Uni, tähti ja äiti

Keskustele todistuksista, Jumalan tekemistä ihmeistä ja muista vakuuttavista kokemuksista
rauhansoturi

Uni, tähti ja äiti

Viesti Kirjoittaja rauhansoturi »

Tänään nousi mieleeni järkyttävä ja toistuva uni. Niin ajattelen kertoa siitä vielä. Kun olin pieni tyttölapsi. Silloin en ollut vielä uskossa, siis uskon tilassa Jeesukseen. Näin ensimmäisen kerran sitä unta, jossa äidillä oli mustavalkoinen mekko päällä. Mekon yläpuolella oli enemmän valkoista ja alapuolella oli mustaa. Hän hississä vilkutti minulle ja jätti minulle hyvästit ja sanoi menevänsä ylös. Hissi sulki ja meni alaspäin. Tajusin menettäväni äidin ja itkin kovasti unessani.

Myöhemmin se sama uni tuli taas ja siten tuli taas uudelleen. Se toistui ja oli toistuva eteenpäin. Itkin joka kerta unessani. Äiti näytti löytäneensä jotain vakaumuksen kirkosta, joka vie hänet alaspäin. Hänen mekko on vertauskuvallinen opetus, että hän eksyi uskomaan johonkin Raamatun vastakohtaiseen oppiin. Muistaakseni uni toistui yhteensä 7 kertaa.

Uni oli kova paikka tällaiselle pienelle tyttölapselle, joka ei ollut uskon tilassa, eikä vielä ole koskaan kuullut Jumalan olemassaolosta, eikä Jeesuksesta ole koskaan kuullut, ja samoin evankeliumista ei ole koskaan kuullut.

Miksi tällaiselle pienelle tyttölapselle ilmoitettiin unen kautta äidistä? Se asia vielä vaivaa minua.

Näky, joka ei liity äitiini, tuli minulle vasta, kun silloin en ollut uskossa Jeesukseen. Se näky liittyi minun henkilökohtaiseen juttuun. Tarkoitan sitä, että uskosta osattomalle voi ilmoittaa asiaa, joko näyn tai unen kautta.

Olen koko lapsuudestani saakka kipuillut tämän asian kanssa. Yritin kertoa äidilleni, mutta äiti teki siitä asiasta vaikeammaksi. Äiti on sellainen.




Kun sinä yönä veljeni kutsui minua katsomaan ikkunasta ulos. Niin nousin pöydälle, joka oli ikkunaa vasten ja katsoin veljeni ihmetellen. Veli käski katsomaan ulos ikkunasta. Minä nostin katseeni ulos ikkunasta ja huomasin Betlehemin kaltaista tähtiä. Se oli todella valtava ja suuri tähti, jota vastaavaa en ole koskaan nähnyt. Se oli ihan lähellä meidän ikkunaa päin.

Kun katsoin ylöspäin, kuinka pitemmälle se tähti on ja totesin, että se on lyhyempi. Siten katsoin oikeaa puolta, onko se pitempi ja se tuntui jatkavan loputtomasti, niin totesin, että se on pitempi. Siten katsoin vasempaa puolta ja se tuntui jatkuvan loputtomasti, niin totesin, että se on pitempi. Siten katsoin alaspäin, se tuntui loputtomalta, niin totesin, että se on pitempi.

Siten huomasin erimuotoista kivimiljöötä. Ne olivat uskomattoman kauniita. Ne olivat läpinäkyviä valkoisia ja kiiltäviä kiviä. Siten katsoin vasemman puolen kivimiljöötä. Niissä oli läpinäkyvät valkoiset ja kiiltävät kivet. Mieleeni juolahti, ovatko molemmissa puolissa täydellisesti "kopiot".

Siten katsoin tarkkaan ja siten nostin katseeni toiseen puoleen tarkistaakseni ovatko niissä kaikissa täydellisiä kopioita, kuin toisessa puolessa, mutta oli mahdotonta, koska ne kaikki erimuotoiset kivimiljööt tuntui loputtomalta, niinkuin meren tavoin.

Jäin tuijottamaan ihastellen kivimiljöötä, niin veli käski sanoen: mene nukkumaan. Niin tottelin ja menin nukkumaan. Seuraavana aamuna kerroin heti äidille tähdistä. Äiti ei uskonut minua ja sanoi, että näin unta. Pyysin veljeä todistamaan puolestani. Veli todisti, mutta äiti ei uskonut. Se murensi minua täysin ja siitä lähtien en ole kertonut äidille mitään saamistani yliluonnollisista asioista lapsuudestani saakka.




Niin siksi äiti on sellainen. Kipuilen edelleen äidin takia. Minua joskus epäilytti, varoittiko uni minua siitä, mihin äiti uskoo, vaikken ollut uskossa Jeesukseen, enkä tuntenut uskon asioita mitään. Muistan vielä selvästi, että lapsena aavistin, että äiti oli eksyksissä ja oli sokea asian kanssa. Mutten osannut varoittaa, koska silloin en tuntenut uskon asioita.

