Maailman vallan muutoksen vaiheet

Uuden testamentin kronologiaa seuraten

(Sulkeissa oleva teksti tai eri leveydellä oleva kommenttialue pyrkii viittaamaan muihin samansisältöisiin teksteihin tai ko. kohtaan symbolisesti viittaaviin raamatun paikkoihin.

Värit kuvaavat aihepiiriä.)

 

Matteus

Matt. 3:         12. Hänellä on viskimensä kädessään (Johannes Kastaja sanoi Jeesuksesta), ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan (tempaa yläilmoihin omansa), mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa."

Myöhemmin kuin Jeesuksen omien ylöstempaaminen. ”Sammumaton” on todennäköisesti

auringon tulta, koska taivaasta sataa tulta ja tulikiveä (Ilm. 20: 9-10) ” Mutta tuli lankeaa taivaasta

ja kuluttaa heidät. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen”, eikä uudeksi

luodussa maassa ole enää aurinkoa, vaan heitä valaisee Jumalan kirkkaus (Ilm. 22: 5), siis aurinko

hävitetään, jota ihmiset ovat jumalana palvelleet 5. Moos. 17: 3. 2. Piet. 3: 10 ” Mutta Herran päivä

on tuleva niin kuin varas, ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta

hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. Hes. 38: 22 ” Ja minä annan sataa

kaatosadetta, raekiviä, tulta ja tulikiveä hänen päällensä, hänen sotalaumojensa päälle ja lukuisain

kansojen päälle, jotka hänen kanssansa ovat.” -  Sammumaton tuli- käsite on tullut kaupungin

ulkopuolella jatkuvasti palavasta alueesta, Gehenna, jossa poltettiin roskia ja jätteitä.

Matt. 5:         …ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen. (Armo on koko sydämisen katumuksen jälkeen pyydettävissä Kristuksen veren kautta.)

                      29. Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
30. Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin.

Vain Kristuksessa hakataan ruumiin teot pois. Kukaan ei puhdistu synnistä tuhoamalla itsensä.

Koska Jeesus puhui myös vielä vanhan liiton juutalaisille, hän korosti tällä heidän omien tekojensa mahdottomuutta vapauttaa heitä synnistä. Juutalaiset olivat kolminkertaisella lupautumisella Siinailla lähteneet Jumalan liittoon, lakiliittoon, 2.Moos.19: 8; 24: 3, 7 ja tämä oman yrityksen tie oli vielä voimassa Jeesuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen saakka. Ihminen sai kokeilla onnistuuko lain täyttäjänä kukaan. Ja koska ei kukaan, sen tähden Jeesus tuli täyttämään sen ja näinkin kärjekkäästi hän osoittaa heille tehtävän olevan mahdoton. Yhtä hyvin vertauksessaan ”neulan silmän läpi” menemisestä hän osoittaa ihmiselle sen olevan mahdotonta, mutta ”Jumalalle kaikki on mahdollista” eli tulee saada Pyhä Henki, joka kyllä menee neulansilmän läpi.

Matt. 8:         11.Ja minä sanon teille: monet tulevat idästä ja lännestä ja aterioitsevat Aabrahamin ja  Iisakin ja Jaakobin kanssa taivasten valtakunnassa;

viittaa Karitsan häihin ja siihen, että ”Uusi Jerusalem” koostuu kaikista kansoista. Sille on

symbolisesti vastakohtana ”nykyinen Jerusalem on pakanain tallattavana”.

Luuk. 21: 24 ”… Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.”

Ja Gal.4: 25 ” Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää

orjuudessa lapsineen. 26. Mutta se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän

äitimme.”
12. mutta valtakunnan lapset heitetään ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys."

Se on pedon ja Jumalan vihan aikaan jäämistä, osalle jopa eroa Jumalasta ja tekojensa mukaiseen

rangaistukseen joutumista.

-”- 10:            23. Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja,

Vielä nytkin on järjestys ”juutalaiselle ensin, sitten myös kreikkalaiselle” Room. 1: 16; 2: 10

ennen kuin Ihmisen Poika tulee. (Vieläkin on käymätöntä aluetta ja hän voi tulla milloin vain.)

Matt. 10:       28. Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. (Jumalattomien sielu ja ruumis joutuvat kokonaan kadotukseen.)

Matt. 11:       13. Sillä kaikki profeetat ja laki ovat ennustaneet Johannekseen asti;
14. ja jos tahdotte ottaa vastaan: hän on Elias, joka oli tuleva. (Ennen Jeesuksen ensimmäistä ja toista tulemusta on oleva vahva julistaja, Elias.)

                      20. Sitten hän rupesi nuhtelemaan niitä kaupunkeja, joissa useimmat hänen voimalliset tekonsa olivat tapahtuneet, siitä, etteivät ne olleet tehneet parannusta:

                      21. "Voi sinua, Korasin! Voi sinua, Beetsaida! Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet teissä, olisivat tapahtuneet Tyyrossa ja Siidonissa, niin nämä jo aikaa sitten olisivat säkissä ja tuhassa tehneet parannuksen. (Heikkouskoisille ovat voimateot tarpeen.)
22. Mutta minä sanon teille: Tyyron ja Siidonin on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin teidän.
23. Ja sinä, Kapernaum, korotetaankohan sinut hamaan taivaaseen? Hamaan tuonelaan on sinun astuttava alas. Sillä jos ne voimalliset teot, jotka ovat tapahtuneet sinussa, olisivat tapahtuneet Sodomassa, niin se seisoisi vielä tänäkin päivänä. (Uskottomat ja heikkouskoiset tarvitsevat voimallisia tekoja vahvistuakseen.)
24. Mutta minä sanon teille: Sodoman maan on tuomiopäivänä oleva helpompi kuin sinun."

Matt. 13:       24. Toisen vertauksen hän puhui heille sanoen: "Taivasten valtakunta (Kristus) on verrattava mieheen, joka kylvi hyvän siemenen peltoonsa.

                      25. Mutta ihmisten nukkuessa hänen vihamiehensä tuli ja kylvi lustetta nisun sekaan ja meni pois.

                      28. Hän sanoi heille: 'Sen on vihamies tehnyt'. Niin palvelijat sanoivat hänelle: 'Tahdotko, että menemme ja kokoamme sen?'

                      29. Mutta hän sanoi: 'En, ettette lustetta kootessanne nyhtäisi sen mukana nisuakin.
30. Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"

Ihmiset ovat itse antautuneet pahan valtaan ja organisoituneisiin ryhmiin ja sotajoukkoihin. Lopulta he ovat Pedon valtaan antautuneita ja ovat itse itsensä Jumalan vastustajaan sitoneet. Juuri ennen pedon valtakautta enkelit tempaavat Jeesuksen omat yläilmoihin eli hänen aittoihinsa, jossa vanhurskaiden sielut kuoltuaankin elävät Jumalan luona: ”vanhurskas ei ikinä kuole” Joh.11: 25-26 ”… joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole..” Näin he ovat korjatut aittaan ja saavat myöhemmin vielä ruumiin ylösnousemuksen 1000-vuotista valtakunta-aikaa varten. Omillensa Jeesus sanoi: Matt.10:28 ”Älkää pelätkö niitä, jotka tappavat ruumiin mutta eivät kykene tappamaan sielua. Pelätkää sen sijaan häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.”. Se koskee jumalattomia.

                      37. Niin hän vastasi ja sanoi: "Hyvän siemenen kylväjä on Ihmisen Poika.
38. Pelto on maailma; hyvä siemen ovat valtakunnan lapset, mutta lusteet ovat pahan lapset.
39. Vihamies, joka ne kylvi, on perkele; elonaika on maailman loppu, ja leikkuumiehet ovat enkelit.  (1000-v. kauden jälkeen)
40. Niin kuin lusteet kootaan ja tulessa poltetaan, niin on tapahtuva maailman lopussa. (Ne vedetään ryhmiksi, ”kimppuihin”, Jerusalemia vastaan ja muuallekin.)
41. Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan (1000-vuotisen Kristuksen valtakunnan jälkeen) kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
42. ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.

Matt. 13:       43. Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niin kuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon. (Siis vanhurskaat ovat maan tuhoamisen ja uudeksi luomisen ajan korjattuna ylhäällä taivaassa. Viimeinen ylösotto.)

                      47. Vielä taivasten valtakunta on nuotan kaltainen, joka heitettiin mereen ja kokosi kaikkinaisia kaloja.

                      48. Ja kun se tuli täyteen, vetivät he sen rannalle, istuutuivat ja kokosivat hyvät astioihin, mutta kelvottomat he viskasivat pois.

                      49. Näin on käyvä maailman lopussa; enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista

Se tapahtuu 1000-vuotisen Kristuksen hallituskauden jälkeen sinä aikana eläneille ihmisille, mutta ennen 1000-v. kautta myös ylöstempaamisen yhteydessä, joka on juuri ennen pedon valtakautta, enkelit erottavat ja korjaavat vanhurskaat ylös pilviin Herraa vastaan, ennen kuin Herraa Kristusta halveksivat ihmiset saavat vitsauksia ja suuri osa heistä tuhoutuu. Vrt. Egyptin vitsausaikaan, joka tapahtui juuri ennen luvattuun uuteen maahan lähtöä, jolloin Israelilaisten asuttama Goosenin maakunta säästyi vitsauksilta. Tulevia vitsauksia turvassa ylhäällä ovat ”pakanoiden täysi luku” ja messiaaniset juutalaiset. Muut juutalaiset ym. ihmiset jäävät pedon ja vitsausten ajaksi tänne. Ne, jotka Kristukseen sinä aikana alkavat turvautua joko joutuvat pedon uhreiksi (ne, jotka ovat syyllisiä ihmishenkeen) tai myös toisia suojellaan ja pelastetaan. Kun juutalaisten jäännös viimein huutaa Jeesusta kuninkaakseen, Hän tulee ja silloin juutalaiset ”pakenevat” (Sak.14: 5) Jeesuksen luokse, kun hän laskeutuu kuninkaana Öljymäelle ja 1000- v. Messiaan kuninkuuskausi alkaa.

Matt. 13:       50. ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
51. Oletteko ymmärtäneet tämän kaiken?" He vastasivat hänelle: "Olemme".

-”- 16:            2. Mutta hän vastasi ja sanoi heille: "Kun ilta tulee, sanotte te: 'Tulee selkeä ilma, sillä taivas ruskottaa',
3. ja aamulla: 'Tänään tulee rajuilma, sillä taivas ruskottaa ja on synkkä'. Taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa.

-”- 17:            10. Ja hänen opetuslapsensa kysyivät häneltä sanoen: "Miksi sitten kirjanoppineet sanovat, että Eliaan pitää tulla ensin?"
11. Jeesus vastasi ja sanoi: "Elias tosin tulee ja asettaa kaikki kohdalleen.
12. Mutta minä sanon teille, että Elias on jo tullut. Mutta he eivät tunteneet häntä, vaan tekivät hänelle, mitä tahtoivat. Samoin myös Ihmisen Poika saa kärsiä heiltä."

-”- 18:            8. Mutta jos sinun kätesi tai jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; parempi on sinulle, että käsipuolena tai jalkapuolena pääset elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat kädet tai molemmat jalat tallella, heitetään iankaikkiseen tuleen.

Tuleen, jota ei ihminen voi sammuttaa ja he kuluvat loppuun ruumiiltaan ja sielultaan, Matt.10:28;

18:14; Mal. 4:1 ”heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä

heistä juurta eikä oksaa”; siis ei sielua eikä ruumista. Matt. 10: 28 ” peljätkää häntä, joka voi

sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.”

Matt. 18:       9. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; parempi on sinun

                      silmäpuolena mennä elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvetin tuleen. (Katso edeltä Matt. 5:n luvun lopun kommentti.)

                      14. Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.

-”- 19:            28. Niin Jeesus sanoi heille: "Totisesti minä sanon teille: siinä uudestisyntymisessä, jolloin Ihmisen Poika istuu kirkkautensa valtaistuimella, saatte tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin kahtatoista sukukuntaa. (Opetuslapset Jeesuksen 1000-vuotisen valtakunnan aikana.)

29. Ja jokainen, joka on luopunut taloista tai veljistä tai sisarista tai isästä tai äidistä tai lapsista tai pelloista minun nimeni tähden, on saava monin verroin takaisin ja

perivä iankaikkisen elämän.

Matt. 19:       30. Mutta monet ensimmäiset tulevat viimeisiksi, ja monet viimeiset ensimmäisiksi."

-”- 20:            6. Ja kun hän lähti ulos yhdennentoista hetken vaiheilla, tapasi hän vielä toisia siellä seisomassa; ja hän sanoi heille: 'Miksi seisotte täällä kaiken päivää joutilaina?'
7. He sanoivat hänelle: 'Kun ei kukaan ole meitä palkannut'. Hän sanoi heille: 'Menkää tekin minun viinitarhaani'. (Palkkaamattomina; oikea palkka tulee pian.)
8. Mutta kun ilta tuli, sanoi viinitarhan herra tilansa hoitajalle: 'Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeisistä alkaen ensimmäisiin asti'.

Matt. 20:       9. Kun nyt tulivat ne, jotka olivat saapuneet yhdennentoista hetken vaiheilla, saivat he kukin denarin.

10. Ja kun ensimmäiset tulivat, luulivat he saavansa enemmän; mutta hekin saivat kukin denarin.
11. Kun he sen saivat, napisivat he perheen isäntää vastaan
12. ja sanoivat: 'Nämä viimeiset ovat tehneet työtä vain yhden hetken, ja sinä teit heidät meidän vertaisiksemme, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen'.
13. Niin hän vastasi eräälle heistä ja sanoi: 'Ystäväni, en minä tee sinulle vääryyttä; etkö sopinut minun kanssani denarista?

Ovatko pisimmin Herran työssä olleet palvelijat ”napisijoita” taivaan portilla? Ehkä ei, vaan on vain opetukseksi kerrottu; muutenhan sinne pääsisivät syyttäjät ja kadehtijat.

14. Ota omasi ja mene. Mutta minä tahdon tälle viimeiselle antaa saman verran kuin sinullekin.
15. Enkö saa tehdä omallani, mitä tahdon? Vai onko silmäsi nurja sen tähden, että minä olen hyvä?'

”Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää …”; Ilm.21:27 kuvaa näin uudeksi luotua maata. Koska tämä käyty keskustelu sisältää epäpyhää asennetta, siinä ei ole suoraa verrattavuutta uuteen maahan siirtymiseen. Jos se on kirjaimellista, viitatessaan 1000-vuotiskauden alkuun, olisi se kausi silloin siinä vaiheessa pyhienkin osalta vielä epätäydellistä. Siihen viittaa myös se, että vielä on vanha syntinen maa ympärillä ja osa uskottomista ihmisistä ja kansoista jatkavat elämäänsä entiseen tapaansa. Sak. 14. Kun ollaan ”portilla”, ei vielä ole ollut Karitsan häitä.

16. Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi."

(Kts, ed.) Tarkoittaako sitten viimeisten tulo ensimmäisiksi sitä, että he pääsevät ennemmin sisälle kuin ennen heitä eläneet ihmiset. 1.Tess. 4: 15-17 ”Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet.
16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;
17.
sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.”

Uskovat siis menevät pois, eivätkä jää maan päälle vielä silloin kuten toiset, ”jotka jätetään.”. Ilm.6: 12-17, 6. sinetin aikana tapahtuu Jeesuksen ilmestyminen pilviin, jota kaikki ne pelästyvät, jotka eivät häntä ole odottaneet. Tällöin hän hakee omansa aittoihinsa, ”käskyhuudon” ylösotto. Samalla vanhurskaat sielut saavat ruumiinsa ylösnousemuksen; onhan Kristuksen 1000-vuotinen valtakunta pian alkamassa. Siinä tulemuksessa hän laskeutuu heidän kanssaan tähän maahan, ja Hän itse laskeutuu Öljymäelle ” Sak.14: 1. ”Katso, Herran päivä on tuleva,” 4. ”Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä,”. Juuda 1:14 ” "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä tuomitsemaan kaikkia.” Se on Jumalan pasuunan ylösotto; 7. pasuuna. 1000-vuotinen Herran Jeesuksen kuninkuuskauden, julistamis- ja tuomitsemiskauden aikana pyhät saavat olla tuomioistuinvaiheessa mukana ja kokea Totuudellisen Tuomarin päätökset oikeiksi. 1.Kor.6:3 ” Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä, emmekö sitten maallisia asioita?”

”… niin me saamme aina olla Herran kanssa”, myös juutalaiset, jotka kansana huutavat Jeesusta kuninkaakseen vasta ”Jaakobin suuren ahdistusajan” lopussa ja silloin Jeesus tulee.

Matt. 22:       1. Ja Jeesus rupesi taas puhumaan heille vertauksilla ja sanoi:
2. "Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa.
3. Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla. (Jeesuksen opetuslasten työ Israelin kansalle.)

                      4. Vielä hän lähetti toisia palvelijoita (evankeliumin julistajien työ pakanoille) lausuen: 'Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut (Jeesus Kristus;), ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin'.

Kaikki on valmiina kuvaa sitä, kuinka taivaassa ovat jo Karitsan häissä käskyhuudon ylösotossa”

otetut Kristuksen omat ja 144 000 esikoisjoukko. Heidät otettiin ”yösydännä”, ”keskiyön huudon”

aikana. Ulkopuolelle jääneille annetaan uutta aikaa, jotta he tulisivat ”Ylienkelin äänen” huudon

aikana pelastukseen. ”Illalliset”, joista Jeesus puhui, ovat kuvaus Karitsan häistä myöhästyneiden

joukon keräämisestä. Samalla se on armo hänen omikseen tulleille päästä pois pahasta ajasta.

                      5. Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen;
6. ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat. (Esim. kaksi säkkipukuista todistajaa Jerusalemin kaduilla Jaakobin ahdistuksen aikana.)
7. Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa.

Jeesus tulee sotajoukkonsa kanssa ”Jumalan pasuunan kuuluessa”; 7. pasuuna Ilm.19: 14; 11: 15
8. Sitten hän sanoi palvelijoillensa: 'Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia. (Vihan maljojen ajan ihmiset ”eivät tehneet parannusta teoistansa” Ilm. 16: 11. 1000-vuotinen valtakunta on alkanut, mutta lisää häävieraita ja kutsumista vielä tarvitaan.)
9. Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.'
10. Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita.

Jeesuksen kuninkuuskautena sekä pahat että hyvät ovat yhtä aikaa maailmassa; saatanaa lukuun

ottamatta. Molemmista ryhmistä tullaan silloin Kuninkaan pojan häihin Jerusalemiin.

                      11. Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. (Kristuksen vanhurskauteen.)

12. Ja hän sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi.
13. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: 'Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen'. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.
14. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut."

Sak. 14: 4-5 kuvaa Jeesuksen laskeutuvan Öljymäelle ja Israelin kansasta tulee silloin hänen luokseen monenlaisia häähuoneeseen pyrkimään; ”he pakenevat” hänen luokseen ja Jeesus joutuu erottelemaan heidät. Samalla tämä on myös kärjistetty esimerkkinä siitä, kuinka tärkeä on Kristuksen lahjoittama vanhurskautus ja usko Häneen. Se on sisälle pääsyn ehdoton edellytys, vaikka ”pahat” kutsuttaisiin. He saavat poistua häähuoneesta ja alkavan 1000-vuotisen Kristuksen hallitus-, kuninkuus- ja julistamisen kautena nähdään alkavatko he uskoa Jeesukseen vai eivät;

Jes. 65: 20 silloin”…nuorin kuolee satavuotiaana”. Sen päätyttyä on lopullinen erottelun aika ulos pimeyteen ja kadotukseen, enkelit keräävät heidät ja heittävät heidät iankaikkisen tulen paikkaan, Matt. 13: 30, 40-42. Tuhatvuotiskauden aikana kuolevat ne, jotka eivät ole kuuliaiset Jeesukselle; muut eivät kuole, vaan he jatkavat elämäänsä Kristuksessa iankaikkisesti; Matt. 13: 40-43.

Matt. 22:       23. Sinä päivänä tuli hänen luoksensa saddukeuksia, jotka sanovat, ettei ylösnousemusta ole, ja he kysyivät häneltä

                      28. Kenen vaimo noista seitsemästä hän siis ylösnousemuksessa on oleva? Sillä kaikkien vaimona hän on ollut."

                      29. Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Te eksytte, koska te ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.
30. Sillä ylösnousemuksessa ei naida eikä mennä miehelle; vaan he ovat niin kuin enkelit taivaassa.
31. Mutta mitä kuolleitten ylösnousemukseen tulee, ettekö ole lukeneet, mitä Jumala on puhunut teille, sanoen:

 Matt. 22:      32. 'Minä olen Aabrahamin Jumala ja Iisakin Jumala ja Jaakobin Jumala'? Ei hän ole

                      kuolleitten Jumala, vaan elävien." (Koska vanhurskaiden sielu on Jumalan luona, tarvitaan heille ruumiin ylösnousemus Kristuksen kuninkuuskauden edellä.)

Matt. 22:       33. Ja sen kuullessaan kansa hämmästyi hänen oppiansa.

                      44. 'Herra sanoi minun Herralleni: Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi alle'.

Isä Jumala sanoi tämän Pojalle. Tämä ”kunnes” on sitten, kun Jeesus Karitsa tulee

maahan ja on ”valtaistuimen keskellä” (Ilm. 7: 17) ja alkaa hallita maailmaa

Jerusalemista käsin 1000 vuotta, jonka jälkeen tuhotaan Jeesuksen vastustajat.

Viimeisetkin Jeesuksen omat korjataan talteen Jumalan pasuunan ylösnousemuksen aikana. Matt. 13: 48 ” kokosivat hyvät astioihin, mutta kelvottomat he viskasivat pois. 49. Näin on käyvä maailman lopussa; enkelit lähtevät ja erottavat pahat vanhurskaista.” Tämä kuvaus tarkoittaa myös myöhempää, 1000-vuotiskauden jälkeen tapahtuvaa vaihetta. Mutta nyt erotellaan siis Jeesuksen luokse Öljymäelle paenneet Israelilaiset. Sak. 14: 5 ”Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon.” Matt. 22: 12 ” Ja hän (Jeesus) sanoi hänelle: 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Mutta hän jäi sanattomaksi.” Häävaatteilla kuvataan Kristuksen vanhurskautta, joka Pyhällä Hengellä sinetöimisen yhteydessä annetaan.

Matt. 23:       15. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te kierrätte meret ja mantereet tehdäksenne yhden käännynnäisen; ja kun joku on siksi tullut, niin teette hänestä helvetin lapsen, kahta vertaa pahemman, kuin te itse olette!

Matt. 23:       33. Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon? (Kirjanoppineet ja fariseukset)

                      39. Sillä minä sanon teille: tästedes te ette näe minua, ennen kuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."

Baruh ha baa be shem Adonai, on heprealainen sanonta, joka tarkoittaa ”Tervetuloa Herran

nimeen”, jonka juutalaiset tulevat vielä sanomaan. Ja kun lopulta Israelin pieni jäännös sanoo sen,

silloin Jeesus myös tulee heille kuninkaaksi. Luuk.13: 35. Katso, 'teidän huoneenne on jäävä

hyljätyksi'. Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennen kuin se aika tulee, jolloin te

sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'."

Matt. 24:       1. Ja Jeesus lähti ulos pyhäköstä ja meni pois; ja hänen opetuslapsensa tulivat hänen tykönsä näyttämään hänelle pyhäkön rakennuksia.
2. Niin hän vastasi ja sanoi heille: "Ettekö näe näitä kaikkia? Totisesti minä sanon teille: tähän ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta."

                      3. Ja kun hän istui Öljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: "Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki?"
4. Silloin Jeesus vastasi ja sanoi heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
5. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta.
6. Ja te saatte kuulla sotien melskettä ja sanomia sodista; katsokaa, ettette peljästy. Sillä näin täytyy tapahtua, mutta tämä ei ole vielä loppu.
7. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, ja nälänhätää ja maanjäristyksiä tulee monin paikoin.
8. Mutta kaikki tämä on synnytystuskien alkua.

9. Silloin teidät annetaan vaivaan, ja teitä tapetaan, ja te joudutte kaikkien kansojen vihattaviksi minun nimeni tähden.
10. Ja silloin monet lankeavat pois, ja he antavat toisensa alttiiksi ja vihaavat toinen toistaan.
11. Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.
12. Ja sen tähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus.

(Room. 4: 15 ”Sillä laki saa aikaan vihaa”; ”vapauden laki” on Kristuksen rakkaus, Kristus itse.) (Jaak. 2: 12; 4:11; Jer. 31: 33; 1 Piet. 3: 15; 2 Kor. 1: 22)
13. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. (Pelastuu myös viimeisestä vihan ajasta, 3½ v., eläessään Kristuksen rakkaudessa. Dan. 12: 1-2, 7.)
14. Ja tämä valtakunnan evankeliumi pitää saarnattaman kaikessa maailmassa, todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.

Matt. 10:23te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennen kuin Ihmisen Poika tulee”. Israelin kansa tunnustaa Kristuksen vasta ”pakanoiden aikojen” päätyttyä, Room.11:25 ”…Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut,” (heidät on temmattu Kristuksen luokse, kts. Matt. 10:23);  ja Luuk.21:24 ”Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.” Tarkoittanee seurakunnan ylöstempaamisen aikaa ja niille, jotka jätetään, alkavaa pedon aikaa ja Israelin kansan viimeisen vuosiviikon alkamisen aikaa. ”Sitten tulee loppu” viittaa Jeesuksen 1000-vuotisen valtakunnan päättymisen aikaan, jolloin vasta eri kansat ovat tulleet evankelioiduiksi. (Vertaa Mark.13: 9-10)

Matt, 24:       15. Kun te siis näette hävityksen kauhistuksen, josta on puhuttu profeetta Danielin kautta, seisovan pyhässä paikassa - joka tämän lukee, se tarkatkoon –

Tämä tulee koskemaan Jerusalemia ja muita Jumalan huoneita, ennen Jeesuksen toista tulemusta. Yhtä hyvin se viittaa myös ihmisten sieluihin, jotka ovat tarkoitetut Jumalan temppeleiksi. Pyhien paikkojen hävitys huipistuu vihan aikana, Kristuksen seurakunnan ylösoton jälkeen.

Matt. 24:       16. silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille;
17. joka on katolla, älköön astuko alas noutamaan, mitä hänen huoneessansa on,
18. ja joka on pellolla, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa.
19. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!

20. Mutta rukoilkaa, ettei teidän pakonne tapahtuisi talvella eikä sapattina. (Koskee israelilaisten suurta ahdistuksen aikaa. Heille vanhan liiton laki on kirjaimina.)
21. Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule.

Suuri ahdistus alkoi jo Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen, koska saatana ajettiin silloin ulos taivaasta (Ilm. 12: 5, 7-17) eikä hänellä enää ole taivaaseen nousemisen mahdollisuutta. ”Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa”. Silloin saatana alkoi ahdistaa juutalaisia ja syntynyttä seurakuntaa, joka on ollut heille myös suurta ahdistusta. 70 j.Kr. Jerusalemin hävityksen yhteydessä tämä ”lohikäärmeen” viha näkyi selvästi ja lopuksi pedon vallan aikana, jolloin ahdistus on juutalaisilla ja muillakin kansoilla, jotka jäävät tänne seurakunnan ylösoton jälkeen Jumalan vihan ajaksi.

Matt. 24:       22. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen

tähden ne päivät lyhennetään. (Israelin jäännös ja valitut pakanoista, jotka vielä vihan ajalla alkavat uskoa Kristukseen.)
23. Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24. Sillä vääriä Kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
25. Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.

                      26. Sen tähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko.

                      27. Sillä niin kuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus. (Ylösnousemuksen/tempaamisen hetki)
28. Missä raato on, sinne kotkat kokoontuvat.(Jerusalemin ympärillä sinä aikana.)

Kotkat eli pahuuden henkiolennot nauttivat aikaansaannoksistaan eli kansojen tuhosta silloin.

                      29. Mutta kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. (Juuri ennen 1000-vuotisen Jeesuksen kuninkuuskauden aikaa.)
30. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella.

Jeesus tulee Ihmisen Poikana ja hänen merkkinsä on kaikille uuden liiton lapsille tuttu ristin merkki, mutta myös liiton arkki Ilm. 11: 19 mukaan näkyy silloin ja sekin on symboli Kristuksesta sekä vanhan liiton ihmisille merkkinä Jumalan päivän tulosta. Risti on toisille merkki kuolemaksi, toisille elämäksi. Vihan ajan jälkeen Jeesuksen tuhatvuotinen kuninkuuskausi on alkamassa, jona aikana saatana on sidottuna ja koska ihminen ei täyttänyt lakia vaan Kristus täytti sen, ei ihminen myöskään tule toteuttamaan evankeliumin julistustyötä täydellisesti. Sen tulee tekemään Jeesus ja tänne laskeutuneet pyhät tuona kautena. - Ilmestyskirjan 7. pasuuna soi silloin, kun Jeesus saapuu kuninkaaksi.

Matt. 24;       31. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasuunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin. (1.Tess. 4: 16 ”Jumalan pasuunan kuuluessa”; 7. pasuuna )

Siksi taivaitten ääristä, koska hänen omansa ovat jo sinne temmattuna ja heidät tuodaan maahan.

Vihan ajan Jumalan uskolliset pääsevät silloin Karitsan häihin ”illallisille” Luuk. 14: 15-24. Kun Israelin suuri ahdistus on huipistunut, sen jäännös vihdoin huutaa Jeesusta avuksensa ja kuninkaaksensa: ”Baruh ha baa be shem Adonai”, joka on ”Tervetuloa Herran nimeen”. Silloin Jeesus myös tulee heille kuninkaaksi. Sanoihan hän Luuk. 13: 35 ”Mutta minä sanon teille: te ette näe minua, ennen kuin se aika tulee, jolloin te sanotte: 'Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen'." Se on heprealainen sanonta ja tarkoittaa edellä sanottua ”tervetuloa–

Matt. 24:       32. Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.

Viikunapuulla, Jeesuksen antaman esimerkin perusteella, tarkoitetaan Israelin valtakuntaa; Jeesus kirosi viikunapuun ja se muuttui kuivaksi ja kuoli. Sen virkoaminen, kevään merkit alkavat viikunapuun eli Israelin valtakunnan syntymisestä v. 1948, kun Jeesukseen uskovia opetuslapsia on sinne syntynyt. Siitä lähtien on Jeesuksen vakuutuksen mukaan oleva vain yksi sukupolvi hänen tulemukseensa eli 70-80 vuotta raamatun mukaan.

Matt. 24:       33. Samoin te myös, kun näette tämän kaiken, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
34. Totisesti minä sanon teille:
tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin kaikki nämä tapahtuvat.

Israelin valtakuntakauden ”kevään heräämisestä”, jälkeen v. 1948, on yksi sukupolvi. Dan. 9:27

mainitsee erillisenä viimeisen vuosiviikon Israelin kansan seitsemästäkymmenestä, joka alkaa

heille pakanoiden aikojen jälkeen pedon ja Jumalan vihan ajan alusta. Silloin alkavat Jumalan

pasuunat, jatkuen 4.:stä alkaen vitsauksina, yhteensä seitsemän vuotta. Sen viimeisten 3½ vuoden

aikana kaksi Jumalan lähettämää todistajaa saarnaa ja samalla on pedon vallan lyhyt, mutta suuri

ahdistuksen aika, jonka Dan 12: 1, 6-7 kertoo olevan 3½ vuotta, samoin Ilm. 11: 3, 6-7. Tuona

aikana suuri enkeliruhtinas Mikael suojelee Kristukseen uskovat, jotka eivät ole tahranneet käsiään

vereen. Heidät sinetöidään ja varjellaan; silloin on kyse ”tyhmien neitsyiden” itkun ajasta.

Matt. 24:       35. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät koskaan katoa. (Tämä vakuutus on (jae 34) yhden sukupolven kestävästä ajasta sanottu.)
36. Mutta siitä päivästä ja hetkestä ei tiedä kukaan, eivät taivasten enkelit, eikä myöskään Poika, vaan Isä yksin.
37. Sillä niin kuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.
38. Sillä niin kuin ihmiset olivat niinä päivinä ennen vedenpaisumusta: söivät ja joivat, naivat ja naittivat, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin,

(vastaa ylös tempaamista, Jumalan aittoihin, jolloin ovi on suljettuna muilta; toiset ovat otetut

turvaan Jumalan sulkeman ovet taakse, toiset jätetään ulkopuolelle itkun aikaan.)
39. eivätkä tienneet, ennen kuin vedenpaisumus tuli ja vei heidät kaikki; niin on myös Ihmisen Pojan tulemus oleva.

7 pv.n aikana Nooan arkin suojiin kulkivat eläimet (metsä- ja karjaeläimet, symbolit eri kansoista; linnut ja matelijat kuvasivat henkiolentoja). Nooa perheineen meni arkkiin samana päivänä, kun Herra sulki oven ja alkoi sataa vettä; (Ilm.7: 1-8; 14: 4) Israelin esikoisjoukko samoin kerätään talteen ylösoton aikaan heti pakanoiden aikojen päätyttyä. Se on Jumalan kansan turvaan otto Jumalan vihan ajan edellä; sekä pasuuna - että vitsauskaudelta. Yksi päivä raamatussa voi kuvata tuhatta vuotta. Raamatun maailman historian 6*1000 +Kristuksen 1000-v.kausi=7000; sinä aikana, noina seitsemänä, kansat, symbolina arkkiin menneet eläimet, joko alkavat luottaa Herraan ja mennä ”Kristus-arkkiin” sisälle tai sitten ei, samoin myös viimeisenä, seitsemäntenä, tuhatvuotiskautena, Kristuksen kuninkuuskautena. Sen jälkeen tuhotaan pahantekijät lopullisesti, kuten Nooan ajan vedet tekivät seitsemännen päivän jälkeen. Tässä symbolissa yksi päivä vastaa tuhatta vuotta. Sak.14. luku kertoo kansojen jäännöksen saavan Messiaan hallituskautena kehotuksen tulla Jerusalemiin viettämään iloista lehtimajanjuhlaa, kun Herra Jeesus on laskeutunut Öljymäelle ja on kuninkaana pyhässä maassa; (16. jae) ”Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet (niitä on vähän jäljellä), jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa.” Vielä siitä edelleen tulevan ajan symbolina lehtimajanjuhla kuvaa sitä ilon päivää, kun maa uudesti luodaan ja puhdistetaan synnistä ja alkaa lopullinen rauha ja ilo.

 

                      Yläilmoihin tempaaminen

Matt. 24:       40. Silloin on kaksi miestä pellolla; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.

                      41. Kaksi naista on jauhamassa käsikivillä; toinen korjataan talteen, ja toinen jätetään.
42. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.
43. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee,

(viemään toista.) totta hän valvoisi, eikä sallisi taloonsa murtauduttavan.

44. Sen tähden olkaa tekin valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee.  

Kristusta pilviin vastaan viedään häntä odottava seurakunta eli morsian ja viedään pois, mutta toiset jätetään Jumalan ja ihmisten vihan ajaksi tänne. 1.Tess.4: 17. ”…temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa”. Joh. 14: 3. ”Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni”. Nämä tekstit kertovat samasta tulemuksesta, täältä pois menosta.

45. Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen herransa on asettanut pitämään huolta palvelusväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?
46. Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
47. Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
48. Mutta jos paha palvelija sanoo sydämessään: 'Minun herrani viipyy',

Matt. 24:       49. ja rupeaa lyömään kanssapalvelijoitaan ja syö ja juo juopuneiden kanssa,
50. niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, (esim. äkkikuolemalla, jolloin tuomiopäivä on hänelle heti seuraava hetki.)
51. ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin ulkokullatuille. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys." (Katkeruutta; toiset ovat temmatut ylös.)

