Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 
30.10.2019
 

Lapsen kuolema on vaikeimpia asioita käsitellä

Isoisäni vanhemmat menettivät 1918 lapsensa lavantautiin, elikkä ilmeisesti salmonella epidemiaan, joka koetteli koko sen aikaista Tamperetta kovalla uhriluvulla. Järvi oli saastunut, koska sinne kipattiin sisällissodassa kuolleiden ruumiita, niin ihmisiä kuin eläimiäkin ja näin ollen järvivesi, jota joivat, oli juomakelvotonta. Niinpä isoisänikin sairasti sen ja tämän nuorempi sisar menehtyi siihen viereisessä sängyssä. Se oli kova paikka kenelle tahansa ymmärtää, että oma lapsi voisi kuolla.

Jos minun lapseni kuolisi, niin en minäkään usko, että kykenisin johdonmukaisesti spekuloimaan syitä sille, vaan miettisin ja tuskailisin vain, että miksi minulle niin kävi. Ei kenenkään oleteta edes voivan suhtautua sellaiseen millään tavalla järkiperäisesti. Sellaista pidettäisiin muutenkin tunteettomuuden merkkinä.

Mutta haluan muistuttaa meitä kaikkia siitä, että me emme kykene näkemään Jumalan silmin maailmaa. Tästä on hyvä esimerkki Raamatussa, kun Jeesus oli juuri luvannut Pietarille Taivasten valtakunnan avaimet, tämän uskon vahvuuden vuoksi. Sitten Jeesus alkoi samassa yhteydessä puhua omasta kuolemastaan ja siitä, kun häntä pahoinpidellään ja hänet tapetaan. Samassa Pietari sanoo, aikovansa estää sen, jonka jälkeen Jeesus kavahtaa, sanoen ”väisty saatana”. Se oli takuulla Pietarille vähintäänkin kummallinen tilanne. Hänhän vain halusi estää, ettei Jeesusta tapettaisi.

Jeesus kumminkin tiesi paljon laajemmin, mistä on kyse…

Me emme kykene näkemään kuoleman rajojen taakse, emmekä elämämme polkuja edes yhden sekunnin päähän. Seuraavassa sekunnissa saattaa jokin asia muuttua perusteellisesti ja siksi emme osaa aavistaa koskaan miksi mikäkin asia menee, kuten sen Jumala on ennalta suunnitellut.

Me saatamme rukoilla Jumalan tahtoa vastaan erittäin usein ja palavasti. Räikeimpiä esimerkkejä on, kuinka moni rukoilee lottovoiton puolesta itselleen, jotta elämä olisi sitten helpompaa. Se on sama, kuin rukoilisi itselleen kadotustuomiota.

Rukoilkaamme siis aina Jumalan tahdon puolesta, meidän parhaaksemme. Minä ainakin olen tehnyt niin jo vuosikymmeniä.

Kirjoitan tätä erään lapsen syöpädiagnoosin vuoksi, jonka vanhemmat ovat enemmän kuin hädissään. Haluaisin lievittää heidän tuskaansa, mutten voi mitenkään tehdä sitä. Voimme vain rukoilla ja nimenomaan Jumalan tahdon puolesta.

Tämä tyttö sai jo aiemmin vapauttavan diagnoosin ja luulimme, että syöpä olisi voitettu aktiivisen rukouspiirin siivittämänä, mutta toisin kävi. Se uusiutui ja nyt ei ole enää mitään tehtävissä. Näytti kuin Jumala olisi antanut lyhyen ajan vanhemmille aikaa puntaroida, mutta nyt tilanne on tämä.

Tästä on kauheaa puhua mutta tahdon vain välittää Jumalan sanana sen, että me elämme viimeisiä päiviä ja meitä odottaa piankin suuri riemu, kun pääsemme täältä ikuisuuteen viettämään tuhatvuotista valtakuntaa, karitsan häiden jälkeen. Emme siis tiedä, miten Jumalamme tämän kaiken näkee. Luottakaamme vain siihen, että Herramme on läsnä ja tuntee meidän jokaisen mielen ajatukset ja sydämemme tuskan. Ei Häneltä jää yksikään tavu kuulematta ja noteeraamatta. Siihen haluan nyt tässä viitata, kun Pietari parka, hyvää halutessaan, olisi koko ihmiskunnan vienyt tuhoon. Emme voi tietää!

Siunatkaamme tuota suruperhettä, heidän tuskassaan ja lohduttakaamme heitä.

-jarmo-

 

Takaisin