Matt. 11:25 Siihen aikaan Jeesus johtui puhumaan sanoen: "Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, että olet salannut nämä viisailta ja ymmärtäväisiltä ja ilmoittanut ne lapsenmielisille.



No kun sinä luit tämän postauksen. Herättikö tämä jotain sinussa ajatuksia? Kerro rehellisesti, millaista ajatuksia sinulle tuli tästä postauksesta? :)
Tuula1

Re: Uni, tähti ja äiti

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

hei Rauhansoturi. Minulle unesi toi mieleen sen, että Jumala ilmoittaa palvelijoillensa asioita perheestään. Toisinsanoen sinulle, koska Jumala on nähnyt ,sinun päiväsi jo siellä kohdussa, mikä se tulee olemaan. Lastenmielisten on Taivasten valtakunta sanotaan. Itselleni myös on ilmoitettu unien kautta asioita ja olen meidän perheelle tarkoitettu esirukoilija, että perheeni pelastuisi.Uskon, että myös sinun tehtäväsi on rukoilla perheesi ja läheistesi puolesta sekä varoittaa heitä uskomasta muuhun, kuin totuuteen, eli Jeesukseen Kristukseen. Siksi Jumala näytti asioita sinulle jo varhain, jotka muistat vielä vuosien kuluttuakin.
Sinettisormus

Re: Uni, tähti ja äiti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen. Juuri näin Tuula. Näin tuon asian myös koen. Olen myös saanut Herralta asioita jo lapsesta asti, sieltä 6 vuotiaasta tytöstä asti. Unia, näkyjä ja rukous vastauksia. Ja ne on tarkoitettuja, siitä todistaa se, että yhä edelleen niitä muistaa.
Olkaa siunatut.
rauhansoturi

Re: Uni, tähti ja äiti

Viesti Kirjoittaja rauhansoturi »

Tuula1 kirjoitti: 12 Loka 2019, 02:32 hei Rauhansoturi. Minulle unesi toi mieleen sen, että Jumala ilmoittaa palvelijoillensa asioita perheestään. Toisinsanoen sinulle, koska Jumala on nähnyt ,sinun päiväsi jo siellä kohdussa, mikä se tulee olemaan. Lastenmielisten on Taivasten valtakunta sanotaan. Itselleni myös on ilmoitettu unien kautta asioita ja olen meidän perheelle tarkoitettu esirukoilija, että perheeni pelastuisi.Uskon, että myös sinun tehtäväsi on rukoilla perheesi ja läheistesi puolesta sekä varoittaa heitä uskomasta muuhun, kuin totuuteen, eli Jeesukseen Kristukseen. Siksi Jumala näytti asioita sinulle jo varhain, jotka muistat vielä vuosien kuluttuakin.
Kiitos, Tuula1! :) Lohdullista tietää, etten ole ainoa, jolle Herra ilmoitti ja lohdullista tietää, että Herra voi ilmoittaa uskosta osattomassa tilassa olevalle lapselle, kuten sinulle ja Sinetille kävi samoin. Luulin kokoajan olevani ainoa ja se asia minua vaivasi kaiken aikaa.

On vaikea ymmärtää, miksi Jumala käyttää uskosta osatonta lasta esirukoilijan tehtävää varten. :roll: Koska yleensä Jumala käyttää vain Jeesukseen uskovaa lasta. Ymmärrättehän, miksi olen vähän hämilläni siitä asiasta. :roll: Koska olin siinä uskosta osattomassa tilassa, silloin en tiennyt, kenelle olisi pitänyt rukoilla äidin puolesta.

No mitä mieltä olette Betlehemin kaltaisesta tähdistä? Sain tietää, etten ole ainoa, jolle tähti ilmaantui. Minun koulukaverille se tähti ilmaantui talven aikana, niin hän oli ulkona ja samalla näki sen tähden. Ja lisäksi aikuinen mies näki sen myös.

En vielä ymmärrä Betlehemin tähden merkitystä minun kohdallani. Se vielä mietityttää. :roll:
Sinettisormus

Re: Uni, tähti ja äiti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Minä jo opin kyllä tuntemaan Jeesuksen silloin 6 vuotiaana ja monesti rukoilin ja sain apuakin häneltä. Puhuin Jeesukselle silloin jo, kuin parhaalle ystävälle. Hän on ollut aina siitä asti matkassani, kunnes sitten keski ikäisenä tein tuon syvällisemmän päätökseni Hänen puoleen, tehden samalla parannusta tästä maailmasta. Olen näistä kirjoitellutkin paljon vanhemmissa kirjoituksissani, niin täällä kuin blogissani.
rauhansoturi

Re: Uni, tähti ja äiti

Viesti Kirjoittaja rauhansoturi »

