Rupattelutuokio

Voit lisätä tähän jos et muuten tiedä mihin alueeseeen aloituksesi kuuluu
rauhansoturi

Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja rauhansoturi »

Eilen päivällä orava tuli alas puusta ja juoksi nurmikolla ihan hassusti ja siten nappasi sienen suuhun ja juoksi puuhun ylös sieni suussa. Seurasin söpöä oravaa katseillani. :shock: :) Siten eilen illalla naapurikaupungissa huomasin ihanan ja värikkään ruskan, johon ihastuin. Samoin kaupunkimaisema oli kaunis ja täydellinen värikkään ruskan kanssa. Silmäilin sitä ihastuen. Siten eilen kotimatkalla mietin Katso7:n profetiaa, joka puhutti minua ja rukoilin mielessäni viemällä asiaa Herran haltuun.

Siten tänään kävin aamusaunassa ja se teki hyvää ja siten lepäsin ja huilasin soffalla, siten äkisti tuli sellainen tunne, jonka mukaan kaipaan sitä syksyn pimeän ajan lämminhenkistä ilmapiiriä ihmisten ilmoilla, mutten saanut selvää tunteesta, mitä se hakee tai mitä se ajaa. Johtuu kai tästä ajasta, joka nosti menneisyydeni muistot. Se toi esille menneisyydeni kaipuun, joka valloitti tunteeni.

Ratikalla olisi mukava mennä ja hypätä johonkin klassiseen ja rennon oloiseen kahvilaan ja viettää aikaa joko puolituttujen tai täysin tuttujen ihmisten ilmoilla. Se olisi hyvä terapia. Pimeän ajan vaihe ajattaa ihmisten ilmoille syksyisen illan hämärtyessä ja se luo tunnelmaa kynttilöiden ja pallovalojen seassa.

Tänään mietin, kannattaako osallistua ensi lauantain askartelukurssiin, joka alkaa yhdeltätoista ja minusta se on liian aikaista. Siellä kurssilla tehdään uusi kalenteri 2020, joka kiinnostaa, mutta olisi kiva, jos se alkaisi jo illan hämärtyessä. Paikka on tosi hyvin vanhassa ja klassisessa puutalossa, jossa on kahvila myös. Se kurssi jatkuu vielä sunnuntaihin asti. Harkitsen vielä asiaa, menenkö sinne vai en.

Tasihinin iltakurssi on viehättävä paikka, jossa olen käynyt ennen muuttoa. Klassinen puutalo ja sen tuoksu. Lönnrotin koulu on minun lapsuuden koulu. Taikinamäen koulu on purettu pois homeen takia. Siellä olen viettänyt lapsuuden ajat. Niin olen herkkä aistimaan klassisista rakennuksista lapsuudeni kautta. En osaa rentoutua, jos rakennus on liian modernimainen heh... :D :) Siksi arvostan paljon klassisia rakennustaloja.

Minun äiti on lapsuudeni aikana sisustanut klassisesti designin tavoin ja siksi aistin nykyään herkästi klassisesta designin tyylistä, joka nostaa mieleeni lapsuuden muistot. Olen lapsuuden aikoinani viettänyt, missä on Alvar Aallon suunnittelemia Artek-pöytä ja Artek-tuolia. Ne on hullun kalliita johtuen kuuluisasta merkistä. Niin siksi kun näen niitä, tuo mieleeni lapsuuden kalusteet.

Samoin äiti on aina käyttänyt arabian merkkisiä astioita eli tummansinisiä mukeja lautasineen. Olen aina käyttänyt sitä merkkistä mukia, kun äiti on tehnyt minulle kuumaa kaakaota. Äiti on aina laittanut kuumaan vesikuppiin kaakaon merkkistä cacao-jauhetta. Sininen on äidin lempiväri.

Ihmeellisintä on se, että tunteeni tuo lapsuuden muistot, ikäänkuin tunteeni olisi muistikeskus, kuin aivomuisti. Käsittämätön juttu! Samoin menneisyydeni tuoksut tuodaan mieleeni, niin muistan ne tuoksut. Miten tuoksuilla voi olla yhteistyössä muistin kanssa! Käsittämätön juttu! Joskus jaksoin ihmetellä, miten mahdollista...

Rupatellaan lisää jotain mukavaa ajan kuluksi, jos ylläpidolle sopii... :)
Sinettisormus

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

On alkamassa kaamoksen aika.
Eipä hätää - kääriydytään kodin suloiseen syliin, sytytetään kynttilät, kaadetaan seuraksi kuumaa juomaa ja nautitaan hämärästä illasta!

Birgit Ahokas

Kuva


... niin väsyttää. Kävimme tänään laittamassa kahdella hautausmaalla syys callunat haudoille. Sitten Lahden kaupungissa ostoksilla ja kohta, kohta saan käydä saunan lämpöön rauhoittumaan. Se on paikka missä hengahdän ja hiljaa juttelen Herralle asioita, jotka sydäntäni siinä hetkessä koskettaa, niin monet teidänkin asiat siellä olen Hänelle puhunut ja hiljaa, lohduttaen Hän monesti siellä vastaa. :roll: :P
Sinettisormus

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Ps. Minäkin rakastan kaikkea vanhaa ..


