Pelastussanoma

Nyt ollaan siinä pisteessä että minulla ei ainakaan ole yhtään päivämäärää äkkiä näkösällä, josta voisi odottaa ylösoton hetkeä. Tietenkin elokuu on viljankorjuukuukausi mutta kun morsian on uutisviljaa, eikä suinkaan sadonkorjuuajan tuote. Siksi minä pahoin pelkään että taas joudutaan odottamaan pitkä talvi yli, aina ensi keväälle. Mutta tottakai, olen valmis heti lähtöön ja olen ilomielin väärässä jos Herramme Jeesus suorittaa nopean poispääsyn meille heti ja nyt. Milloin tahansa!

Onhan tuolla tulossa erilaisia henkilökohtaisessa elämässä olleita esikuvallisia päiviä, kuten se päivä 12 vuotta sitten, kun pääsin pois suljetulta osastolta Peijaksesta. Se oli 1.9.2006 jolloin pääsin vapaaksi ja siitä taas 4.9.2006 jolloin odotin aidosti että nyt Jeesus tulee, koska silloin oli YK tekemässä Israelin ja Libanonin välistä rauhaa. Sillä hetkellä ajattelin että nyt se tapahtuu. Noh, se oli mieli herkkä siinä kohtaa ja kaikki mikä vaan voisi johtaa kotiin, oli minulle tosiasiaa.

Mutta siinä kun istuin Helsingin rautatieaseman edustalla Kaivokadun kivetyksellä, edestäni menivät ensin valtion hevoset, kaksi ratsupoliisia ja kun siitä menin junaan, niin minulla ei ollut lippua ja kun konnari tuli, hän olikin tuttu mies VR:n turvallisuudessa palvellesani ja hänen kasvonsa ovat täysin poikkeukselliset, sileät ja kaunispiirteiset mutta selvästi Lähi-Idästä peräisin… kuin Jeesuksen kasvot ja hän oli koko junan päällikkö siis. No hän puheli että on nykyään kouluttaja VR:llä ja kouluttaa uusia konnareita ja siinä jutellessa meni pitkään ja minä polonen unohdin siinä hässäkässä ostaa lipun, kun hän lähti.

Kului hetki vaan, kun vaunun ovi rämähti auki ja kaksi karskia RHK:n tarkastajaa julisti kovaäänisesti, ”katsotaan kaikkien matkaliput” kuului. Minä siinä säikähdin että miten selitän heille että unohdin ostaa lipun konnarilta. Mutta eipä siinä mitään kun he tulivat kohdalleni, niin mitä ihmettä, taas tuttuja kasvoja ja he iloisesti morjenstivat minua ja kyselivät kuulumisia, eivätkä kyselleet minulta lippua.

Se oli omituinen hetki kun juuri olin sitä ylösottoa odottanut, niin annettiin näin elävä vertauskuva minulle. Se oli huikea, koska Pyhä Henki teki minussa koko ajan suomennostyötä jotta ymmärtäisin että minulle tässä Jumala on juuri puhumassa.

Ja kun palasin tyhjään kotiin, josta sossut oli hakenut perheeni pois jonnekin… niin siinä rukoilin että Herrani, mitä nyt? Vastaus tuli melkein kuin ääneen… ”meillä on tehtävää vielä” ja siitä alkoi minun pelastussanoman puhtaaksi uudelleen kirjoittamisen vaihe ja toipuminen, kunnes keväällä 2007 avasin sivuston www.pelastussanoma.fi

Täytyy vielä muistuttaa niitä joille tämä tarina minun Peijakseen joutumisestani oli uusi, sekä tuo lasten ja vaimon turvakotiin meneminen, että vaimo vei kaikki kirjoitukseni jollekin lekurille, joka katsoi minun olleen psykoosissa. Amneesissani lukee ”uskonnollinen psykoosi”, joka on aito paradoksi, eikä missään nimessä pätevä syy diagnoosiin. Jos joku on uskonnon vuoksi jonkun mielestä psykoosissa, niin meidän kaikkien voisi jonkun esim. scientologin mielestä olla todellisuus psykoosissa. Jos usko ei ole jollekin todellisuutta, niin mitä se sitten on? Ei voi olla uskossa, jos ei itsekään pidä uskoaan todellisena. Luterilaisuus on ilmeisesti lähinnä sitä. Palvellaan Jumalaa, johon ei kuitenkaan uskota. Tämähän on nimenomaan ilmestyskirjan Laodikelainen seurakunta, ei kylmä muttei palavakaan, elikkä penseä, jonka Jeesus tulee oksentamaan pois mauttomana.

Lisäksi minä en ollut myöskään koskaan väkivaltainen, vaikka vaimo niin väitti. Hän valehteli oman etunsa ajamiseksi ja tunnusti oikeudessa vasta ettei Jarmo ole ollut koskaan väkivaltainen. Se oli iso pettymys kuulla… en olisi ikinä voinut uskoa että olin naisen kanssa 23 vuotta ja nyt vasta tajusin kuinka tunteeton ja häikäilemätön hän saattoi olla. Noh, turhaan hän enää siellä sitä tunnusti, siitä saatu etuhan oli jo saavutettu.