Tarkemmin ylöstempaamisesta:

Matt. 25:       1. "Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen, jotka ottivat lamppunsa ja lähtivät ylkää vastaan. (He ovat kaikki Herraa odottavia.)

                      2. Mutta viisi heistä oli tyhmää ja viisi ymmärtäväistä.
3. Tyhmät ottivat lamppunsa (Jumalan sanan, ”sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun teilläni”), mutta eivät ottaneet öljyä (Pyhää Henkeä) mukaansa.
4. Mutta ymmärtäväiset ottivat öljyä astioihinsa (sydämeensä) ynnä lamppunsa.

Matt. 25:       5. Yljän viipyessä tuli heille kaikille uni, ja he nukkuivat (juuri nyt, herätkää!).
6. Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee! Menkää häntä vastaan.'

                      7. Silloin kaikki nämä neitsyet nousivat ja laittoivat lamppunsa kuntoon.
8. Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'.
9. Mutta ymmärtäväiset vastasivat ja sanoivat: 'Emme voi, se ei riitä meille ja teille. Menkää ennemmin myyjäin luo ostamaan itsellenne.'

Papit ovat kauppiaita, mutta Jumalalta on Pyhä Henki anottava Jeesuksen nimessä. Jeesus on

meidän öljypuumme, ylimmäinen pappimme ja Herramme. Hän myös rukoilee puolestamme.

Matt. 25:       10. Mutta heidän lähdettyään ostamaan ylkä tuli; ja ne, jotka olivat valmiit, menivät hänen kanssansa häihin, ja ovi suljettiin. (Kuten Nooan arkin ovi.)

Israelin viimeinen vuosiviikko alkaa ja pedon ja Jumalan vihan aika:

Matt. 25:      11. Ja myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: 'Herra, Herra, avaa meille!'
12. Mutta hän vastasi ja sanoi: 'Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä'. (Heillä ei ollut Kristuksen vanhurskauden vaatteita Pyhän Hengen kautta.)

13. Valvokaa siis, sillä ette tiedä päivää ettekä hetkeä.
14. Sillä tapahtuu, niin kuin tapahtui, kun mies matkusti muille maille (Jeesus nousi taivaaseen): hän kutsui palvelijansa (opetuslapset) ja uskoi heille omaisuutensa (evankeliumin julistamisen kaikille kansoille);

Matt. 25:      15. yhdelle hän antoi viisi leiviskää (hengen lahjoja), toiselle kaksi ja kolmannelle yhden, kullekin hänen kykynsä mukaan, ja lähti muille maille.

16. Se, joka oli saanut viisi leiviskää, meni kohta ja asioitsi niillä ja voitti toiset viisi leiviskää (uusia Jeesukseen uskovia hengen lahjoineen, kuten Paavali teki).
17. Samoin kaksi leiviskää saanut voitti toiset kaksi.
18. Mutta yhden leiviskän saanut meni pois ja kaivoi kuopan maahan ja kätki siihen herransa rahan. (Kuten Juudas Iskariot.)

 

1000-vuotisen Kristuksen kuninkuuskauden jälkeen

Matt. 25:      19. Pitkän ajan kuluttua näiden palvelijain herra palasi ja ryhtyi tilintekoon heidän kanssansa. (1000-vuotisena kuninkuuskautena ja välittömästi sen jälkeen.)

                     20. Silloin tuli se, joka oli saanut viisi leiviskää, ja toi toiset viisi leiviskää ja sanoi: 'Herra, viisi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset viisi leiviskää minä olen voittanut'.

Vanhan liiton ihminen, joille Jeesus tässä puhui, sai ajatella omia ansioitaan, koska Jumala oli niin

silloin opettanut: 5.Moos.26: 13 ”niin sano Herran, Jumalasi, edessä: 'Minä olen vienyt pois

talostani sen, mikä on pyhäkölle pyhitettyä, ja olen antanut sen leeviläiselle ja muukalaiselle,

orvolle ja leskelle, aivan sinun käskysi mukaan, jonka olet minulle antanut; en ole rikkonut

sinun käskyjäsi enkä niitä unhottanut.  He olivat sitoutuneet 3-kertaisella vakuutuksella lakiliittoon. Olemmeko me sitoutuneet Kristuksen liittoon? Hän on Jumalan laki. Hänet sydämeemme piirretään; rakkaus. Silloin tunnemme Herran. Jer. 31: 31-34

Matt. 25:      21. Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.'
22. Myös se, joka oli saanut kaksi leiviskää, tuli ja sanoi: 'Herra, kaksi leiviskää sinä minulle uskoit, katso, toiset kaksi leiviskää minä olen voittanut'.
23. Hänen herransa sanoi hänelle: 'Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä sinä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Mene herrasi iloon.' (Toiset olivat ”kykynsä mukaan” saaneet vähemmän Jumalan lahjoja kuin toiset, mutta voimme anoa itsellemme sekä kykyjä lisää että Pyhän hengen lahjoja. Niitä tulee anoa ja niillä asioida, jotta kallista Jumalan omaisuutta voitaisiin lisätä.)
24. Sitten myös se, joka oli saanut yhden leiviskän, tuli ja sanoi: 'Herra, minä tiesin sinut kovaksi mieheksi; sinä leikkaat sieltä, mihin et ole kylvänyt (pakanakansoista), ja kokoat sieltä, missä et ole eloa viskannut.
25. Ja peloissani minä menin ja kätkin sinun leiviskäsi maahan; katso, tässä on omasi.'
26. Mutta hänen herransa vastasi ja sanoi hänelle: 'Sinä paha ja laiska palvelija! Sinä tiesit minun leikkaavan sieltä, mihin en ole kylvänyt, ja kokoavan sieltä, missä en ole viskannut. (Pakanoiden joukosta.)

Matt. 25:      27. Sinun olisi siis pitänyt jättää minun rahani rahanvaihtajille (seurakunnan ja muiden ihmisien käyttöön; siellä Jumalan omaisuutta, arvolahjaa vaihdetaan), niin minä tultuani olisin saanut omani takaisin korkoineen.

Hepr.6:4 ”Sillä mahdotonta on niitä, jotka kerran ovat valistetut ja taivaallista lahjaa maistaneet ja

Pyhästä Hengestä osallisiksi tulleet … 6. ja sitten ovat luopuneet - taas uudistaa parannukseen”.

Kuten Saul, menettäen Pyhän Hengen sydämestään, mutta Jumala on voimallinen ”oksastamaan

jälleen” katkaistutkin viinipuun, Jeesuksen, oksat, Room.11: 23.

Matt. 25:       28. Ottakaa sen tähden leiviskä häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää.
29. Sillä jokaiselle, jolla on, annetaan, ja hänellä on oleva yltäkyllin; mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mikä hänellä on. (On kysymys Hengen lahjoista ja Hengen hedelmistä.)
30. Ja heittäkää tuo kelvoton palvelija ulos pimeyteen; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.'

Lopullisesti se tapahtuu 1000-vuotiskauden oikeuden käynnin jälkeen, tuomion täytäntöönpanon

hetkenä, mutta peruste siihen on myös sinä hetkenä, kun ikään kuin ”varas yöllä” ”toinen otetaan ja

toinen jätetään” ja ”tyhmät neitsyet” jäävät suljetun oven taakse ja heidän kolkuttamisensa ja itkun

kausi alkaa ”myöhemmin”, 11 jae.; pedon valtakauden ja Jumalan ja ihmisten vihan ja vitsausten

aikana, se 7 vuotta (3½+3½ v. Dan. 9:27, 12: 1, 6-7, Ilm.11: 2-3, 7). Se on juuri ennen 1000-

vuotista valtakuntaa olevana 7 v. pedon valtakautena, jolloin ylös otettu seurakunta on taivaassa.

Sen ajan lopussa pelastuu Israelin jäännös, joka huutaa viimein Kristusta kuninkaakseen pedon ja

Jumalan vihan 3½ v. ahdistuksen ajan lopulla. Silloin Kristus tulee maan päälle, Öljymäelle,

Israeliin, pyhiensä kanssa (Sak. 14) ja aloittaa 1000-vuotisen kuninkuuskautensa. Hän on silloin

nykyisessä maailmassa Israelin kuninkaana ”pakanoiden tähteiden” (Sak.14: 16) vielä eläessä.

Pahuuden ruhtinas on sidottuna tuona kautena.

 

Kirkkauden valtaistuin on Kristuksella ikuisesti

Matt. 25:       31. Mutta kun Ihmisen Poika tulee kirkkaudessaan ja kaikki enkelit hänen kanssaan, silloin hän istuu kirkkautensa valtaistuimelle.

1000-vuotisen kuninkuuskauden aikana hänellä on tässä maailmassa kirkkauden valtaistuin Matt.

19: 28, mutta sen kauden jälkeen hän ilmestyy kirkkautensa valtaistuimelle kaikkien

jumalattomien eteen tuomarina taivaan sotajoukon kanssa.
32. Ja hänen eteensä kootaan kaikki kansat, ja hän erottaa toiset toisista, niin kuin paimen erottaa lampaat vuohista.

Kansojen erottelun aika on Jeesuksen 1000-vuotisen hallituskauden jälkeen sinä aikana

eläneille kansoille ja yksilöille. Hänen oman kuninkuuskautensa toiminta tuona aikana on antanut

armonajan heille.
33. Ja hän asettaa lampaat oikealle puolelleen, mutta vuohet vasemmalle.
34. Silloin Kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa, minun Isäni siunatut, ja omistakaa se valtakunta, joka on ollut teille valmistettuna maailman perustamisesta asti.

Tämä sanotaan vanhasta maailmasta, se ei ole vielä uudeksi luotu maa, koska se toteutuu tuomion

täytäntöön panon jälkeen. Ilm.20: Valtakunnan omistaminen sanotaan myös niiden tähden, jotka

ovat Kristuksen hyljänneet. He saavat tietää menettävänsä uudeksi pian luotavan maailman.

                      35. Sillä minun oli nälkä, ja te annoitte minulle syödä; minun oli jano, ja te annoitte minulle juoda; minä olin outo, ja te otitte minut huoneeseenne;

36. minä olin alaston, ja te vaatetitte minut; minä sairastin, ja te kävitte minua katsomassa; minä olin vankeudessa, ja te tulitte minun tyköni.'

Ne olivat kaikki Kristuksen tekoja, jotka hän teki omissaan ja kaikki hänen omansa ovat autettuja. He ovat yhtä Kristuksen kanssa, koska Jumalan Henki asuu heissä. Jeesus sanoo näin 1000-vuotisen kauden jälkeen tuomion julistamisen aikana.

Matt. 25:       37. Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä ja ruokimme sinua, tai janoisena ja annoimme sinulle juoda?

He eivät tienneet mitä Jeesus oli heissä tehnyt; Matt. 6:3 ”Vaan kun sinä almua annat, älköön vasen

kätesi tietäkö, mitä oikea kätesi tekee.” Silloin ihmisten teot ovat Kristuksen tekoja. Näin myös

1000-vuotisen valtakunnan ihmiset, jotka Jeesukseen silloin alkavat uskoa, saavat palkintonsa.

Matt. 25:       38. Ja milloin me näimme sinut outona ja otimme sinut huoneeseemme, tai alastonna ja vaatetimme sinut?
39. Ja milloin me näimme sinun sairastavan tai olevan vankeudessa ja tulimme sinun tykösi?'
40. Niin Kuningas vastaa ja sanoo heille: 'Totisesti minä sanon teille: kaikki, mitä olette tehneet yhdelle näistä minun vähimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle'.

Kristus-kuningas sen myös teki omiensa kautta, eivätkä he sitä itse huomanneet

tehneensä, koska he ovat yhtä hänen kanssaan.

Kaikki Kristuksen opetuslapset eri kansoista ovat hänen veljiään, muut ovat lähimmäisiä, mutta erityisesti Israelin kansan pieni jäännös ovat hänen veljiään. Ja eri kansoista tulisi löytyä armahtavaisuutta heitä kohtaan. Auttajat osoittavat olevansa Kristuksen veljiä ja hänen veljiensä veljiä. Ennen 1000-v. kautta Israelin kansan jäännös tulee ahdistuksessaan huutamaan Messiasta avukseen: ”tule Herra Jeesus” ja he ovat halukkaita ottamaan hänet kuninkaakseen Jerusalemiin ja silloin tuhatvuotinen Messiaan valtakunta voi alkaa, jolloin eri kansat saavat kutsun tulla lehtimajan juhlille iloitsemaan uudesta kaudesta Messiaan johdolla - ja samalla symbolisesti tulevasta uudeksi luotavan maan onnesta, Sak.14, joka koittaa 1000-v. kauden päätyttyä.

Matt. 25:       41. Sitten hän myös sanoo vasemmalla puolellaan oleville: 'Menkää pois minun tyköäni, te kirotut, siihen iankaikkiseen tuleen, joka on valmistettu perkeleelle ja hänen enkeleillensä. (Tämäkin tapahtuu Messiaan 1000-vuotisen valtakunnan päättyessä.)
42. Sillä minun oli nälkä, ja te ette antaneet minulle syödä; minun oli jano, ja te ette

antaneet minulle juoda;

                      43. minä olin outo, ja te ette ottaneet minua huoneeseenne; minä olin alaston, ja te ette vaatettaneet minua; sairaana ja vankeudessa, ja te ette käyneet minua katsomassa.'

44. Silloin hekin vastaavat sanoen: 'Herra, milloin me näimme sinut nälkäisenä tai janoisena tai outona tai alastonna tai sairaana tai vankeudessa, emmekä sinua palvelleet?'
45. Silloin hän vastaa heille ja sanoo: 'Totisesti minä sanon teille: kaiken, minkä olette jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette jättäneet tekemättä minulle'.

Israelin kansaa tuhotaan paljon viimeisen ahdistuksen aikana ja heitä on silloin vähän. Heitä olisi pitänyt auttaa, mutta kaikkien aikojen jumalattomat, jotka viimeiselle tuomiolle ovat myös heränneet henkiin, saavat saman syytöksen. He eivät osoittaneet laupeutta kenellekään juutalaiselle tai Kaikkivaltiaaseen Jumalaan uskovalle tai eivät myöskään uskomattomille eli lähimmäisille. Mutta Jeesus asuu vain uskovissa ja siksi hän sanoo heitä veljiksi. Matt. 12: 50 ” Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen Isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini."

Matt. 25:       46. Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen

(eli kadotukseen, jossa sielu ja ruumis katoavat),

mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään."

Jumalattomien tuomion täytäntöön panon päätyttyä Kristuksen 1000-vuotisen valtakunnan lopussa, Ihminen Poika, Kristus Kuningas antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, 1.Kor.15:24 ”sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.” Eli kaikki uskottomat kansat ja pahuuden henkiolennot ja niiden vallat ja voimat sekä lopulta kuoleman. Toki Jeesus Kristus pysyy kuninkaana ikuisesti Isän ollessa hänen kanssaan täydellisesti yhtä. ”Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva” Ilm. 22: 3; 7: 17 sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, on kaitseva heitä; 21: 22 Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa. Luuk.1: 30, 33. ” Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria;…” ”ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."

Matt. 28:       18. Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä.

20. … Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."

Ensimmäinen vaihe pahuuden kukistamiseksi oli saavutettu Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen kautta. Jeesus hallitsee taivaassa, saatana enkeleineen on ajettu pois taivaasta heti hänen ylösnousemuksensa jälkeen (Ilm.12: 7-11), ja maan päällä Jeesus on omiensa sydämissä ja toteuttaa tahtonsa pahuuden hallituskaudesta huolimatta.

 

Markus        Elias tulee ensin

Mark. 9:        11. Ja he kysyivät häneltä sanoen: "Kirjanoppineethan sanovat, että Eliaan pitää tuleman ensin?"
12. Niin hän sanoi heille: "Elias tosin tulee ensin ja asettaa kaikki kohdalleen.

                      (Elias tulee Israelin viimeisen ahdingon aikana sen kansan keskuuteen, Ilm.11.)

                      43. Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen.

44. jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

Sitä ei voi kukaan sammuttaa ja se palaa niin kauan kuin alkuaineitakin on. Koska taivaasta sataa tulta ja tulikiveä (Hes.38:22; Ilm.20:9-10), on mahdollista, että ainakin osa auringosta pudottaa sitä tänne. Ilmestyskirjan mukaan aurinkoa ja kuuta ei enää Uudessa maassa tarvita, ei ole yötä vaan Jumala valaisee kaiken ja sen lamppu on Karitsa. Karitsa on konkreettinen osa Jumalasta tässäkin symbolissa. Ilm. 21:23; 22:5 Aurinko on ollut epäjumala kautta aikojen ja on hyvä, että se hävitetään.

                      45. Ja jos sinun jalkasi viettelee sinua, hakkaa se poikki.

Jeesus puhui vanhan liiton ihmiselle, joille täytyi osoittaa, kuinka mahdotonta heidän omat

ponnistelunsa lain pyhyyden täyttämisessä ovat. He eivät pysty kuolettamaan taipumuksiaan itse.

Parempi on sinulle, että jalkapuolena menet elämään sisälle, kuin että sinut, molemmat jalat tallella, heitetään helvettiin.

Mark. 9:        47. Ja jos sinun silmäsi viettelee sinua, heitä se pois. Parempi on sinulle, että silmäpuolena menet sisälle Jumalan valtakuntaan, kuin että sinut, molemmat silmät tallella, heitetään helvettiin,
48. jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

Ihminen ei pysty sitä sammuttamaan, se on esim. sammumaton auringon tuli. Ilm. 20: 9-10 ” Mutta

tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät. 10. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja

tulikivijärveen, … Sinne Jumala hukuttaa ”sekä sielun että ruumiin”,  Matt. 10:28; Mal.4:1

”… heidät polttaa se päivä, joka tuleva on, sanoo Herra Sebaot, niin ettei se jätä heistä

juurta (sielua) eikä oksaa (ruumista).” Matt. 10: 28  Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat

 ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua”

(huom! Jeesus sanoi tämän kahdelletoista opetuslapselleen; se koskee heitä.)

”vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin.”

Jumalattomien sielut hävitetään, eivätkä he elä kuoltuaan. Jumalan omien sielut ovat taivaassa; he

eivät ”ikinä kuole” ja elävät, vaikka olisivat kuolleita. Joh.11: 25. Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen

ylösnousemus ja elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi kuollut. 26. Eikä yksikään,

joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?"

Mark. 13:      1. Ja kun hän meni ulos pyhäköstä, sanoi eräs hänen opetuslapsistaan hänelle: "Opettaja, katso, millaiset kivet ja millaiset rakennukset!"

                      2. Jeesus vastasi hänelle: "Sinä näet nämä suuret rakennukset. Niistä ei ole jäävä kiveä kiven päälle maahan jaottamatta."

Mark. 13:      3. Ja kun hän istui Öljymäellä, vastapäätä pyhäkköä, kysyivät Pietari ja Jaakob ja Johannes ja Andreas häneltä eriksensä:
4. "Sano meille: milloin tämä tapahtuu, ja mikä on merkki siitä, että kaikki tämä alkaa lopullisesti toteutua?"
5. Niin Jeesus rupesi puhumaan heille: "Katsokaa, ettei kukaan teitä eksytä.
6. Monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä se olen', ja he eksyttävät monta.
7. Ja kun te kuulette sotien melskettä ja sanomia sodista, älkää peljästykö. Näin täytyy tapahtua, mutta se ei ole vielä loppu.
8. Sillä kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan, tulee maanjäristyksiä monin paikoin, tulee nälänhätää. Tämä on synnytystuskien alkua.

 

Israelin suuri ahdistus
9. Mutta pitäkää te vaari itsestänne. Teidät vedetään oikeuksiin, ja teitä piestään synagoogissa, ja teidät asetetaan maaherrain ja kuningasten eteen, minun tähteni, todistukseksi heille.

”Suuri ahdistusaika” alkoi Jeesuksen ylösnousemuksesta, Ilm.12: 5, 7-13, joka huipistuu seurakunnan ylösoton jälkeen pedon valtakaudella. Jakeen 10 sisältö on tapahtunut, joka viittaa, että Jeesuksen seurakunta on viety ylös.

Mark. 13:      10. Ja sitä ennen pitää evankeliumi saarnattaman kaikille kansoille.

Matt. 24: 14 ”… todistukseksi kaikille kansoille; ja sitten tulee loppu.” Jeesus tulee pilviin ja häneen uskova seurakunta otetaan ylös; ”pakanoiden täysi luku on sisälle tullut”, Room. 11: 25. Eli he ovat tulleet Karitsan häähuoneeseen, mutta todistaminen kaikille kansoille, ”pakanoiden tähteille” tulee Jeesuksen 1000-v. hallintokaudella toteutumaan vasta  täydellisesti. Seurakunnan ylösoton jälkeen ja Israelin ahdistuksen tiukimmalla hetkellä, huutavat Israelilaiset Jeesusta avukseen, kuninkaakseen, jolloin tapahtuu Room. 11: 26 ” ja niin kaikki Israel on pelastuva”. Se ”kaikki” on Israelin jäännös ja viimeisen ahdistuksen ajan pelastuneet muista kansoista pedon lyhyen valtakauden lopulla. Jes.10: 22. ”Sillä vaikka sinun kansasi, Israel, olisi kuin meren hiekka, on siitä palajava ainoastaan jäännös. Päätetty on hävitys, joka tulee, vanhurskautta tulvillaan.”

Mark. 13:      11. Ja kun he vievät teitä ja vetävät oikeuteen, älkää edeltäpäin huolehtiko siitä, mitä puhuisitte; vaan mitä teille sillä hetkellä annetaan, se puhukaa. Sillä ette te ole puhumassa, vaan Pyhä Henki.
12. Ja veli antaa veljensä kuolemaan ja isä lapsensa, ja lapset nousevat vanhempiansa vastaan ja tappavat heidät.
13. Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden; mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu.

Ahdistuksen ajan lopulla Jeesukseen vahvasti uskovat pelastetaan. Israelin kansa on saanut kärsiä, koska he huusivat Pilatuksen edessä Jeesuksen veren tuomion itsensä ja lastensa päälle, mutta myös he jotka alkoivat tai alkavat uskoa Jeesukseen. Ahdistus on myös kaikilla kansoilla suurimmillaan pedon valtakaudella.

14. Mutta kun näette hävityksen kauhistuksen seisovan siinä, missä ei tulisi (pyhässä paikassa, Jerusalemissa) – joka tämän lukee, se tarkatkoon - silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille;

                      15. joka on katolla, älköön astuko alas älköönkä menkö sisään noutamaan mitään huoneestansa; (tämä aika on koskenut ja tulee koskemaan erityisesti Israelilaisia, seurakunta pakanoista on jo silloin otettu ylös Jeesuksen valmistamiin majoihin.)
16. ja joka on mennyt pellolle, älköön palatko takaisin noutamaan vaippaansa.
17. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä!
18. Mutta rukoilkaa, ettei se tapahtuisi talvella.
19. Sillä niinä päivinä on oleva ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut hamasta

luomakunnan alusta, jonka Jumala on luonut, tähän asti, eikä milloinkaan

tule.

Mark. 13:      20. Ja ellei Herra lyhentäisi niitä päiviä, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden, jotka hän on valinnut, hän on lyhentänyt ne päivät.

Vaikuttaako Jumala auringon ja planeettojen kierron nopeuteen vai millä tavalla sitten aika

lyhenee? Kun Kristuksen seurakunta on viety ylös Karitsan häähuoneeseen ja muut ovat jääneet

tänne, tulee suuri herätys, mutta myös eksytys ja ahdistus; Israelilaisille ja kaikille kansoille.

Kristukseen alkaa vielä osa uskoa tuona aikanakin, jolloin joudutaan pedon voittamiksi,

tapettaviksi, mutta silloin tapahtuu myös Mal. 12: 1 mukaan:

”Siihen aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten

suojana. Ja se on oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on

ollut, hamaan siihen aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka

kirjaan kirjoitetut ovat.” Ilm. 14: 14-16; 15: 2-4 Nämä kuvaukset kertovat Kristuksen pelastavat

vielä kaikki itkun aikaan jääneet ja katuneet ”tyhmät neitsyet”, jotka pedosta saivat voiton ja

uskovat Jeesukseen. Vitsausten ajalta Ilmestyskirjassa sanotaan, etteivät jäljelle jääneet ihmiset

tehneet parannusta, Ilm. 9: 20. Sen mukaan sinä aikana ei enää uusia Kristukseen uskovia lisäänny.

Mark.13:       21. Ja jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tai: 'Katso, tuolla', niin älkää uskoko. (Kaikki tietävät silloin Jeesuksen olevan tulossa kuninkaaksi, mutta he eksyttävät ihmisiä; näin jopa pilkaten heitä pahuudessaan; kuten Herraa Kristustakin.)
22. Sillä vääriä Kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät tunnustekoja ja

                      ihmeitä, eksyttääkseen, jos mahdollista, valitut.
23. Mutta olkaa te varuillanne. Minä olen edeltä sanonut teille kaikki.
24. Mutta niinä päivinä, sen ahdistuksen jälkeen, aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, (ahdistuskausia on ollut useita – viittaus 6. sinettiin ja 4. pasuunaan ).

                      25. ja tähdet putoilevat taivaalta, ja voimat, jotka taivaissa ovat, järkkyvät.

                      26. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvissä suurella voimalla ja kirkkaudella.

27. Ja silloin hän lähettää enkelinsä ja kokoaa valittunsa neljältä ilmalta, maan äärestä hamaan taivaan ääreen.

Koko ahdistusajan jälkeen on Jeesuksen 2. tulemus kuninkaaksi Jerusalemiin. Hän laskeutuu Öljymäelle, jossa hän tätä kertoessaan istui. Siinä tulemuksessa Hän kokoa enkeliensä avulla taivaallisiin majoihin temmatut ja maan päältä kaikki ahdistuksen ajan Jumalan lapset; antaen sinä aikana kuolleille ruumiin ylösnousemuksen (Ilm.20: 4) ja Jerusalemin alueella vielä elävät” pakenevat” Hänen luokseen.” Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon,” Sak.14: 5 . Tässä vaiheessa Jeesus tulee Ihmisen Poikana, mutta kuninkaallisena ja jumalallisena, ollen yhtä Isässä.

 

Israel; lopunajan merkki
28. Mutta oppikaa viikunapuusta vertaus: Kun sen oksa jo on tuore ja lehdet puhkeavat, niin te tiedätte, että kesä on lähellä.

Israelin kansan symbolina on viikunapuu, jonka Jeesus kirosi ja se kuivettui, mutta kun siellä on elämää, he ovat vironneet hengellisesti eloon, on jo lehtiä tai nuppuja, on ”kesä lähellä”. Israelin valtio syntyi 1948 ja juutalaisia on muuttanut sinne kaikista kansoista ja tärkeintä on se, että heitä on runsaasti tullut Jeesukseen uskoviksi kristityiksi. Tämä on pakanoille tärkeä huomioitava ajan merkki.

29. Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että se on lähellä, oven edessä.
30. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennen kuin nämä kaikki tapahtuvat. (”Tämä sukupolvi” tarkoittaa Israelin kansan heräämisen ajasta eteenpäin yhtä sukupolvea. Raamatun mukaan se on yksi ihmisen ikä, 70-80 v.)
31. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa.
32. Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.

Ei tiennyt Ihmisen Pojan päivinä, mutta ei sitä ollut muiden ihmisten poikien tarpeenkaan tietää.

Mark. 13:      33. Olkaa varuillanne, valvokaa ja rukoilkaa, sillä ette tiedä, milloin se aika tulee.
34. On niin kuin muille maille matkustaneen miehen: kun hän jätti talonsa ja antoi palvelijoilleen vallan, kullekin oman tehtävänsä, käski hän myös ovenvartijan valvoa.
35. Valvokaa siis, sillä ette tiedä, milloin talon herra tulee, iltamyöhälläkö vai yösydännä vai kukonlaulun aikaan vai varhain aamulla, (maailman joka puoli.)
36. ettei hän, äkkiarvaamatta tullessaan, tapaisi teitä nukkumasta.
37. Mutta minkä minä teille (Israelille) sanon, sen minä sanon kaikille (muillekin kansoille): valvokaa."

Luukas

Luuk. 1:        33.   (Enkeli ilmoitti Marialle Jeesuksen syntymisestä): ”ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."

1.Kor.15:24 ”sitten tulee loppu, kun hän (Jeesus) antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.” Jeesus on yhtä Isän kanssa, joten valta hänellä pysyy iankaikkisesti, vaikka ollessaan Ihmisen Poikana hän sanoi: ” Isä on minua suurempi”. Ilm.19: 11. sanoo siitä kun Jeesus tulee kuninkaaksi: Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
12. Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
13. ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.
14. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen.
15. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.
16. Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra". Ilm. 22: 3-4 ”
Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva (yksikössä), ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa” Sehän oli Jeesuksen ja Isän nimi: he ovat yhtä. ”…minä kirjoitan häneen Jumalani nimen … ja oman uuden nimeni”. Joh.14: 23 Jeesus sanoi omillensa: ” minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan. Uudeksi luodussa maassa ei ole temppeliä, vaan se on Jumala ja Karitsa sekä ei ole aurinkoa, vaan Jumala on sen valo ja sen lamppu on Karitsa. Karitsa on Jumalan konkreettinen hahmo.

Luuk.3:         17. Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisut aittaansa, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa." (Johannes Kastajan tekstiä)

Luuk.17:29. …”satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki, 30. samoin käy sinä

päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.” Aurinkohan hävitetään ja sen tuliainesta sataa tännekin.

Ilm.22: 5 ”Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa,” Jes.

65:17 ” Sillä katso, minä luon uudet taivaat ja uuden maan. Entisiä ei enää muisteta, eivätkä ne enää

ajatukseen astu; 2. Piet.3:10 ” taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat,” Jes.

51:6 ”taivaat katoavat kuin savu ja maa hajoaa kuin vaate ja sen asukkaat kuolevat kuin sääsket,”

Kaikki palaa niin kauan, että alkuaineetkin hajoavat. Ps.11:6 ” Hän antaa sataa jumalattomien päälle

pauloja, tulta ja tulikiveä; polttava tuuli on heidän maljansa osa.” Yhtä hyvin Jumalan iankaikkista

tulta on runsaasti maan alla, joka hänellä on otettavissa käyttöön milloin vain.

Ihmisen sielu ei ole ikuinen muutoin kuin Jeesuksen asuessa ihmisen sydämessä Pyhän Henkensä kautta. Kun Adam ja Eeva lankesivat syntiin, ajettiin heidät ulos Paratiisista; ” Herra Jumala sanoi: …”Kun ei hän nyt vain ojentaisi kättänsä ja ottaisi myös elämän puusta ja söisi ja eläisi iankaikkisesti!" Etteivät he eläisi syntisinä iankaikkisesti, heidät ajettiin paratiisista ulos. Jeesuksen sanat, Matt.10:28 ” Älkääkä peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua (Jeesus puhui näin omilleen: siis eivät voi tappaa Jeesukseen uskovan sielua); vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Siis jumalattomat ja Kristukselle uskottomat.

Luuk. 4:        25. Minä sanon teille totuudessa: monta leskeä oli Eliaan aikana Israelissa, kun taivas oli suljettuna kolme vuotta ja kuusi kuukautta ja suuri nälkä tuli kaikkeen maahan,

Heti viisaiden neitsyeiden ylösoton jälkeen jää 3½ vuoden Jumalan sanan nälkä kaikkialla, kun

tyhmät neitsyet huomaavat jääneensä häähuoneen ulkopuolelle. Elias tulee olemaan toinen niistä

profeetoista, joka vaikuttaa niiden nälkävuosien jälkeen Israelissa.

Luuk. 4:        26. eikä Eliasta lähetetty kenenkään tykö heistä, vaan ainoastaan leskivaimon tykö Siidonin-maan Sareptaan. (Elias lähetetään Israelilaisten luokse vielä kerran.)

27. Ja monta pitalista miestä oli Israelissa profeetta Elisan aikana, eikä kukaan heistä tullut puhdistetuksi, vaan ainoastaan Naiman, syyrialainen."

-”- 6:              44. sillä jokainen puu tunnetaan hedelmästään. Eihän viikunoita koota orjantappuroista, eikä viinirypäleitä korjata orjanruusupensaasta.

-”- 7:              27. Tämä on se, josta on kirjoitettu: 'Katso, minä lähetän enkelini sinun edelläsi, ja hän on valmistava tiesi sinun eteesi'. (Sama tapahtuu ennen Jeesuksen toista tulemusta. Enkeli = sanansaattaja, Elias.)                     

-”- 12:            5. Vaan minä osoitan teille, ketä teidän on pelkääminen: peljätkää häntä, jolla on valta tapettuansa (1. kuolema) syöstä helvettiin (toinen kuolema). (Uusi v. 1992 käännös: ”jolla on valta sekä tappaa ihminen että syöstä hänet helvettiin.” Sen hän tekee jumalattomille ja uskottomille.) Niin, minä sanon teille, häntä te peljätkää.

35. Olkoot teidän kupeenne vyötetyt ja lamppunne palamassa (Jumalan Sana elävänä);
36. ja olkaa te (israelilaiset) niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä

Kristuksen seurakunnan ”käskyhuudon” ylösnousun/ylöstempaamisen jälkeen, ”keskiyön huudon” jälkeen, kun ”pakanoiden täysi luku on sisälle tullut”, on Karitsan häät taivaassa. Ilm. 4. ja 5. luku. Mutta niiden illalliset ovat sen jälkeen, kun Karitsa palaa häistä, laskeutuen Öljymäelle.

Israelin kansan viimeisen vuosiviikon, 7 vuoden aikana, he, Israelilaisten jäännös ja ”tyhmät neitsyet”, odottavat itkun aikana häntä häistä palaavaksi, päästäkseen ”illallisille” häähuoneeseen. Luuk. 14: 17. ”Ja illallisajan tullessa hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina'.”

että he hänen tullessaan ja kolkuttaessaan

(Jeesus Pyhän Henkensä kautta kolkuttaa suuren ahdistuksen aikana Israelilaisten ja muiden tyhmien neitsyiden sydänten ovilla) heti avaisivat hänelle. (Silloin Jeesus tulee.)

Luuk. 12:      37. Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta! Totisesti minä sanon teille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä.

Jeesus tulee kuninkaaksi laskeutuen Öljymäelle ja Israelilaisten jäännös pääsee silloin osalliseksi

Karitsan häihin, ”illallisille” (Luuk.14:36; Jeesus itse palvelee heitä.)
38. Ja jos hän tulee toisella yövartiolla tai kolmannella ja havaitsee heidän näin tekevän, niin autuaat ovat ne palvelijat.

Toinen yövartiohetki, jolloin Kristus tulee ”ylienkelin äänen” huudon aikana on juuri ennen vitsauksia eli Jumalan vihan maljoja Ilm. 14: 14-16; 15: 2-4 ja kolmas yövartiohetki on ”Jumalan pasuunan”, 7. pasuunan kuuluessa 11: 15-19; 14: 17-20; 16: 17-21; 19: 11-21.

Pakanoiden aikojen lopussa, kun luopiot ovat täyttäneet syntiensä mitan ja ”peto” on ilmestynyt maailman näyttämölle, tapahtuu välittömästi, kuten Matteus kuvaa:

Matt.25:6 ”Mutta yösydännä kuului huuto: 'Katso, ylkä tulee!” Silloin viedään pakanoiden ”täysi luku” sisälle, Ihmisen Pojan ”käskyhuudon” aikaan.  Israelilaisten ja muiden ulos jääneiden, mutta myöhemmin katuneiden ja nöyrtyneiden illallisajan ylösotto tulee vähän myöhemmin, kuten edellisessä aikakuvauksessa sanotaan.

39. Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä hetkellä varas tulee, hän ei sallisi taloonsa murtauduttavan.

