4.5.5009 Vertauskuvat, niiden käsittely, käyttö ja ymmärtäminen
Kiitos eräälle
henkilölle, joka antoi juuri nyt konkreettisen hyvin tämän tärkeän
aiheen minulle. Raamattu sanoo: Kun hän puhui opetuslapsilleen, hän puhui aina vertauksin, eikä mitään heille opettanut ilman vertauksia. Vertaukset olivat siis taivaallista puhetta ja ovat yksi tärkeimmistä kommunikointitavoista meidän ja Jumalan kesken. Ilman vertauksia, emme saa juuri mitään konkreettisen hengellistä opittavaksemme ja sen opimme vain ja ainoastaan vertauksin. Vertauksen sanastoiksi voidaan kutsua: Metafora, allegorinen tai symbolinen. Lisäksi vertauksiin kuuluu toinen tärkeä sana, eli esikuva, esimerkkitapahtuma ja esimerkki asettelu. Olennaisia sudenkuoppia vertauskuvallisille tutkimuksille, on jäädä vertauskuvaan sisälle kiinni ja jatkaa vertauskuvallista tutkintaa enää vertaamatta sitä mihinkään alkuperäistarkoitukseen. Toinen yhtä tärkeä vertauskuvan käsittely ja spekulaatiomainen tutkimustapa saattaa muodostua sudenkuopaksi ja johtaa harhaan on vertauskuvien sisäkkäinen pakkaaminen. Eli vertauskuvalla verrataan vertauskuvaa. Tämä ei yleensä johda hyvään tulokseen. Varo sitä. |
|
![]() |
Tämä tuhlaajapoikavertaus oli
tämän päivän oikein hyvä esimerkki, joka laittoi minulle aihetta
kirjoittaa tämä puuhaluukku. Kaikki ajatukseni lähtivät liikkeelle
vertauskuvan tarkoituksen ja sen spekuloimisen ylittämisestä, eli
tarinan jatkamisesta ohi alkuperäisen vertauksen tarpeen. Oletetaanpa että minulla tarve tietää miten tämä vertauskuvallinen tarina päättyisi. Aloitan spekuloida sen pojan tulevaisuutta, joka jäi hieman nyrpeänä katselemaan, kun tuhlaajapoika sai ruhtinaan vastaanoton ja itse oli ollut viisas ja koko ajan ollut uskollinen isänsä kodissa. Eikös tälläkin pojalla ollut oikeutta ottaa omaisuutensa ja lähteä maailmalle ja eikös hänellekin pitäisi järjestää paluun hetkellä suuret juhlat? Toisaalta kyllä ja toisaalta ei. Tässä siis halutaan jatkaa mietintää, mitä jo ja mitä jos... Kyse ei ole siitä, mitä tuo poika tekisi tarinan päättymisen jälkeen, vaan siitä miten tarina päättyi. Minäpä kerron miksi, koska |
olet varmaan
itsekin jo herännyt kysymykseen, mitäpä jos poika tahtoisi
omaisuutensa ja eikös se olisi aivan oikein, jos tämä saisi saman
kohtalon palattuaan tuhlaamasta. Kyse on siis vertauksen
tarpeettomasta jatkamisesta ja Raamatun ilmoitukseen omiamme
panemisesta. Eli siis ensinnäkin hyvin, hyvin arveluttavaa tehdä
mitään sellaista. Mitä jos keksin itse kymmenen neitsyen tarinaan jatko-osan. Eli olemme ihan samassa tilanteessa, jossa keksisin Tuhkimotarinalle jatkoa, eli kakkososan. "Tuhkimon avioliitto ei ollutkaan niin ruusuista ja hän joutuikin pian tossun alle, nyrkin ja hellan väliin, joka johti lopulta katkeraan avioeroon". Näinkin Tuhkimon tarina voisi jatkua, tai sitten ei. Miten vaan. Jatkokertomus ei ollutkaan siis oleellista, vaan vertauksen todellinen kohde. Mikäli haluamme hakea vertaukselle jatkoa, meidän täytyy tietää TASAN TARKKAAN kenestä vertauksessa on oikein kyse. Jumalan vertaukset kun sattumalta