Nämä apostolit kysyivät Herralta
itseltään, kuka hänen valtakunnassaan on suurin, ja saivat vähän odottamattoman
vastauksen.
Niin hän kutsui tykönsä
lapsen, asetti sen heidän keskellensä ja sanoi: "Totisesti minä sanon
teille: ellette käänny(…) ja tule lasten kaltaisiksi, ette pääse taivasten
valtakuntaan. Sentähden, joka nöyrtyy tämän lapsen kaltaiseksi, se on suurin
taivasten valtakunnassa. Joka ottaa tykönsä yhden tämänkaltaisen lapsen minun
nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta joka viettelee yhden näistä pienistä,
jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen
kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen.
Voi maailmaa viettelysten
tähden …
Kts. Matt 18:1-10.
Uskovat lapset ovat
Jumalan valtakunnassa suuria. Jumalan mielenlaadun ymmärtämiseksi Herra esittää
vertauksen kadonneesta lampaasta:
Mitä arvelette? Jos
jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän jätä niitä
yhdeksääkymmentä yhdeksää vuorille ja mene etsimään eksynyttä? Ja jos hän sen
löytää, totisesti minä sanon teille: hän iloitsee siitä enemmän kuin niistä
yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä, jotka eivät olleet eksyneet. Niin ei myös
teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.
(Matt 18:12-14).
Lapset tarvitsevat
huolenpitoa. Meillä tulee olla se mieli, että pidämme huolta toinen
toisistamme.
Ja valvokaamme toinen
toisiamme rohkaisuksi rakkauteen ja hyviin tekoihin; älkäämme jättäkö omaa
seurakunnankokoustamme, niinkuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme
toisiamme... (Hebr 10:24-25).
On kuitenkin tapauksia,
joissa veljellisestä kanssakäymisestä on luovuttava. Raamattu antaa näistä eri
tapauksista yksityiskohtaisia ohjeita. Ettet sinä hyljeksisi ketään veljistä
mielivaltaisista syistä olen kerännyt näistä eri tapauksista Raamatussa
annettuja ohjeita seuraavaan. Virheitä on monenlaisia, ja eikä samaa lääkettä
voi käyttää kaikissa tapauksissa. On pystyttävä ymmärtämään taudin laatu, ja
toimittava sen mukaan. Seuraavia seitsemää asiaa ei pidä sekottaa keskenään:
- Keskinäiset kahnaukset
- Kuolemansynnit
- Siipiveikot
- Eksytykset
- Lahkot
- Väärät evankeliumit
- Välinpitämättömät
Keskinäiset kahnaukset
Mutta jos veljesi rikkoo
sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken, ja jos hän sinua
kuulee, niin olet voittanut veljesi. Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota
vielä yksi tai kaksi kanssasi, "että jokainen asia vahvistettaisiin kahden
tai kolmen todistajan sanalla". Mutta jos hän ei kuule heitä niin ilmoita
seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle
niinkuin olisi pakana tai publikaani. (Matt 18:15-17).
Tässäkin on varottava
ettei mennä yli sen mikä on kirjoitettu. Seurakunta ei ole rankaisulaitos,
syyllistä ei panna jalkapuuhun eikä vankilaan. Mutta asioita ei myöskään
paineta villaisella. Nuhtelu- ja opetusprosessin, tai oikeastaan
noutesiaprosessin aloittaja on se, jonka oikeuksia on rikottu. Samaa sanoo VT:
"Älä vihaa veljeäsi sydämessäsi, vaan nuhtele lähimmäistäsi, ettet
joutuisi hänen tähtensä syynalaiseksi. Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi
lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen
Herra". (Kts. 3.Moos 19:17-18).
Seurakunta ei ole
ihmeellinen siksi, että siellä ei olisi riitoja, vaan siksi, että ne pystytään
ratkaisemaan ja hoitamaan. Jos veljesi kaikesta huolimatta jää syntiinsä, on
selvää, että suhtaannut häneen niin kuin muihinkin ulkopuolisiin: kalaretki ja
saunominen hänen kanssaan muodostuisi turhan kireäksi.
Merkittävää on, että
seurakunta ottaa arkipäivän riitajuttuja ja rötöksiä käsiteltäväkseen.
Veljesyhteys on kuin koti, joka hoitaa kasvattavan funktionsa. Paavali
kirjoittaa Timoteukselle:
Syntiä tekeviä nuhtele
kaikkien kuullen, että muutkin pelkäisivät. Minä vannotan sinua Jumalan ja
Kristuksen Jeesuksen ja valittujen enkelien edessä, että noudatat tätä,
tekemättä ennakolta päätöstä ja ketään suosimatta. (1.Tim 5:20-21).
Usko ei ole mikään
yksityisasia. Herra muistuttaa vuorisaarnassa:
... jos tuot lahjasi
alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin
jätä lahjasi siihen alttarin eteen ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa ja
tule sitten uhraamaan lahjasi. (Matt 5:23-24)
Veljelläsi on siis
eräänlainen veto-oikeus sinun ja Jumalan välisiin suhteisiin. Veljesi veto
estää sinua kuulemasta Jumalan puhetta, mutta niin pitää ollakin, sillä
tehtävä, jota hoitamaan sinut on kutsuttu, vaatii puhdasta mieltä. Tehtävää
sanotaan kristikunnassa avainvallaksi. Sitä voi käyttää jokainen, joka Pietarin
tavoin tunnustaa Jeesuksen Herraksi:
Kun Jeesus tuli
Filippuksen Kesarean tienoille, kysyi hän opetuslapsiltaan sanoen: "Kenen
ihmiset sanovat Ihmisen Pojan olevan?" Niin he sanoivat: "Muutamat
Johannes Kastajan, toiset Eliaan, toiset taas Jeremiaan tahi jonkun muun
profeetoista". Hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun
olevan?" Simon Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Kristus, elävän
Jumalan Poika." Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Autuas olet sinä,
Simon, Joonaan poika, sillä ei liha eikä veri ole sitä sinulle ilmoittanut,
vaan minun Isäni, joka on taivaissa. Ja minä sanon sinulle: Sinä olet Pietari
(suomeksi: Kallio) ja tälle kalliolle (petra) minä rakennan seurakuntani, ja
tuonelan portit eivät sitä voita. Minä olen antava sinulle Taivasten
Valtakunnan avaimet, ja minkä sinä sidot maan päällä, se on oleva sidottu
taivaissa, ja minkä sinä päästät maan päällä, se on oleva päästetty
taivaissa." (Matt 16:13-19).
Seurakunta perustuu
tunnustukselle. Jeesus itse kertoi olevansa ihmisen poika. Mutta Pietari, samoin
kuin Natanael ennen häntä, kts Joh 1:49, sanoi Jeesusta kuninkaaksi, Jumalan
pojaksi. Avainvalta kuuluu kaikille niille - ja vain niille - jotka tunnustavat
Jeesuksen lihaan tulleeksi Jumalan pojaksi, kuninkaakseen. Avainvaltaa käyttää
jokainen uskova, mutta vasta senjälkeen kun asian kaikki kolme
käsittelyvaihetta on käyty läpi. Ensin loukattu ja loukkaaja yrittävät päästä
sopuun keskenään, sitten yritys toistetaan kahden uskosta osallisen todistajan
läsnäollessa, ja kolmannessa vaiheessa asia viedään seurakunnan tietoon, ellei
sitä ennen ole päästy sopuun. Sitten jokainen päättäköön, osallistuuko hän
yhteiselle aterialle loukkaukseen syyllisen kanssa tai ei.
Jos synti sidotaan, on
kanteen esittäjän kieltäydyttävä ehtoollisyhteydestä häntä loukanneen synnintekijän
kanssa. Kokouksen päätösvaltaisuus syntyy siitä, että Herra itse on läsnä aina,
kun hänen kansansa jäsenistä kaksikin on hänen nimeensä yhdessä.
Avainvallan käytöllä on
estettävä vihollisen pääsy seurakunnan rakenteisiin. Vallankäytön välineet ovat
yksinkertaiset: (1) Kysytään, tunnustaako tulija Jeesuksen ylimmäksi
auktoriteetikseen, ihmiseksi syntyneeksi Jumalan pojaksi; (2) Henkilöä, joka ei
tuo mukanaan rakkauden oppia, (kts. Johanneksen 2. kirje), ei toivotella
tervetulleeksi; (3) Et ryhdy yhteiselle muistoaterialle sellaisen henkilön
kanssa, joka on suorittanut vääryyden sinua kohtaan, eikä ole sopinut sitä
sinun kanssasi huolimatta siitä, että kolmivaiheinen nuhtelumenettely on käyty
loppuun. Ottaako tämän jälkeen joku muu sinun pakanoille luovuttamasi veljen
ehtoollisyhteyteensä, ei ole sinun asiasi. Jokainen päättää itse
pöytäseurastaan.
Ehtoollisyhteydellä
vaalitaan seurakunnan pyhyyttä. Pyhyys on välttämätön edellytys Jumalan voiman
ilmenemiselle, joka tarvitaan helvetin porttien valloittamiseksi.
Kahden uskovan
päätösvaltaisuus toimii yhtä hyvin kahteen suuntaan.
Totisesti minä sanon
teille: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on oleva sidottu taivaassa, ja
kaikki, minkä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty taivaassa. Vielä minä
sanon teille: jos kaksi teistä maan päällä sopii mistä asiasta tahansa, että he
sitä anovat, niin he saavat sen minun isältäni, joka on taivaissa. Sillä kaksi
tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siellä minä olen heidän keskellänne.
(Matt 18:18-20).
Kuolemansynnit
Uskova, jonka kontolla on
kuolemansynneiksi luokiteltavia selvittämättömiä asioita, ei päästetä
ehtoollispöytään. Käsite "kuolemansynti" esiintyy usein Vanhan
Testamentin puolella, ja Ensimmäisessä Korinttolaiskirjeessä Paavali tuo esille
tapauksen sen sovellutuksesta Uuden Liiton aikana:
Minä kirjoitin teille
kirjeessäni ettette seurustelisi huorintekijäin kanssa; en tarkoittanut yleensä
tämän maailman huorintekijöitä tai ahneita tai anastajia tai
epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän tulisi lähteä pois maailmasta,
vaan minä kirjoitan teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on
huorintekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai
anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisten kanssa. Sillä onko
minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain
niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala.
Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha. (1.Kor 5:9-13).
Vanhan Liiton laissa oli
tietyistä rikoksista rangaistuksena kuolemantuomio. Näitä rikoksia nimitettiin
yhteisesti kuolemansynneiksi. Uudessa Liitossa kuolemansyntien tekijät jätetään
ehtoollisyhteyden ja keskinäisen kanssakäymisen ulkopuolelle. Määräyksen
sanamuoto on molemmissa liitoissa sama: "Poista paha keskuudestasi".
Paratiisi on synnitön
paikka. Se, joka syntiä tekee, ei sinne pääse. Ja jos pääsisi, ei paratiisi
enää olisi paratiisi. Mikä se sellainen paratiisi olisi, jossa ihmiset
tappaisivat toisiaan, juopottelisivat, ja kaikilla tavoilla häpäisisivät
itsensä ja toisensa? Kuka ei suostu paratiisin ehtoihin, ei siellä voi olla.
Hänen paikkansa on muualla.
Vanhan Liiton Israel
pystyi valloittamaan vihollisensa portit vain silloin, kun se oli synnitön
Jumalan edessä. Mutta silloin, kun joku joukosta oli tehnyt luvattomuuksia,
menetti Israel siunauksensa Jumalalta ja joutui vihollisiensa käsiin.
Saastaisena oli turha lähteä uhoamaan. Uuden Liiton Israel on samojen lakien
alainen. Me tunnemme paljon hurskaita ihmisiä, jotka eivät ole saaneet mitään
merkittävää aikaan vaikka he ovat olleet henkilökohtaisesti mitä
pyyteettömimpiä ja nuhteettomimpia. Heidät on tuhonnut heidän yhteisönsä, jonka
syntejä he ovat joutuneet kantamaan. Ensisijaisesti siis yhteisön on oltava
puhdas.
Ensimmäinen edellytys
yhteisön puhtaudelle on, että se on Jumalan seurakunta. Jos seurakunnan
jäseniksi lasketaan sellaisia ihmisiä, jotka eivät avoimesti tunnusta Jeesusta
Herrakseen, on kaikilta yhteisön puhtauteen tähtääviltä pyrkimyksiltä pohja
pois.
Pyhyys on Jumalan lahja.