Tämä kuvaus on srk:n yläilmoihin tempaamisesta, 6, srk.n eli Filadelfian srk.n ja 6. sinetin ajasta kertovaa. Tämän ryhmän taivaallisia Karitsan häitä, pelastettujen ylistystä, kuvataan Ilm.4. ja 5. luvussa. Sitten vielä illallisajan hääjuhlan ajasta kertoo Ilm. 19: 7 ”Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa (seurakunta) on itsensä valmistanut.” Ilm. 19:15 ”Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka (Jumalan sana), että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva (viittaus tulevaan; Kristuksen kuninkuuskausi on juuri alkamassa) heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan. 19 Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan.” Ennen Kristuksen 1000-v.hallituskautta hän tuhoaa sotajoukot, pedon ja väärän profeetan ja 1000-v. kauden jälkeen on kaikkien aikojen kansojen tuomio ja hävitys, Ilm. 20.

Luuk. 12:      40. Niin olkaa tekin (Israelilaiset) valmiit, sillä sinä hetkenä, jona ette luule, Ihmisen Poika tulee." (Hän tulee kuninkaaksi heille juuri Ihmisen Poikana, mutta myös kuninkaallisena, jumalallisena Jumalan Poikana, joka on yhtä Isän kanssa.)

                      41. Niin Pietari sanoi: "Herra, meistäkö sinä sanot tämän vertauksen vai myös kaikista muista?" (Jeesus ei vastannut tähän, vaan salaisuutensa mukaan …)
42. Ja Herra sanoi: "Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen huoneenhaltija, jonka hänen herransa asettaa pitämään huolta hänen palvelusväestään, antamaan heille ajallaan heidän ruokaosansa? (Ravitsetko Herran palvelusväkeä elämän sanalla ja aineellisella ravinnolla ajallaan?)
43. Autuas se palvelija, jonka hänen herransa tullessaan havaitsee näin tekevän!
44. Totisesti minä sanon teille: hän asettaa hänet kaiken omaisuutensa hoitajaksi.
45. Mutta jos palvelija sanoo sydämessään: 'Herrani tulo viivästyy', ja rupeaa lyömään palvelijoita ja palvelijattaria sekä syömään ja juomaan ja päihdyttämään itseänsä,
46. niin sen palvelijan herra tulee päivänä, jona hän ei odota, ja hetkenä, jota hän ei arvaa, ja hakkaa hänet kappaleiksi ja määrää hänelle saman osan kuin uskottomille. (Esim. äkkikuolemalla, jolloin seuraava hetki on tuomion hetki.)
47. Ja sitä palvelijaa, joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt valmistuksia eikä

                      toiminut hänen tahtonsa mukaan, rangaistaan monilla lyönneillä.
48. Sitä taas, joka ei tiennyt, mutta teki semmoista, mikä lyöntejä ansaitsee, rangaistaan vain muutamilla lyönneillä. Sillä jokaiselta, jolle on paljon annettu, myös paljon vaaditaan; ja jolle on paljon uskottu, siltä sitä enemmän kysytään.
49. Tulta minä olen tullut heittämään maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se jo olisi syttynyt! (Pyhän Hengen tulta sydämissä. Se annettiin helluntaina ja nyt.)

-”- 13:            23. Ja joku kysyi häneltä: "Herra, onko niitä vähän, jotka pelastuvat? Niin hän sanoi heille:
24. "Kilvoitelkaa päästäksenne sisälle ahtaasta ovesta, (siitä israelilaiset tahtoivat mennä sitoutumalla lakiliittoon omien tekojen kautta) sillä monet, sanon minä teille, koettavat päästä sisälle, mutta eivät voi. (Neulansilmästä menee vain Kristus Pyhän Henkensä kautta, jonka hän meille antaa.)
25. Sen jälkeen kuin perheenisäntä on noussut (ylös) ja sulkenut oven ja te rupeatte seisomaan ulkona ja kolkuttamaan ovea sanoen: 'Herra, avaa meille', vastaa hän ja sanoo teille: 'En minä tunne teitä enkä tiedä, mistä te olette'.
26. Silloin te rupeatte sanomaan: 'Mehän söimme ja joimme sinun seurassasi, ja meidän kaduillamme sinä opetit'.

Koskee siis juutalaisia. Jälleen on viittaus Karitsan häähuoneen oven sulkemiseen, ”pakanoiden

täysi luku on sisälle tullut” häihin. Herramme tietää, mutta varmaan on muissakin kansoissa

tyhmien neitsyiden joukossa niitä, jotka vielä rupeaisivat kolkuttamaan ja pääsisivät illallisajan

tullessa mukaan häihin. Tässä kuitenkin korostetaan Israelilaisten osaa. Myös hengellinen Israel,

johon kaikki Jumalan lapset kuuluvat ”oksastettuina”, tulee kysymykseen.

Luuk. 13:      27. Mutta hän on lausuva: 'Minä sanon teille: en tiedä, mistä te olette. Menkää pois minun tyköäni, kaikki te vääryyden tekijät.'

(Eivät he heti pääse sisään, ainakaan sillä erää.)
28. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys, kun näette Aabrahamin ja Iisakin ja Jaakobin ja kaikkien profeettain olevan Jumalan valtakunnassa, mutta huomaatte itsenne heitetyiksi ulos. (Sitten he saavat 7 vuotta pedon vallan aikaa.)

                      29. Ja tulijoita saapuu idästä ja lännestä ja pohjoisesta ja etelästä, ja he aterioitsevat Jumalan valtakunnassa. (Häähuoneessa on väkeä kaikista kansoista.)
30. Ja katso, on viimeisiä, jotka tulevat ensimmäisiksi,

(esim.”kaksi säkkipukuista todistajaa” suuren vihan aikana, viimeisinä 3½ vuotena)

ja on ensimmäisiä, jotka tulevat viimeisiksi."

Ketkä?? Israelilaisten jäännös Ilm.15: 2-4 mukaan pelastuvat juuri ennen vihan maljoja, ja viimeksi

he, jotka uskovat Jeesukseen ja huutavat häntä Messiaakseen juuri ennen pasuunan äänen

ylösnousemusta. Matt. 23: 39 te ette näe minua, ennenkuin sanotte: 'Siunattu olkoon hän,

joka tulee Herran nimeen'. Hepr. sanonnassa: ”Tervetuloa Herran nimeen”; silloin pasuuna soi.

Luuk. 14:      15. Tämän kuullessaan eräs pöytäkumppaneista sanoi hänelle: "Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa!" (Juutalaisia oli koolla.)
16. Niin hän (Jeesus) sanoi hänelle: "Eräs mies laittoi suuret illalliset ja kutsui monta.
17. Ja illallisajan tullessa hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina'.

”Valmiina” tarkoitta: Taivaassa ovat jo hääpäivällisellä 6. sinetin/6. seurakunnan aikana

ylöstemmatut ja silloin 1. ylösnousemuksen saaneet sekä esikoisjoukko eli 144 000 Israelilaista.
18. Mutta he rupesivat kaikki järjestään estelemään. Ensimmäinen sanoi hänelle: 'Minä ostin pellon, ja minun täytyy lähteä sitä katsomaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä'.
19. Toinen sanoi: 'Minä ostin viisi paria härkiä ja menen niitä koettelemaan; pyydän sinua, pidä minut estettynä'.
20. Vielä toinen sanoi: 'Minä otin vaimon, ja sen tähden en voi tulla'.
21. Ja palvelija tuli takaisin ja ilmoitti herralleen tämän. Silloin isäntä vihastui ja sanoi palvelijalleen: 'Mene kiiruusti kaupungin kaduille ja kujille ja tuo köyhät ja raajarikot, sokeat ja rammat tänne sisälle'. (Kansojen ja Jumalan vihan aikana heitä kyllä on. Tämä on alkupuoli eli 3½ v. viimeisestä Israelin 7 vuodesta)

22. Ja palvelija sanoi: 'Herra, on tehty, minkä käskit, ja vielä on tilaa'.

Näin todetaan israelilaisten illallispaikoista nyt tapahtuneen ylösoton jälkeen. Tämä on kuvaus ylienkelin äänen ylösotosta, Ilm. 14: 14-16; ylienkeli Mikael oli heitä myös suojellut.

23. Niin Herra sanoi palvelijalle: 'Mene teille ja aitovierille ja pakota heitä tulemaan sisälle, että minun taloni täyttyisi; (Se sanotaan silloin Eliakselle ja Moosekselle.)
24. sillä minä sanon teille, ettei yksikään niistä miehistä, jotka olivat kutsutut, ole maistava minun illallisiani'."

Ne jotka silloin kieltäytyvät, jätetään pois. Hääjuhlan illalliset on Israelin jäännökselle; tuleehan osa heistä myöhemmin mukaan häihin. Ilm.7: 1-; vrt. 6:12-17 on ”käskyhuudon” ylösotto 6. sinetin aikana, jolloin Kristus näyttää tulevan. Sitten hän kuitenkin tulee vielä 14: 14-16 ”ylienkelin äänen” kuuluessa ja seitsemännen ”pasuunan” aikana, 11: 15-19; 16: 17-21; 19: 11-21.  Jeesus oli sanonut: Luuk.12: 36 ”olkaa te (israelilaiset) niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä.Sen jälkeen on hääjuhlan illalliset ja niihin tulee Israelin jäännös ja voi tulla myöhässä oksastetut pakanoistakin pedon vallan ajalta. Kuuluvathan he ”oksastettuihin” eli taivaalliseen Jerusalemiin. Room. 11: 17-24; Gal.4: 26

Luuk. 16:      19. Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti.
20. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita

                      21. ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.
22. Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan (Aabraham, rikas mies hänkin, oli taivaassa). Ja rikaskin (joka ei ollut armollinen) kuoli, ja hänet haudattiin.

                      23. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan,

Silloin kun hän joutui vaivan paikkaan eli toisen ylösnousemuksen jälkeen. Tässä on suomalainen

kansanperinnesana ”tuonela”, joka mielletään kuoleman olotilaksi. Lutherin käännös:

”helvetissä” eli in der Hölle ja käännös English tr. of Peshitta in hell,” käännös Latin Vulgata

” in tormentis, joka on helvetti.

näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
24. Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'

Helvetissä. Aikaa siitä väliltä kuoleman jälkeen hän ei ole voinut havaita ja arvioida, Saar.9:5 ” mutta kuolleet eivät tiedä mitään”; se koskee jumalattomien kuolemaa, mutta heidät herätetään saamaan rangaistuksensa Kristuksen 1000-v. hallituskauden jälkeen, Ilm. 20: 11-15.

Luuk. 16:      25. Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa;

Köyhyys ja sairaudet eivät olleet Jumalan rangaistuksia Jumalaan luottavalle vaan pahuuden ruhtinaan järjestämää kiusaa ja ahdistusta, mutta Jumala sallii niitäkin uskon koetuksina.

mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa (Jumalan totuudellisen oikeuden mukaan ja oikeana rangaistuksen aikana, jolloin heidät on juuri tuomittu.)

Luuk 16:       26. Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'

(Toisille ikuinen elämä ja toisille ikuinen kadotus.)
27. Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon
28. - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan'. (Tässä Jeesus korostaa todistamisen merkitystä ajallaan. Helvetin hetkellä todistamisen aika on ennen eläneiltä ihmisiltä jo ohi.)
29. Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä'. (Koska eivät Kristusta, Jumalan Sanaa kuulleet.)
30. Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen'. (Vain Kristuksessa kuolleet sielut elävät ja ovat taivaassa. Helvettiin heitetään ja tuskin on toivoa kenelläkään sinne heitetyllä.)
31. Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös'." (Mikä tuli toteen näytetyksi Jeesuksen noustua kuolleista: he eivät uskoneet.)

-”- 17:            20. Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, (ei silloin vielä, vaan se tuli sydämiin.)
21. eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä". (Pyhän Hengen ollessa sydämessä.)
22. Ja hän sanoi opetuslapsillensa: "Tulee aika, jolloin te (Israelin kansa, seurakunnan yläilmoihin tempaamisen jälkeen) halajaisitte nähdä edes yhtä Ihmisen Pojan päivää, mutta ette saa nähdä.

                      23. Ja teille sanotaan: 'Katso, tuolla hän on!' 'Katso, täällä!' Älkää menkö sinne älkääkä juosko perässä.
24. Sillä niin kuin salaman leimaus loistaa taivaan äärestä taivaan ääreen, niin on Ihmisen Poika päivänänsä oleva.
25. Mutta sitä ennen pitää hänen kärsimän paljon ja joutuman tämän sukupolven hyljittäväksi.
26. Ja niin kuin kävi Nooan päivinä, niin käy myöskin Ihmisen Pojan päivinä:

                      27. he söivät, joivat, naivat ja menivät miehelle, aina siihen päivään asti, jona Nooa meni arkkiin; ja vedenpaisumus tuli ja hukutti heidät kaikki.
28. Niin myös, samoin kuin kävi Lootin päivinä: he söivät, joivat, ostivat, myivät, istuttivat ja rakensivat,

                      29. mutta sinä päivänä, jona Loot lähti Sodomasta, satoi tulta ja tulikiveä taivaasta, ja se hukutti heidät kaikki,

Israelin kansa tulee olemaan kuten Loot, joka vitkasteli; ” kun aamu jo alkoi sarastaa, enkelit

kiirehtivät Lootia ”, ja hän lähtee myöhässä, sitten kun häntä pakotettiin. Tässä enkeleitä oli

kaksi kuten Ilmestyskirjan kaksi todistajaa aivan lopun ajalla Jerusalemissa, jotka teillä ”pakottavat”

tulemaan Karitsan häähuoneen illallisille.

Luuk. 17:      30. samoin käy sinä päivänä, jona Ihmisen Poika ilmestyy.

Siis tulta ja tulikiveä sataa järveksi asti ja Ilm.14: 20 sanotaan sen järven olevan ”kaupungin ulkopuolella”,

sitä ei sada Jerusalemiin, joka on ”suuren kuninkaan kaupunki”. (Ilmeisesti pala auringosta putoaa maahan.)

Luuk. 17:      31. Sinä päivänä älköön se, joka katolla on ja jolla on tavaransa huoneessa, astuko alas niitä noutamaan; ja älköön myös se, joka pellolla on, palatko takaisin.

                      32. Muistakaa Lootin vaimoa! (Kun Jerusalemissa on hävityksen kauhistus, on paettava taakseen katsomatta.)
33. Joka tahtoo tallettaa elämänsä itselleen, hän kadottaa sen; mutta joka sen kadottaa, pelastaa sen.

Kannattaa luottaa Jeesukseen ja tunnustaa hänet, vaikka edessä olisi fyysinen kuolema, koska heti

uskovalla alkaa iankaikkinen elämä. Joka hänet kieltää, voi pelastaa vain lyhyen matkan tästä

elämästään, mutta kadottaa iankaikkisen elämän.
34. Minä sanon teille: sinä yönä on kaksi miestä yhdellä vuoteella; toinen korjataan

                       talteen, ja toinen jätetään. (Enkelit tempaavat Kristuksen omat kuin ”varas yöllä” yläilmoihin hänen luokseen valmistettuihin aittoihin.)
35. Kaksi naista jauhaa yhdessä; toinen korjataan talteen, mutta toinen jätetään."

36: Kaksi miestä on pellolla: toinen otetaan ylös, toinen jätetään.

(Toisten nukkuessa he tekevät työtä, koska toisella puolella maapalloa on päivä.)
37. Ja he vastasivat ja sanoivat hänelle: "Missä, Herra?" Niin hän sanoi heille: "Missä raato on, sinne myös kotkat kokoontuvat".

Suuri hävitys on Jeesuksen tuloajankohtana ja symbolisesti kotkat eli pahuuden enkelit nauttivat aikaansaannoksistaan.

Luuk. 18:      7. Eikö sitten Jumala toimittaisi oikeutta valituillensa, jotka häntä yötä päivää avuksi huutavat, ja viivyttäisikö hän heiltä apuansa?
8. Minä sanon teille: hän toimittaa heille oikeuden pian. Kuitenkin, kun Ihmisen Poika tulee, löytäneekö hän uskoa maan päältä?"

-”- 21:            6. "Päivät tulevat, jolloin tästä, mitä katselette, ei ole jäävä kiveä kiven päälle, maahan jaottamatta". (Jerusalemin temppelistä.)
7. Niin he kysyivät häneltä sanoen: "Opettaja, milloin tämä sitten tapahtuu? Ja mikä on oleva merkki tämän tulemisesta?"
8. Niin hän sanoi: "Katsokaa, ettei teitä eksytetä. Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen se', ja: 'Aika on lähellä'. Mutta älkää menkö heidän perässään.
9. Ja kun kuulette sotien ja kapinain melskettä, älkää peljästykö. Sillä näitten täytyy ensin tapahtua, mutta loppu ei tule vielä heti."
10. Sitten hän sanoi heille: "Kansa nousee kansaa vastaan ja valtakunta valtakuntaa vastaan,
11. ja tulee suuria maanjäristyksiä, tulee ruttoa ja nälänhätää monin paikoin, ja taivaalla on oleva peljättäviä näkyjä ja suuria merkkejä.
12. Mutta ennen tätä kaikkea he käyvät teihin käsiksi (kuten esim.Hitlerin kautena ja aina pedon valtakaudelle asti)

ja vainoavat teitä ja vetävät teidät synagogiin ja heittävät vankiloihin ja vievät teidät kuningasten ja maaherrain eteen minun nimeni tähden. (Myös juutalaisia, jotka eivät uskoneet Jeesukseen, vainottiin Jeesuksen nimen tähden.)

                      13. Ja näin te joudutte todistamaan.
14. Pankaa siis sydämellenne, ettette edeltäpäin huolehdi, miten te vastaatte puolestanne.
15. Sillä minä annan teille suun ja viisauden, jota vastaan eivät ketkään teidän vastustajanne kykene asettumaan tai väittämään.

Luuk. 21:      16. Omat vanhemmatkin ja veljet ja sukulaiset ja ystävät antavat teidät alttiiksi; ja muutamia teistä tapetaan, (Messiaanisia juutalaisia vainoavat juutalaiset ym.)

17. ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden.
18. Mutta ei hiuskarvaakaan teidän päästänne katoa.

19. Kestäväisyydellänne te voitatte omaksenne elämän.

Uskon, toivon ja odotuksen kestävyydellä.

Luuk. 21:      20. Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä. (Jo 70 j.Kr. ja ennen Kr.n toista tulemusta.)

                      Silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa, lähtekööt sieltä pois, ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö (kaupunkiin).

                      22. Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki täyttyisi, mikä kirjoitettu on. (Jeesuksen veri kostettiin Jerusalemille jo v. 70 j.Kr.)
23. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan; (juutalaisia)
24. ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät. (Room.11:25 ” kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut”, ja juutalaisten jäännöksen sinetöiminen alkaa.)
25. Ja on oleva merkit auringossa ja kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä ja epätoivo, kun meri ja aallot pauhaavat. (”Suuri ahdistus” on myös kaikilla kansoilla.)
26. Ja ihmiset menehtyvät peljätessään ja odottaessaan sitä, mikä maanpiiriä kohtaa; sillä taivaitten voimat järkkyvät.
27. Ja silloin he näkevät Ihmisen Pojan tulevan pilvessä suurella voimalla ja kirkkaudella.
28. Mutta kun nämä alkavat tapahtua, niin rohkaiskaa itsenne ja nostakaa päänne, sillä teidän vapautuksenne on lähellä." (Ei kestä juutalaisten jäännöksenkään pelastumisen hetken odotus kauaa tuolloin.)
29. Ja hän puhui heille vertauksen: "Katsokaa viikunapuuta ja kaikkia puita”

Israelin kansaa. Jeesus kirosi viikunapuun, koska siinä ei ollut hedelmää keväällä, ja se kuivettui.

Samoin kävi hedelmättömälle Israelin kansalle. Lopun ajalla siinä kansassa, viikunapuussa, alkaa

herätystä, kevään merkit ja kaikissa puissa/muissa kansoissa; symbolikuva siitä on esim. Babylonin

johtajasta Nebukadnessarista, jota kuvattiin suureksi puuksi.
30. Kun ne jo puhkeavat lehteen (niissä on uutta elämää, Pyhän Hengen antamaa herätystä), niin siitä te näette ja itsestänne ymmärrätte, että kesä (Kristuksen tulo ja hänen valtakuntansa) jo on lähellä.
31. Samoin te myös, kun näette tämän tapahtuvan, tietäkää, että Jumalan valtakunta on lähellä. (Yläilmoihin tempaaminen.)
32. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa (yksi sukupolvi, sen ajan -), ennen kuin kaikki tapahtuu.
33. Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani eivät katoa. (Vakuutus yhdestä s.p.)
34. Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta
35. niin kuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat.
36. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä."

Jeesus tulee Jumalallisena Ihmisen Poikana johtamaan Israelin ja koko maailman hallintaa

tuhanneksi vuodeksi. Mutta hänen hallintonsa jatkuu ikuisesti, vaikka vasta tuon hallituskauden

jälkeen tämä maa luodaan uudestaan. Uudesta maasta kerrotaan Ilm. 22: 3 ”Ja Jumalan ja

Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä”..  Jumala ja Karitsa

on yksi Jumala Kaikkivaltias. Kristus Jeesus on ”Jumalan kasvojen enkeli” ja hänen ”oikea

käsivartensa” ja ”hänen Sanansa” ja ”Viisautensa”, siis kaikki mikä on konkreettista, näkyvää.

Uuden maan temppeli on Jumala ja Karitsa sekä Jumala on valo ja Karitsa lamppu. Näissä

symboleissakin Jumala ja Karitsa ovat yhdessä ja yhtä.

 

Johannes

Joh.1:            23. Hän (Johannes Kastaja) sanoi: "Minä olen huutavan ääni erämaassa: 'Tehkää tie tasaiseksi Herralle' (Elia, joka tulee vielä.), niin kuin profeetta Esaias on sanonut."

-”- 3:              28. … minä sanoin: en minä ole Kristus, vaan minä olen hänen edellänsä lähetetty. (Sanoi Johannes Kastaja itsestään Jeesukseen nähden.)

-”- 5:              21. Sillä niin kuin Isä herättää kuolleita ja tekee eläviksi, niin myös Poika tekee eläviksi, ketkä hän tahtoo.
22. Sillä Isä ei myöskään tuomitse ketään, vaan hän on antanut kaiken tuomion Pojalle,

                      24. Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.
25. Totisesti, totisesti minä sanon teille: aika tulee ja on jo, jolloin kuolleet kuulevat Jumalan Pojan äänen, ja jotka sen kuulevat ne saavat elää.

Jeesuksen kuoleman yhteydessä oli esikoisten juhlajoukon ylöstempaaminen. 1. Tess. 4: 15-17 ja Ilmestyskirjan 6: 12-17 mukaan 1. ylösnousemus tulee, kun maan päällä elävä seurakunta temmataan Karitsan häihin, taivaaseen valmistettuihin sijoihin, ”6. sinetin” aikana.

26. Sillä niin kuin Isällä on elämä itsessänsä, niin hän on antanut elämän myös Pojalle, niin että myös hänellä on elämä itsessänsä.
27. Ja hän on antanut hänelle vallan tuomita, koska hän on Ihmisen Poika.

-”- 5:              28. Älkää ihmetelkö tätä, sillä hetki tulee, jolloin kaikki, jotka haudoissa ovat, kuulevat hänen äänensä

                      29. ja tulevat esiin, ne, jotka ovat hyvää tehneet, elämän ylösnousemukseen (eli 1. -. ennen 1000-v. hallintokautta), mutta ne, jotka ovat pahaa tehneet, tuomion ylösnousemukseen (eli 2. -. 1000-v. hallintokauden jälkeen; Ilm. 20: 5. ”Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet.” )
30. En minä itsestäni voi mitään tehdä. Niin kuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt.

                      45. Älkää luulko, että minä olen syyttävä teitä Isän tykönä; teillä on syyttäjänne, Mooses, johon te panette toivonne.

-”- 12:            31. Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse; nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos.

Ilm. 12: 7-  Hänet heitettiin ulos taivaasta Jeesuksen ylösnousemuksen aikoihin; ei enää pääsyä

sinne, kuten oli Jobin aikoina, josta on esimerkki.

Ilm. 12: 11.”Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta”; Juuri tämä Joh. 12: 31 oli se Jumalan Karitsan todistuksen sana. ” Nyt käy tuomio tämän maailman ylitse; nyt tämän maailman ruhtinas pitää heitettämän ulos.”

-”- 14:            3. Ja vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin olisitte siellä, missä minä olen.

                      19. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää minua näe, mutta te näette minut; koska minä elän, niin tekin saatte elää.

                      20. Sinä päivänä te ymmärrätte (Jeesus ilmoitti sen edeltä heille, ilmestyen heille kuolemansa jälkeen, hän myös vakuutti sen, että mekin saamme elää), että minä olen Isässäni, ja että te olette minussa ja minä teissä. (Lopullisesti ymmärrämme tämän yhteyden vasta 1. ylösnousemuksen/ ylös tempaamisen ja Karitsan häiden jälkeen.)

Joh. 15:         6. Jos joku ei pysy minussa, niin hänet heitetään pois niin kuin oksa, ja hän kuivettuu; ja ne kootaan yhteen (2.ssa ylösnousemuksessa eli tuomion ylösnousemuksessa)

ja heitetään tuleen, ja ne palavat.

-”- 21:            22. Jeesus sanoi hänelle: "Jos minä tahtoisin, että hän jää tänne siihen asti, kunnes minä tulen, mitä se sinuun koskee? Seuraa sinä minua."

Apostolien teot

Ap.t. 1:          6. Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä sanoen: "Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?"
7. Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,

Tämän hän sanoi omillensa varoitukseksi, joka myös on osoittautunut tarpeelliseksi. Aikain

merkkejä voi seurata, mutta fariseukset ja saddukeukset eivät niitä edes huomaa; Jeesus sanoi heille:

Matt. 16: 3 ”Taivaan muodon te osaatte arvioida, mutta aikain merkkejä ette osaa.” Se oli ja on

älyyn luottavien eikä uskon varassa olevien osa.

9. Kun hän oli tämän sanonut, kohotettiin hänet ylös heidän nähtensä, ja pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään.
10. Ja kun he katselivat taivaalle hänen mennessään, niin katso, heidän tykönänsä seisoi kaksi miestä valkeissa vaatteissa;
11. ja nämä sanoivat: "Galilean miehet, mitä te seisotte ja katsotte taivaalle? Tämä Jeesus, joka otettiin teiltä ylös taivaaseen, on tuleva samalla tavalla, kuin te näitte hänen taivaaseen menevän." (Pilvi myös tuo hänet takaisin.)

                      12. Silloin he palasivat Jerusalemiin vuorelta, jota kutsutaan Öljymäeksi ja joka on lähellä Jerusalemia, sapatinmatkan päässä.

Jeesus tulee laskeutumaan Öljymäelle silloin kun hän tulee maan päälle kuninkaana ja kuninkaaksi.

Sak.14: 4 ”Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää

kohti.” 14: 9 ”Herra on oleva koko maan kuningas. Sinä päivänä on Herra oleva yksi ja hänen

nimensä yksi”.

Ap.t. 2:          17. 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
18. Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.
19. Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita. (Ainakin sotien ja tulivuorien kautta ym.)

Ap.t. 2:          20. Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennen kuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen.

Viittaus on Jeesuksen kaikkiin ylösottoihin, koska niissä kerrotaan tapahtuman julkisuudesta.

Samalla se kuvaa uuden liiton luopioiden pimeyttä ja vanhan liiton orjuuden pimeyttä kyseisenä

aikana elävien keskuudessa. Pimeys myös suojaa ihmisiä Jumalan suurelta kirkkaudelta.

-”- 10:            10. Ja hänen (Pietarin) tuli nälkä, ja hän halusi ruokaa. Mutta sitä valmistettaessa hän joutui hurmoksiin.
11. Ja hän näki taivaan avoinna (kuten Jeesuksen tulossa) ja tulevan alas astian, ikäänkuin suuren liinavaatteen (Kristuksen vanhurskauden), joka neljästä kulmastaan laskettiin maahan.
12. Ja siinä oli kaikkinaisia maan nelijalkaisia ja matelijoita ja taivaan lintuja.

(Erilaiset kansat ja langenneet henkiolennot; ne, jotka ottivat puhdistuksen vastaan)
13. Ja tuli ääni, joka sanoi hänelle: "Nouse, Pietari, teurasta ja syö". (Hyväksy itsellesi)
14. Mutta Pietari sanoi: "En suinkaan, Herra; sillä en minä ole ikinä syönyt mitään epäpyhää enkä saastaista". (Juutalaiset eivät saaneet syödä ”saastaisia eläimiä”, eikä seurustella pakanoiden kanssa, jotka vastaavat symboleina niitä eläimiä.)
15. Ja taas ääni sanoi hänelle toistamiseen: "Minkä Jumala on puhdistanut, sitä älä sinä sano epäpyhäksi". (Kaikki kansat ja henkiolennot ovat saaneet puhdistuksen; heille on se tarjottu. Ne puhdistuvat, jotka sen vastaanottavat, ja saavat olla hengessä Jumalan luona kuolemansa jälkeen.)

Ap.t. 10:        16. Tämä tapahtui kolme kertaa; sitten astia otettiin kohta ylös taivaaseen.

Ne laskettiin vanhurskauden astiassa, hengessä alas taivaasta, ja ne saivat heti ruumiin

ylösnousemuksen. Kolme kertaa on myös Ilmestyskirjan mukaan ylösnousemus/ylösotto.

Ne ovat 1. Tess. 4: 16 mukaan:

  1. käskyhuudon ylösnousemus/ylösotto, joka on 6. sinetin aikana
  2. ylienkelin äänen   –”-       -”-   ,  joka tapahtuu juuri ennen vihan maljoja
  3. Jumalan pasuunan äänen ylösnousemus/(ylösotto). 7. pasuunan kuuluessa.

Juuri ennen Jumalan vihan maljoja tapahtuva ylösotto on ylienkeli Mikaelin suojeleman joukon ylösotto. 7. pasuunan ylösnousemuksessa heräävät ne kuolleet, jotka pedon vallan aikana kuolivat.

!. on ”keskiyönhuudon” aika 2. toinen yövartio 3. kolmas yövartio, joissa Jeesus puhui tulevansa. Pasuunan ylösotto, jos sellaista vielä tarvitaan, on ilmeisesti Jeesuksen leiriin siirto.

Ap.t. 2:          21. Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'

Tämä on todettavissa ylösottojen runsaassa armossa, lopulta ”ikään kuin tulen läpi” pelastumisessa.

Tämä peräkkäinen ylösnousemuksien/ylösottojen tapahtumakausi on lyhyt kestoltaan, luonteeltaan

pelastava armon runsaudella. Toinen ylösnousemus on vasta 1000 vuoden jälkeen, ”tuomion –”.

-”- 15:            14. Simeon on kertonut, kuinka Jumala ensi kerran katsoi pakanain puoleen ottaakseen heistä kansan omalle nimellensä. (Jeesus ottaa heidät ensin myös tykönsä. ”Viimeiset tulevat ensimmäisiksi” tässäkin, Matt. 20: 16.)
15. Ja tämän kanssa pitävät yhtä profeettain sanat, sillä näin on kirjoitettu:

16. 'Sen jälkeen (myös pakanoiden ylös ottamisen jälkeen) minä palajan ja pystytän jälleen Daavidin sortuneen majan; minä korjaan sen repeämät ja nostan sen jälleen pystyyn,

Israelilaisten sydämissä, jonka Jeesus teki jo pakanakansojen sydämissä pystyttäen niihin Henkensä kautta valtakuntansa. Maallisen 1000-vuotisen valtakuntansa hän tulee myös rakentamaan, kunhan ”pakanoiden ajat” ovat päättyneet sekä Israelin kansan viimeinen vuosiviikko, 7 vuotta, jona aikana Kaikkivaltias on Israelin Jumala, suojelija, joka viimeksi kukistaa pedon vallan siltä ajalta.

Ap.t. 15:        17. että jäljelle jääneet ihmiset etsisivät Herraa, ynnä kaikki pakanat, jotka ovat minun nimiini otetut, sanoo Herra, joka tämän tekee,

Tässä on Jumalan työjärjestys ilmaistuna. Jeesuksen hylkäämisen jälkeen Israelilaiset saivat vielä armon-ajan vuoteen 70 j.Kr. Sitten heidät ajettiin kaikkien kansojen sekaan, että he näkisivät, kuinka Jumala kokoaa pakanoista kansan nimellensä, ottaa heidät tykönsä, ja vasta sitten Israelin jäännöksen. Aamos sanoo 9:9: ” minä annan käskyn ravistella Israelia kaikkien kansojen keskuudessa” ja tämän jälkeen Aamos on kirjoittanut tämän 9:11 lainatun tekstin Ap.t. 15: 16, joka monissa käännöksissä kuitenkin alkaa: ” Sinä päivänä minä rakennan jälleen…” Aam.9:12 ” Ja niin Israel saa hallittavakseen Edomin jäännöksen ja kaikki ne kansat, jotka on julistettu minun omikseni, sanoo Herra. Hän on tämän tekevä.” Näinä tulevina aikoina näin: Ne Jeesuksen seurakunnan ylöstempaamisen jälkeen jäljelle jääneet Israelilaiset ja pakanakansojen ihmiset, jotka jäävät tänne, saavat vielä armon Israelin jäännöksen kokoamisen aikana ja sitten Jeesuksen 1000-vuotisen hallituskauden aikana, jona aikana Israel saa hallinto-oikeuden.

Ap. t. !5:       18. mikä on ollut tunnettua hamasta ikiajoista'.

-”- 17:            31. Sillä hän on säätänyt päivän, jona hän on tuomitseva maanpiirin vanhurskaudessa sen miehen kautta, jonka hän siihen on määrännyt; ja hän on antanut kaikille siitä vakuuden, herättämällä hänet kuolleista."

Room. 5:       9. Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta.

Jumalan vihasta; kuten israelilaiset pelastuivat ennen luvattuun maahan lähtöään egyptiläisiä

kohdanneesta Jumalan vihasta ja vitsauksista. Se on esikuvallista lopun ajan seurakunnalle pedon

vallan ajasta, joka on ennen Kristuksen hallituskauteen siirtymistä ja jumalattomia silloin

kohtaavista vitsauksista.

Room. 9:       28. Sillä sanansa on Herra toteuttava maan päällä lopullisesti ja rutosti."

-”- 11:            5. Samoin on nyt tänäkin aikana olemassa jäännös (ennen Israelin kansan hajotusta ja hävitystä v. 70 j.Kr.) armon valinnan mukaan. (Samoin myöhemminkin)

25. Sillä minä en tahdo, veljet - ettette olisi oman viisautenne varassa - pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut, (on otettu ylös)
26. ja niin kaikki Israel on pelastuva (Israelilaisetkin heidän viimeisen vuosiviikkonsa aikana, 7 v.,) niin kuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista. (”Pakanoiden aikojen” aikana ensin ja sitten…)

Jeesus tekee sen 1000-vuotisen valtakuntansa aikana Öljymäelle laskeutumisensa jälkeen.

Room. 14:     10. Mutta sinä, minkä tähden sinä tuomitset veljeäsi? Taikka sinä toinen, minkä tähden sinä halveksit veljeäsi? Sillä kaikki meidät asetetaan Jumalan tuomioistuimen eteen. (Kaikki toisilleen armottomat joutuvat tuomion ylösnousemukseen.)
11. Sillä kirjoitettu on: "Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, minun edessäni pitää jokaisen polven notkistuman ja jokaisen kielen ylistämän Jumalaa".

