Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 
21.7.2018
 

Ensi viikon perjantaista ja vähän muustakin

Tuossa mietiskelin kun Donad Trump sytyttelee kauppasotaa maailmaan sulkemalla ja tullaamalla lähetyksiä ja vapaasti itään siirrettyjä liiketoimia. Hän turvaa USA:n taloutta tietysti ja tehtävähän on kuten tiedämme, MI (mission impossible). Mutta pointtini oli se että kun luemme ilmestyskirjaa miksi kaksisataamiljoonainen armeija lähtee jonain päivänä vyörymään kohti länttä, niin syy on aika selvä. Kiinan koko tuotanto on perustunut kovassa kilpailussa pärjäämiseen hinnalla. Ei pelkät kiinalaiset ole tuota valtavaa tuotantomahtia saaneet aikaan. Jokainen meistä on varmaan jo jotain tilannut kiinalaisista verkkokaupoista, todeten että no onpas halpaa. Niinpä kaikki amerikkalaiset ja eurooppalaiset yhteensä tilaavat sieltä tavaraa satojen miljardien edestä jatkuvasti. Tuo hana kun menee kiinni näiden tullien vuoksi, niin Kiinassa tuotanto pysähtyy, investoinnit lakkaa ja rahavirrat lakkaa. Oops! Miten sitte?

Toinen asia minulla oli tuo verikuu perjantai jolloin näemme vuosisadan pisimmän verikuun. Tärkeintä on se että se näkyy myös Jerusalemissa. Muuten sille olisi ihan saman tekevää. Vain Jerusalemissa meillä on linssi tulevaan.

Mietin tuossa Markku veljen mailia jossa hän toi esille sen että tuolla verikuun päivällä on juutalainen merkityksensä.

The 15th of Av: Love and Rebirth

The Jewish Mini-Holiday of Tu B’Av

=(15.Av: Rakkaus ja Uudelleen syntyminen Juutalainen mini juhlapäivä Tu B’Av)

And the Talmud tells us that many years ago the “daughters of Jerusalem would go dance in the vineyards” on the 15th of Av, and “whoever did not have a wife would go there” to find himself a bride.

Ja mikä minut sai kyynelehtimään on se että vaimoni erosi minusta Tisha be Av 9. päivä vuonna 2007 ja kuten huomaatte, niin tämä tuleva päivä on Rakkauden uudelleen syntymisen päivä. Suuri verikuun päivä! Odotuksia herättää…

 

Takaisin