Kasteessa me saimme Jumalalta hyvän omantunnon ja kasteessa me teimme pesäeron
saastutettuun maailmaan. Ylläolevassa tekstissä Korinttolaiskirjeen
kirjoittajat käyttävät tästä pesäerosta jakoa sisäpuolisiin ja ulkopuolisiin.
Exodus on välttämätön muodossa tai toisessa, mutta se ei tarkoita fyysistä
poistumista maailmasta vaan synnistä luopumista. Psalminkirjoittaja tulkitsi
exoduksen näin: "Autuas on mies, joka ei istu siellä, missä pilkkaajat
istuvat". Me valitsemme seuramme, ja vastustaja vastustaa. Uskovan on
luovuttava sekä henkilökohtaisesta synnistä että kollektiivisista synneistä.
Siinä tilanteessa, jossa Paavali kirjoittaa korinttolaisille, kollektiivi oli
vaarassa hyväksyä synnin. Synnin hyväksyneessä kollektiivissa kaikki ovat
syyllisiä.
Varsin tavallista on,
että niinsanotuissa hengellisissä kokouksissa paljon puhutaan erilaisista
synneistä. Se on aivan turhaa, päinvastoin se vie kuulijan ajatukset alhaisiin
aiheisiin. Paljon parempiin tuloksiin päästään, kun pahantekijälle osoitetaan ovea.
Maailma opettaa omalla tavallaan, ja paluu on usein mahdollista, jos
pahantekijä katuu. Tärkeätä on säilyttää pyhä saastumattomana, niin että
Jumalan voima voi siinä asua. Se on pahantekijänkin toivo, että on paikka,
johon tulla takaisin Isän kasvoja etsimään.
Valitettavasti on
olemassa kysymys siitä, voiko kuolemansynnin tehnyt uskova tulla takaisin
Jumalan Valtakuntaan. En yritä vastata kysymykseen, mutta asia tuo mieleen sen,
että Pietari ja Juudas molemmat kielsivät Jeesuksen, ja muutkin karkasivat
hänen luotaan. Juudas hirttäytyi, mutta Pietarista tuli uskollinen kuolemaan
asti. Toisena esimerkkinä voisi pitää kuningas Daavidia, joka lopulta näki
itsensä Totuuden arvomaailman mittapuun mukaan, ja tunnusti itsensä kuoleman
ansainneeksi. Daavid eheytyi, mutta joutui näkemään tekonsa murheelliset
seuraukset.
Suuret kirkkokunnat eivät
hyväksy Paavalin opetusta kuolemansynneistä. Ahneuden, juopottelun ja vastaavan
syyn takia ei Suomen Evankelis-Luterilaisesta kirkosta on tuskin koskaan
erotettu ainuttakaan jäsentä. Päinvastoin - kirkko on antanut huonoa esimerkkiä
ahnehtimalla omaisuutta ja maallista valtaa.
Kuolemansyntejä koskevan
ohjeen, kts. 1.Kor 5:9-13, käytännön merkityksestä voidaan lisäksi panna
merkille, että sinun pitää tuntea ne, joiden kanssa käyt ehtoolliselle, niin
hyvin, että tiedät ettei hän ole ahne, pilkkaaja tms. Jos veljesi yrittää myydä
vanhan, 1000 markan arvoisen autorämänsä kymppitonnilla tai tulee ja kertoo
sinulle hykerrellen, että sai siitä vanhasta rähjästä sentään 6000 mk, et voi
käydä hänen kanssaan yhteiselle aterialle tai pitää muuta normaalia
veljesyhteyttä ennenkuin hän on väärän voittonsa palauttanut.
Ahneus on
epäjumalanpalvontaa. Ahneus on niin merkittävä voima, että sen ympärillä pyörii
koko jumalaton maailma. Muuan taloustieteilijä sai Nobelin palkinnon, kun
kertoi yritysjohtajien omanvoitontavoittelun olevan yrityksen menestyksen
tärkeimpiä kiihokkeita. Ahneutta maailma ei edes yritä hillitä - päinvastoin;
mainitun taloustieteilijan ajatuksien pohjalta syntyivät optio-ohjelmina
tunnetut ahneuden kannustimet.
Jumalalla ei ole mitään
taloudellista hyvinvointia vastaan, mutta ahneudella ja Jumalalta tulevalla
siunauksella on niin suuri ero, että luulisi sen jo lapsenkin ymmärtävän.
Nykyajan pahimmat
rikokset, myös Jumalan Valtakunnan järjestystä vastaan tehdyt, tehdään
kollektiivisesti. Kollektiivisesti tehtyjä rikoksia on vaikeampi havaita. Sinä
olet kuitenkin Jumalan lakien mukaisessa vastuussa kaikista teoistasi, oli ne
sitten tehty osakkeenomistajan, äänestäjän, ammattiliiton jäsenen,
kirkkokunnan, puolueen, lahkon tai muun järjestön jäsenen ominaisuudessa.
Erikoisen vaikea on myöntää "oman" yhteisön syntejä. Synti tekee
sokeaksi. Ihminen, joka elää lähellä Jumalaa, saa kuitenkin varoitukset Pyhässä
Hengessä, ja hankkiutuu eroon rikollisesta toiminnasta. Päinvastaisessa
tapauksessa Pyhä Henki jättää hänet.
Siipiveikot
Mutta Herran Jeesuksen
nimessä me käskemme teitä veljet, vetäytymään pois jokaisesta veljestä, joka
vaeltaa kurittomasti (oik: laiskana), eikä sen opetuksen mukaan, jonka olette
meiltä saaneet. Tiedättehän itse, kuinka meidän jälkiämme on seurattava, sillä
me emme ole olleet kurittomia (oik: emme ole olleet laiskoja) teidän
keskuudessanne emmekä ilmaiseksi syöneet kenenkään leipää, vaan työssä ja vaivassa
me ahkeroitsimme yöt ja päivät, ettemme olisi kenellekään rasitukseksi. (2.Tess
3:6-8).
Paavali, pakanain
apostoli, kehoittaa meitä tekemään työtä itse antamansa esimerkin mukaisesti.
Paavali oli teltantekijä, joka maksoi paitsi omat, myös seuralaistensa kulut.
Paavali kylvi Jumalan sanaa uskoen, että ne, jotka ottavat vastaan hänen
sanansa, myöhemmin jatkavat työtä saamansa esimerkin mukaan ja huolehtivat myös
Paavalin vanhuudenajan tarpeista. Paavali uskoi saavansa kylvönsä mukaisen
sadon. Pakanoilta hän ei ottanut mitään. Vasta tiettyyn kypsyyteen ehtineille
hengellisille seuraajilleen hän antoi mahdollisuuden osallistua elättämiseensä.
Paavali oli apostoli, mutta teki silti maallista työtä elantonsa eteen.
Jo apostolien aikana oli
niitä, jotka pyrkivät saamaan palkkansa siitä työstä, jotka he tekivät Jumalan
valtakunnassa. Ja sehän ei ole ihme, paljonhan niitä sellaisia on nykyäänkin.
Toisessa tessalonikalaiskirjeessä (kts. 2.Tess 3:6-15) apostoli kehoittaa ei
vain noudattamaan antamaansa esimerkkiä, vaan myös tekemään etäisyyttä
kaikenlaisiin pastoreihin, saarnaajiin, munkkeihin, piispoihin ja vastaaviin,
jotka eivät suostu elättämään itseään omalla työllään. Yhden myönnytyksen
Paavali kuitenkin tekee: selkää ei käännetä laiskureille ilman kättelyä, vaan
ennen sitä heitä pitää neuvoa. "Semmoisia me käskemme ja kehoitamme
Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa tekemään työtä hiljaisuudessa ja syömään omaa
leipäänsä".
Tavallinen vastaväite
apostolien ohjetta vastaan on, että työstä kieltäytyessään he pystyvät siten
paremmin palvelemaan Jumalaa. Saattaisin kyllä uskoakin heidän vastaväitteensä,
jos joku näistä maksetuista palvelijoista olisi tehnyt vaikka yhden työn, joka
vastaisi apostoli Paavalin saavutuksia kirjoituksien laadussa, lähetystyön
laajuudessa ja tuloksissa. Mutta kun niitä sellaisia ei ole.
Olen noudattanut Paavalin
ohjeita. Kahdeksantoistavuotiaasta lähtien hankin leipäni ja perheeni leivän
omalla työlläni. Uskoon tulin 23-vuotiaana. Nyt olen 52-vuotias, ja yhä
vieläkin olen työssä rakennusliikkeessä, kello kahdeksasta aamulla kello
viiteen illalla, viisi päivää viikossa. Ja voin hyvin. Palkkaa tai rahaa en
hengellisestä työstä ole koskaan saanut. En myöskään ole saanut lahjaksi mitään
maailmalta. Eikä mikään näistä ole ollut esteenä vaikkapa vain tämän kirjan
kirjoittamiselle tai normaalin uskovien yhteyden harjoittamiselle veljien ja
sisarien kanssa Atlantilta Tyynelle Valtamerelle, tuodakseni Jumalan huoneen
rakentamiseksi sen, mitä Herra on minulle lahjoittanut.
Palkasta kieltäytyminen
ei ole mikään itsetarkoitus. Järkevä maamies vain ei syö siemenviljaa. Hän
odottaa satoa. Ja kun sato kypsyy, silloin myös Jumalan puutarhuri voi syödä
satonsa hedelmistä. Myös eläkeiässä on turvauduttava Jumalaan.
Uskovien ei tule antaa
siipiveikkojen rasittaa itseään pystyäkseen auttamaan todellisessa tarpeessa
olevia, mutta katsokaa ja ymmärtäkää, ettei tässäkään ole kyse mistään
jalkapuuhun kytkemisestä. Vertauksessa leivisköistä, jotka Herra antoi kolmelle
palvelijalleen, Herra nuhtelee sitä, joka ei asioinut leivisköillään. Pahan
palvelijan olisi kannattanut antaa leiviskänsä vaikka rahanvaihtajille.
Kristikunnassa on kylliksi sellaisia työntekijöitä, jotka operoivat toisten
heidän käyttöönsä uskomilla leivisköillä.
Seurakunta, joka maksaa
palkkaa pastorilleen, tarvitsee uuden pastorin, joka opettaisi sille, että
seurakunnan kaikki jäsenet ovat pappeja, joilla kaikilla on omat jumalalliset
armoituksensa. Jokainen armolahja on otettava käyttöön, mutta näistä lahjoista
ei makseta kenellekään mitään. Seurakunta on assosiaatio, jossa jokainen
palvelee jokaista. Olisi hassua, jos tasavertaista työtä tekevät uskovat
maksaisivat jollekin, joka tekee samaa työtä kuin he itse. Sadan hengen
seurakunnassa on sata pappia, eikä toinen maksa toiselle siitä, että se
toinenkin on pappi.
Uuden Liiton kansa on
pappiskansa vain kollektiivisesti, Kristuksen nimissä, eikä sanaa
"pappi" koskaan käytetä yksilöuskovasta. Vanhan Testamentin aikana
oli pappeja, jotka ottivat rahaa palveluksistaan. Raamattu ei paljon annan
arvoa palkkapapeille, jotka antoivat väärän esimerkin kansalle. Esimerkki
tarttui. Miika kirjoittaa:
Kuulkaa tämä, Jaakobin
heimon päämiehet ja Israelin heimon ruhtinaat, te, jotka vääristätte kaiken
suoran, rakennatte Siionia veritöillä ja Jerusalemia vääryydellä. Sen päämiehet
jakavat oikeutta lahjuksia vastaan, sen papit opettavat maksusta ja sen
profeetat ennustavat rahasta. Mutta Herraan he turvautuvat, …
Siitä syystä, teidän
tähtenne, Siion kynnetään pelloksi, Jerusalem tulee kiviraunioksi ja
temppelivuori metsäkukkulaksi.
Kts. Miika 3:9-12.
Ennustus toteutui vuonna
130 kirjaimellisesti, mutta Uuden Liiton kansalle Miikan ennustus on vain
oppimateriaalia.
Eksytykset
Vain se voi eksyä, joka
joskus on saavuttanut tunnetun sijainnin. Pietari kirjoittaa siitä, mitä on
Kristuksen tunteminen:
Armo ja rauha
lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta.