Kaikkein jumalattomimmatkin silloin polvistuvat hänen eteensä, vaikka vain tuomio on heille

odotettavissa; jokainen siis aikanaan ja vuorollaan joutuu polvistumaan.
12. Niin on siis meidän jokaisen tehtävä Jumalalle tili itsestämme.

Ennemmin tai myöhemmin. Tuomion ylösnousemus on se paikka, jossa ne, jotka eivät ennen

elämänsä aikana ole Kristuksen kanssa tilintekoa teoistaan käyneet ja hänen verensä sovitusta

vastaanottaneet, saavat tilinteon ja polvistumisen hetken viimein kokea.

1.Kor. 1:        7. niin ettei teiltä mitään puutu missään armolahjassa, teidän odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestystä.
8. Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä. (Hän vahvistaa meitä uskossa ja pukee Kristuksen vanhurskauden vaatteet päällemme.)

                      9. Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen.

-”- 3:              11. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.
12. Mutta jos joku rakentaa tälle perustukselle, rakensipa kullasta, hopeasta, jalokivistä, puusta, heinistä tai oljista, (paremmista tai huonommista aineksista Jeesus-perustukselle)
13. niin kunkin teko on tuleva näkyviin; sillä sen on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy, ja tuli on koetteleva, minkälainen kunkin teko on.

                      14. Jos jonkun tekemä rakennus kestää, on hän saava palkan; (vanhurskaiden palkan)
15. mutta jos jonkun tekemä palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen läpi, (koska Jeesus Kristus oli toivon perustuksena).

Me olemme Jumalan temppeli, erityisesti sydän meissä, jota ei saa turmella. Jumala voi turmella

silloin temppelimme, myös ruumiimme ennemmin tai myöhemmin; esim. päivänä, jolloin tuli

lankeaa taivaasta. Huom.! Armo Kristuksessa on valtavan suuri. Toiseksi tuo päivä-sana saattaa

viitata laajempaan aikaan, niihin 3½ vuoteen juuri ennen Jeesuksen tuloa kuninkaaksi, jolloin on

suurin koetuksen hetki, ”päivä”, niillä ihmisillä silloin ja heitä on kehotettu ostamaan kultaa, tulessa

puhdistettua, Kristuksen koetuksissa puhdistettua, että he selviäisivät.

                      16. Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?
17. Jos joku turmelee Jumalan temppelin, on Jumala turmeleva hänet; sillä Jumalan temppeli on pyhä, ja sellaisia te olette. (Seuraavana on esimerkki luopiosta)

-”- 5:              1. .. keskuudessanne harjoitetaan haureutta, … että eräskin pitää isänsä vaimoa.

5. Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi,

Jumalan sanan tuli koettelee häntä ja hän saa vielä armonaikansa, vaikka ensin lihansa turmioksi, jotta hän kääntyisi. Lopun ajalla on vielä joutuminen Jumalan vihan aikaan, vitsausten kauteen, mutta myös päiväksi, ”joka tulessa ilmestyy”, ”Jumala on kuluttavainen tuli”, ja se on lopulta koetteleva hänet.

että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä.

Toiset tulevat Kristuksen puhdistavan veren suojiin jo silloin, kun hän on joutunut lihansa turmioon hyljätyksi. Mutta päivänä, joka tulessa ilmestyy, jos Kristus oli heikkonakin perustuksena, merkitsee se silloin:hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen läpi” silloin kun sataa tulta taivaasta suuren Babylonin päälle 7. pasuunan kuuluessa. Ja niin ”on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu”. Näin Jumalan armo annetaan pyydettäessä ennemmin tai myöhemmin. He voivat päästä 1000-vuotiskaudelle mukaan ja tulla sitten tuntemaan Kristus.

1. Kor. 6:       2. Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan?

Tulevat toteamaan ja todistamaan oikeudessa Jeesuksen tuomiot oikeiksi. Me olemme silloin Hengessä yhtä Jeesuksen kanssa.

 Ja jos te tuomitsette maailman, niin ettekö kelpaa ratkaisemaan aivan vähäpätöisiä asioita?
3. Ettekö tiedä, että me tulemme tuomitsemaan enkeleitä,

Enkelitkin ovat Jeesuksen armosta osalliset ja maailman historian aikana he joko hylkäävät tai ottavat sen vastaan.

emmekö sitten maallisia asioita?

-”- 7:              31. ja ne, jotka tätä maailmaa hyödyksensä käyttävät, niin kuin eivät sitä käyttäisi; sillä tämän maailman muoto on katoamassa.

-”- 10:            (9. Älkäämme myöskään kiusatko Herraa, niin kuin muutamat heistä kiusasivat ja saivat käärmeiltä surmansa.
10. Älkääkä napisko, niin kuin muutamat heistä napisivat ja saivat surmansa tuhoojalta.)

1. Kor. 10:     11. Tämä, mikä tapahtui heille, on esikuvallista ja on kirjoitettu varoitukseksi meille, joille maailmanaikojen loppukausi on tullut.

Etenkin niille, jotka joutuvat jäämään viimeisille vuosille, pedon valtakaudelle.
12. Sen tähden, joka luulee seisovansa, katsokoon, ettei lankea.

-”- 11:            31 Mutta jos me tutkisimme itseämme, ei meitä tuomittaisi;

32. mutta kun meitä tuomitaan, niin se on meille Herran kuritusta (joka on siunaukseksi), ettei meitä maailman kanssa kadotukseen tuomittaisi.

-”- 15:            20. Mutta nytpä Kristus on noussut kuolleista, esikoisena kuoloon nukkuneista.
21. Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta.
22. Sillä niin kuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
23. mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;

1.ssä, eli käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan äänen ylösotoissa. Ne ovat

ensimmäinen eli elämän ylösnousemus ja aivan peräkkäin ennen 1000-vuotiskautta ja muut

nousevat 2.ssa eli tuomion ylösnousemuksessa, 1000-v. kauden jälkeen.
24. sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.

1000-vuotisen valtakuntansa päätyttyä Kristus ei ole kuningas Ihmisen Poikana vaan Jumalan

Poikana ja on ”kuningas iankaikkisesti”, kun hän saa ”uuden nimen” Ilm.3: 12, ja uudessa

maassa palvellaan yhtä Jumalaa ja Hän on Jumala ja Karitsa sekä valtaistuin on ”Jumalan ja

Karitsan valtaistuin”. Lisäksi Jumala on valo ja Kristus lamppu sekä siellä ei ole temppeliä, vaan

Jumala ja Karitsa on sen temppeli; he ovat yhtä. Ilm. 21: 22-23; 22: 1, 3-4.
25. Sillä hänen pitää hallitseman "siihen asti, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle". (Ihmisen Poika hallitsee siihen asti.)
26. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. (1000-v. kauden jälkeen.)
27. Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa. (Eli Isä Jumalamme Kaikkivaltias.)
28. Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.

Isä, Poika ja Pyhä Henki ovat yksi Jumala. Kristus on ihmiskunnalle Jumalan näkyvä

hahmo; Luoja luodussansa. Uudeksi luodussa maassa hän on muodossa, jota emme

tiedä. Todennäköisesti he yhdistyvät ja (Ilm. 3: 12) Kristus saa uuden nimen; 19: 12

sanotaan: ” hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse. Siis vain

Jumala. Ilm. 21: 22-23 sanotaan: ” Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja

Karitsa.” sekä ” Jumalan kirkkaus valaisee sen ja sen lamppu on Karitsa”.

2. Kor. 11:     2. … minähän olen kihlannut teidät miehelle, yhdelle ainoalle (Kristukselle), asettaakseni Kristuksen eteen puhtaan neitsyen.

Fil. 3:             18. Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;
19. heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on heidän mielensä.
20. Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa, ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta Vapahtajaksi,
21. joka on muuttava meidän alennustilamme ruumiin kirkkautensa ruumiin kaltaiseksi sillä voimallaan, jolla hän myös voi tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi. (Ja tekee sen kuninkuuskautensa aikana ja heti sen jälkeen.)

1. Tess. 1:      10. ja odottamaan taivaista hänen Poikaansa, jonka hän on herättänyt kuolleista, Jeesusta, joka pelastaa meidät tulevasta vihasta.

Tarkoittaa Jumalan vihan ajasta pelastamista, nostamalla heidät sen edeltä ylös luoksensa. Ja

toiset vielä kääntymättömät, jotka jäävät vihan aikaan, mutta joissa on ”hyvä siemen”, hän

varjelee siinä ajassa samoin kuin Egyptissä Jumala pelasti kansansa hänen egyptiläisille

antamistaan vitsauksista. Se tapahtui heille silloin ennen Uuteen maahan lähtöä ikään kuin

lopun ajasta ennustavana esimerkkinä. Uusi maailman hallitushan on vihan ajan jälkeen pian

alkamassa. Heidät, jotka pedon valta-ajalla ovat Kristuksen veren suojassa, johdetaan ja

varjellaan Hänen hallituskauttaan varten; esim. juutalaisten uskollinen jäännös.

1. Tess. 2:      19. Sillä kuka on meidän toivomme tai ilomme tai meidän kerskauksemme kruunu? Ettekö myös te, meidän Herramme Jeesuksen edessä hänen tulemuksessaan?
20. Sillä te olette meidän kunniamme ja meidän ilomme.

Se on Kristuksen kunnia; tämä on vanhan liiton ihmisen ajattelua, heillehän omat teot olivat

ansiona. Uuden liiton ihmisen toisen käden ei tule tietää mitä toinen käsi tekee; eivät niitä tiedosta.

-”- 3:              13. vahvistaaksensa teidän sydämenne nuhteettomiksi pyhyydessä meidän Jumalamme ja Isämme edessä, meidän Herramme Jeesuksen tulemuksessa, kun hän tulee kaikkien pyhiensä kanssa.

-”- 4:              14. Sillä jos uskomme, että Jeesus on kuollut ja noussut ylös, niin samoin on Jumala Jeesuksen kautta myös tuova poisnukkuneet esiin yhdessä hänen kanssaan.
15. Sillä sen me sanomme teille Herran sanana, että me, jotka olemme elossa, jotka jäämme tänne Herran tulemukseen, emme suinkaan ehdi ennen niitä, jotka ovat nukkuneet. (elävät ja kuolleet temmataan yhdessä)

1. Tess. 4:      16. Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasuunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;

(On kolme ylösottoa Ilmestyskirjassa: käskyhuudon, ylienkelin äänen, 7. pasuunan -.)
17. sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.
18. Niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla.

Ensimmäinen ylösotto on keskiyön huudon ylösotto. Jeesus käytti seuraavista kahdesta tulonsa

vaiheesta ilmaisua toinen yövartio ja kolmas yövartio.

-”- 5:              1. Mutta aikakausista ja määrähetkistä ei teille, veljet, ole tarvis kirjoittaa;
2. sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niin kuin varas yöllä.

”Kymmenen neitsyttä” -vertauksen yösydännä kuului huuto: ”Katso Ylkä tulee”. Matt. 24: 43,

”Mutta se tietäkää: jos perheenisäntä tietäisi, millä yövartiolla varas tulee, totta hän valvoisi, eikä

sallisi taloonsa murtauduttavan.”

Nämä kolme ylösotto ovat armolla ja rakkaudella Jumalan omia kohtaan ajateltuja. Ne ovat kunkin

ylösnousemuksen/ylösoton jälkeen jäljelle jääville ravistelun, herätyksen aikaa, seulontaa.

Luuk. 12: 36. ja olkaa te (israelilaiset) niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin hän palajaa häistä

38. Ja jos hän tulee toisella yövartiolla tai kolmannella ja havaitsee heidän näin tekevän, niin autuaat ovat ne palvelijat.

1. Tess. 5:      3. Kun he (Israelilaiset) sanovat: "Nyt on rauha, ei hätää mitään", silloin yllättää heidät yhtäkkiä turmio, niin kuin synnytyskipu raskaan vaimon, eivätkä he pääse pakoon. (Tarkoittaa Kristuksen tuloa viemään omansa kuin varas yöllä.)

Kun ”viisaat neitsyet” on viety ylös, Israelin kansalla ja muiden kansojen jäännöksellä alkaa kipeä Messiaan odotuksen aika. Matt. 24: 37. ”Sillä niinkuin oli Nooan päivinä, niin on Ihmisen Pojan tulemus oleva.” Tämä voi pitää paikkaansa myös kolmen kyyhkysen, ”rauhan kyyhkysen”, lähettämisen suhteen/rauhan sopimusten -. Kun 3. kyyhkynen jäi Nooan arkkiin palaamatta, niin voitiin lähteä arkista, katto aukaistiin. Samoin voi olla nytkin; kun 3. rauhansopimus jää voimaan eikä kyyhkysen tapaan heti palaa takaisin/katkea saman tien, niin silloin voimme nousta ylös pilviin Herraa vastaan (Tess. 4: 17), kuten arkin katto voitiin poistaa. Rauhan sopimuksen kestäessä Lähi-Idän kansat ovat onnellisia siitä, kuten tämä tekstikin sanoo: ” Nyt on rauha, ei hätää mitään - Mikäli tämä symboliikka pitää paikkansa, on kolmannen kyyhkysen/ kolmannen rauhan sopimuksen hetki nyt lähellä.

4. Mutta te, veljet, ette ole pimeydessä, niin että se päivä voisi yllättää teidät niin kuin varas; (Herraa odottavia ei se päivä yllätä.)

                      9. Sillä ei Jumala ole määrännyt meitä vihaan, (Jumalan vihan aikaan Ilm. 16) vaan saamaan pelastuksen Herramme Jeesuksen Kristuksen kautta, (myös ylösotossa)

1. Tess. 5:      23. Mutta itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonansa, ja säilyköön koko teidän henkenne ja sielunne ja ruumiinne nuhteettomana meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen.

2. Tess. 1:      5. ja jotka ovat osoituksena Jumalan vanhurskaasta tuomiosta, että teidät katsottaisiin arvollisiksi Jumalan valtakuntaan, jonka tähden kärsittekin,
6. koskapa Jumala katsoo oikeaksi kostaa ahdistuksella niille, jotka teitä ahdistavat,
7. ja antaa teille, joita ahdistetaan, levon yhdessä meidän kanssamme, kun Herra Jeesus ilmestyy taivaasta voimansa enkelien kanssa
8. tulen liekissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille. (Silloin Jeesus tulee 1000-vuotista valtakuntaansa perustamaan.)
9. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus (se ei ole iankaikkinen elämä helvetissä) Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta,
10. kun hän sinä päivänä tulee, että hän kirkastuisi pyhissänsä ja olisi ihmeteltävä kaikissa uskovissa, sillä te olette uskoneet meidän todistuksemme.

2. Tess. 2:      1. Mutta mitä tulee meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemukseen ja meidän kokoontumiseemme hänen tykönsä,

Sak. 14:1. ”Katso, Herran päivä on tuleva”, 4. ”Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä,”

5. ”Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon.” On Jeesuksen 1000-v. kauden alku.

niin me pyydämme teitä, veljet,

2. Tess. 2:      2. ettette anna minkään hengen ettekä sanan ettekä minkään muka meidän lähettämämme kirjeen heti järkyttää itseänne, niin että menetätte mielenne maltin, ettekä anna niiden itseänne peljästyttää, ikään kuin Herran päivä jo olisi käsissä.
3. Älkää antako kenenkään vietellä itseänne millään tavalla. Sillä se päivä ei tule, ennen kuin luopumus ensin tapahtuu ja laittomuuden ihminen ilmestyy, kadotuksen lapsi,
4. tuo vastustaja, joka korottaa itsensä yli kaiken, mitä jumalaksi tai jumaloitavaksi kutsutaan, niin että hän asettuu Jumalan temppeliin ja julistaa olevansa Jumala. (Silloin, 6. sinetin aikana, tapahtuu ylösnousemus/ylösotto, Ilm. 6: 12-17)
5. Ettekö muista, että minä, kun vielä olin teidän tykönänne, sanoin tämän teille?
6. Ja nyt te tiedätte, mikä pidättää, niin että hän vasta ajallansa ilmestyy.
7. Sillä laittomuuden salaisuus on jo vaikuttamassa; jahka vain tulee tieltä poistetuksi se, joka nyt vielä pidättää,

Evankeliumin levitys kaikkeen maailmaan tapahtuu ja Israelin kansan paluumuutto kotimaahansa kaikesta maailmasta/he menevät omaan maahansa kuten Egyptissä maakuntaansa vitsauksia turvaan. Jumalan lapset seulotaan. Sitten ilmestyy Jumalaksi julistautuja Jumalan temppeliin. Silloin tämän tekstin mukaan Kristus Messias tulee pilviin ja vie omansa, Ilm. 6: 12-17. Tämä tulemus voi kyllä tarkoittaa myöhempää vaihettakin, Ilm. 14: 14-16, jos se on kirjoitettu juutalaisten ryhmälle; tarkoittaen niitä, joilta lopun aikoina puuttui öljyä lampuista.

2. Tess. 2:      8. niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä, (pedon vallan aika)
9. tuo, jonka tulemus tapahtuu saatanan vaikutuksesta valheen kaikella voimalla ja tunnusteoilla ja ihmeillä
10. ja kaikilla vääryyden viettelyksillä niille, jotka joutuvat kadotukseen, sen tähden etteivät ottaneet vastaan rakkautta totuuteen (Kristuksen evankeliumia/Kristusta ja hänen rakkauttaan), voidaksensa pelastua.
11. Ja sen tähden Jumala lähettää heille väkevän eksytyksen, niin että he uskovat valheen,
12. että kaikki ne tuomittaisiin, jotka eivät ole uskoneet totuutta, vaan mielistyneet vääryyteen. (1000-v. kaudella on tuomioistuinaika ja sen lopulla tuomiot julistetaan.)

1. Tim.4:        1. Mutta Henki sanoo selvästi, että tulevina aikoina moniaat luopuvat uskosta ja noudattavat villitseviä henkiä ja riivaajien oppeja

1. Tim. 4:       2. valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty

                      3. ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi kiitoksella, jotka uskovat ja ovat tulleet totuuden tuntemaan. (Pietarin näyn konkreettinen ilmaisu kertoi liharuokien puhdistumisesta.)

                      4. Sillä kaikki, minkä Jumala on luonut, on hyvää, eikä mikään ole hyljättävää, kun se kiitoksella vastaanotetaan;
5. sillä se pyhitetään Jumalan sanalla ja rukouksella.

1. Tim. 6:       14. että tahrattomasti ja moitteettomasti pidät käskyn meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ilmestymiseen saakka, (Uuden liiton käskyn, joka on Kristus itse, hänen rakkautensa Pyhässä Hengessä, rakkaudessa pysymistä.)
15. jonka aikanansa on antava meidän nähdä se autuas ja ainoa valtias, kuningasten Kuningas ja herrain Herra,
16. jolla ainoalla on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta. Amen.

2. Tim. 1:       18. Suokoon Herra, että hän löytää laupeuden Herran tykönä sinä päivänä. Ja kuinka suuria ne palvelukset olivat, joita hän teki Efesossa, sen sinä parhaiten tiedät.

-”- 2:              12. jos kärsimme yhdessä, saamme hänen kanssaan myös hallita; (1000-v. kautena) jos kiellämme hänet, on hänkin kieltävä meidät;

-”- 3:              1. Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja.
2. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita,
3. rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä,
4. pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia;
5. heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta.
6. Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten himojen heiteltäviä naisparkoja,
7. jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen.
8. Ja niin kuin Jannes ja Jambres vastustivat Moosesta, niin nuokin vastustavat totuutta, nuo mieleltään turmeltuneet ihmiset, jotka eivät uskonkoetuksissa kestä.

                      9. Mutta he eivät pitemmälle edisty, sillä heidän mielettömyytensä on käyvä ilmeiseksi kaikille, niin kuin noidenkin mielettömyys kävi ilmi.

-”-  4:             1. Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä (1.) hänen ilmestymisensä (pilvissä ja hän vie mukanaan uskolliset omansa) että (2.) hänen valtakuntansa kautta:

1000-v. valtakuntansa aikana saamme olla ”tuomitsemassa”, toteamassa hänen tuomitsemisensa oikeaksi, koska elämme silloin hänen kanssaan täydellisesti samassa Hengessä.

2. Tim. 4:       7. Minä olen hyvän kilvoituksen kilvoitellut, juoksun päättänyt, uskon säilyttänyt.
8. Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat.

                      18. Ja Herra on vapahtava minut kaikesta ilkivallasta ja pelastava minut taivaalliseen valtakuntaansa; hänelle kunnia aina ja iankaikkisesti! Amen.

Hebr. 1:         10. Ja: "Sinä, Herra, olet alussa maan perustanut, ja taivaat ovat sinun kättesi tekoja;
11. ne katoavat, mutta sinä pysyt, ja ne vanhenevat kaikki niin kuin vaate,
12. ja niin kuin vaipan sinä ne käärit, niin kuin vaatteen, ja ne muuttuvat; mutta sinä olet sama, eivätkä sinun vuotesi lopu".

Hepr. 1:         13. Kenelle enkeleistä hän koskaan on sanonut: "Istu minun oikealle puolelleni, kunnes minä panen sinun vihollisesi sinun jalkojesi astinlaudaksi"? (Jeesukselle).

-”- 6:              5. ja maistaneet Jumalan hyvää sanaa ja tulevan maailmanajan voimia,

8. mutta se, joka tuottaa orjantappuroita ja ohdakkeita, on kelvoton ja lähellä kirousta, ja sen loppu on, että se poltetaan. (Ja joutuu kadotukseen; häntä ei enää ole.)

-”- 9:              26. sillä muutoin hänen olisi pitänyt kärsimän monta kertaa maailman perustamisesta asti; mutta nyt hän on yhden ainoan kerran maailmanaikojen lopulla ilmestynyt (Jeesus), poistaakseen synnin uhraamalla itsensä.
27. Ja samoin kuin ihmisille on määrätty, että heidän kerran on kuoleminen, mutta sen jälkeen tulee tuomio, (ei siis kuoleman aikana)
28. samoin Kristuskin, kerran uhrattuna ottaakseen pois monien synnit, on toistamiseen ilman syntiä ilmestyvä pelastukseksi niille, jotka häntä odottavat.

(Hän vain lähestyy maata pilviin ja tempaa omansa pois ahdingon ajasta, Jumalan vihan ajasta.)

-”- 10:            26. Sillä jos me tahallamme teemme syntiä, päästyämme totuuden tuntoon, niin ei ole enää uhria meidän syntiemme edestä,
27. vaan hirmuinen tuomion odotus ja tulen kiivaus, joka on kuluttava vastustajat. (Vain he joutuvat tuomittaviksi tuomion ylösnousemuksen jälkeen.)

                      37. Sillä "vähän, aivan vähän aikaa vielä, niin tulee hän, joka tuleva on, eikä viivyttele;

-”- 11:            35. On ollut vaimoja, jotka ylösnousemuksen kautta ovat saaneet kuolleensa takaisin. Toiset ovat antaneet kiduttaa itseään eivätkä ole ottaneet vastaan vapautusta, että saisivat paremman ylösnousemuksen; (1.n eli elämän ylösnousemuksen.)

-”- 12:            26. Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin".
27. Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät, koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, että ne, jotka eivät järky, pysyisivät.
28. Sen tähden, koska me saamme valtakunnan, joka ei järky, (ei vallankumouksia eikä maanjäristyksiä), olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla;
29. sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.

1. Piet. 1:       4. turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja katoamattomaan perintöön, joka taivaissa on säilytettynä teitä varten, (ylös tempaamisen jälkeinen aika taivaassa)
5. jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana.

                      7. että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa havaittaisiin paljoa kallisarvoisemmaksi kuin katoava kulta, joka kuitenkin tulessa koetellaan, ja koituisi kiitokseksi, ylistykseksi ja kunniaksi Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä.

Hengelliselle ihmiselle on uskon koetus tarpeen. Ruumiin ja sielun tulessa koettelu tapahtuu

niille, jotka vasta sellaisien päivien edellä turvautuvat uskossa Jeesukseen. 1. Kor. 3: 13, 15 ” sen

on saattava ilmi se päivä, joka tulessa ilmestyy”, hän itse on pelastuva, kuitenkin ikään kuin tulen

läpi.” Puhdistuuko silloin osa ihmisistä uskossaan, vaikka niin konkreettisesti kuin tulella? Symboli

se voi myös olla, onhan Laodikean seurakuntaa, pedon koetuskauden seurakuntaa kehotettu

ostamaan Jeesukselta ” kultaa, tulessa puhdistettua”. He sitä tarvitsevat silloin selviytyäkseen.

1. Piet. 1:       13. Vyöttäkää sen tähden mielenne kupeet ja olkaa raittiit; ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille tarjotaan Jeesuksen Kristuksen ilmestymisessä.

                      20. hänen, joka tosin oli edeltä tiedetty jo ennen maailman perustamista, mutta vasta viimeisinä aikoina on ilmoitettu teitä varten,

-”- 4:              5. Mutta heidän on tehtävä tili hänelle, joka on valmis tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. (Eläviä ylöstempaamisen tähden, kuolleita synnin hävittämisen tähden.)

                      7. Mutta kaiken loppu on lähellä. Sen tähden olkaa maltilliset ja raittiit rukoilemaan.

1. Piet. 4:       13. vaan iloitkaa, sitä myöten kuin olette osallisia Kristuksen kärsimyksistä, että te myös hänen kirkkautensa ilmestymisessä saisitte iloita ja riemuita.

                      17. Sillä aika on tuomion alkaa Jumalan huoneesta;

Saatana enkeleineen tuomittiin ja ajettiin ulos taivaasta; heille annettiin sinne pääsykielto Jeesuksen

kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen, Ilm. 12: 7-.

1. Piet. 4:       17. mutta jos se alkaa ensiksi meistä, niin mikä on niiden loppu, jotka eivät ole Jumalan evankeliumille kuuliaiset?
18. Ja "jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?"

Ne, jotka odottavat ylöstempaamista, tulevat sinetöidyiksi, merkityiksi hänen omikseen. Ef.1: 13

uskoviksi tultuanne pantu luvatun Pyhän Hengen sinetti”.

1. Piet. 5:       4. niin te, ylipaimenen ilmestyessä, saatte kirkkauden kuihtumattoman seppeleen.

2. Piet. 1:       16. Sillä me emme seuranneet viekkaasti sommiteltuja taruja tehdessämme teille tiettäväksi Herramme Jeesuksen Kristuksen voimaa ja tulemusta, vaan me olimme omin silmin nähneet hänen valtasuuruutensa.

-”-  3:             3. Ja ennen kaikkea tietäkää se, että viimeisinä päivinä tulee pilkkapuheinensa pilkkaajia, jotka vaeltavat omien himojensa mukaan
4. ja sanovat: "Missä on lupaus hänen tulemuksestansa? Sillä onhan siitä asti, kuin isät nukkuivat pois, kaikki pysynyt, niin kuin se on ollut luomakunnan alusta."
5. Sillä tietensä he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja veden kautta rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta
6. ja että niiden kautta silloinen maailma hukkui vedenpaisumukseen.

Kuten kasteessa vanha liitto ja syntyy uusi liitto, kihlauksen liitto Kristukseen. Aikuiskasteessa

hukkuu vanha ihminen ja nousee uusi Kristukseen sitoutunut ihminen; maakin sai vesikasteen

vedenpaisumuksessa symbolisesti ja lopulta tulikasteen, tullakseen kokonaan uudeksi.
7. Mutta nykyiset taivaat ja maa ovat samalla sanalla talletetut tulelle,

(kuten Pyhä Hengen sydäntä uudistava tuli eli toinen kaste; niin meidät ja maailma uudesti luodaan) säästetyt jumalattomain ihmisten tuomion ja kadotuksen päivään.

(1000-v. Jeesuksen valtakunnan päätyttyä 2.n ylösnousemuksen jälkeen, Ilm.20:12-15)
8. Mutta tämä yksi älköön olko teiltä, rakkaani, salassa, että "yksi päivä on Herran edessä niin kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta niin kuin yksi päivä".

(Tässä yksi avain profetioiden ymmärtämiseen. Aika Jumalalle on aina lyhyt.)
9. Ei Herra viivytä lupauksensa täyttämistä, niin kuin muutamat pitävät sitä viivyttelemisenä, vaan hän on pitkämielinen teitä kohtaan, sillä hän ei tahdo, että kukaan hukkuu, vaan että kaikki tulevat parannukseen. (Siksi monet armonajat ja vielä 1000-vuotinen Jeesuksen hallintokausikin tarvitaan, että kaikki pelastuisivat..)
10. Mutta Herran päivä on tuleva niin kuin varas (myös 1000-v. kauden jälkeen) ja silloin taivaat katoavat pauhinalla, ja alkuaineet kuumuudesta hajoavat, ja maa ja kaikki, mitä siihen on tehty, palavat. (Uudesti luomista varten.)

2. Piet. 3:       11. Kun siis nämä kaikki näin hajoavat, millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa,
12. teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista, jonka voimasta taivaat hehkuen hajoavat ja alkuaineet kuumuudesta sulavat!
13. Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu.
14. Sen tähden, rakkaani, pyrkikää tätä odottaessanne siihen, että teidät havaittaisiin tahrattomiksi ja nuhteettomiksi, rauhassa, hänen edessänsä;

1. Joh. 2:       18. Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja niin kuin te olette kuulleet, että antikristus tulee, niin onkin nyt monta antikristusta ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on viimeinen aika.

                      19. Meistä he ovat lähteneet, mutta he eivät olleet yhtä meidän kanssamme; sillä jos he olisivat olleet yhtä meidän kanssamme, niin he olisivat meidän kanssamme pysyneet; mutta heissä oli tuleva ilmi, että kaikki eivät ole yhtä meidän kanssamme.

                      28. Ja nyt, lapsukaiset, pysykää hänessä (Herrassa Jeesuksessa), että meillä hänen ilmestyessään olisi turva eikä meitä häpeällä karkoitettaisi pois hänen tyköänsä hänen tulemuksessaan.

Kun Jeesus laskeutuu Öljymäelle Sak. 14: 5 ” Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon”, joutuu hän erottelemaan luotaan pois ne, jotka ovat ilman vanhurskauden vaatteita, häävaatteita, jolloin hän sanoo: Matt. 22: 12 'Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?' Tämä on 7. pasuunan jälkeinen aika.

-”- 4:              17. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa.

Jaak. 3:          6. Myös kieli on tuli, on vääryyden maailma; kieli on se meidän jäsenistämme, joka tahraa koko ruumiin, sytyttää tuleen elämän pyörän, itse syttyen helvetistä.

-”- 5:              3. teidän kultanne ja hopeanne on ruostunut, ja niiden ruoste on oleva todistuksena teitä vastaan ja syövä teidän lihanne niin kuin tuli. Te olette koonneet aarteita viimeisinä päivinä.
4. Katso, työmiesten palkka, jonka te vainioittenne niittäjiltä olette pidättäneet, huutaa, ja leikkuumiesten valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin.
5. Te olette herkutelleet maan päällä ja hekumoineet, te olette sydäntänne syötelleet teurastuspäivänä.
6. Vanhurskaan te olette tuominneet ja tappaneet; hän ei vastusta teitä.
7. Niin olkaa kärsivällisiä, veljet, Herran tulemukseen asti. Katso, peltomies odottaa maan kallista hedelmää, kärsivällisesti sitä vartoen, kunnes saa syksyisen sateen ja keväisen. (Israelin kansan sateet ja sato tulee viimeiseksi juuri ennen 1000-v. kautta.)
8. Olkaa tekin kärsivällisiä, vahvistakaa sydämenne, sillä Herran tulemus on lähellä.
9. Älkää huokailko, veljet, toisianne vastaan, ettei teitä tuomittaisi; katso, tuomari seisoo ovella.

                      17. Elias oli ihminen, yhtä vajavainen kuin mekin, ja hän rukoili rukoilemalla, ettei sataisi; eikä satanut maan päällä kolmeen vuoteen ja kuuteen kuukauteen.
18. Ja hän rukoili uudestaan, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä.

                      (Tämä tulee tapahtumaan vielä uudelleen Eliaksen kautta pedon valtakaudella.)

Juuda            6. ja että hän ne enkelit, jotka eivät säilyttäneet valta-asemaansa, vaan jättivät oman asumuksensa, pani pimeyteen iankaikkisissa kahleissa säilytettäviksi suuren päivän tuomioon;

tämä maa ja sitä ympäröivän alue on synnin pimeyden paikka ja täällä kaikki odottavat tuomiota,

armahdusta tai iankaikkista elämää.
7. samoin kuin Sodoma ja Gomorra ja niiden ympärillä olevat kaupungit, jotka samalla tavalla kuin nekin harjoittivat haureutta ja eksyivät luonnottomiin lihanhimoihin, ovat varoittavana esimerkkinä, kärsiessään iankaikkisen tulen rangaistusta.

Ilmeisesti satoi auringon tulta ja tulikiveä jonkin verran. Sitä samaa tulta he saivat maistaa, jonka

annetaan sataa taivaasta vielä viimeisellä tuomiollakin Kristuksen 1000-vuotisen valtakauden

jälkeen. Nyt heillä on 1. kuolema, seuraavaksi tuo kyseinen tuomio, sen jälkeinen Jumalan tulen

rangaistus ja 2. kuolema eli iankaikkinen kuolema. Ne ovat aivan peräkkäin, koska aikaa ei

kuolemassa ole. Silloin hävitetään myös kuolema Ilm.20: 14 ”Ja Kuolema ja Tuonela

heitettiin tuliseen järveen.” Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi”.

Juuda            13. rajuja meren aaltoja, jotka vaahtoavat omia häpeitään, harhailevia tähtiä, joille pimeyden synkeys ikuisiksi ajoiksi on varattu. (Iankaikkisessa kuolemassa.)
14. Heistäkin Eenok, Aadamista seitsemäs, on ennustanut, sanoen: "Katso, Herra tulee tuhannen tuhansine pyhinensä
15. tuomitsemaan kaikkia (1000-v. kautena) ja rankaisemaan kaikkia jumalattomia (1000-v. kauden jälkeen) kaikista heidän jumalattomista teoistansa, joita he jumalattomuudessaan ovat tehneet, ja kaikesta julkeasta, mitä nuo jumalattomat syntiset ovat häntä vastaan puhuneet".

                      18. sanoen teille: "Viimeisenä aikana tulee pilkkaajia, jotka vaeltavat jumalattomuutensa himojen mukaan".

                      21. ja pysyttäkää niin itsenne Jumalan rakkaudessa, odottaessanne meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen laupeutta iankaikkiseksi elämäksi.
22. Ja armahtakaa toisia, niitä, jotka epäilevät, pelastakaa heidät, tulesta temmaten;

 

Ilm. 1:           1. Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle, näyttääkseen palvelijoillensa, mitä pian tapahtuman pitää; ja sen hän lähettämänsä enkelin kautta antoi tiedoksi palvelijalleen Johannekselle,
2. joka tässä todistaa Jumalan sanan ja Jeesuksen Kristuksen todistuksen, kaiken sen, minkä hän on nähnyt.

3. Autuas se, joka lukee, ja autuaat ne, jotka kuulevat tämän profetian sanat ja ottavat vaarin siitä, mitä siihen kirjoitettu on; sillä aika on lähellä!

                      7. Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet lävistivät

He näkevät hänet viimeisellä tuomiolla, mikäli heitä ei peräti herätetä katsomaan hänen tulemustaan kuninkaaksi Jumalan vihan ajan jälkeen. Rukoilihan Jeesus ”Isä anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät”. Joten he voivat päästä armonajalle Kristuksen tuhatvuotiskaudelle.

ja kaikki maan sukukunnat vaikeroitsevat hänen tullessansa. Totisesti, amen.
8. "Minä olen A ja O", sanoo Herra Jumala, joka on ja joka oli ja joka tuleva on, Kaikkivaltias.