Ihana kertomus sinulla, Sinetti. Kiitos, että kerroit minulle! :) Ja sinulla on kaikki selkeät asiat Herran kanssa, paitsi minulla, koska ne, mitä tällaiselle uskosta osattomalle pienelle lapselle tapahtui, mietityttää vielä, miksi. Kaipaisin selkeitä vastauksia Herralta noihin juttuihin, niin voisin kans ymmärtää niiden merkityksiä Herran tahdon mukaan.
Sinettisormus

Re: Uni, tähti ja äiti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Tiedätkö rauhansoturi, siskoni, koin juuri näin, että Jeesus halusi turvata sinut jo lapsena, kuin minutkin, Tuulan ja monen muun. Lapsi ei sitä välttämättä edes ymmärrä, tuntee vain suurta ystävyyttä Jeesusta kohtaan. Muistan kun isä ja äiti luki pääsiäis aamuna sanomalehdestä Jeesuksesta ja minä juoksin ulos pujama päällä, rappusille ja itkin! Itkin, että niin hyvä mies ole tapettu!
Se oli ensimmäinen kohtaaminen Jeesuksen kanssa, pikku hiljaa sain tutustua Häneen ja sain turvaa isän juopotellessa ja harrastaessa perheväkivaltaa kännipäissään.
Mutta Jeesus tuntee ja tietää omansa, ja Hän tietää elämämme suunnitelman, vaikka vielä lapsina paljon emme ymmärtäisikään. Mutta Hän ymmärtää. Hän tietää tulevaisuutemme ja tähtää kaikella siihen, siihen hetkeen, kun lopulta, täydessä ymmärryksessä, annamme itsemme Hänelle ja tunnustamme suullamme Hänet.
Minulle nousi tähän kohtaan, että tutki Psalmi 139. Näe siinä se rakkaus, jonka Herra tiesi ja tunsi sinua kohtaan jo ennen syntymääsi. Viivy tuossa Sanassa, likoa aivan siinä, sillä siinä on se jokin, jonka ääressä niin monasti olen posket märkinä itkenyt. Siinä on Hänen rakkautensa ja se suuri lohtu, joka on meille tarjolla. Hän on siinä Sanassa sinua ja meitä varten ...
Jos tämä on, niin kuin nyt koen, tiedän sinun kohta olevan kyynel silmin tämän Sanan äärellä.
Sinettisormus

Re: Uni, tähti ja äiti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

PSALMIT 139
1. Veisuunjohtajalle; Daavidin virsi. Herra, sinä tutkit minua ja tunnet
minut.
2. Istunpa minä tahi nousen, sinä sen tiedät; sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa.
3. Käynpä tahi makaan, sinä sen havaitset, ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut.
4. Sillä, katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota sinä, Herra, et täysin tunne.
5. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja laskenut kätesi minun päälleni.
6. Senkaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen, ylen korkea käsittääkseni sen.
7. Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?
8. Jos minä taivaaseen nousisin, niin sinä olet siellä; jos minä tuonelaan vuoteeni tekisin, niin katso, sinä olet siellä.
9. Jos minä kohoaisin aamuruskon siivillä ja asettuisin asumaan meren ääriin,
10. sielläkin sinun kätesi minua taluttaisi, sinun oikea kätesi tarttuisi minuun.
11. Ja jos minä sanoisin: "Peittäköön minut pimeys, ja valkeus minun ympärilläni tulkoon yöksi",
12. niin ei pimeyskään olisi sinulle pimeä: yö valaisisi niinkuin päivä, pimeys olisi niinkuin valkeus.
13. Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
14. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
15. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
16. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut.
17. Mutta kuinka kalliit ovat minulle sinun ajatuksesi, Jumala, kuinka suuri on niitten luku!
18. Jos minä tahtoisin ne lukea, olisi niitä enemmän kuin hiekan jyväsiä. - Minä herään ja olen vielä sinun tykönäsi.
19. Jumala, jospa sinä surmaisit jumalattomat! Ja te murhamiehet, väistykää minusta pois!
20. Sillä he puhuvat sinusta petollisesti ja lausuvat turhaan sinun nimesi - nuo sinun vihollisesi.
21. Herra, enkö minä vihaisi niitä, jotka sinua vihaavat, enkö inhoaisi niitä, jotka sinua vastustavat?
22. Kaikella vihalla minä heitä vihaan, he ovat minun omia vihollisiani.
23. Tutki minua, Jumala, ja tunne minun sydämeni, koettele minua ja tunne minun ajatukseni.
24. Ja katso: jos minun tieni on vaivaan vievä, niin johdata minut iankaikkiselle tielle.
Sinettisormus

Re: Uni, tähti ja äiti

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva
rauhansoturi

Re: Uni, tähti ja äiti

Viesti Kirjoittaja rauhansoturi »

Kiitos, Sinetti! :) Mutta lapsena en ole koskaan tiennyt, kuka Jeesus on, että olisin voinut rukoilla äidin puolesta. Anteeksi, ymmärrykseni on rajoittuvainen, enkä ymmärrä, miten uskosta osaton lapsi voisi pelastaa äidin rukouksen kautta, kun ei tiedä Jeesuksesta.
Vastaa Viestiin