Koska hänen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja
jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät
kirkkaudellaan ja täydellisyydellään, joiden kautta hän on lahjoittanut meille
kalliit ja mitä suurimmat lupaukset, että me niiden kautta tulisimme
Jumalallisesta luonnosta osallisiksi ja pelastuisimme siitä turmeluksesta, joka
maailmassa himojen tähden vallitsee, niin…
Jos eksymme Kristuksesta,
menetämme sen, mitä tämä Pietarin erittely meille lupaa. Mutta eksyminen ei ole
mikään välttämätön pakko. Pietari jatkaa tekstiään, kts. 2.Piet 1:2-10.
Neuvonsa annettuaan hän uskaltaa jopa luvata:
… sillä jos sen teette,
ette koskaan lankea (kr. plani: eksy).
Jos kaikki on kunnossa,
Jumalallisesta luonnosta osalliseksi tullut ihminen on alistanut itsessään
olevat himot jne. uskonsa kautta kuuliaiseksi Jumalan Hengelle. Hän elää
sopusoinnussa Jumalan kanssa. Mutta heti kun ajatusmaailma etääntyy Jumalan
Hengestä, myös puheet muuttuvat. Kielen synnit ovat ensimmäinen indikaattori
siitä, että ihminen ei valvo itseään. Kielen syntien jälkeen myös teot
raaistuvat. Eksytys voi saavuttaa asteen, jossa ihmisen teot ovat täysin
Kristuksen Hengen vastaisia, vaikka ihminen vielä luulee palvelevansa Jumalaa.
Yksikin synti, josta ihminen ei tee parannusta voi viedä täydelliseen
pimeyteen. Esimerkkejä on niin paljon, että hirvittää.
Jos eksymme Kristuksesta,
näkyvät eksymisen seuraukset tekoina. Jumalasta etääntynyt ajatusmaailma johtaa
ihmisen viettien orjuuteen. Paavali puhuu järkeä Korinttolaisille, mutta sama
viesti on käypää tavaraa myös moneen muuhunkin osoitteeseen:
Älkää eksykö (kr.:
"Mi planaste"). Eivät huorintekijät, ei epäjumalanpalvelijat, ei
avionrikkojat, ei hekumoitsijat eikä miehimykset, eivät varkaat, ei ahneet, ei
juomarit, ei pilkkaajat eivätkä anastajat saa periä Jumalan valtakuntaa.
Kts. 1.Kor 6:9-10.
Eksyttäjiä on paljon,
eikä niitä tarvitse kaukaa hakea. Eksytykset tulevat kristikunnan omasta
leiristä. Ihmisen pahin vihollinen onliitossa hänen oma lihansa kanssa. Vietit
pyrkivät ohjaamaan ajatusmaailmaa pois Jumalan yhteydestä. Pornoleffat ja
poliitikot tarjoavat unelmia "valoisasta tulevaisuudesta" ja "paremmasta
maailmasta" ilman Jumalan kunnioitusta. Eksyttäjien runsas esiintyminen on
Jerusalemin hävityksen, Jeesuksen näkyvän tulemisen ja tämän aikakauden lopun
merkki, kts. Matt 24:3-5:
Katsokaa, ettei kukaan
teitä eksytä (mi planísi). Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: "Minä
olen Kristus", ja he eksyttävät (planísousi) monia.
Kreikkalainen lähdeteksti
käyttää eksytyksestä tavallisesti sanoja "pláni", eksytys;
"plános", viettelijä, eksyttäjä; ja "planáo", eksyttää,
johtaa harhaan. Suomalaisessa raamatussa nämä sanat on toisinaan käännetty
sanoilla villitys, villitsijä ja villitä. Eksytys (villitys) on henkimaailman
asia, vaikka sitä harvoin tulee ajatelleeksi, kun himo iskee. Ilmestyskirjan
mukaan Perkele on villitsijä, kts. Ilm 20:10. Eksytyksen henki voi ilmetä jo
kenen tahansa ihmisen varomattomassa sanassa. Ihmisen on tunnettava se henki,
jonka oppeja hän noudattaa, sillä:
Mutta Henki sanoo
selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat
villitseviä henkiä (pneúmasin plánios) ja riivaajien oppeja (didaskalíes
demoníon) valheenpuhujain (pseudológon) ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden
omatunto on poltinraudalla merkitty ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja
nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella,
jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan. Sillä kaikki, minkä Jumala on
luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella
vastaanotetaan; sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.
Paavalin Ensimmäinen kirje
Timoteukselle, 4:1-5
Väärä (adikos) ja
valheellinen (pseudis) opetus voi näyttää kovin uskonnolliselta ja hurskaalta.
Jeesuksen pahimmat vastustajat, fariseukset ja ylipapit tulivat juuri tästä
hurskastelijoiden ammattikunnasta. Tämä ammattikunta on nykyäänkin Paholaisen
tehokkain ase, kun kyse on uskovien eksyttäminen. Nämä valheveljet on kuitenkin
helposti tunnistettavissa siitä, että he eivät osallistu ollenkaan uskovien
kokoukseen, ja omissa kokouksissakin he vain esiintyvät, samalla kun seurakunta
on vaiennettu hallinnollisin keinoin.
On selvä että
vihollisvallat vastustavat Taivasten Valtakunnan tuloa. Vihollinen toimii
monella rintamalla. On vainoa, veroa, eksytystä ja houkutusta. Parhaimmin
vihollinen on onnistunut eksyttäjänä, ja sen tukena on miltei aina väärä
opetus.
Väärä opetus voi olla
tahatonta:
Veljeni, älkööt aivan
monet teistä pyrkikö opettajiksi, sillä te tiedätte, että me saamme sitä
suuremman tuomion. Sillä monessa kohden me kaikki hairahdumme (ptaiomen -
erehdymme; teemme syntiä). Jos joku ei hairahdu (ou ptaiei - ei erehdy, ei tee
syntiä) puheessa (en logo - sanassa), hän on täydellinen mies ja kykenee
hillitsemään myös koko ruumiinsa.
Kts. Jaak 3:1-2
Herran veli Jaakob, joka
tässä tunnustaa monessa kohdin opettavansa väärin, oli aikansa arvostetuin
kristitty. Hänellä oli kanttia sanoa se, minkä kaikki tietävät: Monessa kohden
me kaikki hairahdumme.
Uskonnollisessa
kielenkäytössä usein käytetyllä sanalla "harhaoppi" on oma
historiansa, mutta Raamattu ei kyseistä sanaa tunne. Ne, jotka puhuvat
harhaopista, ovat usein itse harhaanjohtajia ja sekoittavat tahallaan kaksi
käsitettä - eksytyksen ja lahkot - toisiinsa. Mikä tahansa väärä oppi on aina
haitallinen. Jollei uskova pysty torjumaan valhetta, olipa se lähtöisin mistä
tahansa, aiheuttaa se kasvuongelmia uskovan elämässä. Väärä oppi voi olla
osasyynä myös lahkon muodostumiseen.
Kristikunta on täynänsä
vääriä oppeja. Hiljakkoin Suomen koteihin jaetussa Katekismuksessa tarjotaan
useita Raamatun opetuksen vastaisia oppeja, mutta silti kirjasen julkaisijoiden
järjestössä on monta uskovaa, jotka tulevat perimään iankaikkisen valtakunnan
siitä huolimatta, että heidän järjestönsä levittää harhaoppia "kasteen
armosta" jne. Vuonna 1973 olin käymässä Murmanskissa, ja paikallinen ortodoksinen
pappi (tai munkki, minä kun en niiden kaapujen eroja tiedä) esitti minulle,
että Jumala ei kuule rukouksiani, koska minä en tee ristinmerkkiä. Pappi tiesi
selittää, että luterilaisten käsien ristiin laittaminen johtuu siitä, että
kenttäjumalanpalveluksissa luterilaiset pitivät käsiään ristissä miekan kahvan
päällä, miekan osoittaessa maahan. Vakavana lupasin papille heti ryhtyväni
ristinmerkin tekijäksi, jos vain hän näyttää Raamatusta sen paikan, jossa
uskovia käsketään tekemään ristinmerkki. Mies toi eteeni kirkkoslaavinkielisen
rukouskirjan, mutta osoitin hänelle, että kirja ei ole Raamattu. Raamattua
hänellä ei ollut, ja niin menimme hänen esimiehensä kotiin Raamattua etsimään.
Ei löytynyt sieltäkään. Papilla oli toive saada Raamattu, sillä hän oli menossa
johonkin kouluun, ja lupasi etsiä minulle pyytämäni vastauksen. Annoin
osoitteeni, mutta ei vain ole pappi kirjoittanut. Ehkei hänkään ole vielä
löytänyt Raamatusta ristinmerkintekokäskyä. Hänen oppinsa oli selvästi väärä,
mutta pahaksi sen teki se, että hän vaati minua liittymään ortodoksiseen
kirkkoon mukamas ehtona sille, että Jumala kuulisi rukoukseni. Se oli jo
lahkolaisopetusta, josta kreikkalainen raamattu käyttää sanaa eresis/ hairesis,
vrt. "kerettiläinen". Yritys saada uskovaa jonkun ei-fyysisen
järjestön jäseneksi on paljon vakavampi asia, kuin erehtyminen sanassa. Kun
vääryys on vielä sanojen asteella, toimivassa seurakunnassa se torjutaan oitis.
Kaikkea ei tarvitse
uskoa, mutta kaikki pitää tutkia. Tutkimuksessa tarkistetaan vain yksi ominaisuus:
onko oppi Jumalasta vai ei. Kaikenkattavaa pahuuden syvyyksien analyysiä ei
tarvitse tehdä. Yhtään sellaista opettajaa, joka ei tule keskusteluyhteyteen,
ei tarvitse mennä kuuntelemaan. Ystävät, jotka opiskelivat Turussa teologiaa,
ihmettelivät erään professorinsa lauselmia. Lopulta he kysyivät
professoriltaan: Tunnustatko Jeesuksen Herraksesi? Professori vastasi näin:
"Luulen, että tähän kysymykseen minun ei tarvitse vastata". Raamatun
opetus asiasta on seuraava:
Rakkaani, älkää jokaista
henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää
profeettaa on lähtenyt maailmaan. Tästä me tunnemme Jumalan Hengen: jokainen
henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on
antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt
maailmassa.
1.Joh 4:1-3
Lahkot
Harhaoppista ihmistä
(oik: heretikos antropos - puoluemielistä ihmistä) karta, varoitettuasi häntä
kerran tai kahdesti, sillä sinä tiedät että sellainen ihminen on joutunut
harhaan (eksepraptai - on kääntynyt pois, harhaan) ja tekee syntiä ja hän on
itsensä tuominnut. (Tiit 3:10, KR 1938 mukaan)
Tämän lauseen, tai
oikeastaan ylläesitetyn mukaisten väärien käännösten perusteella järjestäytynyt
kirkkolaitos, kreikkalaiskatolinen ja roomalaiskatolinen kirkko etunenässä, on
tapattanut miljoonia ihmisiä, joten tätä lausetta kannattaa tutkia hieman
tarkemmin, kuin mitä KR 1938 kielenkääntäjät ovat tuloksista päätellen tehneet.
Samalla tämä lause on kouluesimerkki siitä, miten kirkkomiehet ovat vääntäneet
Raamatun selvän sanan niin, että se heidän käytössään on saatu palvelemaan
täysin Jumalan sanan ja hengen vastaisia päämääriä.
Tiituksen kirjeen
kääntäjä on sekoittanut seuraavat kaksi asiaa.
- eksytys (plani)
- lahko (eresis)
Uskonnollisessa
kielenkäytössä usein käytetyllä sanalla "harhaopit" on oma
historiansa, mutta Raamattu ei kyseistä sanaa tunne.
"Harhaoppinen
ihminen" on vääristelty käännös kreikan sanoista "heretikon antropon",
termi, jota kirkollisessa kielenkäytössä on väännetty muotoon
"kerettiläinen". Lähdetekstin sanat "heretikos antropos"
eivät sisällä ollenkaan sanaa "oppi". Oikeampaa olisi ollut sanoa
vaikka "lahkolaista karta", sillä sana heresis (josta sana heretikos
on adjektiivijohdannainen) tarkoittaa valikointi, kuppikuntaa, puoluetta ja
lahkoa. Uudemmassa kirkollisessa käännöksessä tämä virhettä onkin jonkin verran
siloiteltu. Käännös, virheellinen myöskin tämä, kuuluu:
Hajaannuksen aiheuttajaa
varoita ensin pari kertaa, mutta ellei se auta, karta häntä. (Tiit 3:10, Suomen
Bibliaseura, Helsinki 1984)
Kun oikea käännös on
mahdollista, niin miksi siis kääntää väärin taas tässäkin kohtaa? Jollen
erehdy, niin tässä kirkollisen raamatunkäännöksen tekijät ovat halunneet jättää
mahdollisuuden tuomita ei suinkaan uskovien karsinoimisen puoltajaa, vaan sen,
joka siitä varoittaa, nimittämällä häntä tässä hajaannuksen aiheuttajaksi.