                      12. Ja minä käännyin katsomaan, mikä ääni minulle puhui; ja kääntyessäni minä näin seitsemän kultaista lampunjalkaa,
13. ja lampunjalkain keskellä Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn.

                      14. Ja hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset niinkuin valkoinen villa, niinkuin lumi, ja hänen silmänsä niinkuin tulen liekki;
15. hänen jalkansa olivat ahjossa hehkuvan, kiiltävän vasken kaltaiset, ja hänen äänensä oli niinkuin paljojen vetten pauhina.
16. Ja hänellä oli oikeassa kädessään (ohjauksessaan) seitsemän tähteä, ja hänen suustaan lähti kaksiteräinen, terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat niinkuin aurinko, kun se täydeltä terältä paistaa.
17. Ja kun minä hänet näin, kaaduin minä kuin kuolleena hänen jalkojensa juureen. Ja hän pani oikean kätensä minun päälleni sanoen: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen,
18. ja minä elän; ja minä olin kuollut, ja katso, minä elän aina ja iankaikkisesti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.

Tämä on siis Jeesus ja Isä Kaikkivaltias: Jes. 48: 12. Kuule minua, Jaakob, ja sinä, Israel, jonka

minä olen kutsunut: Minä olen aina sama, minä olen ensimmäinen, minä olen myös viimeinen.

Ilm. 2: 8. 'Näin sanoo ensimmäinen ja viimeinen, joka kuoli ja virkosi elämään: Ilm. 22: 12.

Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa

mukaan. 13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu. Se tarkoittaa luotujen

elämän alkua ja loppua; Hän elää ikuisesti ja ne, jotka elävät Kristuksen nimeen.
19. Kirjoita siis, mitä olet nähnyt ja mikä nyt on ja mitä tämän jälkeen on tapahtuva. (Tulevissa seurakuntahistorioiden aikakausissa.)
20. Niiden seitsemän tähden salaisuus, jotka näit minun oikeassa kädessäni, ja niiden seitsemän kultaisen lampunjalan salaisuus on tämä: ne seitsemän tähteä ovat niiden seitsemän seurakunnan enkelit (johtajat), ja ne seitsemän lampunjalkaa ovat ne seitsemän seurakuntaa."

7 = täydellinen määrä; kaikki Kristukseen uskovat seurakunnat kaikkina uuden liiton aikoina.

Apostolisen ajan tässä mainitut seurakunnat ovat kuvauksena tulevista seurakuntahistorian

aikakausista. 7 seurakunnan - käsite voidaan kokea myös joka ajalla yhtä aikaa olevaksi ja

läpi historian eteneväksi aina alkuseurakunnan Efeso-ajalta historian viimeiseen Laodikea.

Ilm. 2:           25. pitäkää vain, mitä teillä on, siihen asti kuin minä tulen.
26. Ja joka voittaa ja loppuun asti ottaa minun teoistani vaarin, sille minä annan vallan hallita pakanoita,
27. ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, niin kuin saviastiat heidät särjetään – niin kuin minäkin sen vallan Isältäni sain -
28. ja minä annan hänelle kointähden.

Jeesuksen Kristuksen itsensä, Ilm.22:16 Hän on seurakuntien pääjohtaja. Tämä kuvaus, jakeet 26-

28 on pieni välähdys 1000-v. Kristuksen kuninkuuskaudesta, joka on kointähden, seurakunnan

 pääjohtajan välitöntä johtamis-aikaa täällä ihmissuvun keskellä.
29. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'"

Ilm. 3:           7. Ja Filadelfian seurakunnan (6. srk. Vrt. 6. sinetti, ylösotto) enkelille kirjoita: 'Näin sanoo Pyhä, Totinen, jolla on Daavidin avain,

Daavidin Poika avaa valtakuntansa oven; sekä hengellisen valtakuntansa eli sanansa oven että sen

valtakunnan oven, jota hän meni meille valmistamaan.

hän, joka avaa, eikä kukaan sulje, ja joka sulkee, eikä kukaan avaa:
8. Minä tiedän sinun tekosi. Katso, minä olen avannut sinun eteesi oven (Ilm.4: 1; vrt. Hes. 10: 19, Ilm. 4; 1, 6-8), eikä kukaan voi sitä sulkea; sillä tosin on sinun voimasi vähäinen, mutta sinä olet ottanut vaarin minun sanastani etkä ole minun nimeäni kieltänyt.
9. Katso, minä annan sinulle saatanan synagoogasta niitä, jotka sanovat olevansa juutalaisia, eivätkä ole, vaan valhettelevat; katso, minä olen saattava heidät siihen, että he tulevat ja kumartuvat sinun jalkojesi eteen (Filadelfian seurakunnan historiakauden viimeisinä päivinä) ja ymmärtävät, että minä sinua rakastan.

10. Koska sinä (Filadelfian srk.)olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä (vrt. 6. sinetti), joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. (Keskiyön huudon aika.)

Koetuksen hetki on pedon valtakautena ja Jumalan ja pedon vihan aikana, Laodikean seurakunnan aikana, jonka Jumala oksentaa ulos suustaan.

11. Minä tulen pian; pidä, mitä sinulla on (Pyhä Henki ja Hengen lahjoja), ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi.
12. Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin

(Kuvaus 1000 -v. kauden ajan temppelipalvelusta; uudeksi luodun maan Uudessa Jerusalemissa ei ole temppeliä vaan Herra Jumala ja Karitsa ovat sen temppeli,)

eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos (hän pysyy Kristuksessa iäti), ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni.

Tämä seurakunta on ”käskyhuudon” ylösnousemuksen/ylösoton seurakunta, joka on Jumalan vihan ajan aikana taivaassa ja mahdollisesti kaikki laskeutuvat sieltä Jeesuksen kanssa maan päälle 1000-vuotisen Kristuksen kuninkuuskauden ajaksi. Uusi Jerusalem, joka on kuvauksena Kristuksen morsiamesta eli seurakunnasta, laskeutuu uuteen maahan, kuten edellä sanotaan. Maa ensin hävitetään tulella; Matt. 13: 42. ”ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. 43 ”Silloin vanhurskaat loistavat Isänsä valtakunnassa niinkuin aurinko. Jolla on korvat, se kuulkoon.” Maan hävityksen ja uudeksi luomisen ajaksi 1000-vuotisen kauden Jumalan omat on nostettu tämänkin tekstin mukaan taivaaseen, Matt. 13: 43.

Filadelfian seurakunnan lopussa 6. seurakunta ja 6. sinetti ovat menneet. Kun 7. sinetti

avataan alkavat pasuunat ja niiden puolivälissä Jumalan vihan maljat eli vitsaukset voi-

huutopasuunoiden aikana. Seitsemännen pasuunan aikana Jeesus tulee, Jumalan salaisuus käy

täytäntöön, Jeesus Kristus.

13. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.'

                      14. Ja Laodikean seurakunnan enkelille kirjoita: (Viimeisen seurakunnan johtajalle)  'Näin sanoo Amen, se uskollinen ja totinen todistaja, Jumalan luomakunnan alku:
15. Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!
16. Mutta nyt, koska olet penseä, etkä ole palava etkä kylmä, olen minä oksentava sinut suustani ulos.

Tämä seurakunta on Jumalan vihan ajan seurakunta, Laodikea, jonka Jumala lopulta hylkää, koska se on täydellinen luopio, portto pedon selässä. Se joutuu elämään vitsauksien keskellä, mutta ne ”tyhmät neitsyet”, jotka kääntyvät Herran Jeesuksen puoleen, saavat apua niidenkin keskellä tai jos he ruumiillisesti kuolevat eivät hengessään silti kuole, vaan elävät ja saavat ruumiin ylösnousemuksen.

Heille erityisesti kuuluu sanoma: ”Lähtekää siitä ulos, te minun kansani”, suuresta Babylonista, joka on vihan ajan kristittyjen luopio seurakunta, jolle Jumala kostaa Ilm. 18, ja jonka tuhoutuminen tapahtuu 7. pasuunan ja 7. vitsauksen aikaan Jeesuksen tullessa kuninkuuskauteensa.
17. Sillä sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston.

(He eivät huomaa tarvitsevansa Pyhää Henkeä ja armolahjoja.)

18. Minä neuvon sinua ostamaan minulta kultaa, tulessa puhdistettua,

Kristuksen uskoa, kovimpien koetustulien puhdistamaa. Sitä tarvitaan pedon valtakaudelle jääneiden suurissa koetuksissa.

että rikastuisit, ja valkeat vaatteet (Kristuksen vanhurskaus), että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit (näkisit ajan merkit ja ymmärtäisit Jumalan sanan).
19. Kaikkia niitä, joita minä pidän rakkaina, minä nuhtelen ja kuritan; ahkeroitse siis ja tee parannus. (Aikaa on vähän, on kiire.)
20. Katso, minä seison ovella ja kolkutan (sydämen ovella); jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven, niin minä käyn hänen tykönsä sisälle ja aterioitsen hänen kanssaan, ja hän minun kanssani.
21. Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.

Tämä on kuvaus yhdentymisestä; Jeesuksen rukous Joh.17 saa vastauksensa Karitsan häissä: ”että he olisivat yhtä, niinkuin me olemme yhtä,” ”niinkuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa, että hekin meissä olisivat,”

22. Jolla on korva, se kuulkoon, mitä Henki seurakunnille sanoo.

Ilm. 4:           1. Sen jälkeen (viimeisen eli Laodikean seurakunnan jälkeen) minä näin, ja katso: taivaassa oli ovi avoinna, ja ensimmäinen ääni, jonka minä olin kuullut ikään kuin pasuunan (viittaus pasuunoiden alkamiseen) puhuvan minulle, sanoi: "Nouse ylös tänne, niin minä näytän sinulle, mitä tämän jälkeen on tapahtuva".

Kuudennen seurakunnan ja kuudennen sinetin jälkeen ovi taivaassa oli auki; merkkinä siitä,

että maassa vaeltaneet joukot olivat tulleet sisään, joita Hes. 10: -19 kuvaa symboleilla.
2. Ja kohta minä olin hengessä. Ja katso, taivaassa oli valtaistuin, ja valtaistuimella oli istuja.
3. Ja istuja oli näöltänsä jaspis- ja sardionkiven kaltainen; ja valtaistuimen ympärillä oli taivaankaari (sateenkaari, Hes.1: 28), näöltänsä smaragdin kaltainen.
4. Ja valtaistuimen ympärillä oli kaksikymmentä neljä valtaistuinta, ja niillä valtaistuimilla istui kaksikymmentä neljä vanhinta, puettuina valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli päässänsä kultaiset kruunut.
5. Ja valtaistuimesta lähti salamoita ja ääniä ja ukkosen jylinää; ja valtaistuimen edessä paloi seitsemän tulisoihtua, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä.

(Kaikkivaltiaan hengen määrää kuvataan täydellisen suurena, lukuarvolla seitsemän.)
6. Ja valtaistuimen edessä oli ikään kuin lasinen meri, kristallin näköinen; ja valtaistuimen keskellä ja valtaistuimen ympärillä oli neljä olentoa, edestä ja takaa silmiä täynnä.

Pelastetut ovat tulleet ylös ja ovat nyt yhtä Kristuksen kanssa; se kuvataan yhdessä istumisena, vrt.

3:21 ”annan istua kanssani valtaistuimellani”. Karitsan häät yhdistävät morsiamen eli seurakunnan

Kristukseen, jota tässä kuvataan hänen kanssaan valtaistuimella yhdessä istumisella.

Hesekiel kuvaa 10. luvussa näiden samojen luomakuntaa kuvaavien olentojen nousemista ylös

taivaan temppelin itäportin ovelle (jae 19) ja ne pysähtyivät siihen; mutta nyt se ovi on avoinna.

Seuraava kuvaus on näistä olennoista:

7. Ja ensimmäinen olento oli leijonan näköinen, ja toinen olento nuoren härän näköinen, ja kolmannella olennolla oli ikään kuin ihmisen kasvot, ja neljäs olento oli lentävän kotkan näköinen.

Samat olennot Hes.1:5,10; 10:14-15. Ilmestyskirjassa tämä on symboli yhdistymistä kuvaavasta tapahtumasta, Karitsan häistä. Samat luotujen ryhmät mainitaan luomisessa, Nooan arkissa, Hesekielin näyissä ja tässä näyssä. Kuten Nooan arkissa nämä ryhmät pelastuivat, tulivat myös saamaan pelastuksen synnistä ja sen rangaistuksesta, iankaikkisesta kadotuksesta, Jeesuksen Kristuksen kautta. Nämä sovituksen saaneet/pelastuksen vastaanottaneet ryhmät ovat:

Pakanakansat = leijona, metsäneläimiä kuvaava voimahahmo

Juudan kansa = härkä, puhtaita eläimiä kuvaava voimahahmo

Pahuuden johtohahmo = Ihmiskasvoinen; Kristus, joka ”on polkenut rikki käärmeen pään”, Henkiolentoja = kotka, lintujen voimahahmo, kuvaa pahuudesta pelastuneita henkiolentoja.

Näistä neljästä luotujen ryhmästä vain käärmeen pää puuttuu, jonka korvaa Ihmiskasvoinen eli Kristuksen kasvot. Kotka vastaa tässä kuvauksena henkiolennoista pelastuneiden joukkoja. Vastaavasti Israelin pelastuneiden 12 sukukunnan joukosta on jätetty Daan pois (Ilm. 7: 6), koska häntä on verrattu käärmeeseen (1.Moos. 49: 17) ja Manasse, Joosefin poika on hänen tilallaan. Samoin yksi 12.n opetuslapsen ja yksi 12.n apostolin joukosta vaihdettiin toiseen. Hesekielille Jumala viittaa olentosymbolien tarkoitusta salaisuuden tapaan, Hes.3: 12-13, ”Herran kirkkaus” on ”siinä, kussa se on”.

Tässä juhlallisessa tilaisuudessa nämä Luojan luomat olennot ilmaisevat olevansa taivaassa ylistämässä Luojaansa, Ilm. 4. luku. Näyn symboleina he sanovat: ”sillä sinä olet luonut kaikki ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut". Tällä he tarkoittavat olevansa juuri ne luodut olennot ja ovat lunastetut ja pelastetut.

8. Ja niillä neljällä olennolla oli kullakin kuusi siipeä,

Nyt heillä on yksi siipipari enemmän, kuin Hesekielin kuvaamassa näyssä näiden olentojen maan päällisessä vaelluksessa. Nyt ne olennot ovat taivaassa ja siivet kuvaavat kolmea kerubiryhmää; taivaassa olleet lankeamattomat enkelit, kerubit ja serafit, ovat liittyneet pelastuksen vastaanottaneisiin enkeliryhmiin. Kristus vastasi kädellisiä ja siivellisiä luotuja.

ja ne olivat yltympäri ja sisältä silmiä täynnä. Ja ne sanoivat lakkaamatta yötä päivää: "Pyhä, pyhä, pyhä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka oli ja joka on ja joka tuleva on".

On siis pelastettujen Jumalan palvelus Karitsan häissä. Silmät kuvaavat Jumalan Hengen määrää, jonka he saavat yhdentymisessä Jumalan kanssa. Jeesuksen rukous saa vastauksensa, Joh. 17: 21

” Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme”.

9. Ja niin usein kuin olennot antavat ylistyksen, kunnian ja kiitoksen (pelastuksestansa) hänelle, joka valtaistuimella istuu, joka elää aina ja iankaikkisesti,

10. lankeavat ne kaksikymmentä neljä vanhinta hänen eteensä, joka valtaistuimella istuu, ja kumartaen rukoilevat häntä, joka elää aina ja iankaikkisesti, ja heittävät kruununsa valtaistuimen eteen sanoen:
11. "Sinä, meidän Herramme ja meidän Jumalamme, olet arvollinen saamaan ylistyksen ja kunnian ja voiman, sillä sinä olet luonut kaikki, ja sinun tahdostasi ne ovat olemassa ja ovat luodut". (Kaikkien luotujen puolesta ylistys Jumalalle.)

Luomakunnan Jumalanpalvelus jatkuu:

Ilm. 5:           1. Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun.
2. Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: "Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?"
3. Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen.
4. Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen.
5. Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä". (Jumalan salaisuudet avaa vain Jeesus Kristus.)
6. Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikään kuin teurastettu (hän näytti tuhotulta); sillä oli seitsemän sarvea (täydellinen valta) ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä (täydellinen Henki määrässä ja laadussa, täydellinen ymmärrys), lähetetyt kaikkeen maailmaan (kaikkien srk.: n johtamiseen).
7. Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä.
8. Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta

(24 on ilmeinen kuvaus Jaakobin pojista, 12, vanhassa liitossa ja Jeesuksen opetuslapset/apostolit, 12, uudesta liitosta.)

lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset,
9. ja he veisasivat uutta virttä, (koska lunastetut ovat ylhäällä) sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle (1.) ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista (Jälleen on vakuutus näistä ryhmistä, (1.) (2.) (3.)
10. ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä".

Tässä näyssä he ovat taivaassa ylös tempaamisen jälkeen ja tulevat pian yhdessä Karitsan kanssa hallitsemaan maan päällä.

11. Ja minä näin, ja minä kuulin monien (2.) enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat,

sekä lankeamattomat että synnistä pelastetut enkelit ylistävät Karitsaa

12. ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen". (Kaiken sen mitä Lusifer, saatana oli himoinnut itselleen.)
13. Ja (3.) kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"

Tässä koko luomakunta ylistää vuorollaan pelastuksestaan Jumalaa ja Karitsaa. Ehkä nekin ovat

Jumala armon valinnan mukaisesti pelastetut, kuten ne muinoin pelastuivat Nooan arkissa.
14. Ja ne neljä olentoa

symboliset ryhmät ihmisten ja enkelien pelastetuista, kenties muunkin luomakunnan; kaikkihan

kulkivat maassa Hesekielin näyssä. Jumalan Henki johti ihmisiä ja varmasti enkeleitäkin.

sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat.

-”- 6:              1. Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi yhden niistä seitsemästä sinetistä, ja kuulin yhden niistä neljästä olennosta sanovan niin kuin ukkosen äänellä: "Tule!"
2. Ja minä näin, ja katso: valkea hevonen; ja sen selässä istuvalla oli jousi, ja hänelle annettiin seppele, ja hän lähti voittajana ja voittamaan.

Kuvaus on kristinuskon synnystä. Jeesus lähti Pyhässä Hengessään silloin ja voitti ensimmäisen

seurakunnan itselleen. Hän lähti voittajana kuolemasta ylösnousunsa jälkeen ja sai voitonseppeleen.

Huom.: Kristus tulee myös valkoisella hevosella saapuessaan kuninkaaksi. Ilm. 19: 11-16.

Alkuvaihe näystä kertoo evankeliumin liikkeelle lähdön, sen etenemisen ja sitten sen vastustajien

rintamista. Sineteissä ennustetaan maailman historian kulkua yleisellä tasolla, kuten 7

seurakuntaa teki sen hengellisellä alueella, mutta sekä seurakunnat että sinetit etenevät ajassa yhtä

aikaa. Ne alkavat uuden liiton alusta, Kristuksen ylösnousemuksesta ja päättyvät ensin 6. sinetin ja

6. seurakunnan päättymisen vaiheilla seurakunnan ylösnousemukseen/ylöstempaamiseen. 7. sinetti

avaa uuden kauden, pedon vallan ja vihan kauden sekä Jumalan pasuunat ja vihan maljat.

3. Ja kun Karitsa avasi toisen sinetin, kuulin minä toisen olennon sanovan: "Tule!"
4. Niin lähti toinen hevonen, tulipunainen, ja sen selässä istuvalle annettiin valta ottaa pois rauha maasta, että ihmiset surmaisivat toisiaan; ja hänelle annettiin suuri miekka.
5. Ja kun Karitsa avasi kolmannen sinetin, kuulin minä kolmannen olennon sanovan: "Tule!" Ja minä näin, ja katso: musta hevonen; ja sen selässä istuvalla oli kädessään vaaka.
6. Ja minä kuulin ikään kuin äänen niiden neljän olennon keskeltä sanovan: "Koiniks-mitta nisuja yhden denarin, ja kolme koiniksia ohria yhden denarin! Mutta älä turmele öljyä äläkä viiniä."

Jumalan sana on maksullinen tässä historian vaiheessa, mutta Pyhää Henkeä ja armoa ei oteta

pois. Koiniks-mitta oli päiväannos jyviä ja denari, roomalainen raha n. 40 penniä tai markka.
7. Ja kun Karitsa avasi neljännen sinetin, kuulin minä neljännen olennon äänen sanovan: "Tule!"
8. Ja minä näin, ja katso: hallava hevonen; ja sen selässä istuvan nimi oli Kuolema, ja Tuonela seurasi hänen mukanaan, ja heidän valtaansa annettiin neljäs osa maata, annettiin valta tappaa miekalla ja nälällä ja rutolla ja maan petojen kautta.
9. Ja kun Karitsa avasi viidennen sinetin, näin minä alttarin alla niiden sielut, jotka olivat surmatut Jumalan sanan tähden ja sen todistuksen tähden, joka heillä oli.
10. Ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias, siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme niille, jotka maan päällä asuvat?"

Viittaa Jeesuksen odotuksen aikaan, kuten marttyyrien veren kostohuuto Jumalan edessä odottaa.
11. Ja heille kullekin annettiin pitkä valkoinen vaippa, ja heille sanottiin, että vielä vähän aikaa pysyisivät levollisina, kunnes oli täyttyvä myös heidän kanssapalvelijainsa ja veljiensä luku, joiden tuli joutua tapettaviksi niin kuin hekin.
12. Ja minä näin, kuinka Karitsa avasi kuudennen sinetin; ja tuli suuri maanjäristys, ja aurinko meni mustaksi niin kuin karvainen säkkipuku, ja kuu muuttui kokonaan kuin vereksi,
13. ja taivaan tähdet putosivat maahan, niin kuin viikunapuu varistaa raakaleensa, kun suuri tuuli sitä pudistaa, (meteoriittisade)
14. ja taivas väistyi pois niin kuin kirja, joka kääritään kokoon, ja kaikki vuoret ja saaret siirtyivät sijoiltansa.
15. Ja maan kuninkaat ja ylimykset ja sotapäälliköt ja rikkaat ja väkevät ja kaikki orjat ja vapaat kätkeytyivät luoliin ja vuorten rotkoihin
16. ja sanoivat vuorille ja kallioille: "Langetkaa meidän päällemme ja kätkekää meidät hänen kasvoiltansa, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsan vihalta!
17. Sillä heidän vihansa suuri päivä on tullut, ja kuka voi kestää?"

Tämä on viittaus Jumalan vihan aikaan siirtymisestä. Ei puhuta Jeesuksen tulleen maan päälle

kuninkaaksi. Siitä puhutaan myöhemmin; 7. pasuunan yhteydessä. Kuitenkin Kristus on

näyttäytynyt ja vienyt tässä vaiheessa omansa valmistamiinsa sijoihin Joh.14: 3. ”Ja

vaikka minä menen valmistamaan teille sijaa, tulen minä takaisin ja otan teidät tyköni, että tekin

olisitte siellä, missä minä olen.”. Isä antaa Pojalle siitä hetkestä käskyn. 1. Tess. 4: 16 mukaan

”käskyhuudon” ylösotto on tällöin tullut; 1. ylösnousemus/ylösotto.

Kristuksen ilmestymisnäyn jälkeen välittömästi täyttyy Israelin kansan 144 000 sinetöiminen,

jonka jälkeen vasta näytetään kaikista kansoista (myös Israelista) suuren joukon

olevan ylhäällä taivaassa, vaikka heitä on ollut siellä jo kautta aikojen hengessä, mutta nyt he

ovat puetut ja mainitaan kädet, joissa ovat palmun oksat, eli on ollut ruumiin ylösnousemus ja

ylöstempaaminen. On ilmeistä, että ”esikoisten” joukko eli 144 000 (Ilm. 14: 1-5) ehtii tässä

ensimmäisessä ylösoton vaiheessa mukaan, vaikka heidän sinetöimisestään kerrotaan heti

Kristuksen ilmestymiskertomuksen jälkeen, mutta ylösotetuista on maininta vasta sen jälkeen.

(Ilm. 14: 1-5); tämän joukon mainitaan olevan taivaassa, eikä sanota heidän saaneen voittoa

pedosta, vaikka kertomuksen siinä vaiheessa pedon vaikutuksen ajasta on jo kerrottu sekä vielä

kerrotaan pedon ajan julistuksen sanoma. Heidän vakuutetaan olevan sinä aikana ylhäällä.

Heti seuraavaksi, Ilm. 15: 2-4 on kyseessä toinen joukko, jotka ovat ylhäällä perillä. He ”olivat

saaneet voiton pedosta ja sen nimen luvusta”. Heidän ylösottonsa on edellä 14: 14-16 kuvattu; se on

”ylienkelin äänen” ylösotto, jossa Kristus tulee myös vain pilviin. Tämä viittaa siihen, että edellisen

joukon, 144 000 ikään kuin vakuutetaan olevan ylhäällä pedon valtakauden aikana.

Tässä kuvaus 144 000 sinetöimisestä rauhan aikana:

Ilm. 7:           1. Sen jälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla ja pitävän kiinni maan neljää tuulta (sodan tuulia), ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan maan päälle eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun (eli symbolisesti valtakuntaan.)

 2. Ja minä näin erään muun enkelin kohoavan auringonnoususta, ja hänellä oli elävän Jumalan sinetti, ja hän huusi suurella äänellä niille neljälle enkelille, joille oli annettu valta vahingoittaa maata ja merta,
3. ja sanoi: "Älkää vahingoittako maata (Israelia) älkääkä merta (ihmismassoja), älkää myös puita (valtakuntia), ennen kuin me olemme painaneet sinetin Jumalamme palvelijain otsaan". (Pyhällä Hengellä.)

Niihin tuhon tuottajat ovat pasuunat ja Jumalan vihan maljat, joihin tämä viittaa. Ne eivät ala ennen Israelilaisten valiojoukon sinetöimistä tai niiden, jotka tulevat vielä oksastettaviksi omaan jaloon öljypuuhunsa, Jeesukseen; hänessä täydellisinä pysyneinä ja esikoisina.

4. Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista:
5. Juudan sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä, Ruubenin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Gaadin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
6. Asserin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Naftalin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Manassen sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
(ei siis Daanin sukukunta, koska häntä oli verrattu käärmeeseen 1.Moos.49: 17; samoin yksi 12.n opetuslapsen ja yksi12.n apostolin joukosta vaihdettiin toiseen)

7. Simeonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Leevin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Isaskarin sukukunnasta kaksitoista tuhatta,
8. Sebulonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Joosefin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Benjaminin sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä.

144 000 ovat Israelin lasten sinetöityjä Kristukseen uskovia, koska he seuraavat Karitsaa, jopa

 mihin ikinä hän menee. He ovat myös esikoisia, Ilm. 14: 1-4.

Israelin kansan esikoisten sinetöiminen Ilm. 7: 1- ja seurakunnan ylösotto tapahtuvat 6. sinetin

aikana ja juuri ennen 7. sinetin avaamista. Myöhemmin pedon vallan kuvaamisen yhteydessä,

(14: 1-4) Jeesus vakuuttaa 144 000 joukon olevan ylhäällä taivaassa.

Pasuunat ja vihan maljat ovat Jumalan vihan aikaa ja pedon vihan aikaa. Sinä aikana nämä joukot,

samoin kuin Israelilaiset muinoin olivat Egyptin vitsausten aikana suojassa omassa maakunnassaan,

saavat olla Siionin vuorella; se on tässä yhteydessä taivaassa (14: 1-4), kuten se kuvataankin.

144 000 esikoisten valiojoukko voidaan ymmärtää olevan myös symbolisesti koottu koko maailman Kristukseen uskovistakin, koska pakanakansat ovat oksastetut Kristukseen ja taivaalliseen sukuun. Myös maininta ”ihmisistä esikoisiksi” viittaa siihen, samoin sanat ”Jumalamme palvelijain”.

Toisaalta ajatus juutalaisten sinetöimisestä vasta lopuksi puoltaa Room. 11: 11, 23, jossa sanotaan juutalaisista: ”heidän lankeemuksensa kautta tuli pelastus pakanoille, että he itse syttyisivät kiivauteen.” Siis vasta lopuksi. Ja koska pakanoiden ajat alkoivat Jeesuksen ylösnousemuksen jälkeen ja jatkuvat niin kauan, kun Jerusalem on pakanain tallattavana, tapahtuu se vasta lopuksi. Room. 11: 24 ” Jos kerran sinut on leikattu irti villistä oliivipuusta, johon luonnonmukaisesti kuuluit, ja vastoin luontoa oksastettu jaloon oliivipuuhun, niin totta kai nämä alkuperäiset oksat voidaan liittää takaisin omaan puuhunsa.” Paavali tarkoitti juutalaisia lauseella: ”Vaan jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi,” Tässä on tapahtumien järjestys ilmaistuna. Siinä myös Kristukseen uskominen on ratkaisuna. 144 000 joukko ovat esikoisia; arvostettu, rakastettu ja ihailtu perillinen Kristuksen omana. Oudompaa olisi sen joukon jääminen pois ensimmäisestä ylösotosta; seuraavasta joukosta:

9. Tämän jälkeen minä näin, ja katso, oli suuri joukko, jota ei kukaan voinut lukea, kaikista kansanheimoista ja sukukunnista ja kansoista ja kielistä, ja ne seisoivat valtaistuimen edessä ja Karitsan edessä puettuina pitkiin valkeihin vaatteisiin, ja heillä oli palmut käsissään, (heillä on nyt ruumis)
10. ja he huusivat suurella äänellä sanoen: "Pelastus tulee meidän Jumalaltamme, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalta".

Kuudennen luvun lopussa ja 6. sinetin aikana tapahtuu Jeesuksen ilmestyminen pilviin, jota kaikki ne pelästyvät, jotka eivät häntä ole odottaneet. ”Esikoisten” sinetöimisvaiheen kokoamisen on kerrottu alkaneen heti Kristuksen ilmestymiskertomuksen jälkeen ja vasta sitten profeetalle näytettiin kaikista kansoista (myös Israelin) pelastettujen olevan ylhäällä ja kuvattuna ruumiinsa kera, joka on vakuutus ruumiin ylösnousemuksesta. Tämä on vanhurskaiden 1. ylösnousemus/ylösotto, ”käskyhuudon” ylösotto, Tess. 4: 16.

11. Ja kaikki enkelit seisoivat piirissä valtaistuimen ja vanhinten ja neljän olennon ympärillä ja lankesivat kasvoilleen valtaistuimen eteen ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,
12. sanoen: "Amen! Ylistys ja kirkkaus ja viisaus ja kiitos ja kunnia ja voima ja väkevyys meidän Jumalallemme aina ja iankaikkisesti, amen!"
13. Ja yksi vanhimmista puhui minulle ja sanoi: "Keitä ovat nämä pitkiin valkeihin vaatteisiin puetut, ja mistä he ovat tulleet?"
14. Ja minä sanoin hänelle: "Herrani, sinä tiedät sen". Ja hän sanoi minulle: "Nämä ovat ne, jotka siitä suuresta ahdistuksesta tulevat, ja he ovat pesseet vaatteensa ja valkaisseet ne Karitsan veressä.

Suuresta ahdistuksesta tulleet kaikkien maiden pelastetut ovat Jumalan valtaistuimen luona. Synnin ahdistus on suuri tänä päivänä ja suureksi ahdistukseksi voidaan nimittää koko aikaa Kristuksen kuoleman ja ylösnousun jälkeen, koska pahuuden henkivallat ajettiin taivaasta silloin pois. Syyttäjän virka loppui siellä heti Jeesuksen kuoleman ja ylösnousemuksen jälkeen. Ilm.12: 12 kertoo siitä muutoksesta. ”Sentähden riemuitkaa, taivaat, ja te, jotka niissä asutte! Voi maata ja merta, sillä perkele on astunut alas teidän luoksenne pitäen suurta vihaa, koska hän tietää, että hänellä on vähän aikaa!" 13. ”Ja kun lohikäärme näki olevansa heitetty maan päälle, ajoi hän takaa sitä vaimoa, joka oli poikalapsen (Jeesuksen) synnyttänyt.” Siis juutalaisia, jotka todistetusti ovat saaneet kokea vihaa ja suurta ahdistuksen aikaa; mutta myös vihaa kristittyjä, Jeesuksen perustamaa seurakuntaa vastaan, josta jae 17. ”Ja lohikäärme vihastui vaimoon (alkuseurakunta) ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan,”. Tämä kuvaus kertoo saatanan suuresta vihasta. Jumalan vihan aika tulee aivan lopussa, pasuunoiden ja vitsausten aikana ja vielä Kristuksen 1000-vuotisen valtakunnan ajalla silloin hänelle uskottomia kohtaan, Sak. 14.

15. Sen tähden he ovat Jumalan valtaistuimen edessä ja palvelevat häntä päivät ja yöt hänen temppelissään, ja hän, joka valtaistuimella istuu, on levittävä telttamajansa heidän ylitsensä.
16. Ei heidän enää tule nälkä eikä enää jano, eikä aurinko ole sattuva heihin, eikä mikään helle,
17. sillä Karitsa, joka on valtaistuimen keskellä, (koska hän on yhtä Jumalan kanssa) on kaitseva heitä (jotka ovat juuri otetut ylös taivaaseen) ja johdattava heidät elämän vetten lähteille, ja Jumala on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä."

-”- 8:              1. Ja kun Karitsa avasi seitsemännen sinetin, tuli taivaassa äänettömyys, jota kesti noin puoli hetkeä.

Edelleen järjestelmällisesti etenevä kertomus jatkuu, koska vasta nyt avataan 7. sinetti.

Äänettömyys taivaassa kuvaa sitä suurta järkytystä, minkä Jumalan vihan alkamisen aika maan

syntisiä kohtaan aiheuttaa taivaallisessa rakkauden ilmapiirissä.
2. Ja minä näin ne seitsemän enkeliä, jotka seisoivat Jumalan edessä, ja heille annettiin seitsemän pasuunaa.
3. Ja tuli eräs muu enkeli ja asettui alttarin ääreen pitäen kultaista suitsutusastiaa, ja hänelle annettiin paljon suitsukkeita pantavaksi kaikkien pyhien rukouksiin kultaiselle alttarille, joka oli valtaistuimen edessä.
4. Ja suitsukkeiden savu nousi pyhien rukousten kanssa enkelin kädestä Jumalan eteen.

Jumalan sinetöityjä on maassa, koska on rukouksiakin, mutta heitä varjellaan. Dan 12: 1. ”Siihen

aikaan nousee Miikael, se suuri enkeliruhtinas, joka seisoo sinun kansasi lasten suojana. Ja se on

oleva ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä saakka, kuin kansoja on ollut, hamaan siihen

aikaan asti. Mutta siihen aikaan pelastetaan sinun kansasi, kaikki, jotka kirjaan kirjoitetut ovat.”
5. Ja enkeli otti suitsutusastian ja täytti sen alttarin tulella ja heitti maan päälle; silloin syntyi ukkosenjylinää ja ääniä ja salamoita ja maanjäristystä. (Alkumerkit.)
6. Ja ne seitsemän enkeliä, joilla oli ne seitsemän pasuunaa, hankkiutuivat puhaltamaan pasuunoihin.

