Satakieli ja käki

Keskustele todistuksista, Jumalan tekemistä ihmeistä ja muista vakuuttavista kokemuksista
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Satakieli ja käki

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Tänä aamuna heräsin voimakkaaseen ääneen, käki alkoi kukkua ja satakieli laulaa. Luulin aluksi että kissat on tuonu linnun sisälle, kunnes tajusin ettei ne kahta lintua tuo yhtäaikaa ja eikä ne hädissään kukkuisi ja sirkuttaisi sillä tavalla. Myöskään mikään ovi ei ollut auki, eikä ikkunakaan muuta kuin se yksi tuuletusikkuna, mistä kissat pääsee sisään ja ulos. Siitä ei sellainen meteli tulisi, eikä täällä ole ollut käkiä eikä satakieltä ainakaan aiemmin.

Käki kukkui täsmälleen samaan aikaan kun satakieli liversi omiaan. Käki kukkui kymmenisen kertaa, en laskenut, harmi. Samaan aikaan kun käki aloitti, niin aloitti satakieli oman äänekkään liverryksen ja kun käki päätti kukkumisen, tasan samalla hetkellä satakieli päätti liverryksen ja tuli taas hiljaista.

Sanokaa tälle jokin selitys... Tietenkin se saattoi olla heräämisen kynnyksen valveuni tai sitten jokin viesti meille jostain.
Maaret

Re: Satakieli ja käki

Viesti Kirjoittaja Maaret »

Tämä nyt on vain pohdintaa:
kun korostit tuota sanaa "yhtäaikaa" niin mietin sitä ja muistin jonkun näyn jonka joku joskus sai.... se oli joku Japanin lähetti koska se näki näyssään myös Japanilaisen tulivuoren ja se meni jotenkin näin : tuli tempaus ja noustessaan ylös tuo mies katseli maailmaa ja näki siis tuon tulivuoren purkautuvan ja sodan alkaneen ja pommien räjähtävän mutta myös kuuli huutoja maasta ikään kuin herätys olisi alkanut. Hän siis koki että vääräherätys alkoi "yhtäaikaa" kuin tempaus eli väärämessias toivotettiin tervetulleeksi maailman laajuisesti kun srk otettiin pois.
Pigeon
Viestit: 887
Liittynyt: 18 Syys 2016, 10:37

Re: Satakieli ja käki

Viesti Kirjoittaja Pigeon »

Tämä tulkinta vahvistaa edellistä.. päätin katsoa, mitä linnut symboloivat ja vastaan tuli tulkinta, että käen kukunta unessa tarkoittaa surua, satakieli unessa tietää häitä!
Käki taitaa muutenkin olla lintuna juonikas munimalla omat munansa toisen linnunpesään.
..edelliseen tulkintaan viitaten niin edustaisiko käki tässä tapauksessa tätä väärää messiasta, joka ilmaantuu samalla hetkellä tuomalla surua ja sekaannusta, kun toiset lähtee häihin?!
Sinettisormus

Re: Satakieli ja käki

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Amen, Maaret ja Pigeon.
Minä tuossa aamupäivällä myös tuota mietin ja minulla oli jokin ajatus, mutta kadotin sen.
Nyt nämä teidän kommentit toivat sen takaisin. Se liittyi näihin ajatuksiin ja viime öiseen uneeni:
Viime yönä heräsin aivan pieneksi hetkeksi ja siinä hetkessä näin kuvan:
Näin mieheni pakettiauton keskellä siltaa ja auton alla, keskellä, oli aivan valtava repeämä sillassa ja toiselta reunalta puuttui jo pieni palakin. Silta oli romahtamaisillaan. Auton etupää oli tuon halkeaman toisella puolella ja takapää toisella puolella. Se näytti siltä, että sillan romahtaminen saattoi tapahtua koska tahansa.
Sitten nukahdin ja näin vielä unessakin auton sillalla, mutta nyt silta oli ehjä.
https://sinettisormus.blogspot.com/2019 ... -ylle.html

Siinäkin oli tuo kahtia jako. Auton etupää oli siellä uudessa, mutta takapää vanhassa ja halkeama keskellä oli jo kovin vaarallinen, mahtoiko enää ehtiä kokonaan siirtymään sille uudelle puolelle? Näen että tässä toistuu sama teema.
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Satakieli ja käki

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Pigeon kirjoitti: 17 Touko 2019, 18:45 Tämä tulkinta vahvistaa edellistä.. päätin katsoa, mitä linnut symboloivat ja vastaan tuli tulkinta, että käen kukunta unessa tarkoittaa surua, satakieli unessa tietää häitä!
Käki taitaa muutenkin olla lintuna juonikas munimalla omat munansa toisen linnunpesään.
..edelliseen tulkintaan viitaten niin edustaisiko käki tässä tapauksessa tätä väärää messiasta, joka ilmaantuu samalla hetkellä tuomalla surua ja sekaannusta, kun toiset lähtee häihin?!
Amen! Näin minäkin sen näin... Mutta myös lausetta "kesä on tullut ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme, nouse sinä kaunokainen ja tule"
Mutta siis se toinen asia on se, mihin me ollaan täällä puheissa jo viitattu, meissä on kaksijakoinen surumielisyys, joka johtuu siitä että Pyhä Henki murehtii mutta toisaalta sydämessämme on ilo kun pääsemme vihdoin häihimme jossa ME OLEMME MORSIAN! Halleluja!
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Satakieli ja käki

Viesti Kirjoittaja Eero »

Aamen! Tuosta surumielisyydestä tulee mieleen virsi 30, Maa on niin kaunis:

"Maa on niin kaunis,
kirkas Luojan taivas,
ihana on sielujen toiviotie.
Maailman kautta
kuljemme laulain,
taivasta kohti matka vie."