Oikeakin käännös olisi toki ollut mahdollinen. Rehellinen ammattimainen
kielenkääntäjä voisi hyväksyä seuraavat käännökset:
Puoluemielistä (tai:
puolueellista) ihmistä karta, opastettuasi (tai: neuvottuasi) häntä kerran tai
kahdesti.
Lahkolaista karta,
opastettuasi (tai: neuvottuasi) häntä kerran tai kahdesti.
Puoluemielisyys on siitä
erikoinen synti, että miltei kaikki kristilliset järjestöt suorastaan vaativat
sen synnin tekoa. Muista synneistä sentään varoitetaan ja niistä neuvotaan
parannustakin tekemään. Tilanne johtuu siitä, että lahkot itse ovat sokeita
omille synneilleen, ja eivät sen vuoksi voi muitakaan auttaa tässä
nimenomaisessa asiassa. Voit vakuuttua asiasta, kun menet minkä tahansa
kirkkokunnan kokoukseen. Sinulta kysytään, mihin kirkkokuntaan tai
denominaatioon sinä kuulut. Kristuksen seurakuntaan kuuluminen ei heille riitä.
Kristuksen seurakunta on
se ihmisjoukko, joka tunnustaa Jeesuksen herruuden. Pietarin tunnustus sisälsi
kaksi asiaa: Jeesus on Israelin Kuningas eli Messias ja Elävän Jumalan poika.
Tunnustukselle perustettua seurakuntaa vastustaja ei voi voittaa. Lahko syntyy,
kun joku poikkeaa tästä tunnustuksesta ja kerää joukon samanmielisiä
ympärilleen. Kun osajoukko on syntynyt, se rakentaa omat raja-aitansa
erottautuakseen muista veljistä. Saatana, joka ei voi voittaa tunnustavaa
seurakuntaa, voi tuhota ne, jotka ovat nousseet kapinaan seurakuntaa vastaan.
Saatana, joka ei pääse tavoitteeseensa suoralla hyökkäyksellä, yrittää eksyttää
uskovia syntiin. Lahkolaisuuden synti on toistaiseksi ollut tehokkain ase
Jumalan valtakuntaa vastaan.
Seurakunnassa pääasia on
uskovien keskinäinen rakkaus. Se on ensimmäinen käsky, ja se meillä on ollut
alusta asti. Kts. 2.Joh. jakeet 5,9 ja 10. Jos tämä syrjäytetään ja ruvetaan
jonkun muun, mielivaltaisen oppilauselman perusteella päästämään tulijoita
kotiovesta sisään ja epäämään toisilta sisäänpääsy, on lahko syntynyt.
Kirkkorakennukset ovat lahkojen näkyviä dokumentteja, ei-kenenkään koteja.
Kristinuskoa ei voi
jäljitellä. Jäljitelmät tunnetaan rakkauden puutteesta. Jäljitelmissä rakkautta
ei riitä "vähimmille veljille". Rakkauden puuttuessa vähinkin, usein
luuloteltu virhe veljessä näyttää riittävän veljen "kerettiläiseksi"
luokittelemiseen. Joskus tämä veljesrakkauden puute on saanut todella
surkuhupaisia piirteitä. Rooma oli toisella vuosisadalla ryhtynyt viettämään
pääsiäistä toiseen aikaan kuin juutalaiset ja Vähän Aasian kristityt. Kun Vähän
Aasian kristityt eivät halunneet noudattaa Rooman "esimerkkiä"
julisti Rooman piispa Viktor (em. virassa 189-198) Vähän Aasian kristityt
pannaan.
Seurakunta ei ole
järjestö, eikä sitä voida rekisteröidä. Jumala pitää itse lukua niistä
ihmisistä, jotka hän on ottanut nimiinsä. Seurakunta, kreikaksi ekklesia, ovat
ne ihmiset, jotka Jumala on tunnustanut antamalla heille Pyhän Hengen. Jos
yksikin Jumalan tunnustama yksilö jää seurakunnaksi kutsutun yhteisön
ulkopuolelle, ei yhteisö enää ole seurakunta. Seurakunta on ollut näyttävästi
olemassa jo kohta kaksi tuhatta vuotta. Maailmassa ei ole mitään juridista
elintä, joka olisi pysyvämpi tai korkeampi instanssi kuin seurakunta.
Seurakunnan status on niin korkea, että sillä ei ole kilpailijoita tässä
maailmassa.
Jumala johtaa
seurakuntaa. Kun vanhalla ylioppilastalolla vietettiin Suomen ja Neuvostoliiton
välisen yhteistyö- ja avunantosopimuksen kolmikymmenvuotisjuhlaa, oli
pääsiäinen. Kaksi veljeä oli pukeutunut parhaisiinsa ja rinnan yli kulkevaan
nauhaan oli kirjoitettu teksti: Kristus on noussut kuolleista! Hristor voskres!
Kutsuvieraat luulivat veljien olevan osa virallista rekvisiittaa, olihan
pääsiäinen, ja ohi kulkiessaan vastasivat asiaankuuluvasti: Totisesti
ylösnoussut! Alithinos anesti! Voistino voskres! Kokouksen jo alettua salaisen
poliisin miehet tulivat keskustelemaan veljien kanssa, ja alkoivat kehua sitä,
kuinka hyvin uskovat ovat perillä maailman asioista. Teillä täytyy olla
erittäin hyvä tiedustelupalvelu, totesivat KGB:n miehet. Toinen veljistä sanoi
siihen, että on tietysti, koska meillä on niin hyvä johtaja. Tiedustelijat
kysyivät heti, kuka on se johtaja? Todella masentavaa, että me jo kaksi tuhatta
vuotta julistamme johtajamme Jeesuksen nimeä, eikä edes Neuvostoliiton salainen
poliisi ollut saanut sitä selville! Tietääkseni Jeesus ei ole rekisteröinyt
perustamaan kansaa muualla kuin taivaissa.
Kristuksen seurakuntaan
kuuluu jokainen, joka tunnustaa Jeesuksen ylimmäksi auktoriteetikseen. Tämän
lisäksi odotetaan, että henkilö on ottanut kasteen, mikäli ei ole syntynyt
uskovista vanhemmista. Jos seurakunnaksi sanotaan jotakin tästä suppeammaksi
rajattua osaa, on kyseessä lahko. Lahko voidaan rekisteröidä maan päällä, koska
se on maallista tuotantoa. Lahkolla voi olla myös säännöt, joita se noudattaa.
Lahko on
ehtoollisyhteyden rajoittamista muun kuin kuolemansynnin perusteella.
Kristikunta jakaantui lahkoihin jo varhain. Tämänpäivän lahkoista suurimpia
ovat roomalaiskatoliset ja kreikkalaiskatoliset kirkot, jotka eivät tunnusta
toistensa, ja eivät monien muidenkaan uskovien yhteisöjen ehtoollista.
Lahkoja muodostuu
jatkuvasti; ja usein myös ovat lahkojentekijät omassa asiassaan oikeassa, mutta
antavat omalle asialleen suhteettoman suuren merkityksen ja lihallisen mielensä
paisuttamana yrittävät pakottaa muita omaan lestiinsä ja epäonnistuttuaan siinä
turvautuvat, mikäli mahdollista, viranomaisten lihallisiin keinoihin, tai
mikäli valtio ei suostu, linnoittautuvat uskonnollisiksi järjestöiksi.
Paavali antaa Tiitukselle
ohjeen siitä, miten tulee menetellä diversanttien suhteen: "...karta,
varoitettuasi häntä kerran tai kahdesti." Varoittaminen ei ole pelkkää
etusormen heristämistä: alkutekstin sana "noutesia" tarkoittaa yhtä
hyvin neuvomista ja opastusta kuin varoittamistakin. Tarkoitus on, että Tiitus
keskustelisi lahkolaisen kanssa kerran tai kahdesti ja selostaisi kyseiselle
henkilölle, ettei Jumalan seurakuntaa pidä lähteä pilkkomaan kenenkään
mielipiteiden perusteella ja osoittaisi, että kaikki sellaiset yritykset ovat
niitä lihan tekoja, joiden harjoittajat eivät peri Jumalan Valtakuntaa, kts.
Gal 5:18-22:
Lihan teot ovat ilmeiset,
ja ne ovat: haureus, saastaisuus, irstaus, epäjumalanpalvelus, noituus,
vihamielisyys, riita (ereis), kateellisuus, vihat, juonet, eriseurat
(dihostasiai), lahkot (erésies), kateus, juomingit, mässäykset ja muut
senkaltaiset, joista teille jo edeltäpäin sanon, … että ne, jotka semmoista
harjoittavat, eivät peri Jumalan valtakuntaa.
Kts. Gal 5:19-21.
Suuressa osassa
kristikuntaa tilanne on kuitenkin se, että eletään lahkoissa. Vaikka
kirkkokunnat ja muut lahkot eivät aseellisia ristiretkiä toisiaan vastaan enää
tekisikään, tilanne on silti hengenvaarallinen niin hengellisesti kuin
fyysisestikin. Kun hyvä siemen putoaa ohdakkeiden keskelle, ohdakkeet pyrkivät
tukahduttamaan Jumalan sanan aiheuttaman kasvun. Näin tulee tapahtumaan aina
siihen saakka, kunnes koko valmiiksi kimppuihin niputettu (kts. Matt 13:30)
orjantappurapensaikko poltetaan.
Paavalin Tiitukselle antama
kehotus karttaa lahkolaisia (Tiit 3:10) on asiasisältönsä puolesta lähes sama
kuin Timoteukselle annettu neuvo: "Oi Timoteus, talleta se, mitä sinulle
on uskottu ja vältä tiedon nimellä kulkevat valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä
puheita ja vastaväitteitä, johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta
hairahtuneet", (1.Tim 6:20-21). Nämä uskosta hairahtuneet kinastelevat eri
opeista ja pyrkivät niiden nojalla seulomaan Jumalan kansaa. He eivät ole
halunneet uskoa sitä, että jokainen, joka uskoo Jeesuksen olevat lihaan tullut
Jumalan poika sekä tunnustaa hänet Herrakseen, on syntynyt Jumalasta. Näiden
valheopettajien vaikutuksesta eri raamatunkäännöksiä on johdonmukaisesti
vääristelty muualtakin kuin Tiituksen kirjeen kolmannen luvun kymmenennessä
jakeessa. Roomalaiskirjeen 16:17 on näin saanut seuraavan muodon: "Mutta
minä kehoitan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan
erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet:
vetäytykää pois heistä". Alkutekstit eivät puhu sanaakaan
erimielisyyksistä vaan eriseuroista (dihostasiai). Tavallisessa suomalaisessa
pikkukaupungissa nämä eriseurojen pesäpaikat koristavat kaupunkikuvaa kukin
tahollaan. Tämä raamatunlause kehoittaa vetäytymään pois niiden johtajista.
On helppoa syyttää
lahkolaisuudesta pientä uskovien ryhmää. Mutta iso uskonnollinen järjestö, joka
ei tunnusta vaikkapa vain yhtä veljeä järjestönsä ulkopuolelta, on myös lahko.
Luterilaiset ovat Suomessa lahko, vaikka niitä on täällä paljon. Amerikoissa
luterilaisia on vähän. Katolilaiset ovat myös lahko, heitä on Venäjällä vähän.
Yhteys on mahdollista vain niiden välillä, jotka eivät pyri toistensa niskaan.
Valheeseen
linnoittautuneet lahkojen värvääjät ovat vielä muuttaneet Efesolaiskirjeen 4:29
sanat itselleen sopivaan muotoon: "Mikään rietas puhe älköön suustanne
lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja mieluista niille,
jotka kuulevat". Alkuteksti ei vaadi mielistelyä. Se kehoittaa puhumaan
siten, että se tuottaa armon (kreik. "haris") kuulijoille. Jumalan
armo ei ole totuudesta luopumista, vaan totuuteen palaamista. Synnintekijää,
olkoon mikä paavi tai pappi tahansa, ei tarvitse mielistellä.
