Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 
29.3.2018
 

Tänään on kiirastorstai – se päivä jolloin Jeesus mursi leivän

Tämä ilta on merkityksellinen päivä varsinkin jos tässä keväässä täyttyy ylösoton lupaukset. Nimittäin tässä illassa on Getsemanen puutarhan tapahtumat… Tuosta illallisestakin voisi puhu vaikka kuinka ja leivän murtamisesta ja viinin juomisesta. Ne olivat juuri sitä mitä kristikunta näyttää jatkuvasti ihmettelevän, että onko sielullista uskoa ja millaista se on. Ollaan niin kaukana Jumalasta jo….

Mutta kun Jeesus lähti opetuslastensa kanssa Getsemaneen, niin ajattele tätä tarinaa nyt symbolisesti niin että Jeesus on ainoastaan sekä lihallinen että symbolinen vapahtaja. Mutta opetuslapset ovat valittuja. Heitä oli alunperin 72 kpl mutta heistä erikoisimmat ja lähimmät ovat nämä 12 miestä.

Jeesus sanoi heille:

”Tänä yönä te kaikki loukkaannutte minuun; sillä kirjoitettu on: ’Minä lyön paimenta, ja lauman lampaat hajotetaan’. Mutta ylösnoustuani minä menen teidän edellänne Galileaan.”

Tämä lause oli enne tälle päivälle ja tuon tapahtuman jälkeisille sadoille vuosille! Ja huomaa, minä lyön paimenta ja lampaat hajotetaan seurakuntiin ja kirkkokuntiin, kuten on käynyt!

Mutta sitten, Pietari pääsi ääneen ja uhosi ettei koskaan jättäisi… jne. ja Jeesus sanoi että kolmasti sinä kiellät minut ennen kuin kukko aamulla laulaa. Tämä viittaa myös viimeisiin päiviin!

JA SITTE TÄRKEÄÄ:

Sitten Jeesus tuli heidän kanssaan Getsemane nimiselle maatilalle; ja hän sanoi opetuslapsillensa: ”Istukaa tässä, sillä aikaa kuin minä menen ja rukoilen tuolla”. Ja hän otti mukaansa Pietarin ja ne kaksi Sebedeuksen poikaa; ja hän alkoi murehtia ja tulla tuskaan.

Katsokaa mitä tämä tarkoittaa?! Jeesus valitsi ja NIMELTÄ KUTSUI nämä kolme ”sinne ylös”, huomaatko, SINNE YLÖS!

Tämä tarkoittaa ylösottoa, jossa toiset jää unten maille ja toiset lähtee…

Mutta mitä siellä ylhäällä tapahtuukaan?

Silloin hän sanoi heille: ”Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti; olkaa tässä ja valvokaa minun kanssani”.

Ja hän meni vähän edemmäksi, lankesi kasvoilleen ja rukoili sanoen: ”Isäni, jos mahdollista on, niin menköön minulta pois tämä malja; ei kuitenkaan niinkuin minä tahdon, vaan niinkuin sinä”. Ja hän tuli opetuslasten tykö ja tapasi heidät nukkumasta ja sanoi Pietarille: ”Niin ette siis jaksaneet yhtä hetkeä valvoa minun kanssani! Valvokaa ja rukoilkaa, ettette joutuisi kiusaukseen; henki tosin on altis, mutta liha on heikko.”

Taas hän meni pois toisen kerran ja rukoili sanoen: ”Isäni, jos tämä malja ei voi mennä minun ohitseni, minun sitä juomattani, niin tapahtukoon sinun tahtosi”.

Ja tullessaan hän taas tapasi heidät nukkumasta, sillä heidän silmänsä olivat käyneet raukeiksi.

Ja hän jätti heidät, meni taas ja rukoili kolmannen kerran ja sanoi samat sanat uudestaan.

Sitten hän tuli opetuslasten tykö ja sanoi heille: ”Te nukutte vielä ja lepäätte! Katso, hetki on lähellä, ja Ihmisen Poika annetaan syntisten käsiin. Nouskaa, lähtekäämme; katso, se on lähellä, joka minut kavaltaa.”

Vahvimmatkin siis nukkuivat… Meidän täytyy ymmärtää tämä tämän päivän kristikunnan tilaksi.

Autuaat ne palvelijat, jotka heidän herransa tullessaan tapaa valvomasta! Totisesti minä sanon teille: hän vyöttäytyy ja asettaa heidät aterioimaan ja menee ja palvelee heitä.

Oikeesti rakkaat veljet ja sisaret, tätä ei voi kukaan tänään ymmärtää… vain harvat, hyvin harvat.

 

Takaisin