Kuin Nooan aikana... ja mitä siitä sitten?
![]() |
1. Mooseksen kirja 5:23-24 Niin oli Hanokin koko elinaika kolmesataa kuusikymmentä viisi vuotta. Ja kun Hanok oli vaeltanut Jumalan yhteydessä, ei häntä enää ollut, sillä Jumala oli ottanut hänet pois. |
Eikä Hanokista sen
enempää, koska eihän hänestä paljon puhuttu. Hänestä ollaan
pikemminkin oltu hiljaa. Se miksi hän katosi, ei ole morsiamelle
mikään mysteeri. Ei Jumala häntä huvin vuoksi pois ottanut ja kun
Jumala tunnetaan äärimmäisenä periaatteen noudattajana, me voimme
löytää Hanokin katoamiselle vain yhden syyn ja sillä on
merkityksensä, ennen Nooaa. Nooa sai
kutsun: |
![]() |
...ja
niin alkoi Nooa tehdä arkkia. Ja samalla kun hän teki arkkia, hän
myös julisti mitä Jumala oli aikomassa tehdä. Ihmiset nauroivat ja
pilkkasivat, koska sadetta koko maailma ei edes ollut vielä
kertaakaan edes nähneet. Tuskin moni edes tiesi mitä se on, koska
maa kasteli itsensä kasteen kautta, jolloin sumu nousi ja laskeutui
maahan. Nooa oli noin viidensadan vuoden vanha kun hänelle syntyivät kolme poikaa ja samoihin aikoihin hän aloitti rakentaa arkkiaan. Kun arkki tuli valmiiksi noin sadan vuoden kuluttua, olivat pojatkin siis jo noin sadan |
vuoden ikäisiä. Noihin
aikoihin Jumala aikoi myös muuttaa ihmisiän pituuden 120 vuoteen,
joka tapahtuikin heti vedenpaisumuksen jälkeen.
Nooa siis toimii kuten
Luukas kertoo: Luukas kertoo
vertaamalla ihmisenpojan kärsimyksiä maailmaan ja maailman
kristittyihin. He joutuvat sitä ennen kärsimään. Mutta Hanok ei
hukkunut vedenpaisumuksessa, eikä hän edes joutunut rakentamaan
arkkia, eikä pelkäämään henkensä puolesta vapaasti kelluvassa
arkissa: Nooa sen sijaan joutui rakentamaan arkin, keräämään siihen eläimet ja sukulaisensa. Arkki kellui pauhaavien vetten päällä ja ahdistus arkissa oli käsin kosketeltava. Eläimet pelkäsivät ja ihmiset pelkäsivät, jopa Nooa on pelännyt niitä pitkiä päiviä sisällä tuossa arkissa. |
![]() |
Kun Nooan kärsimykset olivat ohi ja vesi oli maasta kuivunut, he pääsivät vihdoin uuteen maahan, jossa eläimet hajaantuivat heti omille teilleen. Jumala asetti sateenkaaren armonliiton merkiksi ihmisen ja Jumalan välille. Mitä Nooa alkoi sitten tehdä, kun suuri urakka oli päätöksessä? Hän alkoi viljellä viiniä. 1. Mooseksen kirja 9:20 Ja Nooa oli peltomies ja ensimmäinen, joka istutti viinitarhan.
...ja kun palataan
vertaukseen, mitä Nooan aikana tarkoittaa ja mitä viinin viljely
tarkoittaa: |
Johanneksen ilmestys 20:6 Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta. Matteus 20:1-16 "Sillä taivasten valtakunta on perheenisännän kaltainen, joka varhain aamulla lähti ulos palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Ja kun hän oli sopinut työmiesten kanssa denarista päivältä, lähetti hän heidät viinitarhaansa. Ja hän lähti ulos kolmannen hetken vaiheilla ja näki toisia seisomassa torilla joutilaina; ja hän sanoi heille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani, ja mikä kohtuus on, sen minä annan teille'. Niin he menivät. Taas hän lähti ulos kuudennen ja yhdeksännen hetken vaiheilla ja teki samoin. Ja kun hän lähti ulos yhdennentoista hetken vaiheilla, tapasi hän vielä toisia siellä seisomassa; ja hän sanoi heille: 'Miksi seisotte täällä kaiken päivää joutilaina?' He sanoivat hänelle: 'Kun ei kukaan ole meitä palkannut'. Hän sanoi heille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani'. Mutta kun ilta tuli, sanoi viinitarhan herra tilansa hoitajalle: 'Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeisistä alkaen ensimmäisiin asti'. Kun nyt tulivat ne, jotka olivat saapuneet yhdennentoista hetken vaiheilla, saivat he kukin denarin. Ja kun ensimmäiset tulivat, luulivat he saavansa enemmän; mutta hekin saivat kukin denarin. Kun he sen saivat, napisivat he perheen isäntää vastaan ja sanoivat: 'Nämä viimeiset ovat tehneet työtä vain yhden hetken, ja sinä teit heidät meidän vertaisiksemme, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen'. Niin hän vastasi eräälle heistä ja sanoi: 'Ystäväni, en minä tee sinulle vääryyttä; etkö sopinut minun kanssani denarista? Ota omasi ja mene. Mutta minä tahdon tälle viimeiselle antaa saman verran kuin sinullekin. Enkö saa tehdä omallani, mitä tahdon? Vai onko silmäsi nurja sentähden, että minä olen hyvä?' Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi." Nooan viinitarha
kuvastaa siis tuhatvuotista viininviljelykautta, jota Kristuksen
Pyhät tekevät. Johan Laulujen laulu 2:10-13 kertoo, kun morsian on
valmis, "nouse sinä kaunokaiseni ja tule" viiniköynnös tuoksuaa
silloin jo. Lisäksi Sakarja 8:12 kertoo rauhansiemenen kylvöstä,
jonka jälkeen viiniköynnös antaa satonsa. Viini heitetään sen
jälkeen Jumalan vihan suureen kuurnaan, jossa se tulella koetellaan.
"Osta minulta kultaa, tulessa puhdistettua". |