Väärät evankeliumit
Minua kummastuttaa, että
te niin äkkiä käännytte hänestä, joka on teidät kutsunut Kristuksen armossa,
pois toisenlaiseen evankeliumiin, joka kuitenkaan ei ole mikään toinen: on vain
eräitä, jotka hämmentävät teitä ja tahtovat vääristellä Kristuksen
evankeliumin. Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaista julistaisi teille
evankeliumia, joka on vastoin sitä, mitä me olemme teille julistaneet, hän
olkoon kirottu. Niinkuin ennenkin olemme sanoneet, niin sanon nytkin taas: jos
joku julistaa teille vastoin sitä minkä te (galatalaiset!) olette saaneet, hän
olkoon kirottu. (Gal 1:6-9).
Evankeliumin ydin on
Jumalan armo Jeesuksessa Kristuksessa. Galatalaiskirjeestä käy ilmi, että
Galatian uskovia yritettiin johtaa pois armosta Vanhan Liiton kaltaiseen
lakiuskontoon. Galatan maakunnan uskovat eivät olleet täysin ymmärtäneet armon
ja ansaitsemisen eroa, eivätkä sentähden olleet osanneet vastustaa joukkoonsa
tulleita uusia oppimestareita. He olivat ajautuneet tilanteeseen, jossa he
epätoivoisesti yrittivät saavuttaa sen, jonka he jo olivat saaneet lahjaksi.
Paavali oli itse tuonut
evankeliumin Galatiaan (kts. Apt, luvut 13, 14 ja 15), joten hän tiesi heidän
vastaanottaneen väärentämättömän evankeliumin Jumalan armosta, joka on
Jeesuksessa Messiaassa. Uudet oppimestarit olivat kuitenkin esittäneet
juutalaiseen lakiin perustuvan pelastusohjelman. Tilanne oli absurdi: laki
kulki evankeliumin nimellä. He olivat kuin rauhanpuolustajia, jotka röttelöivät
kiväärit kädessä rauhallisen kaupungin kaduilla.
Tässä ei ole kysymys
sellaisista muotoseikoista, joilla lahkojen edustajat yrittävät jakaa
Kristuksen ruumista osiin, vaan asian ytimestä: siitä että Jumala antaa synnit
anteeksi armosta eikä ansioista. Jumala todella antaa synnit anteeksi helpon
tuntuisesti. Jos siihen nyt tulee joku uskonnollinen guru, joka sanoo, että
kyllä sinun on itsekin jotain tehtävä, ja antaa viisaan tuntuiset reseptit
siitä, mitä pitää tehdä, niin retkuun menemisen vaara on tietysti olemassa.
Jumalan armoa sinä et voi
ostaa, mutta kun sinä kerran sen olet lahjaksi saanut ja uskon kautta vastaan
ottanut, se herättää sinussa rakkauden palvella Jumalaa noudattamalla hänen
tahtoaan. Sinä tulet antamaan anteeksi sinua kohtaan tehdyt vääryydet yhtä
helposti (tai yhtä vaikeasti) kuin hän antoi anteeksi sinun syntisi.
Kahden kristillisen
vuosituhannen aikana vieraita evankeliumeja on tullut ja mennyt useita. Toiset
ovat paisuneet suuriksi yhteiskunnallisiksi liikkeiksi, ja toiset ovat jääneet
yksilöiden pyrkimyksiksi pelastaa itse itsensä niin kuin paroni Münckhausen,
itsensä suosta tukasta vetämällä. Ihmiskunnalla on vain yksi toivo, Jumalan armo
Jeesuksessa. Tämä on se hyvä sanoma, jota me saarnaamme. Muut
pelastussuunnitelmat ovat ideologista huijausta.
Muutamat evankeliumin
vääristely-yritykset ovat hyvin taidokkaita. Galatalaisille esitettiin Vanhan
Liiton ja Uuden Liiton oppien sekoitusta. Todella kristillisellä vuosisadalla
menestyksekkäimmät vieraat evankeliumit olivat persialaisen kaksijumalaisuuden,
kreikkalaisten dualististen maailmanselitysten ja Uuden Liiton oppien
sekoituksia. Näistä, niinsanotuista synkretistisistä uskonnoista tunnetuin oli
aikoinaan manikealaisuus. Kolmannelta vuosisadalta lähtien parhaiten menestynyt
vieras evankeliumi on kreikkalaisen filosofian, Uuden ja Vanhan liiton oppien,
pakanallisten uskomusten ja ei-kristillisen valtiomahdin väkivaltaperiaatteiden
sekoitus, joka paremmin tunnetaan nimellä kirkko. Kuudennelta vuosisadalta
lähtien arabialaisen heimokulttuurin, juutalaisen raamatunselityksen ja
kirkollisen hapatuksen vaikutuksesta kehittyi islam. Sata viisikymmentä vuotta
sitten juutalaisista, kirkollisista ja kreikkalaisen filosofian aineksista
kehittyi sosialismi, uusi järjestelmä, jossa viha Jumalaa vastaan on
järjestelmän keskeinen kantava voima. Sosialismin menestys on ollut
suurenmoinen, ja se on vähitellen korvaamassa kirkon funktiot. Vähemmän
taidokkaita ovat olleet Pohjoisen Amerikan uskonnolliset keksinnöt - Jehovan
todistajat ja mormonit.
Aina ei ole heti selvää,
onko kyseessä yritys jakaa seurakuntaa lahkoihin vai perustaa kokonaan muu,
seurakunnan kanssa kilpaileva järjestö. Senjälkeen kun kirkkojen kerettiläisenä
pitämät liikkeet synnyttivät keskiajan uskonpuhdistuksena tunnetut liikkeet,
syntyi uusissa kirkkokunnissa mielenkiintoinen pyrkimys esittää evankeliumi
alkuperäisessä muodossaan. Tämä pyrkimys tunnetaan ns. evankelisen liikkeen
nimellä. Evankelisen liikkeen erikoisuus on siinä, että siinä saman järjestön,
kirkon, katon alla toimii kaksi täysin vastakkaista ideologiaa. Evankelisen
liikkeen sanoma on sanoma armosta. Tavallisesti jätetään kuitenkin sanomatta,
että uskoon tulon jälkeen matka vasta alkaa ja matkan tarkoituksena ovat teot:
Sillä armosta te olette
pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta, ettei kukaan kerskaisi. Sillä me
olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä töitä varten, jotka
Jumala on edeltäpäin valmistanut, että me niissä vaeltaisimme, Ef 2:8-10.
Välinpitämättömät
Jos joku ei pidä Herraa
rakkaana, hän olkoon kirottu. (1.Kor 16:22).
Biologiselle ihmiselle
Totuus, Rakkaus ja Elämä ovat uskontoa, jolla ei ole mitään tekemistä tämän
maailman asioiden kanssa. Seksi, palkka ja valta ovat kiinnostavampia. Kun
Suomessa ajettiin läpi aborttilaki, tietääkseni vain pari lääkäriä kieltäytyi
sikiönlähdetyksien suorittamisesta ja menetti sen takia työpaikkansa ja siitä
saadun palkan. Koska moraaliset kysymykset eivät kiinnosta ihmisiä, on ihmisiä
helppo värvätä mihin tahansa pahuuteen, ja halvalla. Taivasosuuden menetys ei
näytä painavan vaa´assa paljon silloin, kun sielua myydään Paholaiselle.
Halvoilta markkinoilta Saatana saa joukkoja kaikkiin puuhiinsa, oli kyseessä
sitten sotaretki heikomman naapurikansan hävittämiseksi tai valheen opettaminen
puolustuskyvyttömälle peruskoululaiselle.
Jos uskova yrittää
noudattaa Totuutta ja Rakkautta elämässään, hänen arvonsa myös Paholaisen
silmissä nousee. Paholainen parantaa tarjoustaan. Paholainen yrittää saada
ihmistä herjaamaan Jeesusta hintaan mihin hyvänsä. Ranskalaisten uskovien
johtajaksi ymmärrettiin kuningasperheen kaukainen sukulainen Henrik
Navarralainen. Hänelle tarjottiin Ranskan kuninkaan paikkaa, mutta ehtona oli
Rooman paavin tunnustaminen Jeesuksen sijaiseksi. Mies parka suostui. Hänen
suuhunsa on sittemmin pantu sanat: "Aina Pariisi on yhden messun
arvoinen". Mutta näin halpaan uskova tuskin meni, muuten hän olisi jo
aiemmin sortunut johonkin halvempaan koukkuun, eikä kuninkaan titteliä olisi
edes tarjottu. Luulen, että Henrik Navarralainen (Henri IV de Navarre,
1589-1610) sortui itsepetokseen. Hän luuli kuninkaana voivansa auttaa
uskonveljiään. Mutta siinä hän teki virhelaskelman. Jumala voi auttaa, mutta kuningas
ei. Kuninkaankin velvollisuus on noudattaa Jumalan lakia, vain se takaa avun.
Jumala ei koskaan käytä hyväkseen väärin keinoin hankittua etua. Hän ei sorru
koskaan. Saatana sai sen kokea silloin, kun hän tarjosi Jeesukselle kaiken,
mikä hänen hallinnassaan on, jos vain Jeesus kumartaisi hänelle. Jeesus ei
kumartanut.
Henrik Navarralaisen
lankeemus oli tuhoisa Ranskan uskoville. Saatuaan kuninkaalta luvan
niinsanottuun lailliseen itsepuolustukseen, he luopuivat yhdestä kristinuskon
tärkeimmistä periaatteista. Paholaisen ohjeilla Ranskan kristityt eivät
pelastuneet. Ei pelastunut kuningaskaan. Hänet tappoivat ne, joita hän oli
kumartanut kuninkaaksi päästäkseen. Vuosisadan lopulla jäännös aikoinaan
suuresta hengellisestä liikkeestä joutui pakenemaan naapurimaihin. Ranskasta
tuli saastaisten henkien tyyssija, jonka kasvatit ovat kunnostautuneet omassa
maassaan ja ympäri maailmaa Paholaisen palveluksessa. Yksin Kambodzhassa
ranskalaisten kasvattama kansanjohtaja tappoi miljoonia, joiden vaalenneita
pääkalloja nyt elämysmatkailijat käyvät ihailemassa.
Suuressa yhteisössäkin
ihmisen täytyy säilyttää itsenäisyytensä ja oma arvostelukyky. Henkinen
velttous on vaarallista. Ihmisen on tutkittava jokainen asia, johon hän tavalla
tai toisella osallistuu, onko se Jumalasta vai ei. Jos asia on vaikka vain
osittain Totuuden, Rakkauden ja Elämän vastainen, siitä on luovuttava. Ihmisen
on aina nähtävä pidemmälle, kuin mitä oman yhteisön laki sanoo. Jumalalle ei
kelpaa selitykseksi se, että valtio antoi luvan. Jumalalle valtio, puolue tai
muu organisaatio ei ole mitään, hänen edessään vastuuta kantaa aina fyysinen
henkilö. Valtio, valtioidenvälinen liitto, puolue, uskontokunta tai muu
organisaatio voidaan lakkauttaa, mutta vastuu sen teoista ei häviä mihinkään,
eikä kirous poistu, niinkauan kuin synnintekijä ja hänen kanssarikollisensa
ovat saaneet palkkansa. Minkään inhimillisen elimen antama mandaatti ei vapauta
ihmistä vastuusta Kuningas Jeesuksen edessä silloinkaan, kun kyseinen ihminen
ei ole koskaan kuullutkaan Jeesuksesta.
Niille, jotka eivät tunne
Herraa, Herran kansa julistaa evankeliumin. Pakanoita ja publikaaneja ei
nuhdella yksittäisistä vääryyksistä, hehän tekevät sitä, mikä on ihmiselle
aivan luonnollista. Omien arvosteluperusteidensa mukaan he saattavat olla hyviä
ihmisiä. Mutta kohdatessaan todistuksen Herrasta Jeesuksesta tulee ilmi heidän
suhteensa Totuuteen, Rakkauteen ja Elämään. Jos nämä eivät heidän kuvioihinsa
sovi, eivätkä he halua vaihtaa päämääriään, on meidän aiheetonta moneen kertaan
esittää heille kehotusta lähteä elämän tielle, joka johtaisi heidät pois
kirouksen alaisuudesta.
Jumala ei pelaa
nappikauppaa. Hän laatii lain, hän tuomitsee ja hän panee tuomiot täytäntöön.
