Pelastussanoma

Tässä tuli tänään lehtiotsikko Aku Louhimiehen elokuvaohjauksien rankoista metodeista, joissa hän on alistanut ja nöyryyttänyt näyttelijöitä.

Itse olen harrastanut näyttelemistä jo kauan ja tiedän jotain asioita tästä.

No eilen oli teatteriharjoitukset meillä ja ohjaajamme Aino-Maija Hyttilä kertoi juurikin eilen sattumalta Jouko Turkan rankkojen metodien taustoista.

Kyseessä ei ole tavoitteellisesti lopullisesti näyttelijöiden nöyryytyksestä, vaan kaiken tavoitteena on ottaa vahvan näyttelijän omavoimaisuus pois. Tästä on kysymys. Kyseessä on saavuttaa ”tabula rasa” eli ”tyhjä taulu”, joka on itseasiassa vertaus savenvalajasta.

Näyttelijät ovat erittäin vahvoja persoonia usein ja silloin heitä on vaikeaa muovata haluttuun asemaan joka on sydämeltään uskottava, eikä näytelty tila ja tätä ohjaaja hakee näillä rankoilla metodeilla.

Saman tekee meille Jumala ja siksi me valitamme ja sätimme Jumalaa syyttämällä tätä liian rankaksi kouluttajaksemme. Me haluamme säilyttää tuon meidän omavoimaisuutemme ja Jumala joutuu ottamaan meiltä pois jopa terveytemmekin, jotta me alistuisimme ”tabula rasa” tilaan, jossa Jumala voi luoda sydämeemme uutta. Se vaatii sen että savenvalajan on rikottava ruukku murusiksi ja jauhettava murutkin jauhoksi. Sitten kun siihen sekoitetaan vettä, saadaan savi uudelleen muovattavaan muotoon, ”tabula rasa” tilaan.

Me emme voi kelvata Jumalalle, ellemme alistu täydellisesti ohjaajan alaisuuteen ja anna Hänen viedä meitä oikeaan suuntaan ja muovata meistä sellainen joka on sydämeltään aito.

Yleisesti näitä ohjaajia pidetään sadisteina… aika tuttu lause samasta syystä vertauksena Jumalan työlle ylpistyneessä ihmisessä. Voi tietenkin olla että Louhimies on jonkin sortin sadisti, mutta hainkin vertauskuvaa tässä tälle.