 

Jumalan vihan aika alkaa
7. Ja ensimmäinen enkeli puhalsi pasuunaan; niin tuli rakeita ja tulta, verellä sekoitettuja, ja ne heitettiin maan päälle; ja kolmas osa maata paloi, ja kolmas osa puita paloi, ja kaikki vihanta ruoho paloi.
8. Ja toinen enkeli puhalsi pasuunaan; niin heitettiin mereen ikään kuin suuri, tulena palava vuori; ja kolmas osa merta muuttui vereksi,
9. ja kolmas osa luoduista, mitä meressä on ja joissa henki on, kuoli, ja kolmas osa laivoista hukkui.
10. Ja kolmas enkeli puhalsi pasuunaan; niin putosi taivaasta suuri tähti, palava kuin tulisoihtu, ja se putosi virtoihin, kolmanteen osaan niistä, ja vesilähteisiin.
11. Ja tähden nimi oli Koiruoho. Ja kolmas osa vesistä muuttui koiruohoksi, ja paljon ihmisiä kuoli vedestä, koska se oli karvaaksi käynyt.
12. Ja neljäs enkeli puhalsi pasuunaan; niin kolmas osa auringosta ja kolmas osa kuusta ja kolmas osa tähdistä lyötiin vitsauksella, niin että kolmas osa niistä pimeni ja päivä kolmannelta osaltaan oli valoton, ja niin myös yö. (Ilm.14: 14-16 ylösotto)
13. Ja minä näin, ja minä kuulin kotkan, joka lensi keskitaivaalla (kotkavaltio tiedottaa raamatun ennustuksista), sanovan suurella äänellä: "Voi, voi, voi maan päällä asuvaisia niiden jäljellä olevain pasuunain äänten tähden, joihin kolmen enkelin vielä on määrä puhaltaa!"

Tässä vaiheessa tapahtuu Jeesuksen tulo pilviin ja ylienkelin huuto kuuluu hänelle: "Lähetä sirppisi ja leikkaa”, lopuksi sanottiin ”ja maa tuli leikatuksi.”

Vihan maljojen alkamisen todennäköisin aika on viimeisen 3:n tai 3½ vuoden ajalle, voi-huutopasuunoiden ajalle. Voihuuto-pasuunoiden aika on nimensä mukainen, sanottiinhan vihan maljoista, että ”niissä Jumalan viha täyttyy”. Pasuunat olivat sen aloittaneet ja voi-huutopasuunat ja vihan maljat päättävät pedon hirmuvallan ajan yhdessä. Huom. enkeli ilmoitus: vaan että niinä päivinä, jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu hänen puhaltaessaan pasuunaan, Jumalan salaisuus käy täytäntöön, eli Jeesus. Siis 7. pasuuna ja viimeinen vitsaus päättävät vihan ajan.

-”- 9:              1. Ja viides enkeli puhalsi pasuunaan; niin minä näin tähden, taivaasta maan päälle pudonneen, ja sille annettiin syvyyden kaivon avain;
2. ja se avasi syvyyden kaivon, ja kaivosta nousi savu, niin kuin savu suuresta pätsistä, ja kaivon savu pimitti auringon ja ilman.
3. Ja savusta lähti heinäsirkkoja maan päälle, ja niille annettiin valta, niin kuin maan skorpioneilla on valta;
4. ja niille sanottiin, etteivät ne saa vahingoittaa maan ruohoa eikä mitään vihantaa eikä yhtään puuta, vaan ainoastaan niitä ihmisiä, joilla ei ole Jumalan sinettiä otsassaan.
5. Ja niille annettiin valta vaivata heitä viisi kuukautta, vaan ei tappaa heitä; ja ne vaivasivat, niin kuin vaivaa skorpioni, kun se ihmistä pistää.
6. Ja niinä päivinä ihmiset etsivät kuolemaa, eivätkä sitä löydä; he haluavat kuolla, mutta kuolema pakenee heitä.
7. Ja heinäsirkat olivat sotaan varustettujen hevosten kaltaiset, ja niillä oli päässään ikään kuin seppeleet, kullan näköiset, ja niiden kasvot olivat ikään kuin ihmisten kasvot;
8. ja niillä oli hiukset niin kuin naisten hiukset, ja niiden hampaat olivat niin kuin leijonain hampaat.
9. Ja niillä oli haarniskat ikään kuin rautahaarniskat, ja niiden siipien kohina oli kuin sotavaunujen ryske monien hevosten kiitäessä taisteluun.
10. Ja niillä oli pyrstöt niin kuin skorpioneilla ja pistimet, ja pyrstöissänsä niillä oli voima vahingoittaa ihmisiä viisi kuukautta.
11. Niillä oli kuninkaanaan syvyyden enkeli, jonka nimi hebreaksi on Abaddon ja kreikaksi Apollyon.
12. Ensimmäinen "voi!" on mennyt; katso, tulee vielä kaksi "voi!"-huutoa tämän jälkeen.
13. Ja kuudes enkeli puhalsi pasuunaan; niin minä kuulin äänen tulevan kultaisen alttarin neljästä sarvesta, Jumalan edestä,
14. ja se sanoi kuudennelle enkelille, jolla oli pasuuna: "Päästä ne neljä enkeliä, jotka ovat sidottuina suuren Eufrat-virran varrella".
15. Silloin päästettiin ne neljä enkeliä, jotka hetkelleen, päivälleen, kuukaudelleen ja vuodelleen olivat valmiina tappamaan kolmannen osan ihmisistä.
16. Ja ratsuväen joukkojen luku oli kaksikymmentä tuhatta kertaa kymmenen tuhatta; minä kuulin niiden luvun.
17. Ja tämänkaltaisilta minusta näyttivät hevoset ja niiden selässä istujat näyssä: ratsastajilla oli tulipunaiset ja tummansinervät ja tulikivenkeltaiset haarniskat; ja hevosten päät olivat kuin leijonain päät, ja niiden suusta lähti tuli ja savu ja tulikivi.
18. Näistä kolmesta vitsauksesta sai kolmas osa ihmisiä surmansa: tulesta ja savusta ja tulikivestä, jotka lähtivät niiden suusta.
19. Sillä hevosten voima oli niiden suussa ja niiden hännässä; niiden hännät näet olivat käärmeitten kaltaiset, ja niissä oli päät, joilla ne vahingoittivat.
20. Ja jäljelle jääneet ihmiset, ne, joita ei tapettu näillä vitsauksilla, eivät tehneet parannusta kättensä teoista, niin että olisivat lakanneet kumartamasta riivaajia ja kultaisia ja hopeaisia ja vaskisia ja kivisiä ja puisia epäjumalankuvia, jotka eivät voi nähdä eikä kuulla eikä kävellä.
21. He eivät tehneet parannusta murhistaan eikä velhouksistaan eikä haureudestaan eikä varkauksistaan.
(Jumalan Kaikkivaltiaan puoleen kääntyviä ei ole)

-”- 10:            1. Ja minä näin erään toisen, väkevän enkelin tulevan alas taivaasta; hänen verhonaan oli pilvi (kuten Jumalan kirkkauden ympärillä), ja taivaankaari (sateenkaari) oli hänen päänsä päällä (kuten Jumalan ympärillä, Hes. 1:28), ja hänen kasvonsa olivat niin kuin aurinko (Kristus, vanhurskauden aurinko), ja hänen jalkansa niin kuin tulipatsaat (kuten Jeesuksesta kerrotaan, Ilm.1:15),
2. ja hänellä oli kädessään avattu kirjanen (Karitsahan oli juuri avannut kirjan sinetit). Ja hän laski oikean jalkansa meren päälle ja vasemman maan päälle
3. ja huusi suurella äänellä, niin kuin leijona ärjyy; ja kun hän huusi, antoivat ne seitsemän ukkosen jylinää ääntensä puhua. ( täydellisyyden luvun mukaisesti)
4. Ja kun ne seitsemän ukkosenjylinää olivat puhuneet, yritin minä kirjoittaa, mutta minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Pane sinetin taakse, mitä ne seitsemän ukkosenjylinää puhuivat, äläkä sitä kirjoita".
5. Ja enkeli, jonka minä näin seisovan meren päällä ja maan päällä, kohotti oikean kätensä taivasta kohti
6. ja vannoi hänen kauttansa, joka elää aina ja iankaikkisesti, hänen, joka on luonut taivaan ja mitä siinä on, ja maan ja mitä siinä on, ja meren ja mitä siinä on, ettei enää ole oleva aikaa,
7. vaan että niinä päivinä, jolloin seitsemännen enkelin ääni kuuluu hänen puhaltaessaan pasuunaan, Jumalan salaisuus käy täytäntöön sen hyvän sanoman mukaan, jonka hän on ilmoittanut palvelijoillensa profeetoille.

 Kol 2: 2 ” pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen,”. Hän on Jumalan salaisuus.

Israelin jäännöksen sinetöimisen aika heidän viimeisellä vuosiviikolla

Hes. 9: 3. Mutta Israelin Jumalan kirkkaus oli kohonnut yläpuolelta kerubin, jonka yllä se oli ollut, huoneen kynnykselle ja huusi pellavavaatteisiin puetulle miehelle, jolla oli kirjoitusneuvot vyöllänsä; (kuvauksena Kristuksesta, Jumalan Sanasta, jolla on kirjoitusneuvot hallussaan.)
4. ja Herra sanoi hänelle: "Kierrä kaupungin, Jerusalemin, läpi ja tee merkki niitten miesten otsiin, jotka huokaavat ja valittavat kaikkia kauhistuksia, mitä sen keskuudessa tehdään".

Ilm.11:          1. Ja minulle annettiin sauvan kaltainen ruoko ja sanottiin: "Nouse ja mittaa Jumalan temppeli ja alttari ja ne, jotka siinä kumartaen rukoilevat.

Näyn temppeli tarkoittaa tässä kyseisen ajan temppeliä, ehkä juuri Israelin kansan viimeisen

vuosiviikon alun ajalta, mutta myös kaksoismerkityksenä se viittaa tässä ennustetun ajan pieneen

Jumalan kansan Moosekselle ja/tai Kristukselle uskollisten ryhmään, heidän sydänten

temppeliinsä. On kyse jäännöksen sinetöimisen ajasta, jonka tähden heitä mittaillaan. Heidän

temppelitoimintansa tuhoamisesta on annettu aikamääriä Israelilaisten lopun ajan kestoksi:

Dan. 8: 11. Hän ylpeili sotajoukon ruhtinastakin vastaan, ja tältä otettiin pois jokapäiväinen uhri,

ja hänen pyhäkkönsä paikka kukistettiin.

12. Myös sotajoukko jokapäiväisen uhrin lisäksi annettiin rikollisesti alttiiksi tuholle. Se sarvi heitti

totuuden maahan, ja mitä se teki, siinä se menestyi.

13. Sitten minä kuulin yhden pyhän puhuvan, ja toinen pyhä sanoi sille, joka puhui: "Kuinka pitkää

aikaa tarkoittaa näky jokapäiväisestä uhrista ja kauhistavasta rikoksesta: pyhäkön ja sotajoukon

alttiiksi antamisesta tallattavaksi?"

14. Ja hän sanoi minulle: "Kahtatuhatta kolmeasataa iltaa ja aamua; sitten pyhäkkö asetetaan

jälleen oikeuteensa". Oikeuteen saattaminen tarkoittaa Kristuksen 1000-v. kauden pyhäkköä,

koska enkeli Gabriel sanoi Danielille: "Tarkkaa, ihmislapsi, sillä näky tarkoittaa lopun aikaa".

2300 pv = 6 v. 4 kk 20 pv eli lähes koko Israelin viimeisen vuosiviikon kesto.

Ilm. 11:         2. Mutta temppelin ulkopuolella oleva esikartano erota pois, äläkä sitä mittaa, sillä se on annettu pakanakansoille; ja he tallaavat pyhää kaupunkia neljäkymmentäkaksi kuukautta.

Se on juuri 3½ vuotta, alkupuoli niistä seitsemästä vuodesta, joka seuraavassa jakeessa on myös sama aika eli 1260 päivää. Se tarkoittanee tuon seitsemän vuoden jälkipuoliskoa, jona aikana Jumalan kansaa ahdistetaan suuresti, ja silloin varmasti lasketaan myös päiviä.

Tuon viimeisen vuosiviikon puoliväli on useassa yhteydessä mainittu merkittäväksi. Tässä se on hajotettu tasan puoliksi. Se rajaa myös ensimmäisten pasuunoiden ja vihan maljat/pasuunat aikoja. Dan. 12: 11. Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää. = 3½ v. 1 kk. Jos pedon vallan vahvistamisen kausi on ollut alkupuoli tuosta 7 vuodesta ja heti kohta sen alkaessa Israelilaisten ja muidenkin temppeleitä ruvettaisiin hävittämään, tarkoittaisi temppelin hävittämisen ajankohdasta laskettavaksi nuo 3½ v. 1 kk., kuten 2300 pv. Edellisen päätös osuisi jotakuinkin puoliväliin tuon 7 vuoden jaksossa. Vitsauksen ovat alkamassa ja Kristus tulee hakemaan omansa tästä ajasta pois, tulee pelastamaan heidät ahdistuksen ajasta, ylienkelin huudon ylösoton aikaan, Ilm. 14: 14-16. Dan. 12: 12. Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.

Koska on sanottu toinen aika, 1335 pv. joka alkaa samasta lähtökohdasta, on se 45 pv. enemmän, jolloin yhteensä 3 v. 8 kk. 15 pv. on kestettävä voimistunutta pedon valtaa ennen kuin Kristus tulee ja vapauttaa. Tuossa välissä voi olla ns. ”pieni menestys”, joka heille suodaan. Dan. 11: 34 ”Ja keskellä sortoa heille suodaan pieni menestys, ja monet liittyvät heihin teeskennellen.

35 Ja taidollisista jotkut kompastuvat, että heidän joukkonsa koeteltaisiin, seulottaisiin ja puhdistettaisiin lopun ajaksi, sillä vielä kestää, ennenkuin määräaika on. Jäljellä vielä on 965 pv.

36 Ja kuningas tekee, mitä hän tahtoo, ja korottaa itsensä ja uhittelee jokaista jumalaa, itse jumalien Jumalaa vastaan hän puhuu kauheita. Ja hän menestyy, kunnes vihan aika on lopussa; sillä mikä on säädetty, se tapahtuu.”

Kenellekään jumalan lapselle ei ole noista kahdesta ajasta lohdutukseen merkitystä, jollei tapahdu ylösottoa siinä puolivälissä, jota silloin kiihkeästi odotetaan. 2300 pv ajoittuu päätökseensä vasta viimeisen vitsauksen ja viimeisen pasuunan aikaan 965 pv eli 2 v 8 kk 16 pv myöhemmin. Silloin loppuu pedon valta. Kristus tulee kukistamaan sen ja pystyttää oman temppelinsä Jerusalemiin.

Jälkipuolisko 7 vuodesta, 3½ vuotta:
Ilm. 11:         3. Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina

                      profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan." (=3½ v. tai 42 kk.)

Ketkä tulevat olemaan ne kaksi todistajaa? Mooses ja Eliako, jotka ilmestyivät taivaasta Jeesuksen luokse vuorella vai Elian kaltainen ja joku muu? Elianhan pitää vielä tuleman ennen Jeesuksen toista tulemusta. Matt.17:11; Mal.4:5 5 ”Katso, minä lähetän teille profeetta Elian, ennenkuin tulee Herran päivä, se suuri ja peljättävä.”
6. ”Ja hän on kääntävä jälleen isien sydämet lasten puoleen ja lasten sydämet heidän isiensä puoleen, etten minä tulisi ja löisi maata, vihkisi sitä tuhon omaksi.”

Isät on ymmärrettävä ennen muuta Israelin kansana ja lapset tässä kristittyinä kansoina. Elia on heidän sovittelijansa. Johannes Kastaja oli ”Elia” ennen Jeesuksen ensimmäistä tulemusta.

Ilm. 11:         4. Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.

Vanhan liiton lain Sana eli öljypuu/Kristus ja seurakunta eli lampunjalka, sekä Uuden liiton uskon Sana/Kristus ja seurakunta eli lampunjalka. Öljypuu antaa öljyä lamppuun; Kristus on öljypuumme niin vanhassa kuin uudessa liitossakin. Taivaaseen nostetut Mooses ja Elia kuvaavat näitä kahta ryhmää. Mooses edusti lain noudattamista ja Elia vahvaa uskoa ja toivoa. He kuvasivat näitä Jumalan liittoja ja Jumalan Sanaa seurakunnassa.

5. Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla.
6. Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule (kuten Elia teki) heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla (kuten Mooses teki), niin usein kuin tahtovat.
7. Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät.
8. Ja heidän ruumiinsa viruvat sen suuren kaupungin kadulla, jota hengellisesti puhuen kutsutaan Sodomaksi ja Egyptiksi ja jossa myös heidän Herransa ristiinnaulittiin.

(Tämä viimeinen ei ole vertauskuvallinen vaan viittaa suoraan Jerusalemiin.)

9. Ja ihmiset eri kansoista ja sukukunnista ja kielistä ja kansanheimoista näkevät heidän ruumiinsa kolme ja puoli päivää, eivätkä salli, että heidän ruumiinsa pannaan hautaan. (Televisioista kaikki näkevät heidät.)
10. Ja ne, jotka maan päällä asuvat, iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat ja lähettävät lahjoja toisilleen; sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä, jotka maan päällä asuvat.
11. Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät.
12. Ja he kuulivat suuren äänen taivaasta sanovan heille: "Nouskaa tänne!" Niin he nousivat taivaaseen pilvessä (nousivat takaisin), ja heidän vihollisensa näkivät heidät.
13. Ja sillä hetkellä tapahtui suuri maanjäristys, ja kymmenes osa kaupunkia kukistui, ja maanjäristyksessä sai surmansa seitsemäntuhatta henkeä, ja muut peljästyivät ja antoivat taivaan Jumalalle kunnian. (Kaupunki ei siis ole kovin suuri.)
14. Toinen "voi!" on mennyt; katso, kolmas "voi!" tulee pian.
15. Ja seitsemäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kuului taivaassa suuria ääniä, jotka sanoivat: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti".

Jeesus tulee kuninkaaksi Jerusalemiin, sen kertoo esim. Sak. 14. luku, jossa hän laskeutuu Öljymäelle; 4. jae, ”Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi”: 1000-vuotinen Kristuksen valtakunta alkaa ensin ja jatkuu sitten Jumalan iankaikkisena valtakuntana Uudeksi luodussa maassa. Tässä vaiheessa, kun Jeesus tulee kuninkaaksi, tapahtuu myös Ilm. 16: 19 ” kansojen kaupungit kukistuivat.” Jerusalem kuitenkin säilyy ja on korkeimpana kukkuloista.

16. Ja ne kaksikymmentä neljä vanhinta, jotka istuivat valtaistuimillaan Jumalan edessä, lankesivat kasvoillensa ja kumartaen rukoilivat Jumalaa,
17. sanoen: "Me kiitämme sinua, Herra Jumala, Kaikkivaltias, joka olet ja joka olit, siitä, että olet ottanut suuren voimasi ja ottanut hallituksen.
18. Ja pakanakansat ovat vihastuneet, mutta sinun vihasi on tullut, ja tullut on aika

Ilm. 11:         tuomita kuolleet (tuomioistuinkausi alkaa;1000-vuotta.) ja maksaa palkka sinun palvelijoillesi profeetoille ja pyhille ja niille, jotka sinun nimeäsi pelkäävät, pienille ja suurille, ja turmella ne, jotka maan turmelevat."

”Turmella”/1000-vuotiskautena saavat vitsauksia ne, jotka eivät palvele Kristusta vaan turmelevat synnillä maan, Sak. 14: 17 Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta. 18. …heitä on kohtaava se vitsaus, millä Herra rankaisee niitä pakanakansoja, jotka eivät tule sinne ylös viettämään lehtimajanjuhlaa.

19. Ja Jumalan temppeli taivaassa aukeni, ja hänen liittonsa arkki näkyi hänen temppelissään (todisteeksi Israelilaisille), ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää ja maanjäristystä ja suuria rakeita.

Tässä vaiheessa viimeistään saavat varmasti ruumiinsa ylösnousemuksen ne, jotka ovat Jumalan ja pedon vihan aikana Kristuksessa kuolleet. Se ryhmä jää muuten siitä osattomaksi. Jae 18 viittaa ylösnousemukseen heidän kohdallaan; tapahtuu Jumalan pasuunan ylösnousemus ja pelastuvien kerääminen Messiaan leiriin; 3. uskovien ”ylösotto” ennen 1000-v. valtakuntaa.

Näky ei jatku tästä aiheesta pitemmälle.

 

Ilm. 12:         17. Ja lohikäärme vihastui vaimoon ja lähti käymään sotaa muita hänen jälkeläisiänsä vastaan, jotka pitävät Jumalan käskyt ja joilla on Jeesuksen todistus.

Kristityt olivat vaimon eli Israelissa syntyneen seurakunnan jälkeläisiä; todellisia Israelilaisia,

Room.2: 28-29. Heitäkin alettiin vainota uuden liiton alusta eteenpäin. Onhan se kihlauksen liitto

Kristukseen, 2 Kor. 11: 2; Joh. 3: 29.
18. Ja se asettui seisomaan meren hiekalle. (Suuriin ihmisjoukkoihin.)

                     

Petojen valtakausi

-”- 13:            1. Ja minä näin pedon nousevan merestä (ihmismerestä); sillä oli kymmenen sarvea ja seitsemän päätä, ja sarvissansa kymmenen kruunua, ja sen päihin oli kirjoitettu pilkkaavia nimiä.
2. Ja peto, jonka minä näin, oli leopardin näköinen, ja sen jalat ikään kuin karhun, ja sen kita niin kuin leijonan kita. (Nopea, voimakas ja ärjyvä.)Ja lohikäärme antoi sille voimansa ja valtaistuimensa ja suuren vallan. (Idän tuki voimassa ja vallassa.)
3. Ja minä näin yhden sen päistä olevan ikään kuin kuoliaaksi haavoitetun, mutta sen kuolinhaava parantui. Ja koko maa seurasi ihmetellen petoa.
4. Ja he kumarsivat lohikäärmettä, koska se oli antanut sellaisen vallan pedolle, ja kumarsivat petoa sanoen: "Kuka on pedon vertainen, ja kuka voi sotia sitä vastaan?"

Vertaa: Dan. 9: 27 ”Ja hän tekee liiton raskaaksi monille yhden vuosiviikon ajaksi.” Pedon nousun

vahvistamisen aikaa on Israelin viimeisestä vuosiviikosta alkupuoli, 42 kk. joka on myös Israelin

jäännöksen sinetöimisen aikaa, josta kuvauksena Ilm.11:1-2.
5. Ja sille annettiin suu puhua suuria sanoja ja pilkkapuheita, ja sille annettiin valta tehdä sitä neljäkymmentä kaksi kuukautta.
6. Ja se avasi suunsa Jumalaa pilkkaamaan, pilkatakseen hänen nimeänsä ja hänen majaansa, niitä, jotka taivaassa asuvat.
7. Ja sille annettiin valta käydä sotaa pyhiä vastaan ja voittaa heidät, ja sen valtaan annettiin kaikki sukukunnat ja kansat ja kielet ja kansanheimot.

Pedon hirmuvallan vaino kohdistuu Jumalalle uskolliseen ihmisryhmään; ei ainoastaan

Israelilaisiin. Tämä kausi on 1260 päivää Ilm. 11: 3, sama aika kuin 42 kk. =3½ v. Se on sama kuin

Dan. 9: 27 tarkoittama jälkipuoli siitä viimeisestä Israelin kansan vuosiviikosta ja oli kuvattu näin:

” ja puoleksi vuosiviikoksi hän lakkauttaa teurasuhrin ja ruokauhrin; ja hävittäjä tulee kauhistuksen siivillä. Tämä loppuu vasta, kun säädetty tuomio vuodatetaan hävittäjän ylitse." Se tarkoittaa ”suuren Babylonin” hävitystä, Ilm. 16: 19; 18: luku. Danielin näyn keskustelun kysymys: ” "Kuinka kauan on vielä näitten ihmeellisten asiain loppuun?" ja vastaus pellavapukuiselta mieheltä, Kristukselta, "Siihen on vielä aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa. Ja kun pyhän kansan yhden osan hajotus on loppunut, silloin nämä kaikki täyttyvät." Aika = vuosi, Dan. 11: 13

Ilm. 13:         8. Ja kaikki maan päällä asuvaiset kumartavat sitä, jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu teurastetun Karitsan elämänkirjaan, hamasta maailman perustamisesta. (Jumalan ennalta tietämyksen mukaan.)
9. Jos kenellä on korva, hän kuulkoon.
10. Jos kuka vankeuteen vie, niin hän itse vankeuteen joutuu; jos kuka miekalla tappaa, hänet pitää miekalla tapettaman. Tässä on pyhien kärsivällisyys ja usko.
11. Ja minä näin toisen pedon nousevan maasta (Ilm. 14: 3), ja sillä oli kaksi sarvea niin kuin karitsan sarvet, ja se puhui niin kuin lohikäärme.

Se on viattoman näköinen ja paha. Hengelliseltä näyttävä peto/johtohahmo todennäköisesti asettuu Israeliin. Näin kertoo siitä Dan. 12: 11 Ja siitä ajasta, jolloin jokapäiväinen uhri poistetaan ja hävityksen kauhistus asetetaan, on oleva tuhat kaksisataa yhdeksänkymmentä päivää. Samasta ajasta on myös laskettava jae12 Autuas se, joka odottaa ja saavuttaa tuhat kolmesataa kolmekymmentä viisi päivää.”  Joka kohdistuu noin puoleen väliin vihan aikaa, ylöstempaamiseen.

Vihan aika loppuu ja Jeesus tulee koko maailman kuninkaaksi Jerusalemiin 2300 pv: n kuluttua pyhäkön paikan kukistamisesta ja jokapäiväisen uhrin poistamisesta, Dan. 8: 11 eli 6 v. 4 kk. 20 pv. kuluttua. Sak. 14: 1-5 ja Ilm. 19: 11 ”Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.”

12. Ja se käyttää kaikkea ensimmäisen pedon valtaa sen nähden ja saattaa maan ja siinä asuvaiset kumartamaan ensimmäistä petoa, sitä, jonka kuolinhaava parani.
13. Ja se tekee suuria ihmeitä, niin että saa tulenkin taivaasta lankeamaan maahan ihmisten nähden. (Kuten Elia sai aikoinaan; harhaannuttaakseen Jumalalle uskollisia..)
14. Ja se villitsee maan päällä asuvaiset niillä ihmeillä, joita sen sallittiin tehdä pedon nähden; se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan, jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
15. Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin.
16. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa,
17. ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku.
18. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.

-”- 14:            1. Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siionin vuorella, ja hänen kanssaan sata neljäkymmentä neljä tuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi.
2. Ja minä kuulin äänen taivaasta ikään kuin paljojen vetten pauhinan ja ikään kuin suuren ukkosenjylinän, ja ääni, jonka minä kuulin, oli ikään kuin kanteleensoittajain, kun he kanteleitaan soittavat.
3. Ja he veisasivat uutta virttä valtaistuimen edessä ja neljän olennon ja vanhinten edessä; eikä kukaan voinut oppia sitä virttä, paitsi ne sata neljäkymmentä neljä tuhatta, jotka ovat ostetut maasta (tämä sana on symboli Israelista, luvatusta maasta, Ilm.7: 1-10. 13: 11, mikäli 144 000 ovat kirjaimellisesti Israelilaisia,).
4. Nämä ovat ne, jotka eivät ole saastuttaneet itseään naisten kanssa; sillä he ovat niin kuin neitsyet.

Naiset = Haagarista syntyneet, orjuuteen syntyneet, Gal.4: 24 ja Babylonin eli Sinearin maan

nainen, joka edustaa koko maan jumalattomuutta Sak. 5: 6-11.

Nämä ovat ne, jotka seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Nämä ovat ostetut ihmisistä esikoiseksi Jumalalle ja Karitsalle,

Ilm. 14:         5. eikä heidän suussaan ole valhetta havaittu; he ovat tahrattomat.

Neitseellinen, Kristukselle uskollinen valiojoukko ”todellisista israelilaisista”, se voi tarkoittaa myös pakanoista ”oksastettuja”. Pitihän Israeliin muuttaneita muukalaisia, jotka ympärileikattiin, pitää samanlaisina kansalaisina. Kaikkina aikoina eläneitä vahvasti uskovia Israelilaisia voidaan myös tarkoittaa, joiden luku täyttyy juuri ennen 1. pasuunan ääntä ja he tulevat otetuksi Kristuksen luokse 1. ylösotossa ennen pasuunoita, jotka tuhoavat maata, puita ja merta. 7: 1; 8: 7-9. Ennen niitähän heidät piti sinetöidä ja oli kiire. Heitä ei ole tarkoitus jättää Jumalan vihan aikaan. Kesken pedon vallan kuvaamista halutaan kertoa, että yhtä hyvin tämä Kristukseen uskovien joukko Israelilaisista ovat ehtineet mukaan ensimmäisessä ylösotossa; hehän ovat taivaassa tässä kerrotussa vaiheessa. Ja koska he ovat esikoisia, ovat he myös todennäköisimmin otetut ylös silloin kuin muutkin; 6. sinetin aikana. Ovathan Israelilaiset rodullisesti Karitsan sukua, veljiä, hänen perheväkeään, mutta jos ovat Hengessä yhtä hänen kanssaan, saavat he kulkea tässä joukossa Herran mukana, mihin ikinä hän menee.

Pedon ajalla julistettava sanoma: Kolmen enkelin sanoma

Ilm. 14:         6. Ja minä näin lentävän keskitaivaalla (kaikkien nähtävänä) erään toisen enkelin, jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana maan päällä asuvaisille, kaikille kansanheimoille ja sukukunnille ja kielille ja kansoille.
7. Ja hän sanoi suurella äänellä: "Peljätkää Jumalaa ja antakaa hänelle kunnia, sillä hänen tuomionsa hetki on tullut, ja kumartakaa häntä, joka on tehnyt taivaan ja maan ja meren ja vetten lähteet".

Tämä on ensimmäisen ylösoton jälkeen tapahtuvan viimeisen, voimakkaan herätyksen, ns. itkuherätyksen alussa nousevan evankeliumin julistuksen kuvaus ennen Kristuksen Messiasvaltakuntaa. Se tapahtuu tiedotusvälineissä, satelliittitelevisioissa, kaikille kansoille. Se on Laodikean - eli 7. seurakunnan alkuaikaa.

8. Ja seurasi vielä toinen enkeli, joka sanoi: "Kukistunut, kukistunut on se suuri Babylon, joka haureutensa vihan viinillä on juottanut kaikki kansat".

Kaikkien kansojen jumalattomuutta kuvataan suurella Babylonilla, jonka hengellistä kukistumista tässä vaiheessa julistaminen tarkoittaa; sen rangaistus ja konkreettinen kukistuminen tulevat myöhemmin 7. pasuunan aikana, kun Kristus tulee valkoisella hevosella sotimaan ja tuhoaa pedon maailman vallan sekä alkaa oman Messiasvaltakuntansa.

9. Ja heitä seurasi vielä kolmas enkeli, joka sanoi suurella äänellä: "Jos joku kumartaa petoa ja sen kuvaa ja ottaa sen merkin otsaansa tai käteensä,
10. niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
11. Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja iankaikkisesti, eikä heillä ole lepoa päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.

Tämä kuvaus on varoitukseksi pedon hirmuvallan alkamisesta ja sen seurauksista. Babylonin kukistumisella tarkoitetaan maailman hengellistä luopiotilaa, josta on kuvaus Ilm. 18. luvun alussa. Babylonin hengellisen kukistumisen julistaminen on jo aiemmin edellä tapahtunut. Sen luopiotilasta nousee ja kasvaa pedon valtakunta suurena Babylonina.

12. Tässä on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon.
13. Ja minä kuulin äänen taivaasta sanovan: "Kirjoita: Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästedes. Totisesti - sanoo Henki - he saavat levätä vaivoistansa, sillä heidän tekonsa seuraavat heitä."

Tarkoitetaan niitä tekoja, jotka on Kristus Henkensä kautta heissä tehnyt. Hänen tekonsa luetaan häneen uskovien hyväksi.

Viimeisen 3½ vuoden ajan luonteesta mainitaan; vitsauksetkin ovat tulossa. Ne kuolleet Herran lapset, johon tässä viitataan, saavat ruumiin ylösoton Messiaan valtakunnan alkamisvaiheessa 1000-vuotista valtakuntaa ja iankaikkisuutta varten. Se on kolmas peräkkäinen uskovien ylösotto, jotka ovat yhdessä 1. ylösnousemus; ovathan ne juuri ennen 1000-v. kautta, jonka jälkeen vasta on 2. eli tuomion ylösnousemus. Pietarin näky kuvaa näitä ylösottoja, Ap.t. 10:11-16, jossa kolme kertaa nostettiin ylös taivaaseen symbolijoukot.

 

Kristus tulee hakemaan vihan ajasta omansa ja tulee kuninkaana kuninkaaksi

Ilm. 14:         14. Ja minä näin, ja katso: valkoinen pilvi, ja pilvellä istui Ihmisen Pojan muotoinen, päässänsä kultainen kruunu ja kädessänsä terävä sirppi.
15. Ja temppelistä tuli eräs toinen enkeli huutaen suurella äänellä pilvellä istuvalle: "Lähetä sirppisi ja leikkaa, sillä leikkuuaika on tullut, ja maan elo on kypsynyt".

16. Ja pilvellä istuva heitti sirppinsä maan päälle, ja maa tuli leikatuksi.

Pedon vallan nousukauden jälkeen, ennen hirmuvaltaa, Kristus myös tulee pilviin ja vie omansa pois. Tämä toinen ylösotto on neljännen pasuunan aikoihin, ennen Jumalan vihan maljoja ja se vahvistetaan kuvauksella, joka on luvun 15 alussa 2-4, jossa osoitetaan pedon vallan ajalta ylösotettujen olevan Jumalan luona. Tämä on ylienkeli Mikaelin suojaama joukko, jotka saivat voiton pedosta.

1. Tess. 4: 16 mainitaan kolme eri ylösoton kutsuhuutoa. Tämä on ylienkelin äänen huuto.

Maan elon, jumalattomien, kypsyminen ja leikkaus

Ilm. 14:         17. Ja taivaan temppelistä lähti eräs toinen enkeli, ja hänelläkin oli terävä sirppi.

Kuten raamatussa on usein, tämä jae on vienyt jo 3½ vuoden päähän, pedon hirmuvallan päätöksen aikaan. Tämä toinen leikkaaja on jumalattomia varten, jotka eivät saa jäädä Kristuksen hallitsemalle 1000-vuotiselle kuninkuus- ja tuomioistuinkaudelle. Kristus ”sotii vanhurskaudessa”; hän tuhoaa sotajoukot Israelin ympäriltä. Ilm. 19: 21 ” Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan” (Kristuksen sanasta))

18. Ja alttarista lähti vielä toinen enkeli, jolla oli tuli vallassaan, ja hän huusi suurella äänellä sille, jolla oli se terävä sirppi, sanoen: "Lähetä terävä sirppisi ja korjaa tertut maan viinipuusta, sillä sen rypäleet ovat kypsyneet".

Suuren Babylonin hävittäminen tulessa tapahtuu. Vrt. 1 Kor. 3:12-15 ”pelastuva…ikään kuin tulen läpi” viittaa siihen, että tässä vaiheessakin on niitä, jotka voivat pelastua ja juuri tällä tavalla.

19. Ja enkeli heitti sirppinsä alas maahan ja korjasi maan viinipuun hedelmät ja heitti ne Jumalan vihan suureen kuurnaan.

Viittaus on Isästä ja Pojasta luopuneeseen Israeliin ja suuren Babylonin porttoon, luopionaiseen.

20. Ja kuurna poljettiin kaupungin (Jerusalemin) ulkopuolella, ja kuurnasta kuohui veri hevosten kuolaimiin asti, tuhannen kuudensadan vakomitan päähän.

Tämä on jumalattomien hävitys; kypsynyt ”maan elo”, kaikki jotka olivat sotimassa Jerusalemin

ympärillä. Ilm. 19: 11. Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen

selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.

14. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot; 19:15 ”…hän polkee

kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.” Kuvaus on sama kuin tässä ed.

mainitut jakeet 19-20, joten se tarkoittaa juuri samaa kuin 7. pasuunan ja 7. vihan maljan jälkeen

tapahtuvaa tulemusta ja silloin tulemusta kuninkaaksi. Tässä luvussa siitä ei tarvita vielä mainintaa.

 

                      Näkymä taivaallisista tapahtumista pedon valtakauden puolivälissä,

heti ”ylienkelin äänen” ylösoton jälkeen ja välähdys 1000-v. kaudesta

Ilm. 15:         1. Ja minä näin toisen tunnusmerkin taivaassa, suuren ja ihmeellisen: seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän viimeistä vitsausta, sillä niissä Jumalan viha täyttyy.

Vitsausten aikana on pääosa Kristuksen omista ylhäällä. Nekin, jotka vasta ensimmäisen ylösoton

jälkeen olivat aidosti katuneet ja tehneet parannuksen ja vastaanottaneet Pyhän Hengen Kristuksen

nimessä, heidät on itkun ajan jälkeen otettu ylös; on ollut 2. uskovien ylösotto, heille heidän

ensimmäisensä eli ylienkelin äänen ja huudon aikana. Taivaallinen näky ylösotetuista vahvistetaan

tässä kuvauksella

Ilm. 15:         2. Ja minä näin ikään kuin lasisen meren, tulella sekoitetun, ja niiden, jotka olivat saaneet voiton pedosta ja sen kuvasta ja sen nimen luvusta, seisovan sillä lasisella merellä, ja heillä oli Jumalan kanteleet.

Pedon vallan nousukauden jälkeinen ylösotto on tapahtunut neljännen pasuunan aikoihin, juuri

ennen Jumalan vihan maljojen alkamista, joissa ”Jumalan viha täyttyy”. Silloin ne, suuri osa

juutalaisista, jotka ”tyhmistä neitsyistä” ovat katuneet ja tulleet pelastetuiksi, otetaan ylös ”itkun

ajasta” Karitsan häihin ”illallisille”, Jeesuksen vertauksen mukaan Luuk. 14: 15-24.

Neljäs pasuuna koskee aurinkoa, kuuta ja tähtiä, aivan juuri kuin on kuvattu Jeesuksen tulemuksen

yhteydessä tapahtuvan; ” kolmas osa niistä pimeni ja päivä kolmannelta osaltaan oli valoton, ja niin

myös yö”. Silloin tapahtuu tämä 2. ylösotto/tempaaminen, ”ylienkelin äänen” ylösotto. Tästä

Jeesus käytti ilmaisua ”toinen yövartio”. Kolmas on vielä tulossa. Sanoihan Jeesus juutalaisille,

Luuk.12: 36 ” ja olkaa te niiden ihmisten kaltaiset, jotka herraansa odottavat, milloin

hän palajaa häistä,”  Häät alkoivat ”käskyhuudon ylösotosta”, Jeesuksen huutaessa omiaan.

144 000 joukko on otettu 1:ssä eli ”käskyhuudon” ylösotossa. Heistähän sanottiin ”esikoiset” 14: 4,

joka viittaa edelliseen ylösottoon, kuten myös se, jos tämä joukko on historian aikana kerätty

täydeksi määräksi ja pakanoiden aikojen päättyessä se luku vasta täyttyy. Luvun 14 alussa on

kerrottu 144 000 olevan ylhäällä taivaassa ja ikään kuin vakuutetaan heidän olevan siellä pedon

vallan aikana. He ovat ”tahrattomat”, jonka perusteella myös heille kuuluu ensimmäinen ylösotto.

Symbolina näille ylösotoille, viimeisen ”pasuunan” kuuluessa, Kristuksen tultua kuninkaaksi mukaan lukien, on Pietarin näky, Ap.t. 10: 11- 16. Pietari ”näki taivaan avoinna”, aivan kuin kerrotaan Kristuksen tulosta. Ja tapahtuman, joka kuvaa kolmea ylösottoa kaikista symbolijoukoista, saastaisista eläimistä/kansoista. He olivat astian muotoisen puhtaan liinavaatteen/Kristuksen vanhurskauden päällä. 16 jae: ”Tämä tapahtui kolme kertaa; sitten astia otettiin kohta ylös taivaaseen.” (Astia kuvaa ruumista. Henkemme on kehomme astiassa.)

3. Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä, sanoen: "Suuret ja ihmeelliset ovat sinun tekosi, Herra Jumala, Kaikkivaltias; vanhurskaat ja totiset ovat sinun tiesi, sinä kansojen kuningas.
4. Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet." (Ylösotot ovat takana ja pasuunat alkaneet.)

Tässä on pedon ajasta ylös otettujen ylistys ja lyhyt viittaus tulevaan 1000-v. kauteen, jolloin Kristus on kuningas ja kansat alkavat taipua uskomaan häneen, Sak. 14: 3-5, 16-18.

5. Ja sen jälkeen minä näin: todistuksen majan temppeli taivaassa avattiin;
6. ja ne seitsemän enkeliä, joilla oli ne seitsemän vitsausta, lähtivät temppelistä, puettuina puhtaisiin, hohtaviin pellavavaatteisiin ja rinnoilta vyötettyinä kultaisilla vöillä.
7. Ja yksi niistä neljästä olennosta antoi niille seitsemälle enkelille seitsemän kultaista maljaa, täynnä Jumalan vihaa, hänen, joka elää aina ja iankaikkisesti.
8. Ja temppeli tuli savua täyteen Jumalan kirkkaudesta ja hänen voimastansa, eikä kukaan voinut mennä sisälle temppeliin, ennen kuin niiden seitsemän enkelin seitsemän vitsausta oli käynyt täytäntöön.

Temppelipalvelus taivaassa loppui; n. 3½ vuodeksi, Jumalan vihan ja pedon hirmuvallan ajaksi,

jonka tähden on otettu ylös ylienkeli Mikaelin suojelema joukko, pedosta voiton saaneet, 2.

ylösotossa; siksi sanotaan:

Sen jälkeen … (vuodatetaan) seitsemän kultaista maljaa”, jolloin on pedon hirmuvallan aika, 3½

vuotta, viimeiset tämän maailman herruuden vuodet ennen Messiaan Jerusalemista käsin johtamaa

maailman valtaa.

 

Jumalan 7 vihan maljaa, vitsausta

Kahdella säkkipukuisella todistajalla Ilm. 11: 6 mukaan ”on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla (kuten Mooses teki), niin usein kuin tahtovat.”

Ilm. 16:         1. Ja minä kuulin suuren äänen temppelistä sanovan niille seitsemälle enkelille: "Menkää ja vuodattakaa ne seitsemän Jumalan vihan maljaa maan päälle".
2. Ja ensimmäinen lähti ja vuodatti maljansa maan päälle; ja tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.
3. Ja toinen enkeli vuodatti maljansa mereen, ja se tuli vereksi, ikään kuin kuolleen vereksi, ja jokainen elävä olento kuoli, mitä meressä oli.
4. Ja kolmas enkeli vuodatti maljansa jokiin ja vesilähteisiin, ja ne tulivat vereksi.
5. Ja minä kuulin vetten enkelin sanovan: "Vanhurskas olet sinä, joka olet ja joka olit, sinä Pyhä, kun näin olet tuominnut.
6. Sillä pyhien ja profeettain verta he ovat vuodattaneet, ja verta sinä olet antanut heille juoda; sen he ovat ansainneet."
7. Ja minä kuulin alttarin sanovan: "Totisesti, Herra Jumala, Kaikkivaltias, totiset ja vanhurskaat ovat sinun tuomiosi".
8. Ja neljäs enkeli vuodatti maljansa aurinkoon, ja sille annettiin valta paahtaa ihmisiä tulella.
9. Ja ihmiset paahtuivat kovassa helteessä ja pilkkasivat Jumalan nimeä, hänen, jolla on vallassaan nämä vitsaukset; mutta he eivät tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.
10. Ja viides enkeli vuodatti maljansa pedon valtaistuimelle, ja sen valtakunta pimeni; ja he pureskelivat kielensä rikki tuskissansa
11. ja pilkkasivat taivaan Jumalaa tuskiensa ja paiseittensa tähden, mutta eivät tehneet parannusta teoistansa.
12. Ja kuudes enkeli vuodatti maljansa suureen Eufrat-virtaan, ja sen vesi kuivui, että tie valmistuisi auringon noususta tuleville kuninkaille.
13. Ja minä näin lohikäärmeen suusta ja pedon suusta ja väärän profeetan suusta lähtevän kolme saastaista henkeä, sammakon muotoista.
14. Sillä ne ovat riivaajain henkiä, jotka tekevät ihmeitä; ne lähtevät koko maanpiirin kuningasten luo kokoamaan heidät sotaan Jumalan, Kaikkivaltiaan, suurena päivänä.
15. - Katso, minä tulen niin kuin varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana eikä hänen häpeätänsä nähtäisi! –

Vielä tänä aikanakin tämän mukaan on niitä, jotka ovat saaneet Kristuksen

vanhurskauden vaatteet. Ja myös tässä vaiheessa Jeesus tulee kuin varas eli yllätyksellisesti.
16. Ja ne kokosivat heidät siihen paikkaan, jonka nimi hebreaksi on Harmagedon.
17. Ja seitsemäs enkeli vuodatti maljansa ilmaan, ja temppelistä, valtaistuimelta, lähti suuri ääni, joka sanoi: "Se on tapahtunut". (7. pasuuna ja Jumalan Pojan ääni.)
18. Ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää; ja tuli suuri maanjäristys, niin ankara ja suuri maanjäristys, ettei sen vertaista ole ollut siitä asti, kuin ihmisiä on ollut maan päällä.

19. Ja se suuri kaupunki meni kolmeen osaan, ja kansojen kaupungit kukistuivat. Ja se suuri Babylon tuli muistetuksi Jumalan edessä, niin että hän antoi sille vihansa kiivauden viinimaljan. (Seuraavissa luvuissa kuvataan Babylonin saama rangaistus.)
20. Ja kaikki saaret pakenivat, eikä vuoria enää ollut.
21. Ja suuria rakeita, leiviskän painoisia, satoi taivaasta ihmisten päälle; ja ihmiset pilkkasivat Jumalaa raesateen vitsauksen tähden, sillä se vitsaus oli ylen suuri.

Jeesuksen tulemuksen merkit kerrotaan. 7. enkeli puhaltaa pasuunaan tässä vaiheessa. Silloinhan

Jumalan salaisuus, Kristus, käy täytäntöön, jolloin suuri Babylon saa rangaistuksensa ja Jeesus tulee

kuninkaaksi. Hän tulee 7. vitsauksen jälkeen ja 7. pasuunan jälkeen, pedonvallan ja kahden

säkkipukuisen todistajan jälkeen, suuren Babylonin kukistumisen jälkeen, jota tässä 7. maljankin

yhteydessä kuvatut merkit osoittavat. On kysymyksessä sama Jeesuksen tulemus;

tulo maan kuninkaaksi.

Ilm. 17:         1. Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa, ja puhui minulle sanoen: "Tule, minä näytän sinulle sen suuren porton tuomion, joka istuu paljojen vetten päällä,

Vedet = Jes. 17: 13 ” Kansakunnat kohisevat, niinkuin suuret vedet

kohisevat,” Ilm. 17: 15 kansoja ja väkijoukkoja, kansanheimoja ja kieliä

2. hänen, jonka kanssa maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet ja jonka haureuden viinistä maan asukkaat ovat juopuneet".
3. Ja hän vei minut hengessä erämaahan. Siellä minä näin naisen istuvan helakanpunaisen pedon selässä; peto oli täynnä pilkkaavia nimiä, ja sillä oli seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
4. Ja nainen oli puettu purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä ja piti kädessään kultaista maljaa, joka oli täynnä kauhistuksia ja hänen haureutensa riettauksia.
5. Ja hänen otsaansa oli kirjoitettu nimi, salaisuus: "Suuri Babylon, maan porttojen ja kauhistuksien äiti".
6. Ja minä näin sen naisen olevan juovuksissa pyhien verestä ja Jeesuksen todistajain verestä;
ja nähdessäni hänet minä suuresti ihmettelin.

Suuri Babylon on luopio eli porttonainen kaikkien kansojen seassa. Babylonin alku: 1. Moos. 11: 2

 ”Kun he lähtivät liikkeelle itään päin, löysivät he lakeuden Sinearin maassa ja asettuivat sinne.”

Sinearin maa on Babylon. Sen kehitys: Sak. 5: ". Ja hän sanoi: "Tämän näköisiä ne ovat koko

maan päällä"; 7. ja katso, lyijykansi kohosi, ja siinä istui eräs nainen eefa-mitan sisällä.

8.  Ja hän sanoi: "Tämä on jumalattomuus". Ja hän paiskasi hänet sisälle eefa-mittaan ja paiskasi lyijypainon sen suulle.9 Ja kun minä nostin silmäni, näin minä, katso, kaksi naista lähtevän liikkeelle, ja niillä oli tuulta siivissään, ja niiden siivet olivat kuin haikaran siivet; ja ne kantoivat eefa-mittaa taivaan ja maan välitse.

10 Niin minä sanoin enkelille, joka puhutteli minua: "Mihin ne kuljettavat eefa-mittaa?"

11 Ja hän vastasi minulle: "Ne menevät rakentamaan hänelle huonetta Sinearin maahan. Ja kun se on valmis, lasketaan hänet sinne paikoillensa." (Babylon portolle ”temppeliä”.)

Koska suuri Babylon on symboli todellisesta, tulee hävitys koskemaan kaikkea maailmassa olevaa

Babylonia, vaikka se samaan aikaan koskee konkreettisella tasolla kirjaimellista B: a myös.
7. Ja enkeli sanoi minulle: "Miksi ihmettelet? Minä sanon sinulle tuon naisen salaisuuden ja tuon pedon salaisuuden, joka häntä kantaa ja jolla on seitsemän päätä ja kymmenen sarvea.
8. Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole, mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen; ja ne maan päällä asuvaiset, joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan, hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät, kun he näkevät pedon, että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.

Peto kuvaa suurta maailman valtaa, joka kantaa (kannattelee) luopiohengellisyyttä, Kristuksesta ja

hänen Hengestään luopuneita seurakuntia, sitä suurta Babylonia.
9. Tässä on ymmärrys, jossa viisaus on: Ne seitsemän päätä ovat seitsemän vuorta,

(Kaikki Herran vuoret; turva- ja pakopaikat, Herran kohtaamisen paikat)

joiden päällä nainen istuu; ne ovat myös seitsemän kuningasta;

(7= täydellisyyden luku; täydellinen määrä vallanpitäjiä on pedon alaisuudessa.)

10. heistä on viisi kaatunut, yksi on, viimeinen ei ole vielä tullut, ja kun hän tulee, pitää hänen vähän aikaa pysymän. (Nämä ovat jo historiaa.)
11. Ja peto, joka on ollut ja jota ei enää ole, on itse kahdeksas, ja on yksi noista seitsemästä, ja menee kadotukseen.

5 hallitusvaltaa, jotka olivat silloin kaatuneet: 1. Kanaanien aika, 2. Israelite, 3. Babylonian exile,

4. Persian, 5. Hellenistic eli Kreikan kausi. Se kausi, joka silloin oli: ”yksi on”= 6. Rooman hallituskausi. Se, joka ”on ollut”, viittaa Persian hallituskauteen eli, Babylonian hallituskauteen; (Siinä tapauksessa Roomalaiseen kauteen, mikäli yksittäisistä ihmisistä, kuninkaista lasketaan, mutta se ajatus osoittautuu mahdottomuudeksi. Hallitusvaltojen kausista on kysymys.) Persian hallituskausi on ainoa, joka ”on ollut” ja joka tuli kohta takaisin, ”viimeisen”, lyhyen 7. Bysantin kauden jälkeen kahdeksantena valtana eli 8. Early muslim, Varhainen muslimi-kausi. Sen jälkeen temppelivuori onkin ollut heidän valloittamanaan tähän asti. (Hallituskausitiedot ovat otetut rakennuksen hallitilan seinältä, Jerusalemin itkumuurille mentäessä, turisteille tarkoitetusta informaatiosta.)

12. Ja ne kymmenen sarvea, jotka sinä näit, ovat kymmenen kuningasta, jotka eivät vielä ole saaneet kuninkuutta, mutta saavat vallan niin kuin kuninkaat yhdeksi hetkeksi pedon kanssa. (Lopun ajan kauden merkittävät vallanpitäjät, silloin kun peto jälleen on vahvasti vaikuttamassa.)
13. Näillä on yksi ja sama mieli, ja he antavat voimansa ja valtansa pedolle.
14. He sotivat Karitsaa vastaan, mutta Karitsa on voittava heidät, sillä hän on herrain Herra ja kuningasten Kuningas; ja kutsutut ja valitut ja uskolliset voittavat hänen kanssansa."

(Petovallan tukena on Antikristus, vastakohta Kristukselle.)

15. Ja hän sanoi minulle: "Vedet, jotka sinä näit, tuolla, missä portto istuu, ovat kansoja ja väkijoukkoja ja kansanheimoja ja kieliä.
16. Ja ne kymmenen sarvea (kuninkaat), jotka sinä näit, ja peto, ne vihaavat porttoa

(suurta Babylonia, hengellistä luopiota) ja riisuvat hänet paljaaksi ja alastomaksi (paljastavat hänen häpeänsä) ja syövät hänen lihansa (taloudellisen hyödyn) ja polttavat hänet tulessa. (Ihmiset näin ”kaatavat vihan maljan”; Babylonin tuho on 7. vitsauksen aikana; Ilm. 18.)

Ilm. 17:         17. Sillä Jumala on pannut heidän sydämeensä, että he täyttävät hänen aivoituksensa, yksimielisesti, ja antavat kuninkuutensa pedolle (maailman vallalle), kunnes Jumalan sanat täyttyvät.
18. Ja nainen, jonka sinä näit, on se suuri kaupunki (Babylon), jolla on maan kuninkaitten kuninkuus."

Haagarista syntynyt, sillä ” nämä naiset (Saara ja Hagar) ovat kaksi liittoa”; Gal.4:25 ”sillä

Haagar on Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa

lapsineen.” Kuninkaitten kuninkuus taivaallisella Jerusalemilla on Kristuksen ja ylhäältä taivaasta

tulevan Pyhän Hengen öljyn kautta. Maallinen johto Babylonilla on oman profeettansa ja oman

maansa öljyn, maan alta tulevan, kautta. Haagarin lapset pitävät kiinni Jerusalemista, ”tallaavat

pyhää kaupunkia” 11:2, vaikka heidän voimansa pääkaupunki on Babylon. Gal. 4: 25 ” Haagar on

Siinain vuori Arabiassa ja vastaa nykyistä Jerusalemia, joka elää orjuudessa lapsineen.” 26. Mutta

se Jerusalem, joka ylhäällä on, on vapaa, ja se on meidän äitimme. Myös kaikki Hagarin lapset

kuuluvat suureen Babyloniin vastaten myös maallista Jerusalemia.

Ennustus Babylonin jumalattomuudesta:

Sak. 5: 6. …"Tämän näköisiä ne ovat koko maan päällä"; 7. … eräs nainen eefa-mitan sisällä.

8. Ja hän sanoi: "Tämä on jumalattomuus". .. 11. …"Ne menevät rakentamaan hänelle huonetta

Sinearin maahan (Babyloniin). Ja kun se on valmis, lasketaan hänet sinne paikoillensa."

Sinearin maassa on ollut Babylonin torni; 1. Moos. 11: 2. Babylon = sekoittaa, hajottaa. Hengellinen luopumus on sekoitus kaikesta ajattelusta ja hajotus pois Kristuksesta.

 

                      Babylonin tuho

 

Ilm. 18:         1. Sen jälkeen minä näin tulevan taivaasta alas erään toisen enkelin, jolla oli suuri valta, ja maa valkeni hänen kirkkaudestaan.

Alku on kolmen enkelin sanomasta; toisen enkelin sanoma:
2. Ja hän huusi voimallisella äänellä sanoen: "Kukistunut, kukistunut on suuri Babylon ja tullut riivaajain asuinpaikaksi ja kaikkien saastaisten henkien tyyssijaksi ja kaikkien saastaisten ja vihattavain lintujen tyyssijaksi.

Jeesus sanoi vertauksessaan: lintu on saatana. Tämä on hengellisen kukistumisen sanoma, sillä sen

konkreettinen kukistuminen tulee myöhemmin.
3. Sillä hänen haureutensa vihan viiniä ovat kaikki kansat juoneet, ja maan kuninkaat ovat haureutta harjoittaneet hänen kanssansa, ja maan kauppiaat ovat rikastuneet hänen hekumansa runsaudesta."
4. Ja minä kuulin toisen äänen taivaasta sanovan: "Lähtekää siitä ulos, te minun kansani,

Jeesus Karitsaan uskovat; tämähän on Jeesuksen lähettämä sanoma, Ilm.1: 1

ettette tulisi hänen synteihinsä osallisiksi ja saisi tekin kärsiä hänen vitsauksistansa.
5. Sillä hänen syntinsä ulottuvat taivaaseen asti, ja Jumala on muistanut hänen rikoksensa.
6. Kostakaa hänelle sen mukaan, kuin hän on tehnyt, ja antakaa hänelle kaksinkertaisesti hänen teoistansa; siihen maljaan, johon hän on kaatanut, kaatakaa te hänelle kaksin verroin.

Jumala sallii ihmisten tekevän tämän. Sekä hengellinen että konkreettinen Babylon saavat kumpikin tuhonsa omalla ajallaan.

7. Niin paljon kuin hän on itselleen kunniaa ja hekumaa hankkinut, niin paljon antakaa hänelle vaivaa ja surua. Koska hän sanoo sydämessään: 'Minä istun kuningattarena enkä ole leski enkä ole surua näkevä',
8. sen tähden hänen vitsauksensa tulevat yhtenä päivänä: kuolema ja suru ja nälkä, ja hän joutuu tulessa poltettavaksi,

(14: 18 ” alttarista lähti vielä toinen enkeli, jolla oli tuli vallassaan”)

sillä väkevä on Herra Jumala, joka on hänet tuominnut."

Ilm.17: 16 ”ja polttavat hänet tulessa.” Ihmiset ”kaatavat vihan maljan”; Babylonin tuho on 7. vitsauksen aikana;

9. Ja maanpiirin kuninkaat, jotka hänen kanssansa ovat haureutta harjoittaneet ja hekumallisesti eläneet, itkevät ja parkuvat häntä, kun näkevät hänen palonsa savun;
10. he seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa ja sanovat: "Voi, voi sinua, Babylon, sinä suuri kaupunki, sinä vahva kaupunki, sillä sinun tuomiosi tuli yhdessä hetkessä!"
11. Ja maanpiirin kauppiaat itkevät ja surevat häntä, kun ei kukaan enää osta heidän tavaraansa,
12. kaupaksi tuotua kultaa ja hopeata ja jalokiviä ja helmiä ja pellavakangasta ja purppuraa ja silkkiä ja helakanpunaa ja kaikkinaista hajupuuta ja kaikenlaisia norsunluu-esineitä ja kaikenlaisia kalleimmasta puusta ja vaskesta ja raudasta ja marmorista tehtyjä esineitä,
13. ja kanelia ja hiusvoidetta ja suitsuketta ja hajuvoidetta ja suitsutuspihkaa ja viiniä ja öljyä ja lestyjä jauhoja ja viljaa ja karjaa ja lampaita ja hevosia ja vaunuja ja orjia ja ihmissieluja.
14. Ja hedelmät, joita sinun sielusi himoitsi, ovat sinulta menneet, ja kaikki kalleutesi ja komeutesi ovat sinulta hävinneet, eikä niitä enää koskaan löydetä.
15. Niiden kauppiaat, ne, jotka rikastuivat tästä kaupungista, seisovat loitolla kauhistuen hänen vaivaansa, itkien ja surren,
16. ja sanovat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, joka oli puettu pellavaan ja purppuraan ja helakanpunaan ja koristettu kullalla ja jalokivillä ja helmillä, kun semmoinen rikkaus yhdessä hetkessä tuhoutui!"
17. Ja kaikki laivurit ja kaikki rannikkopurjehtijat ja merimiehet ja kaikki merenkulkijat seisoivat loitolla
18. ja huusivat nähdessään hänen palonsa savun ja sanoivat: "Mikä on tämän suuren kaupungin vertainen?"
19. Ja he heittivät tomua päänsä päälle ja huusivat itkien ja surren ja sanoivat: "Voi, voi sitä suurta kaupunkia, jonka kalleuksista rikastuivat kaikki, joilla oli laivoja merellä, kun se yhdessä hetkessä tuhoutui!"
20. Riemuitse hänestä, taivas, ja te pyhät ja apostolit ja profeetat;

(Tämäkin ilmoitta, että he ovat jo taivaassa, Joh.11: 26 ”Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?")

sillä Jumala on hänet tuominnut ja kostanut hänelle teidän tuomionne.
21. Ja väkevä enkeli otti kiven, niin kuin suuren myllynkiven, ja heitti sen mereen sanoen: "Näin heitetään kiivaasti pois Babylon, se suuri kaupunki, eikä sitä enää löydetä".

(Ensin tapahtuu sen symbolin hengellinen luhistuminen ja sitten niiden molempien konkreettinen tuhoutuminen.)

22. Ei kuulla sinussa enää kanteleensoittajain ja laulajain, huilun- ja torvensoittajain ääntä; ei löydetä sinusta enää minkään ammatin taituria; ei kuulla sinussa enää myllyn jyrinää;
23. ei loista sinussa enää lampun valo (Jumalan sana); ei kuulla sinussa enää huutoa yljälle eikä huutoa morsiamelle (ei huudeta Kristusta eikä seurakuntaa); sillä sinun kauppiaasi olivat maan mahtavia, ja sinun velhoutesi villitsi kaikki kansat;
24. ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri ja kaikkien veri, jotka maan päällä ovat tapetut.

7. vihan malja on kaadettu. Tulta on useassa paikassa maan päällä suuren Babylonin kukistuessa.. Vielä pedon kauden lopulla eläville ja Kristuksen Hengen eli Pyhän Hengen sinetin vastaanottaneille tapahtuu tässä vaiheessa se, että he pelastuvat apostoli Paavalin mukaan ”ikään kuin tulen läpi”. 1. Kor. 3: 15 ” jos jonkun tekemä (rakennus, ”te olette Jumalan temppeli”) palaa, joutuu hän vahinkoon; mutta hän itse on pelastuva, kuitenkin ikäänkuin tulen läpi. Hänen sielunsa, joka saa vielä ruumiin ylösnousemuksen.

 3. uskovien ylösnousemus/ylösotto tapahtuu pedon vihan ajan päättyessä sinä aikana kuolleille uskoville, Ilm. 20: 4.

                     

Taivaallinen näkymä – morsian puetaan Karitsan häihin

Ilm. 19:         1. Sen jälkeen (osoittaa jälleen tapahtumajärjestystä) minä kuulin ikään kuin kansan paljouden suuren äänen taivaassa

Taivaaseen on nostettu viimeinenkin joukko Kristuksen morsiamesta Karitsan häiden illallisille.

Babylonin kukistumisen jälkeen ja he ovat ylhäällä, kun Jeesus Kristus tulee kuninkaaksi. Ketkä

tulevat hänen kanssaan tuhanneksi vuodeksi hällitus- ja evankelioimistehtäviin? Tulevatko kaikki

ylös nostetut silloin takaisin maahan, vai vasta sitten, kun maa uudeksi luodaan? Opetuslapsille

Jeesus lupasi valtaistuimet ja Israelilaisten tuomiovallan Matt. 19: 28; saavat todeta Kristuksen

tuomiot oikeiksi. Israelilaisten esikoisjoukosta, 144 000, sanotaan Ilm. 14: 4, ” Nämä ovat ne, jotka

seuraavat Karitsaa, mihin ikinä hän menee. Tämä tuntuu varmalta joukolta, jotka ovat ne ”kaikki

pyhät” hänen kanssaan silloin. Ilm. 20: 4 kertoo kaikkien marttyyrien olevan silloin mukana. Tosin

he ovat ainoat, jotka viimeksi, edellisen ylösoton jälkeen ovat kuolleet ja saavat ruumiin

ylösnousemuksen ja siksi heidät siinä yhteydessä mainitaan.

Yleisesti on kyllä sanottu ikään kuin kaikkien pelastettujen olisi mahdollista olla siellä, Sak. 14: 5.

sanovan: "Halleluja! Pelastus ja kunnia ja voima on Jumalan, meidän Jumalamme.
2. Sillä totiset ja vanhurskaat ovat hänen tuomionsa; sillä hän on tuominnut sen suuren porton, joka turmeli maan haureudellaan, ja on kostanut ja on vaatinut hänen kädestänsä palvelijainsa veren." (Vuosituhannet hän on ollut armollinen)

3. Ja he sanoivat toistamiseen: "Halleluja!" Ja hänen savunsa nousee aina ja iankaikkisesti.
4. Ja ne kaksikymmentä neljä vanhinta ja neljä olentoa lankesivat maahan ja kumartaen rukoilivat Jumalaa, joka valtaistuimella istuu, ja sanoivat: "Amen, halleluja!"
5. Ja valtaistuimelta lähti ääni, joka sanoi: "Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret".
6. Ja minä kuulin ikään kuin kansan paljouden äänen ja ikään kuin paljojen vetten pauhinan ja ikään kuin suuren ukkosenjylinän sanovan:

 "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen.

He sanovat tämän taivaassa ja Jumalan sanotaan ottaneen hallituksen, vaikka tämän jälkeen on vasta kuvaus siitä tapahtumasta. Tämäkin todistaa, että ylösnousemus/ylösotto on tapahtunut myös viimeksi kuolleille ja eläville.

7. Iloitkaamme ja riemuitkaamme ja antakaamme kunnia hänelle, sillä Karitsan häät ovat tulleet, ja hänen vaimonsa on itsensä valmistanut.
8. Ja hänen annettiin pukeutua liinavaatteeseen, hohtavaan ja puhtaaseen: se liina on pyhien vanhurskautus."
9. Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!"
Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat".

Viittaus siihen, etteivät kaikki ole kutsutut ole ”Jumalan valittuja”. Siitä on kuvaus Jeesuksen vertauksessa, jossa eräs oli tullut ilman häävaatteita sisälle ja Jeesus joutuu poistamaan sellaisen luotaan. Se tapahtuu ainakin Israelilaisten rynnätessä Jeesuksen luokse, kun Öljymäki halkeaa hänen laskeutuessaan. Silloin maan päällä ahdistuksessa elävät pakenevat hänen luokseen, Sak. 14: 4-5, 4 ”Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi: toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin.”

5 ”Ja te pakenette minun mäkieni väliseen laaksoon, sillä mäkien välinen laakso on ulottuva Asaliin asti. Te pakenette, niinkuin pakenitte maanjäristystä Ussian, Juudan kuninkaan, päivinä. Ja Herra, minun Jumalani, tulee; kaikki pyhät sinun kanssasi.” He ovat ainakin 144 000 joukko ja kaikki marttyyrit, myös pedon vallan ajalta, sekä Jeesuksen opetuslapset, Ilm. 14: 1, 4; 20: 4; Matt. 19: 28;

10. Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, joilla on Jeesuksen todistus; kumarra ja rukoile Jumalaa. Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki." (Ei siis enkelin palvonta ole soveliasta.)

 

Kristus Kuningas tulee, 7. pasuunan äänen aikana
11. Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa. (Samoin oli Pietarin näyssä, hän näki ”taivaan auenneena”.)
12. Ja hänen silmänsä olivat niin kuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
13. ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana. (Jeesus Kristus)
14. Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen. (Vanhurskauteen.)

Tässä sanotaan enkelien olevan sotajoukkona Jeesuksen mukana, eikä käytetä ilmaisua ”kaikki pyhät” tulevat. Ensin tapahtuu taivaan sotajoukkojen sota pedon joukkoja vastaan. Se tapahtuu Sak. 14: 13 mukaan näin: ”Sinä päivänä on tuleva Herralta suuri hämminki heidän sekaansa, niin että he käyvät kiinni toinen toisensa käteen ja toisen käsi kohoaa toisen kättä vastaan.” 14. ”Myös Juuda on sotiva Jerusalemissa,”.

15. Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka (sanan miekka), että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla,

(viittaus Jeesuksen alkavaan kuninkuuskauteen Sak. 14. luvun mukaan)

ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan,

(Kuninkuuskauden alussa Kristuksen sana ja taivaan sotajoukot tekevät sen. Osa uskottomista ihmisistä jää eloon 1000-v.  kaudelle. Vasta 1000-v. kauden lopuksi vihan lapset heitetään tuliseen järveen.)

16. Ja hänellä on vaipassa kupeellaan kirjoitettuna nimi: "Kuningasten Kuningas ja herrain Herra".
17. Ja minä näin enkelin seisovan auringossa, ja hän huusi suurella äänellä sanoen kaikille keskitaivaalla lentäville linnuille (symboli pahoista henkiolennoista): "Tulkaa, kokoontukaa Jumalan suurelle aterialle
18. syömään kuningasten lihaa ja sotapäällikköjen lihaa ja väkevien lihaa ja hevosten sekä niiden selässä istuvien lihaa ja kaikkien vapaitten ja orjien lihaa, sekä pienten että suurten". (Ne saavat vielä nauttia aikaansaannoksistaan ennen niiden hävittämistä.)

 

Kuvaus sodasta Kristusta vastaan

19. Ja minä näin pedon ja maan kuninkaat ja heidän sotajoukkonsa kokoontuneina sotiaksensa hevosen selässä istuvaa vastaan ja hänen sotajoukkoansa vastaan.
20. Ja peto otettiin kiinni, ja sen kanssa väärä profeetta, joka sen nähden oli tehnyt ihmetekonsa, joilla hän oli eksyttänyt ne, jotka olivat ottaneet pedon merkin, ja ne, jotka olivat sen kuvaa kumartaneet; ne molemmat heitettiin elävältä tuliseen järveen, joka tulikiveä palaa.
21. Ja ne muut saivat surmansa hevosen selässä istuvan miekasta, joka lähti hänen suustaan (Kristuksen sanasta); ja kaikki linnut tulivat ravituiksi heidän lihastansa.

(sotajoukot, jotka olivat Jerusalemin ympärillä, saavat tuhonsa.)

Ilm. 20:         1. Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin, jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet kädessään.

Ilm. 20:       2. Ja hän otti kiinni lohikäärmeen, sen vanhan käärmeen, joka on perkele ja saatana, ja sitoi hänet tuhanneksi vuodeksi

Kristuksen hallintokaudeksi suuri ahdistus loppuu.

3. ja heitti hänet syvyyteen ja sulki ja lukitsi sen sinetillä hänen jälkeensä, ettei hän enää kansoja villitsisi, siihen asti kuin ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet; sen jälkeen hänet pitää päästettämän irti vähäksi aikaa.

Messiasvaltakunta ja maailman tuomion kausi alkaa,

 

Sak.14: 16. ”Mutta kaikki niiden pakanakansain tähteet, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, käyvät vuosi vuodelta sinne ylös kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. 17. Ja mitkä maan sukukunnista eivät käy ylös Jerusalemiin kumartaen rukoilemaan kuningasta, Herraa Sebaotia, niille ei tule sadetta.”
Tuomion peruste

Jeesus sanoi Joh. 5: 30 ”Niinkuin minä kuulen, niin minä tuomitsen; ja minun tuomioni on oikea, sillä minä en kysy omaa tahtoani, vaan hänen tahtoaan, joka on minut lähettänyt.