Jeesus muistuttaa, että "sillä mitalla jolla te mittaatte, teille
mitataan", kts. Matt 7:2. Ihminen saa aivan vapaasti valita, mitä hän
tekee, mutta tekojensa seurauksia hän ei voi välttää. Sama laki koskee
yksilöitä ja kokonaisia kansakuntia. Jumala pitää kyllä oikeudenmukaisuudesta
huolen.
Jumala on myös Pelastaja,
Jeshua. Ilman Pelastusta ei kukaan pelastu Jumalan tuomioilta. Meidänkään ei
tarvitse niuhotella, sillä yksi kysymys riittää: Kuka on herrasi? Onko Jeesus
sinulle niin Rakas, että noudatat hänen käskyjään?
Kaikki riippuu siitä,
kuka on herrasi. Jumala ei ole luopunut vallastaan, Hän on asettanut poikansa
kaiken luomakunnan johtajaksi. Kapinallisilla on vain yksi toivo: Hyvä sanoma
Jeesuksesta. Jos Jeesus ei ole ihmiselle rakas, hän on menossa tuhoon. Kysymys
koskettaa käytännöllisesti katsoen kaikkia uskovia. Kaikilla meillä on meille
kalliita, tuhoon kulkevia sukulaisia ja tuttavia, joiden me haluaisimme
pelastuvan ja joiden ymmärtämätön vaellus aiheuttaa meille murhetta.
Esimerkkinä murheen suuruudesta voisi mainita Paavalin sanat: "Soisin
olevani kirottu pois Kristuksesta veljieni hyväksi, jotka ovat minun
sukulaisiani lihan puolesta, ovat israelilaisia…", (kts. Room 9:1-5).
Samaa murhetta, monen muun murheen mukana, kantoi myös Jeesus sydämessään.
Katsellessaan Jerusalemia Jeesus tunsi itsensä kuin kanaemoksi:
Jerusalem, Jerusalem,
sinä, joka tapat profeetat ja kivität ne, jotka ovat sinun tykösi lähetetyt,
kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa
poikansa siipensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet.
(kts. Matt 23:37-39).
Jeesuksen tehtävä vaati,
että hän viipyi heimonsa keskuudessa loppuun asti. Hän otti kirouksen heidän
puolestaan. Myös Paavali oli valmis ottamaan kirouksen omille harteilleen. Se
oli kuitenkin jo tehty. Paavali jätti ne juutalaiset, jotka hyökkäsivät
evankeliumia vastaan ja kääntyi pakanoiden puoleen. Meidänkään ei tarvitse
jäädä voivottelemaan sitä, jos joku ei ole kiinnostunut evankeliumista – sitä
on julistettava kaikille.
Ihmisellä ilman Jumalan
tuntemista ei ole toivoa. Uskovalla sensijaan on mahdollisuus noudattaa Jumalan
tahtoa tai olla noudattamatta. Hän tietää ja tuntee Totuuden Pyhän Hengen
kautta, kts. 1.Tim 2:4. Jos Herra on hänelle rakas, hän hoitaa asiansa
sellaiseen kuntoon, että se Herraa miellyttää ja tarkkailee Herran tahtoa jo
ennen hankkeisiinsa ryhtymistä.
Elämä meidän
elinympäristössämme on niin mutkikasta, että me tarvitsemme Herran jatkuvaa
apua. Pyhän Hengen hälytysäänen meissä on soitava heti, kun olemme aikeissa
tehdä virheen. Meillä ei ole varaa välinpitämättömyyteen. Mutta koska rakastamme
Herraa, pysyttelemme häntä lähellä.
Välinpitämätön
uskonnollisuus on kehittymässä todelliseksi maailmanuskonnoksi. Sen tyypillinen
edustaja on pakkokastettu "kristitty". Näistä uskonnollisista
ihmisistä veli Paavali kirjoittaa veli Timoteukselle:
Mutta se tiedä, että
viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja, sillä ihmiset ovat silloin
itserakkaita, rahanahneita…
….
Heissä on jumalisuuden
ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
(Kts. 2.Tim 3:1-5)
Ihmiset tulevat
kristinuskon piiriin joko pakon sanelemana tai uskoontulon kautta.
Pakkokastettuja on yli miljardi, uskoon tulleita huomattavasti vähemmän.
Pakkokastetut ovat saaneet jumalisuuden ulkokuoren, mutta sisältä ihminen on
jäänyt koskemattomaksi. Hän on eläin, joka ei tunne Kristuksen ylösnousemuksen
voimaa, ja tuskin on siitä kiinnostunut ollenkaan.
Pakkokastamisista
Suomessa luovuttiin 1926, mutta tradition voimasta yhä edelleen monet
kastattavat lapsensa. Pakkokastajien yhteisöt käyttäytyvät orjan tavoin.
Uskonnollisissa asioissa he ovat menettäneet vapautensa, omantunnonvapauden,
samoin kuin Jeesuksen aikaiset juutalaiset. He eivät pysty oman järjestelmänsä
kriittiseen tarkasteluun. Palkkapapit ovat heille uskotelleet, että uskonto on
niin vaikea ala, ettei siihen siviili pysty. Höynäytetty siviili ei tiedä, että
jo pari yksinkertaista kysymystä toisi esiin väärän ja oikean.
Monet pakkokastetuista
pysyvät kirkossa vain siksi, että he luulevat kirkon olevan jonkinlainen
henkivakuutus helvettiä vastaan. Mutta ihmiskäskyjen, kirkollisten dogmien
noudattaminen on turhaa:
… turhaan he palvelevat
minua …
Kts. Matt 15:7-8
Kirkolla, eikä edes
oikealla kristillisellä seurakunnalla ei ole mitään sellaista pientä
ihmepilleriä, joka pelastaisi Jumalan vastustajan helvetiltä. Jos ihmisen ei
itse halua puhdistua, ei häntä voida pakkotoimin auttaa. Häntä on kartettava,
sanoo Paavali ahneista ja itsekkäistä.
Pakkokastettujen
valepapit ovat luoneet oman ihmistyypin, jotka ovat omaksuneet opettajiensa
asenteet. Hurskastelijoille Jeesus sanoi:
Te ulkokullatut, oikein
teistä Esaias ennusti, sanoen: "Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan,
mutta heidän sydämensä on minusta kaukana; turhaan he palvelevat minua opettaen
oppeja, jotka ovat ihmiskäskyjä".
Kts. Matt 15:1-8, Jesaja
("Esaias") 29:13, Hes 33:31.
Tämä epäitsenäinen
ihmistyyppi on erittäin vaarallinen. Se on olevinaan hurskaampi kuin Jumala
itse ja se täyttää velvollisuudentuntoisesti maallisten johtajiensa valepappien
siunaamat käskyt ajattelematta, että hän on itse vastuussa tekemisistään ja
tekemättä jättämisistään Jumalan edessä. Se voi toimia lääkärinä
aborttiklinikalla, tai olla keskitysleirin vartijana mitään omantunnontuskia
tuntematta. Hans menee illalla kotiin, silittää lapsen päätä, ja kysyy
hymyillen: "Oletko lukenut huolellisesti läksysi?" Tämä ihmistyyppi,
kirkon ja valtion luomus, käy äänestämässä ja työssä, ja tekeytyy
tietämättömäksi siitä, mitä hänen valtuutuksellaan tehdään, tai luulee, että
hänen ei tarvitse kantaa vastuuta liittolaistensa tai järjestelmän muiden jäsenten
tekemisistä.
Kirkko, joka ilmoittaa
olevansa totuuden asialla, on pettänyt pakkokastamansa ihmiset luulottelemalla,
että väärintekijät pääsevät helvettiä pakoon. Nämä petetyt "juovat
vääryyttä niin kuin vettä": kuuntelevat radion huoruuteen kannustavaa musiikkia
ja poliitikkojen puheita ilman, että häntä yököttäisi ollenkaan. Nämä petetyt
"pitävät totuutta vääryyden vallassa" (kts. Room 1:18). Sitten heidät
haudataan ja lauletaan virsiä päälle.
JUMALAN VALTAKUNNAN
EVANKELIUMI
##40
Lähetystyö on Jumalan Valtakunnan
ulkopolitiikkaa. Sen motivaatio on sama, kuin Jeesuksen tulo maailmaan:
Sillä niin on Jumala
maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka
häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. (Joh. 3:16)
Jeesuksen tulo oli hänen
vapaaehtoinen ratkaisunsa, mutta ei vastoin Isän tahtoa. "Jumala
antoi" poikansa. Jeesus tiesi Isän tahdon olevan ihmisten pelastus, ja
sentakia hän tuli ihmisten keskuuteen, varsin vastenmieliseen paikkaan siis.
Ihmiset puhuvat Jeesuksen kärsimyksistä ristillä, mutta eiköhän ihmisten kaiken
pahuuden keskelle tuleminen ollut varsin vastenmielistä sekin. Mutta hän tuli,
koska hän on rakkaus.
Jeesus otti pois maailman
synnin. Tämä on se sovituksen sana joka vastaanotettuna on maailman toivo. Sen
kautta me olemme päässeet Jumalan yhteyteen, tulleet Jumalan lapsiksi.
Lapset syntyvät
rakkaudesta. Jos me rakastamme maailmaa Jumalan rakkaudella, me menemme sen
keskelle, ja meillekin syntyy hengellisiä lapsia Jumalan kanssa. Lapsella on kaksi
vanhinta: isä ja äiti. Kun ihminen kuulee meiltä sanan Jeesus, ja ottaa sen
vastaan, hän saa meiltä upotuskasteen Jeesuksen Nimessä ja Jumalalta Pyhän
Hengen, hän pelastuu. Tämän toteuttamiseksi Jeesus lähetti seuraajansa kaikkeen
maailmaan.
Vielä samana päivänä, kun
Jeesus oli noussut ylös kuolleista, hän tuli opetuslastensa luo ja sanoi:
"Rauha teille". Näytettyään heille kätensä ja kylkensä, hän antoi
tehtävän, ja edellytykset tehtävän hoitoon:
Rauha teille! Niinkuin
Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät" Ja tämän sanottuaan
hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki. Joiden
synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te
pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.
Kts. Joh 20:19-23.
Tässä kaikki Jeesuksen
opetuslapset saavat nyt ne Taivasten Valtakunnan avaimet, jotka luvattiin
Pietarille silloin, kun hän tunnusti Jeesuksen herruuden, kts Matt 16:13-19:
"Minä olen antava sinulle Taivasten Valtakunnan avaimet, ja minkä sinä
sidot maan päällä, se on oleva sidottu taivaissa, ja minkä sinä päästät maan
päällä, se on oleva päästetty taivaissa."
Jerusalemista
opetuslapset siirtyivät Galileaan käskynjaolle. Jalkaisin suoritettu matka
kesti ehkä viikon. Jeesus tuli heidän tykönsä ja toisti lähetyskäskyn.
Minulle on annettu kaikki
valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis, ja tehkää kaikki kansat minun
opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja
opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja
katso, minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti.
Kts. Matt 28:1-20
Yllä esitetty käännös ei
ole tarkka. Jeesus käski kastamaan ihmisiä ja opettamaan kansoja. Kaikkia
kansoja tulee opettaa, mutta kaste suoritetaan vain niille, jotka hyväksyvät
opetuksen. Epätarkka käännös on laadittu miekkalähetyksen tueksi.
Markuksen evankeliumissa
on lähetyskäskystä toinen versio, kts. Mark 16:15-18. Siinä annetaan myös
muutamia tuntomerkkejä siitä, mistä Jeesuksen mukanaolo tunnetaan:
Menkää kaikkeen maailmaan
ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille. Joka uskoo ja kastetaan, se
pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.
Ja nämä merkit seuraavat
niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla
kielillä, nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se
heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.
Lähetyskäsky koskee
jokaista Jeesuksen seuraajaa. Apostolit, joille käsky julistettiin, ovat
kuolleet kauan sitten, mutta Jeesus on kansansa kanssa "maailman loppuun
asti". Sinä et tee lähetystyötä yksin. Jeesus on mukanasi - lupaus siitä
kuuluu lähetyskäskyyn, kts. Matt 28:20 yllä. Työ on yhteistyötä, sillä ilman
Jeesuksen mukanaoloa lähetystyöstä ei tule mitään, kts. Joh 15:5.
Lähetyskäskyn jälkeen
Markuksella on vain kaksi jaetta: yksi jae Jeesuksen taivaaseenotosta ja yksi
jae Jeesuksen osallistumisesta lähetystyöhön. Vaikka Jeesus on taivaassa, hän
toimii silti edelleen maan päällä: "Mutta he lähtivät ja saarnasivat
kaikkialla, ja Herra vaikutti (synergountos: yhteistyötä tehden) heidän
kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta". (Mark
16:20). Tämä työ jatkuu edelleen.