ovat useiden kerrosten täyttämiä ja mikään ei välttämättä tarkoita samaa ja täsmää sikäli samalla tavalla jatko-osalle kerrottavaksi. Sen sijaan tämä tuhlaajapojan vertaus kertoo eräältä esikuvaltaan mm. Suomen kansaa, talvisodan jälkeen. Se täsmää myös hyvin ennen Kristittynä itseään pitänyttä maailman niellyttä ihmistä joka palaa tuhlaamastaan takaisin isän luo. Nämä molemmat johtavat Taivaskotiin ja tarkemmin sanottuna tuhatvuotiskaudelle. Eli meidän pitää löytää joku toinen vertaus, joka kertoisi meille tuhatvuotiskaudelle tulleista ihmisistä. Minulle tuli heti mieleeni eräs hyvin tähän soveltuva toinen vertaus, jota voimme käyttää toimivana vertauksena näihin kahteen ihmiseen, tuhlaajapoikaan ja tähän toiseen, joka jäi hieman katkerana katsomaan sivusta isän onnea ja tuhlaajapojalle pidettävää suurjuhlaa. Katsos: Matteus 20:1-16 "Sillä taivasten valtakunta on perheenisännän kaltainen, joka varhain aamulla lähti ulos palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Ja kun hän oli sopinut työmiesten kanssa denarista päivältä, lähetti hän heidät viinitarhaansa. Ja hän lähti ulos kolmannen hetken vaiheilla ja näki toisia seisomassa torilla joutilaina; ja hän sanoi heille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani, ja mikä kohtuus on, sen minä annan teille'. Niin he menivät. Taas hän lähti ulos kuudennen ja yhdeksännen hetken vaiheilla ja teki samoin. Ja kun hän lähti ulos yhdennentoista hetken vaiheilla, tapasi hän vielä toisia siellä seisomassa; ja hän sanoi heille: 'Miksi seisotte täällä kaiken päivää joutilaina?' He sanoivat hänelle: 'Kun ei kukaan ole meitä palkannut'. Hän sanoi heille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani'. Mutta kun ilta tuli, sanoi viinitarhan herra tilansa hoitajalle: 'Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeisistä alkaen ensimmäisiin asti'. Kun nyt tulivat ne, jotka olivat saapuneet yhdennentoista hetken vaiheilla, saivat he kukin denarin. Ja kun ensimmäiset tulivat, luulivat he saavansa enemmän; mutta hekin saivat kukin denarin. Kun he sen saivat, napisivat he perheen isäntää vastaan ja sanoivat: 'Nämä viimeiset ovat tehneet työtä vain yhden hetken, ja sinä teit heidät meidän vertaisiksemme, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen'. Niin hän vastasi eräälle heistä ja sanoi: 'Ystäväni, en minä tee sinulle vääryyttä; etkö sopinut minun kanssani denarista? Ota omasi ja mene. Mutta minä tahdon tälle viimeiselle antaa saman verran kuin sinullekin. Enkö saa tehdä omallani, mitä tahdon? Vai onko silmäsi nurja sentähden, että minä olen hyvä?' Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi." Tämä siis tulee tapahtumaan tuhatvuotiskaudella ja
jokainen näistä kokee tuhlaajapojan kokemuksen ja jokainen kokee
myös toiselle tarjotun armon. Isä on hyvä ja miksi siis valitat. Jos
sinut on armahdettu, niin miksi ihmeessä et antaisi toiselle armon
käydä. Silti kaiken lopuksi, Raamatun antamat vertauskuvat ovat moniulotteisia ja käyvät pääsääntöisesti useampaan verrattavaan kohteeseen ja tapahtuma-asetelmaan. |