Voisiko tuossa olla sen hetken tunnelmaa, kun Herra saapuu ja Hänen omansa huokaisevat yhdessä koko Luomakunnan kanssa? No, täytyyhän sen olla jotain vielä suurenmoisempaa!

Tule Herra Jeesus, pyydän, kevään koittaessa!
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: Satakieli ja käki

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Markku_my
Viestit: 541
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 22:46

Re: Satakieli ja käki

Viesti Kirjoittaja Markku_my »

-jarmo- kirjoitti: 17 Touko 2019, 11:21 Tänä aamuna heräsin voimakkaaseen ääneen, käki alkoi kukkua ja satakieli laulaa. Luulin aluksi että kissat on tuonu linnun sisälle, kunnes tajusin ettei ne kahta lintua tuo yhtäaikaa ja eikä ne hädissään kukkuisi ja sirkuttaisi sillä tavalla. Myöskään mikään ovi ei ollut auki, eikä ikkunakaan muuta kuin se yksi tuuletusikkuna, mistä kissat pääsee sisään ja ulos. Siitä ei sellainen meteli tulisi, eikä täällä ole ollut käkiä eikä satakieltä ainakaan aiemmin.

Käki kukkui täsmälleen samaan aikaan kun satakieli liversi omiaan. Käki kukkui kymmenisen kertaa, en laskenut, harmi. Samaan aikaan kun käki aloitti, niin aloitti satakieli oman äänekkään liverryksen ja kun käki päätti kukkumisen, tasan samalla hetkellä satakieli päätti liverryksen ja tuli taas hiljaista.

Sanokaa tälle jokin selitys... Tietenkin se saattoi olla heräämisen kynnyksen valveuni tai sitten jokin viesti meille jostain.
Käestä tulee mieleen käkikello, mikä kukkuu tasatuntia, voisiko olla keskiyön merkki?! Onkohan
nuo käkikellot säädetty niin, että klo 24 kukkuu useammin....12 kertaa?!

https://youtu.be/_VVnz23oCOE?t=1m45s


--
Markku_my
Viestit: 541
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 22:46

Re: Satakieli ja käki

Viesti Kirjoittaja Markku_my »

Huomasitteko , että klo 24 luukku (ovi) auki....käki kukkuu ja sitten luukku kiinni.
Näinhän keskiyön kuvaus meneekin Matteuksessa, ovi oli ensin auki ja sitten kiinni.

--
Avatar
-jarmo-
Site Admin
Viestit: 4650
Liittynyt: 09 Helmi 2016, 12:19
Paikkakunta: Taivastenvaltakunta
Viesti:

Re: Satakieli ja käki

Viesti Kirjoittaja -jarmo- »

Markku_my kirjoitti: 18 Touko 2019, 16:45 Huomasitteko , että klo 24 luukku (ovi) auki....käki kukkuu ja sitten luukku kiinni.
Näinhän keskiyön kuvaus meneekin Matteuksessa, ovi oli ensin auki ja sitten kiinni.
Aika hyvä huomio!
Avatar
Eero
Valvoja
Viestit: 4763
Liittynyt: 15 Syys 2016, 22:51
Viesti:

Re: Satakieli ja käki

Viesti Kirjoittaja Eero »

Tässä erään uskonsisaren pohdintaa aiheesta, seuraa palstaa taustalla:

"Kristilliset symboolit kertoi satakielestä.

Koska satakielen laulu kertoo aamun sarastuksesta.
Kristityt ovat sanoneet sen kuvastavan ihmisen
ikävää paratiisiin ja taivaaseen.

Totta suuri on se ikävä taivaaseen. Käestä ei ollut mitään sillä
sivuilla.
Oma tulkintani, että se aiheuttaa sekaannusta seurakunnassa. Niin se
syrjäyttää muut pesässä olijat."
Jeesus, sä Herramme, sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin, yhdessä, yksittäin.

https://herrannimessa.blogspot.com
Sinettisormus

Re: Satakieli ja käki

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Käen kukuntaa kuuluu yleensä touko-kesäkuussa. Vanhan kansanuskomuksen mukaan käen kukunta loppui, kun rukiin tähkien vihneet kasvoivat tarpeeksi pitkiksi; sanottiin, että vihne meni käen kurkkuun. Tämän ajankohdan jälkeen käen uskottiin muuttuvan haukaksi.

Täällä meillä on käki kukkunut joka vuosi, pesii tässä lähellä. :P
Sinettisormus

Re: Satakieli ja käki

Viesti Kirjoittaja Sinettisormus »

Satakieli laulaa enimmäkseen öisin. Laulu on aktiivisinta toukokuussa ja kesäkuun alussa. Pesimättömät koiraat laulavat aktiivisesti juhannukseen asti.
Mielenkiintoista ...
Tuula1

Re: Satakieli ja käki

Viesti Kirjoittaja Tuula1 »

:) Täällä oradeassa kukkuu myös käki.
Vastaa Viestiin