Vaikka Jeesus on asetettu
taivaan ja maan Herraksi, on toimeksianto on sangen rajoitettu:
Minulle on annettu kaikki
valta taivaassa ja maan päällä. Menkää siis, ja tehkää kaikki kansat minun
opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen, ja
opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja
katso, minä olen teidän kanssanne maailman loppuun asti.
Vaikka lähetyskäsky on
näin suppea, ei on tavallista, että siitäkin jätetään puolet pois, tai mikä
pahempaa, korvataan poisjätetty osa jollakin muulla. Kasteensuorittajia on
tavattoman paljon, mutta niitä, jotka opettavat koko sitä elämäntapaa, jota
Jeesus julisti, on häviävän vähän. Että nämä harvat erottautuisivat suuresta
joukosta, ovat tuntomerkit hyvinkin tarpeellisia. Sairaiden paraneminen
kokouksissa, kielillä puhuminen ja sen sellaiset ovat todella tarpeen niille,
jotka eivät tiedä, mitä Jeesus todella opetti - sitä, mitä Jumala on. Asiaa
helpottaa tosin se, että omatoiminen ihminen voi Raamatusta saada jonkinlaisen
kuvan Jeesuksen opetuksesta ilman varsinaista opettajaakin.
Kasteen saa helposti,
mutta helposti saatu kaste on harvoin oikea. Oikea kaste suoritetaan
upottamalla kastettava veteen niin, että vesi peittää hänet kokonaan. Opetus on
toinen ongelma. Jos joku nyt onnistuu löytämään oikean opettajan, on etsijän
siinäkin tapauksessa osattava erottaa oikea opetus väärästä. Vihollisen
kastemiehet opettavat sellaista, jota Jeesus ei ikinä ottaisi suuhunsa. Jos
ihmisen omatunto syyttää ihmistä hänen pahoista teoistaan, yrittävät vihollisen
asiamiehet tyynnytellä ihmisiä Jumalan anteeksiannolla, ilman, että ihmistä
opetettaisiin noudattamaan kaikkea sitä, mitä Jeesus on käskenyt pitää.
Vihollisen asiamiehet yrittävät vain tukea vääryyden harjoitusta.
Kaste ei ole pääasia,
eikä sitä suoriteta kansoille vaan yksilöille, jotka hyväksyvät ja uskon kautta
vastaanottavat Jumalan evankeliumin. Jos aikomuksemme on opettaa kansoja, on
meidän suoritettava kastetoimituksia, mutta myös opetettava "kaikki, mitä
Jeesus on käskenyt pitää". Mutta siihen pystymme vain, jos olemme itse käyneet
läpi sen prosessin, jolle Jeesus kutsuu meitä heti alussa:
Muuttakaa mielenne, sillä
Taivasten Valtakunta on tullut lähelle.
Kts. Matt 4:17, kr.
teksti.
Kehoitus mielenmuutokseen
on Jeesuksen ensimmäinen ohje ihmisille. Sama sanoma oli Johannes Kastajalla ja
samaa saarnaamme me. Jos olemme ymmärtäneet, mikä on Jumalan tahto kaikissa
niissä asioissa, jotka päivittäin kohtaamme, me voimme kohdata maailman
sellaisena kuin se on. Silloin me voimme ottaa osaa mihin tahansa
mielipiteenvaihtoon ja tuoda esille Jumalan tuntemusta opettaen kaikkia
kaikessa.
Lähetyskäsky on kaikissa
neljässä evankeliumissa hiukan eri muodossa. Kun kaikki neljä käskyä pannaan
yhteen, saadaan evankelistan toimenkuva selville. Siihen kuuluvat:
meneminen kaikkeen
maailmaan,
evankeliumin julistaminen,
ihmisten kehoittaminen
mielenmuutokseen,
Jeesuksen antaman
opetuksen edelleenvälittäminen,
uskoontulleiden
kastaminen,
syntien anteeksi
antaminen, tai
syntien jäädyttäminen.
Jeesus, joka aloitti
toimintansa kutsulla mielenmuutokseen, lopetti julkisen toimitansa
lähetyskäskyyn, mutta siinäkin mielenmuutos on keskeinen asia. Mielenmuutos on
jopa ehto syntien anteeksisaamiselle:
Niin on kirjoitettu, että
Kristus oli kärsivä ja kolmantena päivänä nouseva kuolleista, ja että
parannusta (metanoia, mielenmuutos) syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava
hänen nimessänsä kaikielle kansoille, alkaen Jerusalemista. Te olette tämän
todistajat. Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut;
mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima
korkeudesta.
Kts. Luuk 24:46-49.
Lähetystyötä on
harjoitettava kaikkien kansojen keskuudessa. Jeesuksen edessä kaikki kansat,
heimot ja kielet ovat tasavertaisia. Latviassa on kansa nimeltä liiviläiset.
Liiviläisiä on elossa enää 14 henkilöä, (toisten lähteiden mukaan 11), mutta
Johtajan määräyksestä evankeliumi on esitettävä heillekin heidän omalla
äidinkielellään. Jos esität heille evankeliumin latviaksi, et tottele Jeesusta,
joka käskee:
Parannusta (oik.:
Mielenmuutosta) syntien anteeksisaamiseksi on saarnattava hänen nimessään
kaikille kansoille, alkaen Jerusalemista. (Luuk 24:47).
Kansoja ei pidä sekoittaa
valtioihin. Eksyttävää termiä "kansakunta" ei pidä käyttää. Sanalla
"kansakunta" ei tarkoiteta kansaa vaan tietyn valtion
maantieteellisten rajojen sisällä asuvia ihmisiä. Maailmanvaltioidenparannusta
emme julista. Johanneksen ilmestyksen luvussa 14, jae 6, on täsmennetty,
kenelle evankeliumi julistetaan:
- kaikille
kansanheimoille,
- kaikille sukukunnille,
- kaikille kielille,
- kaikille kansoille.
Yllämainittuun
Ilmestyskirjan kohtaan on Suomen valtionkirkon raamatunkäännökseen vuodelta
1992 lisätty sanat "ja maille". Raamatunvääntäjä yrittänyt estää
lukijaa tajuamasta sitä, että kansa perustuu geneettiseen sukulaisuuteen, jota
usein, mutta ei aina, vahvistaa kielisukulaisuus, kun taas valtio perustuu
piikkilankaperiaatteelle.
Liiviläiset ovat kuin
kouluesimerkki siitä, miten Jeesuksen vertaus lusteesta ja vehnästä on
toteutunut. Katolinen terroristijärjestö Fratres Militiae Christi valloitti
Liivinmaan liiviläisiltä 1206-1217 käydyissä sodissa ja teki liiviläiset
orjiksi. Silmittömien raakuuksien jälkeen järjestön nimi muutettiin vuonna
1237. Liiviläiset "saatettiin kristinuskon piiriin", sillä kaikkia ei
heti tapettu. Osa jätettiin orjiksi. Orjista otettiin kaikki irti, niin että
orjista ei enää ollut sotilaiksi, kun Venäjä 1500-luvun lopussa hyökkäsi
Liivinmaalle ja kukisti saksalaisen "kristillisen" yläluokan.
Liettuan ja Puolan armeija passitti venäläiset kotiin, mutta 1621 ruotsalaiset
valloittivat Liivinmaan. Tässä vaiheessa liiviläisiä oli jo niin vähän, että
liiviläiset alkoivat puhua latviaa, naapureiden kieltä. Ruotsalaiset toivat
alueelle luterilaisen kirkon, mutta luovutti liiviläiset ja latvialaiset
takaisin saksalaisen yläluokan käyttöön. Orjuuden raakuutta kuitenkin
rajoitettiin. Vuonna 1721 liivit joutuivat Venäjän vallan alle, mutta Venäjä
antoi saksalaisten harjoittaa latvialaisten orjuuttamista. 1920 valta siirtyi
Latvialaisille. Liiviläisiä oli jäljellä vielä muutama tuhat ja olisi luullut,
että latvialaiset olisivat antaneet liiviläisille samat oikeudet kuin
itselleen, mutta mitä vielä. Liiviläiset saivat koulutetuksi muutamia
kansakoulunopettajia, mutta Latvia ei sallinut heidän opettaa omalla kielellään
oman kansansa lapsia. Kansakoulunopettajat määrättiin latvialaisiin kyliin.
Myöskään omakielisen kuntayhteisön perustamista ei sallittu. Liiviläisten
yhteiskunnallinen toiminta oli rajattu yhden kyläseuran puitteisiin.
Kyläseuralla oli yksi seuratalo ja kirjasto. Omakielinen sanomalehti ilmestyi
harvakseen. Latvialaisten harjoittama sorto liiviläisiä kohtaan päättyi vuonna
1940, mutta vain vaihtuakseen pahempaan. Venäläiset tulivat kielsivät
kyläseuran toiminnan ja takavarikoivat talon ja kirjaston. Entiset sortajat,
latvialaiset, saivat kokea todeksi Raamatun sanat: "Millä mitalla te
mittaatte, sillä teillekin mitataan". Liiviläisten kohdalla venäläiset
eivät tehneet mitään poikkeusta. Liiviläisiltä kiellettiin heidän ikimuistoinen
ammattinsa, kalastus ja yleensäkin meno merelle. Kaksituhantinen kansa joutui
muuttamaan pois kotikylistään. Venäläisten sortokautta kesti neljäkymmentä
vuotta, jonka aikana liivin kielen taitajien määrä laski nykyiseen, noin
kymmeneen henkilöön. Nyt nuoria liivin taitajia on yksi tai kaksi henkilöä.
Jumalatonta ihmistä ei
kiinnosta lähimmäisen kohtalo. Uskova näkee asiat toisella tavalla. Kahden
tuhannen ihmisen tragedia on uskovalle ihmiselle kaksi tuhatta tragediaa. Eikä
Jeesus ole asettanut mitään rajaa sille, kuinka pieni kylä pitäisi pelastaa.
Hän on lähettänyt palvelijansa myös liiviläisten pariin. Matteuksen evankeliumi
käännettiin liiviksi ja ilmestyi Britannian ja ulkomaan raamattuseuran
kustantamana Lontoossa 1863. Myös Pietarissa ilmestyi 1880 Matteuksen
evankeliumi liiviksi, mutta sen teksti oli vaikeasti luettavaa. Helsingissä
vuonna 1937 ilmestyivät liivin kieliset Evankeliumit ja apostolien teot ja Uusi
Testamentti kokonaan vuonna 1943. Kerrotaan, että Uusi Testamentti olisi
ilmestynyt liiviksi jo 1930, mutta lähde ei esitä tarkempia tietoja tiedon
varmistamiseksi. Jumalan Valtakunnan realiteeteilla pelaten yksi on yhtä tärkeä
kuin kaikki. "Jos yksi jäsen kärsii, kärsii koko ruumis". Siksi
kymmenen hengen kansan kielelle käännetty Uusi Testamentti on yhtä tärkeä, kuin
- niin, kenties tärkeämpi kuin rikkaan miehen kaikki kalut yhteensä.
Kansoja on noin viisi
tuhatta, valtioita vajaa kolmesataa. Nämä vajaa kolmesataa valtiota sortavat
kansoja. Jos joku viidestätuhannesta kansasta yrittääkin vapautua valtion
sorrosta, vihollisen palvelijat syyttävät sitä nationalismista. Luonnollisen
yhteisön tilalle vihollinen yrittää tuoda keinotekoisen, väkivaltaan perustuvan
järjestelmän. Vihollinen haluaa vain tappaa ja tuhota sen, minkä Jumala on
luonut.
Valtiot esitetään
Raamatussa petoina, kansat puina. Kansojen sorto ei ole jäänyt Jumalalta
huomaamatta. Sorretuttujen kansojen haavat parannetaan. Raamatun viimeisessä
luvussa Johannes kertoo, miten Jumala tervehdyttää pakanakansat Elämän puun -
Jumalan kansan - lehtien kautta:
Ja hän näytti minulle
elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan
valtaistuimesta. Ja keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän
puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja
puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
JUMALAN KUNNIA
##41
Jumalan kunnia on salattu
asia ja kuningasten kunnia on tutkia asia
(Sananlaskut 25:2)
Kaikki mitä Jumala tekee
- tai teki, sillä kaikki mitä Jumala tekee on jo valmiina - on hyvää ja
täydellistä. Jumalan kunnia ilmenee Hänen teoissaan, ja ne ovat meidän
nähtävinämme kaiken aikaa. Me itsekin, hänen kansansa, olemme luodut
Kristuksessa Isän kirkkauden kiitokseksi. (Kts. Ef 1:1 - 3:21). Me olemme
vanhurskautetut olemaan pysyvänä kiitosuhrina Jumalalle (kts. Hebr 13:5) ja
saattamaan ilmeiseksi Jumalan salattu viisaus (Ef 3:9-10).
