Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 
9.10.2019
 

Maailman tilanne muuttumassa

Tilanne Syyriassa kiristyy ja muuttuu, kuten aikoinaan tammikuussa 2006 profetia sanoi sen menevän. Monta muutosta ja siirtyjää ollaan katsottu, aivan kuten siinä profetiassa ”Libanoinin jäät sulavat” sanottiin. Asioita tapahtuu ja syvässä ahdistuksessa suuri karavaani lähtee Damaksoksesta, juuri ennen sen tuhoa.

Mielenkiinnolla katselen, ennen kaikkea, kuinka Raamatun profetia toteutuu, nimittäin muut profetiat tulevat heti perässä. Se herättää jumalattomia uskoon, pelkoon ja totuuteen, eli uskoon.

Siellä luoteis-syyriassa on pieni kaupunki, tuolla jossain missä lukee RA-SAL kuvassa. Siinä alla jossain on se pieni kaupunki, jossa on islamistinen profetian torni, johon muslimien messiaan pitäisi ilmestyä. Se ei voi olla turha torni, koska kukapa sitä muuten uskoisi ja eikä saatanan joukotkaan turhia ajattele, kun ne tekee tätä omaa työtään. Elikkä me olemme näkemässä ehkä Mahdin ilmestymisen, en tiedä varmaa.

Joskus sitä miettii näitä filosofiselta kannalta, että kun ei meitä ole takuulla haluttu odottamaan mitään petoja tai mahdeja, sen enempää antikristuksia. Meidät on ohjattu odottamaan Jeesusta. Silti niin moni odottaa näitä petoja ensin ja mitä se voi tarkoittaa? He eivät löydä sitä, koska Jeesus yllättää heidät. Ihmiset on niin sokaistuneet katsomaan Trumppeja ja Putineita ja mitä vielä muita, etteivät he näe että peto on ihan jossain muualla. Ei auttanut edes Raamattuun kirjata, että se on aluksi vähäpätöinen, niin kovasti he haluavat tietää kuka se mahtava antikristus on ja silloin morsian katoaa jo.

Tämä Mahdi tyyppi saattaa hyvinkin ilmestyä tässä kevää aikana, koska Paavali sanoo, että se ilmestyy ensin. Kukaan vaan ei tajua, kenestä on kyse.

Tosin olen ollut tästä kahta mieltä, ettei Jeesuksen odottajien tarvitse nähdä koko laittomuuden ihmistä, vaan morsian katoaa ensin. En ole kuitenkaan varma ja loogista on, että pedon etsijät etsii juuri suuria johtajia eksyen sillä tavalla katsomaan käärmeitä maassa, kun pitäisi katsoa sauvaa.

 

Takaisin