Kuva
Sinettisormus

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Kuva


Nyt päivän kuorma vain
kerrallaan. En pyri mä
kauaksi katsomaan.
Hän armon ja askeleet antaa.
Tuo taivainen lyhty kirkkauttaan,
joka askeleella mä kokea saan:
Isän voimakas käsi mua kantaa.

Hilja Aaltonen
Ella
Viestit: 745
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 12:21

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja Ella »

"Kirkas aamu pian koittaa. Jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa. Kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton Kaiku sielussa soi. Meille kertoen: Voiton Jeesus matkaamme toi."
Ella
Viestit: 745
Liittynyt: 04 Kesä 2019, 12:21

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja Ella »

En tiedä kuuluuko tuo asia tähän ketjuun? Mutta tänään on puheen aihe.
"Kirkas aamu pian koittaa. Jälkeen aikojen yön. Päivä varjot jo voittaa. Kautta Golgatan työn. Huomenkellojen soiton Kaiku sielussa soi. Meille kertoen: Voiton Jeesus matkaamme toi."
Sinettisormus

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

.. rupattelutuokiossa voi tuoda MITÄ VAIN, vapaasti .. rentoa rupattelua.
rauhansoturi

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja rauhansoturi »

Tuo kuva oravasta toi mieleeni Rölli, joka oli minulle niinkuin lapsi. Koska Rölli-poikanen putosi oravan pesästä puun juureen ja emo taisi hylätä Röllin. Isäpuoli löysi Röllin, niin se oli meillä hoidossa. Rölli oli huonossa kunnossa. Soitettiin eläinlääkäriin ja kysyttiin neuvoa ja siten Röllille juotettiin vehnäjauholla, kananmunan valkuaisella ja ruokaöljyllä tehtyä "rintamaitoa".

Siten Rölli vahvistui ja selvisi. Rölli kasvoi, niin tuttu tuoksu tarttui minun hellehattuun, joka oli Röllille pesä ja "sänky", ja siten se hellehattu laitettiin linnunpönttöön. Rölli viettiin sinne "uuteen kotiin" heh... :D Ja siten Rölli kurkki päänsä kanssa ulos ja pysyi siinä liikkumatta, kuin mikä nukke ja se nauratti minua. Rölli oli varmaan ihmeissään uudesta kodista. :D

Siten se osasi nukkua linnunpöntössä itsenäisesti ja myöhemmin se omasta halusta muutti toiseen paikkaan. Se osasi tehdä itse toisen pesän. Se oli toinen kerta, kun eläin oli meillä hoidossa. Ensin varpunen kokonaiseksi vuodeksi ja siten Rölli keväästä loppukesään asti. Varpunen oli poikanen, niin ei osannut itse syödä. Jouduin itse leikkaamaan elävä mato pieneksi pätkäksi ja syötin sille yök... Minun isovarpaani oli sille ruokaistunta heh... :D ja se istui siinä, kun samalla syötin sille. :)

Kuva
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Kiitos rahansoturi hauskasta ja hellyttävästä tarinasta :D
rauhansoturi

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja rauhansoturi »

Joo, Jarmo. :D Minulla on vielä ikävä Rölliä :D

Kun näen oravan, aina silmäilen sitä. Hurjan söötti orava on. :D

Kun tulee pimeä ja hämärä kausi, se vetää minua aina ihmisten ilmoille. Pahinta on se, etten vielä löytänyt Raamatun mukaisen seurakuntayhteyden muuton jälkeen. En tarkoita täydellistä seurakuntaa. Silloin se on mahdotonta löytää maan päältä. :) Jumalan sielunhoidollinen eheytymisprosessi teki hyvää, siis Jumalan lasten kautta ja suoraan Jumalan kanssa ollessani yksin. Siten siitä tuli minulle elämän tapa ja riippuvaisuuteni.

Siten kun tuli pimeä ja hämärä ilta, se kesti niin pitkään. Jotain pienet virvoitukset kyllä auttoi kestämään esim. leikkuukukat, kynttilät, kodin valot, jotain värillinen pöytäliina, värillinen kaulaliina ja värillinen pusero jne... Mutta kunnes lopulta en enää kestänyt. Minun oli pakko olla ihmisten ilmoilla. Puolituttujen ja täysin tuttujen ihmisten ilmoilla koin sen hyväksi terapiaksi minulle, niinkuin Jumalan sielunhoidollinen eheytymisprosessi.

Kun pimeä kausi meni ohi, siten lähdin ulos luonnon pariin ja siten en enää kaivannut yhteyttä kenenkään. Luonto riittää ja se on niinkuin terapia. Oletteko huomanneet samaa vastaavaa itsessänne?