Totuus ja Rakkaus ja
Elämä ei välttämättä ole suuressakaan arvossa ihmisten kesken. Jeesuksenkin
arvoksi laskettiin 30 hopearahaa, miesorjan markkina-arvo. Jumalaa ylistääkin vain
valittu joukko, ne jotka ovat nähneet Jumalan kunnian. Vanhurskaan on
soveliasta kiittää Herraa.
Jumala on salannut
kirkkautensa suojellakseen ihmistä. Ihminen karkoitettiin Jumalan luota vain
ihmisen suojelemiseksi, sillä jumalan kunnia tuhoaa kaiken vastustuksen, kaiken
synnin. Jumalan kirkkaus polttaa kaiken pahan, mutta hän kutsuu ihmistä
takaisin yhteyteensä sen armon kautta, joka on Kristuksessa. Vain Kristuksen
veren turvin ihminen voi lähestyä Jumalaa. Niitä, jotka Kristuksessa häntä
lähestyvät, Jumala varjelee, vahvistaa, ohjaa ja lujittaa, kts. 1.Piet 5:10.
Kunnia kuuluu yksin
Jumalalla. Niille, jotka sitä etsivät, Hän antaa iankaikkisen elämän. (kts.
Room 2:7). Kaikki hyvä tulee Jumalalta ja silloin on oikein myös kiittää siitä
häntä. Rukoillessakin tulee kiittää. Ihminen voi olla Jumalan postiljoonina,
mutta silloinkin on lahjan antajan kunnia paljon suurempi kuin sen tuojan, joka
tosin sekään ei jää palkkaansa vaille.
Profeetta Jesaja kertoo
näystä, jossa hänelle näytettiin Jumala istumassa valtaistuimellaan.
Valtaistuinta ympäröivät kerubit huusivat toinen toisillensa ja sanoivat:
Pyhä, pyhä, pyhä on Herra
Sebaot, kaikki maa on täynnä hänen kunniaansa.
Jes.6:3.
Kerubit eivät sanoneet
Jumalaa pyhimmäksi tai kaikkeinpyhimmäksi, vaan he käyttivät sanontaa
"pyhä, pyhä, pyhä". Jumalalla ei ole vertailukohtia, joten
vertailumuotoja ei voi hänestä käyttää. Raamatun kielenkäytössä, kun Jumalaan
liittyvää ominaisuutta halutaan korostaa, sana toistetaan. Koko Raamatussa
kolmeen kertaan toistetaan vain yhtä Jumalan ominaisuutta osoittavaa sanaa:
"pyhä". Pyhyys on Jumalan tärkein ominaisuus. Kts. Ilm.4:8.
Jumalan ylistäminen on
uskon teko ja Jumala vastaa siihen niin, että olosuhteiden valta lakkaa
pätemästä. Saatana ei siedä Jumalan ylistämistä, vaan pakenee. Saatana, joka
sai valtuudet kiusata Jobia, lopetti kesken, kun Job siunasi niitä, jotka häntä
aiheettomasti syyttivät. (Kts. Jobin kirja). Jumalan kansa on kutsuttu
katsomaan Kristukseen ja Jumalan lupauksiin. Jos ylistämme häntä uskossa,
saamme nähdä, että Jumala on, mutta olosuhteet muuttuvat Hänen lupauksiensa
mukaan, (vrt. Apt 16:22-26).
Jumalan pyhyys ilmenee
hänen teoissaan: Jumalan teot ovat hyviä. Me emme kuitenkaan etsi hyviä tekoja,
vaan Jumalaa, joka hyviä tekoja tekee. Jokaisessa Jumalan teossa Jumala
osoittaa kunniaansa. Jumalan johtaessa ihmistä hänkin voi tehdä Jumalan tekoja:
Hänen töistään voidaan silloin sanoa, että ne ovat pyhiä. Jumalan pyhyys
ilmenee silloin jopa niissä välineissä, joilla jumalaherätteistä työtä tehdään.
Puhuttaessa Pyhästä maasta, pyhästä liitosta, pyhästä päivästä tai
pyhäpäivästä, pyhästä kaupungista tai pyhästä kansasta on Jumala aina se
osapuoli, jonka pyhyys hänelle omistetun asian kautta tulee esiin.
Ihmisen, joka aikoo
palvella Jumalaa, on tiedettävä, onko hänen aikomansa palvelustyö alkuisin
Jumalasta vai Saatanasta tai muuten vain "tästä maailmasta"
(kosmoksesta tai sen herrasta). Jumalalle ei kelvannut Kainin uhri eikä mikä
tahansa suitsuke. Aaronille ja hänen pojilleen oli määrätty:
Tee myös alttari suitsutuksen
polttamista varten ...
Älkää uhratko sen päällä
vierasta suitsutusta, älkääkä polttouhria tai ruokauhria; älkääkä myöskään
vuodattako juomauhria sen päällä.
(2.Moos.30:1-9).
Rikkomus asiassa
laskettiin kuolemansyntien joukkoon - vieraan suitsutuksen tekijä hävitettiin
Israelin kansasta.
Ihmiset kysyvät:
"Mikä on elämän tarkoitus?" Vastaus löytyy Raamatusta monestakin
kohtaa. Paavali ilmaisi asian näin:
Hän (Jumala) on tehnyt
koko ihmissuvun yhdestä ainoasta asumaan kaikkea maanpiiriä ja on säätänyt
heille määrätyt ajat ja heidän asumisensa rajat, että he etsisivät Jumalaa, jos
ehkä voisivat hapuilemalla hänet löytää…
(Kts. Paavalin puhe
Areiopagilla, Apt. 17:22-31).
Jesajan mukaan Jumala on
luonut Israelin kunniaksi itselleen, kts. Jes 43:7. Uusi ihminen on luotu
pyhyyttä varten:
Teidän tulee panna pois
vanha ihmisenne, jonka mukaan te ennen vaelsitte ja joka turmelee itsensä
petollisia himoja seuraten, ja uudistua mielenne hengeltä ja pukea päällenne
uusi ihminen, joka Jumalan mukaan on luotu totuuden vanhurskauteen ja
pyhyyteen. (Kts. Ef 4:22-24).
Jumalan pyhyys on Jumalan
eheyttä Totuudessa ja Rakkaudessa. Ihminen, joka on ristin kautta
vanhurskautettu uuteen elämään, on juridisesti puhdas, mutta hänen
ajatusmaailmansa, puheensa ja tekonsa ovat edelleen taipuvaisia seuraamaan
primitiivisiä viettejä, joille mikään ei ole pyhää. Hengen uudistama ihminen
alistaa nämä epäpyhät vietit uskon kuuliaisuudessa Jumalan tahdolle. Ristin
kautta vanhurskautettu ihminen elää uskon kuuliaisuudessa ja perii Taivasten
Valtakunnan. Taivaalliseen Valtakuntaa ei mikään epäpyhä pääse. Jumalan
valtapiiri on kokonansa pyhä, ehjä Totuudessa ja Rakkaudessa.
Raamatunkääntäjät sanovat
Jumalaa joskus kiivaaksi Jumalaksi, ikäänkuin kiivaus olisi joku Jumalan oikku.
Väärinymmärrettynä Jumalan pyhyys näyttää kiivaudelta, mutta kysymys on hyvin
yksinkertaisesta asiasta, eheydestä, Jumalan uskollisuudesta omaa luontoansa
kohtaan. Viikunapuun hedelmät ovat aina viikunoita ja Jumala on aina pyhä. Tämä
pyhyys ulottuu koko Jumalan ennallistettuun maailmaan. Ne, jotka on sovitettu
ristin kautta, ovat myös pyhitetty ristin kautta, mutta se, mitä Jumala ei
sovita, on häviöön tuomittu. Jumala ei lepää, ennen kuin kaikki kapina on
tuhottu.
Jumalan pyhyydessä, missä
se sitten ilmeneekin, on aina jotakin pelottavaa tai juhlallista. Pyhyyttä ei
tarvitse julistaa, se ilmaisee itse itsensä. Olin kerran menossa sisään
avoimesta ovesta, mutta en voinut ohittaa miestä, joka istui portaalla oven
vieressä. Istahdin miehen viereen, ja kun tulin tuntemaan hänet, tajusin, että
Jumalan pyhyys pysähdytti minut oviaukossa.
Herra on sallinut minun
elää sellaisten veljien ja sisarien yhteydessä, joista olen voinut ilolla
kiittää Herraa aina heitä rukouksissa muistaessani. Heistä Stepan Nikolaevitsh
Onufrijtshuk Ukrainasta (Bessarabian Tshernovtsysta) ja Paschalis Sfyrides
Kreikasta ovat jo nukkuneet pois. Ihaninta ihmisessä on hänen laupeutensa.
Jumalan Valtakunta on
pyhä. Koko Jumalan valtapiiri on pyhää. Sovituksessa Jumala pyhitti
"yhdellä ainoalla uhrilla" meidät. Jumala kutsuu lapsensa
pyhitykseen. Kun seitsemäs luomispäivä alkaa, on kaikki pyhää. Jumalan
kirkkauteen pääsevät vain pyhät.
Jumalan teot ovat
moninaiset ja niin ovat kiitoksen aiheetkin. Joskus vain pelkkä Jumalan
tuntemisen riemu panee kiittämään. Kaikki kiitoksen aiheet purkautuvat silloin
yhtenä ylistyksenä, jossa yksittäisiä kiitoksenaiheita ei enää eritellä. Näin
lienee syntynyt myös psalmi 134:
Katso, kiittäkää Herraa,
kaikki te jotka öisin seisotte Herran huoneessa. Kohottakaa kätenne pyhäkköön
päin ja kiittäkää Herraa! Herra siunatkoon sinua Siionista, hän, joka on tehnyt
taivaan ja maan.
Jumalan kansalla on
siunauksen virka. Siunaus perustuu siihen, että Herra toteuttaa palvelijansa
sanan. Siunauksen virka on jokaisella, joka tunnustaa Jeesuksen Herruuden.
Meidän tehtävämme on välittää Jumalan hyvyyttä edelleen.
Seurakunnan kautta
Jumalan viisaus tulee tunnetuksi myös henkivalloille. Tätä seurakunnan tehtävää
kutsutaan joskus salaisuudeksi, eikä ihme - harvat tämän salaisuuden tuntevat
uskovistakin. Jumala sallii vain kaikkein nöyrimpien ja kaikkein halvimpien
lastensa julistaa suurta kirkkauttaan.
Minulle, kaikista pyhistä
halvimmalle, on annettu tämä armo: julistaa pakanoille evankeliumia Kristuksen
tutkimattomasta rikkaudesta ja saattaa kaikille ilmeiseksi, mitä on sen
salaisuuden taloudenhoito, joka ikuisista ajoista asti on ollut kätkettynä
Jumalassa, kaiken luojassa, että Jumalan moninainen viisaus seurakunnan kautta
nyt tulisi taivaallisten hallitusten ja valtojen tietoon sen iankaikkisen
aivoituksen mukaisesti, jonka hän oli säätänyt Kristuksessa Jeesuksessa, meidän
Herrassamme, jossa meillä …
Kts. Ef 3:8-12.
Jumalan kirkkauden
ylistys on vanhurskaan ihmisen ensimmäinen reaktio Jumalan kirkkauden
ilmestyessä, sillä siunaus tulee Jumalalta. Huomionarvoinen on Paavalin tapa
aloittaa kirjeensä kiitoksella:
Armo teille ja rauha
Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Kiitetty
olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, Laupeuden Isä ja
kaiken Lohdutuksen Jumala... (2.Kor 1:2-3)
ja lopettaa ne
siunauksella:
Herran Kristuksen armo ja
Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän kaikkien kanssa (2.Kor
13:33).
Jumalan siunaus tulee hänen kiitoksekseen. Lopulta kaikki palajaa Jumalan yhteyteen, kts. Room 11:36, sillä hänestä ja hänen kauttansa ja häneen on kaikki; hänelle kunnia iankaikkisesti! Aamen.