Ketkä tuomitaan

 - Joh. 12: 48 ”Joka katsoo minut ylen eikä ota vastaan minun sanojani, hänellä on tuomitsijansa: se sana, jonka minä olen puhunut, se on tuomitseva hänet viimeisenä päivänä.”

 - Kristuksen omat eivät joudu tuomittavaksi, Joh. 5: 24 ” Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka on minut lähettänyt, sillä on iankaikkinen elämä, eikä hän joudu tuomittavaksi, vaan on siirtynyt kuolemasta elämään.

Käsitteleekö Kristus yksin asiat ?

1. Kor. 6: 2 ” Vai ettekö tiedä, että pyhät tulevat maailman tuomitsemaan?” Näin sanoi Paavali. Pyhät saavat olla tuomitsemassa Kristuksen kanssa; toteamassa ja todistamassa hänen tuomionsa oikeaksi.

Ilm. 20:         4. Ja minä näin valtaistuimia, ja he istuivat niille.

Ketkä ”he”, joista ei ole vielä mainintaa? Opetuslapset saivat lupauksen siitä, Matt. 19: 28 ” saatte

tekin, jotka olette minua seuranneet, istua kahdellatoista valtaistuimella ja tuomita Israelin

kahtatoista sukukuntaa.” Loogisesti apostolit sitten tuomitsevat uuden liiton lapsia.

Keitä muitakin on mukana?  Eräissä kuvauksissa mainitaan ”Herra tulee tuhannen tuhansine

pyhinensä”, ”niin he saavat aina olla Herran kanssa” ja ”saamme tuomita enkeleitä”.

Vastaus seuraa tässä Ilmestyskirjan mukaan:

ja heille annettiin tuomiovalta; ja minä näin niiden sielut, jotka olivat teloitetut Jeesuksen todistuksen ja Jumalan sanan tähden, ja niiden, jotka eivät olleet kumartaneet petoa eikä sen kuvaa eivätkä ottaneet sen merkkiä otsaansa eikä käteensä; ja he virkosivat eloon ja hallitsivat Kristuksen kanssa tuhannen vuotta.

(3. ryhmän ylösnousemus/(ylösotto) ainakin myöhemmin; Jeesuksen 1000-v. kauden jälkeen, siksi ajaksi, kun maailma uudeksi luodaan.)

Tässäkö vaiheessa vai 7. pasuunan kuuluessa he heräävät eloon. He eivät kyllä tahdo nähdä enää petoa. 1. Tess. 4: luvun mukaan pasuunan kuuluessa ja he saavat ylösoton taivaaseen.

Pedon hallituskauden lopulla Kristukseen toivonsa panneet elossa olevat vielä puuttuvat Karitsan

häistä ja mikäli heitä on, heidät kyllä kerätään Jeesuksen luokse, kuten toisetkin, eikä jätetä

uskottomien ihmisten joukkoon.

Tosin neljännen ja viidennen vihan maljojen ajalla eläneistä ihmisistä on ilmoitettu, että ”he eivät

tehneet parannusta, niin että olisivat antaneet hänelle kunnian.” Se on ikään kuin ei uskovia enää

tulisi, mutta kuudennen vihan maljan jälkeen sanotaankin: - Katso, minä tulen niin kuin

varas; autuas se, joka valvoo ja pitää vaatteistansa vaarin, ettei hän kulkisi alastomana

eikä hänen häpeätänsä nähtäisi! – Erittely ajatusviivoilla viittaa siihen mahdollisuuteen, että se on

tarkoitettu kullakin ajalla eläville ihmisille varoitukseksi tähän aikaan jäämisestä, eikä kohdistuisi

yksin vihan ajan lopulla elossa oleville uskoville, joita ei kenties enää edes olisi.

3. ylösotto: jos he nousevat heti 7. pasuunan kuuluessa ylös taivaaseen, kuten edelliset ryhmät, ovat he vain pienen ajan ylhäällä ja tulevat takaisin 1000-v. kaudelle mahdollisesti vasta Kristuksen ja pedon keskeisen sodan jälkeen.

Kolme seurakunnan ylösottoa tapahtuu Ilmestyskirjan kuvauksien mukaan ja Pietarin näyn mukaan, jossa kolme kertaa nostetaan symboliset joukot ylös taivaaseen, Ap.t. 10: 11-16, 16 ”Tämä tapahtui kolme kertaa; sitten astia (liinavaatteesta muotoutunut, Kristuksen vanhurskaudesta) otettiin kohta ylös taivaaseen.” Pietarin kuvauksen alussa hän näki taivaan avoinna, juuri kuten tapahtuu muissakin Jeesuksen tulon kuvauksissa. Myös Paavali kuvaa kolmea ylösottoa:

1. Tess. 4: 16 ”Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin;

17 sitten meidät, jotka olemme elossa, jotka olemme jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin; ja niin me saamme aina olla Herran kanssa.”

Kuten tässä kuvauksessa on Ilmestyskirjassakin samassa järjestyksessä myös kolme ylösottoa, jotka ovat Ilm. 6: 12-17 käskyhuudon ylösotto; 14: 14-16 ylienkelin äänen -; ja 11: 15-19; 14: 17-20; 16: 17-21; 19: 11-21 Jumalan pasuunan ylösotto. Jeesuksen ilmaisun mukaan ensimmäinen on ”Keskiyön” valvojien ylösotto (viisaat neitsyet), sitten erityisesti Israelilaisia varten ja myöhästyneille on Luuk. 14: 16-24 mukaan ”2. yövartio” ja ”3. yövartio”, (Luuk. 12: 36-38). Vihan ajan lopusta, joka vihan maljojen yhteydessä ilmeni, ettei enää kukaan tehnyt parannusta, sanoo Jeesus näin: Luuk. 14: 24, ”sillä minä sanon teille, ettei yksikään niistä miehistä, jotka olivat kutsutut, ole maistava minun illallisiani'." Lopuksi oli kutsumassa kaksi säkkipukuista todistajaa.

 

 - 1000-vuotiskauden alussa herätetyt saavat ruumiin ylösnousemuksen ”illallisaikana”.

Luuk.14: 15 "Autuas se, joka saa olla aterialla Jumalan valtakunnassa!"
16. Niin hän (Jeesus) sanoi hänelle: "Eräs mies laittoi
suuret illalliset ja kutsui monta.
17. Ja
illallisajan tullessa hän lähetti palvelijansa sanomaan kutsutuille: 'Tulkaa, sillä kaikki on jo valmiina'.” Taivaassa on jo ollut pyhien joukko valmiina. He ovat temmatut sinne kuudennen sinetin/Filadelfian seurakunnan aikana ja toinen joukko ennen Jumalan, pedon ja väärän profeetan vihan aikaa. Ensimmäiset messiaaniset Israelilaiset ovat pakanoiden aikojen päättyessä otetut ylös, koska on kuvattu kaikista kansoista heitä olevan ylhäällä. Israelin jäännöksen sinetöiminen alkaa kuitenkin heti ensimmäisenkin ylösoton jälkeen. Room.11: 25 ” Israelia on osaksi kohdannut paatumus - hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut”.  Ilm. 7: 1-8 osoittaa laskemisen olevan tärkeä Israelilaisten esikoisjoukon keräämisessä. Ilmeisesti tämä ”esikoisten”, ”täydellisten” joukko ei ollut vielä luvultaan täysi, mutta viime hetkellä, 6.n sinetin aikana se täyttyy ja he pääsevät ylös silloin, ennen pasuunoiden alkamista. Toinen joukko, ylienkelin äänen ylösotossa, jolloin Jumalan vihan maljat/vitsaukset ovat alkamassa. Sen jälkeen alkaa viimeisen jäännöksen sinetöiminen Karitsan häiden” illallisaikaa varten”; (2. ja 3. ryhmä).

 - Tämä 3. n ryhmän ylösnousemus tapahtuu 7.n eli laodikean srk:n ja pedon ja Jumalan vihan ajan jälkeen. Laodikean sanomassa oli Ilm. 3: 21 ” Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.” Pedosta on heidän saatava voitto, kuten Kristus sai saatanasta ja kuolemasta voiton.  He, jotka ottivat kantaakseen omien tekojensa kautta pelastumisen, saavat kokea saman kamppailun kuin Kristus Jeesus saatanaa vastaan ja he joutuvat huomaamaan tarvitsevansa voiton saanutta Kristusta avukseen pelastuakseen omien tekojen sijasta hänen tekojensa kautta.

Ilm. 20:         5. Muut kuolleet eivät vironneet eloon, ennen kuin ne tuhat vuotta olivat loppuun kuluneet. Tämä on ensimmäinen ylösnousemus.

Siksi 1., koska se viittaa edelleen edellisen eli 4.:n jakeen sisällön ylösnousemukseen, jonka tähden

tämä viittaus 1.stä ylösnousemuksesta, vanhurskaiden ylösnousemuksesta. Muiden kuolleiden on

2. ylösnousemus, tuomion ylösnousemus, joka on vasta 1000 vuoden päästä.

Pedon valtakauden jälkeen nämä ”viimeiseksi sisään tulevat” pääsevät jo aiemmin sisään tulleiden

joukkoon, lyhyen ahdistusten ajan jälkeen, Karitsan häiden illallisaikana, Luuk 14: 15-17.
6. Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan ne tuhannen vuotta.

Tämä on elämän ylösnousemus. Se ja elävien ylösotto tapahtuvat, Jumalan rakkauden tähden

valituitaan kohtaan useampina erinä:

- Ennen pedon vallan vahvistumisen nousukautta on ”viisaiden neitsyiden” ylösotto/ylösnousemus   

                      6. sinetin/Filadelfian srk. aikana. Ilm. 6: 12-17; 7: 9-17, myös 144 000 joukko

- Pedon ajan puolivälissä ennen Jumalan vihan maljoja, Ilm. 14: 14-16; 15: 2-4, on ”pedosta

voiton saaneitten ryhmän” ylösotto itkun ajasta (”tyhmät neitsyet”), silloin on neljäs pasuuna menossa, jolloin aurinko ja kuu pimenevät

- Pedon kauden jälkeen, juuri ennen Kristuksen 1000-vuotista valtakuntaa on ylösnousemus, joka koskee pedon hirmuvallan aikana uskossa kuolleita, samoin elävien uskovien ylösotto.

 

Viimeinen sota, Googin sota

 

Ilm. 20:         7. Ja kun ne tuhat vuotta ovat loppuun kuluneet, päästetään saatana vankeudestaan,

8. ja hän lähtee villitsemään maan neljällä kulmalla olevia kansoja, Googia ja Maagogia, kootakseen heidät sotaan, ja niiden luku on kuin meren hiekka,

(tässä tarkoitetaan niitä ihmisiä ja kansoja, jotka elivät 1000-vuotisen Kristuksen kuninkuuskauden aikana; Vrt. Hes.39. luku.)

9. Ja he nousevat yli maan avaruuden ja piirittävät pyhien leirin ja sen rakastetun kaupungin. Mutta tuli lankeaa taivaasta ja kuluttaa heidät.
10. Ja perkele, heidän villitsijänsä, heitetään tuli- ja tulikivijärveen, jossa myös peto ja väärä profeetta ovat, ja heitä vaivataan yöt päivät, aina ja iankaikkisesti.
(Niin kauan kuin Jumalan oikeudenmukaisuus määrää. Sana iankaikkinen alkukielen mukaan tarkoittaa myös rajallista, pitkää aikaa.)

 

Tuomion ylösnousemus ja Jumalan tuomion julistus


11. Ja minä näin suuren, valkean valtaistuimen ja sillä istuvaisen, jonka kasvoja maa ja taivas pakenivat, eikä niille sijaa löytynyt.
12. Ja minä näin kuolleet, suuret ja pienet, seisomassa valtaistuimen edessä, ja kirjat avattiin; ja avattiin toinen kirja, joka on elämän kirja; ja kuolleet tuomittiin sen perusteella, mitä kirjoihin oli kirjoitettu, tekojensa mukaan.

(Koska tämä on tuomion ylösnousemus eli 2. -, tässä eivät ole ketkään 1.ssä eli elämän ylösnousemuksessa ja -otossa mukana olleista.)

Ilm. 20:         13. Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.

Heidät tuomitaan siksi omien tekojensa mukaan, koska he eivät ottaneet Kristuksen tekojen antamaa vanhurskautusta sydämeensä ja elämäänsä, he eivät myöskään olleet kuunnelleet sisäistä oikeuden tunnon ääntä, minkä kukin sisällään tietää oikeaksi ja tyrehdyttivät sen.

14. Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
15. Ja joka ei ollut elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen.

Enkelit ottavat heidät ja heittävät siihen järveen, joka palaa tulikiveä; esim. auringosta ym. tullutta.

Tämän vaiheen edeltä otetaan Jumalan omat 1000-vuotisesta valtakunnasta ylös taivaaseen, pois näkemästä hävitystä ja koska maa ja sitä ympäröivä avaruus uudestaan luodaan. Tulijärveä ei siellä ole. Kuvaannollisesti sen savu nousee halki avaruuden, missä nouseekin.

 

 

Uusi taivas ja uusi maa

 

Ilm. 21:         1. Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole.
2. Ja pyhän kaupungin, uuden Jerusalemin, minä näin laskeutuvan alas taivaasta Jumalan tyköä, valmistettuna niin kuin morsian, miehellensä kaunistettu.

Vasta uudistettuun maahan lasketaan Uusi Jerusalem. Symbolina se käsittää kaikki ylösotetut

kaikista kansoista. Pelastetut ovat Kristuksen morsian, heidän puolestaan hän kuoli; suuri rakkaus.
3. Ja minä kuulin suuren äänen valtaistuimelta sanovan: "Katso, Jumalan maja ihmisten keskellä! Ja hän on asuva heidän keskellänsä, ja he ovat hänen kansansa, ja Jumala itse on oleva heidän kanssaan, heidän Jumalansa;
4. ja hän on pyyhkivä pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa ole enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt."
5. Ja valtaistuimella istuva sanoi: "Katso, uudeksi minä teen kaikki". Ja hän sanoi: "Kirjoita, sillä nämä sanat ovat vakaat ja todet".
6. Ja hän sanoi minulle: "Se on tapahtunut. Minä olen A ja O, alku ja loppu. Minä annan janoavalle elämän veden lähteestä lahjaksi.
7. Joka voittaa, on tämän perivä,

(Jeesus on voittaja ja vain hänen kanssaan voi voittaa, häneen uskoen)

ja minä olen oleva hänen Jumalansa, ja hän on oleva minun poikani.
8. Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."
9. Ja tuli yksi niistä seitsemästä enkelistä, joilla oli ne seitsemän maljaa täynnä seitsemää viimeistä vitsausta, ja puhui minun kanssani sanoen: "Tule tänne, minä näytän sinulle morsiamen, Karitsan vaimon".
10. Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin, Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta Jumalan tyköä,

11. ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niin kuin kristallinkirkas jaspis-kivi;
12. siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan nimet;
13. idässä kolme porttia ja pohjoisessa kolme porttia ja etelässä kolme porttia ja lännessä kolme porttia.

Ilm. 21:         14. Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista apostolin kaksitoista nimeä.

12 + 12 = 24, kuten ne 24 vanhinta valtaistuimen ympärillä. 1. Kor.3:11 ” Sillä muuta perustusta ei

kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus.” Perustuksen apostolit ovat yhtä

Jeesuksen kanssa. Hepr. 3: 6 ” Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja

hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden … Joh. 3: 29

” Jolla on morsian, se on ylkä;” (Johannes Kastaja sanoi Jeesuksen olevan ylkä ja hänellä on

morsian.) Vaikka uusi Jerusalem olisi todellinen kaupunki, on Kristuksen morsian pelastetut.
15. Ja sillä, joka minulle puhui, oli mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen kaupungin ja sen portit ja sen muurin.
16. Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja leveys ja korkeus olivat yhtä suuret.
17. Ja hän mittasi sen muurin: se oli sata neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan, joka on enkelin mitta.

Vakomitta on raamatullinen mittayksikkö. ... Nykyisessä, vuonna 1992 hyväksytyssä

raamatunkäännöksessä, vakomitta on korvattu stadionilla. ... Stadion-mitta 192 m * 12 000 = 2 304 km
18. Ja sen muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin kaltaista.
19. Ja kaupungin muurin perustukset olivat kaunistetut kaikkinaisilla kalleilla kivillä; ensimmäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri, kolmas kalkedon, neljäs smaragdi,
20. viides sardonyks, kuudes sardion, seitsemäs krysoliitti, kahdeksas berylli, yhdeksäs topaasi, kymmenes krysoprasi, yhdestoista hyasintti, kahdestoista ametisti.
21. Ja ne kaksitoista porttia olivat kaksitoista helmeä; kukin portti oli yhdestä helmestä; ja kaupungin katu oli puhdasta kultaa, ikään kuin läpikuultavaa lasia.
22. Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja Karitsa. (Jumala ja Karitsa = taivaan temppeli)
23. Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppu on Karitsa. (J. on valo ja Kristus valaisin.)
24. Ja kansat tulevat vaeltamaan sen valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne kunniansa.

Kristus Karitsa on Jumalan konkreettinen hahmo. 1. Joh. 2: 23. ”Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei

ole Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös Isä.” Joh.10: 38 ”… ymmärtäisitte Isän olevan

minussa ja minun olevan Isässä." Joh. 14: 9 ” Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä

sitten sanot: 'Näytä meille Isä?”
25. Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä ei siellä ole,
26. ja sinne viedään kansojen kunnia ja kalleudet.
27. Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut Karitsan elämänkirjaan.

Ilm. 22:         1. Ja hän näytti minulle elämän veden virran, joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja Karitsan valtaistuimesta. (Yhteinen valtaistuin)
2. Keskellä sen katua ja virran molemmilla puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.

(Pyhän Hengen virran tuottaa Jumala ja Karitsa, siksi elämän puu on virran molemmilla puolilla.)
3. Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä (Jumala ja Karitsa = Jumala)
4. ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
5. Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti.
6. Ja hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat vakaat ja todet, ja Herra, profeettain henkien Jumala, on lähettänyt enkelinsä näyttämään palvelijoilleen, mitä pian tapahtuman pitää.
7. Ja katso, minä tulen pian. Autuas se, joka ottaa tämän kirjan ennustuksen sanoista vaarin!"

                      12. Katso, minä tulen pian, ja minun palkkani on minun kanssani, antaakseni kullekin hänen tekojensa mukaan. (Vanhurskaiden teot ovat Kristuksen tekoja muilla omia -.)
13. Minä olen A ja O, ensimmäinen ja viimeinen, alku ja loppu.
14. Autuaat ne, jotka pesevät vaatteensa

(Kristuksen verellä; uskovat hänen sovitustyöhönsä ja anovat puhdistusta. He saavat lahjaksi Kristuksen vanhurskauden vaatteet),

että heillä olisi valta syödä elämän puusta

(”tämä on minun ruumiini”; Jeesus on elämän leipä ja elämän puu iankaikkiseksi elämäksi. Siitä ihminen ei saanut syödä syntiinlankeemuksensa jälkeen. Jeesus on symbolisesti tie takaisin elämän puulle, hän on totuus eli miekka, joka pantiin vartioimaan elämänpuun tietä ja Jeesus on myös itse elämä eli elämänpuu)

ja he pääsisivät porteista sisälle kaupunkiin!

(Kaikki, jotka ovat Kristuksen vanhurskauden vaatteissa, häävatteissa, pääsevät kaupunkiin; eivät ainoastaan Israelin kansan lapset vaan koko hengellisen Israelin lapset, Jeesukseen ”oksastetut”.)

15. Ulkopuolella ovat koirat ja velhot ja huorintekijät ja murhaajat ja epäjumalanpalvelijat ja kaikki, jotka valhetta rakastavat ja tekevät.
16. Minä, Jeesus, lähetin enkelini todistamaan näitä teille seurakunnissa. Minä olen Daavidin juurivesa ja hänen suvustansa, se kirkas kointähti."
17. Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.

                      20. Hän, joka näitä todistaa, sanoo: "Totisesti, minä tulen pian". Amen, tule, Herra Jeesus!
21. Herran Jeesuksen armo olkoon kaikkien kanssa. Amen.

 

                     

 

                     

 

Vuoden 1938 Raamatun Uuden testamentin mukaan ja muut sisältöä tukevat tekstit vuoden 1933 Vanhan Testamentin mukaan.

 

Sulkeissa oleva sisältö on ajatuksia, jotka koen Pyhän Hengen kirkastamiksi ja ne rinnastavat ja selvittävät kyseessä olevia vaiheita Raamatun muuhun sisältöön nähden.

 

Liedossa maaliskuun aikana: 30.3.06

Sävy Nordgrén

 

 

 

 

 

Seuraavilla sivuilla ovat taulukot 7 seurakunnan ja 7 sinetin ajoituksesta sekä Jumalan ja pedon vihanajan aikajaksojen: pasuunoiden ja vihanmaljojen kaksi ajoitusmahdollisuutta, joista jälkimmäinen on selvästi perustellumpi raamatun ilmoitukseen nähden.


 

Taulukko Ilmestyskirjan kuvaamasta Uuden liiton ajsta ja Israelin kansan viimeisen vuosiviikon aikajaksosta

 

Yhtäaikaiset: seurakunnat ja sinetit kulkevat ajassa yhtä aikaa läpi Uuden liiton kauden.

 

1. seurakunta                                                                                                      Filadelfia                                    Laodikea

1._srk.             2._srk.            3._srk.             4._srk.              5._srk.                6._srk.                                         7._srk.

                                            ”Käskyhuudon” ylösotto    1000-v.___________

1. sinetti          2. s.                3. s.                 4. s.                  5. s.                     6. sinetti                                      7. sin.                      Kr.n valk. hevonen

Valk. hevonen                                                                                    ”pelastan sinut koetuksen hetkestä,                               Ilm.19:11-

lähti                                                                                                      joka on tuleva yli koko maan piirin”        1. pasuuna---------7. pasuuna; Voitto

voittajana ja –(Ilm.6:2) - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -voittamaan

                                                                                                                                                                       1. malja-7. malja       Voitto

”Koetuksen hetki” alkaa     Viimeinen Israelin kansan vuosiviikko, 7 vuotta, Laodikean seurakunnan aikana

Yhtäaikaiset                                                                  1. mahdollisuus ajoituksessa

 

Pasuunoiden aika alkaa 7.:n sinetin avaamisen jälkeen 7.:n eli Laodikean seurakunnan aikana: vuosi ja pasuuna, maljat osittain yhtä aikaa  

1.                      2.                    3.                       4.                       5.                             6. pasuuna                             7. pasuunan ylösotto

Maahan         Mereen          Virtoihin          Aurinko           Syvyyden enkeli            Eufrat-v. enkelit                   Taivas                             Kuninkuus Jeesukselle Jumalan vihan maljat

             1. malja---------2. m.-----------3.---------------- 4.-----------------5.---------------------6. mal.-----------------7. mal.

Maahan         Mereen          Virtoihin          Aurinko           Syvyyden enkeli            Eufrat-Harmagedon             Ilmaan, Suuren Babylonin tuho

1. aika

Ilm. 11: 3-7; Dan. 12: 7 ”aika, kaksi aikaa ja puoli aikaa”; Dan. 11: 13 ”muutaman ajan, muutaman vuoden kuluttua”. Viimeiset 3½ v. on maljojen kausi selvemmin kuin tämä kaavio koko seitsemän vuoden ajalla; pasuunat kohdistuvat 3 osaan kohdettaan, maljat koko kohteeseen.

                                                                 ”Ylienkelin äänen ylösotto”

Saatana vangitaan

Karitsan häät, 1000-vuotinen Jeesuksen hallituskausi.

 

Saatana päästetään vapaaksi

Googin ja Maagogin sota Kuningas Jeesusta ja hänen omiaan vastaan ja Kristuksen voitto. Pelastetut nousevat taivaan asuinsijoihin.

 

Maa ja taivaat luodaan uudestaan

Kaikkivaltiaan Jumalan ja Karitsan ikuinen valtakunta; Uusi Jerusalem laskeutuu uudeksi luotuun maahan; kaikkien aikojen Jumalan lapset.

 

Pasuunoiden ja vitsausten osittainen yhtäaikaisuus; viimeisen 3½ vuoden aikana

2. mahdollisuus ajoituksessa:                                                            Jumalan lapset ”pelastetaan vihasta” Room. 5: 9; 1. Tess. 1: 10; Dan. 12: 1.

 

Varmemmalta näyttää silti Jumalan vihanmaljojen jääminen viimeisille 3½ vuoden ajalle, jolloin on voi!-huutopasuunoiden” aika. Silloin vihan maljat tulisivat peräjälkeen joko puolen vuoden välein tai nopeammin. Silloin maljojen ja pasuunoiden sisällöt eivät osu samoihin kohteisiin samaan aikaan, 3½ v. on mainittu useaan kertaan vihan ajan kestoksi tarkoittaen pedon hirmuvaltaa; 1260 päivää eli 42 kk. eli 3½ v. Viimeiset 3½ vuotta ovat näin todella ahdistavaa aikaa, kuitenkin lyhyt kestoltaan osuessaan kolmen viimeisen pasuunan, ”voi!-huutopasuunoiden” aikaan. Pasuunat ja maljat ovat Jumalan säätämiä ja niiden ajoittuminen on kätkettyä tietoa raamatussa.

Perustelut toiselle vaihtoehdolle:

Ilm. 15: 1. Ja minä näin toisen tunnusmerkin taivaassa, suuren ja ihmeellisen: seitsemän enkeliä, joilla oli seitsemän viimeistä vitsausta, sillä niissä Jumalan viha täyttyy. (Joka oli jo alkanut pasuunoissa ja nyt kertautuu samoihin kohteisiin laajemmalla vaikutuksella.)

4. Kuka ei pelkäisi, Herra, ja ylistäisi sinun nimeäsi? Sillä sinä yksin olet Pyhä; sillä kaikki kansat tulevat ja kumartavat sinua, koska sinun vanhurskaat tuomiosi ovat julki tulleet." (Eli pasuunat olivat jo alkaneet, neljä ensimmäistä.)

5. Ja sen jälkeen minä näin: todistuksen majan temppeli taivaassa avattiin;
6. ja ne seitsemän enkeliä, joilla oli ne seitsemän vitsausta, lähtivät temppelistä, puettuina puhtaisiin, hohtaviin pellavavaatteisiin ja rinnoilta vyötettyinä kultaisilla vöillä.
7. Ja yksi niistä neljästä olennosta antoi niille seitsemälle enkelille seitsemän kultaista maljaa, täynnä Jumalan vihaa, hänen, joka elää aina ja iankaikkisesti.

 -    Mainittu toinen tunnusmerkki, vihanmaljat, on tarkoitettu vihan ajassa eläville ihmisille, kuten pasuunat olivat ensin.

Pasuunoissa oli jo Jumalan viha todettavissa. Vihanmaljojen kohdistuessa samoihin kohteisiin kuin oli pasuunoissa, mutta myöhemmin ja laajemmalla vaikutuksella, voidaan puhua, kuten edellisissä teksteissä, että ”niissä Jumalan viha täyttyy”.

 -    Tässä tekstissä mainitaan Jumalan tuomioiden tulleen julki. Se on toteamus ja pääteltävissä oleva ajatus pasuunoiden alkamisesta ja sitä

edeltäneestä ylösotosta, joka ihmisille silloin tulee mieleen.

-          2 säkkipukuista todistajaa vaikuttavat viimeisinä 3½ vuotena. Sen todistaa Ilm. 11. luku. Sitten maailman kuninkuus vaihtuu Herrallemme iankaikkiseksi valtakunnaksi. Koska kahdella todistajalla on valta tehdä vedet vereksi, kuten juuri Jumalan 2. ja 3. vitsaus/malja kertovat, viittaa se Jumalan vihanmaljojen alkaneen pedon hirmuvallan aikana, joka on myös kolmen ”voi-huutopasuunan” aikaa, päättyen seitsemänteen, Babylonin hävitykseen ja Jeesuksen tuloon.

-          Ensimmäinen vihan malja kaadettiin niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja kumarsivat sen kuvaa. Se myös viittaa siihen, että vihanajan puolivälissä vasta alkavat Jumalan maljat (Ilm. 16: 2); edellisen 3½ v. pedon vaikutuksen ajalla on otettu pedon merkki.

” …tuli pahoja ja ilkeitä paiseita niihin ihmisiin, joissa oli pedon merkki ja jotka kumarsivat sen kuvaa.” Peto vaikutti jo Israelin kansalle säädetystä vuosiviikosta edellisen 3½ vuoden ajan ja tulee vielä vaikuttamaan hirmuvallallaan jälkimmäisenkin puolen vuosiviikosta (Dan. 9: 27) ja varoitussanomaa julistetaan koko sen ajan. Vihanajan varoitussanoma kerrotaan Ilm. 14. luvussa pedonvallan kuvauksen yhteydessä, josta edellinen lukukin kertoi. Silloinhan kaikille on selvää, kuka peto on; alkoihan pedon vaikutus jo aiemmin.

-          Ilm. 11: 3. Ja minä annan kahdelle todistajalleni toimeksi säkkipukuihin puettuina profetoida tuhannen kahdensadan kuudenkymmenen päivän ajan." 3½ vuotta.
4. Nämä ovat ne kaksi öljypuuta ja ne kaksi lampunjalkaa, jotka seisovat maan Herran edessä.

(Taivaassa ovat Elia ja Mooses, jotka todistukseksi tulivat sieltä ja seisoivat myös opetuslasten nähden Jeesuksen kanssa vuorella. Eikä mitenkään ole mahdotonta Jumalalle lähettää juuri heitä lopun todistajiksi ja vitsauksien ”jakajiksi”. Elialle on tuttua sateen pidättäminen, Moosekselle monet vitsaukset Egyptin ajoilta ja uskoa heillä pitkän taivaassa olonkin tähden jo riittää. He tulisivat myös kuoleman kokemaan. Mikäli he ovat aidot ennen vaikuttaneet henkilöt, ovat he tulleet vapaaehtoisesti kansansa tähden.)
5. Ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, lähtee tuli heidän suustaan ja kuluttaa heidän vihollisensa; ja jos joku tahtoo heitä vahingoittaa, on hän saava surmansa sillä tavalla.
6. Heillä on valta sulkea taivas, niin ettei sadetta tule heidän profetoimisensa päivinä, ja heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat.
7. Ja kun he ovat lopettaneet todistamisensa, on peto, se, joka nousee syvyydestä, käyvä sotaa heitä vastaan ja voittava heidät ja tappava heidät.

11. Ja niiden kolmen ja puolen päivän kuluttua meni heihin Jumalasta elämän henki, ja he nousivat jaloilleen, ja suuri pelko valtasi ne, jotka näkivät heidät.

14. Toinen "voi!" on mennyt; katso, kolmas "voi!" tulee pian.
15. Ja seitsemäs enkeli puhalsi pasunaan; niin kuului taivaassa suuria ääniä, jotka sanoivat: "Maailman kuninkuus on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa, ja hän on hallitseva aina ja iankaikkisesti. (7. pasuuna ja 7. malja ovat samoihin aikoihin.)

 

 

Yhteenveto Jumalan vihan ajasta: ensimmäiset 3½ vuotta

 

Niin hyvin kuin näyttääkin menevän sisällöt kohdakkain pasuunoiden ja vitsausten kesken, on tärkeä huomioida 15. luvun osoittavan maljoissa Jumalan vihan täyttymisen. Sehän on alkanut jo pasuunoissa ja tulee täyttymään vihan maljoissa. Maljat ovat laajempivaikutteiset. Ne täyttyvät keskimääräisesti näin; ensin pasuunat alkavat seitsemän viimeisen vuoden alussa. Säkkipukuiset todistajat vaikuttavat viimeisellä 3½ vuodella ja  Ilm. 11: 6. ”heillä on valta muuttaa vedet vereksi ja lyödä maata kaikkinaisilla vitsauksilla, niin usein kuin tahtovat.” Siksi maljat eivät ole aluksi.

  1. Pasuuna maan päälle kohdistui maahan ja luontoon, kolmanteen osaan siitä.

2.   Pasuuna meren päälle muutti vereksi kolmannen osan siitä

  1. Pasuuna kohdistui virtoihin ja kolmasosa niistä muuttui koiruohoksi
  2. Pasuuna kohdistui aurinkoon ja taivaankappaleisiin  

Ne kolmannelta osaltaan pimenivät ja päivä kolmannelta osaltaan oli valoton, niin myös yö

”Ylienkelin äänen” ylösotto kuluneen 3½ vuoden aikana pedosta voiton saaneille, Ilm. 14: 14-16; 15: 2-4


 

Voi – huutopasuunoiden ja Jumalan vihan maljojen aika, joissa Jumalan viha täyttyy

3½ viimeistä vuotta; 1260 päivää + 3½ päivää

 

1. Malja kohdistui

                                                                                                                       ihmisiin ja heihin tuli pahoja paiseita                                                                                                                                     

5.   Pasuuna kohdistui syvyyteen. Sen savu pimitti auringon ja ilman.              2. Malja meren päälle muutti koko meren vereksi

Toisen pasuunan vitsaus vaikuttaa vielä samanaikaisesti                              ja kaikki siinä kuolivat.

ja ehkä siksi kaikki muutkin pasuunat.                                                          3. Malja kohdistui jokiin ja vesilähteisiin ja kaikki

muuttui vereksi

                                                                                                                                   4. Malja kohdistui aurinkoon ja se paahtoi ihmisiä

                                                                                                                       5. Malja kohdistui pedon valtaistuimeen ja se pimeni.

6.   Pasuuna kohdistui Eufrat-virtaan ja neljä enkeliä vapautettiin;

1/3 ihmisistä kuoli                                                                                          6. Malja kohdistui Eufrat-virtaan ja valmistui tie

auringonnoususta tuleville kuninkaille.

Sotajoukkoja koottiin Harmagedonille.

 

7.   Pasuuna antoi taivaasta suuren äänen: Maailman kuninkuus                    

on tullut meidän Herrallemme ja hänen Voidellullensa. Ja tuli                7. Malja kohdistui ilmaan: temppelistä ja valtaistuimelta

salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää; ja tuli suuri maanjäristys,                     kuului suuri ääni: Se on tapahtunut.

niin ankara ja suuri maanjäristys, ettei sen vertaista ole ollut siitä                 Ja se suuri kaupunki meni kolmeen osaan, ja kansojen

asti, kuin ihmisiä on ollut maan päällä.                                                          kaupungit kukistuivat. Ja se suuri Babylon tuli muistetuksi

Jumalan edessä, niin että hän antoi sille vihansa kiivauden

                                                                                                                                   viinimaljan. Jeesus tulee valkoisella hevosella.

                                                                 Jeesuksen 1000-vuotinen valtakunta alkaa

 

Maljat kertautuvat samoihin kohteisiin kuin pasuunat ja ovat laajempivaikutteiset kuin ne. Varsinkin, kun Ylienkelin äänen ylösotto on todennäköinen selitys Ilm. 14: 14-16, kun Jeesus tulee pilviin ja kuin vakuutuksena on 15: 2-4 kuvaus, jossa pedon vaikutuksen ajalta Jumalan luokse lasiselle merelle on noustu ylistämään Herraa ja he säästyvät näin pedon hirmuvallan ajalta. Tämän ylösoton ajankohta on selvitetty sijoittamalla se juuri ennen maljaenkeleiden lähtöä. Joten se on juuri ennen pedon hirmuvallan aikaa ja Jumalan vihan täyttymisen aikaa. Näin armollinen on Jumala kaikille, jotka häntä pelkäävät ja rakastavat; he eivät joudu hänen vihansa kohteeksi vaan pelastuvat siitä.

 

Koonnut loppukesällä ja syksyllä 2006 Sävy Nordgrén; 24. 11. 2006; tarkistusta ja täsmennystä ajoittain sen jälkeen