Tulee kohta pimeä kausi, on aika vaihtaa värillisiin vaatteisiin. Kun tuli pimeä kausi, niin joku ihminen käytti jotain mustaa vaatetta, koin heti sen vievän minulta voimia, niinkuin musta väri syö kaikki minun voimat keskellä pimeän kauden aikakausia. Mutta jos joku käytti vain yhden värillisen kaulaliinan ja loput mustat vaatteet, se ei haitannut minua yhtään, koska värillinen kaulaliina vaikutti paljon positiivisesti. Samoin värillinen kaulakoru. Kummallinen juttu. :)
rauhansoturi

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja rauhansoturi »

Oletteko varmaan huomanneet, että pihlajapuissa on enemmän marjoja, kuin viime vuonna? :shock: Uskomattoman paljon marjoja ja oksat taipuvat, koska on paljon ja painavia marjoja.

Minulla taitaa olla uusi lempikahvila kaffila.
Huono sää veti minua kaffilaan.
Mitä mieltä olette siitä, että uskovalla on lempikahvila?

Kuva

Ostin ihan varmuuden vuoksi
Mira Malliuksen lempikalenterin 2020,
koska minulla on jo lempikalenteri 2019.

Kuva

Kuva
Sinettisormus

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Minä olen sitä mieltä, ettei tuossa lempikaffilassa ole mitään pahaa. On mukava pysähtyä rauhoittumaan hyvän kahvin ääreen ja olla ajattelematta mitään, tai muistelee mukavia yksin tai hyvän ystävän seurassa. Kunhan muistaa pyhittää oman hetken myös Herralle joka päivä. :P :roll:
rauhansoturi

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja rauhansoturi »

Haluaisitko kertoa enemmän pyhittämisestä, Sinetti?

Miksi kysyin siitä, koska tiedän yhden uskovan,
joka ei halua olla tekemisessä uskosta osattomien
ihmisten kanssa. Siksi kysyin ihan varmuuden vuoksi,
koska olen täällä uusi foorumilainen.


Pimeyden alueissa Jeesuksen valoa laitetaan kynttilän päähän,
niin tulleet ihmiset näkevät sen.
rauhansoturi

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja rauhansoturi »

Muuten Mira Malliuksen kalenterit toivat
mieleeni lapsuuden muistot, joiden parissa
olen varttunut.

No pihlajapuissa on melkein täynnä marjoja.
Oletteko kuulleet sanonnan, jonka mukaan
marjat ovat tulevan paljon lumen merkki.
Onko asia totta? :)
rauhansoturi

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja rauhansoturi »

Jumalahan on luonut huumorintajuisuuden.

Kun Kristuksen valoa tuodaan ilmi - huumorintajuineen ja vitseineen. Kielenkäytön kanssa ei ole tarkoitettu puhumaan rivosti, vaan puhutaan siististi, niinkuin Jumalan lapsen kuuluu puhua ja siinä saa olla mukana siistiä huumoria arkeen, tuoden Kristuksen valoa kynttilän päähän, niin sisääntulijat näkevät Hänen valon ja näkevät myös Jumalan luoman huumorintajuisuuden, joka ei vaikuta tiukkapipoiselta, eikä ahdasmieliseltä, vaan terveelliseltä tasapainottavalta uskonelämän kanssa.

Se varmaan saisi jumalattomat kiinnostumaan. Huumori on mielenterveydeksi ja se suojaa pois stressiltä ja edistää terveellistä tasapainottelua uskonelämän kanssa. Tärkeintä on olla omana itsenään huumorintajuineen.

Miten Jumalan lapsen tulee vaeltaa, siis käyttää aika oikein huumorintajuineen.

Mitä mieltä olet huumorintajuisuudesta? Ja olet kans huumorintajuinen? :)
rauhansoturi

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja rauhansoturi »

Täällä Hämeenlinnassa ensilumi alkaa vasta juuri ja olo on itselläni, niinkuin pikkutyttö, joka ilahtuu ensilumesta. :D
Entä siellä? Joko ensilumi alkoi? :)
Sinettisormus

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Minusta huumorintaju on positiivinen asia silloin kun se ei loukkaa ketään, vaan sillä halutaan luoda hyvää ja iloista mieltä kanssa olijoille.
Mielestäni olen huumorin tajuinen ... tosin on niitä tajuttomiakin päiviä .. niin kuin varmasti kaikilla. :lol:

Ja joo, kyllä täällä vähän jo sateli hiljalleen lunta, ei paljoa, mutta sen verran että ilmassa näkyi hiutaleita, .. että talvea kohti. :D
rauhansoturi

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja rauhansoturi »

Sinetti, sama vika kans täällä, että itselläni on joskus niitä tajuttomia päiviä. :D

No arvaa, mitä löysin tästä netistä? Hengelliset tarrat. :) https://www.ninada.fi/?fbclid=IwAR3xhOw ... zMij-Rf2oI

En vielä keksi, mihin ne tarrat olisi tarkoitettu. :roll: No tiedätkö, mihin? :)
Sinettisormus

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Noi on tullut joskus minuakin vastaan, enkä nyt keksi niille sopivaa käyttöä .. :D
rauhansoturi

Re: Rupattelutuokio

Viesti Kirjoittaja rauhansoturi »

Ok, olisi niille käyttöä.... Mutten taida tilata, vaikka onhan ne ihanat tekstit. :)
Vastaa Viestiin