Pelastussanoma

Kuinka arkipäiväistä onkaan huomata, kuinka Raamatun sanaa ehdollistetaan, kyseenalaistetaan ja jopa muovataan kunkin tahon elämäntyyliin sopivaksi ohjenuoraksi, jottei synti sieltä pilkottaisi esille.

Sellainen on käsittämätöntä ylpeyttä Jumalan sanan edessä.

Aletaas ihan alusta, Jumala loi ja sanallaan hän loi ja sana oli alussa Isän luona ja sana tuli lihaksi, kuoli ristillä ja lunasti kaiken mitä käsittää voi. Kuinka siis voisimme edes erottaa mikä on sana ja mikä Jumala ja että kummalla on suurempi valta.

Meidän täytyy ymmärtää, että Jumalamme puolustaa sanaansa. Ei Jumala anna ihmisten vääristää sanaa eksyttävällä tavalla… kuin ehkä juuri sen verran kuin on tarpeen ja sallimuksen rajoissa. Elikkä Jumala pitää kontrollissa sanan vääristelynkin, joskin antaa sen välillä tapahtuakin, jotta ihmiset palaisivat ymmärrykseen.

Raamattu on täynnä vertauskuvia, joilla sanan vääristeleminen menee aika mahdottomaksi. Ei vertauskuvaa voi kerta kaikkiaan vääristää.

Mutta se, mikä tulee sanan suojeluun ja sanan suhteen pelastuksen tien välille, niin älkää vain luulko, että joku voima pääsisi siihen väliin. Ei todellakaan!

Esimerkiksi kun opetuslapset joutuivat myrskyyn ja Jeesus nukkui veneen pohjalla, niin herättyään ja nuhdeltuaan myrskyä, Jeesus ripittää opetuslapsia huonosta uskostaan. Jeesushan nimenomaan sanoi rannalla, että viekää minut järven yli ja opetuslapset antoivat myrskyn vaikuttaa ja tulla tuon sanoman väliin peloksi, että mitä sitten, eikö Jeesuksen sana riitä, onko myrsky sanaa vahvempi?

Me teemme helposti Jumalan sanasta inhimillisen, koska se on ihmisten kirjoittama, emmekä me tajua, kuinka voimakkaan vallan alla tuo sana on. Siellä vilkkuu useinkin lankeemuksen ensimmäiset sanat, onko Jumala niin todella sanonut ja ehdollistetaan sanaa. Emmekä me usein huomaa sitä, että maailmankaikkeuden suurin voima on juuri tämän sanan takana, eikä sitä sovi väheksyä tai ehdollistaa.

Mutta sitten on Raamatussa harmaa-alue, jota moni kieltää siellä olevan. Se harmaa alue liittyy esimerkiksi juuri vertauskuvissa esiintyviin seikkoihin, johon ihmiset eivät kiinnitä huomiota. Silti ne asiat siellä on, mutta ihmiset eivät halua puhua niistä.

Yksi tällainen on juuri se mistä olen jonkin verran joutunut väittelemään. Kymmenen neitsyen tarinallinen vertauskuva. Siinä on lopussa ikään kuin ylimääräinen juttu, koska ihmiset eivät keksi sille mitään järkisyitä. Se alkaa taas kuvaavasti sanalla SILLOIN… elikkä aikamääre: Silloin on taivasten valtakunta oleva kymmenen neitsyen kaltainen…

 Tuo sana silloin, on kuvaava sana ilmaisemaan sen hetken tilannetta, jossa muu kokonaisuus on eri asia.

Viisaat neitsyet neuvoivat menemään ostamaan öljyä… tämä olisi ollut ehkä vielä ymmärrettävissä mutta kun se jatkuu, niin se ei enää ole. Nimittäin siellä lukee, että myöhemmin toisetkin neitsyet tulivat ja sanoivat: ’Herra, Herra, avaa meille!’ Mutta hän vastasi ja sanoi: ’Totisesti minä sanon teille: minä en tunne teitä’.

Heillä oli siis lamput täynnä öljyä, koska eiväthän he muuten olisi palanneet, eikä tälle ole mitään vaihtoehtoista selitystä. Ei Jumala mässäile kenenkään kadotustuomion tuskasta tällä tavalla ja kaiken lisäksi hän sanoi, ”en tunne teitä”. Saman sisältöisen vastauksen on saanut eräs toinen joukko, fariseukset, jotka ilkkuen kyselivät Jeesukselta, silloin hän sanoi saman lauseen mutta… ”menkää pois, sillä minä en ole koskaan tuntenut teitä”. Tässä on vissi ero tyhmiin neitsyisiin, eikä Jeesus mässäile heidän kohtaloillaan. Ja tässä tulee tuon sanan ”silloin” merkitys. Myöhemmin toteutuu myös aivan erilainen Raamatun lupaus, nimittäin tulee aika jolloin se joka vain huutaa Herran nimeä, hän pelastetaan. Se portti ei ole enää kovin ahdas.

Raamatussa on siis harmaita alueita, joita ei moni hoksaa sieltä löytää. Niissä on jopa suoria vihjauksia siitä, miten asiat lopulta menee.

Kaikki lähtee oikeastaan siitä liikkeelle, että meidän tulee tuntea messiaamme. Silloin kun tunnemme Jeesuksen, Hänen valtavan halun Rakastaa ja pelastaa meitä, niin siitä me tiedämme mitä mikäkin kirjoitus tarkoittaa. Jeesus ei halua vinoilla kustannuksellamme, vaan kaikki mikä kirjoitettu on, niin sillä on lopullista merkitystä.

Yksi hyvä esimerkki on juuri se ahdas portti, josta vain harva menee sisälle. Viisi viisasta ja viisi tyhmää neitsyttä ei kuvasta sitä ahtautta millään tavalla, vaikka kaikkivoipa viisaus olisi voinut tehdä siitä johdonmukaisen kertomalla yhdestä viisaasta ja kymmenestä tyhmästä. Näin se ei kuitenkaan mennyt, joten jossain on ongelma, vaan ei Raamatun sanassa… meissä lukijoissa ja tulkitsijoissa. Jos tuntisimme Jeesuksen ja lukisimme kaikki muutkin vertauskuvat sadonkorjuusta, niin kymmenelle neitsyelle löytyy oikea paikka ja tasan 5+5 suhde.

Raamattu on siis enemmän totta, kuin edes ymmärrämme. Jos siellä sanotaan vaikka, että peto on aluksi vähäpätöinen ja sillä on ollut vain pieni valta, niin älkäämme katselko ja etsikö mitään antikristuksia valtioiden päämiehistä, ei heillä ole pieni valta, vaan suuri. Pidetään Raamattu arvostetussa auktoriteetissa ja katsotaan sitä alhaalta ylös käsin.

Raamattu ei ole kirja, jossa on häntiä, jotka eivät mitään tarkoittaisi. Siellä kaikilla kuvauksilla on paikkansa ja tilauksensa… nimenomaan JÄLKIKÄTEEN TARKASTELTUNA.

Kun me menemme tuhatvuotiskaudelle ja viisaus ja ymmärrys tulee meihin, niin moni hämmästelee aiempaa sokeuttaan. Silloin vasta jälkikäteen Raamatun kuvaukset ja kertomukset saavat oikeutta, koska viisas ihminen on nöyrtynyt Jumalansa eteen.