Pelastussanoma

 

Päivittäistä seurantaa



 
 
12.11.2017
 

Hyvää Isänpäivää!

Valtiomme kehittynyt ”nais/tasa-arvovalta” ei tykkää miehistä ja miehisyydestä koska se viittaa luojaamme. Isänpäivää ollaan kovaa poistamassa jotta emme tarvitsisi muistaa luojamme olemassaoloa.

Maailma ei halua muistaa luomistyötä, vaan se haluaa tuoda luomistyöhön sattumankauppaa ja siirtää siihen elementtejä Raamatun kertomuksen ohi. Mutta silloin tällöin usein käy niin että nuo ”siirrännäiset” alkavatkin taistella totuuden puolesta ja aiheuttavat umpikujan ateistisille tahoille, jotka kieltävät luomistyötä. Yksi keskeisimmistä heidän Raamatun siteerauksista joista atesmi rääpii riekaleiksi on se, että kun Kain tappoi Abelin ja lähti dallaan metsää kohti, niin mistä tämä yhtäkkiä löysi vaimon? Ja että koko suku oli silloin sukurutsauksessa keskenään, joka tänään sotii mielemme sisimmässä sitä vastaan ettei sellainen voinut olla Jumalan mielen mukaista.

Kaikkina maailman aikoina on ollut erilaisia arvomaailmoja, oikeuden käsityksiä ja nyt me elämme sitä oikeudenkäsitysmaailmaa jossa me itse oletamme kaikkien aina eläneen. Kuitenkaan asia ei koskaan ole ollut niin, vaan kun katselette esimerkiksi vanhoja filmejä vaikka 100 vuoden takaa, niin huomaatte kuinka arvokkuus ja koreus ovat olleet arvossa ja nykyään se otetaan turhamaisuutena ja pröystäilynä. Silloin jos jollain oli hienot vaatteet, häntä kunnioitettiin koska tämä oli ilmeisimmin ansainnut ne taidoillaan ja paremmuudellaan.

Jumala sääti vasta Abrahamin kuoltua sukurutsaussäädöksen ihmismieliin jolloin se tuli myöhemmin Mooseksen lakiin. Siihen saakka ihmisen DNA:ssa ei ollut vielä niin paljon virheitä jotka kopioituisivat sisarusten kautta lapsiin. Nythän DNA on jo niin romua tavaraa että vammaisia syntyy kiihtyvällä vauhdilla ja koko ihmisrotu olisi kuolemassa pois rapistuvan DNA:n vuoksi. Nykyään ei tarvitse olla mitään sukua kun molemmista löytyy milloin mihinkin syntymä vammaan tai tautiin liittyvät riskit jo DNA tasolla ja näitä vammaisia ja muotopuolia syntyy yhä enemmän ja enemmän, puhumattakaan allergioista ja muista ADHD ilmiöistä joita sairastetaan kiihtyvällä tavalla.

Palataanpa kuitenkin Adamin ja Eevan aikaan kun Kain lähti ja miten hän löysi itselleen vaimon. No heti aluksi täytyy muistaa että ihmiset elivät tuolloin pitkään, jopa yli 900-vuotiaiksi, joten kyllä heillä oli aikaa olla yksinkin.

Ilta-Sanomat kirjoitti tänään isänpäiväjutun. Liitteenä ote:

Pudasjärvisellä Pekka Lehdolla on vaimonsa Maija-Liisankanssa yhteensä 8 lasta, 53 lastenlasta ja 14 lastenlastenlasta. Kun mukaan lasketaan vielä lasten ja joidenkin lastenlasten puolisot sekä Pekka ja Maija-Liisa, luku ei jää kauas komppanian vaatimasta sadasta.

Pekka on siis vasta 77-vuotias kun hänellä on jo 53 jälkeläistä joista kasvaa sukukypsiä ihmisiä jo alle 15 vuodessa, jotka lähtevät kuka minnekin ja löytävät sieltä jos kenetkin kukin löytää. Lapsia tulee ja kohta kukaan ei tiedä kuka oli kenenkin. Näin Kain löysi itselleen ehkä jo alle 50 vuodessa vaimon joka saattoi olla niin että hän oli itse joku isosetä tälle vaimolleen ja niin syntyi Kainille lapsia. Aivan simppeliä, eikä tarvitse ateistien ketkutuksia, mistä löytyi tuo ihmevaimo metsästä.

 

Takaisin