28.4.2009 Armonlahjat henkimaailman avulla
Ihan aluksi on
tärkeää muistuttaa että Jumala on kaiken voiman alkuun paneva lähde
ja ilman Jumalaa, ei yksikään henki olisi olemassa, eikä yksikään
atomi maailmassa pysyisi koossa. Jumalalla on siis keskeisin osa
kaikessa, koska Hän loppupeleissä hyväksyi myös pahuuden, kaiken
eloonjäämisen ilmeisen pakollisena esimerkkinä, koska kaiken
taustalla on Jumalan suuri suunnitelma tehdä maan ja taivaan
hallinnosta symbioosi, jossa Jumala ei tarvitse pakkomääräämistä,
eli diktatuuria. Suurimmaksi ongelmaksi Jumalalle muodostui kaiken luodun erottaminen hyvästä ja pahasta. Kahtiajako piti saada selvästi kaikkien erotettavaksi, joten Jumalan oli sallittava syntiinlankeemus ja ihmisen ero hänen ohjailtavuudestaan ja yhteydestä. Jumala loi henkimaailman ihmiselle alamaiseksi apulaiseksi, näin myös jatkui syntiinlankeemuk-sen jälkeenkin, sillä erolla että kaikki henkimaailma ei enää ollutkaan Jumalalle kuuliaisia ja puhtaita. Syntyi saastainen henkimaailma, joka kuunteli saatanaa ja lankesi. |
|
![]() |
Tässä vasemmalla kuvassa näette
kaksi voimakkailla armolahjoilla vahvistettua miestä, joista toinen
antoi itsensä pahojen ja saastaisten henkien käyttöön ja toinen
Herramme Jeesuksen Kristuksen. Toinen heistä käyttää pikemminkin
armottomuuden lahjoja, joilla saa mainetta, julkisuutta, kunniaa ja
ennen kaikkea paljon rahaa ja omaisuutta. Hänen taiteilijanimensä
kuuluu Chris Angel, joka osaa levitoida ja taikoa melkein mitä vaan.
Hän kantaa ristiriipusta kaulassaan, eikä edes tiedä, kuka ja mitä
Jeesus edusti. Hän on saatanan voimien edustaja ja myynyt sielunsa
saatanalle. Oikealla puolella on toinen voimakkaiden armonlahjojen käyttäjä, Jeesuksen Kristuksen sanajulistaja ja Herran armosta kuuliaisena ja nöyränä kulkee kertomassa vapahtajastamme Herrasta Jeesuksesta ympäri maailmaa. Hän |
hämmästytti
aikoinaan rukousvoimallaan kanadalaiset farmarit, kun hän ajoi
henkiolennot kiusaamasta karjaa koko osavaltion piirikunnasta, jossa
ne olivat tappaneet karjaa tautiin. Rauno rukoili ja henkiolennot
lähtivät karjasta. Maksuksi Rauno sai yösijan, illallisen sekä
tilaisuuden kertoa Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta paikallisille
maatilallisille. Nämä siis käyttävät täsmälleen samaa voimaa ja erona on ainoastaan hedelmät, joita molempien jäljet jättävät, kun he ovat käyneet. Toinen jättää ihailua ja kateutta, sekä monia heikkoja, jotka lankeavat okkultismiin, noituuksiin ja meedioihin. Toinen ottaa Raamatun käteen ja alkaa rukoilla innokkaasti, jotta saisi itsekin Jumalalta armolahjan tai pari. Rakkauden armolahja on suurin kaikista ja jokaisella, jolla on armolahja, omaa ainakin jonkinlaista Rakkauden armolahjaa. Rakkauden armolahja tulee Jeesuksen kanssa yhtä aikaa, joten se, että onko Jeesus saanut tilaa koko sydämestäsi, sen verran tulee myös Rakkautta. Joillakin ihmisillä Rakkaus on voinut kylmetä ja Jeesus ei enää mahdu sydämeen ja niin hiipuu myös Rakkauden armolahja. Kaikki armolahjat voivat kadota ja lopulta kun mennään tuhatvuotiskaudelle, sekä kielillä puhuminen, että profetoiminen katoaa, koska kaikki puhuvat yhtä ja samaa kieltä, eikä profetoimista enää tarvita. Lisäksi molemmat ovat uskoa vahvistavia armolahjoja, eikä Jeesuksen näkyvän tulemisen jälkeen enää tarvita uskoa, koska usko on tullut näkyväksi. Armolahjaa on myös henkien tunnistaminen, joka on yksi vaativimmista ja siksi kerron mitä se pitää sisällään. Henkien tunnistaminen ei ole mikään pään sisällä oleva "musta tuntuu" juttu, vaan se on pitkän ajan tulos, johon liittyy henkistä kasvua, Raamatun tuntemusta, Jumalan ja Jeesuksen tuntemista sekä valveilla oloa. Aluksi henkien tunnistaminen voi tuntua helpolta, mutta mitä pidemmälle sitä joutuu tekemään, sitä amatöörimäiseltä itsesi tunnet. Henkien tunnistaminen vaatii perusopetuksen, joka ei saa mennä sivuraiteelle, muuten saastaiset henget pääsevät eksyttämään. Henkien tunnistaminen vaatii tietysti Pyhän Hengen johtoa ja tätä on oltava tehty aika pitkään, jotta se ei ole outoa enää. Sitten peruskasvatuksen ja Pyhän Hengen yhteistyöllä ihminen saattaa onnistua tuntemaan henkimaailmaa, joka ei todellakaan ole mikään helppo rasti. Jeesus tunnisti ihmisestä henget heti ja osasi myös heti puhutella niitä, mutta silti jos muistat vaikka tapaus Leegion, niin hänkin kysyi hengiltä kuka tämä oli, johon henki vastasi, että meitä on monta. Jeesus siis ei suoraan nähnyt henkiä silmillään, vaan huomasi yhteneväisen hengen, joita sitten olikin useita satoja. Tätäkin tapausta kun lähdet miettimään, niin huomaat että kyseessä on se kaikkein vaativin armolahja, joka on myös yksi hyödyllisimmistä. Tämä asettaa kielillä puhumisen armolahjan aika halpaan muottiin, mutta jolla kielillä puhumisen lahja on, niin älä ihmeessä peitä sitä, vaan puhu muiden kuullen, koska se vahvistaa Uskovia ja vahvistaminen on hyvin, hyvin tärkeää. Me kaikki tarvitsemme Uskollemme vahvistusta. Saatanan voimat käyttävät siis samaa voimaa joka on muissa henkiolennoissa ja ne osaavat myös tarvittaessa parantaa yhtä hyvin kuin sairastuttaakin. Tunnistamisen armolahjalla voidaan tunnistaa henkiä aikaisemmin, kuin ehtii tapahtua mitään, mutta kyllä kaikilla on mahdollisuus odottaa kärsivällisesti ja nähdä hedelmät, joita henki saa aikaan ihmisen kautta. Ole hereillä ja valpas, äläkä pelkää koska jos sinulla on otsassasi Jumalan sinetti ja tiedät sen, ei henkimaailma sinulle mitään mahda. Älä silti anna itseäsi alttiiksi, vaan pukeudu Jumalan sotavarustukseen kaikkine varusteineen ja välineineen sotaan saastaista henkimaailmaa vastaan, joka tekee kaikkensa nielaistakseen sieluja maan päältä. |